Huolia ja sädetykset 6-8/15

Keskiviikko 

Keskiviikon sädetyksen jälkeen Gibli alkoi arkoa sädetettävää vasenta etujalkaa. Samalla puolella on myös tippa, koska sitä ei viimeksi saatu oikealle. Tarkoitus on jatkossa säästää sädetysjalka tipan vaivoilta. 

Olin tietokoneella. Laskin Giblin ruuat tänne tullessa väärin. Ne riittävät ensi viikkoon. Tilasin jo kerran nettifirmasta säkin, mutta firma taisi olla vikavalinta. Tilasin hollantilaisesta firmasta uuden säkin. Katsoin koneella ollessa sivusilmällä, miten Gibli alkoi oireilla vasenta etujalkaansa. Gibli kevensi jalkaansa istuessaan ja seistessään. Koiraparka nuoli varpaitaan. Löysäsin ensin tippasidosta, mutta se ei auttanut. Ajattelin sitten, että ehkä kanyyli painaa suonen seinää tms. Soitin päivystysyksikköön, että saanko ottaa tipan pois. En saanut, koska suonia pitää säästää. Kesken iltakävelyn Gibli pysähtyi ja halusi takaisin hotellille. Noudatin koirani tahtoa ja ajattelin, että nyt on jotakin tosi vialla.

Sitten aloin miettiä, että Gibli-parka ei ehkä kestäkään sädetystä. Ihoreaktion piti tulla vasta 2 viikon kohdalla. Ihossa ei näkynyt mitään, mutta pohdin, että ehkä ihoa kuumottaa. Sitten tuumiskelin, että ehkä säteilytys ärsyttää hermoja, joka johtaa säteilykipuun varpaisiin. Että eihän sitä säteilytystä sitten voi jatkaa: sädetyksen piti olla kivutonta, mutta jo viikon kohdalla koira linkuttaa.

Kastelin pyyhkeen kylmällä vedellä ja haudoin sillä säteilytyskohtaa. Silittelin Gibliä. Tunnustelin kaulan oikeaa puolta, koska Gibli oli sitä antaumuksella rapsuttanut, että onkohan siellä punkki. Sitten sormi sattui pattiin. Patti oli vajaan sentin halkaisijaltaan, tuntui nesteisen kumimaiselta, reunoiltaan tarkalta pikku pallolta. Gibliltä tutkittiin kaikki mahdolliset patit ennen leikkausta, koska jopa 21 % koirista saa lisää mastsolukasvaimia. Niitä pidetään itsenäisinä omina kasvaiminaan eikä etäpesäkkeinä. En silloisessa syynissä tätä huomannut. Jos tämä ruljanssi ei ole jo ennestään ahdistanut tarpeeksi, niin nyt tuli uudet kertoimet.

Torstai 

Heräsin yöllä, käväisin vessassa. Huone on öisin aivan pimeä. Tiesin Giblin olevan sängyn vieressä enkä halunnut talloa koiraparkani päälle. Hapuilin sängyn reunaa ja päätin loikata sänkyyn jalkopäästä. Heittäydyin suht rohkeasti uimahyppytyylillä. Sänky olikin vinossa minuun nähden, joten jatkoin matkaa pääpuolen vierestä lyöden pääni yöpöytään ja päätyen lattialle pää edellä. Hetken mietin, menikö taju ja totesin, ettei mennyt. Sitten kokeilin, millainen kuhmu tulee ja tuntuuko kostealta. Pientä pattia oli jo, mutta verestä en saanut havaintoa. Ajattelin, että se on luonnonvalintaa, jos hullusti käy ja jatkoin unia.

Aamulla heräsin taas valitettavan tuttuun tunteeseen: mitäs pielessä olevia ahdistavia asioita taas pitikään muistaa. Kävin linkuttavan koiran kanssa aamuasioilla. Kävin aamiaisella. Etsin patin uudelleen ennen Giblin sädetystä. Se oli pienentynyt. Just sitä koon vaihtelua, mitä mastsolukasvainkin tekee. Mastsolupatit voivat myös kutista, mikä inhottavasti sopisi samaan. Leikkasin karvoja patin kohdalta, jotta sen löytää. Vein Giblin sädetykseen. Sanoin kivusta. He lupasivat katsoa, onko tippa paikoillaan. Sanoin myös patista. He kysyivät, otetaanko ohutneulanäyte. No kyllä. 

Giblin palattua odotin jotakin helpottavaa tokaisua, että "ei siinä ollut kuin rasvaa". No ensinnäkin tippasidos oli ollut liian tiukalla, vaikka jo kertaalleen sitä löysäsin. Toiseksi, Giblin näyte oli mennyt patologille. Huomenna tulee tulokset. On sellainen olo, että tämä ei kerta kaikkiaan voi olla totta. Mietin, missä välissä seuraava patti leikataan, jos se pitää leikata. Että taas se revohka imusolmukkeiden tutkimisten ja tikkien kanssa, kun tässä on muutakin vaivaa meneillään. No kaulassa on ainakin nahkaa, mistä ottaa, ja patti vielä pieni.

Oli 24 lämmintä, iltapäivästä ukkosti. Sitten taivas selkeni. Illalla kävelimme dyyneillä. Gibli ei linkuttanut. 

Perjantai

Tämä aamu valkeni kauniina. Kävin taas Giblin kanssa aamukävelyllä ja pohdin, miten elämä muuten Hollannissa voisi olla kohdallaan. Gibli voi edelleen hyvin, ei linkuta, syö ja juo normaalisti, on virkeä. Ihossa ei näy mitään. Päivisin koira loikoilee, kuten aina. Sädetyksen jälkeen tokkuran aste vaihtelee. Olen antanut Giblin nukkua rauhassa väsymyksen pois. Illalla on oltu virkeitä.

Iltapäivällä vein Giblin jälleen sädetykseen. Se Mukava Hakija oli vastassa ja näin syrjäsilmällä, kuinka hän seistessään kääntyi katsomaan kohti taivasta ja oli huolestuneen oloinen. Kysyin patista. Hän sanoi, ettei tuloksia vielä ole, ja lääkäri tutkii tänään Giblin. 

Autolle palatessa valmistauduin pahimpaan. Olin jo aiemminkin ajatellut, että ei tässä jutussa enää taida olla hyviä käänteitä. Että kun en voi kunnolla vaikuttaa mihinkään, niin jääkööt päätösvalta eläinlääkäreille. Päättäkööt he, missä järjestyksessä säteilytetään ja tutkitaan ja leikataan lisää, jos leikataan. Ja tuttu turta olo oli taas. 

Sitten palasin odottamaan Giblin paluuta. Mukava Hakija sanoi, että ei tarvitse olla huolestunut patista, mutta lääkäri tulee vielä jututtamaan. Lääkäri sitten tulikin ja sanoi, että patista löytyi vain rasvasoluja. Jos patti jatkossa elää, täytyy ottaa sitten uusi näyte, mutta nyt ei ole huolta. Saamme jälleen nauttia viikonlopusta, Gibli on jälleen ilman kanyylia. 

Paluumatkalla kävin täkäläisellä postiautomaatilla hakemassa Made in Finland -haavanhoitotuotteet, jotka maksavat täällä kolmasosan Suomen hinnoista.

Sekin on välillä putkahtanut mieleen, kuinka koirablogista on tullut syöpäkoirablogi. Tämä Giblin syövän hoito ei sädetykseen lopu, vaan jatkossa on tiivis seuranta. Pitää muistaa kysyä, milloin fysioterapiaakaan voi aloittaa. Ehkä sitten, kun iho on toipunut? Tasamaalla Gibli liikkuu kohtalaisen hyvin, mutta esim. portaita alas koira ei pääse. Autohäkistä autan Giblin alas tukemalla kylkiluiden alta.

Mutta tänään on jonkinlainen etappi saavutettu. Sädehoidon puoliväli on ohitettu. Se on jäänyt sanomatta, että jos joku näitä sädehoitoasioita pohtii, minuun voi olla yhteydessä sähköpostilla. Autan mielelläni.