6. ja 8. leikkauksen jälkeiset päivät (su-ti)

Su-iltana päästiin eroon oranssista koko jalan mittaisesta kääröstä. Se helpotti välittömästi ulkoilua, koska raaja pääsi taipumaan eikä jalkaa tarvinnut paketoida ulos. 

Seuraavana aamuna tassu oli turvoksissa kudosnesteestä, mutta hellällä tassun pumppauksella turvotus väheni. Gibli kiinnostui haavasta tai sen ympäristöstä. Varmaan kasvava turkkii kutittaa. Joka tapauksessa jouduin laittamaan kuonokopan aina, kun en ollut vieressä vahtimassa eli yöksi. Viime yönä heräsin siihen, että Gibli istui ja lipoi huuliaan tai kuonokoppaansa eikä suostunut makuulle. Yöt Gibli on omalla makuualustallaan sänkyni vieressä. Nukuskelin sitten Giblin vieressä pedillänsä niin, että Gibli oli ilman kuonokoppaa pää olkavarteni päällä. Olen niin herkkäuninen, että arvioin herääväni, jos Gibli siitä liikahtaa. Näin saatiin jotenkin nukuttua aamuun. Tötterö päässä Gibli ei kykene nukkumaan laisinkaan.

Tänään pissatuksella, edelleenkin saa siis kävellä vain "pissapuulle" ja takaisin, Gibli olisi vetänyt. Liikkumisesta ei huomaisi, että mitään lihasta ja muita olan osia olisi ikinä vietykään. En toki vetämistä sallinut.

Tällä viikolla tulee varmaan patologin vastaus. 

Päiväunilla. Takana näkyy viime yön sänkyni.

3. - 5. leikkauksen jälkeiset päivät (to - la)

Olen päässyt vähentämään tramadolia. Alun perin sitä meni 3 tablettia päivässä, nyt määrä on laskenut ½ x 2:een. Perjantaina pystyin käyttämään Giblin yksin pissalla. Gibli pystyy kävelemään sen verran paremmin. Kannan yhä portaissa ja katukiveysten yli. Gibli auttaa hellyttävästi takatassuillaan tukemalla niitä reisiini ja ponnistamalla askelteni tahdissa.

Yöllä olen pitänyt vielä kuonokoppaa, jottei neiti ala askarrella. Pidän koppaa myös, jos vaihdan yksin siteitä, jottei koira vaan nuolaise haavaa. Perjantaina kävin suihkussa siteiden vaihtamisen jälkeen. Palattua oli kipsinalusvanuja ja haavasidoksia matolla. Töpöttelin haavan yläosan Vetericynillä (sitä saatiin putsaamista varten) ja paketoin haavat uudelleen. Lauantaina haava näytti onneksi siistiltä yhä. Tässä on videota siteiden vaihdon jälkeen. Gibli ottaa ne rauhallisesti.

Eilen Gibli jäi ensimmäisen kerran vajaaksi tunniksi yksin. Kävin syömässä keskustassa italialaista jäätelöä. Laitoin Giblille kuonokopan. Sohvan eteen asettelin kompostikehikkoa. Palattua kaikki oli kunnossa. 

Menin katsomaan mastsolukasvaimen ulkomaisia hoitosuosituksia. Jäi kamala olo, isku suru ja ahdistus sekä sääli viatonta koiraa kohtaan. Muuten olen yhä turta ja mietin, kuinka elämä muuttui.

Puoliksi ajeltu sydänmerkki.

2. leikkauksen jälkeinen päivä (ke)

Systeemi on muodostunut sellaiseksi, että lähellä asuva miesystäväni on ajanut tänne 3 x päivässä auttamaan, kun käytän Gibliä pissalla. Koko ajan hän ei ole voinut olla täällä, koska Gibli haluaa olla aktiivinen seuraneiti eikä jalkaa nyt saa rasittaa liikaa. Eilen miesystävä katsoi Gibliä pari tuntia. Kävin poimimassa vähän mustikoita ja paluumatkalla apteekissa. Gibli ei ollut nukkunut sinä aikana ollenkaan, ja nukkuikin sitten miltei loppupäivän. Illalla ajoimme autolla isomman nurmikon laitaan, missä Gibli sai pari minuuttia tuoksutella kesän tuoksuja ja tehdä asiansa.

Ulkoiluvarusteet

Lääkkeinä menee nyt tramadoli, esomepratsoli ja profylaktinen antibiootti kolmannen päivän. Tulehduskipulääkettä ei aloitettu närästyksen vuoksi. Leikannut kirurgi pitää hyvää huolta ja seuraa haavaa valokuvistani. Askartelin suojan putkiharsosta haavan päälle. Tuo "ulkoilupaita" on liian lämmin sisällä.

Herään yhä suruun ja huoleen. On elämä ennen syöpää ja elämä Giblin syöpädiagnoosin jälkeen. 

Ajattelen myös harrastuksiani. Agility on ollut elämässä vuodesta 2009. Se on rytmittänyt viikkoja ja viikonloppuja, ja tarjonnut tekemistä sekä keholle että aivoille. Nyt minulla on kisa- ja treenikassi huoneen nurkassa, kännykässä ja tietokoneella linkkejä eri agilityaiheisiin sivustoihin ja autossa kisatavaroita (kengät, varakengät jne.). Mietin varsin ristiriitaista suhtautumistani agilityyn jo kisa-aikana. Se on niin valtavan tuloskeskeinen laji. Toisaalta se tarjoaa onnistuessa euforiaa. Gibli tarjosi euforiaa niin paljon, että kisakirja tuli miltei täyteen. Jos jatkan lajia, pentua en nyt voi ottaa. Olen pohtinut lainakoiraa. Tarjoaako toisen koiran kanssa harrastaminen sitä, mitä haluan? En tiedä. Mitä muuta sitä harrastaisi? Jotakin jumppaa kuten joskus muinoin? Mutta siitä puuttuu jotakin. Jos Gibli toipuu johonkin kuntoon, koiratanssi? Hoopers? En jaksa nyt ajatella enempää.

Leikkauspäivä (ma) ja 1. leikkauksen jälkeinen päivä (ti)

Tästä ei nyt tule mitään loppuunsa hiottua tekstiä, koska en jaksa. Kunhan laitan ylös. 

Gibli leikattiin maanantaina. Kirurgin puhelu oli asiantunteva, myötätuntoinen ja pohdiskeleva. Kasvain oli kasvanut lihasten väliin, syvemmälle kuin oli ennakkolta ajateltu. Jos se olisi rajautunut lihasfaskiaan, olisi kalvon poistaminen riittänyt syvyyssuunnassa. Nyt yksi tricepsin lihas poistettiin. Kirurgi (Giblin ja minun onneksi Anu Saikku-Bäckström) leikkasi sen mitä pystyi. Makroskooppisesti hän sai pois kaiken kasvaimelta näyttävän, mutta tavoiteltuja turvamarginaaleja ei saatu. Etujalasta ei voi viedä kaikkea. Vartijaimusolmuke poistettiin. Patologin vastaus tulee 2 viikon sisällä. Täytyy varautua jatkohoitojen tarpeeseen: sytostaatit tai sädehoito (ulkomailla, muistaakseni Saksassa). Yksi vaihtoehto on seurantakin, patologin tuloksesta riippuen.

Minua sieppaa se, että Giblin patti on ultrattu 3 kertaa: syksyllä 2021 ja alkuvuodesta 2022 kahden eri lääkärin toimesta ja selvästikin urheilukoiran vaivana. Ohutneulanäyte siinä vaiheessa, kun patti oli 0,5 cm, olisi tuottanut aivan erilaisen lopputuloksen. Tuolloin oli myös tiedossa, että patin koko vaihtelee, mikä nyt valistuksen saatuani kuuluu mast-solukasvaimen luonteeseen. Että jos siellä nyt jollakin lukijalla on koira, jolla on patti, niin vaatikaa ohutneulanäyte. Neulanäytteen voi ottaa rauhoittamatta, kun ei se koiraan juurikaan satu. Minä en tajunnut sitä vaatia enkä jälkiviisaanakaan ole sitä mieltä, että minun hommiin olisi erotusdiagnostiikka kuulunut. Nyt elin väärässä turvallisuudentunteessa, hoitona faskiaterapia ja tarvittaessa kylmä. Ja kuinka monta kertaa olen sanonut eri fysioterapeuteille, että tutkittu on, patti ei ole jänteessä vaan faskiassa. Koiraparka on juossut agilitykisoja nämä vuodet kasvain jalassaan. Kun patti hiljalleen alkoi kasvaa eikä enää välillä kadonnut, ajattelin "nestepatin" iän myötä venyvän. Vaikea on päästä ikinä näistä itsesyytöksistä.

Gibli oli haettaessa vahvasti lääkitty. Koira käveli omilla jaloillaan, mutta nostin syliini. Autoon kantaessa olin pillahtaa itkuun itsekin, mutta enimmäkseen olin vain turta uutisista. Ensimmäisenä yönä en juuri nukkunut, valvoskelin lattialla koiraraasuni vieressä, Tuli ajatuksia kiikuttaa koira ultranneille lääkäreille, että tässä olisi teille nyt vähän hoidettavaa. Että tämä viaton koira maksaa tämän elämänlaadullaan ja hengellään. Eilinen meni sumussa univelastakin johtuen. 

Liikunnan täytyy olla minimissä ensimmäiset 2 viikkoa ja sitä seuraavat 2 viikkoa yhä varsin minimissä. Kannan Giblin pissalle ja takaisin. Oli vaikea kantaa koiraa, jonka etuosa aristi kovasti. Kun katsoin paketoitua ja uikuttavaa koiraa, säälitti ja harmitti niin, etten tiennyt, miten päin olisin. Alemmassa kuvassa näkyvä oranssi side on koko raajan mittainen, jotta raaja ei turpoa. Sen saa viikon kuluttua pois. Harmi on se, että se tekee koko jalan tönköksi. Kaveri sanoi sen muistuttavan pesäpallomailaa, mikä sai väkisinkin hymyn häivähtämään.

Leikkauksesta kotiin tultua

Matkapaketti riisuttuna

Tiistaina Gibli voi paremmin. Kantaminen sujui jo hyvin. Tramadoli auttoi kipuun, mutta ei sekoittanut Giblin päätä. Iltapäivällä Giblille tuli 2 närästyskohtausta, jolloin koira nuoli kaikkea ja nieli ilmaa. Soitin eläinlääkäriasemalle ja ajattelin, että mahalaukun kiertymä tästä enää puuttuikin. Onneksi tilanne ei eskaloitunut sen pahemmin, vaan meni ohi Pepcidillä, esomepratsolilla, asidofiluspiimällä ja pienellä ruoka-annoksella. Tänään olen jatkanut ruuan antamista 3 x päivässä.

Omassa päässäni kulkee hajanaisia ajatuksia tulevaisuudesta. Enimmäkseen olen ollut turta. Eläinlääkäristä lähtiessä ajattelin vaan, että se en voi olla minä, joka tässä kuuntelee syöpäsairaan koiran jatko-ohjeita. Että 3 viikkoa sitten oltiin menossa SM-kisoihin ja nyt ollaan tässä. Haaveillaan siitä, että syksyllä päästään metsäkävelylle. Olen varmaan yhä enimmäkseen sokkivaiheessa. Aivot joutuvat piirtämään tapahtunutta todeksi yhä uudelleen.

Odotusta

Kun Giblin diagnoosi tuli, toivoin vaan, että saan koiran leikkauspöydälle. Siihen sisältyi mahdollisuus, että on jotakin tehtävissä.

Viikko on eletty koira pumpulissa, jottei tulisi mitään, mikä estäisi huomisen leikkauksen. Riehumiset ja uimiset on kielletty, jotta kasvain ei turpoa. Giblin olisi voinut ottaa metsään hihnassa syömään mustikoita, En uskalla, jotta ei kyy pure tms. Itse kävin poimimassa mustikoita, annoin niitä Giblille kotona.

Onhan tämä edelleenkin hirveä järkytys. Seuraavaksi jännitän leikkauksesta selviämistä, patin levinneisyyttä ja mikä patin lopullinen pad on.

Voi rakas Gibli.

Kirurgilla

Mietin, miksi kirjoitan tätä näin avoimesti. Ehkä joku saa selostuksesta vertaistukea koiransa mastsolukasvain-ahdistukseen?

Lauantai-iltana sattui silmääni mastsolukasvainjuttu, josta jäin käsitykseen, että vain jyväskyläläisellä eläinlääkäriasemalla on laite, jolla tehdään vartijaimusolmuketutkimuksia. Mainittakoon tässä välissä, että kun tulee syöpä tai tulehdus, imusuonet kuljettavat materiaalia imusolmukkeisiin. Nämä imusolmukkeet eivät välttämättä ole ne lähimmät. Varsinkin syövässä olisi hyvä tietää, mikä on oikea vartijaimusolmuke, jotta juuri se poistetaan ja tutkitaan. Sen poistamisella voi saada imusolmukkeeseen edenneen syövän pysäytettyä. Imusolmukestatus vaikuttaa myös jatkohoitoon. Sunnuntaina mietin, miten minulle suositeltiin helsinkiläistä kirurgia, joka arvaamalla valitsee imusolmukkeen. Olin katsonut hänen leikkauskertomuksiaan, jotka olivat vakuuttavia. Tuli valtavan ristiriitainen olo: ilkeänkö sanoa, että anteeksi vaan, että olet varmasti hyvä, mutta haluan oikean imusolmukkeen tutkittavaksi.

Kirurgi oli ystävällinen ja selkeä. Hän totesi heti alkuun, että olisi hyvä tehdä vartijaimusolmuketutkimus. Huokaisin helpotuksesta. Sen pystyi tekemään heillä. Hän kertoi mastsolukasvaimesta, sen oireista ja ennusteesta. Mastsolukasvain erittää mm. histamiinia. Se lisää riskiä mahasuolikanavan haavaumiin. Niissä verikokeissa, joiden vastauksesta ei kerrottu ja jotka sain jälkikäteen tilattua, oli eosinofiilit koholla, mitä mastsolukasvain voi tehdä myös. Sitten Gibli otti lyhyet unet. Tänä aikana tehtiin jodilla vartijaimusolmuketutkimus. Giblin imusolmuke sijaitsi lavan edessä, josta pystyi ottamaan näytteen samalla. Toisena vaihtoehtona olisi ollut kainalo, mistä näyte olisi voitu ottaa vasta leikkauksessa. 

Kasvain yleensä turpoaa tästä tutkimuksesta. Gibli sai jo tutkimuksen aikana antihistamiinia ja kortisonia. Kotiin tuli antihistamiini isolla annoksella ja vatsansuojalääke famotidiini leikkaukseen saakka. Nyt ei saa juosta vapaasti tai uida eikä kasvainta kosketella, jotta se ei turpoa. Leikkaus on hankalampi, jos kasvain on turpeana. Leikkausaika sovittiin ensi maanantaiksi.   

Illalla tuli sähköpostissa imusolmukevastaus: normaali imusolmuke, ei mastsoluja tai eosinofiileja. 

Yksi vastaus lisää

Perjantai-iltana minulle soitettiin. Maanantaille oli tullut kirurgille peruutusaika. 

On tuntunut siltä kuin eläisi painajaista, joka ei lopu ikinä, vaan jatkuu herättyä.

Tänään tuli sähköpostia, että Giblin maksan ja pernan ohutneulanäytteiden vastaukset olivat tulleet. En pystynyt avaamaan viestiä heti, vaan vajaan tunnin päästä. Mastsolukasvaimeen viittaavia muutoksia ei todettu. Tuli kylmät väreet ja itketti samaan aikaan.

Menemme siis huomenna kirurgin arvioon. 

Jos-vakuutus

Kun näitä eläinlääkärikuluja on kertynyt ja lisää tulee, tarkistin lauantaina Giblin vakuutuksen ehtoja. Että onneksi on vakuutusturva ja että montakos tonnia per vuosi vakuutus korvaakaan. 

If-vakuutus v. 2025: Enimmäiskorvausmäärä vakuutuskaudessa (1 vuosi) on 1 445 euroa. Omavastuu on 35 prosenttia korvattavista kustannuksista. Eläinlääkärikuluihin sisältyy kuntoutusturva, jonka enimmäiskorvausmäärä vakuutuskaudessa on 300 euroa. Henkivakuutus 723 euroa. Vakuutusmaksu 730,96 euroa vuodessa. 

Aloin miettiä, olenko ollut oikeustoimikelpoinen vakuutusta ottaessani: kohtalainen vakuutusmaksu ja summat eivät riitä mihinkään. Että olenko oikeasti langennut tällaiseen?

Pyysin v. 2017 vakuutussopimuksen. Alkuperäisesä vakuutussopimuksessa: Enimmäiskorvausmäärä vakuutuskaudessa 2 000 euroa, kuntoutusturva 300 euroa ja henkivakuutus 1 000 euroa. Vuosimaksu 260,81 euroa.

Jonkin sortin "onni" tässä on se, että Giblin vakuutuskausi vaihtuu juhannuksena, joten 2 kesäkuista eläinsairaalareissua menevät edelliseen vakuutuskauteen. 

Enkä sano tätä sillä, että alkaisin rahasta kitistä. Tärkeintä on, että koira säilyisi hengissä. Mutta kannattaa vilkaista niitä summia ja ehtoja vakuutusta ottaessaan. Ei ole reilua se, että alkuperäinen sopimus muuttuu koko ajan epäedullisemmaksi: vakuutusmaksu kolminkertaistuu ja korvaussummat pienenevät. Varsinkaan, kun yli 8-vuotiaan koiran vakuutusta ei pysty siirtämään mihinkään. Toukokuussa ajattelin selvitin asiaa, kun Giblin ienpattia ei korvattu. Alan ymmärtää heitä, jotka jättävät vakuutuksen ottamatta ja maksavat säästyneillä rahoilla, kun jotakin sattuu.

Päivitys: Vakuutusehdoissa lukeekin, että korvausmäärät pienenevät 15 % vuodessa sen jälkeen, kun koira täyttää 7 vuotta. Vakuutuksestahan tulee ihan mahdoton vuosien kuluessa: vakuutusmaksu on korkeampi kuin korvaussumma. 

On piilossa viidakon...

Eilen olimme metsässä, rannalla ja mustikoita syömässä. Minulla on Gibliä jo nyt kova ikävä.

Olen usein kallion päällä miettinyt, että täällä täytyy olla kyitä. Eilen polku laskeutui matalalta kalliolta ja juuri kun olin ponnistamassa kalliolta, polulla olikin sahalaita kiepillä. 

En tiedä, miten se on mahdollista, mutta jarrutin ponnistavalla jalallani, jäkälä luisti alta, kaaduin selälleni ja samalla sudin takaisin päin, jotta en ole käärmeen päällä. Gibli oli jo loikannut käärmeen yli, joten kyy oli välissämme. Käskin koirani olemaan paikoillaan, kutsuin sivukautta luokseni ja kytkin. Kuvasin kyytä vähän. Harmittelin, ettei ollut kunnon kamera mukana. Kyy liikkui aina kohti ja piti päätään ylhäällä, joten edestä päin en halunnut ottaa kuvia läheltä. Eteenhän heikäläiset iskevät.

Tässä on vielä video luikerosta. Puun takana näkyy kallio, jolta olin laskeutumassa. Kyy oli alun perin siis videolla näkyvän puun takana.

 Kotimatka oli luonnollisesti hankala, koska käärmepelossa oli vaikea astua yhtään mihinkään.

Lisäselvityksiä

Hetken huojennus: Giblin patti on low grade, millä on vähemmän metastasoimistaipumusta. (Pessimisti/inhorealisti minussa: Tai ainakin ne solut, jotka osuivat neulaan, ovat low grade.) Ultraäänitutkimuksessa maksa näytti lievästi suurentuneelta, mikä pelottaa. Otettiin ohutneulanäytteet maksasta ja pernasta. Niiden ottaminen ei koske eikä Gibliä tarvinnut rauhoittaa. Kävi sääliksi, miten kiltti ja ystävällinen Gibli jaksaa olla. Näytteet katsoo patologi. Mastsolukasvain on sen verran iso, että poistoa suositellaan kasvainten poistoon erikoistuneelle kirurgille. Saatiin aika tutkimusajalle ensi keskiviikoksi. Jos voisin asiaan vaikuttaa, kippaisin koiran heti leikkauspöydälle. Keskiviikkoon mennessä pitäisi onb-tulosten olla käytettävissä. Keuhkokuvia ei nykysuositusten mukaan oteta. Jos tauti ei ole levinnyt (maksa, perna, imusolmukkeet) ja kirurgi tekee taikatemppunsa, tauti ei juuri vaikuta elinikään. Jos tauti on levinnyt, voi yrittää sytostaatteja.

Giblillä on 3 muuta pientä pattia, jotka tarkistettiin myös. Giblillä on ollut elämänsä aikana talipatteja, jotka ovat aina kypsyneet. Jossakin vaiheessa kyllästyin kiikuttamaan koiran aina eläinlääkärille niiden varmistukseen. Nyt niihin suhtaudun aivan eri lailla. Onneksi kahdessa oli talia, kuten oletinkin. Kolmas oli niin pieni, ettei siitä saatu näytettä. Senkin voi poistaa jatkossa. 

Olen ahdistunut, välillä kauhuissani, enkä saa rauhaa itsesyytöksiltä. On irvokasta, että viikko sitten pelkäsin ontumisen johtuvan jostakin lihas- tai jännevammasta, minkä takia tulisi pidempi tauko agilitysta. 

Onneksi Gibli on oireettoman oloinen: on pirteä, ei linkuta ja ruoka maistuu. Päälle päin ei uskoisi, missä mennään.

Erilainen kesä

Olen yhä kuin puulla päähän lyöty. Oli tarkoitus tänä kesänä käydä metsässä kuten ennenkin, poimia mustikoita ja uida. Katsella uusia paikkoja. Ehkä käydä Yyterissä tai jopa Baltiassa rantoja ihastelemassa. Käydä kisoissa ja nauttia pitkistä kesäilloista. Piti olla pentu kaverina kasvamassa.

Nyt odotan ahdistuneena koevastauksia ja vatsan ultraääntä. Mietin, onko tauti levinnyt. Olen lukenut, mitkä ovat hyviä ja mitkä huonoja ennusmerkkejä. Leikataanko Gibli? Miksi en tajunnut pyytää jatkotutkimuksia aiemmin? Siksikö kennelyskä meni keuhkoihin, että Gibli oli jo sairas? En kestä, että syöpää pursuaa joka suunnasta. Ostanko vielä seuraavan koiranruokasäkin? Harrastanko vielä joskus agilitya? En katso kisatuloksia, livestreamia, kisakalenteria enkä rankingia. Viikonloput ovat tyhjiä. Autossa on paljon koira- ja kisatavaroita. Auton aurinkopeite, varakisakengät, kumisaappaat, itseensä tarttuvaa sidettä, keittosuolasilmätippoja pölyn ja hiekan varalta jne. Miten etuoikeutettu olen ollutkaan, että minulla on ollut kolme kisakykyistä koiraa. Miten upea Gibli on ollut, miten ylpeä olen hänestä ollutkaan! Miten ainutlaatuisen upea luonteeltaan. Kuinka hienoa minusta on ollut kisata malinoisin kanssa.

Saan jotenkin nukuttua. Nukahtamisvaiheessa havahdun Gibli-ajatuksiin. Yöllä herätessä Gibli on heti mielessä. Samoin aamulla. Välillä saan koko sairauden pinnalta painumaan. Siirrän lomaa lisää. Puolipäiväisten töiden avulla pysyn järjissäni. Mietin tuttavia, joilta koira on menehtynyt nuorempana. Olisihan Giblikin voinut kuolla anafylaksiaan. Tai loukata itsensä metsässä. Ehdin monesti sanoa, että 8-vuotiaalle koiralle voi tulla jo vaikka mitä. En minä silti tätä tarkoittanut. Enhän minä ollut varautunut tällaiseen vaihtoehtoon ollenkaan. Olin ajatellut, että meillä on vielä ainakin 7 vuotta aikaa.

Yritän keskittyä yhdessäoloon. Tarjoan Giblille asioita, mistä hän nauttii.

Ikäviä uutisia

Tänään kävimme eläinlääkärissä. Gibli ei enää ontunut eilisiltana eikä eläinlääkärissä. Etsimällä löytyi lopulta aristusta yhden varpaan nuljuluun seudusta. Epäilin itse myös vanhaa olan seudun pattia, joka on vuosia sitten ultrattu kahteen otteeseen viattomaksi ja on hiljalleen kasvanut. Että olisiko se jotenkin revennyt A:n alastulossa. Se ultrattiin ja siellä olikin uutta massaa. Otettiin ohutneulanäytteitä. Sovittiin ensi keskiviikolle vatsan ultraääni aiemman verioksentelun ja -ripulin vuoksi. (Siitä tiistaisesta erikoiseläinlääkäristä ei ole kuulunut mitään.) Ja koska jatkossa todennäköisesti tulee gastroskopia, niin samalla rauhoituksella kuvataan luusto. En halua ylimääräisiä rauhoituksia. Tassu paketoitiin. Ohjeeksi 3 viikkoa 10 min pissakävelyt ja sitten paketti pois. 

Ajattelin kotimatkalla, että on siinä ja siinä, että ehditään kuntoutua agilityn SM-kisoihin elokuun lopulle. Vatsasta ajattelin, että eiköhän se ollut stressin ja heinän syömisen seurausta. Olan patin ajattelin vain suurentuneen iän myötä ja massan olevan hyytynyttä verta tai jotakin sidekudosreaktiota. Pohdin kesäloman siirtämistä elokuulle, koska heinäkuussa se menee hukkaan, kun emme pääse metsään ja uimaan. Peruin osallistumisemme huomisiin SM-kisoihin.

Illalla soitti eläinlääkäri. Ohutneulanäytteessä on mast-soluja. Jos kasvain on low grade, se on mahdollista leikata isolla marginaalilla. Jos on high grade, kasvain lähettää herkästi etäpesäkkeitä. Tyypitystä yritetään kiirehtiä ensi keskiviikoksi.

En voi uskoa tätä todeksi. Ensimmäiset itkut on itketty. Alkoi yhdessäolohetkien ahmiminen.

Illalla

Smoothie Jungle

- En ole ehtinyt syömään tänään töissä mitään. On hirveä nälkä. Ruokatauko meni puheluihin.

- En tajua, miten voit olla syömättä. Sinun pitäisi tehdä smoothie itsellesi, se olisi nopea juoda ja saisit energiaa.

- Ai joku broileri-cashewpähkinä-smoothie? Se olisi niin hirveän väristä, että pitäisi laittaa mustaan mukiin.

- Hirveän värisiä ne muutkin smoothiet ovat.

- Sehän on se Jungle Bar ollut menestys. Jos perustettaisiin sellainen firma, missä myytäisiin lounas-smoothieita. Nimetkin voisi olla sitä, miltä ne näyttävät. Jotakin hirveää.

- Ai vaikka ”sinilevä”?

- Ai kauhee! Hehhehheh! Mitä siihen tulisi, että saataisiin oikean väristä? Appelsiinimehua, pähkinöitä, broileria, pitaijaa, sitten jotakin tammenlehtisalaattia ja persiljaa.

- Ja mites olis vaan ”myrkky”?

- Myrkky on hyvä! Mitä siihen kuuluisi? Sinistä saisi olla. Mustikoita, seitä, riisiä ja lehtiselleriä? Entä sitten?

- No ”yrjö” olisi hyvä, sellainen perus.

- ”Rekkamiehen yrjö”?

- Siinä pitäisi olla nakkeja. Ranskalaisia perunoita ja kurkkusalaattia. Ja sitten vaan sur-rurr, mutta ei liikaa. Pitää jäädä kunnolla sattumia.

- Jossakin lounasravintolan naapurissa voisi olla ”left overit” tai tulisiko siitä vaan ”överit”?

- Joo! Siihen tulisi maissipaneroidut broilerileikkeet, uunisilakat, pastaa, tomaattia, jäävuorisalaattia, kurkkua ja kotikaljaa.

- Ja kokojyväleipää.

Meillä ei mene nyt kovin hyvin

Belgianpaimenkoirilla on mahalaukun syöpää. Verioksentelu yli 8-vuotiaalla ei ole oikein kivaa. Yleissuositus oli ensin mennä vatsan ultraääneen ja sen jälkeen mahalaukun tähystykseen. Vähän ihmettelin, miten sinne mahalaukkuun ultraäänellä näkee, mutta etenin ohjeiden mukaan. Syövän esiasteelle voi jotakin tehdäkin.

Kävimme tiistaina ison eläinlääkäriketjun erikoiseläinlääkärillä. Giblihän on ollut nyt hyvävointinen, ei ole oksentanut eikä ripuloinut ja ruoka maistuu. Aiemmalle oireilulle oli monta laukaisevaa tekijää. Lekuri oli sitä mieltä, että ultraääni ei tilanteessa anna uutta eikä sitä siksi tehnyt, mutta aikoo konsultoida tähystysten tekijää ja ilmoittaa loppuviikosta, mikä oli keskustelun lopputulos. En nyt ole hyppien keikkuen viemässä Gibliä nukutusta vaativaan gastroskopiaan, jos oireilu oli tuossa. Pyydettiin B-12-vitamiinipitoisuus ja perusverenkuva, jälkimmäisen vastauksista eläinlääkäri lupasi ilmoittaa illalla. (Ei ole ilmoittanut torstai-iltaan mennessä.) Verinäytteen ottaja sai Giblistä verta kolmannella yrityksellä. Minua säälitti Gibli, joka kiljui sylissäni, kun neulalla kaiveltiin nahan alla. Gibli siis tulee syliin, kun otetaan verikokeita. Gibli on tätä ennen ollut eläinlääkärissä luottavainen. 

Eilen tuli puhelu yksityisestä numerosta. En ihan ehtinyt vastaamaan. Oletin, että eläinlääkäri soittaa. Tuli tekstiviesti, että Giblin B-12-verinäyte on kadonnut ja pitäisi soittaa numeroon (maksullinen) ja varata uusi verikoeaika. En ole vielä varannut sitä aikaa, koska sapetti koko juttu. Lisäksi tuli muuta.

Kävin eilen pitkän tauon jälkeen treenaamassa Giblin lyhyesti, että saan vähän tuntumaa ennen lauantain SM-kisoja. Kunnossa ei pitäisi olla isompaa vikaa, koska olemme tehneet pitkiä metsälenkkejä ja jumppia. Gibli oli todella innoissaan. Tehtiin kepit 2 kertaa, keinu kerran, puomi molempiin suuntiin ja A 3 kertaa, koska ekalla kerralla tassut eivät osuneet hyvin. Kerran tassut luistivat keinonurmella. Lopetin treenin lyhyeen, ennen kuin sattuu mitään. Gibli hölkkäsi lelu suussa ja katsoin, että vähän koira alkaa kulkea epätasaisesti. Lyhensin narupallon narua tekemällä siihen solmun, jotta se ei osu etujalkoihin. Koiran ontuminen vaan paheni ja sitten Gibli jäi seisomaan etutassu ilmassa. En vielä tästä hätkähtänyt, koska tuolla on tassuun tullut ihorikko ennenkin ihan vastaavin oirein. 

Kotona tassusta ei löytynyt vikaa. Koira linkutti lievästi vielä illallakin. Tänään Gibli on aivan hivenen epäpuhdas ajoittain, mutta ilman eilistä en sitä huomaisi. Huomenna on sitten aika tarkempiin tutkimuksiin. Vähän hirvittää, oliko agilitykin nyt tässä sitten. On aika epätodellinen olo.

Vakuutusyhtiö Jos sentään korvasi 2 eläinsairaalareissua. No ei hätää Jos, lisää laskuja on tulossa.