tiistai 28. syyskuuta 2021

140 087 - 119 - 25 - 1072 - Giblin treeni ja fysioterapia

Kirjoitan pitkästä aikaa otsikkoon koronaluvut: todetut tapaukset, sairaalahoidossa olevat, teholla olevat ja menehtyneet. 1,5 vuotta kestänyt painajainen näyttää vihdoin laantuvan, kiitos rokotusten, vaikka vielä kupliikin.

Kävin tänään Giblin kanssa treenaamassa:

  1. Hyppytekniikan alastulotreeni x 4. Nostin toisen hypyn (okseri) 35 cm:stä 50 cm:iin. Ainakin viime viikonloppuna laskeutumiset näyttivät paremmilta. Ehkä johtuu eniten alustasta? Ojanko vs. upottava hiekka on aika erilainen.
  2. Kepit leijeröin puomin ja putken takaa. Lähestyminen oli pituudelta. Gibli kesti valmiina odottavan palkan.
  3. Poispäinkäännös pituudelle, Gibli haki pituuden hyvin.
  4. Puomin ylösmeno palikan avittamana ja "muokattu in-in", onnistuivat.
  5. Lyhyt rata valmiin palkan kanssa. Siinä oli A, keinu, putkia, hyppyjä.
Illemmalla oli fysioterapian vuoro. Olin alun perin varannut ajan vain tsekkaukseen ja olin sen jo perua, mutta tsekkasin ristikkäisten jalkojen nostot, mitkä minusta paljastavat epätasapainon hyvin. Giblin oikea takajalka tuntui painavammalta, joten en perunut aikaa. Niinpä sitten olikin "koko oikea puoli" jäykempi kuin vasen. Sopii mutkassa kaatumiseen, mikä tapahtui viikko sitten. Lisäksi saatiin jumppaohjeita ristiselän tienooseen: makuulla namilla houkuttelu eteen, kylkitaivutukset, tasapainotyynylle peruutukset ja sivuaskeleet. Seuraava käynti talvella, jos ei ihmeitä tule.

Ei kommentteja: