tiistai 9. tammikuuta 2024

Tiukka paikka - rokotusreaktio

Rokotus

Varasin Giblille rokotustehosteet. Edelliset olivat menossa vanhaksi huhtikuussa, mutta en halunnut jättää niitä viime tinkaan. Jos tulee joku kennelyskä tms., äkkiä aikataulu lykkääntyy ja sitten ollaan karenssissa. Koiruus painoi 19,5 kg. Klo 17 rabies ja nelosrokote, normaalit saatesanat, "voi vähän kirvellä" ja "vartti kannattaa seurailla". Ei näissä ennenkään ole mitään tapahtunut. Koira autoon, laskun maksu ja kohti kotia. Kotiin oli vartin automatka. Mietin, käväisenkö kaupasta hakemassa postipaketin, mutta päätin ajaa suoraan kotiin ja viimeistellä päivän työt. Kaupassa käväisy olisi tarkoittanut 10 minuuttia lisää ajoaikaa kaupalle, kaupassa dekkaripokkarin valinta tuntemattoman keston ja kotiin ajaminen 10 minuuttia lisää.

Kotona

Kotona Gibli rapsutti rokotuskohtaa. Tein tietokoneen äärellä töitä ja hellästi hivelin rokotuskohtaa tarkoituksenani helpottaa pientä kirvelyä tai kutinaa. Sitten Gibli alkoi raapia kuonoa tassuillaan ja pyyhkiä kuonoa makuualustaan. Samalla huomasin, että patteja nousee silmien päälle ja kuonoon. Samantapainen reaktio on tullut pari kertaa aiemminkin, mahdollisesti jonkin maaperähomeen (?) laukaisemana, on sammunut Heinixillä (antihistamiini) tai itsestään. Ylähuulet alkoivat turvota. Muistelin eläinlääkäriaseman olevan auki myöhempään ja soitin sinne. Kerroin päähän turpoavan patteja ja ylähuulten turpoavan. Kysyin, voinko antaa Heinixiä. Eläinlääkäriä konsultoitiin, käskettiin unohtamaan Heinixit ja lähtemään heti takaisin. Vähän vielä haikailin Heinixin perään, että jos se auttaisikin, niin nyt tulee turha reissu. Samalla kiskaisin kuitenkin ulkovaatteet päälle ja juoksin Giblin kanssa autolle. Koiran hyppäytys kyytiin ja astetta ärhäkämpi lähtö. 

Autossa

Hetken päästä minulle soitettiin eläinlääkäriasemalta, joka on toisen kunnan puolella. He olivat katsoneet osoitettani ja kyselivät, onko heille pitkäkin matka, ja olisiko lähempänä eläinlääkäriasemaa. Olin jo moottoritiellä ja totesin, että se sama vartti on kahteen isoon lähimpään eläinsairaalaankin, jotka eivät tiedä koirasta mitään. Edelleen höpötin samankaltaista reaktiota tulleen kaksi kertaa aiemmin ja lähteneen antihistamiinilla. Samalla mietin, että jollekin toiselle eläinlääkäriasemalle on tosi vaikea soittaa kännykällä samalla, kun ajaa moottoritien jäisellä ohituskaistalla. Lisäksi sen lähimmän eläinsairaalan lähistölle pysäköinti on oma lukunsa, tuolla pääsee suoraan aseman eteen. Sanoin vielä, että Gibli oli lähtiessä hyväkuntoinen, juoksi autolle, ja nyt istuu takakontissa. Katsoin navigaattorista saapumisajan, 18.33, johon oli kymmenisen minuuttia. Hoitaja sanoi heidän olevan valmiina meitä vastassa. Harvoin olen tuijottanut navigaattorin minuutteja ja taustapeilistä Gibliä niin tiukasti.

Perillä

Hyppyytin Giblin autosta ja toivoin, että pattireaktio olisi hävinnyt. Ei ollut. Ripeästi käveltiin aulaan, jossa oli hoitaja vastassa ja päästiin saman tien huoneeseen. Gibli näytti tältä. Ylähuulet olivat makkarat, otsa ja silmäluomet turvoksissa. Eläinlääkäri tsekkasi tilanteen. 


"Olisit vaan antanut sen Heinixin."

Giblille piti laittaa kanyyli. Sanoin, että parhaiten koirani rauhoittuu kyljellään tutkimuspöydällä ja sanani piti. Kanyyliin laitettiin heti ensimmäinen satsi lyhytvaikutteista kortisonia. Eläinlääkäri kävi taas katsomassa ja sanoi, että jäätte nyt seurantaan ja jos tulee koiran vointiin mitään muutosta, huikkaa heti. Hän kertoi, kuinka joskus tällaisia tilanteita seurataan kotona liian pitkään. Kun koira romahtaa, kanyylia ei enää saa paikoilleen. 


Illan aikana olin Giblin kanssa kahdestaan hyvin vähän aikaa. Hoitajat tai eläinlääkäri kävivät usein. Sanoin hoitajalle, että koira muistuttaa jotakin nokkaeläintä, mikä se nyt onkaan nimeltään. Hän muisti välittömästi, että vesinokkaeläin. 

Lääke ei vaan auttanut. Gibli turposi lisää.




Sitten Gibli alkoi nuokkua. Se seisoi, mutta vähän horjahteli ja pää roikkui, ikään kuin olisi nukahtanut hetkellä millä hyvänsä. Pohdin vähän aikaa, että ehkä lääke nyt auttaa ja hössötyksen rauhoituttua koira rauhoittuu. Pian havahduin, että tässä on nyt jotakin vialla. Avasin oven ja eläinlääkäri olikin nähtävillä. Gibli tervehti häntä riemukkaasti. Sanoin, että Gibli on nyt liian rauhallinen ja nuokkuu, vaikka juuri tällä hetkellä näin tervehtiikin. Gibin tutkittuaan hän sanoi, että taitaa anafylaksiaa olla tuloillaan kuitenkin. Annetaan adrenaliinia. 

Kippasin Giblin kyljelleen tutkimuspöydälle. Koska koira siinä rauhoittuu, on paljon kivempi laittaa kanyyliin tavaraa kuin niin, että se istuu ja on levoton, ja täytyy pitää paikoillaan. Reisipulsseja, hengitys- ja sydänääniä ja limakalvojen väriä oli seurattu koko ajan, ja ne olivat olleet koko ajan ok, siis limakalvot terveen punertavat. Ylähuulen nosto oli vaikeaa, koska se oli paksu makkaralaatta. Nyt näytin limakalvoja taas: ne olivat harmaanvalkeansinertävät aiempaan vaaleanpunaiseen verrattuna. Kieli oli harmaansinertävä, korvat harmaanvalkeat ja kylmät. Gibli sai adrenaliinia ja alkoi läähättää todella voimakkaasti. Silitin Pientä Ystävääni ja ajattelin, että "tämä koira menee nyt". Että just eilen juttelin siskoni kanssa, jolla on 13-vuotias koira, ja silloin ajattelin, että onneksi Giblillä pitäisi olla vielä pitkä elämä edessään ja tässä sitä ollaan. Sanoin eläinlääkärille, että en pidä tuosta läähätyksestä lainkaan. Silitin Pientä Ystävääni lisää. Eläinlääkäri kokeili taas reisipulsseja ja sanoi, että ne ovat hyvät ja voimakkaat. Järkeilin, että tuo eläinlääkäri on hyvä ja Giblillä on kanyyli, joten siitä saa truutattua adrenaliinia lisää, jos on tarvis. Gibliä alettiin myös nesteyttää. Pieni Ystäväni sai nousta tutkimuspöydältä lattialle.  

Tipassa

Ja niin mielessäni liian lähellä havisseet enkelinsiivet hävisivät. Gibli virkistyi. Seurannan jälkeen saimme luvan lähteä kotiin. Yöllä kuului herätä katsomaan, miten koira jaksaa ja tarvittaessa lähteä päivystykseen. Jatkossa rokotuksiin kuuluu varautua. Luin jo, että täytyy katsoa eri valmistajan rokotteet ja antaa ne eri kerroilla. Olen varma, etten anna niitä antaa ennen kuin koiralla on kanyyli valmiina ja adrenaliini käden ulottuvilla. Siihen on aikaa 3 vuotta.

Kotona


Giblillä oli vielä pään alueella turvotusta. Annoin Heinixiä, mihin oli eläinlääkärin lupa. Otin Giblin viereeni sänkyyn. Kävin nukkumaan noin klo 24. Laitoin herätykset klo 1.50 ja 3.50. Ennen nukahtamista mietin, pitäisikö mennä jonnekin eläinsairaalan aulaan nukkumaan. Entä jos herään ja Gibli ei hengitä, onkin kylmä ja kuollut? 

Luin anafylaksian tulevan yleensä 3 tunnin sisällä rokotuksesta, yleensä vartissa. Gibli kutisi jo heti kotiin palattua. Turvotus alkoi reilu tunti rokotuksesta. Entä, jos olisin käynyt hakemassa postipaketin ja Gibli olisi ollut pidempään autossa ilman tietoa voinnin huononemisesta? Entä, jos olisin antanut Heinixia ja vain seurannut tilannetta? Giblin vointi olisi romahtanut, olisin epätoivoisesti yrittänyt elvyttää olohuoneessa ja samalla haalia jonkin naapurin ajamaan eläinsairaalaan.

Torkuin pää Giblin kyljen päällä. Niin tunsin Pienen Ystäväni hengityksen. Olin hereillä aina ennen herätystä, jolloin tarkistin Giblin voinnin. Aamulla vieressäni oli silokasvoinen koirani. 


Jälkikirjoitus


Peruin ensi viikonlopun kisat, koska hoidon vuoksi olemme dopingin alaisia. Otti päähän. Just on vietetty taukoa selän patin leikkuun ja pakkasen takia. Nopeat nollat ja ranking-pisteet olisivat tärkeitä. 

Mutta olisiko nyt kerrankin hetki aikaa ihan oikealle häpeälle? Mihin ihmeeseen unohtui se hetki, jolloin pelkäsin, ettei Gibli selviä? Gibli ei ole urheiluväline, vaan perheenjäsen. Agility on pelkkää bonusta. 

Gibli elää. 

sunnuntai 7. tammikuuta 2024

Treeni

Katsoin eilisiä tuloslistoja. Emme olleet ainoita, jotka peruivat kisansa. Tänään kävimme lämpimässä hallissa treenaamassa. Ei ollut kiire eikä tarkkaa ohjelmaa. Lämmittelin ja Giblin ennen treeniä, osin improvisoidun treenin aikana levättiin kolmeen otteeseen ja lopuksi vielä jäähdyteltiin lämpimässä hallissa. Ohjelma:

  • Kahdeksikko
  • Hyppytekniikasta alastuloharjoitus ja set point
  • Saksalainen niin, että olen hyvin edellä. Gibli malttaa tosiaan ponnistaa, vaikka olen jo menossa pois Giblistä toiseen suuntaan.
  • Puomi ja keinu x 1
  • Vippaus/poispäinkääntö
  • Välistävedot ohjattuna vetopuolelta - näytä Giblille jo ed. ponnistaessa!
  • Slalom kaukaa ohjattuna
  • Loppuvenyttelyt

lauantai 6. tammikuuta 2024

Pikkujumppa

Tämän päivän pikkujumppa:

  • Tason yli eestaas
  • Etuosaympärikäännökset maassa sekä tasolta toiselle
  • Etujalkojen sivuttaisaskeleet
  • Kickbackit
  • Leikkiasento - seiso

Entten tentten

Olen ilmoittautunut yhteen kisastarttiin tälle päivälle siltä varalta, että jos ei olekaan niin paljon pakkasta, voin kisata, ja jos on liikaa pakkasta, ei niin paljon harmita perua. No, on luvattu -16, mikä tuntuu tuulen vuoksi -21 asteelta. Aiemmin olen vetänyt ehdottoman rajan -15 asteeseen, jotta ei tarvitse joka kerta vatuloida, että lähdetäänkö vai ei. Viimeksi -11 asteessa viiman viheltäessä päätin, että raja saa olla -11. Emmin nyt sitten kuitenkin, että josko sitä kisattaisiin sittenkin. Seuraa taulukko eduista ja haitoista:

Kisaamista puoltavat:

  1. Kiva tuomari
  2. Kiva kisa-alusta
  3. Hallissa +10 astetta
  4. Lähtölistalla hyvä paikka, ehtii lämmitellä.
  5. Tekee mieli kisata.
Kisaamista vastustavat:
  1. Aiemmin olen vetänyt pakkasrajan (11-) 15 asteeseen ja ihan syystä.
  2. Gibli alkaa nostella tassuja jo 40 m kävelyn jälkeen tällä pakkasella, mikäli ei ole tossuja. En halua tossushow'ta kisapaikalle. 
    • Pitäisi teettää pikapissatus ja juosta halliin lämmittelemään sekä riisua siellä loimi.
    • Startin jälkeen pitäisi jäädä jäähdyttelemään halliin ja pukea loimi.
    • Hallissa on vapaana pääty ja yksi sivu, muita koiria ja ihmisiä, todennäköisesti myös koiria häkeissä - ei siellä voi omia itselleen isoa aluetta.
    • = Loukkaantumisriski.
  3. Auto jäähtyy nopeasti. Tyhjäkäynnillä sitä ei voi pitää. Vaikka laittaa häkin päälle viltin, autohäkki jäähtyy silti. Jos on kisapaikalla puoli tuntia ennen starttia, seuraa radanrakennuksen, tutustuu rataan ja hakee sitten koiran, auto on ollut vähintään 45 minuuttia parkkipaikalla. Kisan jälkeen hyppyytän koiran pakkaskylmään autoon. Ja istun itse kylmälle penkille.
  4. Jäädyn itse: näpit jäätyy ja varpaat jäätyy. Rillit huurtuu. Ulkona olisi vähän pakko pitää paksut housut, mutta käytännössä jättäisin ne autoon kuitenkin. Kisatessa ei voi pitää paksuja housuja, koska ne haittaavat juoksemista. Toppatakin jättäisin hallin seinämälle, samoin topparukkaset ja paksun pipon. Kenkien vaihto innokkaan koiran kanssa on hankalaa. Voin kuvitella itseni ryntäämään halliin loimitetun Giblin kanssa, joka pomppii kolmella jalalla, koska yksi tassu on jo jäässä, kisakengät kassissa ja rillit huurussa sekä alkamaan riisua toppavaatteita molemmilta. Ehkä laittaisin jo autolla jalkoihini kisakengät, jotka eivät ole lämpimät, vaikka laittaisin villasukat jalkaan. Nilkoissa olisi lunta. En oikeasti tiedä, kestääkö kisakengät tuota pakkasta vai murtuuko pohjat. Hallissa yrittäisin jotenkin lämmitellä itseäni pienellä alueella, jotten itse venäytä jotakin paikkaa. 
  5. Inhoan sitä tunnetta, joka tappaa motivaation koko lajista: "Mitä ihmettä minä täällä teen? Haluan kotiin." Se on tullut joissakin kisoissa, kun on huonot olosuhteet tai itse en ole ihan kunnossa. Esim. maassa on loskaa, sataa räntää tai vettä, tai on kova pakkanen ja viima.
  6. Giblin selkä on leikkuun jäljeltä vielä ihan karvaton.
  7. Giblin leikkaamisen jäljiltä meillä on 1 agilitytreeni alla ja lisäksi koiran kunto ei ole mikään ideaali viikkojen hihnakävelyjen jäljiltä.
Se, joka haluaa, keksii keinot, se joka ei halua, keksii selitykset. Peruin osallistumisen.

Jälkikirjoitus: Vielä lyhyellä päiväkävelyllä mietin, olisimmeko tarjenneet sittenkin. Samalla varpaat ja sormet alkoivat kylmetä. Miten olisin juottanut koiran kisapaikalla? En ainakaan autolla. Emme siis lähteneet. Vieläkin pohdin, olenko hienohelmainen vai maalaisjärkinen.

torstai 4. tammikuuta 2024

Pikkujumppa

Eipä näillä ilmoilla isommin liikuta. Tämän päivän pikkujumppiin kuuluivat istu-seiso korokkeelta, eri asennot namilla ja istu-maa.

keskiviikko 3. tammikuuta 2024

Treeni

Tauon jälkeen päästiin treenaamaan. Laitoin Giblin selän arpeen vaseliinia, koska se on aivan karvaton. Tai on siinä max 0,5 mm sänki. En halua, että putkessa tahmea iho tarraa putken kattoon ja rikkoontuu. Liekö niin, että karvat kasvavat vasta sitten, kun uuden turkin sykli alkaa? En tiedä. Nyt Gibli on pörröisimmillään, joten siinä tapauksessa kalju laikku säilyy pitkään. Alla on kuva, jonka otin äsken. Ulkoilun jälkeen turkki oli aivan sähköinen ja selän karvat kaikki pystyssä. Mutta itse treeniohjelma:

  • Hyppytekniikan laskeutumisharjoitus x 3
  • Kahdeksikko
  • Saksalainen: ehdit kyllä alta pois, luota Gibliin!
  • Vippaus, poispäinkääntö
  • Putki-takaakiertohyppy -erottelu
  • Pujottelussa eteneminen, vaikka erkaannuin sivusuunnassa tai jäin alkuun. Kun lelu oli valmiiksi keppien päässä, Gibli oikaisi viimeisen välin. Tätä en halua vahvistaa, joten viskasin lelun. Kepit mentiin kolmesti. Nämä meidän treenimäärät ovat oikeasti vaatimattomia.
  • 10 esteen rata, jossa oli putki-hyppy-erottelu, poispäinkääntö, viski ja keinulta erkaantuminen. Poispäinkäännön kohta piti ottaa uusiksi, koska Gibli livahti putkeen. Uusinnalla sujui hyvin.
  • A x 2, keinu x 1, puomi x 1.
  • Lopuksi Gibli sai juoksennella lelu suussa ja sitten venyttelin pienen ystäväni.
Laikku ja Pörröselkä

tiistai 2. tammikuuta 2024

Uusivuosi ja pikkujumpat

Vietimme uudenvuoden jälleen Clarionissa Helsinki-Vantaalla. Gibli ei paukuista välitä, mutta en halua alkavankaan välittää. Ikkunasta näkyi kaupunkiin päin. Rakettien ampuminen oli jatkuvaa. Oli kiva lomailla, nauttia hotellihuoneesta, hienosta illallisesta ja hyvästä aamiaisesta. Gibli käyttäytyi mallikelpoisesti: bravuuri oli hissit, joissa matkusti ahtaasti myös muita koiria ja ihmisiä.


On tullut pakkasta. Giblin tassut palelevat sukkelaan. Kovin kummoisia tossuja koiruus ei tarvitse, kun palelu hellittää. Gibliä vaivaa vähiten baby-sukat, jotka on kiristetty varresta urheiluteipillä. 3 paria 5,95. Meillä on ollut myös niitä neliskanttisen mallisia tarranauhalla kiinnitettäviä lerppuja, jotka ovat olleet parhaita. En löytänyt niitä piilostaan näille pakkasille, joten mennään markettisukilla.


Pikkujumppiin kuului eilen etujalkojen sivuttaisaskeleet, maa-seiso ylä- ja alamäkeen sekä etuosaympärikäännökset sekä venytykset. Tänään tehtiin haastavammat eestaas-siirtymät, peruutukset, etuosaympärikäännökset, istu-seiso suoraan korkeammalle tasolle ja sivuhypyt.