tiistai 29. tammikuuta 2019

Pakkasten pitelyä

Aika lailla olemme sisällä nyhjänneet. Varsinkin nahkamahainen Gibli jäätyy ulkona sukkelaan, vaikka olisi loimi päällä. 

Tänään kävin sen kanssa hallilla. Siivekettä kieputin ympäri muutaman kerran ja teetin set pointia taipuneena ja käännöksiä. Muuta ei tehtykään.

Kotona on jumpattu. On todella palkitsevaa huomata, kuinka aluksi "mahdottomalta" tuntuva temppu muuttuu automaattiseksi.

Lystistäkin on kuoriutunut oikein sohvakaveri. Se ei enää sillä tavalla närkästy, jos siihen makoilunsa aikana osuu.

tiistai 22. tammikuuta 2019

Treeniä

Eilen ja toissailtana, pakkasten keskellä, jumppasimme sisällä. 

Treenasimme tikkailla peruutuksia ja ravia, sivukyykkyjä, etujalkojen siirtoa, kurotuksia ja tasapainopallon päällä taiteilua. Otin myös kotitottikset, paikkamakuuta ja maa-istu-siirtymiä. 

Tänään treenasin Giblin kanssa hallilla.
  • Siivekkeen ympäri pyöritykset 45 cm saakka
  • Set point taipuneena
  • Ylösmenokontaktia, tähän on pakko saada target. Gibli hoksaisi, kun osaisin kertoa, mitä haluan.
  • Ratapätkä

Kotona venyttelimme.

sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Kuvia

Etuterassille on vähän tuiskuttanut.

Kännykkäkuva iltalenkiltä lenkkipolusta. Lunta polveen ja puut
taipuneet polun päälle, vaatii todella nöyrän kumarruksen mahtua ali. Vähän kuin
vanhan ajan videopeli, missä piti hyppiä ja kumarrella, jottei tullut game over.
Lötköpötkö. Luulin, että en saisi Gibliä rentoutumaan.

Illalla Gibli vieressä.

Lysti myös.

lauantai 19. tammikuuta 2019

Kiänny!

Talavi jatkuu. Lunta sattaa. Pakkanen nousoo. Myö ollaan jumpattu ja äsken käätiin agilityhallilla.

Gilibertto ei alakuviikosta taepunu kunnolla vasemmalle hypyissä edelleenkää. Sen näk parraeten, ku katto hiastettua videoo. Luulen, että kesäene tömpsy vaekuttaa sen oekeaan kylykeen, kiristää jotennii. Tein eilen hentoo amatööri-puoskari-faskiahierontoo oekeaan kylykeen. Triggerit hävis taaimmaesten kylykiluitten välistä eikä koera näyttäny kärsivän. Lisäks koeruus sae köllötellä tasapaenotyynyn ja jumppatyynyn piällä ja venyttee kylykeesä. Olj huastavoo ottoo kuva, ku pit samalla pittee koeroo turvallisessa asennossa. Vuati jonkii verran työtä suaha jumppaintone koera rauhottummaa ja rentoutummaa pallon piälle. Eka kertoo tehtiin tuommosta.

Fysioterapia on varattu. Vähä uattelin kokkeilla faskiakäsittelyä, mutta tiällä ei oo semmosia.

Ihan ku se oes tännää taepunna paremmin *KLIK*. Tehtiin myös rattoo *KLIK*, ku kerran ol valamiina. Aeka herkästi tuo ohjautuu ja poemii kohteita kauempookii. Eka kerran leijjeröitiin kepit ja se osas. Ärsyttävästi toestan maeniota tuolla videolla, kannattaa laettoo iänet poes. Se on muute aliarvostettu tuommoinen A-helemanen toppatakki reenivuatteena. Ei palellu sisälläkkää.

tiistai 15. tammikuuta 2019

Jumppaa ja agilitya

Jumppia olemme jatkaneet. Erityisesti Lysti hellyttää, kun se reipastuu tekemään kaikenlaista ja esittelee mielellään taitojaan. 

Giblin kanssa treenasin tänään hallilla. Ohjelmaan kuului:
  • Siivekkeen ympäri kääntymisiä, myös hyppytekniikan kanssa
  • Kehikkoa puomin pätkällä, osui joka kerta
  • Kepeillä itsenäistä etenemistä (6 keppiä)
  • Aika suora rata, jossa oli rengas ja takaakierto - Gibli on yhtä tarkka kontaktin ja rimojen kanssa kuin Lykkykin. Nyt huomaan onneksi omat virheeni herkemmin.

tiistai 8. tammikuuta 2019

Treeniä

Yritän saada taas treenaamiseen jotakin rakennetta. En jaksa enää ajella muualle treenaamaan. Gibli selkeästi tarttee sopivaa ratatreeniä, keppitreeniä, kontaktiharjoituksia ja hyppytekniikkaa. Rata- ja kontaktitreenit on ne ajankohtaisimmat.

Teetin tänään yhtä ratatreeniä *KLIK*, missä huomasi monessa kohtaa, että yhteistyömme ei ole kehittynyt treenaamatta. Kepit olivat vaikeat minusta pois päin, ehkä pujottelua hankaloitti housutkin. 

Hyppytekniikkana teetin kokoamista kaarteessa. 

Lopuksi pyysin kerran keinulle. Koira tuntui väsyneeltä, ja lopetin treenin siihen. Jäi kontaktikehikot väliin. 

Saatiin uudet jumppaohjeet. Olen teettänyt uutta settiä kahtena iltana. Vanhoina liikkeinä tikapuita, uutena korkeammalta punnerruksia, etujalkojen siirtoja tyynyillä, kyykkyjä, kropan tasapainoilua ja takajalkojen nostelua. 

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Onneksi minulla ei ole hevosia

Otin pankin tilitapahtumista kaikki kulut ja laskin vuoden 2018 budjetin. Erittelin koiriin menneet rahat. Ei olisi kannattanut. En laskenut auton vaihdosta johtuneita kuluja. Auto ei olisi farkku, jos minulla ei olisi koiria. 

Tilasto on kylmäävää luettavaa.
  • Eläinlääkärikulut 2 062 € miinus vakuutuskorvaukset n. 800 €= 1 257 €
  • Koirien vakuutukset 617 € (eli jäin "voitolle")
  • Fysioterapiat  406 €
  • Jumppakurssi + hyppytekniikat 639 € (sis. tämän kevään jumppakurssin)
  • Agilityyn liittyvät kulut 778 €
  • Erilaisia koiratarvikkeita ja -maksuja 570 €
  • Ruuat 660 €
  • Pesula (koirien oksentamat tai ripuloimat matot, sis. 4 pesulakertaa) 136 €
  • Automatkat (kisat ja fysioterapiat) 189 €
  • Hoitolamaksu 390 €
Yhteensä 5640 € eli  470 €/kk 

Kuluista puuttuu apteekkiin menneet rahat eli tassujen sidostarvikkeet, joita ostin varmasti yli 100 eurolla. En saanut niitä eriteltyä apteekkimaksuista. Vertailun vuoksi, v. 2016 meni 5392 € (KLIK), mistä myös puuttuu osa. 

Tarkennukset:
  • Eläinlääkärikuluihin tuli Lystin rokotukset reissua varten, laseroinnit, patin leikkuu, hammashuolto, siklosporiinit (112 €/pullo) ja Giblin kumirouheen aiheuttama suolistotulehdus, punkkipantareaktio sekä kuvaukset. 
  • Lystin vakuutus loppui syksyllä, kun se vakuutuskausi, jona Lysti täytti 10 vuotta, vaihtui.
  • Agilityyn liittyviin kuluihin laskin kisamaksut, treenimaksut, seuran jäsenmaksut ja lisenssin. Näihin kuuluisi periaatteessa myös jumppakurssi, hyppytekniikka ja fysioterapiat, mutta laskin ne erikseen.
  • Erilaiset koiratarvikkeet ja -maksut on hyvin sekalainen ryhmä. Siihen kuuluu lelut, hihnat, mantteli (näihin meni tosi vähän rahaa), SKL:n ja Belgiyhdistyksen jäsenmaksut, lentoboksi, hyppyvalioitumisen kunniakirja ja SKL:n kuvauslausuntomaksut.
  • Kisamaksuihin meni poikkeuksellisen vähän, sitä myötä myös automatkoihin ja paluumatkan syömisiin.
  • Kun lähtee ulkomaille, tulee matkaan bonushintaa koirien hoidon järjestämisestä.

lauantai 5. tammikuuta 2019

Uuden vuoden alku

Lysti pelkäsi raketteja entiseen tapaan ja vietti vuoden vaihtumisen vessan komeroiden alla. En uskaltanut lähteä evakkoon, jotta olisin tekemässä edes alkusammutusta. Tuosta vierestä aina ammutaan raketteja, max 3 metriä autokatoksestani, ja niitä löytyy seuraavana aamuna pihalta, terassilta ja auton vierestä. Nytkään tuuli ei haitannut ampujia lainkaan ja meininkin oli entisenlaista. Gibli loikoili rauhallisena olkkarin lattialla. Lykky oli aikoinaan vähän paukkuärtyisä. Giblissä ei sellaistakaan piirrettä toistaiseksi näy.

Sitten tulikin lunta. Täällä sitä on virallisesti 45 cm, mikä tuntuu paljolta ja ihanan talviselta. 


Pakkastakin on ollut hyvät lukemat. Ulkona kävimme vain lyhyesti, keskityimme jumppaan. Nyt on taas lauhtunut. Ehkä saan kaivettua lumikengät esiin.

Gibli hakeutuu mielellään takan lämpöön.
Gibli sai jostakin urtikarian. Kuono turposi silmissä ja kutisi kovasti. Annoin yhden setiritsiini-tabletin (annoskoko juuri sopiva) ja parissa tunnissa vaiva oli ohi. Jotkin ovat joutuneet käyttämään kortisonitabletteja. Lystille tuli aikoinaan samanlainen eikä ikinä uusinut.

Noiden laikkujen kohdalta iho on turvonnut isoiksi
rakkuloiksi. 
Sitten Giblikki aloitti housukauden. 

Lysti on ihanan pirteä ja leikkisä. Lenkin lopuksi se alkaa aina kiskomaan talutushihnaansa. Nyt polut kulkevat lumikasojen yli. Tulin vauhdilla alas sellaisen huipulta Lystin avustamana. :) Gibli alkoi leikkiä niiailemalla etuosallaan. Siinä sitä sitten pelmuttiin.