lauantai 31. elokuuta 2013

Reipasta menoa iltalenkillä

Vieläkin niskaa kylmää, kun mietin eilisiltaa.

Olin Lystin ja Lykyn kanssa palaamassa iltalenkiltä, kun ne pysähtyivät katsomaan naapurin pensasaitaa. Näin ranskanbulldogin katsovan takaisin, jolloin lähdin heti molempien kanssa eteenpäin. Sillä siunaaman sekunnilla bulla syöksyi luo rähisten ja sai belgikuoron vastaansa. Huusin: "Apua!!! Tulkaa ottamaan koira kiinni!" Jostakin ilmestyneillä Super-Hessun voimilla siirsin koirieni hihnat vasempaan käteeni ja pidin 50 kg belgiä jalkojeni takana. Samalla yritin napata niiden seassa ärisevän suisidaalisen bullan hihnasta. Onneksi hetkeni koitti pian, kun bulla iski hampaansa Lykyn kankkuun. Voimailin hetken ristiriipunnassa - vimmastuneet belgini vasemmassa kädessäni ja räyhäävä bulla oikeassa. 

Kohta kadulle ryntäsi bullan hoitaja, jolle ojensin bullan hihnan. Hän oli havahtunut keittiössä rähinään, kuten myös toinen koirallinen naapuri, joka tuli paikalle.

Bulla oli steriloitu maanantaina. Omistajat olivat pyytäneet hoitajan kaitsemaan koiraa ja ohjeistaneet, että se pysyy pihalla irti. Kehotin häntä seuraamaan koiran vointia illan aikana, jos leikkaushaava on auennut sisempää. Lohdutin, että ei sitä koirieni toimesta purtu, viskelty tai pyöritelty. Missään ei näkynyt verta, yksikään koira ei ulahtanut rähäkän aikana eikä yksikään linkannut. Lykylläkin oli vain sylkinen kankku. Minulta lähti kovettumat vasemmasta kädestä grippiliinojen hankauksesta. 

Myöhemmin olin helpottunut. Vaikka omani puolustivat, molemmilla on silti vahva purunesto. Muuten olisin ojentanut velton pikkukoiran hoitajalleen.

torstai 29. elokuuta 2013

Lysti agilityssa

Lysti pääsi pitkästä aikaa aksaamaan ryhmään. Lykyllä on se aika vuodesta, joten olen perunut kahdet kisailmot ja treenitaukoa tulee omasta hallista.

Zeljko Goran tiistainen rata oli hallissa edelleen ja menin sitä nyt Lystin kanssa. On aika opettavaista, että samassa kohtaa tein virheet kuin Lykyllä. Yhdessä kohtaa rintamasuunta osoitti vähän väärin, jolloin Lysti oli putkessa. Toisessa kohtaa ei auttanut jäädä yhtään ihastelemaan takaakiertoa tai varmistamana koiran hyppyä, vaan piti rientää persjättöön  ja seuraavan hypyn päällejuoksuun. Radalla tuli oikein hyvin esiin Lystin putkihakuisuus. Jos se hoksaa 3 hypyn päästä putkensuun, sinne se menee, vaikka ohjaus olisi mitä. Lelun kanssa piti oikoa sen käsityksiä. :)

Pihalla oli puomi ja keinu. Niillä treenasin kontakteja leijeröiden. Lysti napsahti joka kerta 2on2offiin varmana.

Sain jo tänään autoni takaisin. Vastapuolen vakuutusyhtiölle kertyi 3600 euron lasku. Hintaan sisältyi aika paljon osiakin: puskuri, etulokari, näiden alaisia rakenteita, etuvalo, pissapoikasysteemit, ilmastoinnin yksi osa, pyörän alumiinivanne jne. Kiva oli saada oma peli alle. Se oli pestykin. 

Orientoidun nyt viikonloppuun, jolloin ei ole koiratapahtumia. No huomenna vähän kuvaan koiria.

tiistai 27. elokuuta 2013

Zeljko Gora

Zeljko Gora tuli seuraamme kouluttamaan. Osallistuin Lykyn kanssa.

Ensin jokainen sai mennä radan oman suunnitelmansa mukaisesti läpi koiransa kanssa. Sitten rata käytiin läpi yhdessä ihmisten kesken, ohjausvalinnat perusteltiin. Tämän jälkeen harjoiteltiin rataa neljässä osassa, kaksi osiota per harjoituskerta ja lopulta nopeasti koko rata. 

Radalla oli 23 estettä. Heti toisella tuli takaakierto-päällejuoksu ja koira putkeen. Kohta perään valssi, takaakierto-persjättö, juoksu suoran putken ohi taas persjättöön, jaakotus, saksalainen, suora hyppy, putkeen, pari valssin paikkaa, kunnes koiran lähetys hypylle ja itse litomaan toiseen suuntaan, putkeen ja taas takaakierto-persjättö, takaakierto-päällejuoksu, koira putkeen ja maaliin.

Eka oma yritelmäni ei aivan tuollainen ollut, muutama rima tipahti ja olisiko hylkäännytty noin kolmesti.

Hiomisosiossa aluksi takaakierto-päällejuoksut ja takaakierto-persjätöt sujuivat hyvin. Zeljko oli tyytyväinen Lykyn juoksu- ja hyppylinjoihin ja ajoitukseeni. Pari kertaa päällejuoksu oli tiukka ja Lykky ohjautui jalkoihini osuen. Ei niissä onneksi käynyt kuinkaan eikä Lykky ottanut itseensä. Hän kellotti pari eri ohjausvaihtoehtoa - pitkästä aikaa tuli ihan numerofaktaa siitä, miten koira kannattaa ohjata. Monessa kohtaa Lykky piti vain jättää suorittamaan hyppyä ja itse oli lähdettävä juoksemaan. Luulin Lykyn tiputtavan näissä rimoja, mutta ehei. Se hyppäsi ja kiiti perääni.

Mutta huomasi hyvin, kuinka ohjeissa oli menemisen makua. Jokaisesta kohtaa nipistetään sekunnin osia pois, vedätetään koiraa, jätetään se tekemään hommansa ja itse juostaan edelle.

Lopuksi koetettiin vain juosta rata läpi. Ei tehty nollaa. :D Parissa sellaisessa kohdassa kosahti, mitä oltiin hiottu. Mutta hyvä mieli jäi silti ja Lykky osoitti olevansa kyvykäs koira jälleen kerran.


P.S. Hertzin mielestä "vähintään farmariauto" on Nissan Qashqai. :/

maanantai 26. elokuuta 2013

30.

Eilisiltana kävin pellolla rauhoittumassa Lystin kanssa. Tein jäljen 15-senttiseen peltoheinään, välillä oli kaljuja laikkuja. Jälki oli aika suora, ajoittain ruokaa löytyi joka askeleella, toisinaan oli useamman askeleen tyhjiä pätkiä. Kerran pidätin, kun näytti tulevan liian kiire, muuten meni ok.

Tänään kävin Lystin kanssa eläinlääkärissä hakemassa korvanhuuhteluainetta. Lysti on 3 päivää ravistellut päätään ja välillä kulkenut pää vinossa, keittosuolalla huuhtelu ei ole auttanut, kun sitä ei saa truutattua syvemmälle. Lisäksi korvien välistä löytyi kaksi pattia, joiden poistolle olisin varannut ajan, mutta luottoeläinlääkärini ennätti tsekkaamaan tilanteen. Hän ystävällisesti tarkisti Lystin korvan, kunnossa oli eikä siellä ollut hirvikärpästäkään, joita nyt kuulemma riittää. Korvien välissä olevat pienet, n. 5 mm halkaisijaltaan olevat patit vaikuttavat rasvapateilta eikä niille vielä mitään tarvitse tehdä. Odotetaan, jos vaikka puhkeaisivat.

Lykyn kanssa ajoin pellolle. Jäljellä (30.) oli jkv kaarteita. Ruokaa oli edelleen joka askeleella. Aluksi Lykky meni rauhallisesti, keskivaiheilla pysäytin kerran, koska vauhti lisi liikaa, sitten meno taas rauhoittui. Kivan tuntuisesti meni pitkän aikaa, tuntui ihanalta. Jes!

Huomenna vien auton korjaamoon ja jännitän millaisen vuokra-auton saan tilalle. Olisi Zeljko Goran koulutus. Pahimmassa tapauksessa potkupyöräilen hallille ja Lykky on vessaan suljettuna koulutuksen ajan. Tai ei nyt sentään koko aikaa, mutta ne luppoajat.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

"Hyvää huomenta kaikki koiraurheilun ystävät"

- "Aamu on valjennut. On aurinkoista ja lämpötila on nousussa. Agilitykilpailut ovat menossa. Lykky on jo agilityradan suorittanut, siitä tuli hylkäys. Kysytäänpä ohjaajalta, miten se meni. Kuinka agilityrata sujui?"
- "No siinä neljäntenä oli A-este, jonka jälkeen piti mennä U-putken toiseen päähän. U-putki oli symmetrisesti alastulon jälkeen. Tiesin, että minun olisi ollut paras ohjata vasemmalta, mutta tiesin myös sen, etten ehdi vaihtaa puolta. Siitä Lykky meni väärään putkensuuhun. Tämän seurauksena se seuraavan hypyn jälkeen meni toiseen väärään putkensuuhun, kun se oli tyrkyllä siitä kulmasta. Ennen puomia miltei pysäytin sen ja Lykky epäröi, minne sen haluan. Puomin jälkeen oli tiukka käännös, tein sen peruskäännöksenä olkapään avulla. Sitten leikkasin takana, millä Lykky kääntyi hyvin ja loppusuora meni siististi. Hyvää oli se, että koira otti kontaktit eikä rimoja tippunut."
- "Millä mielellä olet menossa hyppyradalle?"
- "Ihan hyvällä mielellä. Rata tosin näyttää siltä, että siinä on pakko tehdä monta takanaleikkausta, koska en ehdi vaihtaa muuten puolia. Toisaalta se ohjaus sujui äskenkin, joten on siihen luotettava. En voi rynnätä Lykyn eteenkään ohjaamaan, muuten rimat lentää. Kokeillaan nyt sitten tätä ohjausta kisoissa. Lykky tuntui eka radalla käteen sopivalta, jotenkin tutulta, että siksi on hyvät fiilikset."

- "No nyt Lykky tuodaankin lähtöön. Ohjaaja irroittaa kaulapannan hyvissä ajoin ja seuruuttaa koiran lähtöön. Hän kävelee ensimmäisen ja toisen hypyn väliin. Toiselta hypyltä on 90 asteen kulma u-putkeen. Nyt lähtee Lykky, eka ja toinen hyppy ok, putkeen. Tämän jälkeen tulee kaksi hyppyä, ohjaaja juoksee oikealla ja leikkaa takana, huutaa "putki". Lykky juoksee putkeen eikä erehdy ansaesteelle, mikä olisi ollut edessä. Tästä rengas ja taas hyppy, jolle takana leikkaaminen. Seuraava hyppy muodostaa kulman tämän edellisen kanssa ja hypätään takaa. Ohjaaja valssaa ja antaa nätisti koiralleen tilaa. Tästä muuri ja putkeen. Sinne uppoaa Lykky. On kyllä hirmuinen draivi koiralla. Putkesta kepeille, Lykky pujottelee varmasti. Tästä ohitetaan putkensuu, ohjaaja kuljettaa koiraa molemmilla käsillään ja pyöräyttää seuraavalle hypylle, mistä lähdetään heti takaisin päin. Kaksi hyppyä ja putkeen, taas ohjaaja leikkaa takana. Nyt on jäljellä loppusuora, kaksi hyppyä. Lykky hyppää näin ja vielä viimeinen rima, sitä hipaisee, mutta rima pysyy! Se on nolla ja mikä aika! Voi sentään, se on ensimmäinen nolla tälle koirakolle! Ohjaaja riemuitsee ja koira näyttää tyytyväiseltä. Annan ohjaajan olla koiransa kanssa kahdestaan ja palaan haastatteluun myöhemmin."

- "Onnea nollasta. Kerrotko oman näkemyksesi radan kulusta?"
- "No se meni just niin kuin olin kuvitellut sen menevän. Minusta siellä ei tullut mitään turhaa lenkkiä. Ekan kerran nielaisin helpottuneena, kun vältettiin se ansahyppy ja sain Lykyn kääntymään putkeen takana leikkaamalla. Muistin antaa hyppykulmauksessa tilaa hypätä. Keppien jälkeen pelotti kutsuva putkensuu, kun se oli vielä siellä, minne kepit syöttivät, mutta Lykky seurasi ohjausta hyvin. Loppusuora jännitti ja hirvitti riman hipaisu. Mutta tuntui aivan upealta mennä Lykyn kanssa. Että vihdoinkin osasin ohjata sitä, vaikka se on niin kiihkeä, että mennään veitsenterällä koko ajan. Parasta on se, että yhteistyö tuntui hirmu hienolta."
- "Miten valmistauduit ennen rataa?"
- "Otin vieheleikkivälineet mukaan ja yhdessä nurkkauksessa leikitin Lykyn ennen molempia ratoja. Se kyllääntyy siinä kivasti. Olihan siinä silti kovasti virtaa ja intoa, mutta ei ylitse pursuavasti."
- "Mitä tykkäät täällä kisaamisesta?"
- "Minusta täällä on hieno tunnelma, täytyy kyllä sanoa, että niin oli eilisissäkin kisoissa. Täällä pari vieraampaa onnittelemaan radan jälkeen, se tuntui tosi hyvältä."
- "Tulokset ovat nyt tulleet, Lykky on ensimmäinen, etenemä on 5.18 m/s ja tulos -13.13."
- "Heh, tuo tulos. Tulomatkalla valkohäntäpeura oli tiellä, ehdin nähdä sen ajoissa, joten hidastin. Peura meni sen jälkeen ihan sekaisin, loikki metsään ja takaisin tielle pariin kertaan. Minusta näytti siltä, että loikkaa konepellille väkisin. Ajattelinkin, että tulkoot nyt kaikki tähän samaan syssyyn. Lykyn aika -13.13 sopii jotenkin kuvastamaan tämän viikon epäonnea. Vaikka voi se näköjään onnenlukukin olla."
- "Onnea vielä!"
- "Kiitos!"

lauantai 24. elokuuta 2013

Lykky kisoissa

Anne Huittinen teki tällä kertaa radat. Voin päästää teidät pahimmasta piinasta: kilpailukirja ammottaa tyhjänä edelleen.

Eka rata oli agilityrata. Ennen rataa yritin tyrkyttää kuumalle kisaratsulleni pelkkää ruokaa, mutta ei maistunut. Lykky meinasi varastaa lähdöstä, mutta palautin, sitten pysyi. Koira otti puomin ylösmenolta vitosen, samoin keinun ylösmenolta. Keinulta se selkäni takaa ponkaisi putkeen, joka oli ihan sivussa. Se oli hylkäys sitten. Oli enää loput esteet jäljellä, joista kokeilin loppusuoran juosta lujaa. Koira tiputti muurin palikat. Se ei selvästi vielä kisavireessä kestä, että juoksen vierellä lujaa. 

Toinen ratakin oli agilityrata. Tätä ennen en edes yrittänyt antaa ruokaa, mutten antanut narupalloakaan, jottei koira kiihdy. Silti se oli kuuma kuin hellankoukku. Toisena esteenä oli muuri, jolta kuului jatkaa suoraan putkeen, jonka jälkeen käydä tyrkkäämässä koira hypylle, kunnes taas riennettiin takaisin. Olin ennen muuria vastaanottamassa, mutta pakko oli lähteä litomaan, jotta ehdin koiran tyrkkäämään putken jälkeiselle hypylle. Muurilta tipahti palikka, sitten tuli kielto putkelta. Noin kuudennen esteen jälkeen meno rauhoittui. Keinulla taisi tulla virhe ylösmenolta. Loppu menikin sitten virheittä. 15 vp ja sijoitus 9. tai jotakin sellaista, aika -19 jotakin.

Kolmas oli hyppäri. Nyt tottistelin ja palkkasin siitä pallolla ennen rataa. Seuruutin pidemmän matkan lähtöön hihnan riisumisen jälkeen. Tällä radalla muurilta kuului mennä hypylle eikä putkeen, kuten äsken. En voinut jäädä taakse leikkaamaan, koska edessä oli monta hyppyä, jotka olisi pitänyt mennä suoraan. En voinut mennä muurin taakse vastaanottamaan, koska silloin olisi saattanut tipahtaa eka rima enkä halunnut seistä muurin takana koiran hypyn edessä. Yritin valssia, joka johti siihen, että koira oli putkessa. Tämän jälkeen menimme radan, kuten se olisi kuulunut mennä eikä virheitä enää tullut. Se oli kohtalainen saavutus, sillä radalla oli suora putki x 3.

Huonoa:
  • Puomin ylösmenokontakti
  • Koiran herkkyys rimojen tiputtelulle kisavireessä. 
Hyvää:
  • Lähdöt
  • Kepit
  • Hyppärin rimat pysyivät ylhäällä ja rata oli muutenkin hyvä, vaikka hylkäännyimmekin heti alussa.
  • Ihan yhteistyössä mentiin eikä mitään superhylkyjä tullut, joten siinä mielessä kehityskäyrämme on nousussa.
  • Vire hyppärillä, ehkä tottistelu on paras konsti ennen rataa.
Ei sillä, etteikö nolla olisi kiva saada, mutta jotenkin ei edes harmita. Jotenkin osaan ajatella, että ollaan vain niin kesken edelleen ja palikka kerrallaan poistetaan ongelmakohtia.

Huomenna Lykyn kisat jatkuvat. Alun perin piti kisata Lystillä, mutta koska se on kipeä ja lääkekuurilla, Lykky pääsi tuuraamaan.

perjantai 23. elokuuta 2013

Lykyn agilityt

Aamulla soitin klo 8 vakuutusyhtiöön, mistä onneksi luvattiin isohko sijaisauto. Heti perään ajoin autoliikkeeseen arvioon, missä autoani esifiksattiin ja todettiin, että sillä voi ajaa valoisaan aikaan. Oikea etuvalo kun näyttää minne sattuu. Tiistaina vien sen pajalle ja saan pois perjantaina, mikäli kaikki sujuu aikataulussa.

Mikäs siinä, hyppyytin pihassa koirat kyytiin ja ajoin Saimaan rantaan iloisten uutisten innoittamana. Ajan sinne uudelleenkin, nautin uusista maisemista ja koirat haistelivat innoissaan uusia hajuja (?). Hyvän lämpän jälkeen jatkoin agilityhallille. Lysti sai huilia treenistä, koska sairastaa, mutta Lykky treenasi.

Sisällä oli taas valmis rata. Tein vain alkua ja kontaktit. Alku meni vapaasti mukaeltuna näin:


Rimat nostin keskimäärin 65 cm:iin. Toinen rima tipahti monta kertaa, ehkä ohjasin huonosti, ehkä kulma oli liian vaikea Lykylle. Eleettömästi keskeytin radan, "oho" ja aloitettiin uudelleen. Sitten rima alkoikin pysyä. Kerran tipahti 3. rima ja taas palattiin lähtöön. Sitten Lykky alkoi nostella koipiaan tai petrasin tarpeeksi ohjaustani, koska rimat pysyivät ylhäällä. Nelonen kannatti ohjata niin, että koira tuli pois kauemman siivekkeen takaa, muuten se sujahti väärään putkensuuhun. 

Puomi sijaitsi tuon piirroksen ylälaidassa, otin sitä kuutosputken ja vitoshypyn kautta. Ensin Lykky ei muistanut, mitä ylösmenokontaktilla tehdään, sitten sillä välähti ja teki virheettömiä toistoja. A:lla ei ongelmia ollutkaan.

Ulos tein tosi simppelin L:n muotoisen pätkän, jossa kaksi hyppyä sijaitsi L:n lyhyellä ja kaksi pitkällä sivulla. Halusin Lykylle tuntumaa ulkokentän vauhteihin ja sopivinta ohjausta tuollaiseen. En tosin vieläkään tiedä, mikä olisi hyvä. :S Rimat pysyivät hyvin. Lopuksi haetutin kepit kaukaa sekä 90 asteen avo- että sulkukulmaan. Näytti vinkeältä, kun Lykky haki ne epäröimättä. En tiedä, onko tempusta oikeassa elämässä hyötyä, mutta onpa ainakin vaihtelua.

Lysti seuraa naapureita.