Metsäreissut ovat vähentyneet. Odotan, että kyyt lähtevät horrostamaan.
Olemme jumpanneet 3 x viikossa. Tottistelemme. Teemme erilaisia koreografioita. Vahvistan oikealla puolella kävelemistä ja jalkojen väliin tulemista. Kävin pyörälenkillä Giblin kanssa. Edellisestä on vuosia aikaa. Sujui yllättävän hyvin.
Kun asumme lähempänä palveluja, en tarvitse niin paljon autoa. Otan Giblin mukaan arkikävelyille. Käymme paljon kaupungilla, kauppakeskuksissa ja niissä liikkeissä, joihin koiran saa viedä. Gibli on vieraillut apteekeissa, kirjastossa, kahviloissa, kierrätyskeskuksessa (jonne vein tavaroita), kodinkoneliikkeissä ja rautakaupoissa.
Gibli nauttii saamastaan huomiosta katsomalla kauniisti ja heilauttamalla häntää tai sitten katsoo vain ylpeänä ohi ja on niin kuin ei huomaisikaan, kun ihmiset päivittelevät:
"Onpa se rauhallinen!"
"Onpa ihanan ystävälliset silmät!"
"Onko se malinois? Eikö se ole aika vaikea rotu?"
"Käyttäytyypä se hienosti."
"Pitääkö sitä paljon hyppyyttää?"
"Minulla on ollut joskus suursnautseri."
"Siellä menee kiltti hauva."
"Minkä ikäinen se on? Se on varmaan vasta nuori koira?"
Välillä kerron ihmisille, että tämä koira on käynyt vuosi sitten sädehoidon syövän vuoksi. Ja että tällä on hieno ura takanaan ja tämä on nelinkertainen valio, mutta nykyään eläkkeellä. Ja että tässä olkavarressa tämä musta kalju alue on hyperpigmentaatiota sädehoidon jäljiltä.
Koira tarjoaa nykyajan ihmiselle jotakin. En voi olla miettimättä, että sitten kun Gibliä ei enää ole, minustakin tulee taas vain pelkkä ihminen.
Tulee mieleen Lystin kuva ja vanha kirjoitukseni: "Without me you are only you".
Tässä on rantakuvia. Tämä on ainut lämpäre, jossa en ole vielä nähnyt kyytä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti