Huolia ja sädetykset 6-8/15

Keskiviikko 

Keskiviikon sädetyksen jälkeen Gibli alkoi arkoa sädetettävää vasenta etujalkaa. Samalla puolella on myös tippa, koska sitä ei viimeksi saatu oikealle. Tarkoitus on jatkossa säästää sädetysjalka tipan vaivoilta. 

Olin tietokoneella. Laskin Giblin ruuat tänne tullessa väärin. Ne riittävät ensi viikkoon. Tilasin jo kerran nettifirmasta säkin, mutta firma taisi olla vikavalinta. Tilasin hollantilaisesta firmasta uuden säkin. Katsoin koneella ollessa sivusilmällä, miten Gibli alkoi oireilla vasenta etujalkaansa. Gibli kevensi jalkaansa istuessaan ja seistessään. Koiraparka nuoli varpaitaan. Löysäsin ensin tippasidosta, mutta se ei auttanut. Ajattelin sitten, että ehkä kanyyli painaa suonen seinää tms. Soitin päivystysyksikköön, että saanko ottaa tipan pois. En saanut, koska suonia pitää säästää. Kesken iltakävelyn Gibli pysähtyi ja halusi takaisin hotellille. Noudatin koirani tahtoa ja ajattelin, että nyt on jotakin tosi vialla.

Sitten aloin miettiä, että Gibli-parka ei ehkä kestäkään sädetystä. Ihoreaktion piti tulla vasta 2 viikon kohdalla. Ihossa ei näkynyt mitään, mutta pohdin, että ehkä ihoa kuumottaa. Sitten tuumiskelin, että ehkä säteilytys ärsyttää hermoja, joka johtaa säteilykipuun varpaisiin. Että eihän sitä säteilytystä sitten voi jatkaa: sädetyksen piti olla kivutonta, mutta jo viikon kohdalla koira linkuttaa.

Kastelin pyyhkeen kylmällä vedellä ja haudoin sillä säteilytyskohtaa. Silittelin Gibliä. Tunnustelin kaulan oikeaa puolta, koska Gibli oli sitä antaumuksella rapsuttanut, että onkohan siellä punkki. Sitten sormi sattui pattiin. Patti oli vajaan sentin halkaisijaltaan, tuntui nesteisen kumimaiselta, reunoiltaan tarkalta pikku pallolta. Gibliltä tutkittiin kaikki mahdolliset patit ennen leikkausta, koska jopa 21 % koirista saa lisää mastsolukasvaimia. Niitä pidetään itsenäisinä omina kasvaiminaan eikä etäpesäkkeinä. En silloisessa syynissä tätä huomannut. Jos tämä ruljanssi ei ole jo ennestään ahdistanut tarpeeksi, niin nyt tuli uudet kertoimet.

Torstai 

Heräsin yöllä, käväisin vessassa. Huone on öisin aivan pimeä. Tiesin Giblin olevan sängyn vieressä enkä halunnut talloa koiraparkani päälle. Hapuilin sängyn reunaa ja päätin loikata sänkyyn jalkopäästä. Heittäydyin suht rohkeasti uimahyppytyylillä. Sänky olikin vinossa minuun nähden, joten jatkoin matkaa pääpuolen vierestä lyöden pääni yöpöytään ja päätyen lattialle pää edellä. Hetken mietin, menikö taju ja totesin, ettei mennyt. Sitten kokeilin, millainen kuhmu tulee ja tuntuuko kostealta. Pientä pattia oli jo, mutta verestä en saanut havaintoa. Ajattelin, että se on luonnonvalintaa, jos hullusti käy ja jatkoin unia.

Aamulla heräsin taas valitettavan tuttuun tunteeseen: mitäs pielessä olevia ahdistavia asioita taas pitikään muistaa. Kävin linkuttavan koiran kanssa aamuasioilla. Kävin aamiaisella. Etsin patin uudelleen ennen Giblin sädetystä. Se oli pienentynyt. Just sitä koon vaihtelua, mitä mastsolukasvainkin tekee. Mastsolupatit voivat myös kutista, mikä inhottavasti sopisi samaan. Leikkasin karvoja patin kohdalta, jotta sen löytää. Vein Giblin sädetykseen. Sanoin kivusta. He lupasivat katsoa, onko tippa paikoillaan. Sanoin myös patista. He kysyivät, otetaanko ohutneulanäyte. No kyllä. 

Giblin palattua odotin jotakin helpottavaa tokaisua, että "ei siinä ollut kuin rasvaa". No ensinnäkin tippasidos oli ollut liian tiukalla, vaikka jo kertaalleen sitä löysäsin. Toiseksi, Giblin näyte oli mennyt patologille. Huomenna tulee tulokset. On sellainen olo, että tämä ei kerta kaikkiaan voi olla totta. Mietin, missä välissä seuraava patti leikataan, jos se pitää leikata. Että taas se revohka imusolmukkeiden tutkimisten ja tikkien kanssa, kun tässä on muutakin vaivaa meneillään. No kaulassa on ainakin nahkaa, mistä ottaa, ja patti vielä pieni.

Oli 24 lämmintä, iltapäivästä ukkosti. Sitten taivas selkeni. Illalla kävelimme dyyneillä. Gibli ei linkuttanut. 

Perjantai

Tämä aamu valkeni kauniina. Kävin taas Giblin kanssa aamukävelyllä ja pohdin, miten elämä muuten Hollannissa voisi olla kohdallaan. Gibli voi edelleen hyvin, ei linkuta, syö ja juo normaalisti, on virkeä. Ihossa ei näy mitään. Päivisin koira loikoilee, kuten aina. Sädetyksen jälkeen tokkuran aste vaihtelee. Olen antanut Giblin nukkua rauhassa väsymyksen pois. Illalla on oltu virkeitä.

Iltapäivällä vein Giblin jälleen sädetykseen. Se Mukava Hakija oli vastassa ja näin syrjäsilmällä, kuinka hän seistessään kääntyi katsomaan kohti taivasta ja oli huolestuneen oloinen. Kysyin patista. Hän sanoi, ettei tuloksia vielä ole, ja lääkäri tutkii tänään Giblin. 

Autolle palatessa valmistauduin pahimpaan. Olin jo aiemminkin ajatellut, että ei tässä jutussa enää taida olla hyviä käänteitä. Että kun en voi kunnolla vaikuttaa mihinkään, niin jääkööt päätösvalta eläinlääkäreille. Päättäkööt he, missä järjestyksessä säteilytetään ja tutkitaan ja leikataan lisää, jos leikataan. Ja tuttu turta olo oli taas. 

Sitten palasin odottamaan Giblin paluuta. Mukava Hakija sanoi, että ei tarvitse olla huolestunut patista, mutta lääkäri tulee vielä jututtamaan. Lääkäri sitten tulikin ja sanoi, että patista löytyi vain rasvasoluja. Jos patti jatkossa elää, täytyy ottaa sitten uusi näyte, mutta nyt ei ole huolta. Saamme jälleen nauttia viikonlopusta, Gibli on jälleen ilman kanyylia. 

Paluumatkalla kävin täkäläisellä postiautomaatilla hakemassa Made in Finland -haavanhoitotuotteet, jotka maksavat täällä kolmasosan Suomen hinnoista.

Sekin on välillä putkahtanut mieleen, kuinka koirablogista on tullut syöpäkoirablogi. Tämä Giblin syövän hoito ei sädetykseen lopu, vaan jatkossa on tiivis seuranta. Pitää muistaa kysyä, milloin fysioterapiaakaan voi aloittaa. Ehkä sitten, kun iho on toipunut? Tasamaalla Gibli liikkuu kohtalaisen hyvin, mutta esim. portaita alas koira ei pääse. Autohäkistä autan Giblin alas tukemalla kylkiluiden alta.

Mutta tänään on jonkinlainen etappi saavutettu. Sädehoidon puoliväli on ohitettu. Se on jäänyt sanomatta, että jos joku näitä sädehoitoasioita pohtii, minuun voi olla yhteydessä sähköpostilla. Autan mielelläni.

5/15

Sunnuntaina kävimme dyyneillä ihan illasta, eilen myös. Tänään on ollut niin lämmin päivä (auton mittarissa 28 ja virallisesti 27), että kävimme luontopolulla metsän siimeksessä. Emme olleet pitkään.

Dyyneiltä, varjon puolelta

Tänään Gibli sai 5. säteilytyksen. 1/3 on siis takana, 2/3 edessä. Perjantaina pitäisi olla yli puolen välin. Viikko sitten tulimme Utrechtiin, 2 viikon päästä lähdemme pois. Gibli on ollut todella kiltisti sädetyksessä. Säteilytyksen jälkeen tulee aina vähän hoiperteleva koira takaisin. Silmät kiiltävät silmätipoista. Niitä käytetään, jotta silmät eivät kuivu, koska koiralta jää nukutuksessa silmät auki. Tänään hakija kysyi vointia, sanoin, että "fine". Sitten hän kysyi, kuinka Gibli voi. Vasta sen jälkeen tajusin, että he empaattisesti kysyvät myös minun vointiani. Pidän myös siitä, kuinka tänään Giblin palauttaja silitti Gibliä. Löysin muuten videon Utrechtin klinikasta. Tuossa samassa odotusaulassa mekin käymme.

Kysyin eilen, milloin iho alkaa kärsiä. Siis onhan 2 viikosta ollut puhe, mutta en tiennyt, alkaako silloin oireilu eli punoitus ja hilseily, vai onko silloin jo pahemmat vaikutukset. Aloin jo miettiä, onko koko vehje rikki ja antaa vain valohoitoa. Vastauksen mukaan ensi viikonloppu voisikin olla vielä hyvää aikaa. Kanyyli ei saa kastua ja on taas jalassa perjantaihin saakka. Kanyylin poiston jälkeen kävisimme meren rannalla, jos ilma suo. On ennustettu epävakaisempaa ilmaa. Kunhan ei sataisi.

Pohdin, ostanko täältä Mölnlycken hopeasidoksia, jotka on tehty Suomessa. Niitä käytetään ihmisten palovammoihin ja painehaavoihin, imevät hyvin nestettä, ovat antibakteerisia eivätkä tartu ihoon kiinni. Karvat tulevat häviämään säteilyreaktiosta, joten iho on vähän kuin ihmisen ihoa. Täällä hopeasidosten hinta on kolmasosa siitä, mitä Suomessa. Jos laput auttaisivat myös kipuun? Onhan joku jalan rakkulakin vähemmän kipeä, jos siinä on geelimäinen rakkolaastari päällä.

Ehkä jotakin hauskaa tähän loppuun. Olen useana päivänä ostanut lähikaupasta tomaatti-mozzarella-focaccian. Se on ollut hyvin pehmeää ja vähän sitkeää, mutta on vienyt nälän. Luin tänään pakkausta tarkemmin. Sitä olisi pitänyt paistaa uunissa 8 minuuttia.

"Make lemonade out of lemons"

Meillä on ollut lupa viettää viikonloppu normaalisti liikkuen. Tästä tulee nyt sen surullisen elokuvan kepeä osuus, kun vakavasti sairaan kanssa pidetään hauskaa ja surkeus hetkeksi unohtuu.

Lauantaina ajoin hotellin lähellä oleville hiekkadyyneille, joilla saa pitää koiria irti. Puin itselleni peittävät vaatteet hattuinen päivineen, sivelin suojakertoimen 50 aurinkorasvaa ja laitoin aurinkolasit. "Autiomaahan" käveltyäni tajusin, että Giblikin paistuu. 

Käännyimme takaisin ja hain Giblille hotellilta paidan. Karva on lyhyt eikä ihoa saa polttaa nyt eikä jatkossa sädetetyltä alueelta. Koiria oli vain muutama kaukana, ihmisvaellusporukoita enemmän. Oletukseni siitä, että Gibliä voisi Suomessakin pitää irti, pitää paikkansa. Tässä on videolinkki paikasta.

Illemmalla ajoin Pohjanmeren rannalle, missä on kehuttu hiekkaranta, josta osalla saa pitää koiraa irti. Näitä hondenstrandeja on muutamia. Matkaa tuli kaikille noin 1 tunti per suunta, mikä ei mielestäni ole paljon, kun nyt täällä saakka ollaan. Tein taas ylimääräisen u-käännöksen, kuten miltei joka paikkaan mennessä. Navigaattorit vaan näyttävät liittymät liian myöhään, kun on sellaisia tuplaliittymiä. Meillähän oli ajatuksena mennä kesällä Yyteriin Giblin ja pennun kanssa. Enpä silloin tiennyt, että ollaan nyt tässä tilanteessa. 

Ensimmäinen itku tuli heinäkuun alussa, kun sain Giblin diagnoosin. Sen jälkeen olen ollut vain turta ja ahdistunut, ehkä sen ansiosta pysynyt toimintakykyisenä. Normaalisti olisin herkimmästä päästä. Nyt Gibli kiirehti polkua pitkin kohti merta, jonka haistoi ja jota ei vielä nähnyt. Sitten näkyi meri ja ranta. Aallot kohisivat. Kyyneleet kihosivat silmiini ja pääsi itku toisen kerran. 

Nyt olin Giblin kanssa upealla merenrannalla. Luulin, ettei tällainen ikinä toteutuisi muistakaan syistä. Teki mieli ikuistaa kaikki sekä mieleen että kameraan ja samalla olla pilaamatta kokemusta liikaa kuvaamalla.

Emme uineet. Aallot olivat Gibliä isompia ja Suomessakin olisi pitänyt alkuun pitää uimaliivejä. Hiekka oli hyvin hienoa. Ranta oli siisti, roskat puuttuivat.

Sädetykset 1-3/15

Keskiviikkona oli Giblin ensimmäinen aika klinikalle. Tietöiden vuoksi piti kiemurrella, mutta yhden u-käännöksen taktiikalla löysin lopulta perille. Ihmissairaalan näköisellä potilasaulan luukulla kysyttiin ensin pysäköintilippu ja ajattelin, että onpas byrokraattista touhua. Sihteeri leimasi lipun koneessa ja sanoi, että tällä pääsette sitten pois. Että tuo aina pysäköintilippu mukanasi, pysäköinti on potilaille ilmaista.

Hetken odotuksen jälkeen ensin meitä jututti ensimmäinen eläinlääkäri. Se toinen, jonka kanssa olin keskustellut puhelimessa, oli kiinni vielä toisaalla. Tämä ensimmäinen eläinlääkäri oli kiva ja piti Giblistä. Hän kyseli matkustustarinaamme ja sanoi sitten Giblille, että "sinusta todella pidetään". Sitten tuli korkeammassa asemassa oleva asiantuntija (en muista kummankaan nimeä), joka myös tutki Gibliä. Kysyin, tarvitseeko levinneisyyttä tutkia uudelleen. Ei tarvinnut, koska heinäkuussa tehdyt tutkimukset ovat heille riittävän tuoreet ja vartijaimusolmuke oli jo leikattu. Ja koska kasvain on ollut jo ainakin 4 vuotta, se ei kuulosta nopeasti leviävältä. (Ja joka tapauksessa hoito on nyt säteilytys.) Gibli oli todella ystävällinen ja rauhallinen tutkittaessa. Minulla oli kuonokoppa varmuuden vuoksi mukana. Eläinlääkärit sanoivat, että turhaan tuo sinulla on matkassa. Keskustelu käytiin englanniksi.

Varmistin hoidon hinnan. Se on yhä 4 000 euroa. Jos joku nyt on samassa tilanteessa kuin me, niin kerrottakoon vielä, että Saksan Ahltenista tuli eilen vahvistusviesti. Siellä säteilytystä olisi ollut luvassa 10 x, 2 x viikossa eli 5 viikkoa, ja hinta 5 500 - 6 000 euroa. Lukemani perusteella 15 x on se oikea hoito, joten olin tyytyväinen, että olemme Utrechtissa, jossa on eläinten syöpäkeskus. 

Kysyin eläinlääkäriltä ihoreaktiosta uudelleen. Sanoin katsoneeni kuvia, mitkä ovat hirveitä. Reaktio tulee siis viimeistään 2 viikon kohdalla, vastaa palovammaa ja on kipeä. Se syvenee säteilytyksen lopettamisen jälkeen, kestää ainakin 2 viikkoa pahimpana. Giblillä palovamma tulee olemaan varsin iso, koska arpi pitää sädettää laajalti. Hän näytti kuvaa tyypillisestä palovammasta eikä se niin kauhea nuotiolla käristetyn näköinen ollut kuin olin etukäteen googlaillut. Koira ei saa nuolla palovammaa. Pitää olla tötterö päässä, mitä Gibli inhoaa tai sellainen kauluri, joka varmasti estää nuolemisen. Leikkauksen jälkeen kuonokoppa oli riittävä ja Gibli sen sietää. Ehkä kokeilen sitä. On olemassa koirille myös hihoja tätä varten. Säteilytyksen jälkeenkin kyynärpään ihosta täytyy pitää hyvä huoli. Auringolta täytyy myös suojautua.

Kysyin, pääseeko koiran kanssa viimeisimmän säteilytyksen jälkeen heti kotiin, vai miten siinä yleensä käy. Autolla ajamista ei pidetty ongelmana, joten päästiin varaamaan paluumatka. Kysyin ekinokokki-tableteista. He voivat antaa ne, kun lähdemme takaisin. 

Sitten Gibli vietiin ensimmäiseen sädetykseen. Samasta odotustilasta mennään myös koirien leikkaussaliin ja teho-osastolle sekä hoidetaan lintuja. Viereisistä ulko-ovista kulkee hevosia. Odotusaulassa on samassa tilanteessa olevia toisia lemmikkien omistajia, tunnelma myötätuntoisen surumielinen. Gibli palasi noin 45 minuutin kuluttua vähän hoiperrellen, kanyyli jalassaan. Koira nukutetaan jokaiseen sädetykseen. He sanoivat säätävänsä lääkitystä vaikutusten perusteella. 

Paluumatkalla kävin ruokakaupassa pienessä lähitaajamassa. Se, kuten myös muut lähikylät ovat kuin nukkekodeista, elokuvakulisseista tai sarjakuvista. Esim. katujen maalimerkinnät ovat hyvin kirkkaat. Liikenne on miellyttävää. Ihmiset pyöräilevät takakenossa. Oli reilu 20 astetta lämmintä. Täällä olisi kiva lomailla, jos olisi oikea lomamatka.

Lähitaajaman pääkatu

Gibliä nukutti illalla melko paljon. 

Torstaina oli 2/15 sädetys. Sään puolesta oli viileämpää, 21 astetta. Giblin säteilytykseen hakija kysyi Giblin voinnista. Sanoin, että Gibli oli illan aika uninen, joten he sanoivat kokeilevansa toista unilääkettä. Nyt meni noin 30 minuuttia ja Gibli oli illan virkeä. Kävimme kävelyllä lähimetsässä, mikä on suojeltu alue. Siellä on leveitä ulkoilureittejä koirille, hevosille ja maastopyörille. 

Tänään oli 3/15 sädetys. Se sujui entiseen malliin. Giblissä ei näy vielä mitään haittavaikutuksia. Kävimme kävelyllä samoilla seuduilla kuin eilen. Kanyyli otettiin pois. Saamme viettää viikonlopun tavallista elämää. 

Viikko sitten sain tietää, että lähdemme tänne. Viikon päästä säteilytyksiä on toivottavasti kasassa 8/15 eli olemme yli puolen välin. Ikävintä tässä on se, että mennään koko ajan kohti huonompaa vointia. Toisaalta motivoin itseäni sillä, että näin on mahdollista saada Giblille vuosia elinaikaa.

Päätin opetella hollantia yhden sanonnan päivässä. Nyt on hallussa hyvää huomenta, päivää ja iltaa, ole hyvä ja kiitos. Paikalliset jaksavat kärsivällisesti korjata ääntämystäni. Hollantilaisilla on se kummallinen grh-äänne kuin olisi kitalaessa roska. En tiedä, johtuuko stressistä vai tästä kaikesta, mutta kielen opettelu tuntuu vaikealta.

Huomenna olisi ollut SM-kisat. Lystin kanssa olimme 6 x yksilö-SM-kisoissa, kerran yksilöfinaalissa. Giblin kanssa aloitimme kisauran 27.4.2019 ja nousimme nopeasti kolmosiin. V. 2019 olimme Giblin kanssa ensimmäistä kertaa SM-kisoissa, silloin joukkueessa. Sen jälkeen meillä on aina ollut kisaoikeus yksilö-kisoihin. Kahtena vuotena emme osallistuneet sen vuoksi, että alusta oli liukas ja koirat liukastelivat perjantaina. Sekä vuonna 2023 että 2024 olimme finaalissa, v. 2023 lopulta sijalla 13 ja viime vuonna sijalla 8. 

Niin se elämä muuttuu.

Menomatka

Kirjoitan nyt tähän, mitä mieleeni muistuu.

Lauantai meni majoituksia etsiesssä. Varasin hotellin tiistaista torstaihin reilun vartin päähän Utrechtin isosta ihmis- ja eläinlääketieteen keskuksesta. 

Sunnuntai kului pakatessa. Tuntui sittenkin liian huteralta lähteä yksin ihan mentaalisessa mielessä. Mielessäni kangasteli myös laivojen ahtaat käytävät ja hissit, paljon kannettavaa ja koira matkassa. Niinpä matkustajamäärä lisääntyi yhdellä, mikä tarkoitti yhteydenottoa molempiin laivayhtiöihin. Jälkimmäiseen (Trelleburg - Rostock) ei saanut mitään yhteyttä viikonloppuna. Lähdettiin hyvissä ajoin satamaan, mutta menomatkalla piti käydä apteekissa. Samalla muistin, että Giblin b-vitamiinit unohtuivat ja ne käännyttiin hakemaan kotoa. Eihän ne välttämättömiä ole, mutta jotenkin ne tuntuivat tärkeiltä kaiken stressin keskellä. Ei meille kiire silti tullut, olimme satamassa miltei etuajassa. Henkilökorttini oli ehtinyt vanhentua. En ollut edes katsonut sen voimassaoloa. Onneksi olin napannut mukaan voimassa olevan passin.

Turha lie sanoa, että mitään varsinaista matkatunnelmaa ei ollut. Ihan kuin oltaisiin oltu matkalla hautajaisiin. Toivon vain koko ajan, että reissu on ohi. Auto laivaan ja D3-autokannelta hyttiin. Tajusin laittaa autokannen muistiin. Oli hyvä ilma ja Gibli nautti kannella. Paita oli päällä, koska haavan alareunasta oli lähtenyt rupi enkä halunnut Giblin siitä kiinnostuvan. Huonosti parantunut haava olisi ollut säteilytyksen este.

En ole aikoihin matkustanut laivalla. Silja Serenade oli iästään huolimatta siisti. Laivan lähtiessa satamasta tarkistin lipusta, monelta buffet-tarjoiluni olikaan. Se oli jo alkanut, mutta ehdin syömään. Gibliä ei uskallettu jättää yksin hyttiin, koska oven saa sisäpuolelta kahvasta auki. Yöllä heräsimme kolmen maissa joihinkin kolistelijoihin. Seuraavana aamuna väsytti. 

Muistakaa Ruotsiin koiran kanssa menijät etukäteen tullata koira tai mennä tullauskaistan kautta! Sitä informaatiota ei löydä helposti.

Edessä oli ajo Ruotsin halki, 647 km. Vuorottelimme kuskia. Lepovuorossa sain buukattua toisen henkilön seuraavalle laivalipulle ja järjesteltyä töitäni.

Valtava Vättern auton ikkunasta

Trelleborgin laiva lähti vasta 23.30. Olimme satamassa jälleen etuajassa. Ei todellakaan ollut varaa myöhästyä. Oli taas puhe, miten erilaista on tehdä tällaista reissua verrattuna siihen, että olisi ihan lomamatka, jonka olisi suunnitellut pysähdyspaikkoineeen ja reitteineen. 

Kyllä se vaan TT-linekin yllätti positiivisesti. Hytti oli iso ja siisti. 

Varattiin lentolippu matkakaverille Amsterdamista Helsinkiin. Kävimme joskus klo 24 nukkumaan ja heräsimme klo 5 hyttikuulutukseen, että laiva on tunnin päästä satamassa. Sen jälkeen emme saaneet enää unta, otti päähän. Aamutoimien jälkeen lähdimme etsimään koirien vessaa. Täällä Gibli ei suostunut hyppäämään laatikkoon eikä pissinyt. Siljan koiralaatikko ei ollut mikään ongelma. Hytin kautta hissillä alas ja kolmoskerrokseen, missä oli rekkoja ja panssarivaunu. Missä ihmeessä se meidän auto onkaan? Missä kerroksessa ja missä päin laivaa? Että ollaan kohta satamassa ja pitäisi olla autossa ja kohta jono seisoo, kun yhdestä autosta puuttuu kuski. Niitä autoja on oikeasti älyttömästi. Seurasi juoksua rekkojen viertä pitkin seuraavaan hissikuiluun ja sieltä 5. kerrokseen ja sieltä se auto sitten löytyi. 

Taas ajamaan. 610 km. Tavoitteena päästä aamuvarhain mahdollisimman pitkälle ennen ruuhkia. Pysähdyimme Bremenissä huoltoasemalla. Vanhanaikaisesti tankattiin ensin ja maksettiin sitten lasku asemalle. Yllätys oli hieno kahvinkeittokone, mistä otettiin aamukahvit. Myöhemmin pysähdyimme vielä kahteen otteeseen. Paljon emme uskaltaneet hukata aikaa, koska takarajana oli lento Amsterdamista Helsinkiin ja yhtäkkiä voi jymähtää tuntien ruuhkaan. Oli lämmintä. Auton takapenkki oli tullut aika täyteen, koska taakse ei Giblin häkin lisäksi mahdu paljonkaan tavaraa ja minun piti ottaa myös työtarvikkeet mukaani. Otin Giblille myös pehmeän pedin mukaan. Ajattelin, että on kivempi maata pehmeällä ja tutulla alustalla laivassa ja hotelleissa, etenkin paluumatkalla. Raivasin tavaroihin aukon, jotta viilentävä ilma osui Gibliin.

Sitten yhtäkkiä olimme Hollannissa. 

AirBnb-asunto, jossa piti olla hyvä netti ja jota olin menossa katsomaan, ei enää ollutkaan saatavilla. Omistaja ilmoitti, että onkin tulossa hautajaiset eikä koko asunto ole käytettävissä varattuna aikana. En tiedä, mitä oikeasti tapahtui. Mutta olin vailla asuntoa ja työhuonetta torstaista alkaen. Sain vinkin toisesta kohteesta, jonne lähetin viestin, jotta voisin sen vilkaista etukäteen. 3 viikkoa jossakin yksityisen huijarin omistamassa ties minkälaisessa mörskyssä ei kiinnostanut etukäteen maksettuna. Kävimme katsomassa sen asunnon seudut menomatkalla hotellille. Näytti kivalta. 

Hotellihuone oli hyvä yllätys. Vein "matka-apuni" Utrechtin asemalle. Kaupunkin on iso, 338 000 asukasta näyttää asuvan tiuhemmassa kuin Helsingissä. Kytkin illalla työvälineet. Netti onkin nopea. Pystyin aloittamaan työt jo. Ei tule ihan niin kallis matka. 

Toisesta AirBnb:stä ei kuulunut mitään. 

Kielestä en ymmärrä yhtään mitään, mikä esim. autolla ajaessa on ongelma. Ehkä 3 viikon kielikylvyn aikana oppii.

Matkalle

Tiistaina näytti siltä, ettei mikään etene. Saksassa niistä kahdesta paikasta ei kuulunut mitään hätyyttelyistä huolimatta. Keskiviikkona katsoin siksi uudelleen Oncowaf-sivustolta sopivia säteilytyspaikkoja. Lähetin iltamyöhällä viestin Utrechtin Yliopistolliseen eläinsairaalaan. 

Katsoin eilisiltana tieteellisiä artikkeleita sädehoidon haitoista. Parantavaan tähtäävässä hoidossa annetaan 15-20 hoitokertaa. Akuutteja haittoja ei tule lainkaan 20 %:lle, 40 %:lle tulee 1. luokan ihohaittoja, 13 %:lle 2. luokan ihohaittoja ja 23 %:lle 3. asteen haittoja. Paha olo tuli niitä katsellessa. Koirien iho näytti aivan nuotiossa paistetulta makkaralta. Pahin aika alkaa n. 2 viikon kohdalla ja kestää 2-3 viikkoa, jolloin koirien kipua lääkitään niin hyvin kuin voidaan ja toivotaan, ettei infektio iske. 

Tänään tuli puhelu Utrechtista. Giblille on tarjolla sädehoitoa 20.8. tai 25.8. alkaen, riippuen haavan tilanteesta ja siitä, saanko matkan järjestymään. Lähetin valokuvat haavasta. Illansuussa näytti siltä, että kukaan ei soita takaisin ja mietin, matkustammeko varmuuden vuoksi Hollantiin jo keskiviikoksi. Että odotellaan sitten maanantaihin, jos siltä näyttää. Onneksi pian soitti eläinlääkäri, joka oli keskustellut asiasta sovitusti onkologin kanssa. Haava näyttää sen verran hyvältä, että sädehoidon voi aloittaa 20.8. Kysyin häneltä vielä, mitä tässä ihan oikeasti kannattaa tehdä. Tilanne on nyt siis joka tapauksessa se, että mastsolusyöpä on ehtinyt kasvaa merkittävästi siitä, mitä se alun perin oli. 

1. käynti oli elokuussa 2021, toinen alkuvuodesta 2022 toisella lääkärillä ja kolmas on alla. Tekstistä poiketen patti oli 0,5 cm:

Giblillä on ollut siis syöpä 4 vuotta.

Jatkan Utrechtin puhelusta: On poikkeuksellista, että kasvainta oli lihaksessa ja lihasten välissä. Toisaalta sillä on ollut aikaa kasvaa eikä se ole metastasoinut, mikä viittaisi kasvaimen rauhalliseen luonteeseen. Siellä on syöpäsoluja yhä. Jos sitä ei säteilytetä, kasvain kasvaa uudelleen ja sitten ei voi enää leikata paikallisesti, sitten amputoidaan. En halua Giblistä kolmijalkaista. Säteilytys siinä vaiheessa on vähän myöhäistä. Sytostaatteja voidaan käyttää sitten myös. Mutta jos meinataan säästää jalka, kannattaa aloittaa sädehoito, jolla on haittavaikutuksensa. Saa jäädä vain seurantalinjalle, aina kasvain ei sillä tavalla uusikaan. Mutta jos/kun uusii, pitää kestää se, että kaikkea ei ole aiemmin tehty, jos on tapana sellaisia miettiä. Minulla on. Eikä ne haitat todellakaan jää jalkaan, mietin. Mastsolukasvain aiheuttaa mm. hankalaa kutinaa tai kutinakohtauksia ja maha-suolikanavan verenvuotoja. Sitä ne Giblinkin veriripulit ja -oksennukset olivat. Eihän sellaistakaan voi kestää. 

Tämänkin puhelun jälkeen tuli sellainen olo, että hyvät uutiset tässä syöpäketjussa ovat olleet vähissä.

Olin katsonut iltapäivällä laivalippuja ja sanoin eläinlääkärille, että me tullaan keskiviikoksi. Aloin klikkailla laivalippuja uudelleen ja ei niitä samoja enää ollutkaan. Joko ei ollut autopaikkaa tai lemmikkihyttiä. Pienten vaiheiden jälkeen (onneksi asiakaspalvelu oli sähköpostin päässä) on nyt kuitenkin liput sunnuntai-illaksi välille Helsinki-Tukholma. Maanantaina ajamme Ruotsin läpi Trelleborgiin ja menen taas yölaivalle. Lemmikkihytti oli vain Rostockiin, mistä tulee pidempi matka jatkon kannalta kuin Travemündesta, mutta ei nyt ollut valinnanvaraa. Tiistaina ajamme Saksan läpi Hollantiin tai jäämme jonnekin Saksaan yöksi. Keskiviikkona iltapäivällä pitää olla Utrechtissa. Gibli saa säteilyä 15 x, 5 päivänä viikossa. Eli ajatuksena on, että säteilytys loppuu 9.9. 

Majoituksesta ei ole vielä tietoa. Hollantia en osaa lainkaan. En ole ikinä siellä edes käynyt. Onneksi sikäläisiltä näyttää englanti sujuvan.

Minä olen vieläkin vain turta. Käy Gibli sääliksi. Mutta ajattelen niin, että joskus syövän kanssa on tilanne, ettei mitään ole tehtävissä. Nyt meillä on vielä mahdollisuus.

P.S. Jos joku pohtii murtoa, niin turha tulla. Asuntooni tulee asumaan ystäväni reissun ajaksi.

Hyvin epätietoista

Kaikki on vielä aivan auki, mitään ei ole selvinnyt. Onneksi saksankielinen ystäväni on auttanut ja soitellut klinikoita läpi. Myös Giblin Suomen-onkologi on aktiivinen. 

Hannoverin yhdelle isolle klinikalle ei mahdu. Toisella klinikalla käsittelevät Giblin lähetettä ja ottavat minuun yhteyttä. Kolmas klinikka on valmis varaamaan tapaamisen. Siinä on vaan se ongelma, että "asiakaspalvelija" ei suostu paljastamaan mitään, esim. kertomaan sitä, milloin mahdollinen hoito alkaisi tapaamisen jälkeen, saati paljonko se maksaa. Neljäs klinikka haluaa myös esikäynnin ennen hoidon aloittamista. Saksa on vaan aika kaukana sellaiseen piipahdukseen. Viidennelle klinikalle olisi päässyt heti, mutta siellä on vanhanaikainen masiina ja vanha hoitosysteemi. Hoito siellä olisi maksanut 3 000 euroa. Luulen summan vähintään tuplaantuvan uudemmilla klinikoilla.

En siis tiedä, milloin olemme lähdössä. Toivottavasti mahdollisimman pian. Ei ole tietoa myöskään minne. Tai miten pitkäksi aikaa. 3-5 viikoksi, ehkä. Tai millä. Hki-Travemünden laivalla ei ole millekään päivälle lemmikkihyttejä. Pitää varautua matkustamaan Turusta Tukholmaan tai Naantalista Kapellskäriin. Tai Tallinnan ja Via Baltican kautta. Tai jos ensin on vain onkologin avokäynti, pitääkö lentää eestaas Giblin kanssa ja toivoa, että koira pärjää ruumassa? Vuokrata sitten auto jostakin jonnekin. Ja vuokrata joka tapauksessa asunto jostakin joksikin aikaa. Siinä pitäisi olla ilmastointi. Nyt Saksassa on 34 astetta lämmintä. Työni vaativat omat säätönsä. 

Autoon pitää hakea rekisteröinnin tekninen osa katsastuskonttorilta. Paperisia ei Suomessa enää käytetä, mutta Saksassa sellainen pitää olla. Myös liikennevakuutus pitää todistaa, pyytää vakuutusyhtiöstä. Omaa matkavakuutusta pitää jatkaa, jos reissu kestää yli 45 vrk. Käytin auton juuri huollossa tätä matkaakin silmällä pitäen.

Otin Gibliltä viimeisimmät tikit pois perjantaina. Gibli oli aloillaan hienosti ja odotti nätisti, että otin kuvan. Helpottaa paljon, kun ei tarvitse varoa enää kastumista.

Olemme käyneet syömässä mustikoita. Gibli on hihnassa, koska ei saa vieläkään riehua. Itse olen käynyt juoksemassa 3 x Malminkartanon portaat, muutoin liikun kymmenesosan siitä, mitä ennen.

Toivon, että tämä revohka olisi onnellisesti ohi ilman kamalia yllätyksiä.

Haluan takaisin vanhan normaalielämän Giblin kanssa.

Jatkosuunnitelmat

Tapasimme tänään onkologin. 

Gibli oli jälleen reipas ja ystävällinen. Yleistutkimus oli ok. Kasvainarven alla tuntui todennäköisesti (en kestä) tikit, ja 3 tikkiähän siinä on yhä. Otan viimeisimmät tänään pois. Verikokeet olivat kaikki kunnossa. Myöskään eosinofiilit eivät olleet enää koholla, nehän olivat aiemmin koholla mastsolukasvaimen aiheuttamiksi sopien. Pyynnöstäni tarkistettiin keuhkokuvat, jotka olivat ok. Selkärankakin on todella siisti näkyvän rintarangan kohdalta, ei spondyloosia. 

Jatkohoidoksi suositellaan edelleenkin sädehoitoa, vaikka itse kasvaimen uusimisriskiä pidetään pienenä, mutta kun sitä kaikkea ei ole saatu pois. Hoidon tyypillisimmät sivuvaikutukset tulevat ihoon. 

Giblin leptospiroosi-rokotuksen sarja jäi aiemmin kesken, kun tuli anafylaksia normaaleista rokotteista. Nyt pyysin leptospiroosin tehosteen. Se on tarpeen pääkaupunkiseudulla ja tulevalla matkalla. Verikokeet otettiin kanyylista ja se jätettiin jalkaan siksi aikaa, että nähtiin, tuleeko rokotusreaktiota. Adrenaliini haettiin myös pöydälle valmiiksi. Olisi ollut kauheaa tappaa koira nyt rokotukseen. Anafylaksiaa ei tullut.

Rokotusreaktiota odotellessa

Hyöty-haitta-suhde näyttää sellaiselta, että sädehoidossa on järkeä. Euroopassa on muutamia paikkoja, lähimmät hyvät Saksassa. En tapata Gibliä siksi, ettemme lähde. Että miten voisin katsoa Gibliä silmiin, kun kasvain alkaisi taas kuplia, minkä olisi saanut lykättyä tai estettyä kuukauden reissulla. Lähete on nyt tehty. Hoitopaikasta tulee kutsu noin 2-4 viikossa. Toivon, että mahdollisimman pian. Hoito kestää 3-5 viikkoa, protokolla vaihtelee. 

Tällä hetkellä Gibli saa liikkua 5-10 minuuttia x 3 hihnassa. Olen antanut Giblin jo hypätä autohäkkiin. Gibli säästelee hypyssä vasenta etustaan. Alas en anna hypätä mistään eikä portaita kävellä. Vielä 1,5 viikkoa pitää olla varsin hissukseen.

Yläasteen 2 vuoden saksan opinnot kaipaavat vähän muistuttelua eikä lisäoppi ole haitaksi. Hain Akateemisesta luettavaa. Pohdin, että olisi ihan hyvä ollut tässä välillä lukea saksaa espanjan, italian ja kreikan sijaan.

Akateemisesta palatessa tuli radiosta Queenin Who wants to live forever. Se tuli usein radiosta silloin, kun Lystin elämä lähestyi loppuaan ja sen jälkeen. Herkistyn yhä kappaletta kuunnellessani. Samalla katson Gibliä ja mietin, että vielä ei ole hautajaisten aika. Vainaja puuttuu.

Vastauksia

Patologin vastauksessa ei tullut ikäviä eikä hyviä yllätyksiä. Kasvain oli edelleen rauhallinen low grade eikä vartijaimusolmukkeessa ollut kasvainta, mutta leikkeen reunat eivät ole puhtaat. Tarkoittaa sitä, että kasvainta ulottuu reunaan, siellä näkyy mikrometastaaseja. Tästä kirurgi varoittikin jo leikkauksen jälkeen. 2 cm marginaalia ei vaan syvyyssuunnassa saanut. Uusimisriskin pitäisi olla pieni, mutta siellä on nyt kuitenkin kasvainsoluja ja ne menevät lihastasolle, joten jatkohoitoa suositellaan. 

Maailmalla eniten käytetty jatkohoito on sädetys näissä tilanteissa. 300 koiran tutkimuksessa on tutkittu koiria, joilla on low-grade-mastsolukasvain, jota ei ole saatu poistettua täydellisesti. Koirilla, joilla mastsolukasvain oli ihossa, ilman sädetystä se uusi 36 %:lla, sädetyksen jälkeen 6,6 %:lla. Koirilla, joilla on ihonalainen mastsolukasvain, jota ei ole saatu kokonaan pois, kasvain uusii 12 %:lla. Sädetyksen jälkeen näistä ihonalaisista mastsolukasvaimista uusi 0 %. Giblillä on ihonalainen kasvain. Luvut ovat sellaisia, että en voi olla antamatta Giblille tilaisuutta. 

Sädetyksen haittoja on akuutisti enimmäkseen ihon paikallisreaktiot (61 % koirista), pidemmällä aikavälillä voi tulla muutakin (36 %:lle), riippuen mm. sädetyksen kohteesta, onko se lähellä limakalvoja, sydäntä tms. Sytostaatteja käytettäisiin, jos kasvain olisi levinnyt tai high-grade.

Seuraava etappi on suomalainen onkologi ensi perjantaina, jos en saa klikattua peruutusaikaa sitä ennen. Gibli on hyvin satunnaisesti yskinyt toukokuisen kennelyskän jälkeen, ehkä pari kertaa viikossa, joten keuhkot on hyvä kuvata, vaikka mastsolukasvain ei keuhkoihin yleensä leviäkään, mutta siellä on imusolmukkeita.  

Käsittääkseni sädetys on hyvä aloittaa heti, kun haava on parantunut. Sädetyksen kesto on 1 viikosta 5 viikkoon, riippuen siitäkin, onko tavoite parantava vai palliatiivinen. Lähimmät paikat on saamani listan mukaan Hannoverissa. Harmi, että saksaa tuli aikoinaan luettua vain 2 vuotta. Töideni selvittely on kesken. Jos sädetys toteutuu, pitää vuokrata asunto. Mietin lentämistä kohteeseen, mutta tulen tarvitsemaan perillä auton enkä ole varma, miten Gibli pärjäisi lentokoneessa. Paluumatka lentäen voi olla kolmas ongelma, jos/kun tulee komplikaatioita. Täytyy sanoa, että kaiken kaikkiaan suunnittelisin mieluummin oikeaa lomaa tai kisamatkaa kuin sädehoitomatkaa. Kaikki on kuitenkin vielä auki. Odotan nyt onkologin kannan.

En nukkunut kovin hyvin viime yönä. Nämä uutiset järkyttävät, vaikka niihin olisin kuinka valmistautunut. Gibli käy sääliksi. Ei ole yhden käden sormien laskettavissa ne kerrat, kun olen kironnut myöhästyneen diagnostiikan.

Poistin tänään tikit imusolmukealueelta. Haava on siisti. Laitoin Giblille korkeakauluksisen paidan, jottei saa raavittua haavaa rikki, jos kutka iskee. Pissareissujen annan kestää jo 5 minuuttia.

9. ja 10. leikkauksen jälkeinen päivä (ke ja to)

Olen herännyt parina yönä siihen, että Gibli on "maiskutellut". Ei siis varsinaisesti maiskutellut, mutta kieli tarttuu kitalakeen. Ilmalämpöpumpulla on varmaan osansa. Olen ottanut kuonokopan pois ja antanut Giblin juoda. Tötterön kanssa juominen ei onnistuisi sen paremmin, jos joku nyt sitä miettii.

Suihkussa käydessäni Gibli riisui itsensä noista "pinteleistä", jotka pitävät hihoja paikallaan. Eilisaamuna Gibli oli ilman paitaa. Harmittaa, etten nähnyt öistä riisumisoperaatiota. Tarkoittaa sitä, että yksin ei tee mieli jättää pidemmäksi aikaa.

Edelleen Gibli on minimiliikunnalla. Olen vaihtelun vuoksi ajanut välillä 2 minuutin päähän, missä Gibli saa katsella maailman menoa. Tien toisella puolella on uimapaikka, minne Gibli haikailee. Kauemmas ei tee mieli ajaa, koska Gibli halua istua autossa ja se vastaisi tasapainotyynyllä taiteilua.

Tämä on todellakin erilaista. Liikuntani on jäänyt minimiin. Ei huvita käydä poimimassa mustikoita, koska puuttuu koirakaveri. Kävin pikaisesti uimassa. Jätin Giblin kotiin kuonokoppa päässä, peitin sohvan kompostikehikoilla. Kuonokoppa on vinttarimallinen, joten siinä mahtuu suu aukeamaan. Uimarannalle mennessä aloin miettiä, jos Gibliä alkaakin oksettaa eikä saa suutaan tarpeeksi auki? Tuli pikainen uimareissu. Huokaisin helpotuksesta, kun kaikki oli kotona kunnossa.

Jatkohoito on auki. Se riippuu patologin vastauksesta. Jos 1-3 kk hoito tuottaa hyvää elämää pitkään, hoidatan Giblin. Joka kerta kun koirani on kuollut, on iskenyt niin hirveä ikävä ja itsesyytökset, että haluan niitä välttää niin pitkälle kuin se koiran etu huomioiden on järkevää. Sytostaatteja annettaisiin ilmeisesti 3 kk, jos noudatetaan normaalia protokollaa. Käsittääkseni niitä annetaan koirille vähemmän kuin ihmisille, jolloin sivuvaikutukset ovat vähäisempiä. Sädetys on hyvä mastsoluihin, mutta vaikuttaako siitä tuleva arpi liikaa toiminnallisesti? Jos tulee hyviä yllätyksiä: kasvain on yhä low grade eikä sitä ole vartijaimusolmukkeessa ja marginaalit ovat riittävät, silloin seuranta riittänee. Pelkään, että on realismia odottaa muuta kuin hyviä yllätyksiä.

6. ja 8. leikkauksen jälkeiset päivät (su-ti)

Su-iltana päästiin eroon oranssista koko jalan mittaisesta kääröstä. Se helpotti välittömästi ulkoilua, koska raaja pääsi taipumaan eikä jalkaa tarvinnut paketoida ulos. 

Seuraavana aamuna tassu oli turvoksissa kudosnesteestä, mutta hellällä tassun pumppauksella turvotus väheni. Gibli kiinnostui haavasta tai sen ympäristöstä. Varmaan kasvava turkkii kutittaa. Joka tapauksessa jouduin laittamaan kuonokopan aina, kun en ollut vieressä vahtimassa eli yöksi. Viime yönä heräsin siihen, että Gibli istui ja lipoi huuliaan tai kuonokoppaansa eikä suostunut makuulle. Yöt Gibli on omalla makuualustallaan sänkyni vieressä. Nukuskelin sitten Giblin vieressä pedillänsä niin, että Gibli oli ilman kuonokoppaa pää olkavarteni päällä. Olen niin herkkäuninen, että arvioin herääväni, jos Gibli siitä liikahtaa. Näin saatiin jotenkin nukuttua aamuun. Tötterö päässä Gibli ei kykene nukkumaan laisinkaan.

Tänään pissatuksella, edelleenkin saa siis kävellä vain "pissapuulle" ja takaisin, Gibli olisi vetänyt. Liikkumisesta ei huomaisi, että mitään lihasta ja muita olan osia olisi ikinä vietykään. En toki vetämistä sallinut.

Tällä viikolla tulee varmaan patologin vastaus. 

Päiväunilla. Takana näkyy viime yön sänkyni.

3. - 5. leikkauksen jälkeiset päivät (to - la)

Olen päässyt vähentämään tramadolia. Alun perin sitä meni 3 tablettia päivässä, nyt määrä on laskenut ½ x 2:een. Perjantaina pystyin käyttämään Giblin yksin pissalla. Gibli pystyy kävelemään sen verran paremmin. Kannan yhä portaissa ja katukiveysten yli. Gibli auttaa hellyttävästi takatassuillaan tukemalla niitä reisiini ja ponnistamalla askelteni tahdissa.

Yöllä olen pitänyt vielä kuonokoppaa, jottei neiti ala askarrella. Pidän koppaa myös, jos vaihdan yksin siteitä, jottei koira vaan nuolaise haavaa. Perjantaina kävin suihkussa siteiden vaihtamisen jälkeen. Palattua oli kipsinalusvanuja ja haavasidoksia matolla. Töpöttelin haavan yläosan Vetericynillä (sitä saatiin putsaamista varten) ja paketoin haavat uudelleen. Lauantaina haava näytti onneksi siistiltä yhä. Tässä on videota siteiden vaihdon jälkeen. Gibli ottaa ne rauhallisesti.

Eilen Gibli jäi ensimmäisen kerran vajaaksi tunniksi yksin. Kävin syömässä keskustassa italialaista jäätelöä. Laitoin Giblille kuonokopan. Sohvan eteen asettelin kompostikehikkoa. Palattua kaikki oli kunnossa. 

Menin katsomaan mastsolukasvaimen ulkomaisia hoitosuosituksia. Jäi kamala olo, isku suru ja ahdistus sekä sääli viatonta koiraa kohtaan. Muuten olen yhä turta ja mietin, kuinka elämä muuttui.

Puoliksi ajeltu sydänmerkki.

2. leikkauksen jälkeinen päivä (ke)

Systeemi on muodostunut sellaiseksi, että lähellä asuva miesystäväni on ajanut tänne 3 x päivässä auttamaan, kun käytän Gibliä pissalla. Koko ajan hän ei ole voinut olla täällä, koska Gibli haluaa olla aktiivinen seuraneiti eikä jalkaa nyt saa rasittaa liikaa. Eilen miesystävä katsoi Gibliä pari tuntia. Kävin poimimassa vähän mustikoita ja paluumatkalla apteekissa. Gibli ei ollut nukkunut sinä aikana ollenkaan, ja nukkuikin sitten miltei loppupäivän. Illalla ajoimme autolla isomman nurmikon laitaan, missä Gibli sai pari minuuttia tuoksutella kesän tuoksuja ja tehdä asiansa.

Ulkoiluvarusteet

Lääkkeinä menee nyt tramadoli, esomepratsoli ja profylaktinen antibiootti kolmannen päivän. Tulehduskipulääkettä ei aloitettu närästyksen vuoksi. Leikannut kirurgi pitää hyvää huolta ja seuraa haavaa valokuvistani. Askartelin suojan putkiharsosta haavan päälle. Tuo "ulkoilupaita" on liian lämmin sisällä.

Herään yhä suruun ja huoleen. On elämä ennen syöpää ja elämä Giblin syöpädiagnoosin jälkeen. 

Ajattelen myös harrastuksiani. Agility on ollut elämässä vuodesta 2009. Se on rytmittänyt viikkoja ja viikonloppuja, ja tarjonnut tekemistä sekä keholle että aivoille. Nyt minulla on kisa- ja treenikassi huoneen nurkassa, kännykässä ja tietokoneella linkkejä eri agilityaiheisiin sivustoihin ja autossa kisatavaroita (kengät, varakengät jne.). Mietin varsin ristiriitaista suhtautumistani agilityyn jo kisa-aikana. Se on niin valtavan tuloskeskeinen laji. Toisaalta se tarjoaa onnistuessa euforiaa. Gibli tarjosi euforiaa niin paljon, että kisakirja tuli miltei täyteen. Jos jatkan lajia, pentua en nyt voi ottaa. Olen pohtinut lainakoiraa. Tarjoaako toisen koiran kanssa harrastaminen sitä, mitä haluan? En tiedä. Mitä muuta sitä harrastaisi? Jotakin jumppaa kuten joskus muinoin? Mutta siitä puuttuu jotakin. Jos Gibli toipuu johonkin kuntoon, koiratanssi? Hoopers? En jaksa nyt ajatella enempää.

Leikkauspäivä (ma) ja 1. leikkauksen jälkeinen päivä (ti)

Tästä ei nyt tule mitään loppuunsa hiottua tekstiä, koska en jaksa. Kunhan laitan ylös. 

Gibli leikattiin maanantaina. Kirurgin puhelu oli asiantunteva, myötätuntoinen ja pohdiskeleva. Kasvain oli kasvanut lihasten väliin, syvemmälle kuin oli ennakkolta ajateltu. Jos se olisi rajautunut lihasfaskiaan, olisi kalvon poistaminen riittänyt syvyyssuunnassa. Nyt yksi tricepsin lihas poistettiin. Kirurgi (Giblin ja minun onneksi Anu Saikku-Bäckström) leikkasi sen mitä pystyi. Makroskooppisesti hän sai pois kaiken kasvaimelta näyttävän, mutta tavoiteltuja turvamarginaaleja ei saatu. Etujalasta ei voi viedä kaikkea. Vartijaimusolmuke poistettiin. Patologin vastaus tulee 2 viikon sisällä. Täytyy varautua jatkohoitojen tarpeeseen: sytostaatit tai sädehoito (ulkomailla, muistaakseni Saksassa). Yksi vaihtoehto on seurantakin, patologin tuloksesta riippuen.

Minua sieppaa se, että Giblin patti on ultrattu 3 kertaa: syksyllä 2021 ja alkuvuodesta 2022 kahden eri lääkärin toimesta ja selvästikin urheilukoiran vaivana. Ohutneulanäyte siinä vaiheessa, kun patti oli 0,5 cm, olisi tuottanut aivan erilaisen lopputuloksen. Tuolloin oli myös tiedossa, että patin koko vaihtelee, mikä nyt valistuksen saatuani kuuluu mast-solukasvaimen luonteeseen. Että jos siellä nyt jollakin lukijalla on koira, jolla on patti, niin vaatikaa ohutneulanäyte. Neulanäytteen voi ottaa rauhoittamatta, kun ei se koiraan juurikaan satu. Minä en tajunnut sitä vaatia enkä jälkiviisaanakaan ole sitä mieltä, että minun hommiin olisi erotusdiagnostiikka kuulunut. Nyt elin väärässä turvallisuudentunteessa, hoitona faskiaterapia ja tarvittaessa kylmä. Ja kuinka monta kertaa olen sanonut eri fysioterapeuteille, että tutkittu on, patti ei ole jänteessä vaan faskiassa. Koiraparka on juossut agilitykisoja nämä vuodet kasvain jalassaan. Kun patti hiljalleen alkoi kasvaa eikä enää välillä kadonnut, ajattelin "nestepatin" iän myötä venyvän. Vaikea on päästä ikinä näistä itsesyytöksistä.

Gibli oli haettaessa vahvasti lääkitty. Koira käveli omilla jaloillaan, mutta nostin syliini. Autoon kantaessa olin pillahtaa itkuun itsekin, mutta enimmäkseen olin vain turta uutisista. Ensimmäisenä yönä en juuri nukkunut, valvoskelin lattialla koiraraasuni vieressä, Tuli ajatuksia kiikuttaa koira ultranneille lääkäreille, että tässä olisi teille nyt vähän hoidettavaa. Että tämä viaton koira maksaa tämän elämänlaadullaan ja hengellään. Eilinen meni sumussa univelastakin johtuen. 

Liikunnan täytyy olla minimissä ensimmäiset 2 viikkoa ja sitä seuraavat 2 viikkoa yhä varsin minimissä. Kannan Giblin pissalle ja takaisin. Oli vaikea kantaa koiraa, jonka etuosa aristi kovasti. Kun katsoin paketoitua ja uikuttavaa koiraa, säälitti ja harmitti niin, etten tiennyt, miten päin olisin. Alemmassa kuvassa näkyvä oranssi side on koko raajan mittainen, jotta raaja ei turpoa. Sen saa viikon kuluttua pois. Harmi on se, että se tekee koko jalan tönköksi. Kaveri sanoi sen muistuttavan pesäpallomailaa, mikä sai väkisinkin hymyn häivähtämään.

Leikkauksesta kotiin tultua

Matkapaketti riisuttuna

Tiistaina Gibli voi paremmin. Kantaminen sujui jo hyvin. Tramadoli auttoi kipuun, mutta ei sekoittanut Giblin päätä. Iltapäivällä Giblille tuli 2 närästyskohtausta, jolloin koira nuoli kaikkea ja nieli ilmaa. Soitin eläinlääkäriasemalle ja ajattelin, että mahalaukun kiertymä tästä enää puuttuikin. Onneksi tilanne ei eskaloitunut sen pahemmin, vaan meni ohi Pepcidillä, esomepratsolilla, asidofiluspiimällä ja pienellä ruoka-annoksella. Tänään olen jatkanut ruuan antamista 3 x päivässä.

Omassa päässäni kulkee hajanaisia ajatuksia tulevaisuudesta. Enimmäkseen olen ollut turta. Eläinlääkäristä lähtiessä ajattelin vaan, että se en voi olla minä, joka tässä kuuntelee syöpäsairaan koiran jatko-ohjeita. Että 3 viikkoa sitten oltiin menossa SM-kisoihin ja nyt ollaan tässä. Haaveillaan siitä, että syksyllä päästään metsäkävelylle. Olen varmaan yhä enimmäkseen sokkivaiheessa. Aivot joutuvat piirtämään tapahtunutta todeksi yhä uudelleen.

Odotusta

Kun Giblin diagnoosi tuli, toivoin vaan, että saan koiran leikkauspöydälle. Siihen sisältyi mahdollisuus, että on jotakin tehtävissä.

Viikko on eletty koira pumpulissa, jottei tulisi mitään, mikä estäisi huomisen leikkauksen. Riehumiset ja uimiset on kielletty, jotta kasvain ei turpoa. Giblin olisi voinut ottaa metsään hihnassa syömään mustikoita, En uskalla, jotta ei kyy pure tms. Itse kävin poimimassa mustikoita, annoin niitä Giblille kotona.

Onhan tämä edelleenkin hirveä järkytys. Seuraavaksi jännitän leikkauksesta selviämistä, patin levinneisyyttä ja mikä patin lopullinen pad on.

Voi rakas Gibli.

Kirurgilla

Mietin, miksi kirjoitan tätä näin avoimesti. Ehkä joku saa selostuksesta vertaistukea koiransa mastsolukasvain-ahdistukseen?

Lauantai-iltana sattui silmääni mastsolukasvainjuttu, josta jäin käsitykseen, että vain jyväskyläläisellä eläinlääkäriasemalla on laite, jolla tehdään vartijaimusolmuketutkimuksia. Mainittakoon tässä välissä, että kun tulee syöpä tai tulehdus, imusuonet kuljettavat materiaalia imusolmukkeisiin. Nämä imusolmukkeet eivät välttämättä ole ne lähimmät. Varsinkin syövässä olisi hyvä tietää, mikä on oikea vartijaimusolmuke, jotta juuri se poistetaan ja tutkitaan. Sen poistamisella voi saada imusolmukkeeseen edenneen syövän pysäytettyä. Imusolmukestatus vaikuttaa myös jatkohoitoon. Sunnuntaina mietin, miten minulle suositeltiin helsinkiläistä kirurgia, joka arvaamalla valitsee imusolmukkeen. Olin katsonut hänen leikkauskertomuksiaan, jotka olivat vakuuttavia. Tuli valtavan ristiriitainen olo: ilkeänkö sanoa, että anteeksi vaan, että olet varmasti hyvä, mutta haluan oikean imusolmukkeen tutkittavaksi.

Kirurgi oli ystävällinen ja selkeä. Hän totesi heti alkuun, että olisi hyvä tehdä vartijaimusolmuketutkimus. Huokaisin helpotuksesta. Sen pystyi tekemään heillä. Hän kertoi mastsolukasvaimesta, sen oireista ja ennusteesta. Mastsolukasvain erittää mm. histamiinia. Se lisää riskiä mahasuolikanavan haavaumiin. Niissä verikokeissa, joiden vastauksesta ei kerrottu ja jotka sain jälkikäteen tilattua, oli eosinofiilit koholla, mitä mastsolukasvain voi tehdä myös. Sitten Gibli otti lyhyet unet. Tänä aikana tehtiin jodilla vartijaimusolmuketutkimus. Giblin imusolmuke sijaitsi lavan edessä, josta pystyi ottamaan näytteen samalla. Toisena vaihtoehtona olisi ollut kainalo, mistä näyte olisi voitu ottaa vasta leikkauksessa. 

Kasvain yleensä turpoaa tästä tutkimuksesta. Gibli sai jo tutkimuksen aikana antihistamiinia ja kortisonia. Kotiin tuli antihistamiini isolla annoksella ja vatsansuojalääke famotidiini leikkaukseen saakka. Nyt ei saa juosta vapaasti tai uida eikä kasvainta kosketella, jotta se ei turpoa. Leikkaus on hankalampi, jos kasvain on turpeana. Leikkausaika sovittiin ensi maanantaiksi.   

Illalla tuli sähköpostissa imusolmukevastaus: normaali imusolmuke, ei mastsoluja tai eosinofiileja. 

Yksi vastaus lisää

Perjantai-iltana minulle soitettiin. Maanantaille oli tullut kirurgille peruutusaika. 

On tuntunut siltä kuin eläisi painajaista, joka ei lopu ikinä, vaan jatkuu herättyä.

Tänään tuli sähköpostia, että Giblin maksan ja pernan ohutneulanäytteiden vastaukset olivat tulleet. En pystynyt avaamaan viestiä heti, vaan vajaan tunnin päästä. Mastsolukasvaimeen viittaavia muutoksia ei todettu. Tuli kylmät väreet ja itketti samaan aikaan.

Menemme siis huomenna kirurgin arvioon. 

Jos-vakuutus

Kun näitä eläinlääkärikuluja on kertynyt ja lisää tulee, tarkistin lauantaina Giblin vakuutuksen ehtoja. Että onneksi on vakuutusturva ja että montakos tonnia per vuosi vakuutus korvaakaan. 

If-vakuutus v. 2025: Enimmäiskorvausmäärä vakuutuskaudessa (1 vuosi) on 1 445 euroa. Omavastuu on 35 prosenttia korvattavista kustannuksista. Eläinlääkärikuluihin sisältyy kuntoutusturva, jonka enimmäiskorvausmäärä vakuutuskaudessa on 300 euroa. Henkivakuutus 723 euroa. Vakuutusmaksu 730,96 euroa vuodessa. 

Aloin miettiä, olenko ollut oikeustoimikelpoinen vakuutusta ottaessani: kohtalainen vakuutusmaksu ja summat eivät riitä mihinkään. Että olenko oikeasti langennut tällaiseen?

Pyysin v. 2017 vakuutussopimuksen. Alkuperäisesä vakuutussopimuksessa: Enimmäiskorvausmäärä vakuutuskaudessa 2 000 euroa, kuntoutusturva 300 euroa ja henkivakuutus 1 000 euroa. Vuosimaksu 260,81 euroa.

Jonkin sortin "onni" tässä on se, että Giblin vakuutuskausi vaihtuu juhannuksena, joten 2 kesäkuista eläinsairaalareissua menevät edelliseen vakuutuskauteen. 

Enkä sano tätä sillä, että alkaisin rahasta kitistä. Tärkeintä on, että koira säilyisi hengissä. Mutta kannattaa vilkaista niitä summia ja ehtoja vakuutusta ottaessaan. Ei ole reilua se, että alkuperäinen sopimus muuttuu koko ajan epäedullisemmaksi: vakuutusmaksu kolminkertaistuu ja korvaussummat pienenevät. Varsinkaan, kun yli 8-vuotiaan koiran vakuutusta ei pysty siirtämään mihinkään. Toukokuussa ajattelin selvitin asiaa, kun Giblin ienpattia ei korvattu. Alan ymmärtää heitä, jotka jättävät vakuutuksen ottamatta ja maksavat säästyneillä rahoilla, kun jotakin sattuu.

Päivitys: Vakuutusehdoissa lukeekin, että korvausmäärät pienenevät 15 % vuodessa sen jälkeen, kun koira täyttää 7 vuotta. Vakuutuksestahan tulee ihan mahdoton vuosien kuluessa: vakuutusmaksu on korkeampi kuin korvaussumma. 

On piilossa viidakon...

Eilen olimme metsässä, rannalla ja mustikoita syömässä. Minulla on Gibliä jo nyt kova ikävä.

Olen usein kallion päällä miettinyt, että täällä täytyy olla kyitä. Eilen polku laskeutui matalalta kalliolta ja juuri kun olin ponnistamassa kalliolta, polulla olikin sahalaita kiepillä. 

En tiedä, miten se on mahdollista, mutta jarrutin ponnistavalla jalallani, jäkälä luisti alta, kaaduin selälleni ja samalla sudin takaisin päin, jotta en ole käärmeen päällä. Gibli oli jo loikannut käärmeen yli, joten kyy oli välissämme. Käskin koirani olemaan paikoillaan, kutsuin sivukautta luokseni ja kytkin. Kuvasin kyytä vähän. Harmittelin, ettei ollut kunnon kamera mukana. Kyy liikkui aina kohti ja piti päätään ylhäällä, joten edestä päin en halunnut ottaa kuvia läheltä. Eteenhän heikäläiset iskevät.

Tässä on vielä video luikerosta. Puun takana näkyy kallio, jolta olin laskeutumassa. Kyy oli alun perin siis videolla näkyvän puun takana.

 Kotimatka oli luonnollisesti hankala, koska käärmepelossa oli vaikea astua yhtään mihinkään.

Lisäselvityksiä

Hetken huojennus: Giblin patti on low grade, millä on vähemmän metastasoimistaipumusta. (Pessimisti/inhorealisti minussa: Tai ainakin ne solut, jotka osuivat neulaan, ovat low grade.) Ultraäänitutkimuksessa maksa näytti lievästi suurentuneelta, mikä pelottaa. Otettiin ohutneulanäytteet maksasta ja pernasta. Niiden ottaminen ei koske eikä Gibliä tarvinnut rauhoittaa. Kävi sääliksi, miten kiltti ja ystävällinen Gibli jaksaa olla. Näytteet katsoo patologi. Mastsolukasvain on sen verran iso, että poistoa suositellaan kasvainten poistoon erikoistuneelle kirurgille. Saatiin aika tutkimusajalle ensi keskiviikoksi. Jos voisin asiaan vaikuttaa, kippaisin koiran heti leikkauspöydälle. Keskiviikkoon mennessä pitäisi onb-tulosten olla käytettävissä. Keuhkokuvia ei nykysuositusten mukaan oteta. Jos tauti ei ole levinnyt (maksa, perna, imusolmukkeet) ja kirurgi tekee taikatemppunsa, tauti ei juuri vaikuta elinikään. Jos tauti on levinnyt, voi yrittää sytostaatteja.

Giblillä on 3 muuta pientä pattia, jotka tarkistettiin myös. Giblillä on ollut elämänsä aikana talipatteja, jotka ovat aina kypsyneet. Jossakin vaiheessa kyllästyin kiikuttamaan koiran aina eläinlääkärille niiden varmistukseen. Nyt niihin suhtaudun aivan eri lailla. Onneksi kahdessa oli talia, kuten oletinkin. Kolmas oli niin pieni, ettei siitä saatu näytettä. Senkin voi poistaa jatkossa. 

Olen ahdistunut, välillä kauhuissani, enkä saa rauhaa itsesyytöksiltä. On irvokasta, että viikko sitten pelkäsin ontumisen johtuvan jostakin lihas- tai jännevammasta, minkä takia tulisi pidempi tauko agilitysta. 

Onneksi Gibli on oireettoman oloinen: on pirteä, ei linkuta ja ruoka maistuu. Päälle päin ei uskoisi, missä mennään.

Erilainen kesä

Olen yhä kuin puulla päähän lyöty. Oli tarkoitus tänä kesänä käydä metsässä kuten ennenkin, poimia mustikoita ja uida. Katsella uusia paikkoja. Ehkä käydä Yyterissä tai jopa Baltiassa rantoja ihastelemassa. Käydä kisoissa ja nauttia pitkistä kesäilloista. Piti olla pentu kaverina kasvamassa.

Nyt odotan ahdistuneena koevastauksia ja vatsan ultraääntä. Mietin, onko tauti levinnyt. Olen lukenut, mitkä ovat hyviä ja mitkä huonoja ennusmerkkejä. Leikataanko Gibli? Miksi en tajunnut pyytää jatkotutkimuksia aiemmin? Siksikö kennelyskä meni keuhkoihin, että Gibli oli jo sairas? En kestä, että syöpää pursuaa joka suunnasta. Ostanko vielä seuraavan koiranruokasäkin? Harrastanko vielä joskus agilitya? En katso kisatuloksia, livestreamia, kisakalenteria enkä rankingia. Viikonloput ovat tyhjiä. Autossa on paljon koira- ja kisatavaroita. Auton aurinkopeite, varakisakengät, kumisaappaat, itseensä tarttuvaa sidettä, keittosuolasilmätippoja pölyn ja hiekan varalta jne. Miten etuoikeutettu olen ollutkaan, että minulla on ollut kolme kisakykyistä koiraa. Miten upea Gibli on ollut, miten ylpeä olen hänestä ollutkaan! Miten ainutlaatuisen upea luonteeltaan. Kuinka hienoa minusta on ollut kisata malinoisin kanssa.

Saan jotenkin nukuttua. Nukahtamisvaiheessa havahdun Gibli-ajatuksiin. Yöllä herätessä Gibli on heti mielessä. Samoin aamulla. Välillä saan koko sairauden pinnalta painumaan. Siirrän lomaa lisää. Puolipäiväisten töiden avulla pysyn järjissäni. Mietin tuttavia, joilta koira on menehtynyt nuorempana. Olisihan Giblikin voinut kuolla anafylaksiaan. Tai loukata itsensä metsässä. Ehdin monesti sanoa, että 8-vuotiaalle koiralle voi tulla jo vaikka mitä. En minä silti tätä tarkoittanut. Enhän minä ollut varautunut tällaiseen vaihtoehtoon ollenkaan. Olin ajatellut, että meillä on vielä ainakin 7 vuotta aikaa.

Yritän keskittyä yhdessäoloon. Tarjoan Giblille asioita, mistä hän nauttii.

Ikäviä uutisia

Tänään kävimme eläinlääkärissä. Gibli ei enää ontunut eilisiltana eikä eläinlääkärissä. Etsimällä löytyi lopulta aristusta yhden varpaan nuljuluun seudusta. Epäilin itse myös vanhaa olan seudun pattia, joka on vuosia sitten ultrattu kahteen otteeseen viattomaksi ja on hiljalleen kasvanut. Että olisiko se jotenkin revennyt A:n alastulossa. Se ultrattiin ja siellä olikin uutta massaa. Otettiin ohutneulanäytteitä. Sovittiin ensi keskiviikolle vatsan ultraääni aiemman verioksentelun ja -ripulin vuoksi. (Siitä tiistaisesta erikoiseläinlääkäristä ei ole kuulunut mitään.) Ja koska jatkossa todennäköisesti tulee gastroskopia, niin samalla rauhoituksella kuvataan luusto. En halua ylimääräisiä rauhoituksia. Tassu paketoitiin. Ohjeeksi 3 viikkoa 10 min pissakävelyt ja sitten paketti pois. 

Ajattelin kotimatkalla, että on siinä ja siinä, että ehditään kuntoutua agilityn SM-kisoihin elokuun lopulle. Vatsasta ajattelin, että eiköhän se ollut stressin ja heinän syömisen seurausta. Olan patin ajattelin vain suurentuneen iän myötä ja massan olevan hyytynyttä verta tai jotakin sidekudosreaktiota. Pohdin kesäloman siirtämistä elokuulle, koska heinäkuussa se menee hukkaan, kun emme pääse metsään ja uimaan. Peruin osallistumisemme huomisiin SM-kisoihin.

Illalla soitti eläinlääkäri. Ohutneulanäytteessä on mast-soluja. Jos kasvain on low grade, se on mahdollista leikata isolla marginaalilla. Jos on high grade, kasvain lähettää herkästi etäpesäkkeitä. Tyypitystä yritetään kiirehtiä ensi keskiviikoksi.

En voi uskoa tätä todeksi. Ensimmäiset itkut on itketty. Alkoi yhdessäolohetkien ahmiminen.

Illalla

Smoothie Jungle

- En ole ehtinyt syömään tänään töissä mitään. On hirveä nälkä. Ruokatauko meni puheluihin.

- En tajua, miten voit olla syömättä. Sinun pitäisi tehdä smoothie itsellesi, se olisi nopea juoda ja saisit energiaa.

- Ai joku broileri-cashewpähkinä-smoothie? Se olisi niin hirveän väristä, että pitäisi laittaa mustaan mukiin.

- Hirveän värisiä ne muutkin smoothiet ovat.

- Sehän on se Jungle Bar ollut menestys. Jos perustettaisiin sellainen firma, missä myytäisiin lounas-smoothieita. Nimetkin voisi olla sitä, miltä ne näyttävät. Jotakin hirveää.

- Ai vaikka ”sinilevä”?

- Ai kauhee! Hehhehheh! Mitä siihen tulisi, että saataisiin oikean väristä? Appelsiinimehua, pähkinöitä, broileria, pitaijaa, sitten jotakin tammenlehtisalaattia ja persiljaa.

- Ja mites olis vaan ”myrkky”?

- Myrkky on hyvä! Mitä siihen kuuluisi? Sinistä saisi olla. Mustikoita, seitä, riisiä ja lehtiselleriä? Entä sitten?

- No ”yrjö” olisi hyvä, sellainen perus.

- ”Rekkamiehen yrjö”?

- Siinä pitäisi olla nakkeja. Ranskalaisia perunoita ja kurkkusalaattia. Ja sitten vaan sur-rurr, mutta ei liikaa. Pitää jäädä kunnolla sattumia.

- Jossakin lounasravintolan naapurissa voisi olla ”left overit” tai tulisiko siitä vaan ”överit”?

- Joo! Siihen tulisi maissipaneroidut broilerileikkeet, uunisilakat, pastaa, tomaattia, jäävuorisalaattia, kurkkua ja kotikaljaa.

- Ja kokojyväleipää.

Meillä ei mene nyt kovin hyvin

Belgianpaimenkoirilla on mahalaukun syöpää. Verioksentelu yli 8-vuotiaalla ei ole oikein kivaa. Yleissuositus oli ensin mennä vatsan ultraääneen ja sen jälkeen mahalaukun tähystykseen. Vähän ihmettelin, miten sinne mahalaukkuun ultraäänellä näkee, mutta etenin ohjeiden mukaan. Syövän esiasteelle voi jotakin tehdäkin.

Kävimme tiistaina ison eläinlääkäriketjun erikoiseläinlääkärillä. Giblihän on ollut nyt hyvävointinen, ei ole oksentanut eikä ripuloinut ja ruoka maistuu. Aiemmalle oireilulle oli monta laukaisevaa tekijää. Lekuri oli sitä mieltä, että ultraääni ei tilanteessa anna uutta eikä sitä siksi tehnyt, mutta aikoo konsultoida tähystysten tekijää ja ilmoittaa loppuviikosta, mikä oli keskustelun lopputulos. En nyt ole hyppien keikkuen viemässä Gibliä nukutusta vaativaan gastroskopiaan, jos oireilu oli tuossa. Pyydettiin B-12-vitamiinipitoisuus ja perusverenkuva, jälkimmäisen vastauksista eläinlääkäri lupasi ilmoittaa illalla. (Ei ole ilmoittanut torstai-iltaan mennessä.) Verinäytteen ottaja sai Giblistä verta kolmannella yrityksellä. Minua säälitti Gibli, joka kiljui sylissäni, kun neulalla kaiveltiin nahan alla. Gibli siis tulee syliin, kun otetaan verikokeita. Gibli on tätä ennen ollut eläinlääkärissä luottavainen. 

Eilen tuli puhelu yksityisestä numerosta. En ihan ehtinyt vastaamaan. Oletin, että eläinlääkäri soittaa. Tuli tekstiviesti, että Giblin B-12-verinäyte on kadonnut ja pitäisi soittaa numeroon (maksullinen) ja varata uusi verikoeaika. En ole vielä varannut sitä aikaa, koska sapetti koko juttu. Lisäksi tuli muuta.

Kävin eilen pitkän tauon jälkeen treenaamassa Giblin lyhyesti, että saan vähän tuntumaa ennen lauantain SM-kisoja. Kunnossa ei pitäisi olla isompaa vikaa, koska olemme tehneet pitkiä metsälenkkejä ja jumppia. Gibli oli todella innoissaan. Tehtiin kepit 2 kertaa, keinu kerran, puomi molempiin suuntiin ja A 3 kertaa, koska ekalla kerralla tassut eivät osuneet hyvin. Kerran tassut luistivat keinonurmella. Lopetin treenin lyhyeen, ennen kuin sattuu mitään. Gibli hölkkäsi lelu suussa ja katsoin, että vähän koira alkaa kulkea epätasaisesti. Lyhensin narupallon narua tekemällä siihen solmun, jotta se ei osu etujalkoihin. Koiran ontuminen vaan paheni ja sitten Gibli jäi seisomaan etutassu ilmassa. En vielä tästä hätkähtänyt, koska tuolla on tassuun tullut ihorikko ennenkin ihan vastaavin oirein. 

Kotona tassusta ei löytynyt vikaa. Koira linkutti lievästi vielä illallakin. Tänään Gibli on aivan hivenen epäpuhdas ajoittain, mutta ilman eilistä en sitä huomaisi. Huomenna on sitten aika tarkempiin tutkimuksiin. Vähän hirvittää, oliko agilitykin nyt tässä sitten. On aika epätodellinen olo.

Vakuutusyhtiö Jos sentään korvasi 2 eläinsairaalareissua. No ei hätää Jos, lisää laskuja on tulossa.

Täällä ei ole mitään nähtävää

Gibli näyttää toipuneen. Koirani on doping-koira vielä ensi viikon alkuun saakka lääkkeiden vuoksi. Olemme käyneet lomaviikolla lomahuoneistossa (olimme 1 yön vähemmän, mitä olimme maksaneet), käyneet pitkillä metsälenkeillä ja olen jumpannut Gibliä.

Pentuasiat mietityttävät kovasti.

Hei, hei, pieni

Pieni Boi palasi tänään kasvattajalleen. 

On ollut vaikea päivä ja ahdistavat 2 viikkoa. Olen käynyt pitkiä keskusteluja koira- ja bc-ihmisten sekä ei-koiraihmisten kanssa. Ensimmäistä kertaa elämässäni kävi niin, että pentu ei ollut meille oikea, vaikka kovasti yritimme. Giblin voimakas ahdistus vaikutti myös, vaikka se lieventyikin paljon. Luulin ottaneeni Giblille kaverin, mutta Gibli oli aivan liian kiltti. Tämän lisäksi pennussa ilmeni monia muitakin yllättäviä haasteita ja ongelmia, joita en tässä erittele enempää. Kiinnyimme pentuun silti. Pennussa oli todella paljon hyvää ja nautimme yhdessäolosta. Oli aivan ihana opettaa temppuja pienelle ja nopeasti oppivalle pennulle! Mutta aina kun olin päättänyt, että pentu jää, tuli taas jotakin. 

Päätöksen jälkeen ahmimme yhteistä aikaa, mitä ilman kohta olisimme. Haikein mielin kävimme paikoissa, mitkä olin jo keväällä ajatellut näyttää pennulle. 

Kotona tuntuu nyt kovin tyhjältä, vaikka täällä on Gibli. Nyt pääsemme ehkä kuitenkin vähimmillä itkuilla. Jää silti kova ikävä. En tule ikinä unohtamaan Pientä prinssiäni. Rakas Karvapunkero, be brave and be strong.

Kerää koko sarja

En nyt kuvailisi tätä viikkoa helpoksi. Sunnuntaina tehtiin päätös pennun palauttamisesta. Palautuspäiväksi tuli keskiviikko. Olin ostanut pennulle kalkkunatreenimakkaraa. Annoin sitä viikonlopun kisoissa Giblille normaalin pentunappulan sijaan. En muistanut, että aiemmin Gibli on saanut veriripulin hevosmakkarasta ja tarkemmin muistellessa myös jostakin toisesta yhden proteiinin treenimakkarasta. 

Sunnuntai-iltana Gibli alkoi ahmia ruohoa. Maanantaina koira oksensi. Oksennuksessa oli yksi veriviiru. Illalla toinen oksennus oli limaista verta. Eläinlääkärin etäkonsultaation jälkeen vein iltamyöhällä pennun miesystävälle ja ajoin Giblin kanssa Aistiin. Päädyimme oireenmukaiseen hoitoon. Hoito oli ystävällistä ja asiallista. Gibli sai suoneen erilaisia mahalääkkeitä ja nesteytettiin ihon alle. Tiistaina Gibli oli hyvin vaisu ja veriset gi-oireet jatkuivat nyt veriripulina. Koira ei reagoinut edes juustopaketin aukaisuun. Soitin sen seitsemän eläinlääkäriasemaa läpi. Lopulta Tammiston eläinsairaalaan mahtui ja ajoin sinne. Jälleen saimme hyvää kohtelua. Gibli jäi nyt tippaan 4 tunniksi ja sai erilaisia vatsalääkkeitä. Sinä aikana ajoin takaisin miesystäväni ja pennun luokse viettämään viimeisimpiä yhteisiä hetkiä. Giblin tulehdusarvot olivat matalat ja kaikki veriarvot muutenkin kunnossa. Eläinlääkäri piti oireiden todennäköisenä aiheuttajana ruuan ja stressin yhdistelmää. Gibli sai kiitosta kauniista käytöksestään. Verikokeiden ja tipan laiton ajan se oli molemmissa paikoissa sylissäni, kun istuin tuolilla.

Jatkamme toipumista tästä kaikesta.

Mainittakoon vielä, että Vakuutusyhtiö Jos ei ole maksanut vielä kumpaakaan käyntiä ja pyysi lisäselvityksiä. En odota korvauksia kieli pitkällä. Aiemmin rokotuksen aiheuttaman anafylaksian hoito ei kuulunut maksettavaksi, koska on ennaltaehkäisevän hoidon komplikaatio. Myöskään ikenen kasvain ei kuulunut korvattavaksi. 8-vuotiaan koiran vakuutusta ei noin vaan vaihdeta toiseen vakuutusyhtiöön.

JSP-kisat

Seniorien SM-kisoissa olimme hyppyradan jälkeen Giblin kanssa sijalla 9 nollaradalla. Finaaliradalla Gibli hyppäsi puomin alastulon ja meni ansaputkeen eli hylkäys.

Tänään olimme Para-SM-kisoissa. Rimoja säädettiin, kun menin Giblin kanssa radalle. Laskin Giblin liian aikaisin irti. Koira ehti hypätä ekan hypyn ja kun yritin siitä kiireellä lähteä jatkamaan, Gibli hyppäsi ekan hypyn uudelleen. Sen jälkeen teimmekin nollaa loppuun saakka. Hylätty suoritus se oli silti. Lähdimme kotiin. Oli 26 astetta lämmintä. Vaikka kisat olivatkin sisähallissa, ei siellä voinut olla koko ajan ja sielläkin oli lämmin. Aikataulu oli hyvin hankala, eka rataantutustuminen klo 9.15 ja toinen klo 14.45. Pentu oli hyvässä huomassa kisojen ajan.

Opissa

Giblin ja Boin kanssa Janitan opissa.

Gibli:

• Olipa hankala rata. Koira näki ed. esteeltä aina väärän esteen, joten piti ohjata jatkuvasti.
• Sivuttaisirrotus onnistui.
• Pujottelut hyvät
• Muista mene!
• Kepeille voit näyttää kättä.
• Muista, kuinka omat linjat ohjaavat koiran linjoja!

Boi pääsi kokeilemaan pentujuttuja. :)

Huomioita pennusta

Boi:

• Katsoo televisiota ihan oikeasti.
• Osaa nostaa itse etu- ja takatassun yli talutushihnan, joka on jalkojen välissä.
• Nukahtaa klo 22 maissa ja herää klo 8 maissa. Yölläkin saattaa jotakin pientä nakertamista kuulua.
• Pääosin pissii ulos. Parvekkeella on muovitettuja vuodesuojia laarissa, samoin sisällä. 
• Osasi antaa minulle tänään työrauhan.
• Osaa olla kymmenisen minuuttia hiljaa makuuhuoneessani suljetun oven takana. 
• Matkustaa autossa hyvin, nukkuu tai nakertaa puruluuta.
• Kävelee hihnassa enimmäkseen nätisti.
• Kävelee reippaasti liukkailla lattioilla, ritilän yli ja kävelysillalla.
• Boi on käynyt 2 eri kauppakeskuksessa, ajanut kaupan koiraostoskärryllä ja kulkenut hississä.
• Matalallakaan lentävät lentokoneet eivät haittaa.
• Ruokahalu on erittäin hyvä. 
• Saalisleikki kiinnostaa kovasti.
• Suosikit kielletyistä leluista ovat sukat, paperit, mattojen keskikohdat, sähköjohdot, rahin pehmusteet (menee selälleen rahin alle ja jylsii), satulatuolin jalka ja sohvan keinoturkikset.
• On kovahko. Vasta toinen tai kolmas kielto tepsii. 
• Ilahtuu näkemisistä ja heiluttaa häntää kovasti.
• Haluaisi edelleen olla Giblin läheinen ystävä, mutta Gibli on yhä varovainen, hämmentynyt ja pelokkaankin oloinen. Olen arvioinut Giblin aivan väärin. Ulkona sujuu. Sisällä nukkumaetäisyys on 1,5 metriä.

Pyyhitään silmäkulma