Joulutervehdys

Heinäkuussa Giblin saatua diagnoosin kiirehdin ottamaan tassunjäljen kortille. Elokuussa toivoin, että syksy ja hoidot olisivat ohi. Olisi joulukuu ja Gibli elossa. Tänä vuonna silitän Gibliä vielä kaihoisammin kuin aiempina vuosina, kun kuuntelen Samu Sirkan joulutervehdyksen laulua: When You Wish Upon a Star *KLIK*

P.S. Joulukortissa on Giblin tassunjälki.

Jäätynyt "joutsen"

Kävin tänään Giblin kanssa raikkaassa metsässä aatonalus-kävelyllä. Olin syönyt aamulla liian vähän. Silti kävelimme aika pitkälle. Takaisin kääntyessä kaipailin jälleen joitakin välipalapatukoita, joita pitäisi oikeasti kantaa mukana. Päätin mennä rantaa pitkin, jotta ei tarvitse kiipeillä. 

Katsoin juuri jäätyneeseen lampeen. Silmä osui valkeaan möykkyyn jäällä. Se näytti olevan paikoilleen jäätynyt joutsen. Joutsenen keho näkyi, kaula oli jo taipunut. En voinut jättää joutsenta kärsimään, vaan minun oli palattava soinen lahti kiertäen lähemmäs katsomaan. "Joutsen" oli jäätynyt puun karahka. Näiden joutsenenpelastusadrenaliinien voimalla palasimme autolle.

Pikku piipahdus

Jos joku vielä muistaa, niin lokakuun ultraäänessä Giblillä oli leijuvaa sakkaa sappirakossa, mikä saattaisi johtaa alkavaan mukoseleen. Heinäkuussa sapessa ei todettu poikkeavaa. Leijuva sakka todettiin sen jälkeen, kun Gibli oli nukutettu 18 kertaa ja oli antibioottikuurilla tulehduksensa vuoksi. Belgi ei ole mukoselelle mikään tyyppirotu, mutta tuskin monta belgianpaimenkoiraa on sappirakostaan ultrattukaan. Vatsaoireisia belgianpaimenkoiria toki riittää.

Googlasin aihetta. Vaiva ei ole mikään kiva, kun siitäkin voi lähteä henki. En halua elää sappirakon räjähtämistä tai leikkausta odottaen. Diagnostiikka on haastavaa. Päädyin varaamaan ajan Tervakoskelle varsinaiselle sappirakkoasiantuntijalle.  Hän ultrasi Giblin sappirakon ja totesi sen normaaliksi. Normaalisti laskeutuvaa sakkaa oli vähän eli 5 % tilavuudesta eikä sappirakossa ollut paksuuntumista tms. 

Lisäksi Giblille on taas tullut uusi patti, nyt vasemman olkavarren etupuolelle. Siitä otettiin ohutneulanäyte, mikä oli lasilla mikroskoopinkin alla talia. 

Tämän lisäksi atooppinen silmätulehdukseni alkaa rauhoittua ja Gibli on jälleen kotona, joten voi olla, että joulu tulee tähänkin taloon.

Uusi vakuutusmaksu

On tullut uusi Jos-yhtiön vakuutusmaksu, jonka eräpäivä on huomenna. Menee aivot solmuun miettiessä, irtisanonko vakuutuksen vai en. 

Vakuutusehdot v. 2017, kun Gibli oli pentu: enimmäiskorvausmäärä 2 000 €, kuntoutusturva 300 € ja henkivakuutus 1 000 €, lisäksi vastuuvakuutus, jos koira tuhoaa jotakin. Vuosimaksu 260,81 €. 

Uusin lasku:: enimmäiskorvausmäärä 1 445 €, kuntoutusturva 300 €, henkivakuutus 723 € ja vastuuvakuutus. Ikä vähentää korvausmääriä vuosittain. Vuosimaksu 731 €. 

Kun Jos ei keväällä maksanut Giblin ikenen patin leikkausta, pohdin vakuutusyhtiön vaihtamista. Se olisi kannattanut tehdä ennen kuin Gibli täytti 8 vuotta toukokuussa, koska sen jälkeen vakuutusta ei saa siirrettyä minnekään.

Tein laskelmia:

• Giblin vakuutuskausi on kesäkuu-kesäkuu. Kesäkuuhun 2026 saakka vakuutussummat on käytetty.
• Vakuutus maksaa 731 € vuodessa, lisäksi omavastuu on kertaalleen 150 € ja lisäksi 35 % per tapahtuma. Eli maksan pohjaksi 881 € vuodessa. Lisäksi maksan 35 % jokaisesta laskusta. En muista enkä jaksa tarkistaa, vähentääkö 150 € prosenttiosuutta, en usko. 
• Eli jos eläinlääkäristä tulee 2100 € lasku, maksan siitä itse 700 €. Jos ehkä korvaa 1400 €. Aiemmin olen maksanut 880 €. "Voitan" siis 1400 - 880 €= 520 €.
• Sen yli menevät laskut hoidan itse. Giblin nykyisessä voinnissa tonnin laput ovat kepeää tavaraa. 
• Saan myös fysioterapiasta korvausta 300 € eli voin saada "voittoa" 820 € vuodessa. Ensi vuonna "voitto" taas vähenee, kun iän vuoksi summia lasketaan. Taidan silti pysyä kantona kaskessa.

If:stä soitti asiakaspalvelija loppusyksystä tarjoten vakuutuspakettia yritykselleni. Hän laski tarjouksen ja lähetti sen sähköpostiini. Vastasin, etten uskalla heiltä ottaa vakuutusta, koska ehdot huononevat tällä tavalla. Lähetin hänelle laskelman. Hän ei ikinä vastannut.

Fysioterapia ja treenit

Nautimme normaalista arjesta, johon tällä hetkellä kuuluu tavalliset ulkoilut, jumpat, pitkät metsälenkit ja agilityharjoitus kerran viikossa. Tämän päivän agilitytreenistä ei ole videota. Teimme seuraavaa:

• Lähtö seinään päin
• Eteneminen putkelta
• Poispäinkäännös
• Saksalainen
• Keinu ja puomi x 1
• Pujottelu x 2

Gibli on ollut miesystäväni hoidossa, kun olen odottanut (atoopisen) silmätulehdukseni laantumista. Toivon, että se ei ole koira-allergiaa. Tiistaina olimme fysioterapiassa. Siellä en oirehtinut, vaikka olin Giblin vieressä koko ajan.

Edelleen vasemmassa lavassa ja olkavarressa on hiukan niukemmin lihaksia. Leikkausarpi kiristää vähemmän kuin ennen. Vasemman olkanivelen ojennus ja lavan liike aukenivat käsittelyllä. Vasemman kyynärän koukistus parempi, mutta yhä pienempi. Alakaulan ja lavan liitoskohdassa lihaskireyttä vasemmalla. Kaula- ja rintarangan välissä jäykkyyttä. Ls- ja si-nivelissä jäykkyyttä. Pitkästä vikalistasta huolimatta ei onneksi mitään ihmeitä. Saimme jumppaohjeet.

Treenit ym.

Olemme tällä viikolla käyneet metsässä ja jumpanneet. Tänään kävimme agilityhallilla. Menimme rataa 50 cm rimoilla. Koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja video eksponentiaalisesti enemmän, niin tässä on video.

Olin aluksi aivan myöhässä ja agility tuntui todella oudolta. Teemat valmiilta radalta poimittuina:

• Lähdössä lähetys pois päin. Tässä tarvittiin lelua avuksi.
• Poispäinkäännökset testasin muuten vaan.
• Kontaktit
• Lopuksi vanhasta muistista lelun kanssa leikkimistä ja luopumista.
• Parasta oli se, että loppuhölköttelyssä ei ollut puolieroja.

Tämä viikko

Olen ollut vähän kipeänä (silmät), joten tapahtumia on vähemmän. En varannut treenivuoroa. Olemme käyneet metsässä kertaalleen. Gibli on myös jumpannut.

Keskiviikkona oli aika leikanneelle kirurgille. Gibliltä otettiin ohutneulanäyte pulleasta arvesta ja yhdestä uudesta patista, jonka löysin maanantaina. Se sijaitsi vasemmalla lavan edessä, leikatun karvan rajalla. Molemmat olivat hyvänlaatuisia mikroskoopilla tarkasteltuina: arven pullotus ihan normaalia reaktiota ja se uusi patti vasemman lavan päällä talia. Huokaus.

Treeni, metsä, jumpat

Olemme ulkoilleet kaupungissa ja metsissä. 

Torstaina treenasimme lyhyesti:

• Hyppytekniikkana 5 hyppyä (15 cm) ja set point (3 hyppyä, korkein 65 cm okseri) *KLIK*
• 50 cm hyppyjä kaarena ratamaisesti molempiin suuntiin
• Hölköttelyt ja lämmittelyt aluksi ja hölköttelyt ja venytykset lopuksi

Olemme jumpanneet.

Kävimme toiseen otteeseen osteopaatilla, osin mielenkiinnostani. Saimme hyviä käsittelyneuvoja. 

Giblillä on ollut leikkauksesta alkaen arven yläosassa pullotusta. Nyt se alkoi minua hermostuttaa sen verran, että ensi viikolla siitä otetaan ohutneulanäyte. Se voi olla rasvakudosta. Toivon niin.

Tänään Gibli treffasi ihanaa pitkäkarvaista tricolour-uroscollieta. Olemme satunnaisesti tavanneet aiemmin lenkillä ja alusta saakka koirat ovat pitäneet toisistaan. Nyt kävimme sovitusti lenkkeilemässä pidemmän lenkin. Tuli todella hyvä mieli molempien koirien puolesta.

Treeni ja ompelukone

Giblin kanssa kävin treenaamassa. Ohjelma:

• Hyppytekniikkana kaarros 30, 40 ja 50 cm molempiin suuntiin ja kaarros 35 cm okserilla molempiin suuntiin.
• Pujottelu 2 x: leijeröin putken takaa, jotta Gibli sai itse hakea rytmin.
• 1 x puomi: tätä ei olla mentykään sitten heinäkuun alun. Mietin, miten Giblin tasapaino pitää. Hyvin oli muistissa myös kontakti.
• 1 x keinu
• Putkesta 35 cm hyppy 2 x putken edestä takaakiertona

Tässä on video.

Sain aivan liian vähällä käytöllä olleen ompelukoneen huollosta takaisin pari viikkoa sitten. Olen ommellut vaatteisiin heijastimia. Lisäksi tein Giblille paidan, jonka hihoja ei tarvitse kääriä ja joka suojaa karvatonta säteilyaluetta. Miltei kaikki loimet jättävät olkavarren ja kyynärpään paljaiksi. Muokkasin myös Giblin valjaat, jotka voisivat muuten hangata kainaloa. Kainalo on myös säteilytysaluetta. Löysin juuri sopivaa nauhaa vanhasta kaulapannasta.

Vanhat valjaat

Uudet valjaat

Valjaan selkäosan etuosa on vanhasta kaulapannasta.

Giblin säteilytysalueelle alkaa kasvaa karvaa. Tuo vaaleanpunainen kohta ei ole ihorikkoa, vaan ihan ihoa vaan. Tumma on hyperpigmentoitunutta ihoa. 

Fysioterapia

Kävimme Giblin kanssa fysioterapiassa 18.11.2025: Vasemman lavan ja olkavarren lihaksisto oli hieman niukempaa oikeaan verrattuna. Arvet kiristivät vähemmän kuin viimeksi. Olkanivelen ojennus kiristi ja lavan liukuliike oli niukempi, mutta vapautuivat käsittelyllä. Kyynärpään kiertoliike ja koukistus olivat jäykemmät. Alakaulan ja lavan liitoskohdassa oli lihaskireyttä. Kaula- ja rintarangan sekä rinta- ja lannerangan liitoskohdissa oli kireyttä, samoin lapojen takana. Saimme venyttely- ja lihaskunto-ohjeet. 

Pohdin/pohdimme levon ja harjoittelun sopivaa suhdetta, kun Gibli on vasta reilun kuukauden ollut kunnossa. Seuraavan ajan olisi hyvä olla noin 3 viikon kuluttua. 

Giblin vastapalvelus

Tässä on video Giblin ranteeni lussutuksesta. 

Metsässä liikkumisen tärkeyttä olen miettinyt usein. Siellä on rauha. En yleensä kuuntele mitään tai puhu puhelua samaan aikaan. Haluan keskittyä luontoon ja Giblin kanssa olemiseen. Nautin siitä, kuinka Gibli pitää minuun kontaktia ja usein kysyy tai ehdottaa, minne mennään. Joskus kävelemme minun valitsemaani reittiä, joskus Giblin valitsemaa, monesti molempia saman lenkin aikana. Sitä pääsee yllättymään miellyttävällä tavalla, kun antaa koiran päättää, minne mennään. Samaa tehdään usein kaupungissa, mikä on myös rentouttavaa. Ei tarvitse töiden jälkeen miettiä, missä sitä kävellään, koska koira vie.

Muutaman kerran ihmiset ovat kommentoineet, että Gibli taitaa olla arvokas koira. Koirallisen kampaajani kanssa oli puhe, kuinka yleensä on tapana säätää pahan päivän varalle. "Nyt tuli sitten se paha päivä", sanoi kampaaja. Olen lainannut keskusteluamme muutaman kerran sen jälkeen. 

Metsää, jumppaa ja hallia

Olemme nauttineet metsäkävelyistä myös sateessa. Olemme jatkaneet jumppia. Kävimme eilen treenaamassa. Ohjelma:

• Hyppytekniikkana pidentyvä sarja. Tämä ei kyllä anna mitään uutta, jatkossa vaikka pelkkää set pointia.
• Vähän helpotetut kepit, siis niin, että keppijono oli vähän avoin. Siinä tekniikka pitää hyvin. Näitä 2 x 12 kepillä. Oikeilla kepeillä Giblin voima tai askellus ei riitä. Ne kokeiltiin kahdesti, jos koiruus pääsisi paremmin rytmiin kiinni. Sama pujotteluhaaste on ollut Giblin koko agilityuran ajan. Ehkä kepit ovat Giblille juuri vähän väärällä etäisyydellä?
• Lopuksi 30 cm rimalla takaakierrot ja siivekkeen ympäri kierrot. 
• Sitten humputtelua.
• Tässä on video.

Tänään kävimme pitkästä aikaa osteopaatilla. Hänestä Giblissä oli montakin leikkauksen, sädetyksen ja nukutusten jäljiltä ymmärrettävää jumia ja hellästi hän hoiti Gibliä kuntoon.

Metsää, jumppaa ja hallia

Olemme ulkoilleet ja jumpanneet. Kävin eilen hallilla vuorolla, jonka olin varannut viikon päähän. Jippii. Jatkoimme metsän kautta kotiin. Varasin täksi iltapäiväksi uuden vuoron. Ohjelma:

• Set point yhteensä 3 x: 35 cm, 45 cm ja 60 cm. 35 ja 45 cm menivät kevyen näköisesti, joten uskalsin kokeilla kisakorkeutta. Metsässähän koira hyppii vaikka minkälaisia loikkia. Alastulo mietityttää eniten. Pehmeältä hyppy näyttää ainakin omaan silmääni. 
• Helpotetut 6 keppiä x 4: Viimeksi Giblin tekniikka ja voima eivät riittäneet 12 kisakeppiin. Jätin yrityksen yhteen kertaan. Tänään kokeilin 6 keppiä ensin niin, että leveyttä oli noin 5 cm. Koska se sujui vaivatta, kavensin "välin" noin 1-2 senttiin. Hyvältä näytti sekin. 
• Sitten teetin hoopersin kaaret ja tynnyrin muutamaan kertaan. 
• Lopuksi Gibli sai hölkytellä omaan tahtiin. Tarkkailin, näkyykö epäpuhtautta liikkeessä erityisesti vasemmalle ravatessa. Tasaiselta näyttää.

Gibli on aika ajoin rapsutellut sädehoitoaluetta. Vähän kauhulla olen miettinyt, alkaako alue elää väärällä tavalla. Iho tuntui hyvin kuivalta. Ihmisille suositellaan kosteusvoiteita jo sädetyksen aikana. Giblille niitä ei suositeltu. Koirille ei suositella mitään aineita ihoon sädetysaikaan, jotta ne eivät reagoi sädetykseen. Olen itselleni ostanut keväällä silikonigeeliä leikkaushaavaan. Sitä jäi paljon jäljelle. Nyt tuli hyvä käyttökohde. Giblin kutina on vähentynyt. Laitan geeliä myös ennen treeniä, jotta iho luistaa paremmin esim. keppejä vasten.

Kotona kävelemme portaita ylös ja alas hissin sijaan. Niistä tulee hyvää arkijumppaa myös. Puolieroa ei näy. 

Hallilla

Kävimme Giblin kanssa hallilla. Oli puolen tunnin aika, koska viimeksi tunti oli aivan liikaa. Ensimmäiset 10 minuuttia menivät Giblin lämmittelyyn. Ulkona satoi, joten se ei houkutellut pidempään alkujumppaan. Hyppytekniikan rakenteluun menee aina aikaa. Lopuksi jäi reilu 5 minuuttia jäähdyttelyyn. Silti jäi kiireinen olo. Ehkä ensi kerralla pitää varata taas 60 min, vaikka se on aivan liian pitkä aika. 

Fysioterapeutin kanssa oli puhe, että isoja hyppyjä ei teetetä ennen kuin on saatu lihaskunto ennalleen. 

• Teetin 10 cm ravikavaletteja. Toistoja tuli liki tuplat, koska Gibli laukkasi joka toisen yli riman suoritussuuntaan. Onneksi rakas koirani ravasi palatessaan.
• Hyppytekniikkana laskeutumisharjoitus, okserissa rima max 25 cm. 
• Halusin kokeilla, miten kepit sujuvat. Sivuttaistepsutuksethan sujuvat normaalisti. Tiesin, että jotakin kykyä on, joten eläinrääkkäyksestä ei olisi kyse. Mutta jos pujottelu ei sujuisi lainkaan, olisi mietinnän paikka, jätetäänkö agility kokonaan. Kokeilin 2x2 kepin sarjalla kevennettynä versiona. Sitten lähetin Giblin kerran oikeille kepeille. Yritin saada niistä irti osan, jotta keppejä olisi ollut 6 tai 8, mutta ne on hitsattu yhtenäisiksi. Livenä näytti sukkelalta ja mies kysyikin, että milloin ilmoitat Giblin kisoihin. Toista kertaa en testannut, koska jotakin hakemista niissä oli.

Videolla näkyy hidastuksessa, kuinka pujottelussa Gibli kompensoi vasenta puolta. Tätähän koira teki myös ennen syövän toteamista. En tiedä, paljonko siitä on lihasmuistia ja paljonko lihaspuutosta. Pujottelussa varmaan aletaan edetä 2x2-menetelmällä, koska siinä vaikeusastetta voi lisätä hiljalleen. Jos pujottelu jää vaikeaksi, Gibli siirtyy agilitysta eläkkeelle - toisen kerran. Kesällä siirsin Giblin eläkkeelle ensimmäisen kerran. 

Tässähän voi loputtomiin miettiä, mikä on oikein ja mikä väärin ja mikä koiralle hyväksi ja mikä haitaksi. Turhaa kipua tai vaivaa en Giblille aio aiheuttaa, mutta en näe järkeväksi evätä pois mielekästä lajia, jos se sujuu ja tuo mielekkyyttä elämään.

Alla on video tämän päivän treenistä.

Jumpat, metsät ja fysioterapia

Olemme käyneet lähiö- ja metsäkävelyillä. 

Eilen oli Giblin fysioterapia: Gibli varasi painoa hyvin vasemmalle etujalalle. Varpaiden koukistus on aktivoituinut, oli vielä haastavaa tasapainotyynyn päällä. Gibli pystyy punnertamaan ja ottamaan sivuttaisaskelia etujaloilla. 

Vasemman lavan ja olkavarren lihaksisto oli yhä hieman niukempaa oikeaan puoleen verrattuna. Poistetun imusolmukkeen kohdalla arpi ei enää kiristänyt. Kiristystä oli vielä itse olkavarren arven seudussa, mutta vähemmän kuin viimeksi. Kyynärpään kierto ok. Kiristystä vasemmalla olkanivelen ojennuksessa ja lavassa, hauislihaksessa sekä 4. ja 5. varpaiden koukistajajänteissä. Kireyttä myös th-ylimenoalueella, jäykkyyttä ls-välissä ja oikealla si-nivelen liike niukempi. 

Saimme jumppa- ja arvenkäsittelyohjeet. Seuraava käynti 3 viikon kuluttua.

Entisaikaan

Gibli on juoksennellut ja kiipeillyt hyvin vaivattoman oloisesti. 2.7.2025 lähdimme agilityhallilta linkuttaen. Enpä silloin arvannut, mitä oli edessä. Palasimme hallille viime perjantaina. Tuntui oudolta etsiä komerosta treeniliivi, Giblin lelut ja agilitykengät. Saimme takaisin jotakin sitä vanhaa, minkä luulin menettäneemme kokonaan. En muistanut enää, kummassa etutaskussa olen pitänyt lelupalkkaa ja kummassa namipalkkaa. 

Ohjelma: 

• 3 x ravikavaletit, tosin Gibli tuli ne eestaas. Halusin nähdä, miten Gibli varaa vasemmalle etujalalle ja miten jalka liikkuu. Luonnossa ei oikeasti näe, koska koira kompensoi liikkumistaan.
• 5 x set point, rima max 35 cm. Tässä oli palkka liian lähellä. Toisaalta en halunnut Giblin kiihdyttävän palkalle.
• 5 x hoopers-tynnyrin kierto: Ensimmäistä kertaa näin nämä itsekin. Gibli tiesi heti, mitä tehdä. 
• 2 x hoopers-kaaren läpi juokseminen. 

Muuten olemme jatkaneet metsälenkkejä ja jumppia. 

Yritin löytää vertailukuvia ennen ja jälkeen leikkauksen ja sädehoidon, miten lihaskunto on muuttunut. 29.9.2025 käytiin ensimmäisen kerran metsässä leikkauksen ja sädehoidon jälkeen. Silloin pernasta oli löytynyt patti ja halusin tarjota Giblille metsässä käymistä vielä kerran.

5.7.2025 "Ei voi olla totta" -metsäkävelyllä.
Diagnoosi soitettiin 4.7.2025.

9.7.2025 illalla pernan ja maksan ultraäänen
ja ohutneulanäytteiden jälkeen

Pikku Ruipelo 30.9.2025

Sama 30.9.2025

30.9.2025

18.10.2025 Pakkasaamun jälkeen

18.10.2025

Lisää ulkolenkkejä ja jumppaa

Olemme jatkaneet ulkolenkkejä ja jumppaa. Tekee niin hyvää itsellenikin päästä liikkumaan. Giblin varpaiden koukistus näyttää aktivoituneen. Giblin arpea kuuluu silitellä kiinnikkeiden vähentämiseksi. Olkapään arvessa tuntuu ihon alla edelleen tikit. 

Giblin iltapuruluut loppuivat. Hain edelliset, kun Giblillä oli todettu pernapatti, oli tulossa ultraääni ja ohutneulanäyte. Silloin pohdin, jääkö puruluita yli. Huojentuneena hain niitä eilen lisää. Sama oli koiranruokasäkin kanssa, että meneeköhän nämä kaikki?

Olen muutenkin miettinyt koiran ikää, sairastamista ja kuolemaa. Olen ajatellut niin, että kun koira täyttää 8, sen jälkeen voi tulla mitä vaan. Siis yhtenä päivänä koira uuvahtaa kalpeine ikenineen tai ilmaantuu patti, mikä osoittautuu loppuvaiheen syöväksi ja sen pituinen se. Mutta niin kauan kuin mitään sellaista ei tapahdu, sellaiset ajatukset voi ohittaa kepein mielin. 

Nyt kun koiralla on syöpädiagnoosi, kuoleman mahdollisuus on liian läsnä ja todellinen. Koiran pitämisen kepeys ja tulevaisuuden suunnittelu ovat muuttuneet hetkessä elämiseksi. Vaikka kuinka toitottaisin itselleni, että voihan sitä kuka tahansa kuolla mihin tahansa yhtäkkiä ja joka tapauksessa kuuluu nauttia tästä hetkestä. Samaan aikaan olen kiitollinen, että meillä oli mahdollisuus (yrittää) ostaa lisäaikaa. 

Aluksi Giblin syövän toteamisen jälkeen otin paljon valokuvia ja videoita. Oli tärkeää saada ikuistettua kaikki, jos ne olisivatkin viimeinen kerta jotakin. Otin tassun jäljetkin pahville. Eilen metsälenkillä tajusin, että jatkuva kuvaaminen on vähentynyt. Otin silti pari videota.

Giblille on varattu huomiseksi yllätys. Toivottavasti se toteutuu.

Ulkolenkkejä ja jumppaa

Gibli näyttää jo odottaneen normaalia jumppaa.

Pentua varten ostin terassimattoja, jotta jalat eivät luista liikaa. Gibliä ne hyödyttivät leikkauksen jälkeen. Matot saavat olla vielä vähän aikaa paikoillaan. Sopivat myös jumppa-alustoiksi.

Pikku-Tomban fysioterapia

Tuntui siltä kuin jotakin normaalia olisi palannut elämään, kun vein Giblin fysioterapiaan tuttuun paikkaan. Fysioterapeutti oli sovitusti etukäteen etsinyt tietoa fysioterapiasta säteilytyksen jälkeen.

Hämmästelin jälleen fysioterapeutin tarkkoja silmiä. Hän huomasi vasemman etujalan uloimpien varpaiden olevan enemmän ojentuneina ja niiden aktiivisuuden pienempää. Tästä sanoessaan muistin itsekin katsoneeni samaa ja pohtineeni, onko varpaissa vikaa. Unohdin sen, kun asennon muutoksen jälkeen varpaat liikkuivat normaalisti. Vasemman lavan lihaksisto oli pienempää kuin oikealla. Arpialueella oli kireyttä sekä poistetun imusolmukkeen alueella että itse leikkaus- ja säteilytysalueella. Vasemman kyynärpään kiertoliikkeessä oli rajoitusta. Hauiksessa oli kohtalaista kireyttä. C6-7 välillä jäykkyyttä. Th-ylimenoalueella oli kireyttä. (Giblillähän ei ollut spondyloosia tällä alueella, näkyi levinneisyystutkimuksissa otetuissa rtg-kuvissa.) Oikealla si-nivelen liike oli niukempi. Kireydet aukenivat käsittelyssä hyvin.

Saimme jumppaohjeet ja ohjeet arpien käsittelyyn. Huomenna elämme rauhallisemmin, kuten aina fysioterapian jälkeen. Seuraavaa käyntiä suositellaan 2-4 viikon päähän.

Metsässä

 

Ulkoilua ja puhelu

Olemme käyneet paljon ulkona ja metsässä. Gibli on syönyt mustikoita. Kävimme sateisena päivänä myös isossa kauppakeskuksessa. Olin ylpeä Giblin käyttäytymisestä.

Ohutneulanäytteen vastaus ja sen merkitys ovat pyörineet mielessäni.

Tänään olin ajamassa Giblin kanssa kohti metsää, kun puhelin soi. Onkologi soitti patologin vastauksista. Ajoin bussipysäkille. Giblin pernan muutos on lymfaattisen kudoksen hyvänlaatuista muutosta, mitä tavataan usein vanhemmilla koirilla. Sille ei tarvitse tehdä mitään. 

Huokaus.

Ajoin metsän laitaan ja laskin Giblin syömään mustikoita. 

Kotona varasin ajan fysioterapeutille. Lihaksen säikeen poiston, kolmella jalalla kinkkaamisen ja sädehoidon jälkeen on varmasti hoidettavaa.

Onkologilla

Menin sitten googlaamaan, mitä pernapatti tarkoittaa. Googlen ja AI:n mukaan 2/3 on pahanlaatuisia kasvaimia, joko hemangiosarkoomia tai etäpesäkkeitä esim. mastsolusyövästä. 1/3 on joitakin kiltimpiä kasvaimia. Perna on hyvin verekäs elin. Levinneitä kasvaimia ei leikata, koska koiran ennuste on toivoton. Hyvänlaatuiset leikataan, koska koira muuten kuolee yhtenä päivänä sisäiseen verenvuotoon. Etukäteen ei voi tietää varmasti, mitä lajia patti on. 

Koira itse ei tiennyt olevansa kuolemansairas, vaan virkistyi hyvin aktiiviseksi. Kuluneella viikolla on maistunut ruoka ja juoma. On kuulunut tuttu tömähdys ja tepsutus juustopaketin aukaisun jälkeen, ja vierelle on ilmaantunut koiran kuono. Metsässä Gibli on ottanut juoksupyrähdyksiä ja syönyt mustikoita. Olen laskenut Giblin järveen ruoppaamaan rantaa, mikä on hänen mielipuuhaansa. Kaiken tämän yllä on leijunut viimeisen kerran varjo. 

Mielessäni on toistuvasti soinut Love Storyn musiikki. Sattumalta juuri se elokuva tuli televisiosta ensimmäisenä iltana Utrechtissa. Jos joku nuorempi lukija ei tiedä, niin elokuva on traaginen rakkaustarina.

Jos patti on hyvänlaatuinen, leikkautanko? Leikkauksesta toivutaan 2-4 viikkoa. Jos sillä taas saavuttaa lisävuosia ilman pelkoa sisäisestä verenvuodosta, niin onko se koiran paras? Jos patti on pahanlaatuinen, mitäs sitten tehdään? Toivon, että perna ei olisi sattunut viime viikolla ultraajan silmään. Elettäisiin paljon onnellisempaa elämää ilman sitä tietoa.

Tänään oli aika onkologille. Pidän hänen tavastaan tehdä töitä. Olin löytänyt Giblistä 2 pattia, toisen uuden vasemmalta kaulalta. Toisen huomasi vasemmalta alaselästä muutama sentti hännän vierestä viimeksi hoitaja. Minusta se oli jo kerralleen tutkittu, mutta tässä on todella tullut neuroottiseksi. Ensimmäisestä patista ei irronnut soluja, mastsolusyövästä yleensä irtoaa. Sen suhteen jäätiin seurantalinjalle. Takaselässä ollut patti oli talia, kuten viimeksikin. Sitten Gibli rauhoitettiin. Ajateltiin, että koiran paras on olla tietämätön verikokeista ja koepaloista. Tällä kertaa en halunnut mukaan ultraääneen. En halunnut seurata tutkimusta ja kuulla keskustelua. Giblin sai hakea 40 min kuluttua.

Kävin viemessä kirjeen postiin, keittiötarvikeliikkeessä ja Iittalan tehtaanmyymälässä ostamassa sakset. 

Pernan muutoksesta otettiin ohutneulanäytteet. Se on pieni, 0,5 cm halkaisijaltaan. Maksassa tai pernassa ei muuten ollut mitään poikkeavaa. Muutos ei oikein sovi mastsolusyövän etäpesäkkeeksi. Se voisi olla joku hyvänlaatuinen muutos. Patologin vastaus tulee torstaina tai perjantaina.

CRP oli laskenut 184:stä kolmekymmentä johonkin. (Minulla ei ole vielä papereita.) Antibioottia kannattaa jatkaa vielä muutama päivä. Ehdotin infektiofokukseksi virtsateitä. Se nyt jäi avoimeksi.

Mutta löytyi taas uutta. Sappirakossa on kelluvia hötäleitä. Niistä voisi tulla mukoseele tai kiinteämpiä klimppejä, shelttien tauti siis. Mitään soraa tai kiviä siellä ei ollut. Kontrolli 3 kk kuluttua. 

Kun opiskelin italiaa, opettaja teki kielitehtäviä "Mäsäytä myyrää" -peliin. Siinä maasta nousee myyrän päitä ja ne pitää iskeä nuijalla mataliksi. Giblin kanssa tulee samanlainen olo. Kun yhden myyrän saa mäsäytettyä, seuraavat kaksi ilmestyy. 

Vaihtelevaa

En minä kyllä koiraa ottaessani tajunnut, mihin kaikkeen sitä joutuu.

Gibli alkoi olla yhä vaisumpi, joten aloitin antibiootin kuitenkin. Lauantaina koira vaan makasi. Ei noussut, vaikka laitoin ruokaa kippoon. Piti erikseen kutsua syömään. Söi närppien. Ei tullut luokse, vaikka juustopaketti rapisi. Se sitä vasta huolestuttava merkki onkin, koska normaalisti sen äänen kuullessaan Giblikki hyppää sängystä alas ja tepsuttaa viereeni. Ulkoa tullessamme Gibli ei kipittänyt normaalisti kotiin, vaan laahusti pedilleen pysähdellen häntä velttona. 

Ajattelin, että näin se sitten menee, kun syöpä leviää. Että miten kauan tällaista kuuluu katsoa. Katsoin koiraa, joka makasi apeana omissa oloissaan. Istuin Giblin viereen ja mietin, että heijastuuko Giblin huonon voinnin aiheuttama minun huoleni Gibliin ja nökötämmekö sitten molemmat samassa masennuskuplassa. Mietin, onko hoitoihin vienti tuhonnut välimme lopullisesti. Että minä olen vaan se paha, joka vie eläinlääkäreille ja pitelee kiinni, kun pistellään ja sattuu.

Tein Giblille broileri-riisiä, joka alkoi maistua. Sain sitä uppoamaan lauantaina 3 otteeseen. Kuppiin sitä jäi kuitenkin. Kauramaito ei maistunut.

Sunnuntaiaamuna Gibli ei olisi halunnut aamukävelylle ennen kuin saa aamuruuan, mikä näytti hyvin positiiviselta. Olemus oli selvästi pirteämpi. Oli kaunis ilma, joten lähdimme metsään. Otin taas pakasterasian mukaan puolukoita varten, jotta ollaan metsässä hyvin aloillaan, jotta ei tule painetta ylimääräiseen fyysiseen rasitukseen. Saadaan ainakin raitista ilmaa. Gibli kiitti ja söi mustikoita reilun tunnin. Minä poimin puolukoita litran. Sieniä, erityisesti suppilovahveroita, olisi ollut vaikka kuinka paljon.

Tänäänkin on ollut hyvä päivä. Gibli on ollut reipas ja normaali. Nytkin koira tuijottaa minua ja odottaa, että saa iltaruokaa. Hellalla on kypsymässä kana-riisiä. 

Sädehoidon aiheuttama ihovaurio on selkeästi kääntynyt parempaan. Suihkutin sen kraanavedellä ensimmäistä kertaa. Ei kirvellyt. Jätin hihan ja paidan pois käytöstä. Se herkästi hinkkaa kainaloa.

Yksi säie kerrallaan

Olen iloinnut tässä Giblin toipumisesta. Ihon pahin vaihe oli ehkä tiistaina ja keskiviikkona. Palovamma kiertää nyt kainaloon, mutta alkaa kuivua. Yhä pidän keittosuolalappuja kerran päivässä ja laitan sitten hunajaa. 

Maanantaina tai tiistaina otin uutta kanariisinappulaa kokeiluun. Eilen ostin pitkästä aikaa hampurilaiset sekä Giblille että minulle, kuten aiemmin hyvin menneiden kisojen jälkeen. Gibli ei syönyt sämpyläosiota, mikä on poikkeuksellista. Iltalenkillä kakka oli löysähköä ja sitä Gibli teki kolme annosta. Illalla Gibli söi nappuloita vain syöttämällä ja niinkin vain 7 kpl. 

Aamulla Gibli ei juossut ulkoa sisälle ruokakupin luokse eikä suostunut syömään yhtään. Koiralle ei maistunut myöskään kauramaito. Aloin soitella läpi eläinlääkäreitä. Saatiin iltapäivälle aika eläinsairaalan erikoislääkärille. Iski päälle tuttu ahdistus ja oudon tunnoton olo. Ennen lähtöä silittelin Gibliä. Lähtiessä mietin, että tulenko takaisin pelkän hihnan kanssa. Ajaessa katselin taivasta, että näin se oli nätti päivä silloinkin, kun Lysti lähti. Kuinka se ikävä iskee ihan eri tavalla sitten, kun koira on kuollut.

Gibli oli eläinlääkärissä aika ok. Kuumetta ei ollut. Tunnustellen ei ollut mitään poikkeavaa imusolmukkeissakaan. Vatsa aristi lievästi. Otettiin ultraääni märkäkohdun poissulkemiseksi. Ei ollut märkäkohtua. Sivulöydöksenä löytyi pernasta 0,5 cm muutos, jota ei ollut heinäkuussa. "Voi se olla hyvänlaatuinenkin muutos." Mastsolusyöpä leviää maksaan ja pernaan. Otettiin verikokeet. Niissä tulehdusarvo CRP 180 (raja alle 10), valkosoluista neutrofiilit ja monosyytit koholla. Muuten mm. maksa-arvot ok. Palovamma näytti rauhalliselta, ei selittänyt tulehdusta. Eläinlääkärit jäivät pohtimaan, nostaako sädetys tulehdusarvoja. Olin jo laittanut viestiä Utrechtiin ja odotin vastausta. Annettiin pahoinvointilääkkeet, antibiootit ja kontrolliaika onkologille viikon päähän, jolloin verikokeet, pernan ja maksan tutkimus. 

Kotimatkalla ajattelin, että näin sitä roikutaan varassa narun, josta yksi säie kerrallaan katkaistaan. Että eihän minulle mitään luvattukaan. CRP voi nousta myös syövän vuoksi ja on huonon ennusteen merkki. Se sopii kuvaan, kun tauti on kerran jo pernassa. Miten tällaista kuoleman kanssa pelaamista ihan oikeasti voi kestää? Että onko kertarysäys kuitenkin parempi? Ja miksi ei päästä tästä nyt sen verran jaloilleen, että päästäisiin metsään? Jäikö meidän viimeiseksi hyväksi irtiolohetkeksi Pohjanmeren hiekkarannalla olo? Hieno muisto se onkin. (Videon saa Youtuben asetuksista HD:ksi.)

Kotona soi puhelin. Utrechtista soitti Giblin onkologi. Crp voi olla koholla sädetyksen jälkeen tai Giblillä voi olla esim. virustulehdus. Mastsolusyöpä ei yleensä leviä noin pernaan. Ensin se leviää imusolmukkeisiin. Jos oikein ymmärsin, silloinkaan pernassa ei ole vain yhtä muutosta. Tämän ikäisellä koiralla pernassa voi olla muutakin. Normaalia pidemmät unet kuuluvat yhä sädehoidon jälkeiseen aikaan. Hän ei suositellut antibioottia, kun ei kerran ollut kuumetta ja koira on virkeä hereillä ollessaan. Antibiootti vaan vie suolistosta hyvätkin bakteerit. Oireenmukainen hoito, jos koira kerran on virkeä ja kuumeeton. Ja ne uudet nappulat pois.

Enkelien siipien havina herkesi hetkeksi. 

Jäin pohtimaan puhelun jälkeen, että entäpä jos olisinkin eläinlääkärissä päätynyt siihen, että syöpä on levinnyt pernaan, tulehdusarvo on koholla eikä koira enää syö, että lasketaan toinen pois kärsimästä. Sitten olisi tullut tuo puhelu.

Tiistaina on Utrechtin kontrolli. Ehkä se perna on parasta tutkia kuitenkin. Mietin miten paljon organisoidumpaa syöpään sairastuneilla ihmisillä on. Eläimen kanssa sitä jää yksin googlailemaan hoitopaikkoja ja lääkäreitä.

Toipilaan kanssa elämistä

Ihoreaktio on laajentunut, kuten "pitikin". Onpahan varmaa se, että koira ei saanut plasebo-valohoitoa. En toki valohoitoa oikeasti epäillytkään.

Olen pitänyt palovammassa 2 x vrk:ssa keittosuolahaudetta, josta Gibli pitää. Suihkuttelin vamma-alueelle alkuun Vetramilia, mutta en kestä sitä hajua enää itse. En tiedä, paljonko se ottaa koiran nenään. Ostin apteekista ihmisille tarkoitettua manuka-hunajapitoista steriiliä voidetta, joka ei haise. 

Aamulla Gibliä kiinnosti vamma-alue vimmaisesti. Siitä irtosikin 1 x 2 cm ihoa tai rupea. En tiedä, koskiko Gibliin. Laitoin keittosuolahauteen, mikä rauhoitti Giblin heti. Sitten laitoin uutta hunajavoidetta. Sen ongelma on se, että koira voi innostua sitä nuolemaan. Gibli rauhoittui selvästi operaation jälkeen eikä ole sen jälkeen haavaan juuri vilkaissutkaan. Hunaja varmaan suojaa pintaa niin, ettei se arista. Hunajahimoa koirallani ei näytä olevan.

Kävimme päivällä kävelyllä. Gibli olisi taas jaksanut pidempään kuin reilu puoli tuntia. Illemmalla jumppasin Giblin kevyesti ihan jotakin tehdäksemme. Tehtävä oli siis seisoa kahdella tasapainotyynyllä, kun syötin nameja. Toinen tehtävä oli takajalkakyykyt 2 x 3 toistoa. Valitsin tehtävät niin, että ne eivät rasittaisi etujalkaa enempää kuin normaali liikunta.

Iltalenkillä Gibli linkutti lievästi. Siitäkin sanottiin etukäteen. Iltalenkistä tuli 4 minuutin mittainen. Käännyttiin heti takaisin, kun oli saatu asiat tehtyä. Jäin miettimään, tehtiinkö sittenkin jotakin liikaa.

***

Gibli leikattiin tasan 2 kuukautta sitten. Alkuaika oli järkyttävää kipeän ja käytännössä liikuntakyvyttömän koiran kanssa, koska vielä tiesi, että se ei siihen tule loppumaan. Uutiset olivat huonoja ja heti leikkauksen jälkeen oli selvää, että jatkohoitoa tarvitaan. Nyt sädehoidon jälkeen ennuste on yhä epävarma.

Palovamman nuolemisen estämiseksi on pidettävä kuonokoppaa silloin, kun koira ei ole silmän alla. En ole varma, saako Gibli suunsa aivan auki, jos on pakko oksentaa, joten en voi jättää Gibliä yksin. Sisällä ollessamme olemme samassa huoneessa. En poistu asunnosta ilman Gibliä. Öisin nukkuessani Giblillä on koppa. Oletan herääväni yöllä, jos yökkäys alkaa. Luulen, että kaikki koiranomistajat ovat herkistyneet siihen ääneen.

Metsässä Gibli on pidettävä hihnassa, kunnes palovamma on kunnossa. Gibli rakastaa liikaa sammaleessa piehtarointia, jotta iho sitä nyt kestäisi. Koira onneksi pääsee autohäkkiin ja pois jo itsekseen ja liikkuu aika normaalisti. 

Paita on päällä koko ajan. Palovamma erittää kudosnestettä. Pesukierrätyksen vuoksi vaatteita on kolme: 1 urheilupaitani, 1 Giblin college ja 1 medical sleeve. Ne eivat saa hangata ihoa tai puristaa kainalosta. Medical sleeve on vähän liian kapea palovammakohdasta. Hiha pääsee myös kiertymään. Rapsuttaminen onnistuisi.

Medical sleeve

Kotona

Giblille uni maistui hyvin matkan jälkeen. Koira veti syviä sikeitä. Siitä oli sanottu etukäteen. Nukutusten lisäksi väsytti varmasti itse matka ja paluumatka.

Ihossa oli maanantaihin saakka ne kaksi alle sentin kokoista vaaleanpunaista laikkua ja hyperpigmentaatiota eli tummempi iho. Tiistaina kävin Giblin kanssa metsässä. Otin pakasterasian mukaan puolukoita varten. Ajattelin, että ollaan suht paikoillaan ja Gibli saa liikkua omaan tahtiin. Koira juoksi heti järveen, onneksi vain "nilkkojaan" myöten, koska en halunnut palovammaan järvivettä yhtään. Sitten koiruus kävi piehtaroimaan sammalikkoon. Paita oli toki päällä. Tarkastin ihon piehtaroimisen jälkeen. Ihoa oli lähtenyt isommalta alueelta. En halunnut uusia piehtarointeja enkä ihoon liiallista paidan hinkkausta, joten käännyimme takaisin autolle. Kotona huuhdoin ihon keittosuolalla ja sumutin hunajaa päälle. Sitten Gibli sai taas paidan päälleen. 

Tässä on kuva ihosta tiistaina, tahallaan kauempaa otettu. Toivon, ettei koko säteilytysalueesta tule joulukinkun näköistä. Tuo reaktio syvenee ensi tiistaihin saakka noin keskimäärin. Turkki näyttää siltä, että tulee lähtemään säteilytysalueelta. Gibli osaa poseerata lasittunein silmin. Koira on huumorintajuisempi kuin ikinä osasin kuvitellakaan.

En ole vielä aloittanut kipulääkkeitä. Gibli on rauhallinen eikä ole palovammastaan kiinnostunut, nytkin pötköttää pedillään rauhallisena. Kipulääkkeet aloitettaisiin tulehduskipulääkkeillä. Kesäkuussa oli verioksentelua ja -ripulia, mikä todennäköisesti johtui mastsolusyövästä. Jos kipulääkkeen tarve tulee, annan silti kaveriksi omepratsolia.

Eilen ja tänään kävimme katukävelyillä. Tänään annoin Giblin päättää minne mennään. Kun loppuviikosta Gibli näytti selvästi, että ei kävellä pidemmälle, tänään koira pursui ideoita, minne matkaa jatketaan. Ulospäin ei näkynyt, mitä on ollut meneillään. Lopetin haistelukävelyn 40 min kohdalla.

***

Ennen matkaa ajattelin, että käymme Giblin kanssa lähikaupungeissa: Amsterdamissa, Rotterdamissa ja Haagissa. Se jäi. Viikot menivät sädetyksissä ja iltapäivät nukutusten jälkeen levätessä. Illat jäivät lyhyiksi. Viikonloppuisin halusin tarjota Giblille jotakin sellaista, mistä koira pitää. Siksi kävimme rannalla emmekä kaupungeissa. 

Hotellissa asuessa mietin, mihin aika kotona tuhrautuu. Mitkä ovat aikasyöpöt? Kotona on pakko siivota. Aamupala ja ruokaa täytyy tehdä. Pyykkiä voi pestä. Tein firman toimistoasioita, joita voi tehdä vain kotikoneella. Niihin meni aikaa. Pari päivää olen tehnyt yhtä artikkelia varsin intensiivisesti. Täältä on pidempi matka ulkoilemaan luontoon kuin Hollannin hotellista. Ei ole dyynit vieressä.

En vieläkään välillä usko, mitä Giblille ja elämällemme on tapahtunut. Olen kuitenkin alkanut nukkua paremmin enkä aina herätessäni havahdu kauhuun ja ahdistukseen siitä, mitä on meneillään.

Kotimatka

 

Lähdimme ajamaan suoraan eläinklinikalta kohti Saksan Travemündeä tiistaina klo 15 jälkeen. 514 km. Ajoajaksi oli karttasovellus antanut 5 h 20 minuuttia, mutta heti aluksi kävi selväksi, että se ei tulisi pitämään paikkaansa. Oli ruuhkaa, tietöitä, vesisadetta ja 2 liikenneonnettomuutta. Seisoimme jonoissa pitkään. Kamala kiire ei ollut, koska Travemündessä piti olla vasta yöllä. Laiva lähti klo 2 ja sitä alettiin lastaamaan klo 23. Toki teki mieli päästä lähelle määränpäätä mahdollisimman aikaisin ja viettää aikaa vaikka Lübeckissä. Pysähdyimme 2 x huoltoasemalla. Loppumatkasta oli rankkasade ja ukkosmyrsky. 

Gibli nukkui koko matkan pysähdyksiä lukuun ottamatta. Lübeckissä olimme klo 21 jälkeen. Ulkoilutin ja syötin Giblin. Nappasin yhden valokuvan todisteeksi, kun täysikuu loisti sopivasti kahden tornin välistä. 

Sitten luin, että lähtöselvitys onkin jo auki. Ei tehnyt mieli kuluttaa aikaa enää väärässä paikassa, joten ajoimme viimeisimmät 17 km satamaan. Lähtöselvitys sujui jonottamatta. Laivan sisällä auto piti peruuttaa pitkähkö matka alamäkiluiskan yläreunaan. Palikat asetettiin eturenkaiden eteen ja sitten kävelimme hyttiin.

Oli outoa, kun ihmiset puhuivat suomea.

Olin varannut isomman hytin. En varatessa tiennyt, miten kipeä Gibli tulee olemaan, joten halusimme koiralla olevan kääntymistilaa, jotta ei koko ajan osu johonkin, jos toinen lapa on pelkkää vetistävää rakkulaista palovammaa. Laivalla olisimme kuitenkin 35 tuntia (klo 23 - 2 yötä - klo 10). Hytti oli keulassa ja siinä oli kaksi ikkunaa, toinen eteen ja toinen sivulle. Ei se ihan viimeistä huutoa ollut.  

Koiran olosuhteita ei pääse Finnmaid-laivalla kehumaan. Kun Hki-Tukholma- ja Trelleborg-Rostock-väleillä koiran kanssa sai liikkua varsin vapaasti, nyt sai liikkua vain 7. kannella. Olin lukenut etukäteen koirien epäsiististä vessalaatikosta, mutta en silti ollut tarpeeksi varautunut. Hki-Sto- ja Trelleborg-Rostock-väleillä oli ihan siistit soralaatikot, joita Gibli ei kammoksunut. Nyt laivan oikealla ja vasemmalla sivulla oli ehkä 6 m x 20 m kansi, jonka keskellä "hiekkalaatikkona" oli n. 1,5 x 2 m virtsasta litimärkää ja haisevaa tekonurmea. Itse kansi oli täynnä pissilätäköitä ja huonosti siivottua koiran kakkaa. Nostin Giblin tekonurmelle, miltä Gibli hyppäsi välittömästi pois. Meni aikansa, että Gibli suostui pissimään suoraan metallikannelle, kuten muutkin koirat olivat tehneet. Sen jälkeen en ihmetellyt, miksi hytin lattia oli tahmea edellisten asukkaiden jäljiltä. Huuhdoin Giblin tassut aina ulkoilutuksen jälkeen. Omia kusiluistimiamme hinkkasimme käytävän kokolattiamattoon. Olen kuullut monien koiraihmisten ehdottaneen parannuksia koirien vessaolosuhteisiin. En tajua, miksi ei laiteta pientä hiekkalaatikkoa?

Olin ottanut ruoka- ja wifi-paketin. Tiistai-iltana söin pakettiin kuulumattoman focaccian ja seuralaiseni otti myöhäisillallisen. Ruokapakettiin kuului keskiviikkoaamuna brunssi (erinomainen), päivällinen (hyvä) ja torstaiaamuna aamiainen (kattava sekin). Wifin avulla pystyin osallistumaan videovälitteiseen koulutukseen yllättävän hyvin.

Tuuli kohtalaisesti. Laiva keinui jonkin verran. Aallot iskivät välillä laivan keulaan, mikä kuului hyttiin satunnaisina paukahduksina. Gibli niitä aluksi kuulosteli, mutta ei niistä hätkähtänyt.

Laivassa oli toki helppoa vain olla ja levätä. Se puoltaa tuota väliä. Silti seuraavalla kerralla ajan mieluummin Ruotsin kautta parempien laivojen, hyttien ja koiran olosuhteiden vuoksi. Tai sitten Baltian kautta, mutta siitä en sen enempää tiedä. Tai sitten pitää opettaa koira tekemään tarpeensa omaan hiekkalaatikkoon.

Torstaina Suomeen saapuessa oli kaunis aamu. Helsingin nähdessäni tuli kyyneleet silmiin. Vihdoinkin reissu alkoi olla ohi. Mietin, mikä kaikki olisi voinut mennä pieleen: Giblin tai minun sairastuminen, sädehoitolaitteen rikkoontuminen, kolari, Giblin odottamatton haittavaikutus sädetyksestä tms. Lisäksi Gibli näytti sietäneen säteilytyksen paremmin kuin ennalta odotettiin.

Kotona oli pölyisen hajuista 3½ viikon matkan jäljiltä. Makuuhuoneen seinää vasten oli kompostihäkki. Olin jo ehtinyt unohtaa, että ennen lähtöä pidin sitä sohvan edessä, jotta Gibli ei hyppää sohvalle ja siltä pois. Matkalle lähtiessä Gibli ei pystynyt kävelemään portaita. Hollannissa portaat alkoivat sujua. Lisäksi koira pystyy hyppäämään jo sängyltä ja sohvalta alas. Autan vielä autohäkistä pois hypätessä.

Tavaroita purkaessa meni oma aikansa. Siivosin. Kävimme kävelyillä.

Gibli on nukkunut pitkiä unia. Annan Giblin levätä. Säteilyalueella on hyperpigmentaatiota ja 2 vaaleanpunaista alle sentin kokoista laikkua. Karvat eivät ole vielä lähteneet. Gibli ei ole kipeän oloinen eikä nuole ihoaan. Jos sunnuntaihin saakka on tällaista, niin sitten tiistaista on kulunut 5 vuorokautta. Ehkä selvisimme vähällä edes ihoreaktion suhteen?

Jos Giblillä ei olisi noin hyvä luonne, reissu olisi ollut hankala. Ääni- tai alusta-aran tai aggressiivisen koiran kanssa matkustamisessa ja hoidoissa olisi ollut ongelmia. Nyt mistään sellaisesta ei tarvinnut huolehtia. Gibli keräsi pisteet kotiin joka paikassa.

Alkaa uudenlainen elämä. Entiset agilityrutiinit ovat poissa: treenit, valmennukset ja kisat. Jää nähtäväksi, mille tasolle Gibli toipuu fysiikaltaan. 

Eniten toivon, että Gibli hyötyi hoidosta ja saamme lisäaikaa. 

14-15/15 sädetykset

Ei tästä taaskaan mitään harkittua koostetta tule, mutta kirjoitan tunnelmia ylös. 

On jäänyt mainitsematta, että asuimme kolmannessa hotellihuoneessa lauantaista alkaen. Ensimmäisen ilmastointilaitteen kondenssiveden poistopumppu piti kovaa ääntä, toinen huone oli ihan receptionin vieressä ja sinne kantautui ravintolasta meteliä kahteen otteeseen keskellä yötä. Onneksi receptionissa oli ymmärtäväinen ihminen. Tämä kolmas huone oli rauhallisin. Nautimme näkymistä ja parvekkeella olemisesta.

Maanantai oli hyvin kesäinen ja lämmin iltaan saakka. 

Giblille piti jälleen asettaa kanyyli. Pääsin takahuoneeseen mukaan. Ensin Gibli rauhoitettiin lihakseen. Kanyyli laitettiin säteilytysjalkaan, koska se oli ainut jalka, missä oli vielä käyttökelpoisia laskimoita. Ensimmäisellä ei tämäkään kanyyli vetänyt, joten toinen laitettiin vähän korkeammalle, ei kuitenkaan säteilytyskenttään. Se kanyyli toimi. Reilun vartin päästä Gibli palasi, oli aivan tööt tuplanukutuksen jäljiltä. Laitoin Giblin pedin parvekkeelle. Gibli sai nukkua pois pöhnäänsä vieressäni.

Illemmalla ajoin Giblin kanssa Utrechtiin vastaan ystävääni, joka lensi Helsingistä Amsterdamiin ja tuli junalla Utrechtiin. Piipahdimme nopeasti keskustassa, jotta hän näkisi kaupungista edes vilahduksen. Sitten kävimme hiekkadyyneillä, jotta hän näki nekin ja selkiintynyt Gibli sai vähän liikuntaa.

Tiistaina satoi kunnolla, koko päivän, ensimmäistä kertaa koko Hollannissa oloni aikana. Pakkasimme auton ja ajoimme eläinsairaalaan. Nyt Gibli ei olisi halunnut enää hypätä autosta parkkipaikalle lainkaan. Tämä kerta vielä, Gibli.

Säteilytykseen odottamassa.

Jälleen olin Giblin mukana takahuoneessa. Onneksi kanyyli veti ja Gibli pääsi yhdellä nukutuksella. Säteilytyksestä Gibli palasi tämä kortti kaulassaan. Liikuttavaa. 

Vein Giblin autoon toipumaan nukutuksestaan. Sinne tuli minulle uusi onkologi. Koska Gibli oli sen verran virkku, sai matolääkkeen ekinokokkia ym. mönkiäisiä vastaan. Sitten Gibli sai jäädä autolle ja keskustelin onkologin kanssa. Pääasiat:

• Syöpä voi uusia kolmella lailla: paikallisesti, etäpesäkkeinä tai uutena mastsolukasvaimena, koska koiralla on niihin alttius.
• Giblin iho on kestänyt yllättävän hyvin. Jos olisi hankala reaktio, se näkyisi jo. Jos iho ei pahene 5-6 vrk kohdalla, se ennustaa sitä, että selvisimme vähällä. 20 % koirista selviää vähillä ihoreaktioilla. Joka tapauksessa on tärkeää, että Gibli ei saa nuoltua mahdollista ihoreaktiota. Hain maanantaina apteekista Metacamit ja gabapentiinit, joita aloitan, jos Gibli on kipeän oloinen jollakin tavalla. Itse iholle ei tarvitse laittaa mitään. Hunaja on se, mitä käytetään eniten, mutta ei kannata käyttää, jos koira haluaa sitä nuolla. Jos iho tulehtuu, antibiootti.
• Gibli on todennäköisesti väsyneempi vielä muutaman (?) viikon, koska unilääkkeitä on elimistössä vielä pitkään. Kannattaa kuulostella koiran jaksamista mm. ulkoiltaessa.
• Seuranta on 3 viikon kuluttua. Sen jälkeen seurannat Suomessa kuukausien tai vuoden kohdalla. Ei ole tarkkaa protokollaa eikä kukaan tietenkään valvo, miten niitä noudatetaan. Mutta jos koiralle tulee jotakin uutta, kuuluu käydä lääkärissä. (Kts. ensimmäinen kohta.)
• Jatkossa meihin voidaan olla yhteydessä tutkimusmielessä. Tässä kohtaa olin erityisen iloinen, että olimme hoidossa yliopistosairaalassa. Hoito tuntui muutenkin vilpittömältä ja koiran parasta ajattelevalta eikä rahan nyhtämiseltä.
• Lopulta lääkäri kätteli ja toivoi kuulevansa kuulumisia. Kiitin jälleen mahdollisuudesta päästä heille hoitoon.

Sitten kävelin autolle vähän haikein tunnelmin. Näytin ihmisseuralaiselleni 15 parkkikortin pinkkaa ja kerroin, kuinka ensimmäisen parkkilipun saatuani päätin säästää jokaisen. Sitten lähdimme ajamaan vesisateessa kohti Saksaa. Niin se syksy tuli Hollantiinkin.

Rannalla ja palatsissa

Aamupalalla hotellin aamiaisen lady kertoi meille, että alueella on susilauma. Koiraa kannattaa pitää lähellä, jos pitää irti. Lisäksi dyyneille kannattaa mennä silloin, kun siellä on paljon ihmisiä. Yksi koira oli juuri hävinnyt. Olin juuri kaavaillut iltaista kävelyä hiljaiseen aikaan. Ei ollut tullut mieleenikään, että täällä on susia. Piti tarkistaa asia ihan internetistä, paikkansa se piti.

Pitkään emmin, ajaako rannalle lauantaina vai sunnuntaina. Lauantai-illaksi oli luvattu 100 % pilvistä. Silloin ei Gibli tarvitsisi paitaa. Sunnuntaille oli ennustettu hellettä, joten ajattelin rannalla olevan liian kuumaa ja väentungos. Sitten tuumin, että Giblin iho voi olla sunnuntaina erilainen, jolloin rannalle ei voi mennä. Niinpä ajoin sinne lauantai-iltana. Se oli oikea päätös. Sää oli sellainen kuin kuvista näkyy, lämmintä +22. Lisäksi ihmisiä tuli paljon meitä vastaan, pois rannalta. 

Kaukana on laivoja, tuulivoimaloita ja Iso-Britannia.

Gibli ei uinut, mutta ei enää ihmetellyt isoja maininkeja.

"Gibli, enää 2 säteilytystä, sitten me on tehty tämä."

Rannalla oli 3 sinistä meduusaa jälleen. 

Soitin videopuhelut lähimmilleni, jotta sain heidät mukaan ikimuistoisiin hetkiin.

Kotiin palatessa aurinko laski ja kuu nousi. Laskin, että moottoritiellä oli isoimmissa liittymissä 6 kaistaa per suunta. Kotiin palattua oli pimeää.

Aamulla Gibli alkoi nuolla säteilytysaluetta ja siinä näkyi yksi 0,5 cm halkaisijaltaan oleva vaaleanpunainen alue. Olin tyytyväinen, että olimme rannalla lauantaina. Iholle ei saa laittaa mitään voidetta niin kauan kuin säteilytys jatkuu. Tilaamani lääkinnällinen hiha ei tullutkaan automaattiin vaan toimistopisteeseen, joka oli tänään kiinni. Laitan Giblille yöksi kuonokopan, mikä ei häntä näytä kiusaavan ja otetaan tuolta pesty paita käyttöön.

Ystävällinen aamiaislady antoi meille tänä aamuna vinkin paikasta, jossa oli tykännyt käydä koiransa kanssa. Se oli upea, 350 v. vanha kuninkaallinen palatsi valtavine puutarha- ja metsäalueineen, lampineen ja suihkulähteineen. Suurimman osan ajasta kävelimme isojen puiden varjossa. Tänään oli +28 helle.

Laitan tähän eiliseltä yhden lempikuvistani. Istuimme vierekkäin ja katsoimme merelle. Harmittaa, ettei ollut oikeaa kameraa mukana. Harmittaa myös, että kännykkään oli jäänyt "liikekuva" päälle eikä siitä saanut poimittua yksittäisiä kuvia, kuten ennen. 

"Gibli pitkissä mietteissä", kirjoitti kuvasta osuvasti ystäväni.

Perjantain sädetys ja onkologin tapaaminen

Iltapäivällä oli säteilytys. Pääsin taas takahuoneeseen mukaan. Hoitaja esitteli eri osastoja ohi kävellessämme. Nyt Giblin kanyyli oli paikoillaan ja rauhoitus meni ongelmitta. Gibli oli tyyni, trazodoni tuntuu auttavan. Sekin auttaa, että kanyyli oli takajalassa.

Gibli palasi säteilytyksestä ilman kanyylia. Mukana oli onkologi, joka sanoi, että ensinnäkin iho on yhä niin hyvässä kunnossa, että voimme olla vapaasti viikonloppuna, mennä vaikka meren rantaan. 

Sitten onkologi silitti Gibliä haikean oloisena ja sanoi, että me emme varmaan enää näe. Hän ei pääse tiistaina hoitopalaveriin työvuorojensa vuoksi, joten hän selittää nyt asiat. Olen suurimman osan niistä kuullut ennenkin, mutta kertaus ei haittaa:

• Iho alkaa sädetyksen jälkeen punoittaa ja hilseillä. Mahdollisesti kehittyy erittävä, ns. kostea ekseema. Se on kipeä. Hoitona on aluksi tulehduskipulääke. Sitten lääkitystä voidaan tehostaa gabapentiinilla, parasetamolilla ja opioideilla. 
• Ihottumaa ei saa nuolla. On lääkinnällisiä hihoja, joita saa ostaa klinikan kaupasta. Ostin yhden jo verkkokaupasta. Lisäksi aion käyttää tarvittaessa kuonokoppaa, minkä kanssa Gibli on hyvin sinut. Muovitötterö on Giblille hirvitys. Puhallettava kauluri voi olla tarvittaessa kokeilemisen arvoinen.
• Iholle voi käyttää hunajaa, jos se ei ole rikki. Palovammainen iho on kipeä, joten voiteiden laitto ei tule onnistumaan. 
• Kosteaan ekseemaan saan käyttää silikonipäällystettyjä haavataitoksia. Voi käyttää myös terveyssiteitä. *En muistanut kysyä keittosuolahauteesta. Hopeasidoksista olen kysynyt aiemmin.*
• Palovamma on herkkä tulehtumaan. Jos erite alkaa haista, muuttuu keltaiseksi tms., on infektio ja siihen kuuluu aloittaa antibiootti. (Aion pestä Giblin klinikan jäljiltä joko laivassa tai kotona. Riippuu siitä, miltä iho näyttää. Autohäkin alustakin menee sitten vaihtoon.)
• Ihottuman pitäisi olla ohi noin 4 viikossa. 
• Sen jälkeen iho voi olla pitkään kalju. Lisäksi ihoon voi jäädä pigmenttimuutoksia. 
• Jatkossa sädetetty iho pitää suojata auringonvalolta rasvalla tai paidalla.
• Kyynärpään ihosta tulee pitää huolta. Giblillä ei ole ollut kyynärpäissä kovettumia. Jos olisi sellaisia, ne lisäisivät riskiä ongelmille.

• Jos tulee mitään kysyttävää, he ovat sähköpostin päässä. 
• Kontrolli on 3 viikon kohdalla. Jos olisin Utrechtissa, kontrolli olisi paikan päällä. Nyt käytämme sähköpostia ja valokuvia. *Jäi kysymättä, miten ja millä aikataululla sen jälkeen on kontrollit.*

• Fysioterapian ym. voi aloittaa, kun palovamma on parantunut, todennäköisesti noin 4 viikon kuluttua. 
• Sitten saa elää normaalisti.

• Ekinokokkilääke annetaan todennäköisesti tiistaina.

• Kysyin vielä uusimisriskistä. Säteilytyksellä voi saada vuosia lisää, koska sillä saadaan kontrolloitua kasvainta paikallisesti. Sitten tuli lause, mikä sai ahdistukseni nousemaan: A little bit worry herättää se, että kasvain oli kasvanut lihaksen sisään. (Aggressiivisempi laatuaan kuitenkin?) Aika näyttää.
• Tästä lauseesta taas olen kiitollinen: Toisaalta se, että kasvain on ollut vuosia, on hyvä merkki. 
• Sanoin ilmoittavani hänelle, miten meillä menee. Hän ottaa mielellään vastaan kuulumisia. Erityisesti hän toivoo kuvia ja kuulumisia vuosien päästä. Sanoin erityisen mielelläni lähettäväni Giblin kuulumisia vuosien päästä. Sitten kiitin häntä mahdollisuudesta saada hoidattaa Gibli heillä.

Kotimatkalla ahdisti. Ajattelin, että minun on päästävä kasvaimen uusimisen jatkuvasta pelosta. Olen alkanut jo hahmotella alustavaa suunnitelmaa kasvaimen uusimisen varalle, jotta se on sitten ennalta kunnolla mietitty. Siihen tarvitsee avuksi luottolääkärin. Gibli on nyt myös sekundaarisyövän riskissä säteilytyksen vuoksi. Toisaalta kuolo voi tulla milloin tahansa mistä syystä tahansa kummallekin meistä.

Tuumin sitä, kuinka monilla koira on jäänyt kerrasta eläinlääkäriin. Joku vaiva on osoittautunut levinneeksi syöväksi, jolle ei voi tehdä mitään. Ja mieleeni muistuu lymfoomaan kuolleet koirat, joilla elinaika laskettiin viikoissa diagnoosin jälkeen. On tullut vaikutelma, että koiran syöpädiagnoosi on heti kuolemantuomio. 

Giblin kanssa meille tarjoutui mahdollisuus ostaa lisäaikaa. Tärkeintä on nauttia siitä ajasta, mitä meillä on. 

Aamun usvassa aurinko paistoi hienosti lehtien lomasta.

11. ja 12. sädetys - kanyyliongelmia

Keskiviikkona pääsin taas mukaan Giblin sädetyksen esivalmisteluihin. Kanyyli oli jälleen liikkunut tai laskimo jotenkin inflammoitunut. Nukutusaine kirveli. Taas säälitti koiraparka. Ihmettelen, että Gibli ei ole purrut vieläkään ketään. Lääkettä ehti mennä sen verran, että Gibli nukahti. Sitten etsittiin seuraava suoni, mihin laittaa kanyyli. Se löytyi takajalasta. Koska Gibli alkaa olla kanylointitilanteissa ahdistunut, aloitettiin tratsodoni-tabletti 3 tuntia ennen hoitoja. Se on siis ihmisten unettava masennuslääke, jota käytetään eläimillä ahdistuksen poistamiseksi. Hain sen klinikan apteekista sillä välin, kun Gibli oli sädehoidossa.

Uuden kanyylin kanssa sai liikkua normaalisti, joten kävimme illalla dyyneillä kävelyllä. Ajattelin Giblin päälle tekevän hyvää päästä vähän humputtelemaan. Gibli halusi mennä uutta polkua metsän reunassa, joten kävelimme sitä pitkin sitten. Gibli oli irrallaan, kuten muutkin koirat. Olin varuillani - kaikki koirat eivät ole kohteliaita. Gibli nautti. Jotenkin arvasin, että Gibli tulee jalkojen väliin, kuten usein kisoissa hyvän startin jälkeen. Kamera oli valmiina ja tässä on tulos: Video.

Torstaina eli tänään pääsin myös mukaan Giblin kaveriksi. Tratsodoni auttoi ehkä vähän Giblin ahdistukseen. Jälleen kanyylin ympäristö vuoti. Kanyyli kuitenkin veti jotenkin, joten Gibli sai ei-kudosta-ärsyttävää nukutusainetta ja nukahti. Seuraava kanyylin paikka löytyi vasemmasta takajalasta. Tarjouduin pitämään liikunnan minimissä illalla ja perjantaiaamuna. Kokeillaan sitä, jospa ei taas huomenna tarvitsisi etsiä uutta suonta. Anestesiologi selitti, kuinka tyypillistä on, että säteilytyksen loppua kohden suonet eivät vaan enää kestä, jos oikein ymmärsin, niin jotenkin ne inflammoituvat tippapaikasta.

Vielä olisi 3 sädetystä jäljellä. Iho kestää yhä. Siinä ei näy vielä mitään eikä Gibli osoita mitään huomiota sädetyspaikkaa kohtaan. Muuten koira alkaa olla kuin tilkkutäkki ajeltuine kanyylipaikkoineen.

***

Ei ole tippaakaan koti-ikävä. Vaikka tällä matkalla on surullinen pohjavire, tässä on silti paljon hyvää. Ilman Gibliä ei olisi tullut tätäkään koettua. 

Elämä on helppoa. Aamuisin ulkoilutan Giblin hotellin ympäristössä, sitten ruokin Giblin ja käyn aamiaisella, vähän vaihtelevassa järjestyksessä. Giblin ruuan ja nukutuksen välillä täytyy olla 6 tuntia. Teen töitä, sitten ulkoilemme ja lähdemme säteilytykseen. Matkaa on vartti per sivu. Sieltä palattua käyn yleensä lähikaupassa. Seuraavaksi Gibli ottaa päiväunet, välillä minäkin. Sitten taas ulkoilemme ja syömme. Illalla luen kirjaa tai katson netistä jotakin. 

Päiväunien jälkeen kuva arki-elämästä.

On ihanan vaivatonta. Jos huoneessa olisi pyykinpesukone ja mikroaaltouuni, en muuta kaipaisikaan. Aloin pohtia, mihin ihmeeseen aika menee kotona? Mitä turhaa siellä teen? Ja entä jos jatkossa tosiaankin olisimme muualla kuin Suomessa osan vuodesta?

9. ja 10. sädetys

Maanantaina Giblille piti laittaa uusi kanyyli tätä viikkoa varten. Pääsin Giblin kaveriksi takahuoneeseen. Voi sitä Giblin iloa, kun huomasi, että tulen mukaan. Gibli katsoi minua herkeämättä koko matkan, hymyili onnellisena ja häntä heilui. Anestesialääkäri oli päättänyt, että antaa nukutuspiikin Giblin kankkuun, jotta Gibli saa nukkua suonen etsimisen ajan. Gibli kipusi syliini ja parkaisi, kun piikki sattui. Säälitti. Sitten Gibli nukahti syliini. Hoitaja sanoi lääkärille, kuinka Gibli oli iloinen, kun pääsin mukaan. Alkoi suonen etsiminen oikeasta etujalasta. Ei onnistunut ensimmäisellä eikä toisella yrittämällä. Lopulta kanyyli saatiin takajalkaan. Sitten jätin Giblin sädetykseen. Sädetyksestä tulikin sitten koira, joka oli aivan tööt tuplanukutuksen jäljiltä. Gibli ei pystynyt kohdistamaan katsettaan eikä pysynyt oikein pystyssä. Kannoin Giblin autoon ja autohäkkiin. Autohäkkiinkin Giblissä oli asettelemista, kun koiraparka jymähti seisomaan. Hetken mietin, että ei olisi ihme, vaikka purisi. Mutta ei purrut. Koko ilta meni nukkuessa. Lisäksi takajalan kanyyli vaivasi liikkuessa. 

Vielä ennen nukahtamistani muistelin, miten onnellinen Gibli oli, kun kävelin kaverinaan takahuoneeseen. En ikinä unohda sitä katsetta. Kävi Gibli kovasti sääliksi. Välillä ahdistaa Giblin puolesta niin, että rinnasta ottaa.

Tänään en päässyt Giblin mukaan, vaikka tarjouduin. Minusta olisi Giblille mukavinta, että saisi nukahtaa, kun olen vieressä. Giblin haki se Mukava Hoitaja. Giblillä kesti normaalia pidempään. Hoitaja tuli kertomaan, että takajalan kanyyli oli liikkunut pois paikoiltaan ja rikkonut suonen. Paikka oli pitänyt puhdistaa kunnolla ja rupien irrotuksen jälkeen se oli alkanut vuotaa. Gibli oli taas nukutettu ensin lihakseen. Sitten kanyylin paikka oli löytynyt oikeasta etujalasta. Mukava Hoitaja kertoi, että Gibli tukeutuu häneen ja kipuaa hänen syliinsä nukutushuoneessa. Hän sanoi jättävänsä viestin huomiselle hakijalle, että voisin tulla mukaan, jos se on mahdollista. 

Gibli oli tuplanukutuksen jälkeen tuodessa taas ihan tööt, vinkui ja hoiperteli enkä tiedä tunnistiko minua lainkaan. Takajalan kanyylin paikka vuoti verta, se piti sitoa uudelleen aulassa. Autolla sidoin sitä lisää. Ajoin suoraan kotiin ja kotona putsasin jalkaa. Koko ilta on mennyt horjuvan, notkuvin jaloin seisovan, vinkuvan ja torkahtelevan koiran kanssa. Olen muistuttanut itseäni, että koira on sentään hengissä. Ja enää 5 säteilytystä.

Hyvää tässä on nyt varmaan se, että Gibliä ei rääkätty hereillä suonta etsien ja että tuo etujalan kanyyli ei nyt Gibliä näytä haittaavan. Jos tuo kanyyli kestää paikoillaan, ensi maanantaina on vielä seuraava tipan laitto, jos tuota ei pidetä yli viikkoa. Giblin iho kestää myös yhä. Kysyin hoitajalta, toimiiko heidän laitteensa varmasti. Hän sanoi, että eivät he ihoreaktiota vielä toivokaan ja samasta vanhasta 2 viikon säännöstä oli jälleen puhe. Varmistin tutkimusten prosenttiluvuista, että 20 % koirista ei saa lainkaan ihoreaktiota.

Yhtenä päivänä pohdin, että tämän reissun loppuessa voi iskeä haikea olo. Ainutlaatuinen ja ikimuistoinen, vaikkakin surullinen jakso elämässä päättyy. Tänään katsoin Gibliä ja tiesin, kuka ei ainakaan jää kaipaamaan näitä aikoja.

Torkkumisen välissä käytin Giblin asioillaan. Niiden hoitamisen jälkeen Gibli määrätietoisesti käveli parkkialueen läpi ja seisahtui automme taakse. Auton paikkahan vaihtuu, koska ei meillä mitään nimikkopaikkaa ole. Jaksoin hämmästellä koiran hajuaistia. Päätin samalla käydä kaupassa hakemassa ruokaa. Hotellissa on se huono puoli, ettei ole mikroa, joten jatkan arkisin kylmäruualla.

Paluumatkalla otin videon täkäläisistä liikennevaloista. Reissun aluksi pohdin, olenko niin ajatuksissani, että punainen valo vaan yhtäkkiä on vihreä. Tässä näkyy kuitenkin totuus. 

Kielen osaamattomuudesta on oikeasti haittaa varsinkin tilanteissa, joissa ei ehdi kääntää kännykällä. Näitä on esim. liikennemerkit, joissa on tekstiä, bensa-automaatti ja kaupan itsepalvelukassa, joilla ei halua jonoa perään. Kaikissa ei ole kielivalikkoa. Niinpä ilmoittauduin hollannin kurssille. Olkoot se seuraava kieli englannin, ruotsin, saksan, espanjan, italian ja kreikan lisäksi. Saatan matkustaa Hollantiin uudelleenkin. Eikä näköjään ikinä voi tietää, minne elämä viskaa.

Tämä kappale tuli vielä mieleeni: Ermal Meta Dall'alba al tramonto. Suomeksi siinä sanotaan mm. näin: "Rakasta minua kuin olisi viimeinen päivä." Ja aivan lopuksi: "Rakasta minua kuin olisi jo auringonlasku." 

Utrecht

Tänään kävin Utrechtin keskustassa. Jätin Giblin hotellille. On tainnut jäädä mainitsematta, että jäimme lopulta alkuperäiseen yöpaikkaan, koska toisesta airbnb:stä ei kuulunut ikinä mitään. Sen kaupungin suhteen ajattelin, että Gibli ei juuri nauti kaduille kävelemisestä emmekä olisi päässeet joka paikkaan sisälle. Selvitin etukäteen, että koiria ei saa viedä esim. isoon kauppakeskukseen, jonka alakerrassa on iso parkkihalli. 

Utrechtin keskusta on tosi kiva! Siellä on vanhoja katuja, kanaaleja, paljon kauppoja ja ravintoloita, ja iso ostoskeskus. Tuli Bologna mieleen, vaikka ollaan paljon pohjoisemmassa. Voisin joskus lomailla täällä ihan oikeasti.

Tänään satoi aamulla, klo 12 maissa olin kaupungissa, missä oli hyvä ilma. Illemmalla satoi jälleen. Lämmintä on kyllä ollut, 25 iltapäivällä. Täällä on oudon syksyisen näkyistä silti: maassa (ja puissakin) on paljon keltaisia lehtiä.

Palattua katsoin autokantaa hotellin pihalla, se kuvastaa autokantaa muuallakin. Paljon on tietysti hollantilaisia autoja, seuraavaksi eniten on belgialaisia, sitten saksalaisia, muutama ranskalainen, jokunen sveitsiläinen, ja pari brittiautoa on ollut myös. Ja sitten on yksi FIN. [ylpeänä] Tuossa läheisessä taajamassa kävin tankkaamassa auton (95 maksaa 1,9 €/litra). Alkoi sataa. Ajattelin nopeasti kävelyttää Giblin vähän syrjemmässä. Ajoin hiljaisen pikkutien päätyä kohti ja mietin, mihin jätän auton. Poliisi tuli perässä ja ajoi viereen: "Milläs asioilla sitä täällä ajellaan?" - "Ajattelin käyttää koiran ulkona." - "Ahaa, no sitten." Kai minä sitten näytin epäilyttävältä ulkomaalaiselta rosvolta.

Rannalle

Säätiedotus lupasi epävakaista tälle päivälle ja sateita sunnuntaille. Ensi viikolla on taas kanyyli jalassa ja sitten ehkä iho rikki, jolloin rannalle ei voi mennä. Aamulla näytti varmimmalta olla perillä puolen päivän maissa, ja niin me olimmekin. 

Siellä se meri siintää. 

Ihmisiä ja koiria oli enemmän kuin viimeksi. Erityisen paljon oli leijalautailijoita. Koirarannan vieressä on heille omistettu ranta. Kävelimme Giblin kanssa veden rajassa. Välillä väistimme villimmän näköisesti leikkiviä koiria kauemmas rannasta. 

Pois lähtiessä Gibli tökkäsi kuononsa tähän 20 cm halkaisijaltaan olevaan juttuun. Se näytti joltakin lasten geelimäiseltä frisbeeltä tai sulaneelta lampulta (?!).

Googlasin sinisen jutun kotona ja yllätyksekseni se on "blue jellyfish" eli meduusa. Siitä olisi voinut saada todella hankalan reaktion, mutta ehkä oli kuollut tai Gibli tökkäsi sitä juuri oikeaan kohtaan. 

***

Viime päivän huomiot liikenteestä Hollannissa: 1. Liikennevaloissa ei pala keltainen ollenkaan, kun valot vaihtuvat vihreiksi. Vihreä taasen vaihtuu keltaisen kautta punaiseksi. 2. Pyörille on paljon omia pyöräteitä, mutta myös paljon kolmioita. Pyöräilijöiden kuuluu siis väistää autoilijoita todella usein.  

Huolia ja sädetykset 6-8/15

Keskiviikko 

Keskiviikon sädetyksen jälkeen Gibli alkoi arkoa sädetettävää vasenta etujalkaa. Samalla puolella on myös tippa, koska sitä ei viimeksi saatu oikealle. Tarkoitus on jatkossa säästää sädetysjalka tipan vaivoilta. 

Olin tietokoneella. Laskin Giblin ruuat tänne tullessa väärin. Ne riittävät ensi viikkoon. Tilasin jo kerran nettifirmasta säkin, mutta firma taisi olla vikavalinta. Tilasin hollantilaisesta firmasta uuden säkin. Katsoin koneella ollessa sivusilmällä, miten Gibli alkoi oireilla vasenta etujalkaansa. Gibli kevensi jalkaansa istuessaan ja seistessään. Koiraparka nuoli varpaitaan. Löysäsin ensin tippasidosta, mutta se ei auttanut. Ajattelin sitten, että ehkä kanyyli painaa suonen seinää tms. Soitin päivystysyksikköön, että saanko ottaa tipan pois. En saanut, koska suonia pitää säästää. Kesken iltakävelyn Gibli pysähtyi ja halusi takaisin hotellille. Noudatin koirani tahtoa ja ajattelin, että nyt on jotakin tosi vialla.

Sitten aloin miettiä, että Gibli-parka ei ehkä kestäkään sädetystä. Ihoreaktion piti tulla vasta 2 viikon kohdalla. Ihossa ei näkynyt mitään, mutta pohdin, että ehkä ihoa kuumottaa. Sitten tuumiskelin, että ehkä säteilytys ärsyttää hermoja, joka johtaa säteilykipuun varpaisiin. Että eihän sitä säteilytystä sitten voi jatkaa: sädetyksen piti olla kivutonta, mutta jo viikon kohdalla koira linkuttaa.

Kastelin pyyhkeen kylmällä vedellä ja haudoin sillä säteilytyskohtaa. Silittelin Gibliä. Tunnustelin kaulan oikeaa puolta, koska Gibli oli sitä antaumuksella rapsuttanut, että onkohan siellä punkki. Sitten sormi sattui pattiin. Patti oli vajaan sentin halkaisijaltaan, tuntui nesteisen kumimaiselta, reunoiltaan tarkalta pikku pallolta. Gibliltä tutkittiin kaikki mahdolliset patit ennen leikkausta, koska jopa 21 % koirista saa lisää mastsolukasvaimia. Niitä pidetään itsenäisinä omina kasvaiminaan eikä etäpesäkkeinä. En silloisessa syynissä tätä huomannut. Jos tämä ruljanssi ei ole jo ennestään ahdistanut tarpeeksi, niin nyt tuli uudet kertoimet.

Torstai 

Heräsin yöllä, käväisin vessassa. Huone on öisin aivan pimeä. Tiesin Giblin olevan sängyn vieressä enkä halunnut talloa koiraparkani päälle. Hapuilin sängyn reunaa ja päätin loikata sänkyyn jalkopäästä. Heittäydyin suht rohkeasti uimahyppytyylillä. Sänky olikin vinossa minuun nähden, joten jatkoin matkaa pääpuolen vierestä lyöden pääni yöpöytään ja päätyen lattialle pää edellä. Hetken mietin, menikö taju ja totesin, ettei mennyt. Sitten kokeilin, millainen kuhmu tulee ja tuntuuko kostealta. Pientä pattia oli jo, mutta verestä en saanut havaintoa. Ajattelin, että se on luonnonvalintaa, jos hullusti käy ja jatkoin unia.

Aamulla heräsin taas valitettavan tuttuun tunteeseen: mitäs pielessä olevia ahdistavia asioita taas pitikään muistaa. Kävin linkuttavan koiran kanssa aamuasioilla. Kävin aamiaisella. Etsin patin uudelleen ennen Giblin sädetystä. Se oli pienentynyt. Just sitä koon vaihtelua, mitä mastsolukasvainkin tekee. Mastsolupatit voivat myös kutista, mikä inhottavasti sopisi samaan. Leikkasin karvoja patin kohdalta, jotta sen löytää. Vein Giblin sädetykseen. Sanoin kivusta. He lupasivat katsoa, onko tippa paikoillaan. Sanoin myös patista. He kysyivät, otetaanko ohutneulanäyte. No kyllä. 

Giblin palattua odotin jotakin helpottavaa tokaisua, että "ei siinä ollut kuin rasvaa". No ensinnäkin tippasidos oli ollut liian tiukalla, vaikka jo kertaalleen sitä löysäsin. Toiseksi, Giblin näyte oli mennyt patologille. Huomenna tulee tulokset. On sellainen olo, että tämä ei kerta kaikkiaan voi olla totta. Mietin, missä välissä seuraava patti leikataan, jos se pitää leikata. Että taas se revohka imusolmukkeiden tutkimisten ja tikkien kanssa, kun tässä on muutakin vaivaa meneillään. No kaulassa on ainakin nahkaa, mistä ottaa, ja patti vielä pieni.

Oli 24 lämmintä, iltapäivästä ukkosti. Sitten taivas selkeni. Illalla kävelimme dyyneillä. Gibli ei linkuttanut. 

Perjantai

Tämä aamu valkeni kauniina. Kävin taas Giblin kanssa aamukävelyllä ja pohdin, miten elämä muuten Hollannissa voisi olla kohdallaan. Gibli voi edelleen hyvin, ei linkuta, syö ja juo normaalisti, on virkeä. Ihossa ei näy mitään. Päivisin koira loikoilee, kuten aina. Sädetyksen jälkeen tokkuran aste vaihtelee. Olen antanut Giblin nukkua rauhassa väsymyksen pois. Illalla on oltu virkeitä.

Iltapäivällä vein Giblin jälleen sädetykseen. Se Mukava Hakija oli vastassa ja näin syrjäsilmällä, kuinka hän seistessään kääntyi katsomaan kohti taivasta ja oli huolestuneen oloinen. Kysyin patista. Hän sanoi, ettei tuloksia vielä ole, ja lääkäri tutkii tänään Giblin. 

Autolle palatessa valmistauduin pahimpaan. Olin jo aiemminkin ajatellut, että ei tässä jutussa enää taida olla hyviä käänteitä. Että kun en voi kunnolla vaikuttaa mihinkään, niin jääkööt päätösvalta eläinlääkäreille. Päättäkööt he, missä järjestyksessä säteilytetään ja tutkitaan ja leikataan lisää, jos leikataan. Ja tuttu turta olo oli taas. 

Sitten palasin odottamaan Giblin paluuta. Mukava Hakija sanoi, että ei tarvitse olla huolestunut patista, mutta lääkäri tulee vielä jututtamaan. Lääkäri sitten tulikin ja sanoi, että patista löytyi vain rasvasoluja. Jos patti jatkossa elää, täytyy ottaa sitten uusi näyte, mutta nyt ei ole huolta. Saamme jälleen nauttia viikonlopusta, Gibli on jälleen ilman kanyylia. 

Paluumatkalla kävin täkäläisellä postiautomaatilla hakemassa Made in Finland -haavanhoitotuotteet, jotka maksavat täällä kolmasosan Suomen hinnoista.

Sekin on välillä putkahtanut mieleen, kuinka koirablogista on tullut syöpäkoirablogi. Tämä Giblin syövän hoito ei sädetykseen lopu, vaan jatkossa on tiivis seuranta. Pitää muistaa kysyä, milloin fysioterapiaakaan voi aloittaa. Ehkä sitten, kun iho on toipunut? Tasamaalla Gibli liikkuu kohtalaisen hyvin, mutta esim. portaita alas koira ei pääse. Autohäkistä autan Giblin alas tukemalla kylkiluiden alta.

Mutta tänään on jonkinlainen etappi saavutettu. Sädehoidon puoliväli on ohitettu. Se on jäänyt sanomatta, että jos joku näitä sädehoitoasioita pohtii, minuun voi olla yhteydessä sähköpostilla. Autan mielelläni.