maanantai 3. heinäkuuta 2023

Games-SM

Torstaina hain pakettiautomaatista 14 kg koiranruokasäkin. Edellisellä kerralla en itse sitä uskaltanut kantaa, koska pelkäsin selkäni puolesta. Nyt en sitä tullut ajatelleeksi, hain ruuan. Kantaessani huomasin, että vähän juilii selkään ja jalkaan. Illalla vihlominen paheni. Seuraavana yönä heräsin neljältä, koska kipu sykki vasenta iskiashermoa pitkin jalkaterään saakka. En voinut ottaa vahvoja kipulääkkeitä, koska oli tulossa työpäivä ja 4½ tunnin ajomatka Kuopioon. Kirosin omaa hölmöyttäni ja mietin, milloin kipu hellittää, kestääkö se taas kuukausia vai päädynkö leikkauspöydälle. Miksi en tilannut kotiinkuljetusta?

Perjantai oli kammottava. Istuin töissä polvi koukussa, kantapää tuolilla. Pakkasin autoa linkuttaen kassi kerrallaan, jotta en joudu nostamaan liian painavaa yhdellä kertaa. Varauduin pysähtymään puolen tunnin välein. Lopulta olin illalla Kuopiossa isän luona. 

Olin ilmoittautunut lauantaille Games-SM-kisoihin. Aikataulut olivat surkeat. Lähdin Giblin kanssa maksien loppupäässä. Rataantutustumisen jälkeen piti odottaa kaksi tuntia, että pääsi radalle. Sitten oli tuntien tauko, koska OHEISKISAT pidettiin päivällä, ja illalla vasta oli toinen rata, samoine odotuksineen. Onneksi isälle oli puolen tunnin matka kisapaikasta. Kävin siellä ratojen välissä. Helle sentään oli hellittänyt.  

Ilman yksityiskohtia kerrottuna sekä snookerissa että gamblerissa kerätään alkuosassa pisteitä itse suunnittelemalla radalla ja loppu tehdään tuomarin suunnittelemaa rataa pitkin. Vähän yleistäen: jos alkuosassa tulee virhe, ei saa pistettä siltä esteeltä, ja loppuosalla virhe johtaa hylkäykseen. 

Snookerin alkuosassa rata suunnitellaan niin, että joka toinen este on punainen este ja joka toinen piste-este tai piste-sarjaeste. Punainen este on joka kerta eri. Niitä kuuluu ottaa 3-4. Loppusarjan esteet on numerot 2-7 ja jokaiselta esteeltä saa numeronsa verran pisteitä. Aika on rajattu ja jos se loppuu kesken, pisteiden keruu loppuu siihen ja täytyy suorittaa maalihyppy, jolla kellotetaan aika.  

Gamblersissa alkuosalla saa kerätä pisteitä ilman mitään punaisten esteiden sääntöjä tietyn aikaa, esim. 30 sekuntia. Loppuosalle pääsee, kun torvi soi 30 sekunnin kohdalla. Loppuosan "lähtöön" ei saa jäädä odottelemaan. Onnistuneesta loppuosasta saa pisteitä. Tuomari voi gamblersissa keksiä erilaisia jokereita. Esim. sunnuntaina sai 4 putken suorituksesta 10 ekstrapistettä.

Eka rata oli snooker. Video. Gibli tiputti riman loppuosalla, jolla ei virheitä sallita. Ehdittiin kerätä 28 pistettä, jolla sijoituimme sijalle 17. Harmitti se rima. Illalla oli gambler. Jo iltapäivällä alkoi sataa. Pohja oli onneksi hyvä, satoi tai ei. Video. Se meni muuten muuttuneiden suunnitelmien mukaisesti, paitsi yhden hypyn Gibli hyppäsi takaakiertona, josta ei alkuosuudessa rankaista. Se kuitenkin kostautui pisteidenkeräysosion lopulla, jolloin aika loppui kesken pituuden ylityksen, jolloin jäi saamatta 4 pistettä. (Jatkoa ajatellen 11 estettä, hyppyjä, putkia ja kepit x 2, 30 sekuntia.) Kerättiin kuitenkin 36 pistettä, jolla sijoitus 9. Jos oltaisiin saatu pituudelta pisteet, oltaisiin oltu kolmansia. 10 parasta pääsi finaaliin per luokka eli yhteensä 20 koiraa, joten seuraavana päivänä kisat jatkuivat. Yhteistuloksissa oltiin sijalla 12.


Sunnuntain aikataulu oli taas harmillinen. Rataantutustumisia oli peräkkäin yhteensä 45 minuuttia, minkä jälkeen piti odottaa kaikki kokoluokat ennen makseja, 2 tuntia. Snookerissa (video) Gibli ei ottanut A:n alastulokontaktia, joten pisteiden keruu loppui siihen. 16 pisteellä oltiin sijalla 14. Gamblersissa (video) piti vähän pyöriä ja hyppiä ylimääräisiä esteitä ennen torven soimista. (Jatkoa varten: tehtiin hyppyjä, putkia ja yhdet kepit pitkilla esteväleillä hiekkakentällä, yht. 11 estettä/30 sekuntia.) Etäohjauksella olisi lopuksi kerännyt 10 ylimääräistä pistettä, mutta ylitin etärajaviivan, jolloin jouduin jarruttamaan. Onneksi Gibli oli jo lukinnut takaakiertohypyn. Jostakin syystä yritin vippausta, jota ei enää olisi voinut tehdä eikä Gibli sitä kyllä tehnytkään, joka tapauksessa ekstrapisteet (10 kpl) jäi saamatta. Pisteitä kertyi 38, joilla tultiin kymmenensiksi. Kisat loppuivat 2 tuntia myöhemmin kuin oli aikataulutettu.

Yleisiä huomioita games-kisoista:

  • On paljon rankempi kisapäivä, kun pitää itse suunnitella rata ja pitää yrittää arvioida, kuinka nopeasti oma koira etenee. 
  • Muiden suorituksia katsellessa oman radan mielessä pitäminen kärsii. 
  • Etukäteen saadun ratapiirroksen perusteella rataa ei voi suunnitella pitkälle. Rata on livenä erilainen kuin paperilla. Esim. lauantaina putkelta kepeille ei ollutkaan sivuttaissuunnassa 5-6 vaan 3 metriä eli pujotteluun tulikin putkiansa.
  • Minulle kävi joka radalla niin, että rataan tutustumisen jälkeen oma rata meni uusiksi. Esim. lauantain gamblersissa alkoi sataa enemmän rataantutustumisen jälkeen, joten jätin puomin pois, lisäksi pujottelu oli eri kohdassa kuin paperilla, ja sunnuntain gamblersissa jouduin lopun keksimään uudelleen, jotta loppu-gamblen pituudelle ja sen jälkeiselle takaakierrolle tuli parempi lähestymissuunta. Olin kaavaillut pujottelua, mutta se piti siksi vaihtaa. Rataantutustumisen aikana en keksinyt parempaa, tarvitsin siihen paperin ja omaa rauhaa, joten menemääni rataan en ollut tutustunut etukäteen.
  • Snookerissa ei voi tehdä virheitä loppuosalla. Eka radalla meillä tuli hylkäys rimasta ja toisella A:n alastulosta. 
  • Aikamme olivat nopeimpia, joten pidin liian kiirettä.
  • Onhan nämä vaihtelua, ehkä jatkamme kakkoslajina. 
  • Kai me sitten oltiin kymmenensiä, joten ei huono SM-kisojen sijoitus.
(c) Juho Nummi

Ei kommentteja: