Olen boikotoinut käärmekalliota, mutta manipuloin itseäni tyyliin: "Kyitä on joka paikassa. Monenkos yli ja ohi olet mennyt huomaamatta? Jos välttelet kyitä, et voi liikkua yhdessäkään metsässä. Enemmän siitä haittaa tulee, jos kävelee vain kaupungissa. Ja kaupungissakin on kyyhavaintoja, kuten just äskettäin lähikaupan vieressä."
Mieli tekee poimia itse edes pari litraa mustikoita ja puolukoita, joita on nyt paljon. Sankokaupalla en jaksa kerätä. Pari litraa riittää, jotta on joulupöydässä puolukkahilloa itse poimimista puolukoista.
Mukaan otin miesystävän "on kivempi, jos on joku matkassa auttamassa, jos kyy puree". Gibli sai syödä mustikoita ja lutrata rannassa miesystävän vahtimana.
Joskus muinoin inhosin marjanpoimuria. Kokeilin sitä sitten kerran poimintatyylillä: "Kuin kampaisit peikon tukkaa." Niin säästyy varvut ehjinä ja roskaa tulee hyvin vähän. Koska marjoja saa poimittua paljon nopeammin, olen jatkanut peikkojen tukkien kampaamista. Nykyään ajattelen, että poimuri voi auttaa kyyn pureman ehkäisyssä, kun ei ole sormet ensimmäisinä varvikossa.
Kävelimme päätepisteeseen "käärmekallion" ohi. Takaisin palasimme pitkin samaa polkua, joka kulkee rannan ja kivisen ja kallioisen rinteen välissä. Rupattelin siinä kevyesti: "Tässä on käärmeiden kalliimpaa asuinaluetta. On isoja kiviä lammen rannalla... Yleensä kyyt kuitenkin suhisee, jos niitä lähestyy... Gibli muuten työntää kuononsa varpujen sekaan, kun syö mustikoita... KYY!!!" Metrin loikka taakse ja Gibli kiinni.
Siinä tämä matelijainen lötkötti polun vieressä vyötärön korkeudella. Ilmeisesti naaraskyy, hyvin syöneen oloinen, ehkä sulatteli ruokaa. Ei kuulunut mitään ääntä. Jäin ottamaan valokuvia. Kyyn pää kääntyi yleensä minua kohti, joten en uskaltanut mennä lähelle.
Paluumatkalla tuumin, että tuonne ei nyt oikeasti voi mennä kuin käärmeiden horrosaikaan. Ei voisi enää väittää, että oli sattumaa, vaan että ihan itse kaivoin verta nenästäni. Eikä se mitään, jos itse kärsii, mutta jos Gibli ottaa osumaa, niin sitä en kestä.
Ei sellainen metsäkävely ole mistään kotoisin, että koira on takana ja itse skannaan koko ajan eteen ja sivuille ja jalkoihini sekä olen jatkuvassa valmiudessa olla laskematta jalkaa maahan. Montakohan tuoretta kyyn poikasta meiltä on jäänyt näkemättä?
Metsässä ulkoilua en halua kokonaan lopettaa, mutta nuo seudut pitää nyt jättää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti