Rannalle

Säätiedotus lupasi epävakaista tälle päivälle ja sateita sunnuntaille. Ensi viikolla on taas kanyyli jalassa ja sitten ehkä iho rikki, jolloin rannalle ei voi mennä. Aamulla näytti varmimmalta olla perillä puolen päivän maissa, ja niin me olimmekin. 

Siellä se meri siintää. 

Ihmisiä ja koiria oli enemmän kuin viimeksi. Erityisen paljon oli leijalautailijoita. Koirarannan vieressä on heille omistettu ranta. Kävelimme Giblin kanssa veden rajassa. Välillä väistimme villimmän näköisesti leikkiviä koiria kauemmas rannasta. 

Pois lähtiessä Gibli tökkäsi kuononsa tähän 20 cm halkaisijaltaan olevaan juttuun. Se näytti joltakin lasten geelimäiseltä frisbeeltä tai sulaneelta lampulta (?!).

Googlasin sinisen jutun kotona ja yllätyksekseni se on "blue jellyfish" eli meduusa. Siitä olisi voinut saada todella hankalan reaktion, mutta ehkä oli kuollut tai Gibli tökkäsi sitä juuri oikeaan kohtaan. 

***

Viime päivän huomiot liikenteestä Hollannissa: 1. Liikennevaloissa ei pala keltainen ollenkaan, kun valot vaihtuvat vihreiksi. Vihreä taasen vaihtuu keltaisen kautta punaiseksi. 2. Pyörille on paljon omia pyöräteitä, mutta myös paljon kolmioita. Pyöräilijöiden kuuluu siis väistää autoilijoita todella usein.  

Huolia ja sädetykset 6-8/15

Keskiviikko 

Keskiviikon sädetyksen jälkeen Gibli alkoi arkoa sädetettävää vasenta etujalkaa. Samalla puolella on myös tippa, koska sitä ei viimeksi saatu oikealle. Tarkoitus on jatkossa säästää sädetysjalka tipan vaivoilta. 

Olin tietokoneella. Laskin Giblin ruuat tänne tullessa väärin. Ne riittävät ensi viikkoon. Tilasin jo kerran nettifirmasta säkin, mutta firma taisi olla vikavalinta. Tilasin hollantilaisesta firmasta uuden säkin. Katsoin koneella ollessa sivusilmällä, miten Gibli alkoi oireilla vasenta etujalkaansa. Gibli kevensi jalkaansa istuessaan ja seistessään. Koiraparka nuoli varpaitaan. Löysäsin ensin tippasidosta, mutta se ei auttanut. Ajattelin sitten, että ehkä kanyyli painaa suonen seinää tms. Soitin päivystysyksikköön, että saanko ottaa tipan pois. En saanut, koska suonia pitää säästää. Kesken iltakävelyn Gibli pysähtyi ja halusi takaisin hotellille. Noudatin koirani tahtoa ja ajattelin, että nyt on jotakin tosi vialla.

Sitten aloin miettiä, että Gibli-parka ei ehkä kestäkään sädetystä. Ihoreaktion piti tulla vasta 2 viikon kohdalla. Ihossa ei näkynyt mitään, mutta pohdin, että ehkä ihoa kuumottaa. Sitten tuumiskelin, että ehkä säteilytys ärsyttää hermoja, joka johtaa säteilykipuun varpaisiin. Että eihän sitä säteilytystä sitten voi jatkaa: sädetyksen piti olla kivutonta, mutta jo viikon kohdalla koira linkuttaa.

Kastelin pyyhkeen kylmällä vedellä ja haudoin sillä säteilytyskohtaa. Silittelin Gibliä. Tunnustelin kaulan oikeaa puolta, koska Gibli oli sitä antaumuksella rapsuttanut, että onkohan siellä punkki. Sitten sormi sattui pattiin. Patti oli vajaan sentin halkaisijaltaan, tuntui nesteisen kumimaiselta, reunoiltaan tarkalta pikku pallolta. Gibliltä tutkittiin kaikki mahdolliset patit ennen leikkausta, koska jopa 21 % koirista saa lisää mastsolukasvaimia. Niitä pidetään itsenäisinä omina kasvaiminaan eikä etäpesäkkeinä. En silloisessa syynissä tätä huomannut. Jos tämä ruljanssi ei ole jo ennestään ahdistanut tarpeeksi, niin nyt tuli uudet kertoimet.

Torstai 

Heräsin yöllä, käväisin vessassa. Huone on öisin aivan pimeä. Tiesin Giblin olevan sängyn vieressä enkä halunnut talloa koiraparkani päälle. Hapuilin sängyn reunaa ja päätin loikata sänkyyn jalkopäästä. Heittäydyin suht rohkeasti uimahyppytyylillä. Sänky olikin vinossa minuun nähden, joten jatkoin matkaa pääpuolen vierestä lyöden pääni yöpöytään ja päätyen lattialle pää edellä. Hetken mietin, menikö taju ja totesin, ettei mennyt. Sitten kokeilin, millainen kuhmu tulee ja tuntuuko kostealta. Pientä pattia oli jo, mutta verestä en saanut havaintoa. Ajattelin, että se on luonnonvalintaa, jos hullusti käy ja jatkoin unia.

Aamulla heräsin taas valitettavan tuttuun tunteeseen: mitäs pielessä olevia ahdistavia asioita taas pitikään muistaa. Kävin linkuttavan koiran kanssa aamuasioilla. Kävin aamiaisella. Etsin patin uudelleen ennen Giblin sädetystä. Se oli pienentynyt. Just sitä koon vaihtelua, mitä mastsolukasvainkin tekee. Mastsolupatit voivat myös kutista, mikä inhottavasti sopisi samaan. Leikkasin karvoja patin kohdalta, jotta sen löytää. Vein Giblin sädetykseen. Sanoin kivusta. He lupasivat katsoa, onko tippa paikoillaan. Sanoin myös patista. He kysyivät, otetaanko ohutneulanäyte. No kyllä. 

Giblin palattua odotin jotakin helpottavaa tokaisua, että "ei siinä ollut kuin rasvaa". No ensinnäkin tippasidos oli ollut liian tiukalla, vaikka jo kertaalleen sitä löysäsin. Toiseksi, Giblin näyte oli mennyt patologille. Huomenna tulee tulokset. On sellainen olo, että tämä ei kerta kaikkiaan voi olla totta. Mietin, missä välissä seuraava patti leikataan, jos se pitää leikata. Että taas se revohka imusolmukkeiden tutkimisten ja tikkien kanssa, kun tässä on muutakin vaivaa meneillään. No kaulassa on ainakin nahkaa, mistä ottaa, ja patti vielä pieni.

Oli 24 lämmintä, iltapäivästä ukkosti. Sitten taivas selkeni. Illalla kävelimme dyyneillä. Gibli ei linkuttanut. 

Perjantai

Tämä aamu valkeni kauniina. Kävin taas Giblin kanssa aamukävelyllä ja pohdin, miten elämä muuten Hollannissa voisi olla kohdallaan. Gibli voi edelleen hyvin, ei linkuta, syö ja juo normaalisti, on virkeä. Ihossa ei näy mitään. Päivisin koira loikoilee, kuten aina. Sädetyksen jälkeen tokkuran aste vaihtelee. Olen antanut Giblin nukkua rauhassa väsymyksen pois. Illalla on oltu virkeitä.

Iltapäivällä vein Giblin jälleen sädetykseen. Se Mukava Hakija oli vastassa ja näin syrjäsilmällä, kuinka hän seistessään kääntyi katsomaan kohti taivasta ja oli huolestuneen oloinen. Kysyin patista. Hän sanoi, ettei tuloksia vielä ole, ja lääkäri tutkii tänään Giblin. 

Autolle palatessa valmistauduin pahimpaan. Olin jo aiemminkin ajatellut, että ei tässä jutussa enää taida olla hyviä käänteitä. Että kun en voi kunnolla vaikuttaa mihinkään, niin jääkööt päätösvalta eläinlääkäreille. Päättäkööt he, missä järjestyksessä säteilytetään ja tutkitaan ja leikataan lisää, jos leikataan. Ja tuttu turta olo oli taas. 

Sitten palasin odottamaan Giblin paluuta. Mukava Hakija sanoi, että ei tarvitse olla huolestunut patista, mutta lääkäri tulee vielä jututtamaan. Lääkäri sitten tulikin ja sanoi, että patista löytyi vain rasvasoluja. Jos patti jatkossa elää, täytyy ottaa sitten uusi näyte, mutta nyt ei ole huolta. Saamme jälleen nauttia viikonlopusta, Gibli on jälleen ilman kanyylia. 

Paluumatkalla kävin täkäläisellä postiautomaatilla hakemassa Made in Finland -haavanhoitotuotteet, jotka maksavat täällä kolmasosan Suomen hinnoista.

Sekin on välillä putkahtanut mieleen, kuinka koirablogista on tullut syöpäkoirablogi. Tämä Giblin syövän hoito ei sädetykseen lopu, vaan jatkossa on tiivis seuranta. Pitää muistaa kysyä, milloin fysioterapiaakaan voi aloittaa. Ehkä sitten, kun iho on toipunut? Tasamaalla Gibli liikkuu kohtalaisen hyvin, mutta esim. portaita alas koira ei pääse. Autohäkistä autan Giblin alas tukemalla kylkiluiden alta.

Mutta tänään on jonkinlainen etappi saavutettu. Sädehoidon puoliväli on ohitettu. Se on jäänyt sanomatta, että jos joku näitä sädehoitoasioita pohtii, minuun voi olla yhteydessä sähköpostilla. Autan mielelläni.

5/15

Sunnuntaina kävimme dyyneillä ihan illasta, eilen myös. Tänään on ollut niin lämmin päivä (auton mittarissa 28 ja virallisesti 27), että kävimme luontopolulla metsän siimeksessä. Emme olleet pitkään.

Dyyneiltä, varjon puolelta

Tänään Gibli sai 5. säteilytyksen. 1/3 on siis takana, 2/3 edessä. Perjantaina pitäisi olla yli puolen välin. Viikko sitten tulimme Utrechtiin, 2 viikon päästä lähdemme pois. Gibli on ollut todella kiltisti sädetyksessä. Säteilytyksen jälkeen tulee aina vähän hoiperteleva koira takaisin. Silmät kiiltävät silmätipoista. Niitä käytetään, jotta silmät eivät kuivu, koska koiralta jää nukutuksessa silmät auki. Tänään hakija kysyi vointia, sanoin, että "fine". Sitten hän kysyi, kuinka Gibli voi. Vasta sen jälkeen tajusin, että he empaattisesti kysyvät myös minun vointiani. Pidän myös siitä, kuinka tänään Giblin palauttaja silitti Gibliä. Löysin muuten videon Utrechtin klinikasta. Tuossa samassa odotusaulassa mekin käymme.

Kysyin eilen, milloin iho alkaa kärsiä. Siis onhan 2 viikosta ollut puhe, mutta en tiennyt, alkaako silloin oireilu eli punoitus ja hilseily, vai onko silloin jo pahemmat vaikutukset. Aloin jo miettiä, onko koko vehje rikki ja antaa vain valohoitoa. Vastauksen mukaan ensi viikonloppu voisikin olla vielä hyvää aikaa. Kanyyli ei saa kastua ja on taas jalassa perjantaihin saakka. Kanyylin poiston jälkeen kävisimme meren rannalla, jos ilma suo. On ennustettu epävakaisempaa ilmaa. Kunhan ei sataisi.

Pohdin, ostanko täältä Mölnlycken hopeasidoksia, jotka on tehty Suomessa. Niitä käytetään ihmisten palovammoihin ja painehaavoihin, imevät hyvin nestettä, ovat antibakteerisia eivätkä tartu ihoon kiinni. Karvat tulevat häviämään säteilyreaktiosta, joten iho on vähän kuin ihmisen ihoa. Täällä hopeasidosten hinta on kolmasosa siitä, mitä Suomessa. Jos laput auttaisivat myös kipuun? Onhan joku jalan rakkulakin vähemmän kipeä, jos siinä on geelimäinen rakkolaastari päällä.

Ehkä jotakin hauskaa tähän loppuun. Olen useana päivänä ostanut lähikaupasta tomaatti-mozzarella-focaccian. Se on ollut hyvin pehmeää ja aika hiivaista, mutta on vienyt nälän. Luin tänään pakkausta tarkemmin. Sitä olisi pitänyt paistaa uunissa 8 minuuttia.

"Make lemonade out of lemons"

Meillä on ollut lupa viettää viikonloppu normaalisti liikkuen. Tästä tulee nyt sen surullisen elokuvan kepeä osuus, kun vakavasti sairaan kanssa pidetään hauskaa ja surkeus hetkeksi unohtuu.

Lauantaina ajoin hotellin lähellä oleville hiekkadyyneille, joilla saa pitää koiria irti. Puin itselleni peittävät vaatteet hattuinen päivineen, sivelin suojakertoimen 50 aurinkorasvaa ja laitoin aurinkolasit. "Autiomaahan" käveltyäni tajusin, että Giblikin paistuu. 

Käännyimme takaisin ja hain Giblille hotellilta paidan. Karva on lyhyt eikä ihoa saa polttaa nyt eikä jatkossa sädetetyltä alueelta. Koiria oli vain muutama kaukana, ihmisvaellusporukoita enemmän. Oletukseni siitä, että Gibliä voisi Suomessakin pitää irti, pitää paikkansa. Tässä on videolinkki paikasta.

Illemmalla ajoin Pohjanmeren rannalle, missä on kehuttu hiekkaranta, josta osalla saa pitää koiraa irti. Näitä hondenstrandeja on muutamia. Matkaa tuli kaikille noin 1 tunti per suunta, mikä ei mielestäni ole paljon, kun nyt täällä saakka ollaan. Tein taas ylimääräisen u-käännöksen, kuten miltei joka paikkaan mennessä. Navigaattorit vaan näyttävät liittymät liian myöhään, kun on sellaisia tuplaliittymiä. Meillähän oli ajatuksena mennä kesällä Yyteriin Giblin ja pennun kanssa. Enpä silloin tiennyt, että ollaan nyt tässä tilanteessa. 

Ensimmäinen itku tuli heinäkuun alussa, kun sain Giblin diagnoosin. Sen jälkeen olen ollut vain turta ja ahdistunut, ehkä sen ansiosta pysynyt toimintakykyisenä. Normaalisti olisin herkimmästä päästä. Nyt Gibli kiirehti polkua pitkin kohti merta, jonka haistoi ja jota ei vielä nähnyt. Sitten näkyi meri ja ranta. Aallot kohisivat. Kyyneleet kihosivat silmiini ja pääsi itku toisen kerran. 

Nyt olin Giblin kanssa upealla merenrannalla. Luulin, ettei tällainen ikinä toteutuisi muistakaan syistä. Teki mieli ikuistaa kaikki sekä mieleen että kameraan ja samalla olla pilaamatta kokemusta liikaa kuvaamalla.

Emme uineet. Aallot olivat Gibliä isompia ja Suomessakin olisi pitänyt alkuun pitää uimaliivejä. Hiekka oli hyvin hienoa. Ranta oli siisti, roskat puuttuivat.

Sädetykset 1-3/15

Keskiviikkona oli Giblin ensimmäinen aika klinikalle. Tietöiden vuoksi piti kiemurrella, mutta yhden u-käännöksen taktiikalla löysin lopulta perille. Ihmissairaalan näköisellä potilasaulan luukulla kysyttiin ensin pysäköintilippu ja ajattelin, että onpas byrokraattista touhua. Sihteeri leimasi lipun koneessa ja sanoi, että tällä pääsette sitten pois. Että tuo aina pysäköintilippu mukanasi, pysäköinti on potilaille ilmaista.

Hetken odotuksen jälkeen ensin meitä jututti ensimmäinen eläinlääkäri. Se toinen, jonka kanssa olin keskustellut puhelimessa, oli kiinni vielä toisaalla. Tämä ensimmäinen eläinlääkäri oli kiva ja piti Giblistä. Hän kyseli matkustustarinaamme ja sanoi sitten Giblille, että "sinusta todella pidetään". Sitten tuli korkeammassa asemassa oleva asiantuntija (en muista kummankaan nimeä), joka myös tutki Gibliä. Kysyin, tarvitseeko levinneisyyttä tutkia uudelleen. Ei tarvinnut, koska heinäkuussa tehdyt tutkimukset ovat heille riittävän tuoreet ja vartijaimusolmuke oli jo leikattu. Ja koska kasvain on ollut jo ainakin 4 vuotta, se ei kuulosta nopeasti leviävältä. (Ja joka tapauksessa hoito on nyt säteilytys.) Gibli oli todella ystävällinen ja rauhallinen tutkittaessa. Minulla oli kuonokoppa varmuuden vuoksi mukana. Eläinlääkärit sanoivat, että turhaan tuo sinulla on matkassa. Keskustelu käytiin englanniksi.

Varmistin hoidon hinnan. Se on yhä 4 000 euroa. Jos joku nyt on samassa tilanteessa kuin me, niin kerrottakoon vielä, että Saksan Ahltenista tuli eilen vahvistusviesti. Siellä säteilytystä olisi ollut luvassa 10 x, 2 x viikossa eli 5 viikkoa, ja hinta 5 500 - 6 000 euroa. Lukemani perusteella 15 x on se oikea hoito, joten olin tyytyväinen, että olemme Utrechtissa, jossa on eläinten syöpäkeskus. 

Kysyin eläinlääkäriltä ihoreaktiosta uudelleen. Sanoin katsoneeni kuvia, mitkä ovat hirveitä. Reaktio tulee siis viimeistään 2 viikon kohdalla, vastaa palovammaa ja on kipeä. Se syvenee säteilytyksen lopettamisen jälkeen, kestää ainakin 2 viikkoa pahimpana. Giblillä palovamma tulee olemaan varsin iso, koska arpi pitää sädettää laajalti. Hän näytti kuvaa tyypillisestä palovammasta eikä se niin kauhea nuotiolla käristetyn näköinen ollut kuin olin etukäteen googlaillut. Koira ei saa nuolla palovammaa. Pitää olla tötterö päässä, mitä Gibli inhoaa tai sellainen kauluri, joka varmasti estää nuolemisen. Leikkauksen jälkeen kuonokoppa oli riittävä ja Gibli sen sietää. Ehkä kokeilen sitä. On olemassa koirille myös hihoja tätä varten. Säteilytyksen jälkeenkin kyynärpään ihosta täytyy pitää hyvä huoli. Auringolta täytyy myös suojautua.

Kysyin, pääseeko koiran kanssa viimeisimmän säteilytyksen jälkeen heti kotiin, vai miten siinä yleensä käy. Autolla ajamista ei pidetty ongelmana, joten päästiin varaamaan paluumatka. Kysyin ekinokokki-tableteista. He voivat antaa ne, kun lähdemme takaisin. 

Sitten Gibli vietiin ensimmäiseen sädetykseen. Samasta odotustilasta mennään myös koirien leikkaussaliin ja teho-osastolle sekä hoidetaan lintuja. Viereisistä ulko-ovista kulkee hevosia. Odotusaulassa on samassa tilanteessa olevia toisia lemmikkien omistajia, tunnelma myötätuntoisen surumielinen. Gibli palasi noin 45 minuutin kuluttua vähän hoiperrellen, kanyyli jalassaan. Koira nukutetaan jokaiseen sädetykseen. He sanoivat säätävänsä lääkitystä vaikutusten perusteella. 

Paluumatkalla kävin ruokakaupassa pienessä lähitaajamassa. Se, kuten myös muut lähikylät ovat kuin nukkekodeista, elokuvakulisseista tai sarjakuvista. Esim. katujen maalimerkinnät ovat hyvin kirkkaat. Liikenne on miellyttävää. Ihmiset pyöräilevät takakenossa. Oli reilu 20 astetta lämmintä. Täällä olisi kiva lomailla, jos olisi oikea lomamatka.

Lähitaajaman pääkatu

Gibliä nukutti illalla melko paljon. 

Torstaina oli 2/15 sädetys. Sään puolesta oli viileämpää, 21 astetta. Giblin säteilytykseen hakija kysyi Giblin voinnista. Sanoin, että Gibli oli illan aika uninen, joten he sanoivat kokeilevansa toista unilääkettä. Nyt meni noin 30 minuuttia ja Gibli oli illan virkeä. Kävimme kävelyllä lähimetsässä, mikä on suojeltu alue. Siellä on leveitä ulkoilureittejä koirille, hevosille ja maastopyörille. 

Tänään oli 3/15 sädetys. Se sujui entiseen malliin. Giblissä ei näy vielä mitään haittavaikutuksia. Kävimme kävelyllä samoilla seuduilla kuin eilen. Kanyyli otettiin pois. Saamme viettää viikonlopun tavallista elämää. 

Viikko sitten sain tietää, että lähdemme tänne. Viikon päästä säteilytyksiä on toivottavasti kasassa 8/15 eli olemme yli puolen välin. Ikävintä tässä on se, että mennään koko ajan kohti huonompaa vointia. Toisaalta motivoin itseäni sillä, että näin on mahdollista saada Giblille vuosia elinaikaa.

Päätin opetella hollantia yhden sanonnan päivässä. Nyt on hallussa hyvää huomenta, päivää ja iltaa, ole hyvä ja kiitos. Paikalliset jaksavat kärsivällisesti korjata ääntämystäni. Hollantilaisilla on se kummallinen grh-äänne kuin olisi kitalaessa roska. En tiedä, johtuuko stressistä vai tästä kaikesta, mutta kielen opettelu tuntuu vaikealta.

Huomenna olisi ollut SM-kisat. Lystin kanssa olimme 6 x yksilö-SM-kisoissa, kerran yksilöfinaalissa. Giblin kanssa aloitimme kisauran 27.4.2019 ja nousimme nopeasti kolmosiin. V. 2019 olimme Giblin kanssa ensimmäistä kertaa SM-kisoissa, silloin joukkueessa. Sen jälkeen meillä on aina ollut kisaoikeus yksilö-kisoihin. Kahtena vuotena emme osallistuneet sen vuoksi, että alusta oli liukas ja koirat liukastelivat perjantaina. Sekä vuonna 2023 että 2024 olimme finaalissa, v. 2023 lopulta sijalla 13 ja viime vuonna sijalla 8. 

Niin se elämä muuttuu.

Menomatka

Kirjoitan nyt tähän, mitä mieleeni muistuu.

Lauantai meni majoituksia etsiesssä. Varasin hotellin tiistaista torstaihin reilun vartin päähän Utrechtin isosta ihmis- ja eläinlääketieteen keskuksesta. 

Sunnuntai kului pakatessa. Tuntui sittenkin liian huteralta lähteä yksin ihan mentaalisessa mielessä. Mielessäni kangasteli myös laivojen ahtaat käytävät ja hissit, paljon kannettavaa ja koira matkassa. Niinpä matkustajamäärä lisääntyi yhdellä, mikä tarkoitti yhteydenottoa molempiin laivayhtiöihin. Jälkimmäiseen (Trelleburg - Rostock) ei saanut mitään yhteyttä viikonloppuna. Lähdettiin hyvissä ajoin satamaan, mutta menomatkalla piti käydä apteekissa. Samalla muistin, että Giblin b-vitamiinit unohtuivat ja ne käännyttiin hakemaan kotoa. Eihän ne välttämättömiä ole, mutta jotenkin ne tuntuivat tärkeiltä kaiken stressin keskellä. Ei meille kiire silti tullut, olimme satamassa miltei etuajassa. Henkilökorttini oli ehtinyt vanhentua. En ollut edes katsonut sen voimassaoloa. Onneksi olin napannut mukaan voimassa olevan passin.

Turha lie sanoa, että mitään varsinaista matkatunnelmaa ei ollut. Ihan kuin oltaisiin oltu matkalla hautajaisiin. Toivon vain koko ajan, että reissu on ohi. Auto laivaan ja D3-autokannelta hyttiin. Tajusin laittaa autokannen muistiin. Oli hyvä ilma ja Gibli nautti kannella. Paita oli päällä, koska haavan alareunasta oli lähtenyt rupi enkä halunnut Giblin siitä kiinnostuvan. Huonosti parantunut haava olisi ollut säteilytyksen este.

En ole aikoihin matkustanut laivalla. Silja Serenade oli iästään huolimatta siisti. Laivan lähtiessa satamasta tarkistin lipusta, monelta buffet-tarjoiluni olikaan. Se oli jo alkanut, mutta ehdin syömään. Gibliä ei uskallettu jättää yksin hyttiin, koska oven saa sisäpuolelta kahvasta auki. Yöllä heräsimme kolmen maissa joihinkin kolistelijoihin. Seuraavana aamuna väsytti. 

Muistakaa Ruotsiin koiran kanssa menijät etukäteen tullata koira tai mennä tullauskaistan kautta! Sitä informaatiota ei löydä helposti.

Edessä oli ajo Ruotsin halki, 647 km. Vuorottelimme kuskia. Lepovuorossa sain buukattua toisen henkilön seuraavalle laivalipulle ja järjesteltyä töitäni.

Valtava Vättern auton ikkunasta

Trelleborgin laiva lähti vasta 23.30. Olimme satamassa jälleen etuajassa. Ei todellakaan ollut varaa myöhästyä. Oli taas puhe, miten erilaista on tehdä tällaista reissua verrattuna siihen, että olisi ihan lomamatka, jonka olisi suunnitellut pysähdyspaikkoineeen ja reitteineen. 

Kyllä se vaan TT-linekin yllätti positiivisesti. Hytti oli iso ja siisti. 

Varattiin lentolippu matkakaverille Amsterdamista Helsinkiin. Kävimme joskus klo 24 nukkumaan ja heräsimme klo 5 hyttikuulutukseen, että laiva on tunnin päästä satamassa. Sen jälkeen emme saaneet enää unta, otti päähän. Aamutoimien jälkeen lähdimme etsimään koirien vessaa. Täällä Gibli ei suostunut hyppäämään laatikkoon eikä pissinyt. Siljan koiralaatikko ei ollut mikään ongelma. Hytin kautta hissillä alas ja kolmoskerrokseen, missä oli rekkoja ja panssarivaunu. Missä ihmeessä se meidän auto onkaan? Missä kerroksessa ja missä päin laivaa? Että ollaan kohta satamassa ja pitäisi olla autossa ja kohta jono seisoo, kun yhdestä autosta puuttuu kuski. Niitä autoja on oikeasti älyttömästi. Seurasi juoksua rekkojen viertä pitkin seuraavaan hissikuiluun ja sieltä 5. kerrokseen ja sieltä se auto sitten löytyi. 

Taas ajamaan. 610 km. Tavoitteena päästä aamuvarhain mahdollisimman pitkälle ennen ruuhkia. Pysähdyimme Bremenissä huoltoasemalla. Vanhanaikaisesti tankattiin ensin ja maksettiin sitten lasku asemalle. Yllätys oli hieno kahvinkeittokone, mistä otettiin aamukahvit. Myöhemmin pysähdyimme vielä kahteen otteeseen. Paljon emme uskaltaneet hukata aikaa, koska takarajana oli lento Amsterdamista Helsinkiin ja yhtäkkiä voi jymähtää tuntien ruuhkaan. Oli lämmintä. Auton takapenkki oli tullut aika täyteen, koska taakse ei Giblin häkin lisäksi mahdu paljonkaan tavaraa ja minun piti ottaa myös työtarvikkeet mukaani. Otin Giblille myös pehmeän pedin mukaan. Ajattelin, että on kivempi maata pehmeällä ja tutulla alustalla laivassa ja hotelleissa, etenkin paluumatkalla. Raivasin tavaroihin aukon, jotta viilentävä ilma osui Gibliin.

Sitten yhtäkkiä olimme Hollannissa. 

AirBnb-asunto, jossa piti olla hyvä netti ja jota olin menossa katsomaan, ei enää ollutkaan saatavilla. Omistaja ilmoitti, että onkin tulossa hautajaiset eikä koko asunto ole käytettävissä varattuna aikana. En tiedä, mitä oikeasti tapahtui. Mutta olin vailla asuntoa ja työhuonetta torstaista alkaen. Sain vinkin toisesta kohteesta, jonne lähetin viestin, jotta voisin sen vilkaista etukäteen. 3 viikkoa jossakin yksityisen huijarin omistamassa ties minkälaisessa mörskyssä ei kiinnostanut etukäteen maksettuna. Kävimme katsomassa sen asunnon seudut menomatkalla hotellille. Näytti kivalta. 

Hotellihuone oli hyvä yllätys. Vein "matka-apuni" Utrechtin asemalle. Kaupunkin on iso, 338 000 asukasta näyttää asuvan tiuhemmassa kuin Helsingissä. Kytkin illalla työvälineet. Netti onkin nopea. Pystyin aloittamaan työt jo. Ei tule ihan niin kallis matka. 

Toisesta AirBnb:stä ei kuulunut mitään. 

Kielestä en ymmärrä yhtään mitään, mikä esim. autolla ajaessa on ongelma. Ehkä 3 viikon kielikylvyn aikana oppii.

Matkalle

Tiistaina näytti siltä, ettei mikään etene. Saksassa niistä kahdesta paikasta ei kuulunut mitään hätyyttelyistä huolimatta. Keskiviikkona katsoin siksi uudelleen Oncowaf-sivustolta sopivia säteilytyspaikkoja. Lähetin iltamyöhällä viestin Utrechtin Yliopistolliseen eläinsairaalaan. 

Katsoin eilisiltana tieteellisiä artikkeleita sädehoidon haitoista. Parantavaan tähtäävässä hoidossa annetaan 15-20 hoitokertaa. Akuutteja haittoja ei tule lainkaan 20 %:lle, 40 %:lle tulee 1. luokan ihohaittoja, 13 %:lle 2. luokan ihohaittoja ja 23 %:lle 3. asteen haittoja. Paha olo tuli niitä katsellessa. Koirien iho näytti aivan nuotiossa paistetulta makkaralta. Pahin aika alkaa n. 2 viikon kohdalla ja kestää 2-3 viikkoa, jolloin koirien kipua lääkitään niin hyvin kuin voidaan ja toivotaan, ettei infektio iske. 

Tänään tuli puhelu Utrechtista. Giblille on tarjolla sädehoitoa 20.8. tai 25.8. alkaen, riippuen haavan tilanteesta ja siitä, saanko matkan järjestymään. Lähetin valokuvat haavasta. Illansuussa näytti siltä, että kukaan ei soita takaisin ja mietin, matkustammeko varmuuden vuoksi Hollantiin jo keskiviikoksi. Että odotellaan sitten maanantaihin, jos siltä näyttää. Onneksi pian soitti eläinlääkäri, joka oli keskustellut asiasta sovitusti onkologin kanssa. Haava näyttää sen verran hyvältä, että sädehoidon voi aloittaa 20.8. Kysyin häneltä vielä, mitä tässä ihan oikeasti kannattaa tehdä. Tilanne on nyt siis joka tapauksessa se, että mastsolusyöpä on ehtinyt kasvaa merkittävästi siitä, mitä se alun perin oli. 

1. käynti oli elokuussa 2021, toinen alkuvuodesta 2022 toisella lääkärillä ja kolmas on alla. Tekstistä poiketen patti oli 0,5 cm:

Giblillä on ollut siis syöpä 4 vuotta.

Jatkan Utrechtin puhelusta: On poikkeuksellista, että kasvainta oli lihaksessa ja lihasten välissä. Toisaalta sillä on ollut aikaa kasvaa eikä se ole metastasoinut, mikä viittaisi kasvaimen rauhalliseen luonteeseen. Siellä on syöpäsoluja yhä. Jos sitä ei säteilytetä, kasvain kasvaa uudelleen ja sitten ei voi enää leikata paikallisesti, sitten amputoidaan. En halua Giblistä kolmijalkaista. Säteilytys siinä vaiheessa on vähän myöhäistä. Sytostaatteja voidaan käyttää sitten myös. Mutta jos meinataan säästää jalka, kannattaa aloittaa sädehoito, jolla on haittavaikutuksensa. Saa jäädä vain seurantalinjalle, aina kasvain ei sillä tavalla uusikaan. Mutta jos/kun uusii, pitää kestää se, että kaikkea ei ole aiemmin tehty, jos on tapana sellaisia miettiä. Minulla on. Eikä ne haitat todellakaan jää jalkaan, mietin. Mastsolukasvain aiheuttaa mm. hankalaa kutinaa tai kutinakohtauksia ja maha-suolikanavan verenvuotoja. Sitä ne Giblinkin veriripulit ja -oksennukset olivat. Eihän sellaistakaan voi kestää. 

Tämänkin puhelun jälkeen tuli sellainen olo, että hyvät uutiset tässä syöpäketjussa ovat olleet vähissä.

Olin katsonut iltapäivällä laivalippuja ja sanoin eläinlääkärille, että me tullaan keskiviikoksi. Aloin klikkailla laivalippuja uudelleen ja ei niitä samoja enää ollutkaan. Joko ei ollut autopaikkaa tai lemmikkihyttiä. Pienten vaiheiden jälkeen (onneksi asiakaspalvelu oli sähköpostin päässä) on nyt kuitenkin liput sunnuntai-illaksi välille Helsinki-Tukholma. Maanantaina ajamme Ruotsin läpi Trelleborgiin ja menen taas yölaivalle. Lemmikkihytti oli vain Rostockiin, mistä tulee pidempi matka jatkon kannalta kuin Travemündesta, mutta ei nyt ollut valinnanvaraa. Tiistaina ajamme Saksan läpi Hollantiin tai jäämme jonnekin Saksaan yöksi. Keskiviikkona iltapäivällä pitää olla Utrechtissa. Gibli saa säteilyä 15 x, 5 päivänä viikossa. Eli ajatuksena on, että säteilytys loppuu 9.9. 

Majoituksesta ei ole vielä tietoa. Hollantia en osaa lainkaan. En ole ikinä siellä edes käynyt. Onneksi sikäläisiltä näyttää englanti sujuvan.

Minä olen vieläkin vain turta. Käy Gibli sääliksi. Mutta ajattelen niin, että joskus syövän kanssa on tilanne, ettei mitään ole tehtävissä. Nyt meillä on vielä mahdollisuus.

P.S. Jos joku pohtii murtoa, niin turha tulla. Asuntooni tulee asumaan ystäväni reissun ajaksi.