perjantai 23. helmikuuta 2018

Fysioterapiaa

Jäi vaivaamaan se Giblin ristilaukka treeneissä, vaikka vapaana laukkasikin normaalisti. Löysin yhden triggeripaikan selästä enkä uskaltanut itse noin pentua runnoa. Lisäksi Lystin toisen etujalan ojennus eteen oli vajaampi kuin toisen. Oli hyvä aika lähteä fysioterapeutille. Molempien koirien liikkuvuus tsekattiin ensin ulkona, sitten ne hoidettiin sisällä.

Lystin liike oli muuten hyvää, mutta eturaajojen liikkuminen olisi voinut olla laajempaa. Se on yleisesti hyvässä kunnossa lihaksistoltaan ja kropaltaan. Vasemmalla rintalihaksessa ja hauiksessa oli kireyttä sopien vanhaan venähdykseen, kireyttä löytyi myös oikean eturaajan ojentajapuolelta. Rintarangan 4-7 nikamien kohdalla selkälihaksissa oli odottamaani hoidettavaa. Lysti sai laseria ja käsittelyn, minä venytysohjeet. Mitään isompaa ei ole eikä kisakieltoa tullut. Kontrolli on kuukauden kuluttua. Eipä ollut aavistustakaan, että Tikkinen on venäyttänyt vasemman eturaajansa. Katsoin yhtenä päivänä, että vähän köpön näköisesti se ravaa, mutta ajattelin sen iästä johtuvaksi. 

Gibli koikkelehti ulkona miten sattuu ja liikkuminen näytti vähän epäsymmetriseltä. Vasemmalta lannerangasta löytyi kireyttä lihaksistosta, mikä saatiin hyvin auki. Se selittäisi epäsymmetriaa. Kireys sopii kaatuilujen aiheuttamaksi ja aika rajusti pentu liikkuu muutenkin. Sain Giblillekin jumppaohjeet. Uutta käyntiä se ei tarvitse, jos ei vaivoja tule. 

Gibli oli vilpittömän ilahtunut, kun olin järjestänyt sille ihan oman ihmistapaamisen. Se oli aluksi ylitse pursuavan hirveä innokas, rauhoittui sitten. Ft kehui sen antautumista käsittelyyn. Käsittelyä tahditti hännän taukoamaton paukutus ft:n reiteen. Luottavainen ja avoin koira.

torstai 22. helmikuuta 2018

Ulkoilua, pakkasta ja ryhmätreeni

Pakkasta on ollut vähän reilummin. Olemme käyneet edelleen hyvän mittaisilla metsälenkeillä. Tällä viikolla en treenannut Giblillä agilitya. Kotona on uutena harjoiteltu lepopaikalle menoa. Nopeasti se hoksaa, mitä haluan. Paikalla olemista on myös harjoiteltu ja sivulle tulemisia eri asennoista.

Ryhmätreeniin otin Lystin. Gibli oli mukana lämmittelyissä ja jäähdyttelyissä, vatkasi häntäänsä ja kiljahteli. 

Lysti luki kauempaakin takaakierrot. Oikeaan putkeen se upposi hyvin. Päällejuoksukohdassa olisin voinut antaa tilaa alusta saakka enemmän. Tiukassa käännöksessä Lysti kääntyi (taas) parhaiten, jos käänsin sen ennen hyppyä viereltä. Valssilla se valuu. Takana leikkaamiset se lukee epäröimättä ja ne tuntuvat sujuvilta. Pitäisi taas kellottaa. Slalom menee vaivatta pienin ohjausvihjein.

Tekoturkis suussa


Karvaturri

Harmi, että fokus ei ole kohdallaan. Kivat olisi ilmeet.


keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Hyppytekniikkaa ja sen semmoista

Eilen kävimme metsässä ja jäällä (ensimmäistä kertaa tänä talvena) hyvän mittaisella lenkillä. Koirien taluttaminen ei suju kuin vasemmalla kädellä.

Tänään otin Giblin mukaani hallille. Hyppytekniikasta mentiin diagonaalit, okseri ja taipumista ensimmäistä kertaa. Diagonaaleissa se menee ristilaukkaa edelleen. Taipumiset menivät hienosti. Lisäksi otin twistit 2 x per puoli, saa olla tarkkana, jotta pentu hyppää riman yli. Teetin myös takaakierrot 1/puoli.

Puomin pätkän laitoin maahan ja pentu teputti sen päästä toiseen nakki houkuttimena. Eka kerralla meni miten sattuu, sitten hoksasi, mitä halusin. Tämäkin jääkööt hautumaan.

Olkapääni kanssa oli taivuttava maanantaina lääkäriin. Hauiksen pitkän pään jänne on ärtynyt ja on kiertäjäkalvosimessakin vikaa. Sain kortisoni- & puudutepiikin, särkylääkereseptin ja kehotuksen välttää mm. käden nostoja. Särky oli viheliäistä koko illan olkapäästä sormiin saakka eikä yläraajaa voinut liikuttaa mihinkään. Joillekin tulee kortisonipiikistä sellainen reaktio ja selvästi kuulun sellaisiin. Huonoa oli, että en päässyt seuranmestaruuskisoihin, joten Lysti ei päässyt puolustamaan pokaaliaan.

Gibli askarteli nahkasohvaan 20 cm pitkän reiän. Onneksi on selkänojan taitteessa. Oli kiinni ompeleminen hankalaa, koska reiästä puuttui paloja. Piti ostaa nahkaneula, sormustin ja tekonahkaa. Laitan joku päivä kuvan, kunhan saan kännykästä siirrettyä. Varsinainen Jylsijä.

lauantai 10. helmikuuta 2018

Hallilla

Kävin hallilla molempien koirien kanssa. Videoin Gibliä hyppytreenejä varten. Lystille opetin torstaista kepeille etenemistä putken jälkeen. Laitoin namialustan keppien alkuun, jolle koira ampaisi useita kertoja. Kun otin alustan pois, ei enää ampaissut. Jep. :)

Gibli joutui oikein urakoimaan: diagonaaleja (3 bumpperia) yhteensä 5 toistoa, okseri x 2, perussarja x 1 ja kasvava sarja x 2. Harjoitusten väliin tuli tauot rakentamisen ajaksi. Sitten kokeilin takaakierrot 1 per puoli, ensimmäistä kertaa siinä oli 2 hyppyä ja palkka jäi lähtöön. Voisin ohjata kauempaa, koska pentu osaa. Aloitin takana leikkaamisen alkeet. Se saa jäädä hautumaan.

perjantai 9. helmikuuta 2018

Treenien suunnittelua

Katsoin Lykyn treenisuunnitelmaa. Se oli puolivuotias, kun tutustui esteisiin ACE:n pentukurssilla. Sitten minulta murtui nilkka, jonka korjaantumisessa meni liki 3 kk. Siitä toivuttuani aloitin ohjaustreenit Lykyn ollessa 9,5 kk, siis ihan perus - putki-5 cm:n rima -juttuja. Sittemmin Lykyn ohjautumiseen saatoin aina luottaa. Jos Lykky kääntyi väärin, videolta löytyi aina vika minusta. Ajattelin siis opettaa Giblin samalla lailla.

Turha lie sanoa, että vanhojen muistiinpanojen läpikäynti sai Lykyn ikävän lyömään läpi. 

Lystin kanssa aion treenata vaikeita kepeille menoja.

Olkapäälle ei kuulu kovinkaan hyvää. Koiria on talutettava vasemmassa kädessä tai ulkoilutettava irti enkä saa nostettua auton takaluukkua ylös. Ajoin tänään metsän laitaan, mikä kertoo jotakin. Palkka on heitettävä alakautta tai vasemmalla kädellä. Varaan varmaan taas ensi viikolle lääkärin.

torstai 8. helmikuuta 2018

Tikkinen treenaa

Pitkästä aikaa päästiin ohjattuun ryhmään treenaamaan. Viimeksi sellaisesta on nautittu joskus viime keväänä.

Rata oli viime viikonlopun valmennuksen jäljiltä. 
  • Heti toisen hypyn jälkeen piti kääntyä. Jos olin sivummalla merkkaamassa, Lysti latasi pitkän hypyn. Kun vekkasin vieressä ennalta, koira kääntyi mainiosti. Tämä pitää muistaa taas kisoissakin!
  • Viskin se tekee myös tiukasti. 
  • Takaakiertoon voin lähettää kaukaa.
  • Putken jälkeen Lystin oli vaikea hakea edessä olleet kepit. Ulkokautta ohjaten sujui paremmin.
  • Pitkittäin olleen hypyn siivekkeeltä Lysti kääntyi 180 astetta parhaiten, kun käänsin taas ennen ponnistusta.
  • Pakkovalssit onnistuivat hyvin. Vielä sujuvammin meni japanialainen
Oli kivaa!

Kiljukki (=Gibli) oli mukana. Se käyttäytyy muita ihmisiä ja koiria nähdessään kuin teini, joka näkee idolinsa. Häntä hakkaa jo autohäkissä ja kohteet kohdatessaan se kiljuu: "En ehkä kestä!" Hiljeni se ajastansa.

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Agilitya

Otin pennun mukaani hallille.

Tein ensin hyppytekniikkaa, 5 hypyn kasvavaa sarjaa ja perussarjaa. Perussarjassa pentu ponkaisi alkuun 2 viimeisen riman yli samalla loikalla. Oli lisättävä jarrua.

Sen jälkeen lähettelin sitä putkiin ja tein yhdelle bumpperihypylle erilaisia ohjauksia. Kivasti se kääntyy. 

Ihan parasta oli, että jäähdyttelyn jälkeen autolle palattuamme Gibli seisahtui ja tuijotti hallin ovea. Jos se olisi saanut valita, emme olisi menneet autoon kotimatkaa varten. Kotimatkalla tuumin, että pitää kehittää jotakin systematiikkaa treeniin. Alan mennä varmaan samoilla systeemillä kuin Lykyllä. 

Ai niin, varasin olkapäätä varten lääkäriajan ja kun olkapää tuntui tulevan paremmaksi muutenkin, peruin sen. Eilen ja tänään olen miettinyt, varaanko sittenkin ajan uudelleen. Yläraaja liikkuu paremmin, mutta tietyissä asennoissa ja liikkeissä vihloo ikävästi.

lauantai 3. helmikuuta 2018

Metsässä

Pakkassäässä kuvaaminen ei sallinut pysähtelyjä minulle eikä koirille. Hetken paistoi aurinko niin, että tuntui keväiselle.



Gibli ei näytä enää kovinkaan pennulta. Rintaosasta sen nuoruuden huomaa
parhaiten. Ikää on kohta 9 kk.

Keskiviikkona agilityharjoituksissa onnistuin hajoittamaan olkapäätäni putkipainoja nostellessani. On hankala laittaa käsi hihaan, takki henkariin, nostaa maitopurkkia, tankata auto tai tehdä lumitöitä. Jos ei asetu, pitää toivoa, että menee lisenssivakuutukseen.