sunnuntai 31. maaliskuuta 2024

3 x hyl

Pitää todella alkaa kaivaa kisamotivaatio onnistuneista kepeistä tai keinusta. 1. rata oli Kankaan Mikan, toinen Huittisen Harrin ja 3. Kankaan. 

1. radalla pitkälle hyvää, hankalia putkiansoja ohitimme. Sitten tuli päädyssä rima alas ja pian Gibli kääntyi putkijarrusta liikaakin eli hypyn ohi ja jatkoi seuraavalle eli hylkäys. 0-ratoja ei tullutkaan kellekään. Tässä on linkki.

2. radalla meni heti alussa kaikki pieleen. Heti alussa rima ja putkeen, kun piti puomille. Hyvää: kepit x 2 vaikeaan kulmaan putkiansa taustalla (Gibli jätti ekalla kerralla kepit kesken), kontaktit ja lopulta keinulla palkka ja maaliin. Tämän radan ainoa tulos oli 10 vp eli voittajalle onnittelut! Tässä on linkki rataan.

3. radalla tehtiin ihan loppuun saakka nollaa, vaikka olikin pari täpärää tilannetta, kun niitä putkiansoja oli ripoteltu yhä. Ja sitten, sain Giblin vielä takaakiertoon, mutta sieltä Gibli jatkoi myös lähtöhypyn takaakiertoon ja se oli hylkäys sitten - 2 hyppyä ennen maalia. Tässä on linkki.

Eli kohti uusia pettymyksiä.

lauantai 30. maaliskuuta 2024

Haikeus

Haikeus iskee aina Lykyn tullessa mieleeni. Lykky oli rakas koira. Koira, jolla oli ainutlaatuinen Top Gun -moottori. Jätin Lykylle viimeiset hyvästit 7 vuotta sitten. 





perjantai 29. maaliskuuta 2024

Gamblersit ja snookerit

Alotin viime vuonna kisata Giblin kanssa snooker-ratoja, joissa noustiin 2. luokkaan. Gamblereita kokeilin vain SM-kisoissa, joista ei saanut nousutuloksia eli olemme aivan alokasluokassa gamblereissa.

Nyt ilmoitin Giblin kahdelle ykkösluokan gambler-radalle ja kahdelle kakkosluokan snooker-radalle. Lähtö oli aikainen ja nukuin jälleen pätkissä (lonkka), mikä ei edesauta aivojen toimintaa lainkaan. Päivä venyi ajomatkoineen 13-tuntiseksi. Radat tulivat torstai-iltana niin myöhään nettiin, etten ehtinyt niitä katsoa lainkaan kuin vasta kisapaikalla. Ratojen suunnittelu oli jotensakin haastavaa ja yhden rataantutustumisen jälkeen huomasin, että olin jättänyt tutustumatta loppuosuuteen. 

Molemmissa pelilajeissa alkuosuudessa pitää kerätä mahdollisimman paljon pisteitä. Yksinkertaistettuna gamblereissa esteet voivat olla mitä vain, snookerissa joka toisen esteen pitää olla punainen este. Monet piste-esteet ovat estesarjoja, tyyliin 6a ja 6b. Loppuosalle pääsee gamblerissa vasta tietyn ajan jälkeen, snookerissa sitten, kun on valmis. 

1. gambler-rata on tässä. Sain treenata Giblin kanssa A:nkin. Eestaas-suoritukset eivät olleet tällä radalla kiellettyjä (joillakin radoilla on). A:n kohdalla soi summeri, jolloin piti rientää loppuosuuden alkuun. Loppuosuuden täytyi sujua virheettömästi, jotta saa luva:n eli luokanvaihtoon oikeuttavan tuloksen. Tämä rata meni suht suunnitellusti. Tulimme 3./14 ja saimme luokanvaihtoon oikeuttavan tuloksen.

2. gambler-rata on tässä. Siinä päätin rataantutustumisen jälkeen ottaa sittenkin keinun mukaan. Tämä vei enemmän aikaa kuin olin kaavaillut, joten loppusummeri soi aikaisemmin kuin olin suunnitellut. Lopussa olisi ollut mahdollista saada ekstrapisteitä ohjaamalla viivan takaa, mutta en riskeerannut, koska ahnehdin luvaa. Giblillä osui tassu pituuden palikkaan, joka ei onneksi kaatunut, joten saimme luvan. Sijoitus oli 7./15.

Sitten oli taukoa, jonka vietin enimmäkseen autossa leväten.

1. kakkosluokan snooker-radalla heti 7 pisteen kuvion jälkeen en saanut ohjattua Gibliä oikealle esteelle, mistä tuli kutsu maaliin. Rata on tässä. Sijoitus jumbo 11./11.

2. kakkosluokan snooker-radalla Gibli hyppäsi juuri ennen loppuosuuden alkua yhden hypyn kahteen kertaan, kun ohjasin väärin, joten se siitä sitten. Muuten oli sujuvaa. Summeri oli erilainen kuin luulin, joten jatkoin turhaan rataa jonkin aikaa. Rata on tässä. Tulimme sijalle 7./11.

Kotiin ajellessa mietin, että lajissa on vaarallisetkin piirteensä, jos/kun ei osaa katsoa koiran linjoja. Tunnelma kisoissa oli kiva. Jatkan näitä aika ajoin - ei kisoja usein olekaan. Gamblerseissa tarvitaan siis yksi luva vielä ennen siirtymistä kakkosluokkaan. Snookereissa jatkamme kakkosissa.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2024

Lepo, metsä, treenit

Maanantaina oli lepo. Tiistaina metsälenkki ja pikkujumpat. Tänään kävin treeneissä:

  • Hyppytekniikkana laskeutumisharjoitus
  • Kahdeksikko
  • Kepeillä puolenvaihto Giblin edestä valssilla. Gibli kestää kyllä. Ehkä jatkossa kokeilen myös kisoissa?
  • Ratapätkää palkka valmiina. Tässä kärsii kyllä ohjaus, koska koiran fokus on palkassa. En tiedä, jatkanko vai enkö.
  • A ja puomi ok. Mutta nämä ovatkin harjoitukset.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2024

Hyl ja 25

Halli-SM-kisoista ei nyt ole paljon tuotavaa, ellei pisteitä lasketa. Nukuin edellisen yön noin 20 min pätkissä, joten en hirveitä odottanutkaan.

Hyppyrata oli Allan Mattssonin. Valssasin väärään kohtaan heti alussa, mistä Gibli teki keppivirheen. Myöhemmin ehdin edelle kohdassa, missä en luullut ehtiväni. Ohjasin Giblin hypyn ohi, joten teimme hylätyn radan.

Agilityradalla Gibli hyppäsi toisena olleen puomin alastulon. Koulutuksellisessa mielessä olisi varmaan pitänyt keskeyttää, mutta en tuolla kehdannut. Gibli sai kaikilta kolmelta kontaktilta alastuloilta vitosen ja lisäksi tipahti päädyssä yksi hyppy, kun tein vastakäännöstä, ja maalihyppy. 25 vp. sij., 32. eikä todellakaan asiaa finaaliin.

Ei kule, niin ei kule.

lauantai 23. maaliskuuta 2024

Metsä ja pikkujumpat

Olemme käyneet metsässä ja pikkujumppailleet. Laitan välillä kuvia ulkoa:


keskiviikko 20. maaliskuuta 2024

Omat treenit

Treenit:

  • Putken ohitusta, jatka treeniä
  • Yksi sylivekki
  • Vaikeaa rataa, pidin palkkaa valmiina:
    • Keinulta sivuttaisetäisyys
    • Vippaus vaati Giblin huomion herättelyä varsinkin putken jälkeen, kun Gibli halusi hypätä palkalle hypyn väärältä puolelta. Lopulta auttoi, kun otin palkan käteeni.
    • Pujottelussa Gibli kesti hienosti sivuttaiserkaantumiseni.
    • Kontaktit hyvät

maanantai 18. maaliskuuta 2024

Treeneissä kuokkimassa

Olin Tuulia Liuhdon opissa pitkästä aikaa. 

  • Muurilta käännös onnistui hyvin, edes ansaputki ei houkutellut.
  • Vippaus onnistui.
  • Takaakierto putken edessä hieno
  • Kepeille haku hyvä
  • Puomi ok.
  • Putken ohitus menee treeniin
  • Sylivekki: Giblillä toimi koiran puoleinen käsi ja jalka, mene itse tarpeeksi syvälle. Pitää vaan ehtiä valmiiksi paikalle. 

lauantai 16. maaliskuuta 2024

Hyl - hyl - 5

Eilen illalla teetin pikkujumpat.

Tänään olimme Jenny Naumasen kivoilla radoilla.

  1. Agilityradalla päätin keskeyttää radan, jos Gibli ei ota kontaktia. Kolmantena esteenä oli puomi, jonka alastulon Gibli iloisesti loikkasi. Menimme suoraan maaliin.
  2. Hyppyradalla Gibli tuli hyvin toiselle hypylle pakkovalssiin, jonka ohjasin kauempaa. Sitten Luukku lähti takaakiertohypyltä takana olevaan putkeen, eli hylkäys siitä. Gibli pujotteli hyvin, vaikka otin sivuttaisetäisyyttä. Yhtä viskiohjausta Gibli haki. Muuten ok.
  3. Agilityradalla Gibli otti kontaktit hyvin ja ohjautui kivasti. Yhdessä kohtaa käänsin liian voimakkaasti, jottei Gibli mene väärään putkeen. Gibli ohjautui herkästi ja kääntyi oikeankin putken ohi. Siitä vitonen. 

keskiviikko 13. maaliskuuta 2024

Treenit

Maanantaina oli lepo. 

Olemme pikkujumppailleet eilen ja tänään. 

Tänään hallilla:

- Hyppytekniikkaana set point

- Kiihdytys-kahdeksikkoa

- Muuri

- Pituudelta käännökset

- Rataa lelupalkka 8 esteen päässä. Gibli naulitsee palkan ja hyvä, että sain kuikuilevan koiran lähtöön oikein päin. Pari kertaa koiruus lähti itse suunnittelemalleen radalle, mutta nöyrästi jätti palkan nappaamatta. Takaakierrot ja ininit sujuivat hyvin. Gibli malttoi ottaa hypyt, vaikka olin edellä. Tämä tuntuu nyt edistyvän. 

- Lopuksi A, puomi ja keinu niin, että palkka oli edempänä. Kyllä koirasta jarrut löytyy. Kuulo vaan reistaa kisaolosuhteissa.

Illalla käytiin jäällä juoksentelemassa. Oli pehmeää lunta muutama sentti jään päällä, mutta myös karheaa jäätä. Gibli alkoi arkoa takatassujaan satunnaisesti, joten käännyimme pian takaisin. Tassuista ei onneksi mitään löytynyt eikä asfaltilla ollut ongelmia, mutta jatkossa laitan tossut jäälle.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2024

Ja kontaktit kuntoon

Tänään oli vuorossa Aaltosen Mikon kolme agilityrataa. Odotin niitä innolla. Nautintoa varjosti projekti, joka odotti toteuttamistaan: Giblin kisakontaktit. Neitosella on nimittäin treenikontaktit ja kisakontaktit. Ne eroavat toisistaan 5 virhepisteen verran. Samaa muistutteluprojektia se oli kisaura Lystin ja Lykynkin kanssa. Gibli on toistaiseksi ollut kiltimpi.

1. agilityradalla keinu oli siinä ja siinä, koska pääsin eteen sanomaan, mutta hyväksyin sen. Ei ehkä olisi pitänyt, koska ei se ollut kriteerien mukainen. Puomin alastulolta tuli virhe, sitä en huomannut, ja sen jälkeen Gibli kiersi muurin. A:n alastulolta tuli vielä yksi vitonen eli saldona komeat 15 pistettä. Videolinkki.

2. agilityradalle oli entistä selkeämpänä tavoitteena saada kontaktit kuntoon. Keinulla Gibli tapaili jo askelia taaksepäinkin. A oli ok. Puomi otettiin uusiksi. Uusinnalla kontakti oli ok. Muuten olisi tehty vitonen, tuli kulmassa muurin kalikka alas. Videolinkki.

3. agilityradalla A ja keinu olivat ok. Pituuden viimeisin kalikka kaatui. Tuli muitakin ylimääräisiä pieniä tapahtumia, mm. ennen keppejä Gibli luki käännökseni poispäinkäännökseksi ja hyppäsi maalihypyn, ja kohta yhdeltä hypyltä ansaputkeen. Puomin alastulolta tyttönen loikkasi. Taas. Otin uudet vauhdit edellisen putken kautta ja palkkasin alastulolle, jonka Gibli otti kuten treeneissä. Kiltti tuomari taputti. Videolinkki.

Treeniin:

  • Kolmannen radan keppikulma kepit leijeröiden (Gibli ehkä osaa, mutten ole varma)
  • Pituudelta käännökset
Lisään videot myöhemmin, kun livestream valmistuu. Radat eivät noin yleensä olleet mitään helppoja, mutta minusta ne hankalimmat kohdat selvitimme hyvin. Giblille pinnat pujottelusta.

Laitetaan tähän loppuun hyvä kappale. 


lauantai 9. maaliskuuta 2024

Miljoonahylky

Stefanie Semkatin radalla tehtiin Giblin kanssa noin viisinkertainen hylkäys. Tässä on linkki videoon. 

  • 4. esteen jälkeen Gibli hyppäsi myös 5. hypyn. En näyttänyt käännöstä ajoissa.
  • Gibli ajautui väärälle linjalle, jolloin hypyn sijaan juoksi putkeen. 
  • Putken jälkeen Gibli hyppäsi seuraavan hypyn väärään suuntaan. 
  • Tätä seuranneen pysähtyneen hetken jälkeen Gibli hyppäsi seuraavan hypyn siivekettä päin. Onneksi vauhtia ei juuri ollut ja siiveke on hyvin kevyt ja muovinen.
  • Kun sen jälkeen yritin saada Giblin kepeille, hää menikin putkeen. Sitten mentiin kepeille.
  • Parin hypyn jälkeen poispäinkääntö ei onnistunut, Gibli hyppäsi suoraan.
  • Minkä jälkeen jatkoi pituuden ohi. 
  • Seuraavat 4 estettä mentiin oikein, mutta sitten Gibli jatkoi putkeen, minne ei pitänyt.
  • Putken jälkeen Gibli hyppäsi väärän hypyn, mutta kaartoi sieltä oikealle hypylle takaakiertoon.
  • Viimeisin putki ja hyppy mentiin oikein.
Viisinkertainen hylkäys on näin  ruodittuna vähättelevä arvio. Anteeksi Luukkuselkä.

(c) Irene Erling

perjantai 8. maaliskuuta 2024

Jos koira olisi ihminen

Kuvittele tilanne, että koirasi olisi puolisosi tai kumppanisi:

- Lähdetäänkö aamulenkille?
- Joo, mennään pian. Tai odotas hetki, venyttelen ensin selän nopeasti tässä eteisen matolla.

- Haluatko ruokaa?
- Juu! Laita vaan lautanen tuohon maahan.

- Voinko tulla taas työhuoneeseen, kun teet etätöitä?
- Tule vaan.
- Ok. Makaan tässä sun jaloissa.

- Lähdetäänkö autoajelulle?
- Aina valmiina! Avaa pian takakontti!

Kaupungilla
- Kylläpä sinua pissittää usein. Sitä paitsi tämä matka etenee liian hitaasti, kun haistelet niin paljon.

Metsään lähtiessä
- Otanko sinulle juomista?
- Ei tarvitse. Siellä on vasta sulaneita lätäköitä ja puroja. 
- Otanko evästä?
- Mennäänkö sinne, missä on rusakoita ja jäniksiä?
- Kyllä.
- Ei sitten tarvitse.

Mustikkametsässä
- Miten voit ahmia mustikoita suoraan puskasta ilman käsiä? Ööp, öp, öp, ja älä syö niitä minun astiasta.

Uimasta tullessa
- Otatko pyyhkeen?
- En tarvitse. Minä ravistelen rannalla.

- Tämä ruoka epäonnistui ihan täysin. 
- Ei haittaa. Onko lisää? Anna se uunivuoka, nuolen sen puhtaaksi.

- Minulla on ollut töissä hirveä päivä. On kauhea olo.
- Tykkään sinusta silti. Olen ihan tässä vierelläsi. Kuuntelen ja olen tukenasi aina.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2024

Vkl ja alkuviikon ohjelma

Tutusti taas lepo, metsäreissu, jumpat ja yksi agilitytreeni, missä:

  • Hyppytekniikan laskeutumisharjoitus
  • A x 3, puomi x 1, keinu x 3 (sivuttaisetäisyyttä): kyllä hää treenissä osaa. 
  • Pujottelutestaus viime lauantain jäljiltä. Kun en ahdista, Gibli hakee kepit hyvin, pujottelee vapautuneesti ja sukkelaan. Tässä on video lelulla vedätettynä.
  • Ratapätkässä lähettäminen pois päin, putki, hyppy, vippaus. Gibli kulkee huomattavasti kovempaa, jos on lelu maalissa. Ei vaan välttämättä sitä reittiä, mitä minä näytän. Siinä tasapainoilussa on yksi koiran kouluttamisen idea.

lauantai 2. maaliskuuta 2024

10 ja 5

Miia Kallion kahdella radalla kisaamassa. Radoissa ei ollut mitään vikaa, pidin niistä. 

  1. agilityrata: Giblille keinulta virhe ja minulle putken jälkeisen hypyn kiellosta virhe. Sanoin Giblin nimen ennen hyppyä, jotta pieni luukkuselkä ei jatkaisi seuraavaan putkeen. Sanoin liian aikaisin ja vedin Giblin pois hypyltä. 10 vp. Video.
  2. hyppyrata: sujuvaa nollaa kepeille saakka. Ennen keppejä otin Giblin vahvemmin haltuun, jottei jatka hypylle. Gibli kävi epävarmaksi ja pujotteli varovaisesti edeten ja tuli lopulta kesken pois. Otimme kepit uusiksi. 5 vp:llä kolmansiksi. Harmitti. Nolla olisi tehnyt terää. Video.
Opit itselle: 
  1. Ota Giblin kisakeinu tarkemmin. Treeneissä kaikki sujuu, mutta kisoissa alkaa tulla virheitä.
  2. Tue Gibliä kepeillä, jos kisakaverisi on epävarman oloinen.
  3. Älä sano niin aikaisin sitä Giblin nimeä tuommoisessa kohtaa, jos on mahdollista, että koiruus tulee liian aikaisin pois.