sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Hissun kissun

Gibli hoitovastuussa
Hissuttelu jatkuu. Kumartelut ja ponnistelut on pannassa. Pitää varoa, jos nostaa roskaa lattialta ja sitä rataa. Koirilla ei ole varaa nyhtäistä yhtään ja ihmeen hyvin homma onkin pelannut. Olen tarjoillut niille sisäjumppaa, mutta muuten kaikki treeni on jäissä ja liikunta vähissä. Onneksi molemmat ottavat levon kannalta.

Tältä näyttää poretabletti mukissa, jonka
pohjalla oli piimää. :D
Sydän pysyy.

maanantai 4. maaliskuuta 2019

Luettavaa

Eilen kävin metsäkävelyllä koirien kanssa. Noin 1 % ylämäki hengästytti kovasti ja otti vatsaan. Tajusin, miten paljon vatsalihakset tekevät töitä, kun nostan jalkoja. 

Näin s-lomalla ehtii lukea kaikenlaista italiankielen lisäksi. Pari kolahtanutta kirjoitusta:

Ensin tässä on kirjoitus "ujosta ja hitaasta" agilitykoirasta. Tässä löytyy paljon yhtymäkohtia Lystiin.

Ja toinen liikuttava juttu nuoresta miehestä ja nettipelaamisesta, ja kuinka virtuaalimaailma voi tarjota todellisia ihmissuhteita: "Viesteistä alkoi muodostua kokonainen yhteisö. Se oli kuin pieni kansa, joka oli elänyt toisessa ulottuvuudessa eikä meillä ollut siitä mitään tietoa."


(Itselle ylös tämän päivän jumpat: ristikkäiset jalat 40 cm korokkeella molemmin päin, etujaloilla korokkeen ympäri, kurotukset, vatiin meno, tuolin kierrot.)

perjantai 1. maaliskuuta 2019

Jotakin pientä

Kävely on töpöttelyasteella. Normaalihousut ei mahdu jalkaan, mikä rajoittaa ulkoilua. Nimim. Trikoilla pakkasessa. Sain vielä mahataudin, jossa meni 2 päivää. Harmittaa, kun jonkun sortin sisällä pysynyt ravinto auttaisi toipumaan. Tänään on taudin suhteen parempi, mutta aika naatti olo kaiken kaikkiaan. Kipulääke jatkuu säännöllisesti. Tikit sain tänään pois, että siitä se taas lähtee. 

Koirien kanssa olen käynyt sellaisia 10-15 min "lenkkejä". Kumpikaan ei saa vetää eikä vedäkään. Giblikin on yllättävän kuuliainen.


Saimme uudet jumppaohjeet. Tutustuin niihin koirien kanssa muutaman minuutin. Hiki tuli pienestäkin. 


maanantai 25. helmikuuta 2019

Kevennettyä


Sisuskalujani remontoitiin sen verran, että vietin lasaretissa viikonlopun ja elän seuraavat kaksi viikkoa hissun kissun. 4 viikon kohdalla palaa normaalimpi elämä, jos kaikki menee hyvin. 

Koirien ulkoilutus on ulkoistettu. Ehkä ne keskenään menisi, mutta lähellä kävelee niin löysäkätisiä fleksistejä, että riski häätöhommiin on liian iso. Kun naapurin minimäyräkoira haluaa röyhkeästi tulla tervehtimään, kimittävä omistajansa ei mahda sille yhtään mitään, koska "tää nyt haluaa tulla".

Opetin tänään koiria ottamaan sukkaa pois jalasta. Lysti puri sitä jo lupaavasti. 

keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Tikkiselle pokaali

Lystikki on MAH:n v. 2018 maksiagilitykoira. Pokaalin haemme myöhemmin.


Kaunis ja lempeä Lystikki

tiistai 19. helmikuuta 2019

Agilitya ja jumppaa

Kävin agilityhallilla. Mukanani oli koiraihminen.
  • Gibli otti ylösmenokontaktialustan, kun käskytin selkeämmin. 
  • Sitten lämmitin sen kyljet kolmella siivekkeenympärihypyllä per puoli.
  • Sivuttaispitkittäishyppy oli edelleen hankala. Kulmakin oli sellainen, että koira ei varmaan sitä nähnyt kunnolla. 
  • Putkeen irtoaminen sujui, aluksi autettiin palkalla. 
  • Olin jälleen myöhässä. Lisäksi voisin ottaa koiran paremmin hanskaan jo treeniin mennessä. Nyt se kieputtaa itsensä aika korkealle, noin vietillisesti. Tässä on video.
Olemme jumpanneet. Nämä eivät kyllä ole ihan virallisesta jumpasta. :)



"Ole totinen, toveri."

sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Aurinkoa ja agilitya

On ollut ihan maaliskuinen sää. Metsässä on ihana kävellä.

Kävin tänään Giblin kanssa hallilla. Se ei juurikaan tajunnut 1. ylösmenokontaktista mitään. Sen jälkeen 2. pyöräytin siivekkeen ympäri namin kanssa 35 cm riman yli muutaman kerran. Sitten mentiin 3. valmista rataa *KLIK* ja *KLIK* joka oli vähän liian vaikea meille. Opetteluun menee:
  • Vahvista takaakiertohyppyä, jolta lähdet toiseen suuntaan. Gibli teki hyvin, mutta muutaman kerran käännähti ennen hyppyä perääni.
  • Harjoittele japanilaista muualla kuin pituuden jälkeen.
  • Sivuttaispäällejuoksu vaatii vastakkaisen käden vilautuksen. 
  • Treenaa puomin toiselta puolelta lähtevään putkeen irtoamista (tämä sujui lopuksi jo lelun avulla hyvin). 
  • Kepit Gilbertto pujotteli nätisti seinää "päin".
Otin kuvia.

Meidän kadun päässä on vähän lunta.Tuon kasan yli pitää kiipeillä "pitkin" kevyen liikenteen väylää, minkä osoituksena on tuo liikennemerkki.