sunnuntai 28. heinäkuuta 2024

3 x hyl

Hannikainen tuomaroi Tobias Sjöbergin piirtämät radat. Oli paljon hyvää, ehkä eka rata paras. Uskalsin kokeilla kisoissa ohjauksia, joita on tehty vain treeneissä. Ne myös onnistuivat. Pääsin myös liikkumaan ripeästi. Kaiken kaikkiaan jäi hyvä mieli, vaikka tuloksia ei tullutkaan. Tässä on kooste parhaista paloista.

Eka radalla Gibli pysyi upeasti lähdössä. Vippaukseni oli myöhässä. Uskalsin tehdä persjätön. Leijeröin kepit, mikä onnistui hienosti. Sitten ajauduin liian syvälle työntämään Gibliä takaakiertoon, mistä tuli rima alas, koska olin edessä. Sen jälkeen Gibli ei kääntynyt siivekkeen ympäri, vaan jatkoi putkeen (kuten moni muukin koira). Hylkäys siis.

Toisella radalla sivuirrotus lähdössä onnistui hienosti. Sen jälkeen taas persjättö hyvä. Muurin jälkeen Gibli ei yllättäen irronnut pituudelle tai hypylle (ehkä kontaktini hävisi?). Lopulta ohjaus hajosikin eikä siitä startista ole nyt sen kummemmin muistettavaa. 

Kolmannella radalla mietin lähtöön saakka, kummalta puolen ohjaan keinun. Päädyin lopulta ohjaamaan puomin toiselta puolen, jotta ei tulisi yhteentörmäystä. Gibli teki keinun upeasti! Ehdin persjättöön mainiosti. Päädyssä ollut takaakierto sujui hyvin kauempaa ohjaten. Kepeillä Gibliä joudun usein saattelemaan pitkälle, joten jäin puomilla jälkeen eikä Gibli ottanut alastulokontaktia. Takaakiertohypyn ystäväni loiskautti suoraan. Myöhemmin siivekkeen ympäri kierrättämisen koirulainen hyppäsi ristiin, joten jätimme A:n väliin huonon linjan vuoksi.

Muista:

  • Ohjata takaakierrot kauempaa!
  • Kontakti!
  • Puomin alastulo

lauantai 27. heinäkuuta 2024

10 - hyl - 5

Laitisen radoilla tällä kertaa. Oli vähän ahtaan oloista, mutta mentävää.

1. hyppyradalla radan loppupuolella oli hyppy, jolle mietin käännöskäskyä rataantutustumisessa. Päätin jättää sen pois, koska oma liikesuuntani kääntäisi Gibliä. Ei kääntänyt, Gibli juoksi seuraavan hypyn ohi, ja myöhemmin tuli myös toinen kielto, kun reagoi jarruun yllättävän herkästi ennen vastakäännöstä. 10 vp. Video KLIK.

2. hyppyradalla Gibli jatkoi putkelta suoraan edessä olevalle hypylle, kun olisi pitänyt sivuun. En tajunnut hypyn "vaarallisuutta" ennen rataa. Myöhemminkin ongelmaa. Hyl. Gibli hyppäsi puhtaasti hyvin pitkittäisen takaakierron, jonne tein kuitenkin persjätön, vaikka sitä ennen mietin pakkovalssia ja takaakierto-valssia, ja haki upeasti mm. kepit. Video KLIK.

3. agilityradalle nollaa, kunnes puomi oli toiseksi viimeisin este ja siltä alastulovirhe. 5 vp. Hienoa muuten. Video.

Oli 24-25 astetta, mutta puolivarjoisaa ja tuulista. Giblille oli taas vedellä kasteltu "aamutakki". Kisakaverini näyttää tottuneen kuumaan, koska läähätys oli hyvin maltillista ratojen jälkeen.

Hyvää:

  • Rimat
  • Pujottelu
  • Ohjautuvuus

torstai 25. heinäkuuta 2024

Lomailua

Maanantaina käytin Giblin fysioterapiassa menomatkalla "maalle". Nykyinen ft on kesälomalla, joten kävin edellisellä, johon olen ollut tyytyväinen, mutta joka on aika kaukana. Sanoin hänelle, että Gibli on nykyään rauhallisempi. Hänkin totesi Giblin olevan mielentilaltaan rauhallisempi ja rennompi. Pintafaskia oli kudostuntumaltaan elastisempi, minkä olen itsekin huomannut. Vanha vammakohta vasemmalla lavan ja kaulan liittymässä oli kireä. Myös purentalihaksissa oli kireyttä vasenvoittoisesti. Onneksi muistin sanoa Giblin narskutelleen hampaitaan. Molemmissa takajaloissa säären etuosalla oli myös lievää kireyttä. Gibli vastasi hyvin käsittelyyn. 

Jatkoimme kesälomaa "maalla", missä on kivaa lenkkeillä. Eilen tehtiin pikkujumpat. Tänään palasimme kotiin. Ajattelin, että käydään tänään treenissä, mutta on liian lämmintä.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2024

Treeni

Eiliseltä jäi treenattavaa hampaan koloon, joten käväisimme uudelleen treenaamassa:

  • Takaakierto itse hyvin edeten, este eri kulmissa
  • Pujottelu tiukalla takana leikkaamisella, Giblin oli vaikeampi mennä avokulmaan
  • Mene!

lauantai 20. heinäkuuta 2024

Treeni

Taitaa olla 3. treeni toukokuun alusta lukien.

  • Hyppytekniikkana set point muurilla
  • Kahdeksikko
  • Takaakierto putken edessä ja "tässä"
  • 2. hypyltä tiukka käännös: parhaiten toimii vastakäännös tai kaksi kättä yhdessä
  • Takaakierto-päällejuoksu itse edellä ollen - vasemman siivekkeen kiertäen Gibli tuli herkemmin ohi. Treenaa!
  • Mene!
Eilen poimimme mustikoita, kuten toissa päivänäkin. Ohessa uimme. Siinä tulee ulkoilua reippaasti. Lisäksi olen teettänyt pikkujumppia.

torstai 18. heinäkuuta 2024

Pääsin silittämään Lystiä unissani

Unissani laskin Lystin Kuopiossa irti. Lysti hävisi ja löytyi myöhemmin 2 koiraihmisen luota. Lysti oli iloinen minut nähdessään, kiemurteli jalkojeni edessä ja pysähtyi kiemuralle silitettäväksi. Koko koira hymyili. Unessa silittäminen tuntui siltä kuin joskus ennen, minkä olin jo miltei unohtanut. Nyt muistan taas tarkemmin, miltä Lystin silittäminen tuntuikaan. Olisi huojentavaa ja koskettavaa pystyä uskomaan, että Lysti kävi katsomassa minua ja voi hyvin.






Tänään käytin auton huollossa. Mukanani oli Urban Malinois, jonka kanssa 2 tuntia vierähti yhdessä asiakkaille tarkoitetuista työhuoneista. Aulaemäntä lupasi tuoda vettä tarvittaessa.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2024

Hyl ja 5

Tomban kanssa Kauton tuomaroimissa iltakisoissa menimme 2 lähtöä. Säästelen itseäni jomotuksilta ja lääkkeiltä.

Agilityradalla heti aluksi Gibli oli mennä putkeen, mutta sain vedettyä takaisin kepeille. En huomannut keppivirhettä, mistä tuli hyl. Myöhemmin takaakierto-päällejuoksussa tuli rima ja olisi tullut yksi kieltokin. Uskaltauduin persjättöön puomin jälkeisessä elämässä. Giblillä on hieno "pysäri".

Hyppyradalla Gibli tiputti kolmannen riman, jonka ohjasin turhan ahtaasti. Ei minulle ollut tilaakaan, kun piti ohjata putken ja hypyn välistä. Lopussa tuli ylimääräinen lenkki. Vitosella 5., hävisimme parhaalle ajalle vajaa 3 sekuntia.

Olen ylpeä, että rohkenin ohjaamaan rohkeammin, koska alussa tuli virheet molemmilla radoilla. Niin pitäisi kyllä tehdä aina, vaikkei olisi virhettä allakaan.

Lisään videot myöhemmin. Tässä ne ovat (c) Jere.