Opiskelua

Eilinen vierähti koetoimitsijakurssin kakkososan parissa, lajina oli agility. Mielenkiintoista asiaa oli edelleen ja kivaa oli koiraihmisten parissa. Seisoskelin ja nojailin taas istumista karttaen. Seuraavaksi on vuorossa harjoittelut, keväämmällä ja kesemmällä sitten.

Tänään sää helli. Jäällä liikuimme ystäviemme spanielin, sheltin ja niiden emännän kanssa. Paluumatkalla kohti juoksi terrieri, joka jäi räkyttämään 10 m päähän. Meillä oli koirat kiinni. Omistaja hiihti flegmaattisena eikä koiraansa edes kutsunut. "Hus!" huusin koiralle ja yritin sitä käännyttää isäntänsä luo. Huusin hänelle, että kutsuu koiransa pois ennen kuin omani antaa takaisin. Omistaja siihen, että koira on kovapäinen ja sille tekisi hyvää, jos joku koira näyttäisi sääntöjä. Siis tyyppi tyynesti tarjosi koiraansa meidän koiriemme höykyytettäväksi. :o Eipä kiinnostanut moinen pesti. Onneksi terrieri ei lähemmäs uskaltanut ja jolkotti lopulta isäntänsä perään.

Selkä on tänään ollut ensimmäisen kerran paremman oloinen, jalkoja ei ole kiristänyt. Tosin jääkävelyn jälkeen vihloi vahvasti takareiteen. Mutta silti jo mietin, että ei kai tämä nyt käsiin parane. ;)

It's only agility, but I love it

Pakkanen laski 6 asteeseen, joten ajoimme agilityhallille. Lysti oli pihalla liekeissä minun lisäkseni. :) Odotellessamme edellisten poistumista tokoilimme lämmittelyn lisäksi. Seuruutin narupallon kanssa ja otin luoksetulon pysäytyksen. En hinkannut enempää, koska koiran vire oli oiva ja liikkeet virheettömät.

Hallilla testasin yhtä kuviota, jonka olen nähnyt 2-luokan radalla. Siinä on hyppy-juoksusuoran jälkeen U-käännös oikealle, U:n pohjalla hyppy ja jatkot oikealla. Minua mietitytti kuinka pitkälle Lystiä pitää saattaa, jotta se hyppää mutkassa olevan esteen. Hallissa en vauhtisuoraa saanut alle, mutta sitä virkaa sai toimittaa A, joka oli valmiina. Kontaktit sillä olivat hyvät yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Hypylle piti saattaa Lystiä jonkin matkaa, muuten olisi jäänyt este hyppäämättä. Siinä oli kaipaamani tieto. Toisaalta tuo oli kaikkea muuta kuin kisamainen tilanne, mutta joo. Tämä on meidän yksi ongelma. Pitäisi tietää, kuinka koira menee ja reagoi mihinkin, mutta en tiedä! Näitä epäselviä juttuja pitää vain testata ja opetella. Kokemuksen myötä muokkautuu Lystin liikkuminen mieleeni.

Marja sattui hallille ja harjoiteltiin U-mutkaan irtoamista targetin avulla. Vein narupallon houkuttimeksi. On jäänyt treenaamatta myös kunnolliset irtoamisharjoitukset. Niitä jatkossa lisää. Saattaa olla, että tässä elämässä en enää voi luottaa vikkelinä pitämiini jalkoihini ja jos Lystin kanssa kisaan, niin siitä pitää alkaa selvitä vähemmällä juoksemisella.

Kesken treenin hallin seinän takana alettiin vonguttaa jotakin autoa hirmuisilla kierroksilla. Lystiä tämä otti korviin niin, että olisi karannut hallista, ellen olisi sattunut pitämään kaulapannasta kiinni. Lahjottu kantajapoikani oli odotellut hallin lämpimässä kopissa ja tuli juuri sopivasti ovesta. Koira unohti vongutukset ja rauhoittui. Poika kantoi vielä keinun esille. Sitä mentiin noin 5 toistoa. Palkkana oli A-este tai narupallo. Tuttu himmaus on keinun käännöskohtaan. Ilmeisesti minun pitäisi totuttaa Lystiä keinun liikkeeseen uudelleen, mutta en nyt uskalla projektia aloittaa. Ties vaikka hurtta ottaa itseensä ja alkaa kammoksua keinua tms.

Eilen oli jäällä kylmä, pakkasta oli 19 astetta ja tuuli etelästä aika lujaa. Näpit jäätyivät kameraa pidellessäni. Tuoretta kuvasatoa on alla. Päivitän kuvia myös Lystin kuvasivuille *klik*, jossa näkyvät isompina tiedostoina.

Tuulta päin



Lipizza



Juonipaljastus

Nytkään ei tule koirajuttuja.

Olen ollut pitkään sairauslomalla. Ohjeeksi sanottiin heti alkuun, että liiku monipuolisesti. Ajattelin, että ei ihmisellä tällainen mäihä voi olla! Jukra, mitkä sairauslomaehdot! Näin silmissäni, kuinka Lystin kanssa vaeltelen metsissä, treenaan ja kisaan agilitya. Todellisuus on ollut karvaampi, kun aloin tajuta mikä kaikki on vältettävää hermosärkyä, mikä kaikki on sitä aiheuttavaa (ja vältettävää) ja että sairas selkä rajoittaa elämää vahvasti tai täsmennettynä: luonnostaan ihmisenä istuisin aika paljon.

Työkaverit, ystävät ja sukulaiset kysyvät säännönmukaisesti miten saan päiväni kulumaan. Kerronpa nyt ihan julkisesti, kellonajat ovat suuntaa antavia. *Luettelo sisältää tuotesijoittelua.*

• Klo 9.30 herään, avaan radion, laitan kahviveden hellalle, suoritan aamuaskareet kylppärissä. Lasken Lystin pois pojan huoneesta, rapsutan tätä hyväntuulista koiraani. (Poika on ennen kouluun lähtemistä käyttänyt koiran aamupissalla.) Annan sille ruuan. Jos muistan, paikkamakuutan ruuan annostelun ajan.  Sekoitan itselleni jauhe-cappuccinon, otan aamukipulääkkeen eli Neurontinin.
• Laskeudun mahalleni matolle kahvimukin viereen, käynnistän tietokoneen, tarkistan Fb:n, Ilmatieteenlaitoksen sivut ja sähköpostin. Koira painuu jatkamaan uniaan pojan huoneeseen. Kun klikkaan "Sammuta kone", koira tulee makuuhuoneesta luokseni, sen täytyy tunnistaa koneen muuttunut ääni.
• Klo 11.30 hieron Lystin tassuihin rasvaa, jotta estäisin lumen tarttumista ja kylmähaavaumia, joita oli vuosi sitten. Puen itseni, kiristän tukiliivin, astun Lystin kanssa ulos. Silmälasit ovat vinossa, koska hupun alla oleva kypärämyssy painaa ne vinoon. Riisun rukkaset, oikaisen lasit, puen rukkaset takaisin, nyhdän hihat alemmas, jottei paljaat ranteet näy. Kävely kestää noin 45 min. Jos on kova pakkanen tai hermosärky lyhentää askelta, lenkki jää 15 minuuttiin.
• Sisällä huuhdon Lystin tassut lumipaakuista ja kuivaan ne.
• Asetun mahalleni matolle ja tietokoneelle. Plaraan koirablogilistani läpi. Jos joku ihmettelee kävijäluvun kymmenkertaistumista, niin yksi osatekijä olen minä. Käyn eri rotujärjestöjen, koirasivustojen, kenneleiden, Agilityliiton kilpakalenterissa, valokuvafoorumeiden, ammatillisen keskustelutaulun, matkustusblogien, myytävien asuntojen, ym. sivuilla. Ehkä bloggaan itse.
• Jumppaan itseni ja koirani, kenties teetän Lystillä sisä-tokoa.
• Syön ruispaloja, joiden päällä on Oivariinia ja Oltermannia tai lusikoin suuhuni kreikkalaisen miehen kuvan koristamaa turkkilaista paksua jugurttia, johon olen sekoittanut hilloa.
• Alan odottaa nuorta koulusta, päivästä riippuen saatan hakea hänet ja käymme ruokakaupassa. Sen jälkeen käytän Lystin ulkona.
• Teen ruokaa, syödään, otan päivä-Neurontinin, jos unohdin päivemmällä.
• Luen hesarin, teen sudokun. Selaan muut lehdet ja postit.
• Palaan tietokoneelle. Jos on kylmä ilma, sytytän takkaan tulet. Jumppaan uudelleen.
• Illalla katson "Hauku mun illallinen ja anna vähän pisteitä, jotta voitat itse palkinnon" ja kotimaisen poliisi-tv:n. Toivon, että tulisi joku hyvä elokuva. Koira tulee matolle viereen.
• Syön jotakin, otan ilta-Neurontinin.
• Poika käyttää Lystin iltalenkillä. Annan Lystille iltaruuan. Harjaan sen hampaat (en millään muista tai jaksa joka ilta, siitä on huono omatunto). Poika antaa pari puruluuta (koiralle).
• Menen nukkumaan, luen jotakin lehteä ennen nukahtamista.

Vaihtelua saan ottamalla kameran mukaan koiralenkille kuten tänään (poikkeuksellisesti ajoin vielä Saimaan rantaan). Jos laulatan kameraa 174 ruudun verran, niiden kanssa askarrellessa menee jonkin aikaa. Varsinkin, koska en suosiolla usko, että ylivalottuneesta tai epätarkasta otoksesta ei millään konstilla saa kelvollista vaan vääntelen ja rajaan kuvaa, käytän sitä seepian värisenä ja mustavalkeana ja lopulta tallennan tietäen, etten tee sillä ikinä mitään. Mutta onpa taas mennyt aikaa.

Ihmettelin äsken, miten alla olevassa kuvassa mukit ovat noin vinossa, että kylläpä 85 mm objektiivi vääntää läheltä paljon. Ei ollut objektiivin vika: juuri mukien ja jugurtin välissä maton alla on mattojarru pikkuisen myttyrällä. :)

Tässä tämän päivän kuvaussession lähtölaukaus:

P.S. Aion aktivoitua agilityn kanssa. En usko, että 45 sek agi hiekkatekonurmella halvaannuttaa. Liikuntaa se on eikä edes tömpsis-hölkkää. Sitä paitsi henkinen hyvinvointini alkaa vaatia vaihtelua.

Lämpötilojen vaihtelua

Öisin ja aamuisin pakkasta on ollut yhä pahimmillaan yli 30 astetta. Päiväksi lämpenee noin 14 pakkasasteeseen. Auringon lämmön tunsin eilen kävelyllä ensimmäistä kertaa tänä vuonna.

Älä kiinnitä huomiota katkaistuun oksaan

Eilen innostuin tokoilemaan. Jätin Lystin istumaan luoksetuloa varten. Kävelin noin 40 metrin päähän. Kun käännyin, koira lähti kohti. Se tuli niin iloisesti sivulle etten voinut moittiakaan, palkan sentään jätin antamatta. Toisella otoksella käännyin katsomaan ja nyt Lysti oli mennyt maihin. Kävelin miltei takaisin ennen kuin sain sen istumaan. Tällä yrityksellä pääsin kutsumaan sivulle. Ihan uudet variaatiot on koira keksinyt. :/

Kaukoja on tehty kotona makuusta s-i tai i-s. Välimatka on metri enkä ole sitä pidentänyt, kun ei ole kiire. Seisomaan nousemiseen on tullut positiivista melkein-ennakointia ja varmuutta.

Ohituksissa tepsii nätisti-käsky. Tänään pääsin kehumaan Lystiä vilpittömästi  ja ruuan kera, kun se jätti reagoimatta vastaantulijan haasteeseen. Hyvä Lystikki!

Mörköjuttuja: Yhtenä päivänä sivuutimme auton, jonka konepellillä oli huopa. Lysti haukkui kovasti ja kiersi sen kaukaa, siksi ohitimme hirviöauton pari kertaa uudelleen. Tässäkin oli koiran olo turvallisin nätisti-käskyn alla. Sen ei tarvinnut pöhistä, niiailla tai ottaa etäisyyttä. Toinen juttu liittyy muovipussiin. Ostin uuden kahvinkeittimen, joka on laatikossaan muovipussissa odottanut purkamista. Kahvinkeittimen päälle tipahti yksi lihapala. Lysti sitä eilen haisteli, muttei uskaltanut ottaa vaikka annoin luvan. Tänään näytin sille samaa herkkupalaa ja kun seisoin vieressä, Lysti rohkeni sen viimein lipaista suuhunsa.

Palaan vielä kahvinkeittimeen. Kesän helteiden jälkeen maistelin useampana aamuna kahvia, koska se maistui vähän oudolle. Syytin maitoa. Elokuun lopulla huomasin keittimen vesisäiliöön kertyneen ikävän näköistä homerihmastoa. Keitin lähti kierrätyskeskukseen. Siitä lähtien olen keittänyt aamuisin kattilassa vettä ja sekoittanut siihen cappuccino-valmisjauhetta. Se on niin hyvää, joten saas nähdä kauanko uusi keitin jatkaa pahvilaatikko- ja muovipussielämäänsä.

Selkä on valitettavasti ennallaan, mutta löysin uuden metsäisen mäen! Otin sinne kameran mukaani.

Emäntä lähtikin eri polkua!

Radan lukemista

Eilinen vierähti Janita Leinosen radanlukuluennolla. Oli monipuolinen ja viihteellinen paketti. Kuulin uusia ja tuttuja asioita. Haaveilen, että teoria siirtyy joskus käytäntöön.

Emmin pitkään perunko osallistumiseni, koska jännitin selkääni. Päätin lähteä, koska muuten käy turhan pieneksi nämä piirit ja ajatukset (= matto, tietokone, poika, Lysti ja paranenko). Käänsin viimeisen penkkirivin tuolin istuinosa taaksepäin. Nojailin selkänojaan seisten tai seisoskelin muuten. Sanoin tästä Janitalle etukäteen, jottei hän ihmettelisi. Selvisin koitoksesta selkäni suuttumatta. Teki terää päästä ihmisten ilmoille. :)

Ilmatieteenlaitoksen mittari näytti täällä -32.9 klo 8. Alan lämmittää takkaa. Alla olevassa kuvassa on Lysti The Pitkäkarva.

"Pikku" ja muita tarinoita

Klo 8 oli täällä virallisesti -35. Joten tässä tulee taas ihan muuta kuin koiratreeniä, tällä kertaa lapsuudestani ja toiveiden toteutumisesta.

Lapsena asuimme maalla. Joka syksy meille tuli karanneita kissoja ja koiria. Ne saivat ruuan ja lämmön lisäksi minun ja sisarteni herpaantumattoman huomion ja silitykset. Pettymykseksemme puskaradion avulla kodit löytyivät ja eläimet piti antaa takaisin omiin koteihinsa.

Mieleeni on jäänyt muuan iso sekarotuinen lintukoira, jolla oli eriväriset silmät. Se tuli meille yhtenä iltana. Valitettavasti omistaja löytyi. Muistan miten hitaasti koira lähti maanittelevan isäntänsä matkaan. Koiran karkumatkan kerrottiin olleen 40 km. Jäi kova kaipuu. Yhtenä päivänä istuessani ruokapöydässä näin ikkunan takana koiran, jolla oli eriväriset silmät. Sama koira oli noussut ikkunanlautaa vasten - voi sitä onnea! Ja voi sitä pettymystä, kun se toimitettiin taas isännälleen.

Omaa eläintä ei saatu allergian pelossa. Niinpä pehmoeläimeni, keltavalkea koira, sai mielikuvituksessani elämän kuten Pinocchio *klikkaa tästä*. Koira sai hyppynarusta talutushihnan, josta talutin sitä ulkona. Koiraparka pysyi pystyssä hetken, kunnes kaatui ja raahautui perässäni kyljellään pomppien. Yritin sitä syöttää ja joskus pesinkin. Sisältö oli sahanpurua ja hiljalleen se alkoi haista viehkolle. Äiti taisi sen kertaalleen vaihtaa uuteen, kun kerran kaupasta samanlaisen löysi, koska alkuperäistä ei voinut pyykkikoneeseenkaan laittaa.

Tänä syksynä olin taluttamassa Lystiä. Vastaan tuli pikkutyttöjä, joilla oli narujen päässä muovipusseja, selvästi lemmikkieläiminä. Tiedän nämä jutut. ;) Muistin lapsuuteni lelukoiran ja kotiin palattuani kerroin siitä pojalleni (joka kielsi käyttämästä enää itsestään sanaa lapsi). Hän antoi lelukoiralleni nimen "Pikku". Sen jälkeen Pikku on alkanut elää omaa elämäänsä. Eilen juttelin poikani kanssa rippikoulusta. Lapsi kysyi, oliko minulla siellä mukanani Pikku. "Yritit kuitenkin salaa ruokkia sitä ruuan jämillä", totesi hän.

Kerron vielä perään toisesta unelmani toteutumisesta. Pienenä halusin hevosen. Sellaisen puutteessa leikittiin "heppaa". Milloin olin hevosena pulkan edessä ja milloin siskoni ratsastajana reppuselässä jopa "esteradoilla". Hyppynaru oli suussa kuolaimina. Kaupasta ostimme pikkuhevosia, joille tehtiin pahvilaatikosta talli ja leegoista ja tusseista esteradat.

Vanhempana pääsin elävien hevosten pariin. Kävin sitten ratsastustallilla kahdesti viikossa, toinen tunti koulua ja toinen esteitä. Vuosien päästä minulle tarjoutui mahdollisuus ratsastaa yhtä puoliveristä tammaa, koska sen omistaja tarvitsi ulkoilutukseen apua. Enimmäkseen menin maastossa. Muistan, kun laukkasin raudikolla hiekkaista metsätietä ja ajattelin, että tämä on juuri sitä mitä pienenä toivoin.

Sivuhuomautuksena mainitsen, että seutu oli hyvin kyistä aluetta. Kerran laukatessa näin tiellä kyyn, jonka yli hevonen juoksi, en ehtinyt tehdä mitään. Pelkäsin hetken, että käärme osuu hevoseen tai pahimmillaan kavioihin niin, että kimpoaa selkääni! Mitään ei onneksi käynyt.

Tämä toiveiden toteutuminen liittyy myös teemaan selkä. Kävin fysiatrilla. Sairausloma jatkuu entisine ohjeineen. Neurontinia lisätään vähän, jotta "takajalkojeni" raskaus, kiristys ja kihelmöinti saadaan pois. Jos selkä ei ala rauhoittua, kesemmällä mietitään muita vaihtoehtoja. Saatan yhä olla jonakin aamuna terve. Sen varassa on hyvä nukahtaa.

Koiraseurue

Varmaan kaikki koiranomistajat tietävät, että sen lisäksi, että koirat näkevät toisiaan ihmisten kanssa, ne sopivat myös omia tapaamisiaan. Lysti tapailee paria kaveriaan aina sen koiran luona, jossa ihmiset eivät ole kotona.

Lähistöllä asuu yksi hovawart, Lystiä vähän vanhempi uros, karski jätkä. Hovawartia kutsun lapseni kanssa Nyhtö-Hauvaksi, koska se vetää omistajaansa lastenvaunujen vierellä. Lystiä on kielletty laskemasta sitä meille. Ikinä ei olla Nyhtöä ehditty kotonamme nähdä, Lysti laskee sen pois takaovesta aina ennen tuloamme. Silloin kun Lysti oli vielä pentu, Nyhtö oli käynyt. Sen huomasi sotkusta: koirat olivat yhdessä silpunneet lapseni lepotyynyjä.  Lysti kertoi äskettäin, että Nyhtö on nykyään kiltimpi. Sille oli tehty se juttu, jonka jälkeen herätessä on tikkejä "siellä".

Porukkaan kuuluu myös vehnäterrieri, sakin nuorin. Se seuraa Nyhtöä kaikessa pahassa, lisäksi keksii omia juttujaan. Vehnis mm. silppusi lapseni lukujärjestyksen.

Hövelinä hetkinä Lysti on kertonut mitä muuta ne puuhailevat keskenään. Yksi leikki on arvauskisa: toisten koirien pitää nuuskimatta arvata mitä yksi koira on piilottanut poskipusseihinsa. Ne kuuntelevat musiikkia, suosikkeja on pitkään ollut Stray Cats ja The Beagles. Varsinkaan Vehnis ei malta olla tanssimatta. Tanssin jäljet huomaa ryttääntyneistä matoista, jos koirat eivät ole ehtineet siivota jälkiään. Joskus ne katsovat televisiota. Lempiohjelmat ovat Poliisikoira Rex ja Avara luonto. Eläintenpelastustiimiä ne seuraavat harvemmin, koska siitä tulee paha mieli, vaikka Nyhtö yrittää vääntää ohjelmasta vitsejä. Seurue on vähän salainen: julkisesti liikkuessaan ne eivät ole tuntevinaan toisiaan, mutta jättävät hankeen viestit seuraavasta tapaamisesta. 

Tänään olin laittamassa Lystille valjaita ennen ulos lähtemistä. Lysti väisti eikä halunnut niitä ylleen. Sitten se varovaisesti kuiskasi minulle muualle katsoen, että "niissä on giljotiini". "Mitä ihmettä?" kysyin minä. Lysti sanoi Nyhtö-Hauvan varoittaneen, että valjaissa on giljotiini ja se tappaa. Olisin nauranut ellei Lysti olisi ollut niin huolestunut. Sanoin Lystille, että Nyhtö on hassuttanut sitä pahemman kerran, kaikkia sen juttuja ei kannata uskoa, se kiusaa tahallaan pienempiään. "Giljotiineja ei ole enää kuin museoissa ja ne ovat ihan eri näköisiä", lohdutin Lystiä. Sen suu rentoutui hymyyn ja häntä alkoi heilua. Valjaiden pukeminen oli jälleen helppoa.