tiistai 31. maaliskuuta 2015

Siedätystä ja lepoa

Tänään on huilattu koko porukka. Nukuin taas tunnin päiväunet. En ole vielä päättänyt, kumpi ottaa enemmän voimille, takatalvi vai viikonloppu? Koirat järsivät isot luut. Kuvat ovat arkistosta. ;)


Lystille pistin siedätysainetta 0.8 ml. Se on hienosti ehdollistunut. Kun naputan ruiskusta ilmakuplia, se ilmaantuu jalkani viereen, koska odottaa pistoksen jälkeistä palkkiota. Pistos kutitti sitä hirmuisesti ensimmäiset 10 sekuntia. Pidin takatassusta kiinni ja raaputin sormillani pistospaikkaa. Onneksi kutka rauhoittui nopeasti. Seuraavan satsin annan kuukauden kuluttua, jolloin määrä on 1.0 ml eikä annos enää siitä nouse. Kohtapa näkee, onko hoito auttanut. 


Olen miettinyt Lystin viikonlopun aikoja. Aiemmin on hävitty Suomen kärkikoirille 8 sekuntia tai sitä luokkaa. Nyt eroa jäi 0.5 sekunnista vajaaseen 2 sekuntiin. Maaliviivalle siirrettynä se tarkoittaa 2-9 metriä 150 m matkalla. Aika paljon sinänsä - tai miten sen nyt ottaa. Suuntaukseen olen tyytyväinen.

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Hyppytekniikkaa

Tänään on kulunut 4 viikkoa Lykyn leikkauksesta. 2 viikon kohdalla sillä oli irtiololupa. Aiempi Lystin sterilointilääkäri ohjeisti, että agilitya voi mennä täysillä 4 viikon kohdalla. Lystillä kokeilin ensimmäisiä matalia hyppyjä vasta silloin ja se hyppäsi silloin vähän kireän näköisesti. Noin 6 viikon kohdalla Lysti hyppäsi normaalisti. 

Fysioterapeutit sanovat, että koiran mahan täyteen paranemiseen menee 2-3 kk. Ihmisillä kielletään nostelu ja ponnistelu 3-4 viikon ajan umpilisäkkeen poiston jälkeen. En tiedä, miten verrannollista ihmisen ja koiran paranemisvauhti on.

Otin Lykyn mukaani hallille. Siltä ei puuttunut motivaatiota. Teetin hyppytekniikan etäisyyden arviointia. Ensin kaikki 4 rimaa oli 15 cm:ssä. Koska meni hyvin, nostin aina viimeisintä rimaa ja lisäsin sen etäisyyttä hiljalleen. Matalammilla korkeuksilla Lykky ei ojentanut takajalkojaan ja pohdin, onko sen maha niin kireä, ettei voi. Noin 50 sentissä takajalat ojentuivat. Korkeammalle en rimaa nostanutkaan. Teetin muutaman käännöksen myös. Palkattuani Lykky juoksi muutaman kerran putkeen.

Lopuksi leikitin vieheellä. Sitten käveltiin ulkona. Lykky piti lelua suussaan ja haki tiuhaan katsekontaktia tyytyväisen näköisenä.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Lystin kisaviikonlopun toinen päivä

Ilmoitin Lystin kisoihin viikonlopun kahtena päivänä. Halusin testata, mikä on turnauskestävyytemme. Teki mielikin kisata 3 viikon tauon jälkeen.

Radat olivat Johanna Nybergin. 

Ensimmäinen oli agilityrata. Tutustuin aika hällä väliä -tunnelmilla rataan, koska olin päättänyt ottaa Lystin jo startista pois, jos röyhkeästi varastaa. (Näin sitä ollaan loogisia.) Lysti kestikin paikallaan, koirilla on aika hyvät aistit näissä asioissa. Lähtöhypyn jälkeen sukellettiin u-putkeen, miltä hypylle, jolle oli järkevin tehdä inhoamani yhden siivekkeen ympäri kierrätys. Tein sen pyörittämällä ja lähetin Lystin A:lle. Sillä piti ottaa reilusti sivuttaisetäisyyttä, koska A:n alla oleva putki oli edessä. Lysti otti A:n alastulonkin opetetusti, vaikka paikka oli haastava. Ohjasin hypyn kautta putkeen. Putkesta tultua piti losottaa aika vauhtia, jotta ehdin ohjata 2 hypyn suoran päähän kolmannen hypyn takaakiertoon. Ehdin. Siitä muuri ja u-putkeen, jolta hyppy ja kepeille sulkukulmaan tosi nurjasta kulmasta. Olin suunnitellut pakkovalssin. Ehdin. Samantapainen kulma oli muuten eilen Jyväskylässä. Ohjaus toimi taas. :) Sitten takaakiertohyppy, vähän vekkasin ennen seuraavaa, jottei Lysti sujahtanut ansaputkeen ja taas muutama hyppy, joista viimeisimmän jälkeen 180 asteen käännös takana leikaten ja rytmittäen (!) ja puomi. Lysti teki puomin virheettömästi. Vielä viskileikkauksella hyppy ja maaliin. Radalta 0, sijoitus 4. noin 44 koirakosta. 

Toka agilityradalla törkkäsin Lystin väärään putkeen kolmannen hypyn jälkeen, muuten tehtiin suunnitelmien mukaan. Tälläkin radalla se otti kontaktit hyvin. 

Kolmas oli hyppäri. Siinä käänsin Lystin kuonon jo ekan hypyn jälkeen kohti toista hyppyä ja varsinkin u-putken oikeaa päätä. Lysti luukutti putkeen. Sieltä pari hyppyä ja kolmas takaakiertona, pimeään u-putkeen. Sieltä 3 hypyn slalom, kepeille. Keppien jälkeen valssasin, jotta sain puolen vaihdettua. Hyppy ja u-putkeen. Juoksin putken "nurjaa" puolta. Lysti tuli hyvin ulos, siitä rengas (?), pussi ja vähän kiemurainen loppusuora diagonaalisesti läpi kentän. Nollalla maaliin, taas sijoitus 4. 44 koirakosta, hyppyserti meni kolmannelle 0.10 sekuntia nopeammalla ajalla. Olisi vaan pitänyt olla nopeampi.

Olen Lystiin tyytyväinen, se kiittää luottamuksesta ja vedätyksestä. Olen jopa omaan ohjaukseenikin tyytyväinen, erityisesti eka radan rytmitykseen ennen puomia. Rytmitykset kun tuppaa aina unohtumaan.

***

Aamulla jumpattiin Lykyn kanssa: kavaletteja ja ristikkäisten jalkojen nostoa. Jalat alkoivat painaa 36. noston kohdalla, lopetin siihen. Temppuna opetin jalkojeni pujottelua. 

Eilen vieheleikitin sitä vähän aikaa. Lisäsin leikkiin aika lailla hallintaa. Huudahdin yhtäkkiä "irti", jolloin Lykky irrotti otteensa. Huusin "irti" myös kesken saalistuksen. Tällöin Lykky luopui. Samaahan teen agilityssa, jos se tekee virheen etäpalkan kanssa. Etäpalkka vaan ei liiku yhtä houkuttelevasti. Pohdin oliko vieheleikitys liian aikaista vai ei, mutta koiran pää vaati sitä selvästi. En usko, että kamalasti liian aikaista, koska se olisi saanut juosta irti jo 2 viikkoa sitten.


lauantai 28. maaliskuuta 2015

Lystin kanssa kisoissa

Tänään kisattiin Lystin kanssa jo aamusta. Tuomari oli Arto Laitinen, jonka radoille menen vastakin. Jo aiemmin olin sopinut itseni kanssa, että ohjaan nopeammilla ohjauksilla ja vähän riskillä, koska pakkonollat on kasassa. 

Eka rata oli hyppäri. Heti alussa oli putkiansa, jonka vältin valssilla. Toinen hankalampi paikka oli kepeille meno jännästä kulmasta, sisäänmeno vielä ihan laidan vierestä. Ohjasin tämän ulkokautta ja Lysti haki kepit hyvin. Saatiin 0, tultiin toisiksi 0.14 sekunnin erolla voittajaan. 

Agilityradalla kokeilin, mitä tapahtuu, jos en käskytä puomin alastulolla pysähdykseen. Viimeksi kisoissa Lysti himmasi ennen kontaktia ja hyppäsi lopulta sen yli. Ei auttanut taktiikkani, Lysti loikkasi komeasti. Lopussa tuli vielä hypylle kielto, kun hävitin Lystin näkökentästäni. 10 vp siltä radalta.

Toisella agilityradalla päätin kokeilla kuitenkin pysäytystä puomin alastulolle. Ennen puomia meidät oli jo hylätty, koska vahingossa työnsin Lystin takaakiertoon. Puomilla Lystillä reistasi kuulo ja se loikkasi. Tuomarin luvalla otettiin puomi uusiksi, jolloin kuulo reistasi yhä, mutta vähän vähemmän. [painaa mietintämyssyn syvemmälle päähän, jottei sotkisi koiraa vielä enemmän]

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Ihan pikkuisen agilitya ja rokotuksilla

Keskiviikkona käväisin Lystin kanssa agilityhallilla. Tehtiin kontakteja ja hyppyytin käännöksiä. Tosi lyhyesti oltiin.

Lykyn kanssa tottistelin pitkästä aikaa. Se otettiin ihan videolle

Eilen olisi ollut ryhmätreeni, mutta säästelin Lystiä. Ratakin oli jo sunnuntailta liian tuttu. Lisäksi tuli puita, mistä varsinkin Lykky ihastui.


Tänään käytin Lystin rokotuksilla. Sen nelosrokote oli vanhenemassa. Näitä ei kyllä huomaa kuin sattumalta! Edellisenkin kerran agilitykisojen rokotustarkistaja ystävällisesti huomautti, että pian vanhenee. Laitan alle vielä tasapuolisuuden vuoksi kuvan Lystistä viikon takaa.


P.S. Taisin tehdä kavaleteista liian haasteellisen temppuradan. Molemmat koirat pakenivat keittiöön. Lysti kerran loikkasi liki kaikkien yli. Sen koommin kumpikaan ei suostunut edes herkuilla houkuttelemalla baanalle.

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Kavaletteja, metsäilyä ja tottista

Kavalettitreenit ovat edistyneet. Kas tässä:


Seuraavaksi vaikeutetaan treeniä. 

Lysti pääsi taas hovawartin kaveriksi ja tällä kertaa käveltiin metsikössä 1 h 45 minuuttia. Minun mittapuullani ne ovat pitkiä lenkkejä. Koirat ovat edelleen hyvin samantyylisiä ja niillä tuntuu synkkaavan, joten yhteislenkkeily on ihanan saumatonta.

Lenkin jälkeen Lykky tuntui kaipaavan tekemistä. Hieroin sen kanssa tottista, lähinnä seuraamista ja siinä pieniä siirtymiä, kääntymisiä ja peruuttamista. Oli koiran motivaatio tapissaan ja annoinkin sen purra palkkapatukkaan antaumuksella.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Harrin valmennus

Kataisen Harri tuli taas meille kouluttamaan. Tällä kertaa teemana oli henkisten suorituspaineiden väljennys.

Meillä meni Lystin kanssa hyvin. Se  osasi A-putki-erottelun ja löysi vähän hankalasti olleet kepit. Yhtä hyppyä se ei millään suostunut hyppäämään siihen suuntaan, mihin halusin. Onnistui se pari kertaa haluamaani suuntaan, mutta tuntui väkinäiseltä. Siinä tuli seinä lähelle, mikä ehkä vaikutti. Lystillä on tapana muutenkin valita suorempi linja pyöritysten sijaan. 

Kisanomaisessa vedossa valitsin Lystin valitseman pyörähdyssuunnan. Just se hyppy jääkin näköjään kuvaruudun ulkopuolelle, keltaisen putken vasemmalle puolelle.


Sieltä tultua kävin samoilla lämpimillä Lykyn kanssa 4 km:n lenkillä, mistä hölkättiin tasan kilometri. En antanut vetää juoksuosuudellakaan. Illalla aion viritellä sille kavaletit.

Iltalisäys. Todellakin virittelin ne kavaletit, vähän pidemmin välein kuin eilen. Ehkä  50 cm? Lykky ravasi ne nyt hienosti, noin 6 toistoa. Lystikin pienellä houkuttelulla hokasi systeemin ja ravasi ne neljästi. :)

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Pitkä kävely ja kavaletteja

Kävin Lystin kanssa aamulla 2 tunnin lenkillä kaverini kanssa. Enpä muista, milloin olisin noin pitkällä lenkillä käynyt huomaamattani. Lysti ja kaverini hovawart olivat toisiaan kohtaan ystävällisiä ja maltillisesti kiinnostuneita, miltei välinpitämättömiä, joten saatiin keskittyä kaikkeen muuhun paitsi koiriin. :)

Illemmalla rakensin kavaletit sisälle Lykylle. Tämä kuuluu sarjaan leikkauksesta toipuvan potilaan kuntoutus. Asettelin pujottelukepit vessapaperirullien päälle. Olen hävittänyt jonnekin aikoinaan ostamani harjanvarret. Muistan, että harjanvarret tulivat halvemmaksi, kun osti myös harjaosan. Koska harjaosilla en tehnyt mitään, seuraavana kassajonossa ollut tuntematon mies, jonkin hevostallin omistaja, otti ne mielellään itselleen. 

Niin, siitä kavalettiharjoituksesta. Lykyn kanssa sellaisia on tehty varmaan pari vuotta sitten. Jotakin se muisti ja käveli tai ravasi ne monesti läpi. Välillä jäi muutama rima välistä, mutten tehnyt numeroa. Laitan ensi kerralla pidemmät välimatkat. Usko pois, huonoimmat tuli videolle ja sitten loppui akku.



Lysti oli harvinaisen epäluuloinen. Astui se ensimmäiseen väliin saakka, mutta sitten tyssäsi kehitys, vaikka kuinka naksuttelin ja tiputtelin kuivattua banaania avonaiseen kitaan. Jääkööt hautumaan. 

Olen myös nostellut Lykyn ristikkäisiä jalkoja. Lisäksi pesin sen eilen shampoolla. Ehkä pitäisi pestä useammin. Siitä tuli ihanan pörröinen, niin pörröinen kuin pesän ei-pörröisimmästä-mehiläisestä voi tulla.

torstai 19. maaliskuuta 2015

Onneksi sain lähdettyä

Olipa varsinainen nyhjöpäivä. Työpäivä venyi pitkäksi, peruin selkääni säästellen iltamenon, jossa olisi pitänyt istua 2 h 50 minuuttia, polveen koski ja ryhmätreenissä oli odotettavissa sama rata, mitä mentiin tiistaina. Olin perua treenitkin. Muistin sitten, että niistä tulen aina paremmalla mielellä ulos kuin olen mennyt sisään, joten lähdin Lystin kanssa.

Nyt vetäjänä oli Kati. Radan alussa oli edelleen paras merkkaus ja nopea liikkeelle lähteminen. Pakkovalssikohtaan kokeiltiin japanilaista ja siinä syttyi lamppu pääni päälle kuin Aku Ankan Pikku apulaisella. Näitä tehtiin muutama hitaasta vauhdissa ja sitten radan pätkän osana. Oi että!

Sitten menin radan loppuosaa keinulta lähtien. Lysti olisi taas varastanut keinulta, mutta otin uusiksi. Sitten kesti. Eka kerta oli persjättöineen kamalan kiireinen, mutta Lysti silti tuli rohkeasti perässä. Urhea koira! Tein saman uudelleen keskittyen ajoissa olemiseen. Ehdin ja tuli supersoljuva olo. 

Lykky aika lailla huilasi eilen. Tänään sitä leikitytti hirveästi. Nujusimme olohuoneen matolla sen kunniaksi. Kuntoutusosuuteen lasken ristikkäisten jalkojen nostot, joita teetätin 30. Ei tulleet tassut painaviksi = koira ei väsynyt. 40 on tehty normaalisti. Nostan määrää hiljalleen.

Nahkamaha ilta-auringossa

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Jäätottista ja agilityvalmennusta

Nautin toisesta vuosilomapäivästäni. Ilma oli aurinkoisempi ja lämpimämpi kuin monena juhannuksena. 

Aamupäivästä tokoilin Lykyn kanssa jäällä. Kaikki jutut tein sen mahaa varoen. Ei se mitään itse varo tai aristele. Seuraamisessa, seuraamisesta maahanmenossa tai istumisessa ei ollut huomauttettavaa. Myös kaukokäskyt ja luoksetulon pysäytys sujuivat mallikkaasti. Liikkeestä seisahtumisessa se kävi usein istumaan ja sitä vähän hinkattiin. 

Sitten treenattiin lelusta luopumista ja vireenhallintaa. Lopuksi nautittiin luonnossa olemisesta. Olipa onnellinen koira.

Myöhemmin ajoin Lystin kanssa Marjan valmennukseen. Siinä tulikin hyvää treeniä. Lykkyhän olisi varsinainen valmennuksen projektikoira, mutta leikkuun takia ei pääse. 

Pääsin kokeilemaan vaihtoehtoisia ohjauksia kolmeen kohtaan: persjättö, valssi vai merkkaus. Yllättäen alussa merkkaus sai aikaan pienimmät tiet. Myöhemmin persjättö oli paras, jos ehdin sen kunnolla tekemään. Jos oli tiukilla, väänsin mielummin valssin. Pelkään aina, että potkaisen koiraani leukaan tai se tulee hallitsemattomasti jaloilleni. En myöskään usko, että koiraa nopeuttaa, jos sen pitää usein varautua ohjaajan eteen törmäilyihin.

Eri linjojakin kokeiltiin - miten ohjaus muuttui, jos valitsikin siivekkeen ympäri pyörittämisen. Kyllähän Lysti kääntyy, mutta luonnikkaammalta tuntuu aina, kun saan antaa sen juosta pidemmän kautta.

Flippi tuli uutena ohjauksena. Se onnistuikin aluksi, mutta kun Lysti sai kisavireen päälle, sain vääntää puolivalssia ihan kunnolla, jotta se uskoi. :) Mutta sainpahan puhallettua itseeni taas talvisodan henkeä. 

Keinulta Lysti lähti taas äkäseen, joten sen jälkeinen takaakierto oli haasteellinen, varsinkin kun itselle tuli kiire. Saatiin tässä onnistumisia kuitenkin.

Kiemuraisella "loppusuoralla" ei tullutkaan kiire, vaan pystyin hyvin kokeilemaan erilaisia ohjauksia. Tuli rapsakka ja kiva olo!

Lopuksi kokeilin nollatreeninä läpi. Yhdessä kohtaa hylkäännyimme, muuten olisi onnistunut. :)

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Synti olla sisällä ja hajanaisia huomioita

Kuulumiset

Aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta. Ulkona on niin hienoa, että siellä on pakko olla. Tai vielä pahempaa, on suorastaan synti olla sisällä. Alan hiljalleen toivoa huonoa ilmaa, jotta voin hyvillä mielin pötkötellä sisällä. Vietän alkuviikon vielä vuosilomaa, joten en voi hautautua töihinkään. :)

Sunnuntaiaamuna ajattelin viettää laatuaikaa Lystin kanssa jäällä. Jää kumisi, vonkui ja paukahteli koko ajan. Pilkkijätkään eivät olleet moiseen ilmiöön törmänneet. Pääteltiin syyksi nopea 20 asteen lämpötilan vaihtelu, kun yön pakkasten jäljiltä aurinko lämmitti nopeasti. Lysti ei jään vongahtelusta pitänyt, vaan käveli mielummin rannan puolella. Minä tepsutin jäällä, koska kerran jäälle oli tultu, vaikka sen kumahtelu välillä säikäytti minuakin. Yksi pilkkijä sanoi, että jokaisen vongahduksen jälkeen hän katsoo, kelluuko hän pilkkijakkarallaan railojen ympäröimällä jäälautalla. :) Teräsjäätä on edelleen 30 cm, joten uppoamisen riskiä ei pitänyt olla. Yritin ottaa jatkuvan jääkonsertin videolle, mutta pokkari ei tallentanut niin matalaa ääntä.

Sittemmin olen kävellyt molempien kanssa metsässä hankiaisia pitkin useita kertoja. Asumme kaupungin laitamilla. Parin sadan metrin päässä katu muuttuu maantieksi, mistä pääsee sukeltamaan metsän siimekseen. Parin vuoden päästä tätäkään lenkkimaastoa ei enää ole, koska asutus laajenee. :(

Upottamaton ja puhdas hanki sekä ihana rauha

Sula lämpäre, mihin mielikuvituksellani saan taiottua käärmeitä lämmittelemään.

Lykky lempeänä

Maantiellä matkalla kotiin

Kävin Lystin kanssa pähkäilemässä puomia. Ajattelin, että peräkkäisten päivien kuuri tekee sille hyvää. Tiedä tuota.

Sukulaisuus

Katselin Lykyn ja Lystin sukutauluja. En muistanutkaan, että ovat niin läheisiä sukulaisia. Lykyn isä ja Lystin isoisä ovat täysveljekset, tosin eri pentueista.

Arkijuttuja

Sitten arkijuttuja, mitä huomaan koirien ymmärtävän opettamatta.

Lysti osaa kulkea varovaisesti. Tätä käytetään jyrkissä alamäissä, kun se on hihnassa. Samoin jäällä. Liukkaalla parkkipaikalla sanon ennen autohäkistä hyppäämistä Lysti varovasti, jolloin se hyppää alas tassuillaan tunnustellen.

Ulos lähteminen sitten. Molemmat koirat tulevat eteiseen tyrkylle. Jos olen lähtemässä esim. Lystin kanssa, sanon Lykky jäät tänne. Tällöin Lykyn odottavan iloinen ilme lörpähtää ja se peruuttaa ovelta kauemmas. Lysti terästäytyy ja venyttelee eteen- ja taaksepäin. Sama jäämisilmoitus toimii myös Lystille. Jos otan molemmat, sanon milloin mitäkin, tyyliin lähetääs koko porukka. Tällöin Lykky jatkaa iloisella ilmeellä odottelua ja Lysti venyttelee vakio-ohjelmansa.

Takapihalle lasken koirat yleensä vuorotellen. Kun on Lystin vuoro, sanon Lykylle Lykky väistää. Tällöin se siirtyy seisomaan avonaisen oviaukon laitaan, jotta Lysti pääsee sisään tai ulos.

Kun hieron koirat, pyydän ne kyljelleen. Kun toinen puoli on hierottu, sanon toinen kylki. Tällöin koirat pyörähtävät toiselle kyljelleen. Tätä on kyllä juustolla joskus vahvistettu.

Kun otan kynsisakset esiin, Lykky kellahtaa olohuoneen matolle selälleen. Kun pyydän Lystiä luokseni, se tuijottaa makuuhuoneesta eikä inahdakaan. :D

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Foliohattua ostamassa

Nyt on ollut upeita maaliskuisia ilmoja. Öisin pakkasta, päivisin reilusti plussan puolella, tänäänkin +7. Hankiaisia on joka paikassa.

Otin Lykyn mukaani jäälle. Käveltiin rantoja pitkin, missä jää oli sopivan karheaa. Lopulta uskalsin tutkia 10 metrin etäisyydellä rannasta olevaa tuoretta pilkkireikää. Teräsjäätä oli 25 cm. Lähellä kalastaneet pilkkijät vahvistivat havaintoni. Tämän jälkeen oli paljon rennompaa. Tunti vierähti. Lykky oli hihnassa koko matkan, ravasi tai käveli. Ylihuomenna loppuu hihnakävelypakko. Kuvassa se tutkii avantoa, jonne on juuri tiputtanut jäälohkareen.



Lystin kanssa kävin hallilla. Harmaita hiuksia lisäävät puomin kontaktit. Koira himmaa ja hyppää juuri ennen kontaktia pois. Niin kävi viime kisoissa x 2. Yritän purkaa ongelmaa.

Otsikko tulee siitä, kun kauppaan lähtiessä tokaisin pojalle: "Muistuta, että ostan Lystille foolihappoa." - "Ai foliohattuja", vastasi poika väärin kuultuaan. Nauroimme aikamme, jonka jälkeen totesin, että "Lystille kyllä foliohatut voisivat sopia". Poika jatkoi: "Niin, leikattaisiin vaan korville reiät."

torstai 12. maaliskuuta 2015

Agilitya, haavan paranemista ja pokaaleja

Lystin kanssa kävimme tänään ryhmätreenissä. Sama rata ollaan viimeksi suoritettu 1,5 vuotta sitten. Oli siksi vähän vaikea asennoitua. 

Ohjasin pari kertaa Lystin takaakiertoon liian suurpiirteisesti, jolloin se otti aloitushypyn uudelleen. Kepit se haki hienosti eikä välittänyt, vaikka niiden loppuun tein tiukan valssin. Sitten oli helpompaa osuutta. Pituudelle tehtiin tiukka käännös. 

A:n jälkeen yritin hypyllä siivekkeen ympäri kierrätystä, koska siitä Lystillä olisi ollut suora linja jatkoon. Käännös onnistui hyvin, jos ohjasin tosi tiukasti, mutta Lysti valitsi mielummin pidemmän reitin. Siihen taivuin lopulta minäkin ja siitä jatko sujui kivasti. Tämän jälkeen oli vähän hankalahko päällejuoksu, johon Lysti ei tullut millään oikein. Tämä ratkesi persjätöllä hypyn toisella puolella. Lopuksi tehtiin koko rata nollalla, hyvältä tuntui. 

Päälle otettiin vielä puomitreeni, joka meni suunnitellusti.


Hallilta lähtiessäni sain sylillisen pokaaleja mukaani. Lysti on palkittu vuoden 2014 Arvokisamenestyjänä, Maksikoirana ja lisäksi sai AVA-laatan. Minä sain Puurtaja-pokaalin. Äsken mietin, miten paljon hyvää seuratoiminta on elämääni tuonut. Sitä kautta olen tutustunut moniin samanhenkisiin ihmisiin. Lisäksi se on tarjonnut hyvää tekemistä varsinkin sairausloman ja osa-aikatyön aikoina. On ollut mielenkiintoista oppia, miten esim. kisaorganisaatio oikeasti pyörii.

Lykky sitten. Haava näytti tänään tältä. Koska iho on kiinni, en laita Lykylle enää paitaa päälle.


Otin Lykystä toisenlaisenkin kuvan. Harvoin se on noin mietteliäs.


tiistai 10. maaliskuuta 2015

Hallilla ja metsässä

Lystin kanssa kävin hallilla treenaamassa puomia ja käännöksiä. Sitten humputeltiin metsässä.

Lykyn pakkasin autoon myös. Leikkauksesta on kulunut reilu viikko. Haavaa koristaa 2 pientä rupea, muuten iho on kasvanut umpeen. Ruvet sitä kiinnostaisivat bodynkin läpi, mutta kun teippasin niiden suojaksi nenäliinan, koira jätti haavan rauhaan. Kunhan ruvet irtoavat, lopetan bodyn/mekon pukemisen.

Käytiin ensimmäinen pidempi lenkki puhtaussyistä metsätiellä, jossa oli noin 10 cm lunta, joka oli suurimmaksi osaksi kovettunut kantavaksi. Ei Lykyn mahalihakset tuntuneet väsyvän, mutta en halua sitä kipeyttääkään. Ensi maanantaina loppuu remmilenkkeilypakko, mutta ei sittenkään mennä urku auki. Ihmisiltä kielletään ponnistelu 3 viikon ajan umpilisäkkeen leikkauksen jälkeen. Menisiköhän aika lähelle koirallakin sama rehkimiskielto? "Kivun sallimissa rajoissa" -käytäntö ei koiran kanssa onnistu. - On hankalaa kuntouttaa, kun en tiedä, mikä on sopiva määrä mitäkin ja milloinkin.

Varamekossa viime viikolla.
Lysti sai eilen 0.6 ml siedätysainetta. Sen niskaa kutitti pistoksen jälkeen. Niin on käynyt joskus ennenkin. Muita oireita ei tullut. Allergeenia tuli 72 x enemmän kuin hoidon aloituksessa, jos oikein laskin. Seuraava piikki tulee vasta 3 viikon kuluttua, 0.8 ml. Sitten alkaa 1 ml:n pistokset kuukauden välein. Nyt alkaa olla jo paljasta maata näkyvillä. Saas nähdä, miten tassujen kanssa käy. Esitteen mukaan ollaan jo nyt hoidon ylläpitovaiheessa, jolloin vaikutuksia voi alkaa odotella.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Lysti kisoissa

Lähdin Lystin kanssa tavoittelemaan kisoista yhtä nollaa, koska se vielä puuttui SM-kisoja ajatellen. Tuomarina oli Lahikaisen Marja. 

Eka rata oli hyppäri. Rata oli mukavan pyöreästi mutkitteleva ja kivasti u-putkissa soljuva. Ohjasin paljon takaa enkä vaatinut tiukkoja käännöksiä, koska radan etuosassa oli litimärän kelin vuoksi liukasta parissa kohtaa enkä halunnut Lystiä kaataa missään nimessä. Lysti kulki sinne, minne ohjasinkin, tassut pitivät, ja teki nollan. Sijoituimme kuudensiksi noin 37 koirakon joukossa. 

Toinen oli agilityrata. Lysti teki muuten hienoa rataa, mutta mokoma ryökäle varasti puomin alastulolta. En ollut tähän varautunut lainkaan, vaan jatkoin rataa. Vitosella kirmasimme maaliin ja taas laajoilla kaarroksilla olimme kuudensia.

Kolmannella radalla pasmat sekosivat jo kolmannella hypyllä. Olin etukäteen empinyt, teenkö valssin vai persjätön sen jälkeen. Lysti ampaisi A:lta yllättävän kauas, minä unohdin suunnitelmani ja kaiken seurauksena se hyppäsi väärän hypyn. Siitä jatkettiin vähän matkaa, mutta rakas koirani, edelleen ryökäle, hyppäsi taas puomin alastulon. Käskin maihin ja seuruutin juosten maaliin.

Ai niin. Törmäsin poikkeukselliseen häiriötekijään, koiraihmiseen vuosien takaa. Tämä pulpahti lähtöalueelle. Ei auttanut, vaikka kiireisenä kuivasin Lystin tassuja ja sanoin, että olen seuraavaksi menossa radalle. Sama oli maalissa vastassa ja seuraavassakin lähdössä. Hän seisoi vierelläni selittämässä vielä siinäkin kohtaa, kun pyysin Lystin sivulle radalle mennessäni. Ja maalissa taas. Olisi varmasti pitänyt sanoa pahasti, mutten halunnut pilata kisatunnelmaani. 

***

Lystillä olisi nyt paikka 3. vuonna peräkkäin yksilö-SM-kisoihin. Ei niitä tilaisuuksia elämässäni kovin monesti tule, joten ainakin tänään tuntuu siltä, että reissua pukkaa. :)

Kotona poika piti Lykky-toipilaalle seuraa ja hyvin oli mennyt. Mahan sänkikutka on rauhoittunut ja haava huomenna viikon vanha.

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Lenkkeilyä ja hierontaa

Vein Lykyn aamulla vähän pidemmälle hihnalenkille. Ei siitä huomaisi ollenkaan, että on leikattu. Sitä tosin kutitti kovasti sänki maanantaisen raakkauksen jäljiltä. Palluttelin sitä sylissäni, jotta unohtaisi inhottavat kutkat. Juuh, ja myöhemmin ostin hirven putkiluita, mitä järsiessä molemmilla koirilla vierähti aikaa.

Kuin ihmisen kyynärvarsi
Lystin kanssa kävimme tarpomassa metsätiellä, jota ei ole talvella aurattu. Alue oli täynnä oravien ja jänisten jälkiä, mitä Lysti antautmuksella nuuskutteli. Lenkin jälkeen hieroin Lystin kisakoitoksia varten. Sillä on pari triggeripistettä, joissa on aina käsiteltävää. Lopetettuani sillä ei ollut kiirettä pois.


Vesinuhavaihe alkaa vihdoin väistyä. Muistan tästä lähtien arvostaa aina niitä hetkiä, jolloin nenäni ei valu jatkuvasti.

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Lystin agility ja 4 päivää Lykyn operoinnista

Tänään pidin vuosilomapäivää. Flunssa on taittunut nuhaksi ja yskäksi. Eilen jätin ryhmätreenit väliin. En olisi vielä pystynyt treenaamaan enkä halunnut tartuttaa koko porukkaa. 

Kävin tänään Lystin kanssa kahdestaan hallilla. Siellä oli edelleen Mustosen Saijan treenin rata. Harjoittelin Lystin kanssa ensin kontakteja erikseen, sitten mentiin rataa 2-3 pätkässä. Lysti oli hienosti kuulolla eikä paineistunut keinulla, vaan nakotti siellä rauhassa, vaikka tein keinun edessä persjätön tai valssin. Teetin vielä putki-puomi-erottelua. Lähetin Lystin reitille, joka vei "väkisin" putkeen ja pyysin puomille. Koira korjasi reitin hienosti. Treeneistä jäi hyvä mieli.

Lykyn haavan päältä poistin lapun. Siistiltä näyttää. Puku tuntuu toistaiseksi oikealta ratkaisulta. Kuva on otettu, kun koira oli vielä lääketokkurassa. Ei se enää seiso selkä köyryssä ja jalat harallaan. Takakeno sentään johtuu siitä, että kuvaaja oli vinossa. :)

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

2. leikkauksen jälkeinen päivä

Lykky on edelleen rauhallisempi ja nukkuu enemmän, mutta muuten alkaa olla normaalin oloinen. Olen ulkoillut sen kanssa pihassa, missä ei ole loskaa. Se laukkaisi (kauhistus) hangessa, jos en pitäisi hihnaa lyhyellä. 

Metacamin annoin aamulla ja annan vielä huomennakin. Lystinkin leikkuun jälkeen sitä suositeltiin jatkettavan 2-3 päivää, koska vähentää haavan turvotusta ja sillä tavalla nopeuttaa paranemista. Ja täytyyhän sen olla kipeä, vaikkei sitä näyttäisikään.


Lystiä käytin vähän pidemmällä kävelyllä, mutta kurkkuni on edelleen kipeä ja ääni möreä. Ruokakaupan kassatäti hytkähti istuimellaan, kun mörähdin kiitokseni. "Mistä tuo miehen ääni tulee?"

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Lystin kanssa agilitya

Tämä menee taas sarjaan "kuinka aktivoit koiraa sairaana helpoiten". Kuumetta ei ole eikä kurkku ole kammottava, kun syön puuduttavia kurkkupastilleja ja särkylääkettä.

Otin Lystin mukaani hallille, missä oli valmis rata. Ensin muistutin Lystille kontakteja ruokapalkalla. Se on oikeasti reipastunut keinulla. Sitten mentiin rataa 4-5 esteen pätkissä.
  • Eka pätkässä oli takaakierto ja saksalainen, A. Olin mielestäni ajoissa saksalaisessa. Meni hyvin.
  • Sitten kaarre 3 hypyn (sis. okseri ja pituus) kaarre ja kepit. Helppoa. Olisi ollut just hyvä treenipätkä Lykylle.
  • Keppien jälkeen tuli vaikeampi osio. Sain mielestäni parhaimmat linjat tekemällä takanaleikkauksen 2 hypylle, siitä takaakierto, vastakkaisen käden vilautus ja puomille. Tässä kohtaa oli putki-puomierottelu. Ei ongelmaa.
  • Sitten hyppy - keinu - putkeen - muutama hyppy, joilla takaakierto ja siivekkeen ympäri kieputus ja A. Lysti kuunteli hyvin ja kääntyi hyvin.
  • A:lta okserille, keinulle, putkeen, muutama hyppy (joissa 1 takaakierto, tein saksalaisena) ja maaliin.
Loppuverkka käveltiin metsässä, koska muualla ei pysy pystyssä kumpikaan. Lysti teki lumipesuennätyksensä. Ilmeisesti hanki ja havunneulaset on juuri oikea kombinaatio.

1 yö takana

Eilisen Lykky pääosin nukkui. Pari kertaa käytin ulkona pissillä. Kun se illemmalla alkoi piipata ja täristä, annoin Tramalia, mikä auttoi. 


Yöksi siirsin petauspatjani lattialle ja "nukuimme" vierekkäin. Heräsin ehkä 20 kertaa, koska Lykky piippasi tai haki asentoa. Se rauhoittui aina, kun pyysin viereeni tai laitoin käteni kyljen päälle. Lysti oli aikoinaan levottomampi ja kipeämmän oloinen. Aamulla Lykky söi hyvällä ruokahalulla ja sai Metacamin, mitä annan muutaman päivän. On se vielä normaalia väsyneempi.

Itse heräsin kurkkukipuisena. Joku himputin kurkkutauti on tehnyt tuloaan sunnuntaista alkaen ja jos vanhat merkit paikkansa pitää, taudilla on vielä parhaat päivänsä edessä. Ei näiden vuosilomapäivien varalle mitään ihmeellisiä suunnitelmia ollutkaan.

Eläinlääkäriasemalla kehottivat pitämään koirat erossa pari päivää, joten vapaana olevaa koiraa vuorotellaan. Välillä Lysti on makuuhuoneessa portin takana tai pojan seurassa ja välillä Lykky autohäkissä.

Raukea toipilas

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Nyt se on tehty

Lykky on nyt steriloitu. Olin aiemmin päättänyt virtsankarkailun ja luonnemuutosten pelossa, etten sitä leikkuuta, ellei ole pakko. Pakkotilanteeksi kaavailin kohtutulehdusta. 

Lykky on kuitenkin ollut juoksuaikoina kohtalaisen lyhytpinnainen. Viimeisin valeraskaus käänsi vaa'an leikkauksen puolelle. Koiraparka valutti maitoa pari viikkoa. Se istui pääovella vapisten, silmät kiiluen ja oli valmis puolustamaan kuramatolla olevia "poikasiaan". Aktivointi auttoi vain siksi hetkeksi. Sen jälkeen koira luikki välittömästi pesäänsä vahtimaan. Galastop-kuuri auttoi. Oli selvää, ettei sellainen voi toistua kahdesti vuodessa. Kun vielä sanotaan, että valeraskaudet pahenevat iän myötä, kuten Lykylle oli jo käynyt.

Kyllähän Lystilläkin aikoinaan oli poikaset. Heräsin yöllä siihen, kun se nosti lenkkarin tyynylleni ja alkoi sitä hoivaamaan. Hätistin koiran pois ja nauroin, kun se olisi halunnut palata tyynylleni. Mutta Lykyn puolustustuijotuksessa ei ollut mitään nauramisen aihetta.

Eläinlääkärin mielestä Lykyn hormonikierron kannalta paras leikkausaika oli näinä aikoina. Vieminen eläinlääkäriin herätti minussa runsaasti ajatuksia siitä, kuinka ihminen puuttuu luonnon omaan systeemiin ja ottaa itselleen oikeuden päättää koiran elämästä noin radikaalisti. Lykyltä leikattiin munasarjat. Kohtu jätettiin, oli normaali.

Kuvassa Lykky makaa kotiuduttuaan olohuoneessa häkissä vieressäni. Onneksi on säilytetty vanha autohäkki. Harmi, että se oli varaston perällä kesäulkotavaroiden, polkupyörien ja rumpujen takana. Lunta tippuu katolta ja ainakin eilen Lykky syöksyi aina ikkunan viereen tarkistamaan tilanteen. Semmoinen ryntäily ei leikatun mahan kanssa käy, joten varmistellaan toipumista näin, kunnes loput lumet ovat tippuneet. 


Mahassa on sulavat tikit. 2 viikkoa on luvassa remmilenkkiä, sitten aktivointi lisii. Lysti sai aikoinaan luvan palata kentille 3 viikon kohdalla, mutta aloitin varoen vasta 4 viikon kohdalla. En mene nyt enempää asioiden edelle. Toivon hartaasti, että kaikki sujuu hyvin.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Kisoissa Lystin kanssa

Kisaviikonloppu jatkui Lystin kanssa.

A-rata oli Nybergin tuomaroima, mutta rata Anders Virtasen jäljiltä. Heti kolmannen esteen jälkeen ohjasin Lystin väärään putkeen. Myöhemmin kaahotin mennä liikaa edellä, jolloin Lysti osui hypyn siivekkeeseen ja tiputti riman. Kontaktit se otti hyvin.

B-radalle taoin mieleeni, että pidän Lystin kontaktissa ja ollaan radalla yhteistyössä. Se sujui hyvin ja tehtiin 0 vähän kökköohjauksella, kun varmistin nollaa. Slalomia en ole ikinä niin kummallisesti ohjannut. Yllätykseksni sijoitumme silti neljänsiksi, koirakoita oli noin 35. 

C-radalla oli hankala kohta: slalomiin meno just ennen putkea. Vaikka kuinka jarrutin ja hoin Lystin nimeä, se painui putkeen. Muita virheitä radalla ei olisi tullutkaan.

SM-nollista puuttuu nyt yksi, joten kökköohjauksia on luvassa lisää. Olisi niin kiva päästä luukuttamaan ja vetämään riskillä Lystin kanssa. Meillä menee nyt sekunteja varmistelevan ohjauksen vuoksi.

Pitää vielä lisätä, että Lystin keinu oli hyvä! Se ei enää hyppää siltä pois kiireisesti, vaan odottaa vapautustani. Kepeille uskalsin ohjata vihdoin kisoissakin pakkovalssilla, toimi. :)