perjantai 31. toukokuuta 2024

Haava yhä parempi ja pikkujumpat

Tässä on tämän aamun haavakuva. Pidin ulkona enää sukkaa. Huomenna varmaan jätän senkin pois. Peruin huomisen hiekkapohjan kisat, koska tuo haavan pohja on tosi ohutta ihoa ja reunatkin vielä vähän irrallaan.

Tottisteltiin nurmikolla! Oli kivaa. Illalla jumpattiin.

torstai 30. toukokuuta 2024

Haava kuivuu

Giblin tassuhaava on kuivunut, mutta antura näyttää siltä, että repeäisi herkästi lisää. Tossu on vielä ulkona, mutta eiköhän siirrytä sukkaan huomenna. Pihkasalvalla on menty. Nyt vaihdoin sinkkivoiteeseen, joka kuivattaa minusta paremmin.

Teetin tänään pikkujumpat. 

Otin videolle Giblin vakioleikkiä. Gibli tuo minulle usein lelun. Lelun nappaus on mennyt ihan väärin päin. Minun pitää osata sanoa vapautuskäsky jotenkin ihan oikealla tavalla tai elehtiä ja houkutella oikein, että saan Giblin nappaamaan lelun. Sen jälkeen Gibli palauttaa lelun minulle ilosta öristen ja taas minun pitää houkutella Gibli ottamaan lelu suuhunsa. Koira näyttää videolla todella totiselta, jotenkin on virittänyt huippuunsa luopumisensa. Ehkä suurinta tyydytystä tuottaa se, että millä hetkellä tahansa voi ottaa lelun?

tiistai 28. toukokuuta 2024

Ft

Tänään oli Giblin fysioterapia. Oikean takajalan lonkankoukistaja ja etureisi hieman tiukkaa, keskiselässä, vasemmalla th-rangassa ja lavantauksessa kireyttä. Nämä reagoivat hyvin käsittelyyn. Ne sopivat oikean takajalan haavan aiheuttaman kevennyksen seurannaisiksi. 

Itse haavasta otin äsken kuvan. 3 x päivässä menee pihkasalva. Sisällä pidetään sukkaa. Ulkona on sukka ja kenkä. Kyllähän tuo kuivuneelta näyttää, mutta milloin se kestää juoksua ilman, että antura repeytyy tai että menee hiekkaa anturan sisään, on sitten eri juttu.


Tänään on Lystin syntymäpäivä. Hyvää syntymäpäivää Kaunotar Lysti sinne jonnekin. Rapsutan kuonosi tyvestä ja pörrötän kaulakarvojasi. Sitten sinä pyyhit kylkiäsi jalkojani vasten ja minä silitän kylkeä ja pörrötän vielä ristiselästä ja sanon, että Kaunotar Lystikki, meillä on sinua kova ikävä.

Juttelin töissä kuolemasta ja kuoleman pelosta. Sanoin, että ajattelen niin, että siitä portista on ennen menneet muutkin läheiset, että ei se aivan kauheaa voi olla. Ehkä mielessäni ajattelen jotakin Harry Potter -elokuvien tyylistä menoa takkaan tai junalaiturille jotakin ja murto-osia, mutta sitä Harry Potteria en sanonut ääneen. Mutta sen sanoin, että haluan elää siinä uskossa, että pääsen sitten koirieni luokse. Oletan, että jälkeenjääneitä läheisiänikin se lohduttaa. He voivat sanoa toisilleen, että siinä uskossa se kuoli hymy huulillaan.

maanantai 27. toukokuuta 2024

Haaveri

Eilen kävimme uimassa. Uimasta noustuaan Gibli potki takajalallaan. Luulin, että siinä oli muurahainen. Paluumatkalla koira tuntui välillä vähän keventävän takatassuaan, mutta kyllähän sellainen muurahaisen purema tai kallion nirhauma voi vähän kalliolla tuntua. Illemmalla kävin katsomassa agilitykisoja. Pihasoralla Gibli vähän linkutti.

Kotona katsoin tassuun. Tältä se sitten näytti.



Että onhan siinä ihan kunnon vekki, joka ulottuu just vereslihaan. Muutama verinaarmu lattialta löytyikin. Huuhtelin haavan vedellä ja keittosuolalla. Otin yhteyden etäeläinlääkäriin, kun vakuutukseen kerran sellainen kuuluu. Ajattelin, että ei kait tuota nyt ommella, mutta kun en ole mikään anturahaava-asiantuntija. Eläinlääkäri oli onneksi samaa mieltä, että tikit tuskin auttavat. Hoidoksi kuivana pito, hunajaa tai pihkaa ja suojaus.

Niinpä sitä kääritään tassua sisällä ja ulkona pakettiin ja toivon, että elämä palautuisi normaaliksi. Onneksi tuo on toistaiseksi varsin pieni vaiva, mutta harmittaa silti. On niin terävä viilto, että eiköhän tassu ole osunut lasinsiruun.

Viimeksi, 3 vuotta sitten, tuollaisen paraneminen kesti 2 viikkoa. Nyt tämä näyttää matalammalta, verta ainakin tuli vähemmän. KLIK.

lauantai 25. toukokuuta 2024

Hyl - hyl - 0

Naumasen kivoilla radoilla taasen. Oli "luvattu" parikymmentä astetta lämmintä, mutta oli huomattavasti lämpimämpää. Ehkä Ilmatieteenlaitoksen mittari on eri paikassa? Onneksi kisat olivat jo aamulla ja lopulta etuajassa, muuten olisi ollut vielä tukalampaa. 

Eka radalla (hyppäri) Gibli käännähti huonosti toisella hypyllä siivekkeen ympäri. Tosin en pyytänyt sanallisesti kiertämäänkään. Siitä kalastellessa myöhästyin seuraavasta takaakierrosta ja se oli hylkäys sitten.

Toisella radalla (hyppäri) oli toinen hyppy pitkittäin. Menin ponnistuspuolelle ottamaan vastaan. Gibli päättikin hypähtää hypyn toiselta puolelta - ehkä lähdön jälkeen huitaisin ikään kuin takaakiertoon? Joka tapauksessa Gibli osui siivekkeeseen. Sitten yritin vielä jotakin, mutta lopulta poistuttiin radalta ennenaikaisesti. Ei oltu ainut koirakko, jolle kävi toisella hypyllä noin.

Tässä vaiheessa tuntui siltä, että olisi parasta lähteä kotiin.

Kolmas rata oli agilityrata ja siltä tehtiin sitten nolla ja tulimme toisiksi. Eipä pokka riittänyt pyytämään Gibliä takaisin, vaikka toiseksi viimeisimpänä suoritetun puomin alastulokontaktissa ei ollut pysähtymisestä minkäänlaista merkkiä. Jere videoi - kiitos taas!

perjantai 24. toukokuuta 2024

3 x hyl

Olimme iltakisoissa Muotkan radoilla.

1. hyppyradalla *KLIK* 6. esteeltä hylkäys, koska Gibli käännähti sitä ennen hypyltä "väärään suuntaan". Gibli tiputteli sen jälkeisen riman ja myöhemmin 2 muutakin. Radan jälkeen katsoin, liikkuuko koira normaalisti.

2. radalla (agility) radalla (agility) teimme loppuun saakka hyvää nollaa, kunnes päätin ohjata pienellä käännöksellä hypyn ennen puomia enkä muistanut, että Gibli hyppää sillä ohjauksella ristiin. Niin kuin nyt tekikin. Kalastelulla sain koiruuden hyppäämään saman hypyn uudelleen, mistä hylkäys. A:n ja keinun kontaktit ok, puomi olisi ollut siinä ja siinä. Tällä radalla rimat pysyivät.

3. radalla (agility) radalla (agility)  tuli jo toiselta hypyltä rima alas ja hylky tuli puomilta, kun otin varmuuden vuoksi alastulon uudelleen. Se olisi tosin ollut ihan hyväksytty suoritus. Muita rimavirheitä ei tullut kuin tuo 2. hyppy.

Katsoin noita rimoja videolta. Gibli hyppää nykyään todella läheltä rimoja verrattuna alkuperäiseen 20 cm ilmavaraan. Jos rimoja alkaa tuohon tapaan tipahdella, pitää niistäkin alkaa keskeyttää rataa.

tiistai 21. toukokuuta 2024

Lepo ja hyppytekniikkaa

Eilen oli lepopäivä. Kävimme metsässä ja järven rannalla. Gibli sai lutrata vedessä.

Tänään kävimme kentällä. Teetin hyppytekniikan laskeutumisharjoituksen x 3, okseri oli 35 cm korkeudella. Kisaputken takia ei olla käyty treeneissä koko toukokuussa. Erityisesti hyppytekniikka on jäänyt väliin, vaikka viikonlopun kisoissa teetin set pointin alkulämmittelyssä. Hyppytekniikan lisäksi otettiin nyt kerran puomi, missä palkkasin kontaktin alastulolle. Illalla tehtiin pikkujumpat.

sunnuntai 19. toukokuuta 2024

Pikku-Tomba snooker-kolmosiin

Virallisesti oli ennustettu 23 asteen lämpötilaa ja siinä 23-24 asteen ympärillä lämpötila olikin. Auton päällä oli taas foliopeite ja Giblillä märkä froteeloimi, jota kastelin lisää. Eilisestä alkaen tai oikeastaan jo loppuviikosta alkaen juotin Gibliä enemmän. Gibli sai taas jäähdytellä ratojen jälkeen nurmikolla möyrien. Yhtään lämpimämpää ei Giblille tarvitse kyllä olla.

Tavoitteeni oli saada luokanvaihtoon oikeuttavat tulokset edes yhdeltä radalta. En ahnehtinut pisteitä. Eka radalla tehtiinkin luva ja oltiin neljänsiä. Toisella radalla ratasuunnitelmani ei toiminut ollenkaan ja jouduin sen muokkaamaan uusiksi. Tuntui jo, että paniikki iskee, sitten rauhoitin itseäni sillä, että aikaa on vielä 10 minuuttia ja siinä ehtii vielä vaikka mitä. Että kunhan katson, että joka toinen on punainen este. Siltä radalta tehtiin hyvä tulos, jolla sijoituimme toisiksi ja saimme luvan ja oivan, millä siirrymme kisaamaan snookerissa kolmosiin. Gamblerissa tarvitsemme vielä yhden nollan kolmosiin noustaksemme.

lauantai 18. toukokuuta 2024

2 gamblers-voittoa

Kisasimme 2. luokan gamblereissa 2 starttia. Tuomarina oli Palsola. Saimme molemmilta radoilta luokanvaihtoon riittävän tuloksen ja voitimme molemmat radat. Ei ole tuomarin osa helppo. Videolta näkyy, miten hänen on vaikea tietää, minne kisaaja menee. Huutelin hänelle välillä, että otetaan okseri jne., jotta hän pääsi väistämään. Näkyy myös hienosti, kuinka Gibli ei välitä "ylimääräisestä" häiriöstä.

Tässä on ensimmäinen (stream katkeaa kesken) ja tässä toinen rata. Itselleni muistiin, että 30 sekunnin alkuosalla eka radalla ehdittiin 14-15 ja toka radalla 16 estettä, joista molemmissa oli 2 x 6 kepin pujottelut, 

Oli lämmin. Virallisesti max 22,9, mutta auton mittarissa auringossa 26. Minulla oli autossa alumiinipeite aurinkoon päin, ikkunat ja takakontti auki. Giblille laitoin startin jälkeen märän froteeloimen ja koiruus sai piehtaroida viileämmällä ruohikolla. Juoma maistui hyvin eikä mielestäni Gibli näyttänyt liian läähättäväiseltä. Tarkoituksella olin etukäteen ilmoittautunut vain 2 startille, jottei kisapäivä veny liikaa.

torstai 16. toukokuuta 2024

Metsäilyä, pikkujumppia ja 5 - hyl - 0

Olemme levänneet ja käyneet metsässä useampana päivänä. Pikkujumppia olemme jatkaneet. Tänään Gibli tiputti talviturkkinsa. Metsässä oli myös mäkäräisiä. Sitä ennen kävimme isossa kauppakeskuksessa, missä Gibli käyttäytyi mallikkaasti.

Eilen kävimme iltakisoissa. Tuomarina oli Palsola. Eka radalla tehtiin kepeille mennessä virhe, mitä paikattiin. Siitä 5 vp ja sijoitus 2. Toisella radalla tehtiin myös keppivirhe ja hypättiin yksi takaakierto väärään suuntaan, siitä hylkäys. Keppivirheitä ei ole juuri tehty, mutta molemmilla radoilla keppikulma oli hankala ja piti vaihtaa puolta enkä uskaltanut testata, osaako Gibli kuten treeneissä. Toisen radan jälkeen ajattelin taas, olenko tosiaan näin surkea. Kolmannella radalla tehtiin 0 ja sijoituimme kolmansiksi. Kiitos Jerelle taas videoista, (jotka aukeavat klikkaamalla ratojen tekstejä)!

Oli kyllä todella lämmin, mittari näytti 26 pitkälle iltaan, mutta mäellä tuuli sopivasti. Sain auton varjoon ja Giblillä oli viilentävä froteeloimi aina startin jälkeen. Maa ei yleisesti hohkanut kuumaa. Gibli ei näyttänyt olevan liian kuumissaan. Yksi kyy nähtiin (minä en nähnyt) kentän laidalla ja niistä varoiteltiin yleisesti. En laskenut Gibliä ojien penkoille haistelemaan. Auringon laskiessa ajoin kotiin ja ajattelin, että on tämä hienoa aikaa.

lauantai 11. toukokuuta 2024

0 ja hyl

Perjantaina kävimme pidemmällä metsälenkillä ja teetin pikkujumpat. Tänään oli kaksi starttia Kauton radoilla.

Ensimmäisellä, agilityradalla, tehtiin 0, mikä on kyllä Giblin ansiota. Kepeille meno oli hieno ja myöhemmin yksi hyppy juuri oikein päin. Sijoituimme toisiksi nopeudella 5,56 m/s. Tässä on video. 

Hyppärillä heti alussa en keksinyt sopivaa ohjausta, mistä tuli kielto 4. hypylle, sitten pientä sählinkiä ja myöhemmin ansaputkeen. Kepit oli hienot! Uskalsin leikata takana jyrkästi ja Gibli vaan pujotteli. 

(c) Irene Erling

torstai 9. toukokuuta 2024

Helatorstain gamesit

Olimme ensin Liukan gamblersin 1. lk:n radalla, miltä saatiin 2. luokkaan oikeuttava tulos. Sijoituimme neljänsiksi. Tässä on video. Sitten olimme Liukan snookersin 2. luokan radalla ja voitettiin se sekä saatiin luva. Tässä on sen live stream. Itselleni laitan muistiin, että 32 sekunnissa Gibli ehti tehdä 30 sekunnissa ehkä juuri 14 estettä, sisältäen 2 x kepit. Tarkoitukseni oli osallistua gamblersin 2. lk:n radalle, mutta tuli niin huono olo, että jätin kisat kesken.

Tavoitteet tulivat täyteen - olemme nyt molemmissa 2. luokassa. Nämä ovat kyllä kivaa vaihtelua normaaliin agilityyn.

maanantai 6. toukokuuta 2024

Onnea!

Hyvää syntymäpäivää, pieni Gibli! Sielunkumppanini ja ystäväni. Tehtäväsi ei ole ollut helppo - täyttää kahdet isot saappaat. Sanon sinulle sydämestäni, haikeutta ja rakkautta silmissäni: olen ylpeä sinusta. 




Gibli 4.5.2024 (c) Irene Erling

Juhlimme tänään syntymäpäiviä pitkällä metsälenkillä

sunnuntai 5. toukokuuta 2024

5 ja 10

Jenny Naumasen tosi kivalla hyppärillä ensin Giblin piikkiin rima eli 5 vp, mutta varsin hyvä aika, 6,23 m/s. 

Ville Liukan agilityradalla kulmassa rengas ja lopussa puomin alastulolta virhe eli yht. 10 vp, 5,45 m/s.

Treeniin: rengas, skarppaa kontakteilla!

lauantai 4. toukokuuta 2024

Nolla on mahdollista

Kisasimme Kivihalmeen kahdella radalla tänään. 

  • Agilityradalla päädyssä tipahti rima pitkän takaakiertoviennin jälkeen ja lopussa Gibli poimi ylimääräisen hypyn ja oikaisimme lopulta maaliin. Kontaktit kisakaverini teki virheittä.
  • Hyppyradalla oli alussa vippauksen paikka, sitten slalomilla kepeille, mistä putkeen, minkä edessä häämötti putkiansa. Gibli tuli kiltisti ohjaukseen ja saatiin hypyt tehtyä. Sitten putki-putki, takaakierrolle, jossa oli hetken täpärää, mutta kuitenkin nollalla maaliin! Nollavoitto ja etenkin ranking-pisteet tekevät hyvää.
Gibli on lihaksikkaassa kunnossa. Nyt lihakset erottuvat hyvin,
koska pohjavilla on lähtenyt.

Muuten olemme käyneet metsässä tällä viikolla kahdesti ja tehneet pikkujumppia. 

keskiviikko 1. toukokuuta 2024

Opissa

Vappupäivän ajelu vei Janitan oppiin. Rata näytti paperilla vaikealta ja oli sitä livenäkin. Pala palalta päästiin kuitenkin esteelle 30 saakka. Paljon tuli taas oppia ja vanhan kertausta. On se ihme, vaikka etukäteen vannoin, että nyt muistan tehdä kaiken oikein, niin kroppa vaan tekee väärin. :D

  • Katso rataan tutustumisessa sijaintisi, reittisi ja ohjauksesi.
  • Muista kontakti Gibliin - muista, miten hyvältä tuntuu, kun onnistut siinä!
  • Huomioi, miten jonnekin jääminen saa Giblin kääntymään paremmin hypyltä toiseen suuntaan.
  • Ota mielikuvaharjoitteluun koko keho mukaan.