Onkologilla

Menin sitten googlaamaan, mitä pernapatti tarkoittaa. Googlen ja AI:n mukaan 2/3 on pahanlaatuisia kasvaimia, joko hemangiosarkoomia tai etäpesäkkeitä esim. mastsolusyövästä. 1/3 on joitakin kiltimpiä kasvaimia. Perna on hyvin verekäs elin. Levinneitä kasvaimia ei leikata, koska koiran ennuste on toivoton. Hyvänlaatuiset leikataan, koska koira muuten kuolee yhtenä päivänä sisäiseen verenvuotoon. Etukäteen ei voi tietää varmasti, mitä lajia patti on. 

Koira itse ei tiennyt olevansa kuolemansairas, vaan virkistyi hyvin aktiiviseksi. Kuluneella viikolla on maistunut ruoka ja juoma. On kuulunut tuttu tömähdys ja tepsutus juustopaketin aukaisun jälkeen, ja vierelle on ilmaantunut koiran kuono. Metsässä Gibli on ottanut juoksupyrähdyksiä ja syönyt mustikoita. Olen laskenut Giblin järveen ruoppaamaan rantaa, mikä on hänen mielipuuhaansa. Kaiken tämän yllä on leijunut viimeisen kerran varjo. 

Mielessäni on toistuvasti soinut Love Storyn musiikki. Sattumalta juuri se elokuva tuli televisiosta ensimmäisenä iltana Utrechtissa. Jos joku nuorempi lukija ei tiedä, niin elokuva on traaginen rakkaustarina.

Jos patti on hyvänlaatuinen, leikkautanko? Leikkauksesta toivutaan 2-4 viikkoa. Jos sillä taas saavuttaa lisävuosia ilman pelkoa sisäisestä verenvuodosta, niin onko se koiran paras? Jos patti on pahanlaatuinen, mitäs sitten tehdään? Toivon, että perna ei olisi sattunut viime viikolla ultraajan silmään. Elettäisiin paljon onnellisempaa elämää ilman sitä tietoa.

Tänään oli aika onkologille. Pidän hänen tavastaan tehdä töitä. Olin löytänyt Giblistä 2 pattia, toisen uuden vasemmalta kaulalta. Toisen huomasi selästä hännän vierestä viimeksi hoitaja. Minusta se oli jo kerralleen tutkittu, mutta tässä on todella tullut neuroottiseksi. Ensimmäisestä patista ei irronnut soluja, mastsolusyövästä yleensä irtoaa. Sen suhteen jäätiin seurantalinjalle. Takaselässä ollut patti oli talia, kuten viimeksikin. Sitten Gibli rauhoitettiin. Ajateltiin, että koiran paras on olla tietämätön verikokeista ja koepaloista. Tällä kertaa en halunnut mukaan ultraääneen. En halunnut seurata tutkimusta ja kuulla keskustelua. Giblin sai hakea 40 min kuluttua.

Kävin viemessä kirjeen postiin, keittiötarvikeliikkeessä ja Iittalan tehtaanmyymälässä ostamassa sakset. 

Pernan muutoksesta otettiin ohutneulanäytteet. Se on pieni, 0,5 cm halkaisijaltaan. Maksassa tai pernassa ei muuten ollut mitään poikkeavaa. Muutos ei oikein sovi mastsolusyövän etäpesäkkeeksi. Se voisi olla joku hyvänlaatuinen muutos. Patologin vastaus tulee torstaina tai perjantaina.

CRP oli laskenut 184:stä kolmekymmentä johonkin. (Minulla ei ole vielä papereita.) Antibioottia kannattaa jatkaa vielä muutama päivä. Ehdotin infektiofokukseksi virtsateitä. Se nyt jäi avoimeksi.

Mutta löytyi taas uutta. Sappirakossa on kelluvia hötäleitä. Niistä voisi tulla mukoseele tai kiinteämpiä klimppejä, shelttien tauti siis. Mitään soraa tai kiviä siellä ei ollut. Kontrolli 3 kk kuluttua. 

Kun opiskelin italiaa, opettaja teki kielitehtäviä "Mäsäytä myyrää" -peliin. Siinä maasta nousee myyrän päitä ja ne pitää iskeä nuijalla mataliksi. Giblin kanssa tulee samanlainen olo. Kun yhden myyrän saa mäsäytettyä, seuraavat kaksi ilmestyy. 

Vaihtelevaa

En minä kyllä koiraa ottaessani tajunnut, mihin kaikkeen sitä joutuu.

Gibli alkoi olla yhä vaisumpi, joten aloitin antibiootin kuitenkin. Lauantaina koira vaan makasi. Ei noussut, vaikka laitoin ruokaa kippoon. Piti erikseen kutsua syömään. Söi närppien. Ei tullut luokse, vaikka juustopaketti rapisi. Se sitä vasta huolestuttava merkki onkin, koska normaalisti sen äänen kuullessaan Giblikki hyppää sängystä alas ja tepsuttaa viereeni. Ulkoa tullessamme Gibli ei kipittänyt normaalisti kotiin, vaan laahusti pedilleen pysähdellen häntä velttona. 

Ajattelin, että näin se sitten menee, kun syöpä leviää. Että miten kauan tällaista kuuluu katsoa. Katsoin koiraa, joka makasi apeana omissa oloissaan. Istuin Giblin viereen ja mietin, että heijastuuko Giblin huonon voinnin aiheuttama minun huoleni Gibliin ja nökötämmekö sitten molemmat samassa masennuskuplassa. Mietin, onko hoitoihin vienti tuhonnut välimme lopullisesti. Että minä olen vaan se paha, joka vie eläinlääkäreille ja pitelee kiinni, kun pistellään ja sattuu.

Tein Giblille broileri-riisiä, joka alkoi maistua. Sain sitä uppoamaan lauantaina 3 otteeseen. Kuppiin sitä jäi kuitenkin. Kauramaito ei maistunut.

Sunnuntaiaamuna Gibli ei olisi halunnut aamukävelylle ennen kuin saa aamuruuan, mikä näytti hyvin positiiviselta. Olemus oli selvästi pirteämpi. Oli kaunis ilma, joten lähdimme metsään. Otin taas pakasterasian mukaan puolukoita varten, jotta ollaan metsässä hyvin aloillaan, jotta ei tule painetta ylimääräiseen fyysiseen rasitukseen. Saadaan ainakin raitista ilmaa. Gibli kiitti ja söi mustikoita reilun tunnin. Minä poimin puolukoita litran. Sieniä, erityisesti suppilovahveroita, olisi ollut vaikka kuinka paljon.

Tänäänkin on ollut hyvä päivä. Gibli on ollut reipas ja normaali. Nytkin koira tuijottaa minua ja odottaa, että saa iltaruokaa. Hellalla on kypsymässä kana-riisiä. 

Sädehoidon aiheuttama ihovaurio on selkeästi kääntynyt parempaan. Suihkutin sen kraanavedellä ensimmäistä kertaa. Ei kirvellyt. Jätin hihan ja paidan pois käytöstä. Se herkästi hinkkaa kainaloa.

Yksi säie kerrallaan

Olen iloinnut tässä Giblin toipumisesta. Ihon pahin vaihe oli ehkä tiistaina ja keskiviikkona. Palovamma kiertää nyt kainaloon, mutta alkaa kuivua. Yhä pidän keittosuolalappuja kerran päivässä ja laitan sitten hunajaa. 

Maanantaina tai tiistaina otin uutta kanariisinappulaa kokeiluun. Eilen ostin pitkästä aikaa hampurilaiset sekä Giblille että minulle, kuten aiemmin hyvin menneiden kisojen jälkeen. Gibli ei syönyt sämpyläosiota, mikä on poikkeuksellista. Iltalenkillä kakka oli löysähköä ja sitä Gibli teki kolme annosta. Illalla Gibli söi nappuloita vain syöttämällä ja niinkin vain 7 kpl. 

Aamulla Gibli ei juossut ulkoa sisälle ruokakupin luokse eikä suostunut syömään yhtään. Koiralle ei maistunut myöskään kauramaito. Aloin soitella läpi eläinlääkäreitä. Saatiin iltapäivälle aika eläinsairaalan erikoislääkärille. Iski päälle tuttu ahdistus ja oudon tunnoton olo. Ennen lähtöä silittelin Gibliä. Lähtiessä mietin, että tulenko takaisin pelkän hihnan kanssa. Ajaessa katselin taivasta, että näin se oli nätti päivä silloinkin, kun Lysti lähti. Kuinka se ikävä iskee ihan eri tavalla sitten, kun koira on kuollut.

Gibli oli eläinlääkärissä aika ok. Kuumetta ei ollut. Tunnustellen ei ollut mitään poikkeavaa imusolmukkeissakaan. Vatsa aristi lievästi. Otettiin ultraääni märkäkohdun poissulkemiseksi. Ei ollut märkäkohtua. Sivulöydöksenä löytyi pernasta 0,5 cm muutos, jota ei ollut heinäkuussa. "Voi se olla hyvänlaatuinenkin muutos." Mastsolusyöpä leviää maksaan ja pernaan. Otettiin verikokeet. Niissä tulehdusarvo CRP 180 (raja alle 10), valkosoluista neutrofiilit ja monosyytit koholla. Muuten mm. maksa-arvot ok. Palovamma näytti rauhalliselta, ei selittänyt tulehdusta. Eläinlääkärit jäivät pohtimaan, nostaako sädetys tulehdusarvoja. Olin jo laittanut viestiä Utrechtiin ja odotin vastausta. Annettiin pahoinvointilääkkeet, antibiootit ja kontrolliaika onkologille viikon päähän, jolloin verikokeet, pernan ja maksan tutkimus. 

Kotimatkalla ajattelin, että näin sitä roikutaan varassa narun, josta yksi säie kerrallaan katkaistaan. Että eihän minulle mitään luvattukaan. CRP voi nousta myös syövän vuoksi ja on huonon ennusteen merkki. Se sopii kuvaan, kun tauti on kerran jo pernassa. Miten tällaista kuoleman kanssa pelaamista ihan oikeasti voi kestää? Että onko kertarysäys kuitenkin parempi? Ja miksi ei päästä tästä nyt sen verran jaloilleen, että päästäisiin metsään? Jäikö meidän viimeiseksi hyväksi irtiolohetkeksi Pohjanmeren hiekkarannalla olo? Hieno muisto se onkin. (Videon saa Youtuben asetuksista HD:ksi.)

Kotona soi puhelin. Utrechtista soitti Giblin onkologi. Crp voi olla koholla sädetyksen jälkeen tai Giblillä voi olla esim. virustulehdus. Mastsolusyöpä ei yleensä leviä noin pernaan. Ensin se leviää imusolmukkeisiin. Jos oikein ymmärsin, silloinkaan pernassa ei ole vain yhtä muutosta. Tämän ikäisellä koiralla pernassa voi olla muutakin. Normaalia pidemmät unet kuuluvat yhä sädehoidon jälkeiseen aikaan. Hän ei suositellut antibioottia, kun ei kerran ollut kuumetta ja koira on virkeä hereillä ollessaan. Antibiootti vaan vie suolistosta hyvätkin bakteerit. Oireenmukainen hoito, jos koira kerran on virkeä ja kuumeeton. Ja ne uudet nappulat pois.

Enkelien siipien havina herkesi hetkeksi. 

Jäin pohtimaan puhelun jälkeen, että entäpä jos olisinkin eläinlääkärissä päätynyt siihen, että syöpä on levinnyt pernaan, tulehdusarvo on koholla eikä koira enää syö, että lasketaan toinen pois kärsimästä. Sitten olisi tullut tuo puhelu.

Tiistaina on Utrechtin kontrolli. Ehkä se perna on parasta tutkia kuitenkin. Mietin miten paljon organisoidumpaa syöpään sairastuneilla ihmisillä on. Eläimen kanssa sitä jää yksin googlailemaan hoitopaikkoja ja lääkäreitä.

Toipilaan kanssa elämistä

Ihoreaktio on laajentunut, kuten "pitikin". Onpahan varmaa se, että koira ei saanut plasebo-valohoitoa. En toki valohoitoa oikeasti epäillytkään.

Olen pitänyt palovammassa 2 x vrk:ssa keittosuolahaudetta, josta Gibli pitää. Suihkuttelin vamma-alueelle alkuun Vetramilia, mutta en kestä sitä hajua enää itse. En tiedä, paljonko se ottaa koiran nenään. Ostin apteekista ihmisille tarkoitettua manuka-hunajapitoista steriiliä voidetta, joka ei haise. 

Aamulla Gibliä kiinnosti vamma-alue vimmaisesti. Siitä irtosikin 1 x 2 cm ihoa tai rupea. En tiedä, koskiko Gibliin. Laitoin keittosuolahauteen, mikä rauhoitti Giblin heti. Sitten laitoin uutta hunajavoidetta. Sen ongelma on se, että koira voi innostua sitä nuolemaan. Gibli rauhoittui selvästi operaation jälkeen eikä ole sen jälkeen haavaan juuri vilkaissutkaan. Hunaja varmaan suojaa pintaa niin, ettei se arista. Hunajahimoa koirallani ei näytä olevan.

Kävimme päivällä kävelyllä. Gibli olisi taas jaksanut pidempään kuin reilu puoli tuntia. Illemmalla jumppasin Giblin kevyesti ihan jotakin tehdäksemme. Tehtävä oli siis seisoa kahdella tasapainotyynyllä, kun syötin nameja. Toinen tehtävä oli takajalkakyykyt 2 x 3 toistoa. Valitsin tehtävät niin, että ne eivät rasittaisi etujalkaa enempää kuin normaali liikunta.

Iltalenkillä Gibli linkutti lievästi. Siitäkin sanottiin etukäteen. Iltalenkistä tuli 4 minuutin mittainen. Käännyttiin heti takaisin, kun oli saatu asiat tehtyä. Jäin miettimään, tehtiinkö sittenkin jotakin liikaa.

***

Gibli leikattiin tasan 2 kuukautta sitten. Alkuaika oli järkyttävää kipeän ja käytännössä liikuntakyvyttömän koiran kanssa, koska vielä tiesi, että se ei siihen tule loppumaan. Uutiset olivat huonoja ja heti leikkauksen jälkeen oli selvää, että jatkohoitoa tarvitaan. Nyt sädehoidon jälkeen ennuste on yhä epävarma.

Palovamman nuolemisen estämiseksi on pidettävä kuonokoppaa silloin, kun koira ei ole silmän alla. En ole varma, saako Gibli suunsa aivan auki, jos on pakko oksentaa, joten en voi jättää Gibliä yksin. Sisällä ollessamme olemme samassa huoneessa. En poistu asunnosta ilman Gibliä. Öisin nukkuessani Giblillä on koppa. Oletan herääväni yöllä, jos yökkäys alkaa. Luulen, että kaikki koiranomistajat ovat herkistyneet siihen ääneen.

Metsässä Gibli on pidettävä hihnassa, kunnes palovamma on kunnossa. Gibli rakastaa liikaa sammaleessa piehtarointia, jotta iho sitä nyt kestäisi. Koira onneksi pääsee autohäkkiin ja pois jo itsekseen ja liikkuu aika normaalisti. 

Paita on päällä koko ajan. Palovamma erittää kudosnestettä. Pesukierrätyksen vuoksi vaatteita on kolme: 1 urheilupaitani, 1 Giblin college ja 1 medical sleeve. Ne eivat saa hangata ihoa tai puristaa kainalosta. Medical sleeve on vähän liian kapea palovammakohdasta. Hiha pääsee myös kiertymään. Rapsuttaminen onnistuisi.

Medical sleeve

Kotona

Giblille uni maistui hyvin matkan jälkeen. Koira veti syviä sikeitä. Siitä oli sanottu etukäteen. Nukutusten lisäksi väsytti varmasti itse matka ja paluumatka.

Ihossa oli maanantaihin saakka ne kaksi alle sentin kokoista vaaleanpunaista laikkua ja hyperpigmentaatiota eli tummempi iho. Tiistaina kävin Giblin kanssa metsässä. Otin pakasterasian mukaan puolukoita varten. Ajattelin, että ollaan suht paikoillaan ja Gibli saa liikkua omaan tahtiin. Koira juoksi heti järveen, onneksi vain "nilkkojaan" myöten, koska en halunnut palovammaan järvivettä yhtään. Sitten koiruus kävi piehtaroimaan sammalikkoon. Paita oli toki päällä. Tarkastin ihon piehtaroimisen jälkeen. Ihoa oli lähtenyt isommalta alueelta. En halunnut uusia piehtarointeja enkä ihoon liiallista paidan hinkkausta, joten käännyimme takaisin autolle. Kotona huuhdoin ihon keittosuolalla ja sumutin hunajaa päälle. Sitten Gibli sai taas paidan päälleen. 

Tässä on kuva ihosta tiistaina, tahallaan kauempaa otettu. Toivon, ettei koko säteilytysalueesta tule joulukinkun näköistä. Tuo reaktio syvenee ensi tiistaihin saakka noin keskimäärin. Turkki näyttää siltä, että tulee lähtemään säteilytysalueelta. Gibli osaa poseerata lasittunein silmin. Koira on huumorintajuisempi kuin ikinä osasin kuvitellakaan.

En ole vielä aloittanut kipulääkkeitä. Gibli on rauhallinen eikä ole palovammastaan kiinnostunut, nytkin pötköttää pedillään rauhallisena. Kipulääkkeet aloitettaisiin tulehduskipulääkkeillä. Kesäkuussa oli verioksentelua ja -ripulia, mikä todennäköisesti johtui mastsolusyövästä. Jos kipulääkkeen tarve tulee, annan silti kaveriksi omepratsolia.

Eilen ja tänään kävimme katukävelyillä. Tänään annoin Giblin päättää minne mennään. Kun loppuviikosta Gibli näytti selvästi, että ei kävellä pidemmälle, tänään koira pursui ideoita, minne matkaa jatketaan. Ulospäin ei näkynyt, mitä on ollut meneillään. Lopetin haistelukävelyn 40 min kohdalla.

***

Ennen matkaa ajattelin, että käymme Giblin kanssa lähikaupungeissa: Amsterdamissa, Rotterdamissa ja Haagissa. Se jäi. Viikot menivät sädetyksissä ja iltapäivät nukutusten jälkeen levätessä. Illat jäivät lyhyiksi. Viikonloppuisin halusin tarjota Giblille jotakin sellaista, mistä koira pitää. Siksi kävimme rannalla emmekä kaupungeissa. 

Hotellissa asuessa mietin, mihin aika kotona tuhrautuu. Mitkä ovat aikasyöpöt? Kotona on pakko siivota. Aamupala ja ruokaa täytyy tehdä. Pyykkiä voi pestä. Tein firman toimistoasioita, joita voi tehdä vain kotikoneella. Niihin meni aikaa. Pari päivää olen tehnyt yhtä artikkelia varsin intensiivisesti. Täältä on pidempi matka ulkoilemaan luontoon kuin Hollannin hotellista. Ei ole dyynit vieressä.

En vieläkään välillä usko, mitä Giblille ja elämällemme on tapahtunut. Olen kuitenkin alkanut nukkua paremmin enkä aina herätessäni havahdu kauhuun ja ahdistukseen siitä, mitä on meneillään.

Kotimatka

 

Lähdimme ajamaan suoraan eläinklinikalta kohti Saksan Travemündeä tiistaina klo 15 jälkeen. 514 km. Ajoajaksi oli karttasovellus antanut 5 h 20 minuuttia, mutta heti aluksi kävi selväksi, että se ei tulisi pitämään paikkaansa. Oli ruuhkaa, tietöitä, vesisadetta ja 2 liikenneonnettomuutta. Seisoimme jonoissa pitkään. Kamala kiire ei ollut, koska Travemündessä piti olla vasta yöllä. Laiva lähti klo 2 ja sitä alettiin lastaamaan klo 23. Toki teki mieli päästä lähelle määränpäätä mahdollisimman aikaisin ja viettää aikaa vaikka Lübeckissä. Pysähdyimme 2 x huoltoasemalla. Loppumatkasta oli rankkasade ja ukkosmyrsky. 

Gibli nukkui koko matkan pysähdyksiä lukuun ottamatta. Lübeckissä olimme klo 21 jälkeen. Ulkoilutin ja syötin Giblin. Nappasin yhden valokuvan todisteeksi, kun täysikuu loisti sopivasti kahden tornin välistä. 

Sitten luin, että lähtöselvitys onkin jo auki. Ei tehnyt mieli kuluttaa aikaa enää väärässä paikassa, joten ajoimme viimeisimmät 17 km satamaan. Lähtöselvitys sujui jonottamatta. Laivan sisällä auto piti peruuttaa pitkähkö matka alamäkiluiskan yläreunaan. Palikat asetettiin eturenkaiden eteen ja sitten kävelimme hyttiin.

Oli outoa, kun ihmiset puhuivat suomea.

Olin varannut isomman hytin. En varatessa tiennyt, miten kipeä Gibli tulee olemaan, joten halusimme koiralla olevan kääntymistilaa, jotta ei koko ajan osu johonkin, jos toinen lapa on pelkkää vetistävää rakkulaista palovammaa. Laivalla olisimme kuitenkin 35 tuntia (klo 23 - 2 yötä - klo 10). Hytti oli keulassa ja siinä oli kaksi ikkunaa, toinen eteen ja toinen sivulle. Ei se ihan viimeistä huutoa ollut.  

Koiran olosuhteita ei pääse Finnmaid-laivalla kehumaan. Kun Hki-Tukholma- ja Trelleborg-Rostock-väleillä koiran kanssa sai liikkua varsin vapaasti, nyt sai liikkua vain 7. kannella. Olin lukenut etukäteen koirien epäsiististä vessalaatikosta, mutta en silti ollut tarpeeksi varautunut. Hki-Sto- ja Trelleborg-Rostock-väleillä oli ihan siistit soralaatikot, joita Gibli ei kammoksunut. Nyt laivan oikealla ja vasemmalla sivulla oli ehkä 6 m x 20 m kansi, jonka keskellä "hiekkalaatikkona" oli n. 1,5 x 2 m virtsasta litimärkää ja haisevaa tekonurmea. Itse kansi oli täynnä pissilätäköitä ja huonosti siivottua koiran kakkaa. Nostin Giblin tekonurmelle, miltä Gibli hyppäsi välittömästi pois. Meni aikansa, että Gibli suostui pissimään suoraan metallikannelle, kuten muutkin koirat olivat tehneet. Sen jälkeen en ihmetellyt, miksi hytin lattia oli tahmea edellisten asukkaiden jäljiltä. Huuhdoin Giblin tassut aina ulkoilutuksen jälkeen. Omia kusiluistimiamme hinkkasimme käytävän kokolattiamattoon. Olen kuullut monien koiraihmisten ehdottaneen parannuksia koirien vessaolosuhteisiin. En tajua, miksi ei laiteta pientä hiekkalaatikkoa?

Olin ottanut ruoka- ja wifi-paketin. Tiistai-iltana söin pakettiin kuulumattoman focaccian ja seuralaiseni otti myöhäisillallisen. Ruokapakettiin kuului keskiviikkoaamuna brunssi (erinomainen), päivällinen (hyvä) ja torstaiaamuna aamiainen (kattava sekin). Wifin avulla pystyin osallistumaan videovälitteiseen koulutukseen yllättävän hyvin.

Tuuli kohtalaisesti. Laiva keinui jonkin verran. Aallot iskivät välillä laivan keulaan, mikä kuului hyttiin satunnaisina paukahduksina. Gibli niitä aluksi kuulosteli, mutta ei niistä hätkähtänyt.

Laivassa oli toki helppoa vain olla ja levätä. Se puoltaa tuota väliä. Silti seuraavalla kerralla ajan mieluummin Ruotsin kautta parempien laivojen, hyttien ja koiran olosuhteiden vuoksi. Tai sitten Baltian kautta, mutta siitä en sen enempää tiedä. Tai sitten pitää opettaa koira tekemään tarpeensa omaan hiekkalaatikkoon.

Torstaina Suomeen saapuessa oli kaunis aamu. Helsingin nähdessäni tuli kyyneleet silmiin. Vihdoinkin reissu alkoi olla ohi. Mietin, mikä kaikki olisi voinut mennä pieleen: Giblin tai minun sairastuminen, sädehoitolaitteen rikkoontuminen, kolari, Giblin odottamatton haittavaikutus sädetyksestä tms. Lisäksi Gibli näytti sietäneen säteilytyksen paremmin kuin ennalta odotettiin.

Kotona oli pölyisen hajuista 3½ viikon matkan jäljiltä. Makuuhuoneen seinää vasten oli kompostihäkki. Olin jo ehtinyt unohtaa, että ennen lähtöä pidin sitä sohvan edessä, jotta Gibli ei hyppää sohvalle ja siltä pois. Matkalle lähtiessä Gibli ei pystynyt kävelemään portaita. Hollannissa portaat alkoivat sujua. Lisäksi koira pystyy hyppäämään jo sängyltä ja sohvalta alas. Autan vielä autohäkistä pois hypätessä.

Tavaroita purkaessa meni oma aikansa. Siivosin. Kävimme kävelyillä.

Gibli on nukkunut pitkiä unia. Annan Giblin levätä. Säteilyalueella on hyperpigmentaatiota ja 2 vaaleanpunaista alle sentin kokoista laikkua. Karvat eivät ole vielä lähteneet. Gibli ei ole kipeän oloinen eikä nuole ihoaan. Jos sunnuntaihin saakka on tällaista, niin sitten tiistaista on kulunut 5 vuorokautta. Ehkä selvisimme vähällä edes ihoreaktion suhteen?

Jos Giblillä ei olisi noin hyvä luonne, reissu olisi ollut hankala. Ääni- tai alusta-aran tai aggressiivisen koiran kanssa matkustamisessa ja hoidoissa olisi ollut ongelmia. Nyt mistään sellaisesta ei tarvinnut huolehtia. Gibli keräsi pisteet kotiin joka paikassa.

Alkaa uudenlainen elämä. Entiset agilityrutiinit ovat poissa: treenit, valmennukset ja kisat. Jää nähtäväksi, mille tasolle Gibli toipuu fysiikaltaan. 

Eniten toivon, että Gibli hyötyi hoidosta ja saamme lisäaikaa. 

14-15/15 sädetykset

Ei tästä taaskaan mitään harkittua koostetta tule, mutta kirjoitan tunnelmia ylös. 

On jäänyt mainitsematta, että asuimme kolmannessa hotellihuoneessa lauantaista alkaen. Ensimmäisen ilmastointilaitteen kondenssiveden poistopumppu piti kovaa ääntä, toinen huone oli ihan receptionin vieressä ja sinne kantautui ravintolasta meteliä kahteen otteeseen keskellä yötä. Onneksi receptionissa oli ymmärtäväinen ihminen. Tämä kolmas huone oli rauhallisin. Nautimme näkymistä ja parvekkeella olemisesta.

Maanantai oli hyvin kesäinen ja lämmin iltaan saakka. 

Giblille piti jälleen asettaa kanyyli. Pääsin takahuoneeseen mukaan. Ensin Gibli rauhoitettiin lihakseen. Kanyyli laitettiin säteilytysjalkaan, koska se oli ainut jalka, missä oli vielä käyttökelpoisia laskimoita. Ensimmäisellä ei tämäkään kanyyli vetänyt, joten toinen laitettiin vähän korkeammalle, ei kuitenkaan säteilytyskenttään. Se kanyyli toimi. Reilun vartin päästä Gibli palasi, oli aivan tööt tuplanukutuksen jäljiltä. Laitoin Giblin pedin parvekkeelle. Gibli sai nukkua pois pöhnäänsä vieressäni.

Illemmalla ajoin Giblin kanssa Utrechtiin vastaan ystävääni, joka lensi Helsingistä Amsterdamiin ja tuli junalla Utrechtiin. Piipahdimme nopeasti keskustassa, jotta hän näkisi kaupungista edes vilahduksen. Sitten kävimme hiekkadyyneillä, jotta hän näki nekin ja selkiintynyt Gibli sai vähän liikuntaa.

Tiistaina satoi kunnolla, koko päivän, ensimmäistä kertaa koko Hollannissa oloni aikana. Pakkasimme auton ja ajoimme eläinsairaalaan. Nyt Gibli ei olisi halunnut enää hypätä autosta parkkipaikalle lainkaan. Tämä kerta vielä, Gibli.

Säteilytykseen odottamassa.

Jälleen olin Giblin mukana takahuoneessa. Onneksi kanyyli veti ja Gibli pääsi yhdellä nukutuksella. Säteilytyksestä Gibli palasi tämä kortti kaulassaan. Liikuttavaa. 

Vein Giblin autoon toipumaan nukutuksestaan. Sinne tuli minulle uusi onkologi. Koska Gibli oli sen verran virkku, sai matolääkkeen ekinokokkia ym. mönkiäisiä vastaan. Sitten Gibli sai jäädä autolle ja keskustelin onkologin kanssa. Pääasiat:

• Syöpä voi uusia kolmella lailla: paikallisesti, etäpesäkkeinä tai uutena mastsolukasvaimena, koska koiralla on niihin alttius.
• Giblin iho on kestänyt yllättävän hyvin. Jos olisi hankala reaktio, se näkyisi jo. Jos iho ei pahene 5-6 vrk kohdalla, se ennustaa sitä, että selvisimme vähällä. 20 % koirista selviää vähillä ihoreaktioilla. Joka tapauksessa on tärkeää, että Gibli ei saa nuoltua mahdollista ihoreaktiota. Hain maanantaina apteekista Metacamit ja gabapentiinit, joita aloitan, jos Gibli on kipeän oloinen jollakin tavalla. Itse iholle ei tarvitse laittaa mitään. Hunaja on se, mitä käytetään eniten, mutta ei kannata käyttää, jos koira haluaa sitä nuolla. Jos iho tulehtuu, antibiootti.
• Gibli on todennäköisesti väsyneempi vielä muutaman (?) viikon, koska unilääkkeitä on elimistössä vielä pitkään. Kannattaa kuulostella koiran jaksamista mm. ulkoiltaessa.
• Seuranta on 3 viikon kuluttua. Sen jälkeen seurannat Suomessa kuukausien tai vuoden kohdalla. Ei ole tarkkaa protokollaa eikä kukaan tietenkään valvo, miten niitä noudatetaan. Mutta jos koiralle tulee jotakin uutta, kuuluu käydä lääkärissä. (Kts. ensimmäinen kohta.)
• Jatkossa meihin voidaan olla yhteydessä tutkimusmielessä. Tässä kohtaa olin erityisen iloinen, että olimme hoidossa yliopistosairaalassa. Hoito tuntui muutenkin vilpittömältä ja koiran parasta ajattelevalta eikä rahan nyhtämiseltä.
• Lopulta lääkäri kätteli ja toivoi kuulevansa kuulumisia. Kiitin jälleen mahdollisuudesta päästä heille hoitoon.

Sitten kävelin autolle vähän haikein tunnelmin. Näytin ihmisseuralaiselleni 15 parkkikortin pinkkaa ja kerroin, kuinka ensimmäisen parkkilipun saatuani päätin säästää jokaisen. Sitten lähdimme ajamaan vesisateessa kohti Saksaa. Niin se syksy tuli Hollantiinkin.