lauantai 30. syyskuuta 2023

Hyl - 0 - hyl

Kauton radat tällä erää. Ei ollut radoissa vikaa.

  1. agilityradalla yhdessä kulmassa Gibli kääntyi muurilta toiseen suuntaan. Jouduin kääntämään putkeen, jolloin myöhästyin seuraavasta kohdasta, jolloin pituuden palikka kääntyi ja seuraavalta takaakierrolta Gibli kääntyi ristiin ja hyppäsi riman uudelleen. Harmi, koska esim. kontaktit olivat virheettömät. Pitäisi saada niitä nopeita nollia. Kisat ja livestream on vielä kesken, mutta täältä pitäisi löytyä, ainakin videon kellonajasta (yläkulmasta) kohdasta 10:58:00.
  2. hyppyradalla tehtiin nolla, sijoitus 2. Täälläkin olin saada Giblin hyppäämään riman ees-taas ja uutena tuli ei-tänne-ohjaus. Tämän radan pitäisi löytyä täältä tai klo 12:23:42. Muutamasta kaarroksesta olisi voinut saada aikaa pois, mutta priorisoin nollaa.
  3. radalla eli toiselta hyppyradalta Gibli löysi yllättäen putken. Lopussa rima kohdassa, missä mietin, mitä kautta ohjaan. Koska "ehdin", tungin itseni hypyn tuolle puolelle. Giblille jäi liian vähän tilaa ponnistaa. Rata voisi löytyä täältä tai klo 13:45:00.
Hyvää:
  • 0-tulos
  • Kontaktit
  • Pujottelu
  • Kisamiljöö ja radat
MageeKuva


keskiviikko 27. syyskuuta 2023

Lepo, jumppaa, metsää, agilitytreenit

Maanantaina oli varmaan lepoa.

Tiistaina eli eilen käytiin päivällä metsässä. Illalla teetin pikkujumpat: siirtymät, etuosaympärikäännökset kohteesta toiselle, namilla pään liikkeet etujalat ylempänä ja istu-seisot.

Tänään agilitytreeneissä teetin 2 x A ja 2 x puomi sekä 3 x set point hyppytekniikkana. Radalla sain Giblin kanssa upean fiiliksen! 

  • Gibli tuli 2 x toisen hypyn ohi - ohjaa kunnolla myös mutkassa oleva hyppy.
  • Vippaukset toimivat yhä.
  • Keinu hieno. 
  • Itsenäinen eteneminen hyvä. 
  • Kepeille meno puomin ali putkea pitkin sujui hyvin, samoin keppien haku puomin toiselta puolelta. Kepit siis x 2.
Illalla pikkujumpat: etujalkojen steppaukset, kickbackit korkeammalle ja takajalkojen steppaukset.

sunnuntai 24. syyskuuta 2023

10 - hyl - hyl

Tulostenmurskajaiset jatkuu. En tosin mitään helppoa odottanutkaan tuomareiden perusteella.

  1. agilityrata oli Savikon kirjoittama. Tehtiin Giblin kanssa 10 vp. ja voitettiin. Virhe tuli kepeillä, joilta Gibli tuli pois ennen viimeistä keppiä (leijeröin, koska varoin vieressä ollutta hyppyä ja ehkä tein jotakin, että Gibli tuli pois) ja toinen virhe täpärän käännöksen jälkeen rimasta. Kyllä ne nyt vähän menivät Giblinkin piikkiin. Videolinkki ei ehkä vie oikeaan kohtaan, koska livestream on kesken vielä. Yläreunassa oleva kellonaika 9:53:48 on oikeassa kohdassa.
  2. agilityrata oli Semkatin tekoa. Myös tällä radalla pelkäsin keppien jälkeen olevaa väärää hyppyä ja imaisin Giblin väärältä puolen hyppyä. Hylkäys. Lopussa ohitettiin yksi hyppy, Gibli oli menossa väärin putkeen, käännytin pois.  Tämä rata löytyy em. videosta kohdasta 11:32:27. 
  3. hyppyrata oli Savikon. Löytyy kohdasta 13:02:48. Olisi pitänyt jarruttaa/huomioiduttaa Gibliä ennen neloshyppyä, jottei olisi mennyt putkeen. Hypättiin myös ainakin yksi hyppy väärään suuntaan, samaan meni moni muukin.
Hyvää:
  • Gibli on hienosti ohjattavissa
  • Lähdöt
  • Kontaktit
  • Keppien sisäänmenot
  • Rimat (paitsi se eka rata) ja kepeillä pysyminen (paitsi se eka rata)
Huonoa:
  • Olisi kiva saada 0-tulos

perjantai 22. syyskuuta 2023

Lepo, jumppaa, treeniä

Maanantaina lepo. Ja lepohan tarkoittaa normaaleja ulkoiluja.

Tiistaina ulkoilua ja jumppana istu-seiso, seisoessa pään asennot eri suuntiin ja istu-maa. 

Keskiviikkona hallivuoro, missä oli valmis rata. 

  • Ensin hyppytekniikkana laskeutumisharjoitus
  • A:n alastulo x 2
  • Radalla 1. hyppy väärin päin, takaakiertojen ja takana leikkaamisten hiomista, vippaus, hyppy-putki ja putki-puomi-erottelu.
  • Jumppana etujalkojen steppaukset, kickbackit, etuosaympärikäännökset ja leikkiasennosta seisomaan. Tämän jälkeen venyttely.
Torstaina lepo.

Tänään kentällä kavaleteillä hyppy-istu ja laskeutumisharjoitus 5 ja 8 jalan väleillä. Sitten A ja taas putki-takaakiertohypyn erottelu, vippaus. Jumppana siirtymät eteen-taakse, tasut istuen, punnerrukset takaosa ylempänä ja voltit korokkeelle. Sen jälkeen venyttely. Vielä ilta-kahdeksan jälkeen oli 20 astetta lämmintä.

sunnuntai 17. syyskuuta 2023

Jumppa, agilitytreeni ja kisat

Pikkujumpat

Sarjat ovat lyhyitä, siis tyyliin 3 toistoa, 2 sarjaa. Jumpat tuntuvat niin lyhyiltä, että mietin, onko niillä mitään tehoa. Toisaalta tulee hyvä mieli, ettei koira rasitu liikaa. Ja hyvä mieli siitä, että motoriikka näyttää kehittyvän.

Keskiviikkona päivällä maa-seiso ja ylös-alas-hyppelyt penkiltä. 

Torstaina pohkeenväistöt, tassuläpsyt seisoen ja kickbackit. Illalla poimimassa puolukoita ja Gibli syömässä mustikoita. Kotona venytykset.

Perjantaina lepo.

Lauantaina siirtymät, peruutukset (muutama askel x 3, 2 sarjaa (nämä ovat siis näin lyhyitä)), etuosaympärikäännökset (x 2, 2 sarjaa), kyykyt ja sivukyykyt. 

Tänään etujalkojen steppaukset, maa-seiso ylä- ja alamäkeen ja etuosaympärikäännös etuosa 20 cm korkealla. Illalla venytykset.


Agilitytreeni

Lauantaina olin Janitan opissa. Olipa taas hyvää oppia. Kooste: 

  • Sivuirrotuksessa oma liike
  • Ilmaiset esteet
  • Älä häiritse omalla liikkeellä/turhilla sanomisilla.
  • Kepeillä tuki päällejuoksussa kauaskin
  • Katso, ettet ole valssissa edessä
  • Kepeillä takanaleikkaamisen sääntö!
  • Saksalaisessa katse ja muista tarvittaessa viivästetty pään kääntö!!!
  • Kunnon pakkovalssi kepeille, oma liike/liikkumattomuus!

Agilitykisat

Kermisen helpon oloiselta hyppäriltä hyl. Gibli ei tullut luokse takaakiertoon, vaan päätti juosta putkeen. Risoi. Jos tuollaiselta radalta ei saa nollaa, niin voisi siirtyä kakkosiin tai lopettaa agilityn.

Muotkan vaikealla agilityradalla lopussa puomin sijaan putkeen. Ei se nyt täydellistä (vitsin tynkää tähän) ollut muutenkaan. Etsin ehkä videot. Hyppäri on tässä ja agilityrata tässä.

tiistai 12. syyskuuta 2023

Lepo, treeni, jumppa, metsä

Maanantaina levättiin eli käytiin hihnakävelyillä. Oli todella kesäistä.

Tänään käytiin treenikentällä:

  • Hyppytekniikkana laskeutumisharjoitus
  • Kahdeksikko
  • Putki-putki tai putki-takaakierto, Gibli erotteli hienosti ja ohjautui takaakiertoon molempiin suuntiin.
  • A:lla yritin saada alastuloa parempaan kohtaan. Gibli jarrutti koko alastulon ja jäi alastulolle seisomaan. Toista se oli kisoissa. Toistoja tuli ehkä 7, joista 2 viimeisintä oli halutunlaisia, sain Giblin irtoamaan. En haluaisi tehdä noin monta A:ta, mutta kun koira jymähti alastulolle 5 eka kertaa, niin en halunnut sellaiseenkaan jättää.
Sitten kävin poimimassa puolukoita. Gibli otti parit hepulit ennen kuin asettui syömään mustikoita.

Illalla pikkujumppa:
  • Ees-taas etujalat-takajalat
  • Maa-seiso
  • Istu-seiso etujalat ylempänä
  • Tassujen antamiset etujalat ylempänä

sunnuntai 10. syyskuuta 2023

Hyl ja 10

Giblin kanssa Raita-ahon radoilla, hyppärillä ja agilityradalla.

  • Hyppyradalla mokasin heti alkuun, koska en päässyt hiekkakentän kuopasta liikkeelle. Siitä hylkäys. Myöhemminkin kaikenlaista tohelointia. Pahin oli loppusuoralla, kun Gibli osui etuosallaan renkaallaan, mikä hajosi kuten hajoavan renkaan kuuluukin. Gibli ei tuntunut ottavan siitä itseensä, toivottavasti tilanne ei muutu, siis myöskään kehon osalta.
  • Agilityradalla oli kaikenlaista kommervenkkiä myös. Lähtöhypyllä koira piti ottaa hyvin haltuun, jottei ottanut ansahyppyä. Kepeillä tein tiukan takana leikkaamisen. Seuraavalla hyppyshigaanilla jouduin Gibliä ohjaamaan takaa, mutta selvittiin hyvin. Sitten meni putki puomin ali ja kauempana häämötti rengas, jolle Gibli irtosi hyvin. Puomin jälkeen oli takaakiertohyppy ja taas linjan oikaisua, jotta koira ei hypännyt seuraavaa rimaa väärään suuntaan. Lopulta poispäinkäännös ja maaliin. Tuuletin suht sujuvaa nollaa. Turhaan, koska tehtiin 10 vp. Todennäköisesti A:n ja puomin alastulolta. Harmi, aika olisi ollut nopein.
Sitten jäähdyttelin ja venyttelin Giblin, kotona sain juomaan koirakultani vielä hyvin. Niin sitä vaan viikon takainen menestys oli muisto vain.


perjantai 8. syyskuuta 2023

Huili, treeni, pikkujumpat

Keskiviikkona huilattiin. Kävin poskiontelopunktiossa.

Torstaina käytiin Savikon treenissä. Ohjeet: Ohjaa sisäkurvin puolelta, jos ehdit. Käytä persjättöjä. Opeta in-in. Gibli oli hieno. 

Illalla pikkujumpat (tarkoittaa 3 toistoa 2 sarjaa eli kestoltaan hyvin lyhyitä juttuja): pohkeenväistöt (tämä tuli ennen treeniä lämmittelynä), takamus koholla istumasta seisomaan ja seisoen tasapainoharjoitukset päätä liikuttamalla.

Tänään kentällä hyppytekniikkana 5 hypyn perussarja 20 cm rimoilla x 3 ja set point x 4 (rima 30-40-45-30). Agilityharjoituksena eilisen in-in omana sovelluksena kahdella hypyllä x 2 toiseen suuntaan ja x 1 toiseen suuntaan, koska sujui heti. Päivällä kävimme metsässä ja söimme samalla puolukoita. Illalla pikkujumppana siirtymät, etuosaympärikäännökset ja etujalkojen sivuaskeleet. Sitten venyttelyt.

On ollut aikamoista huomata, että Gibli ei ole aiemmin osannut peruuttaa. Siis on Gibli liikkunut taaksepäin, mutta lähinnä istuen/loikkimalla, ei takajalkojen liikettä eriyttäen. En ole edes tullut ajatelleeksi, että siinä olisi jotakin väärää. Nyt 3 päivässä koira on hoksannut jutun juonen. Gibli ei ole osannut myöskään tehdä "pohkeenväistöä" toiseen suuntaan. Tosin nyt ensimmäistä kertaa kokeilinkaan koko juttua. Toiseen suuntaan koira askelsi luonnostaan, toista puolta jouduin opettamaan ihan alusta kyljestä kevyesti työntäen. Sen aloitin kolmisen viikkoa sitten, nyt alkaa olla aika symmetristä. Lisäksi etujalkojen sivusteppaukset ovat olleet toispuoleisia, toiselle puolelle luontevampia. Nyt nämä sivusteppaukset sujuvat symmetrisen näköisesti. - Ja minä kun luulin ymmärtäneeni näistä jutuista jotakin. Mielenkiinnolla odotan, näkyykö jumpat ja kropanhallinnan kehittyminen jatkossa esim. pujottelussa. 

Kuva SM-finaalista, (c) Essi Rahikainen

tiistai 5. syyskuuta 2023

Jumppaa, treeni, ft

Sunnuntaina oli metsäkävelyn vuoro. En ole vieläkään toipunut kunnolla. Oli pakko istua lepäämään kalliolle, kun heikotti ja hiotti. Mietin, pääsenkö metsästä pois ollenkaan. Gibliltä repesi osa ranteen jarruanturasta, en tiedä, repesikö jo lauantain kisoissa. Ei se koiraa tunnu haittaavan, mutta olen käärinyt siihen suojaa, jotta ei tulehdu.

Eilen teetin hyppytekniikkana laskeutumisharjoitusta. Agilityyn testasin takaakierron ohjausta ajoissa. Iski lauantaina siitä epävarmuus.

Iltajumppana sekalaiset: 1. etujalat-takajalat, 2. kickback, 3. etusten sivuaskeleet ja lyhyenä kokeiluna pohkeenväistö ja istu-seiso takamus ylempänä.

Tänään olimme fysioterapiassa. Oikea triceps ja leveä selkälihas olivat nyt kunnossa. Lievää kireyttä oli vas. takajalan yläetuosassa ja olkavarsissa, mutta ei muuta mainittavaa.

SM-finaalista (c) Irene Erling

sunnuntai 3. syyskuuta 2023

Belgianpaimenkoirien agilityn rotumestari v. 2023 on Gibli!

Olimme belgianpaimenkoirien rotumestaruuskisoissa. Tuomarina toimi Mikko Aaltonen, jonka radoille voisin mennä uudelleenkin.

1. hyppyradalla tehtiin nopean tuntuista nollaa aivan loppuun. Varmistin putken jälkeen, ettei Gibli mene kepeille, huutamalla "Gibli!" Sillä sain Giblin väärälle puolelle hyppyä ja se oli hylkäys sitten. Tässä on linkki streamiin.

2. radalla "joku" varasti. Gibli myös tiputti muurin palikan. Lisäksi putken jälkeen oli kohta, jossa hyppy oli koirien silmiin todennäköisesti juuri sivulta päin. Gibli etsi minne mennä monen muun koiran lailla. Tältä radalta 5 vp. Tässä on linkki.

3. agilityradalla varmistin kontakteja. Ihan lopussa oli A, jonka jälkeisen hypyn ohjaamista mietin: Takaakierto sisä- vai ulkokautta? Syötänkö omalla liikkeelläni Giblin A:n vierellä olevaan putkeen? Saanko tarpeeksi etumatkaa, jotten vedä koiraa hyppäämään hyppyä väärään suuntaan? Saanko ohjattua "ulkokautta" takaakiertoon, koska etäisyyttä oli aika paljon? Ohjaanko Giblin vastakkaisella kädellä putkeen? Ohjasin sisäkautta, Gibli teki nollan. Linkki.

Voitimme rotumestaruuden. Onnea pieni Gibli!

Kuvan otin autohallissa iltamyöhään kisoista palattua.

Belgianpaimenkoiria kisasi maksikolmosissa peräti 26 kpl, mikä nostaa mielessäni mestaruuden arvoa.

P.S. Vertailin tänään streamista Giblin ja nopeiden koirien videoita. Se sekunnin - kolmen sekunnin ero tulee tosi herkästi yhdestä lenkistä. Ilahtuneena huomasin, että maanopeudessa ja käännöksissä Gibli ei häviä nopeina pitämilleni koirille, mutta eroa tulee kepeillä ja juoksukontakteilla. Ne kaikki ylimääräiset kaarrokset (puoli metriä leveämpi kuin toisella tms.) pitää vaan saada pois ja ne johtuvat ohjaajasta.

P.S. 2. Kunpa SM-kisat olisivat olleet tänä vkl:na, olisin ehtinyt toipua enemmän.

perjantai 1. syyskuuta 2023

Lyhyet treenit

Treenasin Giblin lyhyesti tiistaina (unohtunutta hyppytekniikkaa) ja torstaina (hyppytekniikkaa, kontaktit ja yksi etäohjauspätkä lammikkoisella ulkokentällä). 

Flunssa alkaa olla ohi, asentohuimaus on jäljellä. Alan väsyä selkääni. Ottaa päähän sunnuntaisen kisan peruminen em. syistä. Harvoin mitalia on tarjolla. En pysty kävelemään normaalisti. Agilityradalla pinkaisen, mutta en voi luottaa juoksemiseeni. Kipua ei voi sanoa sietämättömäksi (olisi leikkausindikaatio), jos kerran agilityssa kirmaa. Muuten kyllä lähtee tehokkaasti ilo kaikesta.

Katsoin eilen Lystin videoita. Kun Lysti tuli v. 2008, ei minulla ollut aluksi digikameraa. Sain sellaisen siskoltani. Myöhemmin ostin videokameran. Molemmista tiedostot piti siirtää johdolla tietokoneeseen. Nykyään on erilaista. 

Lysti tykkäsi leikkiä hippasta. Jännitys näyttää olevan ihan samanlaista kuin ihmisillä. Tuon seinän ympäri pääsi kiertämään.


Ennen varsinaista uimista Lysti opetteli "uimahypyt":


Taidan alkaa julkaista näitä videoita, osaa uudelleen. Tämä blogihan on jo ikivanha, mutta niin alan olla minäkin. Samoista syistä en aio vaihtaa Instaan tai X:ään.