sunnuntai 7. syyskuuta 2025

Rannalla ja palatsissa

Aamupalalla hotellin aamiaisen lady kertoi meille, että alueella on susilauma. Koiraa kannattaa pitää lähellä, jos pitää irti. Lisäksi dyyneille kannattaa mennä silloin, kun siellä on paljon ihmisiä. Yksi koira oli juuri hävinnyt. Olin juuri kaavaillut iltaista kävelyä hiljaiseen aikaan. Ei ollut tullut mieleenikään, että täällä on susia. Piti tarkistaa asia ihan internetistä, paikkansa se piti.

Pitkään emmin, ajaako rannalle lauantaina vai sunnuntaina. Lauantai-illaksi oli luvattu 100 % pilvistä. Silloin ei Gibli tarvitsisi paitaa. Sunnuntaille oli ennustettu hellettä, joten ajattelin rannalla olevan liian kuumaa ja väentungos. Sitten tuumin, että Giblin iho voi olla sunnuntaina erilainen, jolloin rannalle ei voi mennä. Niinpä ajoin sinne lauantai-iltana. Se oli oikea päätös. Sää oli sellainen kuin kuvista näkyy, lämmintä +22. Lisäksi ihmisiä tuli paljon meitä vastaan, pois rannalta. 

Kaukana on laivoja, tuulivoimaloita ja Iso-Britannia.


Gibli ei uinut, mutta ei enää ihmetellyt isoja maininkeja.


"Gibli, enää 2 säteilytystä, sitten me on tehty tämä."

Rannalla oli 3 sinistä meduusaa jälleen. 

Soitin videopuhelut lähimmilleni, jotta sain heidät mukaan ikimuistoisiin hetkiin.

Kotiin palatessa aurinko laski ja kuu nousi. Laskin, että moottoritiellä oli isoimmissa liittymissä 6 kaistaa per suunta. Kotiin palattua oli pimeää.

Aamulla Gibli alkoi nuolla säteilytysaluetta ja siinä näkyi yksi 0,5 cm halkaisijaltaan oleva vaaleanpunainen alue. Olin tyytyväinen, että olimme rannalla lauantaina. Iholle ei saa laittaa mitään voidetta niin kauan kuin säteilytys jatkuu. Tilaamani lääkinnällinen hiha ei tullutkaan automaattiin vaan toimistopisteeseen, joka oli tänään kiinni. Laitan Giblille yöksi kuonokopan, mikä ei häntä näytä kiusaavan ja otetaan tuolta pesty paita käyttöön.

Ystävällinen aamiaislady antoi meille tänä aamuna vinkin paikasta, jossa oli tykännyt käydä koiransa kanssa. Se oli upea, 350 v. vanha kuninkaallinen palatsi valtavine puutarha- ja metsäalueineen, lampineen ja suihkulähteineen. Suurimman osan ajasta kävelimme isojen puiden varjossa. Tänään oli +28 helle.

Laitan tähän eiliseltä yhden lempikuvistani. Istuimme vierekkäin ja katsoimme merelle. Harmittaa, ettei ollut oikeaa kameraa mukana. Harmittaa myös, että kännykkään oli jäänyt "liikekuva" päälle eikä siitä saanut poimittua yksittäisiä kuvia, kuten ennen. 

"Gibli pitkissä mietteissä", kirjoitti kuvasta osuvasti ystäväni.

Ei kommentteja: