Pikkujumppa

Giblin jumpat: korokkeen yli ees-taas, etujalkojen sivuttaisaskeleet, kickbackit, etuosaympärikäännökset takajalat alustalta toiselle ja leikkiasennosta seisomaan. Ja minä kävin keuhkolääkärillä hakemassa apua keuhkojen poltteeseen ja keuhkojen yläosan painon tunteeseen. Koronaan sairastumisesta on nyt kolme viikkoa ja 1 päivä.

Pikkujumppa

Töiden jälkeen otin päiväunet. Olen nukkunut öisinkin hyvin, mutta hyvin nukutti. Lisäksi lämmönsäätely heittelee yhä. Välillä hikoiluttaa "huonovointisesti".

Illalla teetin Giblille pikkujumpan: pohkeenväistöt, istu-seiso takajalat korkeammalla, pään liikkeet seisoen ja peruutus.

Olisi tiennyt kokeilemattakin

Klikkasin viime viikonloppuna Giblille kisailmon kisoihin. Ajattelin, että ehdin toipua, kun viimeisimmästä kuumepäivästä on sitten 2 viikkoa. Torstaina sujui jo puolen tunnin kävely ja perjantaina samoin, tosin molemmat "koiraa tässä ollaan ulkoiluttamassa, haistele vaan Gibli" -mentaliteetilla. Kolmanteen kerrokseen portaiden kävely sujui myös ilman voimien menetystä vain suht normaalisti hengästyen. 

Mainittakoon jo heti alkuun tartuttamisnäkökulmasta, että THL:n ohjeiden mukaisesti "töihin voi palata, kun oireet ovat selvästi vähentyneet ja kuume on poissa. Yleensä tähän menee 3-5 päivää. Infektion jälkeinen ärsytysyskä tai nenän tukkoisuus ei ole este arkeen palaamiselle". Ja "nykytiedon mukaan koronavirustautiin sairastunut henkilö on tartuttavimmillaan oireisen taudin alussa ja 1-2 päivää ennen oireiden alkua. Tartuttavuus laskee jyrkästi ensimmäisten oireisten päivien jälkeen." Koska sairastuin 23.10., varoajat olivat ohi. Pidin maskia rataantutustumisessa ja radan laidalla. En sen takia, että pelkäsin tartuttavani, vaan siksi, etten halua seuraavaa tautia. Jaossa on mm. A- ja B-influenssaa.

Etukäteen toivoin, että rata olisi etänä ohjattavaa mallia. Ei ollut. Olen ollut aiemmin Mona Liljegrenin radoilla, eivät olleet sellaisia silloin eikä sellaisia ratoja kolmosissa nyt ole muutenkaan. En uskaltanut lämmitellä itseäni, koska ilma tuntui vähän raa'alta. Giblin lämmittelin normaalisti. Tuntui typerältä mennä radalle, kun en tiennyt, pystynkö oikeasti juoksemaan yhtään ja loppuuko happi. 

Gibli tuli sivuirrotuksesta heti ekan hypyn ohi, sille lähetin uudelleen. Oli kyllä ajatuksenikin muualla kuin kisaamisessa. Kolmannelle hypylle pakkovalssi, sitten putkeen, putkijarru ja hypylle 2 putken väliin. Gibli oli hienosti kuulolla. Tiukka takana leikkaaminen seuraavalle hypylle, minkä Gibli luki hyvin myös. Sitten putkeen, putkeen ja putkeen, ylimääräisenä pituus. Pari takaakiertoa suorana, koska en ehtinyt minnekään. Päätin myös jo säästellä itseäni. Kepit oli päin putkensuuta, mitkä ovat Giblille hankalat. Niiltä monta virhettä ja uusintaa, kun Gibli jätti kesken. Sitten pituus ja taas takaakiertohyppy suoraan, pari putkea ja seuraava takaakiertohyppy suoraan, koska en juossut ja yritin ohjata kaukaa sanallisesti, ja maaliin. Henki ei varsinaisesti loppunut, mutta radan jälkeen pää ja kroppa valuivat hikeä. Normaalisti en hikoile. Hain kisakirjan, lähdin kotiin, ja toivon, ettei tullut hirveästi takapakkia. Yritin lohdutella itseäni, että jos en testaa minuutin juoksupyrähdystä (josta osan oikeasti seison ja kävelen), mistä sitä tiedän, mihin pystyn. Noh, jälkiviisaana harmittaa joka tapauksessa, että pitää sitä olla tyhmä. Kokeillaan kisaamista seuraavan kerran, kun pystyn juoksemaan.

Lopuksi materiaalia, kuinka ilmavälitteinen infektio leviää. Materiaali on Lotta Oksasen väitöskirjasta *KLIK*. Tässä on Oksasen koosteesta luvallansa lainauksia, joista näkyy, miten ilmavälitteinen infektio leviää. Kun nyt korona on jälleen voimissaan, voi miettiä mm. ruokakaupassa ja hallikisoissa käydessään, meneekö sinne kipeänä ja pitääkö maskia itseä tai muita suojatakseen. "1. Kaikki luontainen hengitystietoiminta (hengitys, puhe, laulu, nauru, kuiskaus, yskä, aivastus) tuottaa jakauman pieniä, hyvin pitkälti aerosolikokoisia hiukkasia ja suurin osa syntyvistä hiukkasista on alle 1 um kokoisia. 2. Syntyvien hiukkasten määrä ja kokojakauma riippuu tehdystä aktiviteetista. Henkilöiden välillä nähdään suuriakin tuottoeroja. Nyrkkisääntönä voi ajatella, että mitä aktiivisemmin keuhkotilavuutta hyödynnetään ja mitä kovempaa puhutaan tai lauletaan, sitä suurempi tuotto on. Yskä tai aivastus tuottaa hetkellisesti paljon hiukkasia, mutta saattaa hyvin hävitä hiemankaan pidemmässä altistuksessa muussa toiminnassa (esim. puheessa) syntyvälle tuotolle. 6. Hiukkasen toimintaan tilassa vaikuttaa merkittävimmin sen koko. Suuret pisarat käyttäytyvät kuin ”angry birds-linnut” ja seuraavat tiettyä lentorataa. Pienemmät hiukkaset, eli aerosolit taas kulkeutuvat ilmavirtojen mukana - hyvänä mielikuvana toimii esimerkiksi tupakan savun käyttäytyminen. 8. Tilassa olevat pitoisuudet ovat harvoin (eivät lähes koskaan) täydellisesti sekoittuneita ja siksi suurin osa tartunnoista nähdään lähempänä lähdettä, jossa pitoisuudet ovat korkeammat. Sisäilman turbulenssi kuitenkin levittää hiukkaset kaikkialle tilaan, vaikka pitoisuuseroja jääkin. 9. Syntyvää infektiivistä kokonaisannosta määrittävät infektio, sen sijainti hengitysteissä, patogeenipitoisuus sekä tehtävä toiminta. Tartuttajan ei tarvitse olla oireinen voidakseen tartuttaa. Optimaalinen tilanne superlevittäjyystapahtumalle onkin korkea viruspitoisuus, huonon ilmanvaihdon omaava tila, paljon hiukkasia synnyttävä toiminta, kuten laulaminen ja pitkä altistus. 13. Riski saada infektio samassa tilassa, jossa on (tai on vähän aikaa sitten ollut) infektiivinen henkilö riippuu tilaan tuotetusta infektiivisten hiukkasten konsentraatiosta, ilmanvaihdosta, patogeenikohtaisesta infektiivisestä annoksesta ja tilassa vietetystä ajasta. Jos potilaalla on hengitystieinfektio tulisi suojautua, kun aikaa vietetään jaetussa ilmatilassa tai tilassa, jossa infektiivinen henkilö on hetki sitten ollut. Ns. metrin sääntö ei toimi kuin pisaroille (joita syntyy hyvin vähäisesti suhteessa aerosoleihin)."

Pikkujumppa

Iltalenkin jälkeen pikkujumppa: ees taas tasolle, maa-seiso, tassujen antaminen etutassut ylempänä, maa seiso alamäkeen, istu-seiso tasolle ja sivukyykyt. Lopuksi venyttelin Giblikin.

Giblie palaa kotiin

Hidasta on ollut toipumiseni. Herkästi on yskittänyt puhuminen tai kylmempi ilma. Astmalääkkeitä menee täysillä, eilen otin höyryhengitystä. Sunnuntaina käväisin reilun vartin kävelyllä yskän tahdittamana. Maanantaina kävin vain apteekissa hakemassa antibiootin poskiontelontulehdukseen. Toivottavasti ei tarvitse taas käydä punktiossa. Antibiootti tuntui auttavan, yskä ja niistämisen tarve väheni. Tiistaina kävin 20 minuutin koekävelyllä. Outoa oli edelleen kävellä yksin ja ensimmäistä kertaa vuosiin mietin pimeän metsän keskellä, olenko turvassa joltakin puskahiipparilta. Ei 1-2 belgialaisen lenkkikaverin kanssa ole tullut mieleenikään miettiä sellaisia.

Eilen hain Giblin takaisin kotiin. Hoidosta tuli päivää vaille 2 viikkoa pitkä. Vaihto sovittiin Heinolaan. Otin kynsisakset mukaan siltä varalta, että autossa iskee hikoilukohtaus (niitä on istuessa tullut) enkä olekaan koiranpitokuntoinen. Gibli tervehti minua riemukkaasti ja hyppäsi tyytyväisenä autoon, onneksi. Giblikki tuntui pienemmältä kuin millaiseksi kokonsa muistin. 

Kotona Gibli olikin hämmentynyt ja jopa vaisu. Iltapäivän töitä tehdessäni ja juotavaa hakiessani Gibli seisoi olohuoneen matolla ja mietti, missä olisi. Aloin miettiä, onko tyttönen kipeä. Leikkasin kynnet, hoitopaikkaan en ollut tajunnut antaa kynsisaksia, koska luulin toipuvani nopeammin. Kynsissä oli 2-3 mm leikattavaa eli ei mitään hätää. Ennen kynsien leikkaamista toistuu aina sama rituaali. Istun hajareisin lattialla kynsisakset kädessäni. Gibli tulee luokseni, seisoo, painaa päänsä alas edessäni. Tuoksuttelen Giblin otsaa, rapsutan ja silitän Giblin niskaa. Ollaan hiljaa. Kun tätä on kestänyt pari minuuttia, Gibli alkaa vonkua ja urahdella ja hiljalleen kiepsahtaa kyljelleen kynsien leikkaamista varten. 

Lenkillä Gibli liikkui rentoa hyvää ravia ja kiinnitin huomiota hyvin erottuviin reisilihaksiin. Pitkät lenkit erityisesti vapaana ovat tehneet hyvää - ja varmasti myös tauko agilitysta. Hoitopaikassa Gibliä myös jumpattiin ja venyteltiin.

Illalla tehtiin pikkujumpat 2 lyhyenä sarjana: etujalkojen sivuaskeleet, sarja koostuen tasolle istumisista ja kickbackeista, etuosaympärikäännös etujalat kipon päällä takajalat tasolta toiselle, parit pohkeenväistöt ja peruutukset. Gibli suoritti tehtävät innokkaasti miltei ulkomuistista.

Tänään on palattu suht normaaliin. Herkästi minua yskittää, joten normaali liikunta jää vielä. Aamulla kävin pitkästä aikaa aamulenkillä ja tekeehän se hyvää. Ei kehtuuttanut laisinkaan. Päivällä käytiin lenkillä myös. Gibli olisi halunnut tehdä pidemmän lenkin ja jäi seisomaan katsoen merkitsevästi. Sain houkuteltua mukaani. Gibli loikkasi retuuttamaan hihnaa. Raahasin lenkkikaveriani perässäni jalkakäytävällä yhteistyön vallitessa. Vastaan tuleva herrasmies kysyi ystävällisesti hymyillen, olisiko koira halunnut toiseen suuntaan. Kerroin, että olisi, mutta lyhyen ruokatunnin takia lenkkiä joudutaan rajaamaan. Leikitin Gibliä vähän, jotta tunnelma vapautuisi lisää. Kotona Gibli on ollut yhä hiljaa ja pitänyt minua silmällä. 

Oli puhe, kuinka hoitajansa luona Gibli hakee paljon kontaktia, "painii", hakee rapsutuksia ja nukkuu vieressä. On tehnyt niin aina. Minun kanssani Gibli ei paini eikä tule nykyään enää yöksi viereeni. Niin sitä nämä koiruliinit muodostavat erilaisia merkityksiä ihmisilleen ja erilaisia sosiaalisia suhteita meidän ihmisten kanssa. 

Illalla istuin sohvalla Giblin vieressä. Gibli laski leukansa reidelleni ja nukahti.

Tämä kappale on hyvä, Randy Newman "You've got a friend in me": 

Koiratonta elämää

Lysti tuli heinäkuussa 2008. Sen jälkeen olen ollut ilman koiria vain lomamatkoilla. Kotona ollessani koirat ovat olleet kotona aina. 

Gibli lähti hoitoon viime viikon torstaina. Keskiviikkona, torstaina ja perjantaina tein lyhyet työpäivät. Keskiviikkona kävin ulkona kävelemässä 5-10 minuuttia, yskitti. Torstaina kävelin vain autolle ja takaisin kotiin, hain ruuat valmiiksi pakattuina. Eilen kävelin noin 25 minuuttia. Reidet ja pohkeet tuntuivat jo kävellessä ponnettomilta. Portaita noustessa niissä ei ollut voimaa senkään vertaan, mutta enää ei niin paljon hengästyttänyt. Keuhkot sentään voivat paremmin. 

Mutta sitten tämä liikkuminen ja koirien kansanterveydellinen merkitys. Ennen Lystiä olin liikunnallinen ihminen, harrastin kaikenlaista liikuntaa. Koirien myötä arkiliikunnan määrä on lisääntynyt. Mutta niin vaan laiskuus iskee. Nyt kun ei ole ollut pakko käydä ulkona, en käy tai en kävisi. Voin herätä myöhemmin, kun ei ole pakko käydä ulkona ennen työpäivää. Työpäivää voin venyttää, koska ei ole pakko käydä ulkona töiden jälkeen. Jos sataa, voin maata illan sohvalla ja plarata kännykkää tai tv-kanavia. Tuntuu typerältä ja tyhjältä kävellä ilman koiraa. Miten koiran korvaisi jotkin kävelysauvat? En usko, että enää mikään kuntosalikaan nappaisi. Enhän pysty nostamaan mitään painavampaa, kun heti nirskahtaa selkä tai niska ja sitten ollaan hermosäryissä ja leikkausuhan alla viikkotolkulla. Että kyllä sitä vaan koira on oltava, jos meinaa kunnossa pysyä. Jos Gibli kestäisi punkkilitkuja, tehtäisiin talvisin etätöitä Espanjasta käsin. Kävisimme yhdessä lenkeillä rantateillä. Gibli saisi juoksennella hiekkarannalla ja uiskennella meressä. Katsoisin meren ylle, että tulee taas aurinkoinen päivä.

Koronapäivä nro 10

Tein tänään vajaan työpäivän. En olisi jaksanut kokonaista. Jäin eilisiltana miettimään, että jos saankin keuhkoveritulpan tms. ja kuolo korjaa. Parhaimmillaan se menisi jotenkin näin:

- Uuh, kylläpä iski huono olo. Yltänköhän puhelimeen? ...Lysti! Ei voi olla totta! Ihana nähdä sinua! Mitä Mössykkäin?! Anna, kun minä pörrytän sinua kunnolla. Minulla on ollut hirveä ikävä.  ...Mutta Lysti, sinähän olet...? Tarkoittaako tämä, että minäkin olen...?

- Rapsuta just siitä vielä vähän aikaa. Älä huolehdi. Täällä on hyvä olla. Mennään yhdessä. Pian näet kaikki, joita sinulla on ollut kova ikävä.