Tästä ei nyt tule mitään loppuunsa hiottua tekstiä, koska en jaksa. Kunhan laitan ylös.
Gibli leikattiin maanantaina. Kirurgin puhelu oli asiantunteva, myötätuntoinen ja pohdiskeleva. Kasvain oli kasvanut lihasten väliin, syvemmälle kuin oli ennakkolta ajateltu. Jos se olisi rajautunut lihasfaskiaan, olisi kalvon poistaminen riittänyt syvyyssuunnassa. Nyt yksi tricepsin lihas poistettiin. Kirurgi (Giblin ja minun onneksi Anu Saikku-Bäckström) leikkasi sen mitä pystyi. Makroskooppisesti hän sai pois kaiken kasvaimelta näyttävän, mutta tavoiteltuja turvamarginaaleja ei saatu. Etujalasta ei voi viedä kaikkea. Vartijaimusolmuke poistettiin. Patologin vastaus tulee 2 viikon sisällä. Täytyy varautua jatkohoitojen tarpeeseen: sytostaatit tai sädehoito (ulkomailla, muistaakseni Saksassa). Yksi vaihtoehto on seurantakin, patologin tuloksesta riippuen.
Minua sieppaa se, että Giblin patti on ultrattu 3 kertaa: syksyllä 2021 ja alkuvuodesta 2022 kahden eri lääkärin toimesta ja selvästikin urheilukoiran vaivana. Ohutneulanäyte siinä vaiheessa, kun patti oli 0,5 cm, olisi tuottanut aivan erilaisen lopputuloksen. Tuolloin oli myös tiedossa, että patin koko vaihtelee, mikä nyt valistuksen saatuani kuuluu mast-solukasvaimen luonteeseen. Että jos siellä nyt jollakin lukijalla on koira, jolla on patti, niin vaatikaa ohutneulanäyte. Neulanäytteen voi ottaa rauhoittamatta, kun ei se koiraan juurikaan satu. Minä en tajunnut sitä vaatia enkä jälkiviisaanakaan ole sitä mieltä, että minun hommiin olisi erotusdiagnostiikka kuulunut. Nyt elin väärässä turvallisuudentunteessa, hoitona faskiaterapia ja tarvittaessa kylmä. Ja kuinka monta kertaa olen sanonut eri fysioterapeuteille, että tutkittu on, patti ei ole jänteessä vaan faskiassa. Koiraparka on juossut agilitykisoja nämä vuodet kasvain jalassaan. Kun patti hiljalleen alkoi kasvaa eikä enää välillä kadonnut, ajattelin "nestepatin" iän myötä venyvän. Vaikea on päästä ikinä näistä itsesyytöksistä.
Gibli oli haettaessa vahvasti lääkitty. Koira käveli omilla jaloillaan, mutta nostin syliini. Autoon kantaessa olin pillahtaa itkuun itsekin, mutta enimmäkseen olin vain turta uutisista. Ensimmäisenä yönä en juuri nukkunut, valvoskelin lattialla koiraraasuni vieressä, Tuli ajatuksia kiikuttaa koira ultranneille lääkäreille, että tässä olisi teille nyt vähän hoidettavaa. Että tämä viaton koira maksaa tämän elämänlaadullaan ja hengellään. Eilinen meni sumussa univelastakin johtuen.
Liikunnan täytyy olla minimissä ensimmäiset 2 viikkoa ja sitä seuraavat 2 viikkoa yhä varsin minimissä. Kannan Giblin pissalle ja takaisin. Oli vaikea kantaa koiraa, jonka etuosa aristi kovasti. Kun katsoin paketoitua ja uikuttavaa koiraa, säälitti ja harmitti niin, etten tiennyt, miten päin olisin. Alemmassa kuvassa näkyvä oranssi side on koko raajan mittainen, jotta raaja ei turpoa. Sen saa viikon kuluttua pois. Harmi on se, että se tekee koko jalan tönköksi. Kaveri sanoi sen muistuttavan pesäpallomailaa, mikä sai väkisinkin hymyn häivähtämään.
 |
| Leikkauksesta kotiin tultua |
 |
| Matkapaketti riisuttuna |
Tiistaina Gibli voi paremmin. Kantaminen sujui jo hyvin. Tramadoli auttoi kipuun, mutta ei sekoittanut Giblin päätä. Iltapäivällä Giblille tuli 2 närästyskohtausta, jolloin koira nuoli kaikkea ja nieli ilmaa. Soitin eläinlääkäriasemalle ja ajattelin, että mahalaukun kiertymä tästä enää puuttuikin. Onneksi tilanne ei eskaloitunut sen pahemmin, vaan meni ohi Pepcidillä, esomepratsolilla, asidofiluspiimällä ja pienellä ruoka-annoksella. Tänään olen jatkanut ruuan antamista 3 x päivässä.
Omassa päässäni kulkee hajanaisia ajatuksia tulevaisuudesta. Enimmäkseen olen ollut turta. Eläinlääkäristä lähtiessä ajattelin vaan, että se en voi olla minä, joka tässä kuuntelee syöpäsairaan koiran jatko-ohjeita. Että 3 viikkoa sitten oltiin menossa SM-kisoihin ja nyt ollaan tässä. Haaveillaan siitä, että syksyllä päästään metsäkävelylle. Olen varmaan yhä enimmäkseen sokkivaiheessa. Aivot joutuvat piirtämään tapahtunutta todeksi yhä uudelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti