Keski-Euroopan matka, 3. osa

Alankomaista lähdettyä ajoimme valtaväylää. Niiden varrella on yllättävän harvassa liikenneasemia, useiden kymmenien kilometrien välein. Pysähdyimme tankkaamaan ja ottamaan purtavaa. Bensa oli reippaan hintaista, liki 2,5 euroa litra. Myöhemmin Saksassa hinta asettui Suomen tasoihin 2,1 euron tietämille.

Seuraava pysähdyspaikka oli Bremen. Olen käynyt siellä v. 1980 ja halusin uuden kuvan Bremenin soittoniekkojen patsaalta. Ei se toki ainut syy ollut siellä olla. Kuvausten perusteella paikan piti olla hieno.

Ilma oli pilvinen, noin 18-asteinen. Ei satanut. Tuomiokirkko näytti tummalta ja nokiselta, tunnelma oli kuin Harry Potterin synkkenevissä elokuvissa. Aika paljon oli kaduilla roskaa ja porukka vähän levotonta. 

Kielipääni oli sekaisin hollannin jäljiltä. Saksan alkeet ovat yläasteelta. Huomasin puhuvani usein englantia. Guten Morgenit sentään sujuivat hississä ja aamiaisella.

Illemmalla kävimme Schnoorin ja Viertelin kaupunginosissa, jotka ovat aivan keskustassa. Ne olivat viehättäviä. Nelijalkainen matkakaverimme pysähtyi välillä ihastelemaan arkkitehtuuria.

Bremen ei ehkä ollut ihan sellainen kuin toivoimme, joten seuraavana päivänä jatkoimme kohti Lyypekkiä, joka teki vaikutuksen jo vuosi sitten, kuten myös tulomatkalla. 

Lyypekissä yövyimme samassa hotellissa kuin tulomatkalla. Jotenkin sitä jo uuvuin hotellien vertailuun ja kun tullessa hotelli oli kivalla paikalla ja ihan siisti, varasimme saman uudelleen. Huone oli erilainen, isompi ja modernimpi. Kokolattiamaton sijaan oli kova lattia. On jännää, miten paljon voi olla eroa - miten on tuurissaan, onko remontoitu vai vanha huone. Ilmastointilaite oli nyt tehokas ja hiljainen. 

Lyypekissä on valtavasti nähtävää. Mm. vanha kaupunki on iso. Kaupungin yleisolemus on siisti. Isot puut on säästetty, toisin kuin esimerkiksi Helsingin seudulla. 

Vanhojen rakennusten lisäksi on modernimman oloista kauppakatua. Saksalaisia turisteja oli yllättäen paljon.

Sää suosi. Oli aurinkoista, mutta lämpötila maltillinen 23-24 astetta, illallakin. Valitsimme aina kadun varjoisen puolen ja oli siellä niitä isoja puita. Gibliin lämpö ei ottanut, esim. ei tarvinnut läähättää. Mukana oli juomakippo ja juotavaa. 

Kaduilla oli televisiouutisista tuttuja vilvoittavia suihkulähteitä. Kävimme tutustumassa niihin lähemmin. Ne loivat vilvoitusta läheisyyteensä, vaikka niissä emme itseämme kastelleetkaan.

Ravintolan terassilla Gibli otti vastaan viereisen pöytäläisen rapsutukset kohteliaasti. Tässä koiruus keskittyy ruokaan.

Väkijoukoissa Gibli tykkää yleensä kulkea edellä, puikkelehtii ihmisten välissä ja tepsuttaa reunassa, jos se on mahdollista. Matkan aikana välinpitämättömyys toisia koiriakin kohtaan vaan kasvoi, Gibli otti itse etäisyyttä. Sellainen havainto on tehty jo aikoja sitten, että valjaissa Gibli liikkuu rennommin eikä vedä. Annoin Pienen Ystäväni mennä edellä, koska se oli meille luonnollisinta ja on vaikea uskoa, että koira käyttäytyisi sopimattomasti. Saatoin siis ylpeänä seurata hihnan päässä. Videolla näkyy, kuinka toinen korva on vastaanottoasennossa.