keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Kisaviikko jatkuu

Tänään oli Lystin vuoro kisata kahdella agilityradalla. Vaihdoin kontaktitaktiikkaa. Kontaktiongelmia voi lähestyä monesta suunnasta ja yksi on se, että omalla hidastamisella ei paineisteta koiraa. Treeneissä kovassakin vireessä (tätä ei usko kukaan meidät kisoissa nähnyt) Lysti pysähtyy ja jää jälkeeni odottamaan 98 % varmuudella, vaikka juoksen täysiä alastulon ohi. Tänään päätin kokeilla samaa kisoissa, koska se joillakin koirilla oikeasti tepsii.

Eka radalla oli kaikki kontaktit, juoksin hidastamatta enkä heti ensimmäisestä loikasta hätkähtänyt. Lysti otti kaiken ilon irti. Häntä vaan pyöri, kun se loikki yli alastulojen. Treenien varmuus oli haavetta vain. Kun en voinut yhtään ennustaa, miten koira tulee kontaktilta, jatkon ohjaaminen oli liian haastavaa. Jossakin kohtaa hylkäännyttiin ja se siitä sitten. Voi sitä häpeää, kun kaikki katsovat, että arpajaisistako nuo ovat hommanneet pääsylipun kolmosiin. 

Toiselle radalle vaihdoin roolini takaisin omimmaksi eli ilkeäksi vanhaksi noita-akaksi. Lähdössä koira nousi, istui, käveli, meni käskystä maihin ja siitä sain kutsuttua. Kontaktit Lysti-hirviö otti, kun tarpeeksi karjuin ja olin kuin myrskyn merkki. Että siinä sitä on koiraurheilua ja yhteistyötä parhaimmillaan, kun kisataan kumman raivostuskuola lentää pidemmälle. Rata itsessään oli lyhyen kisahistoriani hankalin sisäistettävä. Rataantutustuminen meni siihen, että opettelin, missä järjestyksessä esteet suoritetaan. Kaikki ongelmapaikat jäi skannaamatta, kun en ehtinyt. Viidentenä startattiin radalle ja jossakin kohtaa Lysti meni väärään putkeen. Sinänsä tästä radasta jäi positiivinen mieli, että kontaktit nyt otettiin ja koira oli kuulolla. Autolla sain syöttää ja juottaa tyytyväistä kisakumppaniani hyvillä mielin.

Lähdin kisoista pois, kun yli 40 koirakosta oli 6 jäljellä. Yksi 10 vp:n tulos oli sillä hetkellä, kaikki muut hylkyratoja, joten ei me ainoita oltu. Se lohduttaa ihanasti joka kerta. :D

Kotimatkalla mietin jälleen syntyjä syviä ja eniten sitä, että Lystin kanssa ei tulla ikinä saavuttamaan mitään tulosvarmuutta. Joko sen pelot rajoittavat, esim. keinulla en voi haaveillakaan takana leikkaamisesta, mikä tänäänkin olisi pelastanut yhden pulmapaikan. Lisäksi Lystillä menee välillä niin yli, että siihen ei saa mitään yhteyttä. Parhaimmassa kisavireessään se on vietissään sen verran kova, että vähät välittää huutamisestani. Tuomarien silmien alla en saa edes kiroilla, joten äkkiäkö se eron keksii. En ihmettele, että lajin valtaa bortsut, jotka pysyvät nöyrinä kiihkeässä työmoodissaankin tai ainakaan eivät tarvitse jatkuvaa muistuttelua. Belgialaisteni kanssa jokaisen radan suunnittelu alkaa siitä, että jos/kun se ei ota kontaktia, mitäs sitten tehdään. 

No onpahan nyt testattu tuokin kontaktitapa. Hyvät jutut, ettei jää paha mieli: keppien haku, pujottelu itsessään, rimavarmuus ja käytös kisapaikalla. 

En yritä selvitä tästä ongelmavyyhdestäni yksin. Toukokuulle olen varannut kolme agilityvalmennusta. Kjäh-kjäh, koirat. 

tiistai 14. toukokuuta 2013

Kuvia

Martta Ala-Krekola on ikuistanut Lykyn toukokuun alun kisoissa, ihanaa! Klikkaamalla kuvat suurenevat selvemmiksi.







Lento-Lykyn kisat

Olimme eilen Lykyn kanssa iltakisoissa melkein naapurikunnassa. Tajusin, ettei ikinä saada nollia, ellei meille kehity yhteistyötä kisastarttien myötä. Lisäksi kohta Lykkensdorfilla on juoksut ja sen jälkeen se on liian vietikäs kentällä - ainakin talvella oli - ja koska selkäni sanoo nirskis milloin vaan, niin taotaan nyt. Ihan kuin tarvitsisi selitellä kisoihin osallistumista, mutta onpa nyt selitetty. Muotka oli tehnyt kivat, sujuvat radat eikä niistä ollut menestys kiinni.

Ensimmäisellä agilityradalla Lykky pysyi upeasti lähdössä, pujotteli itsenäisesti ja nopeasti, otti kontaktit, ei tiputtanut yhtään rimaa ja haki hyvin esteet. Tulos? - HYL. Vaikka kuvauksestani saattoi saada toisen kuvan, rata oli kaoottinen. Lykyn nopeus ja herkkyys yllätti taas. Vedin sen pois jo toiselta hypyltä käännyttyäni liian aikaisin ja putkesta tultua rintamasuuntani osoitti hetken väärään suuntaan ja koira oli puomilla, vaikkei olisi pitänyt. Radan jälkeen olin maani myynyt. Vaikea oli kuvitella, että vielä joskus voimme näyttää osaamistamme. Yksi katsoja tuli sanomaan, että "koirasta näkee, että se rakastaa agilitya". Se lohdutti, mutta muuten olin epätoivoinen. Miksi olen hankkinut täysiverisen  kilparatsun, kun en vaan osaa?

Toiselle radalle lähtiessäni ainut tavoitteeni oli olla tarkka rintamasuuntani ja ohjaukseni kanssa,  jotta saamme esteet suoritettua oikeassa järjestyksessä. Yritin saada itselleni hyvänlaatuisen "rähinähengen" päälle, jotta koira pysyy hanskassa eikä irtoile liikaa. Lykky pysyi taas lähdössä. Toinen este oli rengas, siitä piti kääntyä tiukasti, mistä kepeille. Tämän jälkeen hypättiin pari hyppyä ja kurvattiin takaisin 180 astetta keinulle. Lykky otti lentokeinun ja jatkoi putkeen ennen kuin ehdin mitään sanoa. En ottanut keinua uusiksi, koska koira oli jo palkkautunut. Siitä jatkettiin 2 hyppyä, A:lle, mutkaputkeen, tavallinen hyppy ja pituus, puomi, millä kontakti ok, u-putki ja 2 hyppyä maaliin. Vitonen tuli ja harmitti jälkeenpäin hirmuisesti, etten sittenkin ottanut keinua uusiksi, mutta tilanne oli putken jälkeen jo niin ohi. Tavoite mennä rata tuomarin suunnitelmien mukaisesti sentään toteutui. Sijoitus oli 4, aika -12 jotakin.

Seuraavien kisojen painopiste on kontaktit. Kyllä se vaan niin menee, että vietin noustessa pysähtyminen on vaikeaa, vaikka sen kanssa olisi ollut miten tarkka.

Hyvää: 
  • Lähtö
  • Kepit
  • Rimat: yhtään ei tipahtanut, vaikka alusta oli pehmeää hiekkaa. Tämä on oikeasti iso edistysaskel!
  • Lykky on selvästi kehittynyt esteiden hakemisessa. Minun täytyy vaan olla tosi tarkka rintamasuuntani ja ohjaukseni kanssa.




Tahdon tällaisen koiran kisoihin. Kuvat otti T. Kahila syyskuussa 2012.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Tasosta ei tingitä

Meillä on Lystin kanssa vakiintunut tulosvarmuus. Se on HYL (valitettavasti). Tänään oli seuran omat kisat. Oli kesäinen ilma, 19 ja aurinko paistoi.

A-kisassa Lysti varasti vähän lähdöstä ja lisäksi pomppasi puomin alastulolta vitosen arvoisesti. Hylkäys tuli loppusuoralla. Tarkoitus oli ovelasti ujuttaa Lysti kaksin käsin väärän putken suun ohi, mutta olin jäljessä ja koira ensimmäisenä tarjoutuvassa putken suussa. Hylätty rata. Video on tässä. Kiitos Anniinalle kuvaamisista.

B-kisassa lähtö oli parempi ja sain ujutettua kätevän tuntuisen persjätön radalle. Videolla *KLIK* (kamera ei jostakin syystä tarkentanut kunnolla) näkyy, kuinka myöhässä olen. A:n jälkeen oli pituus hankalassa kulmassa ja Lysti teki sillä elämänsä ensimmäisen virheen. Myöhemmin takaakierron ohjaus jäi vajaaksi hylkäyksen arvoisesti.

C-kisassa eli hyppärillä oli 0 lähellä. Alun pakkovalssi onnistui hienosti, samoin yksi takana leikkaaminen. Suoran putken jälkeen en hakenut Lystiä tarpeeksi läheltä putken suuta, joten se sujahti takaisin putkeen. En tajua, miksi se sille puolelle kääntyi. Hylkäys siis. Tässä on video, missä näkyy myös tarkennusongelmaa, mutta kyllä siitä selvää saa tarpeeksi.

Yritän kaivaa hyvät uutiset:
  • Lähdöt paranivat lähtöjen myötä
  • Kontaktit paranivat lähtöjen myötä
  • Keppivarmuus
  • Putki-puomi-erottelu
  • Sujuvan tuntuista monin paikoin

Tämän jälkeen lähdin Lykyn kanssa treenikentälle. 
  1. Yksinkertainen rinkularata, jossa kaikki kontaktit: Lykky hyppää keinun ylösmenon yli, jos sanon vain "keinu" enkä myös "ap". Herkästi lähti alastulolta myös, treenasimme tätä.
  2. Hyppytekniikkana etäisyyden arviointi, ok.
  3. Varmistuslistalla oli mutkaputki selkäpuolelta. Lykky meni sen kuten kuuluu. Kotkassa en uskaltanut luottaa, että Lykky tulee oikein, mutta olisi se osannut. Onpa nyt taas kisoihin yksi juttu lisää.
Noista kisoista vielä. Kaipaisin nyt kipeästi onnistumisia edes jomman kumman kanssa. :/

perjantai 10. toukokuuta 2013

Hiljalleen

Taudin jälkimainingit eivät ole vieläkään minusta poistuneet, mutta oireisto haittaa jo vähemmän. 15 tuntia vuorokaudessa nukun edelleen, mikä kertoo jostakin.

Käväisin keskiviikkona Lykyn kanssa agilitykentällä. Kerrattiin taas lyhyesti kontaktit ja tultiin kotia.

Tänään otin molemmat mukaan. Kentällä oli valmiiksi esteitä, niitä vähän siirtelemällä sain muotoiltua kaavailemani radan. Ensin hyppyytin molemmilla nuo mustat neliöt. Ovat kiertäneet useassa blogissa keskittymistreeninä. Lystin käännökset vievät enemmän tilaa kuin Lykyllä. Lykyltä tipahti kerran rima. Sanoin vain hupsis ja otin uudelleen. Keskityin mielestäni hyvin. :D

Toisena teetin radan, mikä on merkattu vaaleanpunaisilla palleroilla. Siinä pujottelussa erkanin ohjaamaan 9:n oikealta puolelta. Kummallekaan koiralle se ei tuottanut ongelmia.



Lopuksi treenasin Lykyn kanssa vielä erikseen puomin alastulolla pysymistä. Vipuun menee yhä ajoittain liikehäiriöstä. Treenaamme lisää.

Lystin kanssa harjoittelin niistoja. En ole uskaltanut niitä kisoissa tehdä, kun en ole varma, tuleeko se oikein. Kyllä tulee, mutta hyppykaarre on valtavan iso. Varmasti voitamme aikaa, jos en kierrätä siivekkeen ympäri, vaan annan hypätä pidemmän kautta.

Lysti on puettu jokaiselle ulkoilulle lenkkareihin. En ole ainut, joka on jo nyt kyllästynyt projektiin. Lystikin suorastaan rrrakastaa, sanoo tosin vain sanan ekat konsonantit. Tänään oltiin agilitykentällä ilman kenkiä. Ainakaan siellä ei ole nurmikkoa, mikä tassuja ärsyttää. Toivon, että kenttäreenit riittävät pitämään tassut tarpeeksi karaistuneina.

P.S. Yksi asia on aivan pakko kertoa, mikä paljastaa psyykkisestä rakenteestani enemmän kuin ehkä haluaisin. Ja vaikka tiedostan tämän riskin, en silti voi olla kirjoittamatta, mikä paljastaa vielä syvempiä heikkouksiani.

Ulkoilutin Lystiä metsässä. Yhtäkkiä se alkoi vetää nenä vipattaen. "Koiraahan tässä ollaan taluttamassa", ajattelin, ja annoin kirsun viedä. Pontevan määrätietoinen askellus johdatti meidät kuusen juurelle. Ja sitten hirmuinen HAUKKAUS. Kaikki varomerkit olivat olleet ilmassa, mutta en vain muistanut. Hirmuisen haukkauksen jälkeen belgiretaleeni yritti vielä piehtaroida, minkä ehdin estää. 

Sammaleen päällä oli jonkin metsien sankarin helpotus. Koosta päätellen viikon kestänyt ummetus oli lauennut juuri tällä länsirinteellä. Pinnaltaan tuotos oli auringon kuivattama, mutta kuorrutuksen sisällä oli valuvan pehmeää mämmimäistä materiaalia. Ehdin jo toivoa, että ehkä koirani haukkasi vain ilmaa. Ei auttanut. Jättikakkelin profiilista puuttui keskeltä iso pala, jonka reunamat täsmäsivät rakkaan suupieliään lipovan belgini kuonoon.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Vähän kontakteja

Olen edelleen toipilas. Väsähdän nopeasti, läähätän, hikoilen ja yskin.

Lystin tassut kestivät kunnossa reilun viikon. Sitä käytettiin ulkona tässä välissä ilman tossuja (kun ei niitä kukaan jaksanut pukea) ja eilen alkoi etutassujen lussutus. Huuhdoimme tassut pölyistä puhtaiksi ja puettiin kevyet tassut ärtyneisiin etutassuihin, joissa ei vielä näkynyt rakkuloita, mutta historian perusteella kohta näkyisi. Ulkona koira kengitetään myös takatassujen osalta. Kurjaa. Tätä tulee olemaan seuraavat 4 kk. :(

Lykyn kanssa olin tänään agilitykentällä 10 minuuttia. Keinun ja A:n kontaktit ovat kunnossa, mutta puomilla koiraan on iskenyt unohdus. Sen mielestä alastulon 2o2o on ok, jos tulee ensin ohi ja sitten peruuttaa takajalat maata tunnustellen puomin päälle. Ainakin takaosan hahmotus on hyvä. ;) Muutaman toiston jälkeen alkoivat säännöt palata mieleen. Harjoitusta tarvitaan nyt paljon lisää. 

Kisoissa jäin pahasti jälkeen ja mietin, vaikuttiko se huonoihin kontakteihin. Laitoin narupallon muutaman metrin päähän houkuttimeksi ja jäin odottelemaan ylösmenon kohdalle. Lykky teki silti hyvät kontaktit, joten siinä ei ollut syy.

Lähden tästä iltapäiväunille.

lauantai 4. toukokuuta 2013

Semmonen tällä kertaa

Olen vielä toipilas. Ääni ei ole palannut kunnolla, yskittää herkästi ja väsähdän nopeasti. Kuume sentään jäi pois keskiviikkona. Laitoin muuten viikolla molemmille koirille punkkiliemet niskaan.

Olin ilmoittautunut täksi päiväksi kisoihin ja mietin pitkään lähteäkö vai eikö. Koska oli hyvä ilma ja "ei siellä nyt niin rasitu", lähdin. Ei olisi ehkä kannattanut. Lykyn ulkoilutus on jäänyt viikon ajaksi pissalenkkeihin ihmisten sairastelujen vuoksi, en jaksanut juosta rataantutustumisessa enkä leikittää Lykkyä kunnolla ennen ratoja. Kisat menivät ihan pieleen. Ei ihme. 

Ensimmäisellä agilityradalla Lykky juoksi A:n alastulon läpi. "Hyi":llä juoksi sen toiseen suuntaan ja jäi alastulolle nakottamaan. Jatkoin siitä rataa. Puomilla se taas jätti alastulon ottamatta ja sitten juostiinkin maaliin. Rimoja ei tippunut.

Toisella agilityradalla päätin olla niin napakka kuin ikinä. Yksi koirakko leikki vinkulelulla just lähdön takana. Terveisiä vaan, minä tulen ensi kerralla lelun tai vastapaistetun makkaran kanssa! Lykylle vinkulelu on ollut paha häiriö ja sinne se vilkaisikin. Kielsin, Lykky luopui vingusta ja keskittyi rataan, huh! Taas puomin alastulolta "hyi", A:lla sama juttu. Yksi rima tippui. Radalla oli 3 putkea enkä keksinyt niihin hyvää ohjausta, toiselta puolelta koira tuli jaloille ja toinen puoli oli kökkö jatkoa ajatellen. Yhteenvetona kauniisti sanottuna "ohjaus hajosi täysin". Jos ajaisin formuloissa, olisin varikon insinööreiltä pyytänyt ajon jälkeen parempia jarruja, vähemmän ohjaustehostusta ja kaasuun hienosäätöä. Tämä rata on videolla, kiitos paljon ottajalle! Ihanaa, että joku tulee kysäisemään, haluanko videolle. :) En vaan ole vieläkään voinut rataa katsoa ja saa nähdä julkaisenko ikinä.

Hyppärillä  Lykky kiersi 90 asteen kulman jälkeisen hypyn - en ohjannut tarpeeksi tarkasti, joten sille kierrätin uudelleen. Lisäksi jossakin tippui rima, en tiedä missä. Loppusuora oli koukeroiltaan kolmosluokan tasoa. 8 hypystä käytin jaakotusta ja suhinaa kolmella ja puolivalssia yhdellä, se menikin hyvin. :D Saldoksi saimme 10 virhepistettä. Tästä jäi kyllä mieli. Yksi agilitytuttu tuli sanomaan, että Lykky kääntyy tosi pienessä tilassa ja on herkkä ohjaukselle. 

Päivän huonot puolet:
  • Lykky ei näköjään ota enää kisavireessä alastulokontakteja. Nämä oli kyllä ekat rataharjoitukset tai -kisat ulkona tänä vuonna, ehkä se vaikutti yhdessä viikon vähäisen liikunnan kera. Äänikään mulla ei ollut entinen, mutta ei ne kontaktit ole huutamiselle perustuneet tähänkään saakka. Lystin kanssa olen poistunut radalta heti kontaktivirheen jälkeen. Lykyn kanssa voisin jatkossa ensin kokeilla kontaktin tekemistä uudelleen.
  • Toka radalla tippui 1 rima ja hyppärillä 1.
Hyvät puolet: 
  • Lähdössä Lykky istuu kuin tatti. Toistaiseksi.
  • Se on herkkä ohjattava.
  • Pujottelu, Lykky haki kepit hyvin ja kesti takana leikkaamisen.


Yleismietintää: Me tarvitsemme paljon yksinkertaisten kisamittaisten ratojen harjoituksia ulkona. Yhteistyö ei vaan pelaa vielä enkä osaa. Olette varmaan joskus pelanneet tietokoneella tai pelikonsolilla rallia tai formulaa? Kun asetuksista valitsee nopean auton, herkän ohjauksen ja painaa kaasun pohjaan - käy kuten meille tänään. Eniten minua harmittaa se, että koiran valtava potentiaali menee hukkaan kanssani.

No, ei hätää. Bob Marley ajatteli nämä asiat oikein Don´t worry be happy *KLIK*.

P.S. Oho!
Tultiin näköjään hyppäriltä 4.:ksi. Voittajalla -1.26, muilla yliaikaa. Meille -4.65 ja 10 vp.

P.S. 2 Tässä vielä se videokin toisesta agilityradasta. Kuten sanoin, tällä radalla minulla oli hankaluuksia löytää oikea ohjaustapa putkille. Kiitos Susannalle kuvaamisesta!