Fysioterapia ja leikkauksen vuosipäivä

Eilen oli Giblin fysioterapia ja mct-leikkauksen vuosipäivä.

Fysioterapiassa kyynärpäässä tricepsin jänteen seutu oli nyt rauhallinen. 2. varpaan tyvinivelen kohdalla oli jäykkyyttä ja koukistajajänteessä kireyttä. Tämä voi olla tricepsin leikkauksen jälkimaininkeja, kun eturaaja kääntyy enemmän. Kyynärvarren lihaksistossa oli kohtalaista jäykkyyttä. Kyynärpään koukistus oli nyt oikein hyvä, leikkauksen jälkeenhän se oli hyvin vajaa. Lapojen alueella oli kireyttä. Vasemmalla yläniskassa oli hieman kiristystä. Oikealla hauislihaksessa jännitettä. Takaosa ok. Vatsan arpien ja pallean alueella kohtalaista kireyttä, mikä reagoi hyvin käsittelyyn. 

Saimme kotijumppaohjeet. Kontrolli on kuukauden kuluttua.

Muistelin vähän vuoden takaista. Oli aikamoista odottaa kirurgin puhelua. Vielä toivoin hyviä uutisia, että kasvain olisi rajoittunut lihasfaskiaan, mutta ei se sitten ollut. Mietin Gibliä autoon kantaessani, että miten saan koko koiraa edes autohäkkiin. 

Eläinlääkintävahinkojen arviolautakunta ei vaikuta kovin neutraalilta. En toki sellaista odottanutkaan aiempien päätösten perusteella.

He olivat katsoneet "faskian nestepatin" ultraäänikuvat. Eläinlääkärihän oli kirjannut (toki 10 x kokoluokkavirheen kanssa) 22.3.2022 "pieni noin 0,5mm kokoinen muutos nahanalaiskudoksen alapuolella, ihonalaislihaksen ja tricepsin fascian välissä. Muutos on keskeltä vähäkaikuinen, nesteen merkiksi.” 

Eläinlääkintävahinkolautakunnan mukaan muutos oli "noin 3 x 5 mm kokoinen ovaali ympäristöön nähden hypokaikuinen muutosalue nahanalaiskudoksessa, joka ei ole täysin tarkkarajainen. Muutoksesta ei pysty ulkonäön perusteella päättelemään sen laatua, koska muutos ei ole tyypillinen puhtaalle nestekystalle. Kyseessä on voinut olla ohi menevä vaurion aiheuttama kudosnesteen kertyminen nahanalaiskudokseen tai pienikokoinen hyvän- tai pahanlaatuinen kasvain. Muutoksen laadun selvittäminen olisi edellyttänyt ohutneulanäytteenottoa...//... Olisi ollut suositeltavaa seurata muutosta ja ottaa myöhemmin ohutneulanäytteitä, mikäli muutos ei poistuisi ja/tai jos muutos kasvaisi."

Eläinlääkintävahinkolautakunta oli sitä mieltä, että hidas kasvu on mastsolukasvaimelle epätyypillistä. Sehän ei pidä paikkaansa low grade mastsolukasvainten kohdalla. 

Ja: Näytteenoton puuttuessa ei ole jälkikäteen mahdollista arvioida alkuperäisen muutoksen laatua. On epätodennäköistä, että kyseessä olisi ollut samalla paikalla myöhemmin kasvava mastsolukasvain, koska mastsolukasvain todettiin vasta 3 vuotta myöhemmin. Päätöksessä sivuutettiin täysin se, että vastineessani oli mukana fysioterapeuttien käyntikopioit, joista kävi ilmi, että samassa paikassa oli patti joka kerran.

Kannattaa oikeasti tarkistaa, millä tavalla koulutetulla eläinlääkärillä käy, jotta hän oikeasti osaisi tulkita ultraäänilöydöksiä, osaisi harkita erotusdiagnostiikkaa ja saisi diagnoosin edes sinne päin.

Silloinen eläinlääkäri: Muutos ei vaadi jatkotoimenpiteitä. Mikäli patti ilmestyy treenin jälkeen, voi siihen laittaa jatkossa paikallisesti kylmää. Faskiakireyksiin suosittelen faskiahoitoa. Hyvää jatkoa Giblille ja tsemppiä Halli-SM:eihin!

Rannalla, puhelu

Sunnuntaina kävimme lyhyesti metsässä ja rannalla. Gibli sai lutrata järvessä, mutta en antanut vielä uida. Sen yhden tikin kohta oli vielä vähän "pehmeän" näköinen.

Tänään menimme rannalle taas. Nyt Gibli sai myös uida. Haavojen pinta näytti hyvältä. Oli viileämpää kuin oli ennustettu. Lyhythihaisessa paidassa ja capreissa palelin vähän. 

Katselin Gibliä, kun eläinlääkäri soitti. Hän kertoi heti alkuun, että hänellä on hyviä uutisia. Kaikki kasvaimet ja luomet olivat hyvänlaatuisia. Helpotuksen huokaus. 

Kerroin hänelle siitä yhdestä tikistä. Se oli todennäköisesti ihonalainen sulava ommel ja näin ajateltuna se käy järkeen. Ihon päällä ei näkynyt selvää lankalenkkiä. Ihonalaiset ompeleet ovat siimamaisia ja vähän vaaleampia ja se kyllä sopi ompeleen kuvaukseen. Parempi näin. En halua, että ihon sisällä on sulamatonta lankaa.

Nisärivistöä kannattaa tunnustella muutaman kuukauden välein.

Puhelun jälkeen lähdimme kotiin, jotta en vilustu. Eli saattoi jälleen ajatella normaaleja asioita.

Odottelua

Odottelin tänään eli kahden viikon kohdalla eläinlääkärin soittoa patologin vastauksista, mutta sitä ei tullut. Osasin varautua, viimeksikin meni lähes 3 viikkoa. 

Gibli on toipunut varsin hyvin. Alin leikkaushaava punoitti, rauhoittui lääkkeillä. Ehti käydä hyviä katastrofiajatuksia. Äsken poistin 34 tikkiä. 1 oli yhden haavan reunassa turvonneen ihon sisässä tosi hankalasti. Ensin koko tikki ei edes näkynyt, langanpää vaan törrötti. Sitä kiskoessa tuntui, että koko haava aukeaa. En ole varma, sainko sitä ihan kokonaan pois. Toivottavasti siitä ei nyt tule ongelmaa. Ei sitä voinut enempääkään nyhtää ja etsiä lenkin alkua.

Steriloinnin vaikutukset näkyvät. Giblistä lähtee karvaa ja hajut kiinnostavat todella paljon. Odotan, milloin koira nostaa jalkaa pissiessään. 

Nisäkasvainta olisi saanut estettyä, jos Giblin olisi leikannut ennen ensimmäisiä juoksuja. Giblillä se olisi tarkoittanut ennen puolen vuoden ikää. En usko, että yksikään eläinlääkäri Suomessa olisi siihen suostunut.

Kunpa nyt haavat paranisivat kunnolla eivätkä aukeaisi yöllä, ja se yksi hankalan tikin kohta ei verestäisi, niin Gibli pääsisi syömään mustikoita ja lutraamaan vedessä.

Viikon aikana on ollut rutkasti tekemistä. Muutimme. Giblillä on nyt kivat näkymät sekä olohuoneesta että parvekkeelta. Parvekkeella koira viihtyy erinomaisesti. Tänään piti jo aamupäivästä hakea koiruus sieltä pois, jotta ei läkähdy.

Agilitya en ole yllätyksekseni kaivannut lainkaan. Minua risoi jo pari (?) vuotta lajin tuloskeskeisyys ja se, mitä se teki omalle päälle. Ei se pentukaan järjestynyt, aina meni joku vikaan tai alkoi itseäni hirvittää, siis tuli sellainen olo, että en halua enää sellaista huolehdittavaa itselleni. Nyt kuplan ulkopuolelta katsottuna koko agilitya tarkastelen ihan eri tavalla. 

Jotakin omaa liikuntaa täytyy keksiä. Nyt ollaan eletty koira kainalossa. Gibli inhoaa tötteröä, joten on pidetty isoa vinttarikuonokoppaa. Jos Gibliä oksettaa, en halua, että Gibli on silloin yksin. Kun nyt päästäisiin metsälenkeille yhdessä.

Vuosi sitten odoteltiin levinneisyystutkimusten tuloksia - onko mastsolusyöpä leikattavissa vai ei.

Toipumista

Giblin kipulääkkeitä olen päässyt vähentämään. Taidan antaa yöksi vielä parasetamolin. Nyt Gibli nukkuu rauhallisesti.

Otin eilen pois haavasidokset, kuten oli ohjeistettu. Haavat sinänsä olivat varsin siistit, mutta en ollut varautunut siihen, että Giblin vatsa näytti siltä kuin koira olisi jäänyt leikkuupuimurin tai ruohonleikkurin alle. Tikkijonot kiemurtelevat. (Monesti isoista haavoista tehdään kiemurtelevia, jotta arpi joustaa paremmin.)

Oma järkytykseni alkaa jotenkin tasaantua. Edelleen, kuten vuosi sitten, tulee yhtäkkiä havahtumisia sairauteen - ihan kuin sen muka kunnolla olisi päässyt unohtamaankaan. 50 % nisäkasvaimista on pahanlaatuisia. 

Sitten vielä informaatiota narttukoirien omistajille. Luulin, että nisäkasvain tulee ihan nisän viereen tai nisän alle. Giblillä kasvaimet olivat 1-3 cm päässä nisistä, nisien välissä. Jos niissä kohtaa ihon alla tuntuu riisinjyviä tai isompia tai pienempiä pahkuroita, niin tervemenoa eläinlääkäriin. Giblin pienin jyvänen oli puolikkaan nuppineulanpään kokoinen.

Jos Giblillä ei olisi tikkejä, nyt olisi juuri oikeat ilmat olla veden äärellä.

Eka yö

Eläinlääkäri soitti leikkauksen jälkeen. Sterilisaatiossa ei tullut yllätyksiä, kohtu jäi paikoilleen. Hän poisti 4 nisäkasvainta ja luomet. Leikkaus meni hyvin. Vastaukset tulevat noin 2 viikon päästä. Hän sanoi jälleen, että on hyvä, että kasvaimet löydettiin niin pieninä. 

Sen unohdin kirjoittaa eilen, että kysyin onkologilta, että millä se estetään, että kasvaimia ei ilmaannu jäljellä oleviin nisiin. Sitä pyritään estämään sillä steriloinnilla. 

Gibli käveli omin jaloin leikkauksesta autolle. Koira oli ihan eri kunnossa kuin vajaa vuosi sitten mastsoluleikkauksen jäljiltä, jolloin 1 etujalka oli pois pelistä ja täysin varottava. 

Ilta meni Giblin hentoja lauluja kuunnellessa. Kuten aikoinaan Lystiä leikkauksesta hakiessa, jolloin poika totesi autossa: "Eipä tarvita radiota." Eläinlääkäri sanoi soittaessaan, että kivunhoitoon panostetaan niin vahvasti, että jos koira ääntelee, niin se johtuu lääkkeistä eikä kivusta.

Annoin yötä vasten tramadolia ja parasetamolia ohjeiden mukaan. Viime kesän veriripulin ja -oksentelun jäljiltä olen välttänyt varmuuden vuoksi tulehduskipulääkkeitä, vaikka ne oireet todennäköisesti liittyivät mastsolukasvaimeen.

Yö meni hyvin. Gibli nukkui olohuoneessa pedillään, minä makuuhuoneessa.

Heräsin ikävän tuttuun tunteeseen ja ajatukseen: "Mikäs se nyt olikaan pielessä tässä elämässä?" Sekunnissa sen sitten muistaa.

Maksoin viime viikolla parjaamani vakuutusmaksun. Ajattelin, että Giblin kohdalla se tulee täyteen kuitenkin. Vakuutuskausi alkoi 22. tai 23.6. Se tärähti nyt sitten kerralla täyteen, jos korvaavat.

Perjantai klo 15.50 saakka

Kirurgi sanoi eilen, että kannattaa tarkistaa Giblin nisärivistöt vielä kotona. En tutkinut niitä illalla. En halunnut menettää vähäisiäkin yöuniani.

Aamulla otin Giblin jalkojeni väliin selälleen kynsienleikkausasentoon ja tunnustelin nisät uudelleen. Nyt sädetetyn jalan kainalossa olevan nisän viereen oli ilmaantunut 1 cm halkaisijaltaan oleva patti. Jonkinlaista ryhelmää tunsin myös vasemmalla taaimmaisessa nisässä. 

Olin vältellyt googlailua, mutta vilkaisin nyt uudelleen nisäkasvaimien ennustetta. Kiivaasti kasvava ei ole hyväennusteinen. Silloin kannattaa tehdä levinneisyystutkimukset ja pohtia, leikataanko koiraa ollenkaan. Jos yhdessä yössä tulee sentin kasvain, niin kiivaalta kasvulta se minun korviini kuulostaa.

Ilmoitin eläinsairaalaan, että nyt on patti myös kainalossa ja että mitäs tehdään ja että jos kysyisivät myös onkologilta. Sitten mietin, että tältä se sitten tuntuu, kun eletään toisen viimeisiä hetkiä.

Soitin parille lähimmäiselleni. Suunnitelmani oli seuraava: En leikkuuta Gibliä ennen kuin levinneisyys on tiedossa. Jos syöpä on levinnyt, Gibliä ei leikata, vaan lähdetään rannalle nauttimaan. 

Kohta eläinsairaalasta soitettiinkin, että siellä on nyt neuvoteltu ja jos toisin Giblin klo 12, niin sekä kirurgi että onkologi tutkivat Giblin ja sitten päätetään mitä tehdään.

Ennen lähtöä otatin viimeiset kuvat. Ajattelin, että jos sisuskalut on täynnä syöpää, niin sitä voi joutua kiperien päätösten eteen.

Ja sairaalan pihalla seuraavan. 

Sitten tuli onkologi. Hän tunnusteli Giblin kainalopattia ja sanoi, että ei se ole kova eikä tunnu nisäsyövältä. Vaihtoehtona oli A: Otetaan nyt kainalosta ohutneulanäyte, jonka onkologi katsoo heti, sitten edetään keuhkokuviin ja jos ne on ok, katsotaan vatsan ultraääni ja jos siellä ei ole levinneisyyttä, edetään leikkaukseen. Tai B: Tietokonetomografia, jolloin selviäisi etenkin se, onko mastsolusyöpä levinnyt. Silloin Gibli nukutettaisiin. Tulokset tulisivat ensi viikolla ja leikkausta lykättäisiin noin viikolla. Odotusaika ei ennustetta juuri muuttaisi.

Seisoin siinä aurinkoisella parkkipaikalla onkologin kanssa. Aurinko paistoi ja tuuli. Kysyin häneltäkin, miten hän etenisi. Päädyin vaihtoehtoon A.

Kävelimme sisälle. Giblin kainalosta otettiin ohutneulanäyte. Onkologi tutki sen ja tuli takaisin. Siinä oli neutrofiilejä ja nestettä, ei mastsolusyöpää eikä pikaisesti näyttänyt muultakaan syövältä. Kirurgi kävi kanssa katsomassa Giblin. 

Sitten Gibli vietiin keuhkokuviin. Niissä ei näkynyt metastaaseja. Seuraavaksi Pikku-Gibli rauhoitettiin ja nukahdettuaan vietiin vatsan ultraääneen. Menin autolle odottamaan.

Olin lähettänyt viestiä myös Utrechtiin: voiko sädetyskainaloa leikata. Paraneeko iho? Sieltä vastattiin, että 9 kk sädetyksen jälkeen voi.

Miesystävä oli tehnyt mukaani eväsleivät, koska oli arvannut, etten ole syönyt. Ahmin juuri voileipää, kun onkologi tuli luokseni hymyssä suin: "Siellä on punkki! Siellä kainalossa on punkki!" Rauhoituksen jälkeen, kun Gibli oli kunnolla selällään, sen pääsi näkemään. Hän kysyi, ultraako kuitenkin. Sanoin, että joo. 

Päivitin lähimmäisilleni, että se patti oli punkki. Tällaisissa tilanteissa huumorin kanssa joutuu olemaan varovainen puolin jos toisinkin, mutta olihan se nyt päivän paras uutinen. Jonkinlainen viikatteen humahduksen väistö jälleen kerran.

Vatsan ultraäänessä ei näkynyt metastaaseja. 

Gibli jatkoi leikkaukseen. Tarkoitus on leikata ne 4 riisimäistä kasvainta, steriloida Gibli ja ottaa samalla ne luomet, jotta kuukauden päästä ei leikellä niitä, jos ne lähtevät paksunemaan. Jos kohtu on ok, se jätetään. Jos se on poikkeava, se leikataan pois.

Tässä on vielä kuva niistä luomista. Tuo isoin on ollut vuosi sitten, nuo pienemmät kasvaneet vuoden sisällä. Mutta mitä olen koirien melanoomista nyt oppinut, niin ne lähtevät paksunemaan, jolloin ihon pintarakenne häviää. Noissa kaikissa ihan pintarakenne on säilynyt ja ne ovat ihon tasalla.

Nyt odotan soittoa.

"Niin kaunis on maa..."

Huomasin Giblillä juhannusaattona 3 tummaa luomea nisän vieressä. Vuoden takaisessa kuvassa näkyi vain yksi. Jos sen näköisiä luomia olisi ihmisellä, poistattaisin ne melanoomaepäilynä. Lähetin sähköpostia luottokirurgin lääkäriasemalle valokuvineen. Hän oli lomalla ja palaa vasta maanantaina töihin.

Tässä on juuri suunniteltu ulkomaanmatkaa elokuulle, mukaan tulisi tietenkin Giblikin. Matkustaisimme tällä kertaa paremmalla mielellä ilman syöpähoitojen varjostusta. En ole vielä varannut laivalippuja, mutta klikkaus on ollut sormen näpsäytyksen päässä.

Jostakin syystä halusin eilisiltana kuunnella Kari Rydmanin sanoittamaa "Niin kaunis on maa" -kappaletta. Kappale syntyi, kun hänen oppilaansa jäi auton alle. Ajattelin, että voin laittaa blogiin ensimmäisen ja toisen säkeistön ja jättää sen kolmannen pois, siinä kun jo varjot pitenevät ja poissa on ystävä kallehin. Toista se on minulla nykyään Giblin kanssa: nyt meillä on kirkkaita päiviä ja nautin rannalla istuskelusta Gibliä katsellessa.

Tässä on kaksi ensimmäistä säkeistöä/kappaletta:

Aurinko nousee, on kastetta maassa

Aika on herätä, nousta ja lähteä

Κohdata ystävä kallehin

Niin kaunis on maa, niin korkea taivas

Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas

Ja varjoisat veet, niin varjoisat veet

Päivä on kirkas, vain metsässä tuulee

Aika on leikin ja naurun ja riemun

Mukana ystävä kallehin

Niin kaunis on maa, niin korkea taivas

Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas

Ja varjoisat veet, niin varjoisat veet

...

- Kari Rydman -

Heräsin aamulla ja varasin ajan eläinsairaalaan tsekkaukseen. Päivällä sain sähköpostia lomalla olevalta kirurgilta, että tuon näköiset luomet eivät koirien melanoomalta näytä ja niitä voi seurata, kun sijaitsevat tuossa kohtaa. 

En perunut eläinsairaalan aikaa, maksu olisi mennyt joka tapauksessa. Ajattelin odottaa vielä sen lääkärin mielipiteen, kun hän näkee luomet livenä. Olin varannut huomiseksi alustavasti leikkausajan. Ideana se, että jos leikataan, Gibli ehtisi parantua ja tuloksetkin tulla ennen reissua. Päätin kuitenkin, että mikäli luomia ei ole pakko poistaa, en Gibliä turhaan leikkuuta ja pidä poissa vedestä parhaaseen kesäaikaan.

Eläinsairaalan pihalla mietin, että täällä sitä on viimeksi oltu ennen Utrechtiin lähtöä ja syksyllä pernan koepalassa. 

Tämä kirurgi oli mukavan oloinen. Selitin hänelle Giblin taustaa, jota heillä oli jo tiedoissaankin. Sanoin, etten halua koiraa leikkuuttaa turhaan. Se olisi 20. nukutus vuoden sisällä. Huojennus oli iso, kun hän oli samaa mieltä. Luomien pinta oli kiltin näköistä. Sovittiin, että seuraan ja palaan tarvittaessa asiaan. 

Sitten hänen sormensa osui pattiin Giblin nisän vieressä. "Tässä on tämmöinen riisinjyvä, kokeile vaikka." Niin oli. Tunnustelin Giblin nisärivit huhti- tai toukokuussa eikä niissä silloin mitään patteja ollut. Hän tunnusteli seuraavaa nisää. "Tässäkin on... Ja tässä." Patteja löytyi yhteensä 4: 3 samalta puolelta ja 1 toiselta puolelta. Ajattelin, että tämä ei voi olla totta.

Hän sitten kysymään, että mitä tehdään, jäätkö seuraamaan. Sanoin, että huomiseksi oli varattu se luomenpoistoaika. 

Gibli leikataan huomenna. He lähettävät tekstiviestin, kun on aika lähteä, niin Giblin ei tarvitse odottaa ennen leikkausvalmisteluja. Samalla kirurgi poistaa luomet.

Kävelin parkkipaikalle Giblin kanssa. Tuttu epätodellinen olo oli päällä taas. Että viime heinäkuun elin koira kainalossa ja niin tulen elämään tämänkin heinäkuun, taas tuloksia odotellen. Koirilla on kuulemma paljon erilaisia nisäkasvaimia. Joskus jokainen patti voi olla eri lajia. 

Palasin maksamaan laskun. Eläinlääkäri tuli vastaan: "Haluatko, että steriloin samalla? Iän myötä märkäkohturiski kasvaa." Itse tuumin, että jos löytyy estrogeeniriippuvainen syöpä, niin sterilointi on varmaan siinäkin mielessä järkevää. Toki on virtsankarkailuriski olemassa. En kuitenkaan halua olla Giblin kanssa märkäkohtuleikkauksessa kuukauden päästä. Sterilointi on ollut listalla, mutta on jäänyt muiden leikkausten varjoon. En ole aiemmin halunnut Gibliä steriloida, jotta hyvä luonne ei muuttuisi. Nyt taidan päätyä sterilointiin.

Ajoin eläinsairaalasta rannalle. Gibli ruoppasi rantaa ja ui. Otin videoita. Oli samanlainen olo kuin Pohjanmeren rannalla viime syyskuussa: Teki mieli ikuistaa kaikki. Samaan aikaan halusin painaa kaiken mieleeni kuvaamisen häiritsemättä.

Tämä ei voi olla totta.

Juhannus

Olemme jatkaneet vedessä lutraamista. Olen myös jumpannut Gibliä. 

On outoa, kun ei ole agilitykisoja enkä tänään katso ensi viikonlopun kisoja. Sehän on ollut sellainen sunnuntai-illan rutiini. Vapaa viikonloppu on tuntunut oudon pitkältä. Vielä oudompaa on, että en tällä hetkellä edes kaipaa kisoihin. 

Juhannuksen alla

Jotakin hyötyä on somen plaraamisesta. Opin sieltä, kuinka vesimeloni kannattaa pilkkoa. Normaalit siivut ovat aika sottaista syötävää, on posketkin melonimehussa. 

Tein vähän liian isoja "puikkoja". Jos kokeilette, kannattaa leikata vesimeloni pienemmiksi ruuduiksi. 

Toisena kerron jutun autostani ja pääsen kehaisemaan OP-Pohjolaa. Vahasin auton käsin muutama viikko sitten. Huomasin kummallista rypelöä katossa ihan tuulilasin vieressä. Ruostetta! Kävin näyttämässä sitä automaalaamossa. Löytyi 2 kiveniskeymää. 

Ennen autoissa oli lista tuulilasin yläreunassa, mutta uudemmissa malleissa se on poistettu ulkonäkösyistä. Niinpä näitä kiveniskeymiä tulee tuulilasin yläreunan viereen katon reunaan. Pitäisi korjata ja maalata koko katto. Koska kattoa pitää korjata myös tuulilasin alta, se vaatii tuulilasin poiston. Tuulilasi taasen ei lähde kokonaisena, joten se pitää vaihtaa, mikä tarkoittaa n. 1 500 euroa laskuun lisää - reilun tonnin katon laiton lisäksi. 

Viime viikolla huomasin, että auton takaoveen oli tullut uusi kolhu. Joku oli avannut siihen ovensa parkkipaikalla. Kävin näyttämässä sitä merkkiliikkeessä. Samalla näytin katon. Merkkiliikkeen korikorjaaja suositteli pyytämään tarjouksia, koska koko paketille tulisi hintaa nelisen tonnia. 

Illalla tein vahinkoilmoituksen ovesta ja samalla kokeeksi toisen vahinkoilmoituksen katosta. Oven vahingon paikan ja ajan pystyin haarukoimaan, mutta katon suhteen kerroin rehellisesti, että mahdotonta sanoa, mutta varmaan moottoritiellä, joita pitkin on tullut ajeltua. 

Heti tuli päätös oven korjauksesta: vakuutus korvaa, toki omavastuu lähtee. Pyydettiin vahinkotarkastus katosta. Etsin netistä luotettavan oloista ja vakuutusyhtiön hyväksymää automaalaamoa ja menin sinne seuraavaksi. Sen omistaja kertoi, että kyllä sen katonkin pitäisi mennä vakuutukseen, samanlainen törmäysvahinko se on sekin, tosin kiven kanssa. Hän lähetti vakuutusyhtiöön oman tarkastusilmoituksensa kuvineen. 

Seuraavana päivänä tuli Pohjolalta viesti. Myös katto korjataan vakuutusyhtiön laskuun. Siitä menee toinen omavastuu. 

Autoni menee heinäkuussa korjattavaksi: laitetaan katto, ovi ja samalla menee tuulilasi uusiksi.

Keskikesä lähestyy

On ollut vähemmän kesäistä ja olen halunnut säästää Giblin etujalkaa, joten emme ole juurikaan käyneet rannassa. Hyttysetkin ovat "kuoriutuneet" ja niiden "pesintä" on ilmeisen onnistunut.

Sunnuntaina olin Akaassa rippijuhlissa. Väistelin taas Pirkan Pyöräilyn pyöräilijöitä, kuten vuosi sitten. Tasan vuosi sitten lauantaina olin Giblin kanssa SM-seniorikisoissa ja sunnuntaina helteessä Para-SM-kisoissa. Sinä aikana bc-pentu oli ystävälläni ja hyökkäsi aivan yllättäen äristen hänen ystävänsä kimppuun, mikä monen muun asian muassa sinetöi pennusta luopumisen. 

Maanantaina vuosi sitten kävimme rannalla ja metsässä näyttämässä pennulle paikkoja, missä olisimme jatkossa käyneet. Siellä Gibli ahmi ruohoa ja paluumatkalla kuivuneita puiden lehtiä ilmeisen polttavaan närästykseensä. 

Illalla Gibli oksensi verta. Muistan, kun kävelin iltayöstä Giblin kanssa eläinsairaalan päivystykseen ja ajattelin, miten oli valoisaa, lämmintä ja linnut lauloivat. Että miten erilainen kesä olikaan tulossa kuin mitä oltiin kaavailtu - pennusta luopuminen suretti. Lisähuolta toi Gibli. Silloin Giblin oireilun syynä pidettiin ruokanappulan vaihtoa ja pentustressiä, mutta eläinlääkäri jo sanoi, että tämän ikäistä kannattaa tutkia paremmin, jos vaiva ei helpota.

Tiistaina oli tarkoitus viettää viimeistä iltaa pennun kanssa yhdessä, mutta Gibli ripuloi verta, joten olin silloinkin eläinsairaalassa ja yhteinen aika jäi vähiin.

Sitten tähän päivään. Luin nettivinkin, jonka mukaan punkit voivat löytyä paremmin koirasta, kun laittaa kännykän helppokäyttötoiminnoista vastavärit päälle ja katsoo koiraa suurennuksella. Gibli näytti aika jännältä niillä väreillä, mutta en saanut kopioitua kuvaa, koska värit kääntyivät aina oikeiksi.

Ja vähän ekstraa vielä. Ostin kojelautakameran omaksi oikeusturvakseni, koska aika paljon tapahtuu liikenteessä. 5 tapahtumaa 4 päivässä. Tässä on tämän päivän paras. Tässä on lisää.

This happens

Tomba jatkaa toipumistaan. 

Käymme metsässä tai ennemminkin rannalla monta kertaa viikossa. Minä istun ja Gibli ruoppaa, haistelee järvenpohjaa ja uiskentelee. Selvästi nauttii.

Se ei oikein käy liikunnasta, minulle. Olen katsonut kuntokeskusten tunteja, ehkä jotakin tanssillista, jotta aivot ja lihakset saavat sopivasti stimulaatiota. Tärkeää on saada jotakin nopeaa liikuntaa, tässä iässä muuten hidastuu. Kuntosalilla pystyisin tekemään vain reisiprässiä, koska muuten kipeytyy selkä tai olkapäät tai joka kohta. Ja sitten valvon monta yötä. Reisiprässejä on ulkoliikuntalaitteillakin. Paluuta koiratanssiin olen miettinyt, mutta se ei sellaista liikunta-liikuntaa ole ainakaan ihmiselle.

En tiedä, vienkö Gibliä enää agilityyn. Todennäköisesti en. Maku menee, jos/kun ei pystytä treenaamaan, mikä on lajin yksi suola. Se myös valmentaisi molempien kehoja itse kisatilanteeseen. Ehkä käyn jäähyväiskisoissa? 1 tai 2 starttia Games-SM-kisoissa? Onko se sen arvoista, että koira kipeytyisi ja loppukesäkin menisi toipuessa? Tai kaatuu ja loukkaantuu? 

On tuon koiran kanssa niin monta arvokisafinaalia vedetty, että niistäkin riittää hyviä muistoja.  

Gibli pysähtyi katsomaan kesken rantahommien.

Nyt on ollut hyvä miettiä agilitya muutenkin. Jo kisa-aikana mietin sen valtavaa tuloskeskeisyyttä. Ainakin minulle ei-nolla tarkoitti täyttä epäonnistumista, vaikka kuinka yritin vakuuttaa itselleni muuta. Jos halusi pysyä rankingin 30 tienoilla, piti onnistua, mielellään nopealla radalla. Toisaalta hirmuiset euforiat sai hyvästä radasta, kun kaikki meni just nappiin. 

Ja sitten kun nyt katsoo agilityvideoita, niin onhan se aikamoista rasitusta koiralle. Oikeasti.

Mutta ehkä sitten pentu joskus? Tai ei pentua kaikkine riskeineen. En tiedä siitä 1-2-vuotiaastakaan. Jaksanko enää? Siis kroppani on oikeasti romu. Saati psyykkiseltä kannalta. Jo koiria katsoessa kylmä hiki valuu selkää pitkin, kun mietin kaikkea sitä huolta ja murhetta, mitä koirasta tulee. 

Jokaisen koirani kanssa on ollut huolia riittämiin. Lystillä haimatulehduksia ja atooppiset tassut 3-vuotiaasta alkaen, Lykyllä kaikenlaista murhetta ja Giblillä syöpä ja punkkimyrkkyjen neurologiset reaktiot, jotka rajoittavat matkustamista.

Että sen jälkeen, kun on huolehtinut ihmislapsensa ja nyt jo kolmatta koiraa, niin voisiko elämä olla vähemmän huolivapaata? En tiedä, pidänkö siitä matkustamisestakaan tarpeeksi - vai olenko onnellisimmillani, kun istun rantakalliolla ja katson koiran lutraamista? 

En tiedä, ehkä jätän koiran ottamisen Giblin valinnaksi. Jos Gibli ihastuu, niin kaveri tulkoot. Ei tosin ole tällä hetkellä ehdokkaitakaan. 

Koiraharrastuksen ulkopuolisessa siviilielämässä sentään on monenlaista viritystä. Jos asiat menevät maaliin, kerron siitä sitten täälläkin. 

Radiosta tuli yhtenä päivänä Don Henleyn The Boys of Summer. Nyt vasta kuuntelin sanat kunnolla. Sehän kertoo menneistä kesistä ja nuoruudesta. Hyvin osuvalta kuulostaa sellainen: "... Those days are gone forever, I should just let them go but... - I can see you..."

P.s. Otsikossa ei ole kirjoitusvirhettä.

Toipumista

Edellisen viikon torstaina saatiin viikon riehumiskielto. Tämän viikon keskiviikkona käytiin metsässä kävelemässä ja ravailemassa rauhallisesti, sitä ei oltu kielletty. Normaalisti kävelemme portaita 4. kerrokseen ja alas, nyt olemme ajaneet hissillä. Torstaina Gibli sai olla rannalla ja uida vähän aikaa. Uiminen ei päättynyt ihan niin rauhallisesti kuin luulin. Video ei anna oikeutta kallion korkeudelle.

Olen jumpannut Gibliä joka toinen päivä ohjeiden mukaisesti. Ensimmäistä kertaa Gibli on tehnyt liikettä, jossa työnnän lavasta sivulle päin ja Gibli vastustaa, jotta ei kaadu. Terveelle puolelle tulee jämäkkä vastustus. Sairaalle puolelle työntäessä vastustus on hyvin hentoa. En tiedä, onko tämä ilmiö ollut ennen olan kipeytymistä, siis jo leikkauksesta lähtien - vai jo sitä ennen. 

Pääasia on, että Giblin liikkeessä en havaitse puolieroa myöskään alamäessä.

Vakuutuslasku

Jos-vakuutusyhtiö ilahdutti uusimmalla laskullaan. Kuluttajansuoja voisi oikeasti tätä selvitellä, mitä se tällainen sopiminen on:

V. 2017 Giblille vakuutusta otettaessa enimmäiskorvausmäärä oli 2 000 euroa, kuntoutusturva 300 euroa ja henkivakuutus 1 000 euroa. Vuosimaksu 260,81 euroa.

Tulevalle vakuutuskaudelle (vuosi):

• Eläinlääkärikuluja korvataan max 1229 euron edestä. 
• Kuntoutusturvan enimmäismäärä on 300 euroa (esim. fysioterapiaa)
• Henkivakuutuksen enimmäiskorvaus 615 euroa (nelosvalio...). 
• Vuosimaksu 804,10 euroa. 

Eli nyt 800 eurolla tulee käytetyksi mitä todennäköisimmin 300 euron edestä kuntoutuskuluja, jolloin jään 500 euroa minukselle. Jos tämän jälkeen tulee eläinlääkärikuluja n. 800 eurolla, niin ottaen huomioon 35 % omavastuu, olen siinä vaiheessa nollilla.

Giblin fysioterapia ja Lystin syntymäpäivä

Olen seurannut Giblin liikkumista tarkasti. Autohalliin vie noin 25 m pitkä luiska. Siinä alamäessä näkee hyvin, miten vasen etujalka kestää. Ottaako treeni tai kisat liian kovalle? 26.5. kisojen jälkeen ei ollut mitään poikkeavaa. 27.5. Gibli kulki vähän epätasaisesti, ikään kuin vähän varoi vasenta etujalkaansa. Otin illalla videon. Se on tässä. Videota voi oikeasti tarkastella käsi sydämellä, huomaako siinä mitään vai ei. Minusta huomaa, vaikka koira ei suinkaan ole kolmijalkainen. Fysioterapia tutulle luottofysioterapeutille oli sopivasti 28.5. ennalta sovitusti.

Pääkysymykseni hänelle oli, onko varominen "normaalia" lihasten kipeytymistä rasituksen jälkeen vai jotakin muuta. Epäilin itse kyynärpään vierustaa, mistä tunnustellessani Gibli reagoi pienesti eli siirtämällä aavistuksen jalkaa. Fysioterapeutti löysikin aristusta ja kiristystä tricepsin pään ja anconeus-lihaksen alueelta. Ranteen ojentajien, alakaulan ja lavan liitoskohdassa oli kireyttä myös. Vasemmalla liikelaajuus oli normaali, hauiksessa ei poikkeavaa. Muuten koira oli hyvässä kunnossa. 

Löydökset nyt kuitenkin sopivat rasitusvammaan. Ohjeeksi saimme kevyet jumpat, lähinnä painonsiirtoa, ja kevyttä käsittelyä. Laseria tai kylmää ei sädetetylle alueelle uskalleta antaa. (Toivon joka tapauksessa, ettei kyseessä ole mastsolukasvaimen relapsi.) Viikon ajan ei riehumisia, hyppyjä tai portaita. Seuraavan 2 viikon aikana paluu normaaliin liikuntaan asteittain. Jos Gibli on 3 viikon kuluttua oireeton, voi kokeilla agilitya. 

Autan Giblin taas autosta, kuten koko viime syksyn. Tuo video on otettu viimeisimpien pattileikkuiden jälkeen. Gibli tulee häkistä aika sukkelaan. En väitä, että kiertoliike yli 20 kg:n puntin kanssa tekisi hyvää selälleni tai olkapäilleni.

Tässä kohtaa mietin, mikä on 9-vuotiaan koiran etu. En tiedä, montako kesää Giblillä on jäljellä. En tietenkään tiedä omista kesistänikään. Nyt eletään ainakin viikko hissun kissun. Tomba rakastaa vedessä lutraamista, ruoppaamista, metsässä juoksemista ja uimista. Haluanko riskeerata sitä jatkossa?

***

28.5. on aina tärkeänä mielessäni. V. 2008 syntyi Lysti. Lystin jälkeen tuli Lykky ja sitten Gibli. Olen saanut upeita hetkiä ja vuosia koirien ja erityisesti agilityn parissa. Kukaan ei vie minulta pois niitä hetkiä, kun palaan kisoista ja luukutan Kuumaan Ylivoimaista, kuten viimeksi huhtikuussa Riihimäeltä palatessani.

Haluanko niitä vielä lisää? Vanhenen ja raihnaistun koko ajan. En ole varma, kestänkö enää sitä huolta, mitä koiran pitäminen tuo.

Tässä on kuitenkin kuva Lystistä pentuna. Enpä arvannut, miten upeat koiramaailman elämykset meitä odottivatkaan.

Omistan tänä vuonna Lystille tämän kappaleen, koska on aika surulliset tunnelmat. Olkaa hyvät:

5 - 0 - hyl

Liukan radoilla. Radat olivat kivoja. Oli kesäistä, auringossa lämmintä, virallisesti 16-18 astetta. Sekä minulla että Giblillä oli aurinkorasvaa.

1. hyppärillä Giblille kielto. En vissiin ymmärrä, milloin kiellosta annetaan virhe ja milloin ei, koska minun silmiin moni hankalammin pyörähtänyt ei saanut vitosta. No ei pidä pyöräytellä koiria. Tässä on linkki videoon. Pahasti jarrutan myöhässä heti 3. hypyllä. Sen jälkeen Gibli hyppää siististi.
2. hyppärillä 0. Sitä ei näy livestreamissa. Gibli kaarratti kahdessa siivekkeen ympäri kierrättämisessä. 
3. agilityradalla Gibli hyppäsi siivekkeen ympäri kierrätyksen ristiin, ja siitä puomille kalastellessa putkeen. Otin siitä puomin ja keppien kautta maaliin. Livestream vähän pätkii, silti Tässä on linkki.

Ratojen jälkeen on vaikea kävellä, kun selkä vihloo kinttuuni.

Purin kameraa. Siellä on 19.4. otettuja kuvia. Ihme suhruksi menevät, kun siirtää kuvasivustolle ja tänne. 

Tästä tulee joku kivennäisvesimainos mieleeni.

Tämä on otettu sunnuntaina ennen käärmekalliota. 

Käärmekallioilla lenkkeily saa nyt vähän odottaa. Jos Gibli saa osuman, tippasuonen löytäminen voi olla hankalaa. Nytkin viimeisimmässä leikkauksessa 3 jalkaan oli yritetty tippaa. Suonet "menivät" viime syksynä sädetyksen anestesioissa.

Tanssii käärmeiden kanssa

Olo oli tänään kuin David Attenboroughilla tai Crocodile Dundeella.  

Katsoin metsälenkillä jälleen kallioita siihen malliin, että täällä täytyy olla käärmeitä, mutta ei vaan satu silmiin. Ovatko parhaat lötköttelyajat jo menneet ja käärmeet tekemässä muita omia käärmejuttujaan?

Sitten seuralainen huudahti, että käärme. Heti tunnistin kerän rantakäärmeeksi. Gibli sivuun ja kuvaamaan. Rantakäärme oli sen näköinen, että sulatteli ruokaa. 

Katsoin tarkasti ympärilleni, "täällä voi olla kavereita". Heti, kun olin asettunut kyykkyyn, silmäkulmassa vilahti jotakin ja se oli sitten kyy, joka luikerteli esiin ilmeisesti kivenlohkareen alta. Kyystä otin vähän kauempaa kuvaa. Kyy ei hyökkää eteenpäin, joten sivulta voi ottaa kuvaa. MUTTA kyy kääntyy niin näppärästi, joten pian sitä ollaan hyökkäyssuunnassa.

Loppumatka käveltiin jalkoihin tarkasti katsellen. Jätetään nuo kalliot nyt rauhaan vähäksi aikaa. 

Tässä on linkki videoon.

Rantakäärme takaa ensimmäistä kertaa nähdessä. Oranssit
niskalaikut huomasin vasta myöhemmin. Tuo pilkukas vartalo
kiinnitti aluksi huomioni.

Kyy puun vieressä

Rantakäärme edestä

Kyy jäkälien päällä

Hyl ja 5

Olemme käyneet usein metsässä ja jumpanneet 3-4 kertaa viikossa.

Ei ollut Eloluoman radoissa vikaa. Viimeksi olen ollut hänen radoillaan Lystin ja Lykyn kanssa. Voisin mennä uudelleenkin.

Vasempaan olkapäähän taitaa olla tuloillaan jäätynyttä olkapäätä, mikä ottaa todella päähän. En saa siksi nukuttua. Kaiken kruunuksi aamupäivällä iski migreeni, onneksi oli lyhyempi työpäivä. Luulin, että migreeniajat ovat jo takana päin, mutta eivät näköjään ole. Oli kunnon sahalaita ja näköpuutos. Päiväunien ja särkylääkkeiden jälkeenkin vielä koski, mutta lähdin sitten kuitenkin kisoihin. Särky ei vaan ole ohi vieläkään.  

Mennessä oli 19 ja aurinko paistoi. 

Eka radalla oli toisena puomi. Gibli hyppäsi alastulon, joten otin puomin uusiksi. Myöhemmin olisi tullut hylkäys, kun Gibli livahti ansaputkeen. Rimat olisivat pysyneet ja muut kontaktit olleet ok.

Alkoi sataa ja ukkosti.

Toisella radalla tehtiin hyvää nollaa, kun tuli muurin kalikka alas. Olisi Gibli voinut sen pitää. Pääasia, ettei koira linkuttanut. 

Vähän alkaa olla jäähyväisfiilistä, että näinköhän enää Riihimäelläkään kisataan. 

Opissa

Aamulla heräsin lomapäivään lehteä kännykästä selaten. Drooniuutisen innoittaman otin Giblistä tällaisen kuvan.

Sitten lähdin ajamaan Janitan oppiin. 

Parasta lähdössä oli ottaa Gibli pienestä liikkeestä mukaan. 

• Työnnä kunnolla pitkittäiselle esteelle.
• Mieti sijainnit. Myös pakkovalsseissa ja erityisesti jatkon juoksulinjaa ajatellen.
• Muista liike, jos jarrutat. Samoin vastakäännöksen jälkeen.
• Backlap sujui vahingossa luonnostaan, Giblihän sen osasi kyllä.

Hyl - 10,43 - hyl

Iltapäivällä sain sähköpostia Giblin "tummapigmenttinen epätarkkarajainen muutos" oli melanosyyttinen luomi, josta ihmisillä voi kehittyä melanosytäärinen kasvain. Koirilla sellaista ei ole raportoitu. No hyvä, että sekin on pois.

Emme järjestäneet tulosilotulitusta Kivihalmeen radoilla.

1. Hyppyrata: Yhden hypyn takana oli putki, jonne ei pitänyt mennä. Luulin, että riittää, kun herättelen Gibliä nimellä. Ei riittänyt. Olisi pitänyt tehdä vastakäännös. Ei muita virheitä.
2. Agilityrata: Gibli ei yllättäen pujotellut keppejä loppuun. Siitä 5 vp. En tiedä, mistä tuli toinen 5 vp. Seisotin puomilla ja keinulla ja kehuin. Siitä yliaikaa.
3. Hyppyrata: Merkkasin Giblille eka hypyn huonosti ja Gibli hyppäsi sen jo merkkauksesta. Niin myöhästyin jatkosta. Radalla olisikin ollut 2 hankalaa poispäinkääntöä putken jälkeen.

Ei tipahtanut yhtään rimaa, muurin kalikkaa tai pituuden palikkaa. Koira ei linkuttanut ratojen jälkeen. Minä linkutin. Selkäni kestää noin puoli rataa. 

2 x hyl

Ei ollut Liukan radoissa eikä Giblissä vikaa, vaan minä olin huono. Etukäteen olin päättänyt, että otetaan uuden kauden alkajaisiksi kontaktit tarkasti. En vielä tiedä, poikiiko Giblin selän luomi lisää sairauslomaa.

1. agilityradalla Gibli tiputti ekan riman. En antanut rauhaa hypätä, kun keskityin seuraavan hypyn takaakiertoon. Puomille meno oli hiuksia nostattava, en edes nähnyt, että Gibli tuli väärälle linjalle. Puomilla Gibli teki hienon juoksukontaktin, sellaisen takatassut-osuman, mistä juoksupuomin treenaajat haaveilevat. Otin Giblin takaisin ja pysäytin siihen. Tuomari ihmetteli. Sanoin, että kun tällä on pysäytyskontakti. Lopussa tultiin A:n ohi vahingossa. 1 hankalassa kulmassa ollut rima tipahti myös. Muuten kuviot meni suunnitellusti. Linkki videoon.

2. agilityradalla yllättäen pujottelun jälkeen Gibli poimi hypyn, mitä en ollut tajunnut käyvän koiran silmiin. Puomilla taas upea juoksukontakti, minkä otatin pysäytyskontaktiksi. Lopuksi palkkasin keinulle ja juostiin maaliin. Rimoja ei tällä radalla tullut. Linkki.

Oma selkä suuttui pahemman kerran eikä kävelystäkään tahtonut tulla mitään radan jälkeen. En muista, milloin se olisi ollut niin kamala. Vihloi kankkuun ja takareiteen .Autolta kotiin kävellessä pystyin ottamaan jo askelia, että ehkä se siitä sitten.