sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Pennun kasvua

Katselin valokuvia. Jotkut asiat muuttuvat, toiset pysyvät:

Toukokuu

Lokakuu, pentu 7 kk

Kuvapari antaa leikin vastavuoroisuudesta kyseenalaisen vaikutelman, mutta jätän silläkin uhalla lisäkuvat toiseen kertaan. Toivottavasti Lykyn ilme kertoo tarpeeksi. :)

Ehtiväinen

Olen ollut reipas ja kellon siirtämisen ansiosta jopa tuntia aikaisempi lintu.

Lystin kanssa aamulenkin jälkeen pujoteltiin 6 keppiä 5 cm:n kujana. Olisiko menty noin kuudesti eri suunnista. Narupallo lensi palkaksi.

Lykky sai mennä kahta keppiä, toistoja ehkä 6. Viimeisimmästä kerrasta on aikaa, mutta jotakin on loksahtanut kohdalleen. Koira löysi oikean välin, vaikka lopulta kepit olivat kohtisuoraan. Narupallopalkka tästä. Paikkamakuussa menin noin 6 metrin päähän narupallo näkyvillä, palattuani heitin sen Lykyn taakse. Hyvin kesti. Istuminen ok, maihinmeno ok. Sivulletulo ja seuraaminen on ongelmissa, pentu on liian innokas. Eihän se sinänsä huonoa ole, mutta tarkkuus kärsii kun sillä on narupallon tai lihapullan kuvat silmissään. Jottei koira jymähtäisi namikäteen, kokeilin narupalloa kainalossa, vuhve tuli oikealle paikalle. Tässä pitäisi tehdä nyt joku linjanveto.

Nilkkajumppaa harrastin kotonani, nilkka on niissä teipattu. 1. Seisoin tasapainolaudan päällä molemmilla jaloilla, kallistelin eteen ja taakse, tein pieniä kyykkyjä. 2. Kirjoitin pottuvarpaalla kaikki aakkoset ilmaan. 3. Pidin leveästä jumppakuminauhasta käsin, koukistin ja ojensin nilkkaa. 4. Kiedoin kuminauhan pöydän jalan ja jalkateräni ympärille, jotta vastus tuli eri suunnasta, siinä koukistukset ja ojennukset, nilkan kallistukset ulos- ja sisäänpäin. Ortopedin mukaan liikkeet eivät saa olla kipua provosoivia, eivätkä olleetkaan. Nyt on jäitä, jotta kinttu rauhoittuu urakastaan. Selkä on ärtynyt ja vasempaan pohkeeseen vihloo taajaan. Yritän silti välttää Neurontinien popsimista, koska ne hidastavat aivoja. En minä kyllä tällaista kipukroonikon elämää ollut itselleni kuvitellut.

lauantai 29. lokakuuta 2011

Ja lisää tottista

Taas kentällä. Motivaatio kumpuaa osin siitä, että en uskalla Lykkyä laskea metsässä irti, koska en halua koiranpentuja. Pyöräillä sen kanssa ei voi ja kävelylenkit ovat rajallisen mittaisia. Palloa heittämällä saan palkattua & juoksutettua ja motivoitua palaamaan luokseni taistelemaan. Molemmat koirat tekivät vuorotellen, kaksi tuuria per koira.

Lykky
  • Eteentuloja noin 2 metristä, nämä pelaavat nyt. Koira tarjosi ensimmäisen pyytämättä, kun sanoin että tokoillaan. Lisään matkaa hiljalleen.
  • Seuruutusta imuttamalla pari pidempää pätkää. Ei ollut hanskoja, joten tuntui sormissa rouhealta. Miltei-paikoillaan-käännöksiä vasemmalle. Lykky hypähti kohdalleen, ääk, haluan hillitymmän siirtymän, joten siirsin namikäden alemmas. Tepsi.
  • Sivulletuloja, asennot ok.
  • Maahanmenoja pari.
  • Paikkamakuu: Kävelin noin 5 metriä pois ja käännyin katsomaan. Pentu tuijotti skarppina paikaltaan. Kehaisin ja heitin sen takaviistoon narupallon. Ehkä etenen turhan maltillisesti?
  • Narupallolla luovutusasentoa ja rauhaa, vapautukset. Kerran pentu olisi leikkinyt ennen lupaa, kielsin öp, muuten jämäkkää pitoa ja kaunista kontaktia yhtä aikaa.

Lysti
  • Luoksetulon pysäytys takapalkalla. Pieni ennakointi näkyy niin, että laukka muuttuu 10 metrin jälkeen pystymmäksi. Hieno oli.
  • Seuraamista, eri kuvioita. (Tempon vaihteluja ja jotenkin unohdin nilkankin. Lähdin juoksemaan ja toisen askeleen kohdalla havahduin kipuun, nilkka ei taivu tarpeeksi ja akilles on jäykkä. Selkä tähän samaan saumaan: tänään on vihlonut vasempaan pohkeeseen.)
  • Seuraamisesta seisahtuminen, hieno.
  • Seuraamisesta istuminen, hyvä.
  • Narupallopalkalla ja Lykyn tottistelulla vedättämällä Lystin vire on kerrassaan mainio.


Annoin koirien leikkiä pihalla. Se on niin mainiota katsoa. Sillä hetkellä, kun molemmat pääsevät yhtä aikaa ulos, alkaa kaulojen kaluaminen ja jahtaus. Lystin karvan tiputus jatkuu ja se alkaa olla säälittävä kalkkunakaula. Tassut ovat rauhoittuneet, ilman hoitoja on menty jo viikko-kaksi(?). Syyllistävä katseeni kääntyy ruuan suuntaan. Toivon ettei paranemisen ääneen lausuminen saa aikaan pahenemista.

perjantai 28. lokakuuta 2011

Tottistelua

Ensimmäinen työviikko on takana sitten elokuun. Juhlistin tapahtumaa tottistelemalla koirien kanssa.

Lykky
  • Sivulletulot välillä ok, muutaman kerran tuli liian eteen ja pari kertaa korjasi asentoaan edessäni tiiviimmäksi. :o Vahvistusta luvassa.
  • Seuraaminen: Sivu-sivu-systeemillä meni pari askelta ok, sitten koiruus edisti. Imuttamalla menee kauniisti. Minulla on seuraamiskriisi. Ehkä pitäisi imuttaa sittenkin. Vasemmalle käännöksissä koira kääntää takapuoltaan, mutta helposti siinäkin vajaasti eli alkaa edistää. Takajalkajumppaa luvassa.
  • Maahanmenot hyvät. Sujuu eri asemista.
  • Istumiset myös.
  • Seisomisissa koira menee maihin, jos pidän vasemmassa kädessä namia. Jos oikeassa, seisoo. Tässä mulla on joku vartalokäsky, jota en tiedosta. Olisiko oikea käsi ja yläkropan kiertyminen: seiso.
  • Eteentulot ovat loksahtaneet kohdalleen. Jihuu! Hiit on käsky, tänään kaikki asennot suoria, kontakti upea, etäisyys juuri sopiva. Palkkaan tiputtamalla suusta ruokaa. Alan lisätä välimatkaa.
  • Noudoissa otin vauhtihakuja palkaten narupallolla kuonon osoittamaan suuntaan. Välillä kävi kuten pitikin eli koira otti kapulan lisäksi myös pallon suuhunsa. Vauhti on luja. Luovutuksia teetin erikseen, koira nappaa kapulan klak ja pitää sitä pureksimatta, tuijottaa silmiini, laitan kädet kapulan päihin, rauhoitan jos meinaa irrottaa, irti-käskyllä koira irrottaa välittömästi ja saa suustani palkan. Tämä on hyvällä mallilla.
Tuli näköjään tehtyä vähän kaikkea, mutta kauan ei mennyt. Pääasia oli, että koira oli innokkaana pallo suussaan, kun talutin sen autolle. Treenivinkit ensi kerraksi: seuraamista, sivulletuloja, vasemmalle kääntymisiä paikoillaan, eteentulot pidemmästä matkasta ja kun se sujuu, kapulan luovutukset kauempaa.


Lysti
  • Vauhtinoutoja ja luovutuksia narupallolla palkaten. Se oli vallaton kuin varsa laitumella laukatessaan ympäriinsä narupallon kera.
  • Luoksetulon pysäytys ja maihinmeno. Ekalla pysäytys venähti, tokalla käytin takapalkkaa ja siinä seisahtuminen tapahtui yhden laukka-askeleen aikana. Tämä näyttää upealta. :)
  • Seuruutusta kummallista kiemurauraa, pitkä peruutuskin. Hyvä oli kontakti ja into, kun oli narupalloa vilautettu.

Selkä: Kävin tänään työterveyslääkärissä, koska ruoto ei siedä istumista edelleenkään. Se on jäykistynyt aika taipumattomaksi ja hermotestit vinkuvat punaista. Neurontinit palaavat, lähete lähtee eteenpäin ja lisäksi hän oli osatyökyvyttömyyseläkkeen kannalla. Sitä eläkevakuutuslaitoskin väläytti jo toukokuussa sen verran, että lähetti hakemuksen kotiin. Olin kyllä ajatellut pidempää kokonaista työuraa. No nilkka sentään rauhoittuu kylmällä ja toipuu aikataulussaan, vaikka pidemmistä seisomisista ja kävelyistä suutahtaisikin.


keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Pyöräilyä

Lysti sai tänään erityishuomiota. Kävimme kahdestaan pyöräilemässä. Nilkalleni se on suositeltavaa, mutten ole aiemmin uskaltanut pyörän selkään äkkipysäytysten varalta. Kivaa oli! Sen jälkeen tuumin, että kävelylenkit eivät koiralle mitään liikuntaa ole. Ennen lumia yritän harrastaa toistekin.

Lykkensdorf painoi eilen 21.6 kg iltaruuan jälkeen. 5.10. oli lukemat 22.8 kg aamuruuan jälkeen, joten kasvu on tasoittunut. Lystiä en punninnut. Se on aika karvaton tällä hetkellä, silittäessä tuntuu ihan kovalta, kun ei ole pohjavillaa ja päälliskarvojakin vain nimeksi. Että tällainen huomio tähän loppuun.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Lady Show

Töiden jälkeen ulkoilin koirien kanssa. Lykkyä vie nyt hajut ja vetää hihnassa vielä normaalia enemmän, Lysti kulki löysän taluttimen päässä. Säikähdin, kun meitä lähestyi irti oleva airedalenterrieriuros pörhäkkäänä. Ei välittänyt kauempaa tulevan omistajansa huhuiluista. Lysti haukkui, että täältä pesee, jolloin Lykkykin riemastui. Tulija hidasti, mutta liikkui edelleen kohti. Ajattelin ettei hyvä heilu, jos alan itsekin ärjyä. Jostakin syystä lähdin kävelemään pois kahta narttuani perässäni vetäen. Se toimi, omani jatkoivat vierekkäin matkaa. Airis pysähtyi ja omistaja sai sen kiinni. Jihuu, selvittiin ilman ihokontaktia! Ehdin nähdä, kuinka vierestä katson kolmen koiran mylläkkää tai sankarillisesti olen siellä keskellä ja löydän itsensä ensiavusta.

Vähän tokoilin Lykyn kanssa, mutta on se sen verran kuutamolla, että armahdin meidät molemmat. Sivulle se löysi pari kertaa, mutta aika pian jäi eteeni istumaan ja tuijottamaan. Kun sanoin sivulla "sivu" ennen askelta, se meni maihin.

Tämän biisin poimin, siitä tuli hyvä mieli ja minulle tuli mielenyhtymä Lykystä (ja meistä muista) lenkillä. Klikkaamalla pääsee kuuntelemaan  Christina Aguileran Show me how you burlesque *KLIK*.

Nilkan ja selän kuulumiset vielä. Töissä naurahdin ironisesti löytäneeni tasapainon työasentojen välillä. Istun, kun alkaa jalkaa pakottaa ja nousen seisomaan, kun selkä tekee hermosärkyä. Vanha sanonta variksesta maalatulla aidalla: kun pyrstö nousee, niin nokka tarttuu ja kun nokka nousee, niin pyrstö tarttuu.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Aamuun pimeään

Pienehkö tokotauko jatkuu. Olen keskittynyt remmikävelyn opettamiseen. Erityisesti paluumatkan pentu kulkee jo ihan mukavasti, vaikka olisi kuinka lyhyt lenkki. Lystikin on keksinyt paluumatkoiksi itselleen ohjelmaa: alkaa seurata katsekontaktissa hymyillen. Tarjoan sille palkinnoksi haastetta tekemällä kiemuroita. "Siellä se naapuri taas hoipertelee, eihän tuo käy töissäkään."

Murruin yhtenä päivänä: Ajoin auton oven eteen ja tarkoitus oli lähteä vain Lykyn kanssa, joka hyppäsi kyytiin. Lysti karkasi sisältä autolle. Huusin sille vihaisena, että "takaisin sisälle!" Lysti nosti etutassunsa takakontin reunalle, työnsi kuononsa oman häkkipuoliskonsa kaltereiden sisäpuolelle, heilutti häntäänsä korvat luimussa eikä tehnyt elettäkään lähteäkseen sisälle. Ei saisi moisesta palkata, mutta ei ollut muita vaihtoehtoja kuin ottaa sekin matkaan.

Ehkä pentu-termistä pitäisi hiljalleen luopua. Katsoin eilen kuinka leikkisä se oli naapurin vehnis-uroksen kanssa. Pentu oli ylhäältä katsottuna J-kirjaimen muotoinen, kun asetteli itseään uroksen eteen. Illalla tajusin, että hormonithan Lykkysauruksella hyrrää, mutta on yllättävän siisti tyttö. Irti ei auta nyt laskea, ties mitä siitä seuraisi.

Aamulla oli järkyttävää herätä pimeään. Töissä olikin kivaa. Teen taas vähän lyhennettyä työaikaa. Jouduin istumaan melkein koko päivän, koska nilkan kanssa en voinut seisoa jatkuvasti. Tulos: takareisiä polttaa ja kihelmöi ja tätä kirjoittaessani (mahallani olohuoneen matolla) pitäisi hieroa ja vatkata kinttujani, koska en voi olla paikoillani. Minä kun luulin, että selkäongelma oli jo vanhentunut. Tervetuloa unettomat yöt, Neurontinien lappaminen, lääketokkuraiset aamut ja tuntematon tulevaisuus.