tiistai 12. elokuuta 2025

Hyvin epätietoista

Kaikki on vielä aivan auki, mitään ei ole selvinnyt. Onneksi saksankielinen ystäväni on auttanut ja soitellut klinikoita läpi. Myös Giblin Suomen-onkologi on aktiivinen. 

Hannoverin yhdelle isolle klinikalle ei mahdu. Toisella klinikalla käsittelevät Giblin lähetettä ja ottavat minuun yhteyttä. Kolmas klinikka on valmis varaamaan tapaamisen. Siinä on vaan se ongelma, että "asiakaspalvelija" ei suostu paljastamaan mitään, esim. kertomaan sitä, milloin mahdollinen hoito alkaisi tapaamisen jälkeen, saati paljonko se maksaa. Neljäs klinikka haluaa myös esikäynnin ennen hoidon aloittamista. Saksa on vaan aika kaukana sellaiseen piipahdukseen. Viidennelle klinikalle olisi päässyt heti, mutta siellä on vanhanaikainen masiina ja vanha hoitosysteemi. Hoito siellä olisi maksanut 3 000 euroa. Luulen summan vähintään tuplaantuvan uudemmilla klinikoilla.

En siis tiedä, milloin olemme lähdössä. Toivottavasti mahdollisimman pian. Ei ole tietoa myöskään minne. Tai miten pitkäksi aikaa. 3-5 viikoksi, ehkä. Tai millä. Hki-Travemünden laivalla ei ole millekään päivälle lemmikkihyttejä. Pitää varautua matkustamaan Turusta Tukholmaan tai Naantalista Kapellskäriin. Tai Tallinnan ja Via Baltican kautta. Tai jos ensin on vain onkologin avokäynti, pitääkö lentää eestaas Giblin kanssa ja toivoa, että koira pärjää ruumassa? Vuokrata sitten auto jostakin jonnekin. Ja vuokrata joka tapauksessa asunto jostakin joksikin aikaa. Siinä pitäisi olla ilmastointi. Nyt Saksassa on 34 astetta lämmintä. Työni vaativat omat säätönsä. 

Autoon pitää hakea rekisteröinnin tekninen osa katsastuskonttorilta. Paperisia ei Suomessa enää käytetä, mutta Saksassa sellainen pitää olla. Myös liikennevakuutus pitää todistaa, pyytää vakuutusyhtiöstä. Omaa matkavakuutusta pitää jatkaa, jos reissu kestää yli 45 vrk. Käytin auton juuri huollossa tätä matkaakin silmällä pitäen.

Otin Gibliltä viimeisimmät tikit pois perjantaina. Gibli oli aloillaan hienosti ja odotti nätisti, että otin kuvan. Helpottaa paljon, kun ei tarvitse varoa enää kastumista.

Olemme käyneet syömässä mustikoita. Gibli on hihnassa, koska ei saa vieläkään riehua. Itse olen käynyt juoksemassa 3 x Malminkartanon portaat, muutoin liikun kymmenesosan siitä, mitä ennen.

Toivon, että tämä revohka olisi onnellisesti ohi ilman kamalia yllätyksiä.

Haluan takaisin vanhan normaalielämän Giblin kanssa.

Ei kommentteja: