Toko-videoita

Tänään tuli sitten tokoiltua tuplasti. Ulkona otetulta videolta löytyy muutama vino perusasento ja melkoinen käännähdys luoksetulon pysäytyksessä jne. Tehtiin liikkeet peräkkäin ilman toistoja. Ruokaa tuli joka liikkeen jälkeen, lopuksi lelupalkka, jota Lysti osasi odottaa. 

Toisessa videossa treenataan kaukoja. Olisi varmaan kannattanut tehdä "oikeassa" järjestyksessä s-i-m tai i-s-m, mutta tein näköjään noin. Keskeneräiset ovat joka tapauksessa. (Videon alareunassa lattialla näkyy nykyinen olinpaikkani, matto ja tietokone.)

Hämääntynyt tottelija

Klo 8 on ollut 30 astetta pakkasta, nyt enää 20. Aurinkoista ja nättiä. Jääkaapissa on eilisen päiväykselle rasiallinen broilerikuutiota. Päätin ne hyödyntää ennen kuin muuttuvat täysin epäkelvoiksi. Siispä tokoilimme.

Hiottiin ensin sisällä kaukojen istu-seisoa. Siinä on tarkoitus, että koiran etujalat pysyvät paikoillaan ja takapää heilahtaa taakse. Lysti osaa tämän, jos olen ihan edessä ja näytän nostoa molemmilla käsilläni. Se on fiksoitunut seuraamaan kättäni, jossa broileripala luuraa, joten tuskin on hoksannut liikettä syvällisemmin. Välillä pitää ottaa askel koiraa kohti, jottei se tule eteenpäin. Tätä yritin nyt hioa takapalkalla, mutta epäonnistuin. Sain Lystin hämääntymään niin, että se tuli eteeni istumaan tänne-asentoon ja korjasi asentoaan yhä tiiviimmäksi. Helpotin ja kehuin vuolaasti koiran onnistuttua.

Ulkona Lysti sai jahdata herkkupalaa, jotta vire nousi. Ensimmäisessä sivulletulossa katseli muualle, sanoin "Höh!" ja sen jälkeen keskittyi hommaan täpäkkänä. Seuraamisesta maahanmeno, istuminen ja seisominen onnistuivat ensimmäisellä kerralla. Jos tänään on illemmalla hyvä ilma ja saan lapsen lahjottua, niin laitan videon. Lisäksi tein kaukoja takapalkalla. Lysti oli tosi hyvässä vireessä, skarppina odotti "sano jo seuraava asento". Istumasta seisomaannousua teetin ihan läheltä ja siinä tuli onnistumisia.

Selälle ei kuulu uutta (...ttu), takajaloissa on kiristys ja raskaus entiseen malliin. Kävin eilen verikokeissa, näyttää sisuskalut kestävän ja kestäneen syyskuusta alkaneen säännöllisen lääkityksen eri yhdistelmineen. Revin siitä ilon tällä kertaa. Laitan alle kuvan jäniskoirastani. Se on keksinyt kotona uuden paikan: kun makaan mahallani, se työntää päänsä kainaloni ja olkavarteni ali ja asettuu myös mahalleen viereeni tyytyväisenä.

Sukkahousut teräsverkosta

Jos sinä hyvä lukijani odotat iloista treenikertomusta niin suosittelen jälleen mitä kohteliaimmin klikkaamaan toista blogia.

Sinnikkäälle jatkajalle ilahtunut tervepppä terve täältä matolta, jonka pohjaväri on musta. Olen sitä elävöittänyt eri värisillä murusilla. Imurointi odottaa lapsen kotiutumista. Pääni yllä syttyi aamulla masentava ahaa-lamppu. Koska syttyminen on ollut hidasta, kyseessä oli todennäköisesti sinertävä "warm white" energiasäästölamppu eikä perinteinen 60 W hehkulamppu. Raahustin vailla 10 keittiöön kahvin laittoon. Takajaloissani - olen aina korjannut tämän sanoiksi pakarat, takareidet ja pohkeet, mutta nyt en niin tee - siis takajaloissani oli tuttu kiristys.

Olen urhoollisesti ja rehellisin mielin vastannut jokaiselle kysyjälle lääkärit ja fysioterapeutit mukaan lukien: "Ehei minulla ole jatkuvaa särkyä, on vain ajoittainen vihlonta." Kun nykyistä hermosärkylääkettä vähennettiin annoksesta 2 x 3, niin 1 x 2 alkaa tuntua minimiltä, koska muuten jalkoja kiristää liian kireät teräsverkosta tehdyt sukkahousut. Selitin tuntemustani tällä vertauskuvalla mieslääkärilleni, kun hän testasi hermopinnettäni. Heti sanottuani säikähdin antaneeni viekoittelevan vaikutelman. Todennäköisesti ajatelma oli pelkästään omassa päässäni, koska tuskin vikittelijä olisi valinnut vastaanotolle ylleen nyppääntyneitä tummansinisiä urheilukerraston pitkälahkeisia housuja.

Mutta tänä aamuna tajusin puolen vuoden sairastamisen jälkeen, että minulla on jatkuvaa tuntemusta, jota kutsuin alun perin lihaskireydeksi, sitten kiristykseksi ja nykyisin näköjään teräsverkkosukkahousuiksi. Se ei ole lievää, koska estää kävelyn normaaliaskeleella, pukeutumisen tavallisesti tai tekee levottomaksi kun ei voi olla mitenkään päin paitsi mahallaan eikä aina niinkään ole hyvä. Enimmäkseen tätä kiristävää kihelmöintiä on vasemmalla, mutta aika paljon molemmin puolin. Luulen, että joku kutsuisi sitä neuropaattiseksi kivuksi tai säryksi, varsinkin kun se vähenee hermosärkylääkkeillä. Itse olen termiä toistaiseksi kavahtanut, työntänyt sanahirviön pois elämästäni - ei sentään tuota ole. Aiemmin olen laskenut kivuksi vain vihlonnan eli liian lyhyen karheapintaisen vaijerin, joka alkaa pakarasta, menee takareiden ja pohkeen kautta jalkaterän ulkosyrjään ja kuroo matkaltaan jalan sisäosat kiinni itseensä. Silloin hermo on niin pinteessä että siltä loppuu happi. Ja melkein loppuu päästäkin.

Tuntoaisti vippaa jaloissa muihinkin suuntiin: Suihkussa pieni etukumara poltti ja pisteli alaraajoissa. Ihmettelin, kun vesi ei enää valunut tasaisesti jalkoja pitkin. Luulin suihkun suuttimen pienten reikien menneen tukkoon. Katsoin alas, näin veden valuvan, mutta en sitä vaan paikoitellen tuntenut. Toinen tuntohäiriö sai jalkaterän silittämisen tuntumaan värähtelevältä pistelyltä. Voimat vievää poltetta on myös: kuin olisi pahasti maitohapoilla 400 m juoksun jälkeen, mutta oikeasti on kävellyt 7 metriä lievää ylämäkeä. Tänään kävi niin, piti pysähtyä ja oikaista.

Elämässäni on uusia tapoja: pöytätietokoneen näppis, hiiri ja näyttö ovat matolla. Syönkin matolla. Ilokseni minulla on koira, joka pötköttää rauhallisena kun mitään ei tapahdu. En mennyt tänään agilityharjoituksiin, koska ne tekevät kiristystä ja "tilanne olisi hyvä rauhoittaa". Päivälenkillämme Lysti sai harjoitella kulkua oikealla puolellani, koska on ihmisiä jotka eivät vastaan tullessaan pysty ohittamaan meitä oikealta. 

Minua kantaa edelleen lupaus, että joku aamu vaiva on hävinnyt. Herätessäni teräsverkkosukkahousut ovat poissa.

P.S.

Unohdin eilen mainita autohäkistä. Kotipihassa avasin takaluukun. Lysti loikoili häkissään ja katsoi: "Joko tulit?" Avasin häkin oven, koira makasi edelleen. Rauhallisesti se kehotuksestani hyppäsi maahan ja tepsutettiin kotia. Näin sen kuuluu mennäkin. :)

Juuri nyt makaan matolla mahallani ja kirjoitan. Lysti pötköttää vierelläni, sen tassut ovat vasten kylkeäni. Neljä lämmintä pientä tassua.

Koulutuksessa

Tänään oli Niina-Liina Linnan koulutus, uusi tuttavuus minulle. Hänellä on mielestäni tosi selkeä, yksilöllinen ja miellyttävä opetustyyli. En tähän rataa piirrä, mutta laitan opetukset ylös.

Opin merkkaamaan esteen, jotta koira sen ottaa vaikka itse olen kauempana. Lysti teki heti kuten kuuluu. Oiva juttu - jatkoon.

Jos lähetän koiran esteen yli rintamasuuntani sinne jonnekin niin koira sinne jonnekin myös menee ja tulee perässä 10 metrin lenkin jälkeen. Eli rintamasuunta, oma liike ja kääntyminen kuntoon, jos koiran kuuluu laskeutua oikeaan suuntaan tehdäkseen tiukan mutkan. Miksi en tätä ikinä opi?

Kepeille vedin Lystin nenästä ja niiden jälkeen tein persjätön, mitä on viimeksi tehty pihalla joskus syksyllä. Lysti pujotteli hienosti loppuun saakka. Oma oloni oli epävarma, kun en ehtinyt nähdä pujottelua kokonaan. En tiedä uskallanko ikinä kisoissa soveltaa. Seuraavassa pyörityksessä Lystin kuului tulla vähän takana, silti silmät koiraan. Ihan kuin olisin kuullut ennenkin.

Putken jälkeen oli hyppyeste kohtisuoraan putkea vasten. Siinä käytin vastakkaista kättä ja poispäinkäännöstä. Tämä meni kivasti. Poispäinkäännöstä en ole virallisesti harjoitellut ja siinäkin saisi rintamasuunnalle uhrata pari ajatusta.  

Keinulle taidettiin mennä valssilla ja niin sujui parhaiten. Lysti meni kiltisti kiikun loppuun saakka ja se oli viimeisin este. Pääsin palkkaamaan hyvin. 30 esteestä ehdimme esteelle 15. Enpä olisi loppurataa muistanutkaan. ;)

Lysti alkuun tutki epäluuloisena lähdön takana ollutta uhkaavaa kottikärryä, pöytää ja "en ikinä ole nähnyt valkeaa" muovituolia, lisäksi yksi pikkukoira haukkui ja ihmisiä kulki ovesta. Sitten koirat lähtivät veryttelemään ja halli rauhoittui. Ensimmäisellä kerralla Lysti kokeili lähdöstä varastamista nousten seisomaan, mutta palautin lähtöön. Sitten se kesti. Se rentoutui ensimmäisen pätkän jälkeen ja sitten oli kivaa. Irtoaminen ja vauhti oli tuttua Lystiä. Muutamassa kohtaa meno tuntui sujuvalta tanssilta. Kun muistan, milloin viimeistään koiran täytyy tietää minne mennään seuraavaksi ja milloin voin lähteä litomaan kohti seuraavaa estettä, ja toteutan nämä käytännössä, niin aletaan olla oikea parivaljakko.

Selkä on normaalitasollaan. Ehkä kolmiolääkkeillä ja tukiliivillä on osuutensa, lisäksi agilityssa liikkuminen on pehmeämpää kuin jumputtava hölkkä (jonka max-matka oli viimeksi kokeillessani 20 m). Alusta oli myös ideaali: pehmeä, tasainen ja luistamaton hiekkatekonurmi. Tulee hyvä mieli väkisin!

Autossa soi mennessä Erinin "Vanha nainen hunningolla" *klik*, mikä jäi soimaan päähäni. Joku siinä kappaleessa viehättää - tuo kompin kääntö (?) kertosäkeessä? Sen kappaleen nimikin osuu vaikkei hairahtelisi naimisissa vaan tyytyisi ottamaan harha-askelia agi-kentällä sinisine tukiliivineen.

Puhelu

- No heippa!

- Eipä tässä ihmeempiä, ihan kohtalaista. Mitäs itelles?
- Ai Lystin kanssa?

- Tiistaina oltiin agi-harkoissa. Keskiviikkona mää hieroin sen. Kävin ite fysioterapiassa. Terapeutti venytti minua, uusia konsteja ei ole.

- Niinku en kärsi lihasjumpassa yhtään köyristää selkää. Niitä staattisia liikkeitä vaan. Hän toivotti paranemista. Parin viikon päästä meen uuelleen.

- Eilen ja tänään otin vähän tokoa Lystin kanssa tuossa pihalla. Seuruutin, se oli hirmu hyvä. Seuraamisesta istuminen ja pysähtyminen oli hienot! Luoksetulossa se ennakoi pysähtymistä takapalkan takia. Otin perille saakka. Toisella se laukkasi paremmin vaikka oli takapalkka vieläkii. Pysäytin ja palkkasin.

- No niin on, fiksu. Mutta niin ne koirat oppii tietämään mitä halutaan. Arvaa miksi kutsun sitä usein kun se tulee viereen?

- Kaunotar-Lystiksi!
- Ai selkä? Kävin eilen lääkärissä. Sairausloma jatkuu, pitäisi pystyä istumaan ennen töihin paluuta.

- Niin, kun siinä tulee se hermosärky. Yritän nyt minimoida autolla-ajot. Vähän harmittaa, kun valoisan aikaan voisi muuten käydä koirakentillä treenimässä. Mutta en voi joka päivä selkää ärsyttää.

- Lääkkeitä vähennetään, kun ei ne piä vihlovaa hermosärkyä kurissa. Silloin on kuulemma hermo niin jumissa ettei siihen lääkitys auta.

- Nii, ei mulla sellaista jatkuvaa särkyä nyt oo ollukkaan. Kiva päästä lääkkeistä eroon.

- Mutta yks positiivinen juttu. Se pullistumakohta ei selässä ole enää niin säkenöivän kipeä kun sitä kokeillaan selästä kuin aiemmin. Siis on se aika arka, mutta ei niin paha kuin aiemmin. Se on oikeesti hyvä merkki.

- Joo, liikkua saa ja kuuluu. Mutta ei mitään sellasta pitkäkestoista mistä selkä ärtyy eikä etukumaraa asentoa. Meen huomenna kuitenkin Niinun koulutukseen, kun se kerran on täällä. Seisoskelen kentän laidalla ja katon muut koirakot. Teen sitten Lystin kanssa sellasen pätkän minkä pystyn.

- No niijust! Tässä tulee hulluksi jos ei pääse ihmisten ilmoille.
- Hirmu pitkään mietin ilmoittaudunko lähiseudun kisoihin, mutta ei siinä olis ollu mitään järkeä.
- Nii, ensiks ajaa tunti ja sitten juosta maneesissa. Arvaa harmittaako! Tuntuu etten tuu kuntoon ikinä.

- Ehkä sitten maaliskuussa. Ihan hirvee hinku olis kisaamaan. Joku agilityguru on joskus sanonu, että kisaa aina kuin olisit viimeisissä kisoissasi. Mä otan sen jatkossa motoksi, jos vielä pääsen kisaamaan.

- Sulle kans hyvää viikonloppua!

Möykky mutkassa (kuva suurenee klikkaamalla)

Agia ryhmässä

Pitkästä aikaa pääsin treenaamaan agilitya ryhmään. Paavo veti treenit.

Radalla oli kolme putkea, jotka mentiin useampaan otteeseen. Normihyppyjen lisäksi oli rengas, puomi ja kepit. Lysti on keksinyt, että lähdöstä varastaminen on tapa eikä poikkeus ja hiipi alkuun toistoja kaihtamatta kohti eka estettä. Palautus tuli joka ikinen kerta ja tajusihan se sitten homman nimen.

Se lukitsi ansaputken, joka oli tarjolla eka hypyn takana. Usean yrityksen jälkeen turvauduin ensimmäistä kertaa varsin epätavalliseen keinoon, kaulapannasta oikaisin koiran oikealle kakkosesteelle. Itsekin yllätyin ratkaisusta. ;) Seuraavilla se tajusikin, minne kuuluu mennä. :D (Tätä kirjoittaessani tajuan, että niistää olisi pitänyt vuffe toisen esteen yli.) Toinen Lystin mielieste on puomi. Jos ei vääriä puomille menemisiä lasketa, niin kahdesti sain röyhistellä rintaani. Keksin nimittäin leieröidä: Lysti kipusi puomin, itse kuljin keppien toisella puolella ja alastulokontaktin otti koiruus just niinku pittää! 

Vastakkaista kättä oli käytettävä muutamaan otteeseen. Siihen rakas pumpulihousuni reagoi juuri kuten kuuluu. Uuden jipon opin putkeen lähettämiseen, olkoon sen nimi "taaksehuitaisu". Tulee käyttöön.

Kivaa oli treenata innokkaan koiran kanssa! Harmittaa, että taas se kaatui mutkassa kerran kyljelleen.

Kotona hermosärky kiskoi jalkoihini, en tiedä johtuiko 15 min per sivu ajomatkasta vai ottiko agility niin koville vaikka juoksuaskelia säästelin. Toisaalta tänään oli huono päivä muutenkin selän suhteen: Aamulla hinkkasin tiskipöydästä kuivunutta päärynämehua, ilmeisesti köyristin selkääni liikaa ja jaloissa säkenöi.

Tässä on eiliseltä kuva pumpulihousustani: