Tilastoja ja tajunnanvirtaa itämaisiin lajeihin saakka

Tein vertailua belgien ja bortsujen agilityurien eroista. Tähän kirvoitti aikoinaan epätoivo Lystin kanssa kakkosissa (48 starttia) ja Lykyn kanssa ykkösissä (kunnioitettavat 71 starttia).

Katsoin Koiranetistä montako starttia belgit ja bortsut ovat vaatineet kolmosiin noustakseen. Oletin, että belgit vaativat enemmän startteja kuin bc:t. Jostakin syystä kohtalaisen suureen otantaani sattui vähillä starteilla kolmosiin nousseita belgejä (10 koirakon keskiarvo 27 starttia) ja toisaalta bortsuja, jotka ovat vaatineet paljon startteja (10 koirakon keskiarvo 35 starttia). Hieno hypoteesini romuttui.

Yksi selvä tekijä löytyi: Kokenut ohjaaja nostaa koiransa kolmosiin muutamalla startilla muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Mietin syitä. Oletan hänen tietävän milloin koira on valmis. Ohjaus on johdonmukaista ja suht virheetöntä. Lisäksi kokenut konkari haistaa ansan paikat ja väistää ne oikeilla ohjausvalinnoilla.

***

Poika kertoi jutun. Lukiolaiselta ja ammattikoululaiselta oli kysytty lotossa voittamisen todennäköisyyttä. Lukiolainen oli laskenut aikansa ja näyttänyt vastaukseksi mitättömän pienen prosenttiluvun. Amislainen oli todennut: "Viet loton. Voitto tulee tai ei tule, se on fifty-fifty." Hetken mietittyäni totesin vastauksessa olevan vissi järki. Se on sovellettavissa agilityynkin: oli nollaprosentti mikä tahansa, nolla tulee tai ei tule.

***

Näistä en saa enää minkäänlaista aasinsiltaa agilityyn tai koiriin.

Minä: "Olen käynyt kuntosalilla kuukauden, huomaako sen?" [liikuttelee käsiään]
Poika: "Kyllä tohon jotakin mutkaa tulee."

***

Keskusteluun osallistuvat äiti, joka on lukenut englantia vain koulukirjoista, ja poika, joka on pikkupojasta alkaen viettänyt puolet vapaa-ajastaan englanninkielisten lehtien, pelien ja ohjelmien äärellä.

- Äiti, miksi sä et saanut ällää englannin kirjoituksista?

- Siksi, koska sain kuullun ymmärtämisestä 23 pistettä, olisi pitänyt saada vähintään 24 pistettä.

- Mikä siinä meni pieleen?

- Kuuntelun aihe oli parachuting eikä mulla ollut aavistustakaan, mitä se on suomeksi. Päättelin kuuntelun aikana, että sen täytyy olla joku itämainen voimistelulaji, missä kuvittelin joogien hyppivän lootusasennossa maasta ilmaan. Kuuntelussa kysyttiin, kauanko ilmalento tavallisesti kestää. Kuulin aivan oikein tietyn keston, mutta arvelin sen olevan liian pitkä. Valitsin ovelana lyhimmän vaihtoehdon 1.5 sekuntia. Se oli väärin.

- Äiti menee itämaisten lajien kerholle: "Täällä on defendo ja karate, mutta missä on parachuting?" 

Nuuskutteluja ja agilitya

Olen treenannut hajujuttuja molempien kanssa päivittäin. Lystillä olen vahvistanut tassun nostamista merkkauksen merkiksi, Lykyllä maahanmenoa. Tässä on ekan päivän video.

Pistin tiistaina Lystille siedätyspiikin. Kerran se rapsutti niskaansa sen jälkeen. Seuraava piikki taas kuukauden kuluttua.

Tänään oli ryhmätreenit. Mentiin sunnuntaista valmennusrataa. Yritin nollalla läpi kahdesti. Molemmilla kerroilla tein yhden virheen. Argh. Lopuksi kokeiltiin japanilaisen ajoituksia, vahvistettiin pituudelta kääntymistä ja kontakteja, joiden jälkeen käännyn sivuun. Tässä on video.

Mikä parasta, niska kestää juoksua. Se ei suuttunut autoilustakaan. Fiiliksiäni kuvailee parhaiten tämän laulajan olemus, varsinkin videon alussa: Airbourne: Live It Up. "I'd rather burn up in flames than fade away."

Hajutaituruuden alkeet

Ilmoitin koirat verkkokurssille, jolla opetetaan etsimään tietty haju ja ilmaisemaan se. Molemmilla olen joskus ajanut jälkeä, Lykyllä totisemmin yhden kesän, mutta se on sittemmin jäänyt. Molemmille olen tehnyt useita esineruutuja ja esineet ovat hyvin löytyneet. Tämä oli sitä aikaa, kun ajattelin lähteväni koirien kanssa pk-uralle. Lisäksi Lysti on useampaan otteeseen kadottanut tossunsa metsikköön ja joka kerta jompi kumpi koira on sen löytänyt. Kantarellikoiraa olen aina toivonut, mutta taito on joka vuosi jäänyt opettamatta. Kävisi suppilovahvero- tai mustatorvisienikoirakin. :)

Eniten olen soimannut itseäni siitä, etten ole tarjonnut koirille kunnon vastapainoharrastusta hektiselle agilitylle. 

Tänään tuli ensimmäiset materiaalit. Tartuin heti toimeen. Ostin kaupasta 4 Piltti-purkkia banaaniomenasosetta. Vain 2 olisi tarvittu. Syötiin silti kaikki tyhjiksi. Lähtöhajuksi valitsin vaniljan. 

Tärkeänä pidetään tunnetilaa. Siksi Lykky sai aloittaa harjoitukset pediltään. Peti on tietty paikka matolla, mihin se rauhoittuu makaamaan. Lysti aloitti olohuoneen matolla. Aluksi koiralle naksuteltiin siitä, että se vaan haisteli yhtä purkkia. Tämä oli molemmille helppoa. Etenin vaiheeseen, missä koira haistoi ensin yhtä purkkia, missä oli vaniljaa ja etsi toisen, missä oli vaniljaa. Tämän toisen purkin jätin ensin lähelle, sitten vein toiseen huoneeseen. Naksautin, kun koirat tökkäsivät purkkia kuonollaan. Molemmille tehtävä oli selkeä jo ensimmäisellä kerralla. Ehkä sovelsivat pullonkaatotemppuun, jota kokeiltiin viime talvena? Ilmaisusta ei ollut vielä puhetta. Tätä treenataan viikko. Parasta on se, että molemmat ovat erittäin motivoituneita hommaan.

Oman seuran valkussa

Edellisestä postauksesta kommentoin vielä sen verran, että sen lisäksi löysin Bloggerista 18 joskus kirjoittamaani tekstiä, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet julkaisematta. 12 niissä oli jotakin ideaa. Tiputtelen jatkossa niitä tänne sopiviin väleihin.

Tänään olin Lahikaisen Marjan valmennuksessa. Radalla oli muutama paikka, jotka voi ohjata eri tavoin. 

Heti alussa saattoi koiran pyöräyttää kauemman siivekkeen ympäri, jotta sai paremman linjan jatkoon. Alun saattoi ohjata myös pakkovalssilla tai japanilaisella. Kokeilin kaikilla. Pakkovalssi oli varman oloinen. Japanilainen esteillä nro 1 ja 2 vaatii kisavauhdin heti alkuun, mikä on mentaalisesti hankalaa, mutta onnistui. Kauemman siivekkeen ympäri -tie tarjosi sujuvimman reitin. 

Lykky haki radalla oivasti kauempia hyppyjä, jolloin saatoin oikaista sopivaan väliin sitä vastaanottamaan. Niisto-persjätön se jäi tekemään, vaikka itse juoksin jo karkuun. 

Kepeillä Lykky oli hyvä. Haki ja jarrutti toiseen väliin. Se kesti takana leikkaamisen, vaikka kulma oli hankala. Poispäinkääntö kepeiltä pois onnistui myös, kun ajoitin oikein. Toisesta suunnasta se haki kepit hyvin tiukasta sulkukulmasta, kunhan ne ensin hoksasi. 

Keinu oli päin seinää ja ohjaaja liikkui sivuun. Lykky tarjosi 2onoffia keinun puolivälistä. Treeniin!

Putkijarruissa se oli hyvä, pitää malttaa odottaa putken lukitus. Pituudelta se kääntyi tiukasta käännöksestä keppien välistä, jos jaakotin. Valssilla hyppäsi koko pituuden. Nämä treeniin! Lisäksi Lykky jarrutti ja jopa kielsi herkästi vastakkaisen käden merkistä. Näitä pitää katsoa nyt tarkalla silmällä.

Puomin ylösmenokontakti osui justiinsa.  

Hirveä hinku tuli kisaamaan. :)

Niskapäivitys: Pe ja la oikea puoli oireili aika vahvasti. Kipu säteili välillä oikeaan kyynärpäähän ja kyynärvarteen. Onneksi se asettui illalla. Parin tunnin koirakävely oli ehkä sittenkin hyvästä? Tänään on parempi päivä. Valmennuksessa juoksu tai kävely ulkona ei tärissyt tai koskenut niskaan. Kinesioteipit ovat edelleen tukena ja valkussa pidin myös kauluria. Jospa niska alkaisi vihdoin asettua. 

Lykky ottaa aurinkoa kapeassa valokiilassa yhtenä 

lokakuun päivänä.

Lysti The Ensimmäinen, sattumia, kommelluksia ja säikähdyksiä

Huomasin, etten ole juurikaan kertonut, kuinka meille tuli Lysti ja millaisia kommelluksia sen kanssa on ollut. Well, well, welll... 

Taustaa

Minut on lapsena testattu allergiseksi koirille. En tosin huomannut oireita live-elämässä. Olin aina haaveillut omasta koirasta. Pienenä katsoin ihaillen belgianpaimenkoiria. Yläasteella ulkoilutin naapurin cavalieria ja lukioiässä suursnautseriurosta. Ollessani aikuinen, isälleni tuli ensin sattumalta belgianpaimenkoira Diana, sitten Nana. Kesällä 08 muuttui allergian hoitosuositus. Välttämisestä siirryttiin altistukseen, tosin järjen kanssa: jos joku allergeeni aiheuttaa hankalia ja/tai pahenevia oireita, siedätys ei onnistu. 

Samoihin aikoihin, kun allergioiden hoitosuositus muuttui, kotimme tarvitsi yhtäkkiä hälytysjärjestelmän. Kysyin lukkoliikkeestä hälytyslaitteista ja siitä, kuka apuun rientää. Myyjä vastasi: "Ei heti ketään. Nopein olisi koira." Kiittelin tiedoista ja astuin liikkeestä ulos, sillä ongelma oli ratkaistu. Rotukin oli jo valittu.

Pennun haku ja alkuajat

Aloin plarata belgianpaimenkoirien terveystilastoja. Pentulistalla oli 1 pentu vapaana. Kävimme katsomassa sitä poikani kanssa. Ajomatkaa oli 1,5 tuntia. Mietimme yön yli. Seuraavana päivänä haimme pennun meille. Se tuli täyttämään koiran paikkaa, joka oli ollut tyhjänä koko elämäni ajan. 

Pennun rohkeus karisi vieraassa ympäristössä ja se pelkäsi kaikenlaista sisällä ja ulkona. Silti luotin siihen ja aloin nukkua hyvin, koska hälytysjärjestelmä oli nyt kunnossa. Minulla oli posket jatkuvasti tukossa. Pidin makuuhuoneeni koirattomana alueena. Suihkutin nenääni kortisonia, söin sitä tabletteina, nielin antihistamiineja, huuhtelin nenääni sarvikuonolla, välillä kävin poskiontelohuuhteluissa ja söin antibioottikuureja. Tätä kesti puoli vuotta. Sitten oireilu alkoi hellittää. Onneksi, koska olin päättänyt, että koirasta en luovu.

Vietimme Lystin kanssa paljon aikaa. Innolla opettelimme kaikkea uutta. Poika oli luvannut käyttää sitä aamupissalla ja on pitänyt lupauksensa siitä asti. Meille kaikki koirajutut olivat ihmeellisiä, kuten esimerkiksi hepulit. 

Pari säikähdystä

Pentuaikana Lysti säikäytti muutaman kerran. Se oli reilu 3 kk, kun heräsin yöllä rapinaan ja mässytykseen. Se mussutti ksylitolipurkkapussin sisältöä, jonka oli löytänyt pojan koulurepusta. Olin juuri lukenut koiraoppaita, joten tiesin aineen olevan vaarallista. Määrä oli kysymysmerkki. Herätin päivystävän eläinlääkärin, joka kehotti koiran oksettamaan suolalla, jotta nielty määrä selviäisi eikä kaikki imeytyisi. Lysti onneksi oksensi eikä purkkaa yrjöstä löytynyt. 

Toisen kerran se lipaisi konetiskiainetta juuri, kun olin pesuaineluukkua sulkemassa. Kaavin sormellani sen suusta konetiskiainetta sen, mitä sormeeni tarttui ja juotin jääkaapista löytämääni kuohukermaa. Taas soitin eläinlääkärille. Koska nielty määrä arvioitiin maksimissaan puolikkaaksi teelusikaksi, jäätiin seurantalinjalle. 

Tästä parin viikon päästä kävi isompi haaveri. Juoksutin alle nelikuista Lystiä irti metsässä. Yhtäkkiä se vinkaisi ja tuli luokseni leukaansa lipoen. Sen alaleuassa oli iso palkeenkieli ja valtimo poikki. Riisuin metsässä alimman paitani, millä yritin haavaa sitoa, mutta en voinut kuonoa umpeen köyttää. Nostin Lystin syliini ja juoksin sen kanssa puolisen kilometriä autolle. Verta riitti. Sitä valui lenkkareideni läpi sukkiin saakka. Matkalla tapasin pariskunnan, jolta kysyin kännykkää, koska omani oli kotona. Pariskunnallakaan ei sellaista ollut. Onneksi kotini sijaitsi lyhyen ajomatkan päässä, päivystävä lääkäri oli lähistöllä ja kohta sain koiran ommeltavaksi. Avustin operaatiossa. Samalla jutellessa kävi ilmi, että eläinlääkäri oli collieihmisiä. Lisäksi hän oli päivystänyt silloin, kun Lysti maisteli ksylitolipurkkaa.  

Lysti odottaa auton takapenkillä ompeluun

pääsyä.

Muutama kuukausi tämän jälkeen samaisessa metsässä tuli sama pariskunta vastaan. He pysähtyivät ja kysyivät, onko tuo se sama koira. "On", vastasin. He olivat helpottuneita, että kaikki oli päättynyt hyvin.

Sama leuka myöhemmin.

Auton vaihto

Auto vaihtui farmariin. Lysti oli edelleen epäluuloinen uusia asioita kohtaan, joten se totutteli kuukauden autohäkkiin. Tässä on video sen jälkeen, kun ollaan jo pitkään siedätetty. Pelkkä koiran oma-aloitteisuus ei riittänyt häkin tutkimiseen. Lysti kiersi ruokatilassa nököttäneen häkin kaukaa vuorokausienkin päästä. Koiraa oli houkuteltava. Minusta oli tärkeää, että se pystyi rentoutumaan häkissä, missä tulisi viettämään pitkiäkin aikoja kisareissuilla. Nykyisin se matkustaa erittäin mielellään ja makaa häkissään rentona. Otan sen monesti ihan vaan huvikseni kauppareisulle.

Sairastelu

Lystin sairastelu on säikäyttänyt muutaman kerran. Kolme vuotta sitten se sairastui elokuussa suolistotulehdukseen. Se herätti meidät useita kertoja yössä, koska halusi ulos ruohoa syömään. Sitä varmaan närästi valtavasti. Herättiin pojan kanssa vuorotellen laskemaan sitä ulos. Yhtenä yönä nyhdin pitkiä heiniä ja toin ne olohuoneen matolle, jotta sain nukkua paremmin. En aluksi saanut sitä eläinlääkäriin, koska vastaanottoavustaja piti tavallisena, että suoliston ärtyessä ulosteeseen sekoittuu verta. Kun vakuutin, että hännän alta tulee vaaleankeltaista vaahtoa, veriklimppejä ja koira laihtuu, päästiin vastaanotolle. Lysti oli laihtunut 17-kiloiseksi (normaalipaino noin 22). Haima-arvot olivat pielessä, eivät kuitenkaan kovasti koholla. Lystin allergioiden takia oli vaikea löytää ruoka, jota se olisi sietänyt. Aloin valmistautua lopetukseen, koska en voinut koiraa nälkäänkään tappaa. Keksin syöttää sille pelkkiä keitettyjä kananmunia. Lopulta Lystikki kuntoutui ja ruokavaliokin vähän laajeni. Haiman herkkyyden vuoksi vältämme edelleen runsasrasvaisen ruuan antamista.

Eläinlääkäri kehotti jatkossa välttämään ruohon syöttämistä. Vaikka koira sitä huonoon oloonsa ahmiikin, terävä ruoho vain pahentaa tilannetta. Oikea ratkaisu on närästyslääke.

Reilun vuorokauden ruoka-annos

Yhtenä joulukuisena sunnuntaina Lysti alkoi vuotaa kesken agilitykisojen, mikä teki siitä hetkessä kohtutulehdusepäilyn. Olin edellisellä viikolla varannut maanantaiksi steriloinnin. Kait minulla oli joku etiäinen. YES:n varoittelujen ja ohjeiden avulla tutkin ja seurasin Lystiä. En ikinä unohda kotimatkaa ja seuraavaa yötä. Tarkkailin hyväkuntoista koiraa, jonka tiesin voivan romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Toisaalta ihmettelin, miten pirteä kuolemansairas koirani olikaan. Seuraavan päivän leikkauksessa viattomaksi todettu kohtu jätettiin paikoilleen.

Nykytila

Lysti on täyttänyt sen koiran paikan, mihin se otettiin. Se tarvittaessa puolustaa viimeiseen saakka, mikä on ihan luonnetestissä todettu. Se on huumorintajuinen perheenjäsen, joka pääsee erilaisiin temppukokeiluihin. Osa harrastuksista karsiutui, mutta agility on vahvistanut sitä valtavasti. Varsinkin Marian oppien jälkeen Lystistä on tullut luottavaisempi. Luotan siihen. 

***

Minulla tuli v. 2013 asiaa samaan hälytysjärjestelmiä myyvään lukkoliikkeeseen, missä olin asioinut kesällä 2008. Sanoin myyjälle: "Vuosia sitten joku teidän myyjistä, en muista olitko sinä, muutti elämämme. Hyvällä tavalla. Hän suositteli hankkimaan koiran."

Vapaapäivä

Pidin tänään pois ylityötunteja. Menin Lykyn kanssa hallille ja tehtiin eilistä rataa. Nostin kaikki rimat 65 cm:iin. En muista, että olisin ikinä niin tehnytkään. Mentiin ensin rata nollalla läpi. Sitten treenasin kepeillä päällejuoksua, persjättöä ja tiukkaa takana leikkaamista. Nämä olivat kerrasta ok. Palkkasin niisto-persjätön tiukasta käännöksestä ja siitä, että saatoin jättää Lykyn suorittamaan tehtäväänsä. Tsekkasin omat valssini. 

Lopuksi harjoittelimme putki-puomi-erottelua. Ensin Lykky erehtyi kahdesti, sitten osui joka kerralla oikein. Lisäksi siitä näkee, milloin kuuntelee ylösmenokontaktin käskyn. Tällöin se pari laukka-askelta ennen puomia täsmää laukka-askeleensa oikein. Jos kuulo reistaa, se vaan painaa.

Päivitystä

Ensinnäkin ostin hevosenlihaa. Lykky ei siihen tottunut (vielä?), mutta Lysti kestää hyvin. Sen iänikuinen ja yksipuolinen seiti-riisipuuro on vaihtunut hevosenlihaan, jonka kyytipoikana on riisiä. 

Yhtenä päivänä harjoitutin Lykylle jälkikapulan ilmaisua. Se tykkää haukkaista kapulaa. Yritän päästä haukkaisusta eroon ja saada koiran pelkästään lakoamaan etujalat löydön ympärille. Olemme ehkä edistyneet. Maanantaina alkaa verkkokurssi, jonka avulla koira opetetaan etsimään lähtöhajua. Tuo sopivaa vaihtelua ja tekemistä niihin päiviin, kun muu aktivointi ei onnistu, toivon. 

Samana iltana piilotin Lystille jälkikapuloita ympäri kotiani. Se etsi ja toi ne minulle liikuttavan innostuneena.

Tänään otin vain Lykyn agilityyn. Lystin tassut ovat rajamailla kosteiden ja lämpimien kelien vuoksi. MM-kisoja seurasin kohtalaisen vähän, mutta jäin käsitykseen, että yhtenä teemana oli koiran tarkka ohjaaminen ansaesteiden vuoksi. Vähän saman tyylistä oli tämän kerran treeni. Lykky oli kyllä taas hyvä. :) 

Se haki hyvin kauempaa alun pari estettä. Takaakierto onnistui pelkästään niistolla. Kepit villi koirani haki 90 asteen nurjasta kulmasta, kun en häirinnyt. Ansaputki ei hämännyt. Toisella kertaa se kesti kepeillä joko valssin tai pitkälle viedyn päällejuoksun. Rimoissa Lykky on edelleen kontaktistani riippuvainen. Keinun kontakti oli hyvä. Jäi hyvä fiilis!

***

Entä niska? 

Lauantaina ei olkapää enää tuntunut olevan pois sijoiltaan. Sunnuntaina pää liikkui laajemmin. Maanantaina teatterissa (olin ostanut liput Kiviä taskussa -esitykseen jo heinäkuussa) puoliajan jälkeen kannattelin päätäni. Keskiviikkona kävin fysiatrian pkl:lla uudelleen fysioterapeutilla. Sain akupunktioneulat taas hartioihin, niskaan ja päähän. Sen jälkeen aseteltiin kinesioteipit tukemaan päätä ja hartioita. Tämä on nyt hoitoa, joka on auttanut parhaiten. Pystyn katsomaan paremmin oikealle. En nyt sentään olan yli, mutta sinne päin. Taivutus oikealle vihloo edelleen. 

Kokeilin pitää yöllä niskatukea. En saanut nukahdettua, joten tuki lensi. Nukun silti paremmin, en herää enää 10+ kertaa yössään. Tuen osa-aikainen käyttö on suositeltavaa, jotta niskan/kaulan lihakset saavat lepoa. Koiratouhuissa pidän sitä äkkiliikkeiden varalta.

Sain fysiatrian pkl:n epikriisin itselleni. Siinä kipuani kuvailtiin syyskuussa intensiiviseksi. Olen vilpittömän hämmästynyt. Eihän niskaan koskenut, jos pidin pään keskiasennossa. Paitsi silloinkin oli säteilykipua. Kait sitä oppii sumuttamaan itseään? 

Osa-aikaisen työpäiväni teen kahdessa osassa, koska niska ei kestä yhtäjaksoista työtä. Pidän taukoa 1-2 tuntia puolen päivän maissa. Silloin on oiva aika liikkua koirien kanssa valoisissa maisemissa.

Olenko silti katkera? - Olen.  

***

Musiikissa on aina sitä jotakin. Ehkä olen vanha, koska ostin elämäni ensimmäisen Motörheadin levyn. Mutta ostin sen tämän kappaleen takia. Jos persaus ei lähde tämän tahdissa vipajamaan, niin jossakin on vikaa. Sitä paitsi tämä on taas Lykky-kappaleita: Sympathy for the devil. ;)