lauantai 26. helmikuuta 2022

10 - hyl - hyl

Lyhyestä virsi kaunis.

  1. Agilityradalla hypyltä kielto (ulkokautta siivekkeen ympäri kierrätys muistaakseni) ja kepeiltä virhe, meni toiseen väliin.
  2. Hyppärillä 3. hyppy tosi pitkittäin, Gibli osui taaimmaiseen siivekkeeseen, seuraava hyppy taisi mennä väärin päin, loppu nollaa.
  3. Agilityradalle aika loppuun saakka nollaa, sitten yllätyskohdassa puomin sijaan putkeen, ja sitten taas nollaa.
Päivästä tuli pitkä, kun oli sitten ympätty myös pikkuminit samoille radoille ja lopulta startti oli vielä miltei tunnin myöhässä. Liki 7 tuntia kisapaikalla on aika paljon. Radat eivät olleet mahdottomia, monet saivat nolliakin.

Hyvää:
  • Startit
  • Kepit muuten paitsi eka radalla 
  • Kontaktit
  • Rimat
  • Tulipa tehtyä jotakin muuta kuin seurattua uutisia.

perjantai 25. helmikuuta 2022

Liuhdon treenit

Oli kiva rata. Siis sellaisia juttuja, mihin olen itse kisoissa törmännyt ja jäänyt miettimään, miten olisi kannattanut ohjata.

  • Pakkovalssissa myös ohjaajan sijainti määrittää koiran jatkolinjaa.
  • Sokkovalssissa ei tarvitse "koukata", säästää itse askelia.
  • Pitkittäisen esteen itsesi puolelle ohjatessa tarv. pysähdy hetkeksi ja käännä kunnolla rintamasuunta.
  • Gibli luki yllättävän hyvin poispäinkäännöksen ja sain säästettyä huomattavasti omia askeliani.
  • A moitteeton.
  • Kovavauhtisessa luoksetulossa Gibli reagoi upeasti kauempana tekemääni päällejuoksuun, posken tuki riitti. Kerran tässä kohtaa tipahti rima, kun yhtäkkiä käännähdin.
  • Käsi alas siivekkeen edessä riitti viemään takaakiertoon. Tästä on ollut ennenkin puhe.
  • Viskileikkaus toimi.
  • Keinu hyvä.
  • Sain palautetta, kuinka koulutetun koiran kanssa agility on helppoa, osoitat esteen ja koira on, että "okei".
Hyvä, että on koiraharrastus.

tiistai 22. helmikuuta 2022

Treenit

Giblin kanssa hallilla:

  • Hyppytekniikan laskeutumisharjoitus
  • Rengas
  • Sivuirrotus, tämän Gibli luki hyvin
  • Pieni 4 esteen ratapätkä, jossa hankala keppikulma, sujui
  • Mene-mene, jossa pituus ja rengas
  • Pakkovalssi etäänpää, ilman huolellista ohjausta Gibli jätti hyppäämättä ja fokusoi kädessäni olleeseen leluun
  • A x 2 ja puomi x 1

lauantai 19. helmikuuta 2022

Hyl-10-hyl

Tomban kanssa kisoissa.

  • 1. Agilityradalla hyl, Gibli meni putkeen paikassa, mihin olin alun perin suunnitellut erilaista ohjausta. en sitten sitä radalla tehnyt. 1 rima tippui ja tehtiin myös keppivirhe.
  • 2. agilityradalla 2 rimaa, 10 vp. Hienot kepit ja takana leikkaaminen tiukasti.
  • Hyppärillä olikin vaikea kepeille meno kahden putken väliin. Siitä hylkäys. Muuten nollaa.
Hyvää:
  • Muutama irtoaminen, persjättö, kepeillä puolen vaihtaminen
  • Piilolasit
  • Giblin kanssa voi kisata, vaikka on lähdössä housusäätöä.
Huonoa:
  • Kiva olisi saada nolliakin. 
  • Gibli meni etupainoiseksi alastulojen jälkeen hyppärillä.

tiistai 15. helmikuuta 2022

586 809 - 644 - 40 - 2 215 - Treeniä

Laitan tuohon alkuun koronaluvut pitkästä aikaa. Ensin Suomessa todetut tapaukset, sitten sairaalahoidossa olevat, tehohoidossa olevat ja koronaan menehtyneet. Todetut tapaukset eivät ole pitäneet paikkaansa enää aikoihin, virallisesti testataan enää tietty joukko. Onneksi en 2 vuotta sitten tiennyt, mitä on tulossa.

Kävin Giblin kanssa treenaamassa. 

  • Hyppytekniikan laskeutumisharjoitus 5-8-8-väleillä
  • Sivuirrotuksen harjoittelu osoitti tarpeellisuutensa jo kisoissa. Itse treenissäkin se tuntui Giblille oudolta. Palkan kanssa tehtiin ja lopulta vahvistettiin.
  • Sitten putki - hyppy puomin takana leijeröiden. Tässäkin Gibli tuli hypyn ohi. Vahvistin lelulla ja lopulta tajusin ohjeistaa "mene", millä Gibli epäröimättä loikkasi hypynkin. Tätä kannattaa käyttää kisoissakin.
  • Seuraavaksi tuli mielenkiintoinen ilmiö. Giblin 4 esteen rataan kuului em. putki, hyppy, rengas ja kepit, joiden jälkeen palkkasin. Hyvin meni. Seuraavaksi oli tarkoitus treenata vähän eri kuvio eri putken jälkeen. Gibli ampaisi siitä putkesta äskeiseen putkeen (jo tässä mietin, että mitähän nyt tapahtuu), siitä äskeiselle hypylle, renkaalle ja vielä pujotteli hallin toisessa päässä kepit, joista kehuin ja palkkasin. 
  • Sitten mentiin ajattelemani putki ja kaksi hyppyä -kuvio.
  • Vielä harjoiteltiin putkesta tultua hypyn "toiselta puolelta ottamista", jonka jatkoksi saksalainen.
  • Vielä keinun ja puomin vahvistusta.
  • Lopuksi nostin Giblin autoon (jäinen piha), ja ajelin muualle jäähdyttelemään.
Ensi kerraksi: jatka sivuirrotusta.

sunnuntai 13. helmikuuta 2022

3 x hyl

Giblin kanssa vietimme sunnuntaita kisoissa. Viimeksi ollaan kisattu 4 viikkoa sitten, joten en odottanut ihmeitä.

  • Hyppärillä ei ollut lähelläkään. Alku saatiin ihan hyvin harrastettua agilitya, mutta suoran päätteeksi takaakierto hypättiin suoraan, sitten myöhemmin yhden ja toisenkin hypyn ohi ja sitten loppu taas ok. Ei kyllä ollut Nybergin radassa vika.
  • Sitten vaihtui tuomari Kankaaksi. Ja ulalla oltiin agilityradalla. Onneksi moni muukin, mutta se ei nyt meidän virheitä poista. Heti aluksi yritin päästä kolmoshypylle Giblin ohi, mutta Gibli ei irronnut putkeen, vaan otti A:n. Seuraava ongelma oli putken jälkeinen hyppy puomin takana, näissä ei olla loistettu ennenkään. Sitten Gibli tuli keinun ohi, ja hyppäsi kyytiin vasta puolesta välistä. Lopuksi sain putkeen puomin sijaan.
  • Vielä oli yksi agilityrata jäljellä. Siinä tehtiin loppuun saakka nollaa, mutta yhdessä täpärässä paikassa en saanut tönäistyä Gibliä hypyn toiselle puolelle. Hylkäys siitä sitten. Mutta monessa kohtaa tuli kokeiltua uutta ja onnistuttua. Radasta jäi hyvä mieli.
Hyvää:

  • Startit
  • Pujottelu
  • Rimat (Gibli piti kaikki)
  • Kontaktit (paitsi toisella radalla) 

perjantai 11. helmikuuta 2022

Jumppaa

Tomban jumpat:

  • Lannerangan ojennukset ja sivuttaisliike
  • Punnerrukset
  • Eturaajojen nosto yhdessä ja erikseen
  • Rintarangan pyöristys suoraan ja sivulle
Käytiin töiden jälkeen metsässä ja vähän jäällä. Ensimmäistä kertaa kaipasin jotakin vanhasta asuinpaikasta: näitä helmi-maaliskuun iltoja, kun voi kävellä jäällä päämäärättömästi ja käytännössä keskenään koirien kanssa.


10.2.2021

Ihana Adelen Million Years Ago (kiitos Piia).

torstai 10. helmikuuta 2022

Tanssit ja agility

Eilen koiratanssissa tehtiin erilaisia pyörähdyksiä. Gibli pyörähtää hienosti sivullani eri suuntaan kuin minä, pyörii ympärilläni ja jalkani ympäri. Käsirenkaan läpi hyppääminen onnistui. Piti tehdä kolmen liikkeen koreografia, missä emme loistaneet. Kokeiltiin ohjauksia myös musiikkiin. Ensi kerta on viimeisin tätä kurssia. Harmittaa, etten pääse treenaamaan oikein minnekään. Ulkona on hankea ja kylmä eikä olohuoneessa mahdu.

Tänään kävin treenaamassa agilitya, sellaiset paineettomat höntsätreenit ilman tarkempaa suunnitelmaa. 

  • Hyppytekniikasta set point käännöksellä ja lopuksi suoristus
  • A x 1, puomi x 3, keinu x 4
  • Kepeillä itsenäisyyttä
  • Ohjauksista:
    • ihmisnuolen treenaus x 4 
    • sivuirrotus (jatka treeniä)
    • slalom ja sokkovalssi
    • takaakierto-päällejuoksu
  • Yritin treenata koiratanssia, mutta Gibli irtoili eri esteille enkä kokenut oikeaksi kieltää. Tämä vahvisti ajatustani, etten ilmoittaudu seuraavalle koiratanssikurssille ennen kuin ulkona pystyy treenaamaan.

tiistai 8. helmikuuta 2022

Agilitytreenit

  1. Hyppytekniikka: set point okserilla, suoraan ja käännökset
  2. Pakkovalssi-jaakotus, parempi ajoitus jälkimmäiselle
  3. Ihmisnuolen treenin jatkamista
  4. Takaakierto ja irtaantumiseni aiemmin, nyt Gibli piti rimat, vaikka kiirehti perääni
  5. 6 kepillä "törkkäykset", kerran 12 keppiä vastakäden avustamana
  6. Keinu, puomi, A
On ikävä Lystiä. Olen ennen nukahtamistani muistellut, miltä tuntui rapsuttaa Lystin kuonoa, pörröttää kauluskarvoja ja tuoksutella niskakarvoja. Tänään poika muisteli, kuinka hiljainen Lysti oli: paitsi, jos piti urahduksella muistuttaa iltaruuasta tai leikata kynsiä. Jälkimmäisessä proseduurissa Lystistä tuli vanhemmiten hiljaisempi, mutta muisti auliisti näyttää hampaitaan taaimmaisia myöten.

Eilisiltana katsoin nukkuvaa Gibliä vieressäni. Pieni malinois, joka ensin auttoi Lykyn ikävään ja sitten Lystin ikävään. Mietin, että yhtenä kertana se Pieni Sydäntyttökään ei sitten enää nouse. Ja sekin tulee olemaan kova paikka.

sunnuntai 6. helmikuuta 2022

Jumpat, tanssiharjoituksia ja metsää

Torstaina jumpattiin. 

Perjantaina käytiin metsässä. Kuntoiluksi sekin meni, kun oli koskematon hanki. Sitten Gibli meni yökylään, josta hain lauantaina.

Lauantaina olikin kova lumipyry, mikä vei muita liikkumishaluja. Oma autoni jäi kadulla jumiin ja työnnettin liikkeelle. Itse olin auttamassa taksin irrotuksessa. Sen taksin tilaajalla oli kiire lentokentälle. En tiedä, ehtikö. Treenattiin sisällä tanssia. Uutena opeteltiin käsirenkaan läpi hyppäämistä. Lystihän oli siinä hyvä.

Tänään on jumpattu ft:n ohjein: etujalkojen nostot vuorotellen ja yhdessä, rintarangan pyöristykset, kumarrukset ja punnerruksia. 

keskiviikko 2. helmikuuta 2022

Tanssi villi lapsi

Koiratanssissa 

  1. Ensin tehtiin kuvioita mahdollisimman vähin käsiavuin ja niin, että käsillä tehtiin muuta. Gibli pujottelee jalkojeni välistä ja pyörähtelee hyvin käsihäiriössä. 
  2. 2 x "oma ohjelma" 3 eri liikkeellä. Meidän ohjelmamme kesti keskimäärin 7 sekuntia.
  3. Musiikin tahtiin rauhallisempaa ja sitten vauhdikkaampaa osiota. 
Niin kolme varttia oli taas mennyt. Ensi kerraksi mieti omaa ohjelmaa.

tiistai 1. helmikuuta 2022

Treeniä

Hallilla

  • Hyppytekniikasta set point
  • Keinu
  • Ratakuvioit
    • Ihmisnuoli: jotakin jarrua sain aikaiseksi, mutta tämä ei ehkä toimi ikinä.
    • Wrap: Gibli on hienosti kehittynyt käännöksissä vasemmalle.
    • Double lap: Itselleni jo helpompi ja Giblille myös, mutta ei missään nimessä nopea ohjaus.
    • Saksalainen: Onnistuu kauempaa ja pääsen etenemään.
    • Pakkovalssi: Onnistuu.
  • Takaakierrot ja vedätykset, kahdesti Gibli tiputti riman, sitten piti rimat ylhäällä.

Sitten menimme metsään jäähdyttelemään ja hyvin se puolimetrisessä hangessa onnistuikin. Oli kaunista.