sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Tauolle


Olin ilmoittautunut vielä eiliselle agilitykisoihin, mutten jaksanut lähteä. Väsytti ajatuskin ajamisesta ja kylmässä hallissa seisoskelusta, kotiin paluusta ja koirien pesemisestä. Yritin lietsoa itseeni positiivista kisahenkeä, mutta halu levätä ja järjestellä kotiasioita voitti. 

Muutama viikko huilataan nyt agilitysta. Muistan, kuinka muutama vuosi sitten kokeneempi agility-ystäväni totesi, että "agility on kesälaji". Ainakin se on kivempaa, kun ei tarvitse hytistä toppatakissa. Voi olla, että tuon teinin kanssa käydään hallilla, mutta jää nähtäväksi. Ulkona voisimme tottistella enemmänkin. Sisällä on edelleen tottisteltu, jumpattu ja harjoiteltu esineilmaisua. Raaka jauheliha saa Giblin lussuttamaan, kuten Lykyn aikoinaan. 

On muuten vaikeaa katsoa Lykyn kuvia ja videoita enkä ole itseäni kiusaamalla kiusannutkaan. Muistan onneksi yhä, miltä tuntui rutistaa sen löysää lyhytkarvaista kaulanahkaa. Sitä tuntumaa en halua ikinä menettää. Gibli eilen hyppäsi minua vasten ja alkoi mallata suuhunsa käsivarttani ja kalusi sitä hellästi, satuttamatta. Niin Lykkykin aina teki.

Lystin kanssa kevään kilpailuissa, joissa lämmin sää yllätti.

2 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Minulle agility on talvilaji :) Meidän hallikin on nyt puolilämmin! Mutta varmaan olisi hyvä joskus pitää taukoa vaikka ihan kaikista lajeista.

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Teillä on niin hyvin niitä maastolajeja! Hyvä tietää, että hallinne on lämpimämpi. Tietää ajelua sinne. :) Olen usein nollannut itseni tauolla. Varsinkin silloin, kun harrastaminen ja kisaaminen alkaa tuntua työltä. Lystillekin tauko tekee hyvää.