lauantai 31. joulukuuta 2022

V. 2022

Vuosi sitten: Mitä toivon vuodelta 2022?


En toivo ääneen mitään. En toivo myöskään kristallipalloa. En halua tietää kauheuksia etukäteen. Yritän jälleen kehittyä koiran lukijana, agilityohjaajana ja ihmisenä. Haluan tajuta, että elän just nyt vanhaa hyvää aikaa.

Miten kävi?


Jatkoin Giblin kanssa elämistä. Opettelin tarkkailemaan Giblin pieniäkin vihjeitä ihan arkielämässä. Tajusin, miten paljon informaatiosta on aiemmin mennyt ohi. Arjessa Gibli on osoittautunut kullanarvoiseksi. Töiden ajan Gibli pötköttelee, lähtee innolla lenkille ja käyttäytyy kaupungissa ihanan välinpitämättömästi. 

Lystiä ikävöin yhä.



Terveys


Sairauslomia ja eläinlääkärissä käymisiä kertyi muutama:

Tammikuussa kävin näyttämässä Giblin selkäpattia, mikä osoittautui epäilemäkseni talipatiksi. 

Maaliskuun alussa ultrattiin tricepsissä tuntunut jäykkyys/karheus. Löydökset sopivat vanhaan lievään venähtymään/revähtymään tricepsin alueella. Saatiin lupa jatkaa treenaamista, mutta jätin Giblin varmuuden vuoksi tauolle. Gibli sai laserkuurin. 

22.3. huomasin samalla alueella elokuussa tuntemani herneen uudelleen ja vein Giblin uudelleen näytille, toiselle eläinlääkärille. Ultraäänitutkimuksessa havaittiin pieni noin 0,5 cm kokoinen muutos ihonalaislihaksen ja tricepsin fascian välissä. Muutos oli keskeltä vähäkaikuinen, nesteen merkiksi. Muilta osin triceps oli siisti. Muutos ei vaatinut hoitoa tai jatkotoimenpiteitä - jos patti palailee, treenin jälkeen voi laittaa jäitä. 

25.3. Gibli sai ihorikon tassuunsa ja peruin katkerana seuraavan päivän halli-SM-kisat. 

5.5. tassuun tuli aristava makkara, josta etsittiin aluksi vierasesinettä. Gibli tutkittiin tarkasti, mm. rauhoitettuna x 3. Tassusta löytyi kasvain, joka osoittautui lopulta patologin tutkimuksissa hyvänlaatuiseksi. Ennuste oli, että paranemiseen menee kuukausia. Kannoin Gibliä pitkään ulos ja sisälle. Ehdin jo miettiä, että minusta tulee koiraton tai mitä harrastetaan kolmijalkaisen koiran kanssa. 29.5. makkara oli aika hyvin sulanut, Gibli kivuton ja päästiin palaamaan suht normaaliin elämään. 

Kesäkuun puolivälissä selässä oleva patti alkoi kasvaa suorastaan silmissä ja sain leikkausajan, koska ei nyt ollut täyttä varmuutta, onko se talia vai joku muu, koska neulanäyte kertoo vain neulaan osuneen kudoksen. Seuraavana viikonloppuna patti räjähti ja sisälsi talia, kuten pitikin. En leikkuuttanut koiraa, joka oli edellisessä kuussa nukutettu kolmesti. Patin jämä parani eläinlääkärin suosittelemilla hunaja- ja pihkamönjillä. 

Elokuussa Gibli sai kummallisen haavan räpylään varpaiden väliin. Muistelen irrotelleeni sitä ennen varpaiden välistä jättimuurahaisen - ehkä jälki oli siitä? Sitä hoideltiin viikko. 

13.8. kävin näyttämässä 2 uutta ihopattia, joista molemmista oli toinen eläinlääkäri sanonut aiemmin. Omiin sormiini ne tuntuivat samanlaisilta talipateilta, mitä Giblille tulee silloin tällöin. Neulanäytteiden perusteella ne sisälsivät talia ja tyydyin vastaukseen.

Syyskuussa Gibli haukkasi pihalta kasvia, joka googlailun perusteella on myrkyllinen ja voi tuhota munuaiset. Oksetin vetyperoksidilla. 

Omat: Maaliskuussa Gibli hyppäsi alaleukaani, kun yritin auttaa sitä jäätiköllä autoon nousussa. Oma hampaani katkesi ja korjattiin. Akillesteni kanssa sain olla varovainen koko alkuvuoden. Loppuvuodesta palasi vanha tuttu selkävaiva iskiasoireineen, mikä haittasi kävelyä ja agilitya merkittävästi.  


Hoidot


Gibli kävi keväisen laserkuurin lisäksi säännöllisesti fysioterapiassa, missä käytettiin myös faskiamenetelmiä. Tehtiin jumppia ja venytyksiä ohjeiden mukaan, ja ylläpitojumppaa epäsäännöllisesti.

ireneerling.kuvat.fi


Harrastukset


Koiratanssia jatkettiin alkuvuoteen ja kurssin loputtua jäätiin tauolle. Syksyllä ilmoittauduin kurssille kahteenkin otteeseen, mutta kumpikaan ei alkanut vähäisen osanottajamäärän vuoksi. Tämä laji kiinnostaisi, mutta ilman systematiikkaa tahtoo jäädä.

Agilityssa kisattiin 86 starttia. Tehtiin 25 0-tulosta. Paras kisaviikko sattui elokuulle, jolloin tehtiin 6 nollaa. 12.6. Giblistä tuli agilityvalio. Rankingissa oltiin parhaimmillaan noin 28. sijalla. Halli-SM-kisat jäivät tassurikon vuoksi, MM-karsinnat tassukasvaimen, FMBB-kisat helteiden vuoksi (en ilmoittautunut joukkueeseen helteiden vuoksi, vaikka Gibli olisi joukkueeseen päässyt) ja elokuun SM-kisoihin jätin menemättä, koska ne pidettiin Rovaniemellä ja jo etukäteen uumoilin, että koirat tulevat liukastelemaan aidolla nurmella, kuten sitten liukastelivatkin. En ilmoittautunut FMBB v. 2023 joukkueeseen, koska kisat käydään Romaniassa, minkä naapurissa soditaan. Tulostensa perusteella Gibli olisi kuulunut siihenkin joukkuueeseen.

Eli 86 startista
  • 0-tuloksia 23 kpl = 27 %, paranemista on vuoteen 2021 verrattuna, jolloin nollaprosentti oli 21.
  • 5 vp. tuloksia 10 kpl (= 12 %)
  • 10 vp. tuloksia 9 kpl (= 10 %)
  • 15 vp. 1 (= 1 %)
  • Hylättyjä ratoja 43 kpl = 50 %, verrokkina v. 2021 hylkäysprosentti 59
Nollaradat lisääntyivät prosentuaalisesti ja hylätyt radat vähenivät prosentuaalisesti myös. Virheet ovat alla yleisyysjärjestyksessä. Lista ei ole kattava. Välillä en ole merkinnyt hylätyn radan syytä, välillä olen merkinnyt useammankin virheen hylätyltä radalta.
  • Ansaputki 16 kpl
  • Hyppy väärin päin eli takaakierto suoraan tai suora hyppy takaa 15
  • Puomi 12 
  • Rima 11
  • Pujotteluvirhe 9
  • Keinu 7 virhettä: kerran puolesta välistä pois, kerran keinulle puolesta välistä, 4 x virhe ylösmenolla tai alastulolla, keinun ohi kerran
  • Kielto 6
  • Hypyn ohitus 5
  • Ansa-A (Gibli meni A:lle, vaikka piti putkeen) 4
  • Ylimääräinen hyppy 3
  • Muurin kalikka 2
  • A:lla virhe 2
Kouluttauduin OMD-metodien mukaisesti. Kesän jälkeen päätin alkaa ohjata rohkeammin. Loppuvuodesta lakkasin vaatimasta Gibliltä puomin ylösmenon ottamista, mikä helpotti treeniä ja kisaamista. Toki virheitä puomin ylösmenosta saatiin kuitenkin ja vireen noustessa tuli myös alastulovirheitä.


Muita kauheuksia

  • Korona jatkui, mutta vaikutukset elämään alkoivat lievittyä.
  • Ukrainan sota alkoi.


Mitä toivon vuodelta 2023?


Toivon terveyttä ja sitä, ettei tarvitse miettiä, minne mennä, jos itse pääsee pommisuojaan, mutta koira ei.

Koiraharrastusmielessä toivon kehittyväni koirani ohjaajana sekä kisoissa että siviilielämässä.

Metsä ja jumpat

Metsässä on tullut käytyä useamman kerran. Jumppasin Giblin lauantaina:

  • Ristikkäisten jalkojen nostot x 40, ei puolieroa
  • Sivuttaiskyykyt vadista ja vatiin
  • Kyykyt jumppapallolle
  • Punnerrukset takajalat rahilla, etujalat jumppatyynyllä, myös sivuttaisaskeleet
  • Jumppapallon päällä istu-seiso-maa ja maatessa rintarangan venytys alaspäin 

tiistai 27. joulukuuta 2022

Treeni

Liuhdon Timon treenissä olimme tänään. En pystynyt kunnolla juoksemaan iskiaksen vuoksi, joten piti vähän soveltaa. Sain taas uutta oppia. Huomioita treenistä:

  • Toisena esteenä oli puomi. Gibli oli salaa opetellut joululomalla juoksupuomin ja ampaisi putkeen. Palautin kisakaverini mieleen pysäytyskontaktin.
  • Kaavailemaani leijeröintikohtaa harjoittelimme muutaman otoksen verran. Lopulta oli järkevintä ohjata Gibli aluksi valssilla, jotta sain takana leikattua ja tuettua vielä hypylle kauemmas. Tätä takana leikkaamisen oikea-aikaisuutta ja -paikkaisuutta pitää hioa. Muista katsoa asiaa kaarteen lakipisteen kautta!
  • Poispäinkäännös toimi hyvin. 
  • Jenkkikäännös oli minulle uusi, mutta helppo, ja Gibli reagoi hyvin. Tämä käyttöön!
  • Viskileikkauksessa Gibli kääntyi nopeasti, jos erkanin hypyltä. Liiku riman suuntaisesti, ja tarvittaessa käytä mene-käskyä!
  • Sitten treenattiin tuplasylkkäriä palkan kanssa, muista kuono! 
  • Tärkein oivallus tuli vippauksen tapaisesta: 90 asteen kulma rimaan, pari metriä etäisyyttä, jalkaterät oikeaan suuntaan, käsi alas, vastakkainen käsi tasapainoksi ja tukemaan käännöstä, kädet paikoillaan, kevyt ranneliike, polven oikaisu ja askel ja - tadaa - Gibli hyppäsi upeasti.

maanantai 26. joulukuuta 2022

Vähän jumppaa ja tanssia

Eilen jumppasin Giblin:

  • Ristikkäisten jalkojen nostot 40 x, ei puolieroja
  • Punnerrukset takajalat rahilla, etujalat pikkupuolipalloilla
  • Etuosaympärikäännökset etujalat tasapainotyynyllä
  • Kyykyt etujalat jumppapallolla
  • Sivukyykyt vadista rahille ja vatiin takaisin
  • Jumppapallolla rintarangan venytys alas
Tänään oli tarkoitus mennä metsään, mutta hangen päällä oli lumpsahtavaa jäätä. Kävimme vähän tallotummalla ja tiivistyneemmällä pellolla. Siellä koiratanssijuttuja: pyörähdyksiä, pujotteluja, käsirenkaan läpi hyppäämistä ja tokohommina maihinmenoja ja luoksetuloja.

Kotimatkalla tunsin ylpeyttä, kun vastaan tuli pariskunta, joka käveli kapean ajotien oikeaa laitaa omasta suunnastaan katsottuna. Minä menin vasenta, mutta päätin väistää oikealle (eli jalankulkijana väärälle puolelle). Gibli kulki edelläni valjaissa. Sanoin Giblille hyvin hiljaa, että "Gibli, oikeaan laitaan", Gibli käänsi päätään, jolloin näytin hillitysti ja pienieleisesti Giblille kädelläni, että oikeaan laitaan, jonne Gibli siirtyi jatkamaan tepsutustaan. Se vastaantulleen rouvan ilme! Se oli täynnä iloa, ihmetystä, kunnioitusta ja kiitosta. Nyökkäsin hänelle kevyesti, samalla hymyillen, ohittaessamme toisemme.

sunnuntai 25. joulukuuta 2022

Levollista joulun aikaa

 



Ja Gibli:

maanantai 19. joulukuuta 2022

Lassien jumpat

Niin sitä Giblikin vaan sai ylennyksen Lassie-kerhoon. Lauantaina, vieraassa metsässä, kun olikin yllättävän paljon pakkasta ja alkoi hämärtää, en yhtäkkiä tiennytkään minne kävellä, jotta päätyisimme autolle. Hangessa ei ollut jälkiä, mitä seurata. "Gibli, kotiin, autolle." Gibli vilkaisi minua ja lähti mielestäni väärään suuntaan. En liikahtanut mihinkään, "Gibli, kotiin, autolle!" Gibli vilkaisi minua ja pyrähti samaan suuntaan kuin äskenkin ja katsoi minua merkitsevästi. Asia selvä, tuumasin ja lähdin Giblin perään. Koira otti aina 10-20 metrin laukkapätkät ja kääntyi sitten katsomaan, että tulen perässä. 20 minuutin päästä oltiin autolla. 

Tänään jumppasimme:

  • Etuosaympärikäännökset etujalat tasapainotyynyllä
  • Kyykyt jumppapallolle
  • Punnerrukset takajalat jumppapallolla
  • Jumpapallolla seisominen, istuminen ja lopulta rintarangan venytykset (pään vienti alas)

perjantai 16. joulukuuta 2022

Lisää jumppaa

Giblin jumpat:

  • Ristikkäisten jalkojen nostot (edelleen liki symmetriset, alun perin oli puolieroa)
  • Rahilta vatiin ja sivuttainen nousu rahille
  • Punnerrukset tasapainotyynyllä, takajalat rahilla, etujaloilla myös sivuttaisaskelia
  • Suorat kyykyt etutassut jumppapallolla
  • Jumppapallon päällä seisominen, istuminen ja lopuksi makaaminen ja samalla rintarangan venytys pää alas (ruuan perässä)

keskiviikko 14. joulukuuta 2022

Jumppa

Eilen kävimme umpihangessa metsälenkillä. Oli hienoa. Illalla jumppasin Gibliä, ehkä siinä tuli kuitenkin eri lihasryhmiä harjoitettua:

  • Ristikkäisten jalkojen nostot: viime viikolla oli lievää puolieroa, nyt tuskin havaittavaa.
  • Kyykyt etujalat jumppapallolla
  • Kyljet: etuosaympärikäännökset etutassut jumppatyynyllä 
  • Eturaajojen punnerrukset takajalat rahilla, etujalat jumppatyynyllä
  • Jumppapallon päällä seisominen, istuminen ja lopulta makaaminen ja rintarangan venytys alaspäin.
  • Iltasella kevyttä hierontaa

sunnuntai 11. joulukuuta 2022

Hyl - hyl - hyl

  1. agilityradalla Gibli tuli yllättäen kesken kaiken keinulta pois, se uusiksi. Myöhemmin kokeilin, olisinko yhdessä kohtaa ehtinyt pakkovalssiin, en ehtinyt, ja joku ininin sekoitus sai Giblin hyppäämään hypyn väärin päin. Hylkäys.
  2. agilityradalla heti A:n alastulolta 5 vp, keinu hieno, vaikea erottelu eli hypyn takaakierto putken edessä onnistui sinänsä, ettei Gibli mennyt suoraan putkeen, mutta hyppäsi hypyn väärin päin. Myöhemmin viskileikkaukset aiheuttivat ongelmia. Puomi ja keinu ok.
  3. hyppyradalla nollaa suht loppuun, missä ohjasin käännöshypyn jarruttamatta ja Gibli otti yhden ylimääräisen hypyn.
Ei siellä nyt muutkaan nollilla juhlineet, mutta ei se nyt omalla kohdalla juurikaan lohduta.

Hyvää:
  • Laukanvaihdot vastakkaisella kädellä
  • Poispäinkäännös, ainakin yksi hieno
  • Pujottelu
  • Gibli piti kaikki rimat ja kalikat
  • Ne takaakierto-persjätöt tuntuvat helpommilta, videon perusteella ajaudun yhä liian lähelle hyppyjä
Huonoa:
  • Kontaktit
  • Ei tuntunut kivalta kisata. Kisat olivat kyllä myöhässäkin, ja eniten voi kiittää niitä kanssakisaajia, jotka jäävät hinkkaamaan runsasta toistoa kaihtamatta. 

perjantai 9. joulukuuta 2022

Giblin jumppa

  • Ristikkäiset jalat
  • Tasapainotyynyn kiertäminen etujalat tyynyllä
  • Rahilta vatiin ja sivuttainen hyppy rahille
  • Kyykyt etujalat jumppapallolla
  • Punnerrukset takajalat rahilla, etujalat tasapainotyynyllä

torstai 8. joulukuuta 2022

Omat treenit

Vartin treenit Giblin kanssa:

  • Takaakiertohyppy-putki -erottelua
  • Keinu puomin takana ja putkeen
  • Muurilta käännöksiä
  • Puomi ja A x 1
  • Itseni takia takaakierto-persjättö

tiistai 6. joulukuuta 2022

Treenit

Tuulia Liuhdon valvovan silmän alla saatiin tehtyä 30 esteen rata loppuun saakka. 

Hyvät

  • Giblin pujottelu, vaikka erkaannuin etu- tai sivusuunnassa
  • Puhdas muuri, vaikka tuli useampaan kertaan eri suunnista
  • Kontaktit
  • Vihdoinkin oma oivallukseni takaakierto-persjätöstä, muista katse heti, kun lukittaa! Giblin on paljon helpompi hypätä näin.
  • Oma linja A:lle mennessä tuki Gibliä hyvin. Jos tulee käännös, tue sanomisesi lisäksi myös liikkeelläsi!
  • Onnistumiset takaakiertohypylle ennen putkea
Treeniin:
  • Joko-tai-treeninä takaakiertohyppy ja putki, myös eri ohjaus!
  • Muista se takaakierto-persjättö-juttu!

maanantai 5. joulukuuta 2022

1 405 255 - 930 - 17 - 7448

Otsikossa on vanhaan tapaan Suomessa vahvistetut koronatartunnat, sairaalahoidossa olevat, teholla olevat ja tautiin menehtyneet. Vahvistettu koronatartuntaluku ei mitenkään pidä paikkaansa (= mutu). Nykyään vahvistuksen taudilleen tuntuvat hakevat vain he, jotka sitä haluavat tai johonkin tarvitsevat.

Parissa kisoissa en ole enää pitänyt maskia hallissa. Silmälasien huurtuminen pahenee sen kanssa. En kyllä hakeudu ruuhkaankaan. Lauantaina kisoja katsellessani silmiini osuivat vaatekorit, joilla aiemmin koronakisoissa siirrettiin ulkovaatteita lähdöstä maaliin. Enää niille ei ollut tarvetta. Ruokakaupassa pidän yhä maskia lähes aina, niin täällä pitää moni muukin. Taisin jäädä ruuan kauppakassitilaajaksi, niin kätevästi sillä saa vältettyä turhaa ajan menoa. Lisäksi minusta on jotenkin sympaattista, että joku tuntematon on pakannut ruokani. 

Korona näyttää asettuneen osaksi kiertäviä flunssia, kuten alun perin uumoiltiinkin. Jäin lukemaan koronapäivityksiä. Lystiä ikävä.

Maaliskuu 2020

sunnuntai 4. joulukuuta 2022

Jumppaa

Jumppaa pitkästä aikaa. Gibli oli innoissaan. Tavoite olisi jumpata 1-2 kertaa viikossa. 

  • Ristikkäisten jalkojen nostot sekä kovalla että pehmeällä alustalla
  • Kyykyt matolta rahille
  • "Sivuttaiskyykyt" vadista ja kokoaminen samalla
  • Vadin kiertäminen etujalat vadilla
  • Punnerrukset takapää rahilla ja etujalat vadilla
  • Rintarangan venytys: etujalat vadilla ja maaten tasapainotyynyn päällä

lauantai 3. joulukuuta 2022

Hyl - hyl - 0

Jesus Fernandez Crespo toi tuulahduksen eteläeurooppalaisesta agilitykulttuuria ja saattoi ihmetellä suomalaista agilityn tasoa, koska nollat olivat tiukassa. Olin itse uteliaan testaavalla asenteella liikenteessä. Radoilla piti luottaa koiran irtoamiseen ja itse pistää töppöstä toisen eteen tiuhaa tahtia. Koska tapanani on juosta käsivarren mitan päässä Giblistä (no ei nyt ihan, mutta kuitenkin), niin nämä radat tekivät hyvää. Radat olivat yli 200 m kaikki ja se tuntui varsinkin eka radan lopulla kintuissani.

  1. agilityradalla (*KLIK*) tehtiin hylkäys. Giblin olisi pitänyt mennä A:n alla olleeseen putkeen, mutta hyppäsi A:lle sivusta parkour-tyyliin ja siitä putken päälle. Onneksi ei näytä myöskään videolta loukanneen itseään. Putki-pujottelu-erottelu toimi erinomaisesti. Keinu piti leijeröidä puomin takaa, ei ehkä ollut ihan kriteerien mukainen keinu. Putken jälkeen oli koiralle takaakierto, itse olin takaakiertopuolella, Gibli luki hyvin vastakkaista kättä. Sitten tulikin hyvää pätkää ja onnistuneita takaakiertoja. Kunnes Gibli haki kepit, kun piti takana olevaan putkeen. Hieman hapuilua ja puomille, minkä alastulon Gibli hyppäsi. Lähetin sille uudelleen ja maaliin. 
  2. agilityradalla hylkäydyttiin myös, mutta tämä oli niitä hyviä hyllyjä. Koira sai lukea vastakkaista kättä ja lähetyksiä poispäin mm. takaakiertoihin. Gibli on niissä vahva. Sain etumatkaa. Keppien hausta olen myös iloinen. Puomi oli kelpo, samoin A ja keinu. Crespo harrasti hankalia kahden putken suoria, jonne väliin olisi pitänyt ehtiä vaihtamaan puolta. En ehtinyt ja niinpä Gibli haki ylimääräisen hypyn. Sitten oli 2 putkea puomin alla, piti siirtyä puomin toisella puolella putkesta toiseen. Gibli tuli sieltä väärään suuntaan ulos, vaikka luulin ohjanneeni oikein. Näitä pitää treenata ja miettiä, mikä meni pieleen. Toiseksi viimeisin rima tipahti, olin höllännyt ohjausta siinä kohtaa.
  3. rata oli hyppyrata. Heti alussa piti koira lähettää hypyltä putkeen ja oli tilaisuus ehtiä 4. hyppynä olleen pituuden jälkeen persjättöön. En survonut itseäni sinne, leikkasin takaa. Kepit otin pakkovalssilla, minkä jälkeen takaakierto-persjättö. Sitten vähän helpompaa pätkää, mutta lenkkiä tuli yhden putken jälkeen. Seuraavassa kohtaa sain väistettyä ansaputken ja lopulta en ollut varma, tultiinko edes oikeaa reittiä maaliin, mutta tultiin onneksi kuitenkin. Etenemä 6,05 m/s (Giblin ennätys) ja sijoitus 4. Ei saisi lenkittää yhtään.
Tämmöisiä ratoja olisi kyllä hyödyllistä mennä enemmänkin.

- Mennessä oli kuolonkolarin jälkiselvitykset menossa, moottoritie jäässä. Kotona olin klo 22.45. Laitan myöhemmin live stream -linkit, kunhan se on tallennettu.

torstai 1. joulukuuta 2022

Fysioterapia

Gibli kävi eilen fysioterapiassa, joka oli sovittu jo edellisellä kerralla. Toista viikkoa sitten näin videolta, että Gibli oli liukastunut maaliintulon jälkeen. Kumimatto, mikä asetellaan ajanottolaitteiden johtojen päälle, oli liukas. Gibli pyörähti siinä tultuaan minua vastaan maalin jälkeen. Ja niin kävi toisenkini radan jälkeen, ihan samalla mekanismilla. Muuta erityistä en huomannut, mutta triggereitä tuntui selkärangan oikealla puolella.

Nyt fysioterapiassa rintarangassa oli oikeaan kiertosuuntaan jäykkyyttä th-rangan loppuosassa, mikä sopi liukastumisen seuraukseksi. Lisäksi oli lievät kireydet lannefaskiassa ja lapojen takana, enemmän oikealla. Kireydet helpottivat käsittelyllä. Tänään lepoa ja huomisesta normaali elämä.

tiistai 29. marraskuuta 2022

Treeni

Giblikin kanssa hallilla.

  • A x 1, puomi x 2 ja keinu x 2. Nämä toistomäärät ovat huikeita...
  • Laukanvaihtoja vastakkaisella kädellä. Gibli lukee niitä kyllä hyvin ja poimii hyvin hypyt. Välistävedotkin saa kaukaa näin ohjattua.
  • Takaakierrot sujuivat nyt siivekkeen ympäri kierrättämisen osalta hyvin, mutta saksalaisissa Gibli tuli kahdesti etupuolelta. Tähänhän meillä kosahti lauantain rata. Huolellisella ohjauksella ongelma hävisi.
  • Kepit minusta pois päin oli hyvät, nämä x 2. Jälkimmäisellä etäpalkka oli valmiina, Gibli kesti sen vihdoin.
  • Muuri x 4, myös vippauksen kanssa käännösten vahvistamiseksi.
Tässä on video lauantain agilityradalta Ojangon livestremista ja tässä hyppyradalta. Minusta ohjasin tuon jälkimmäisen radan aika siististi, jos ei nyt yhtä hypyn "imaisua" lasketa. Ei tullut ylimääräisiä lenkkejä. Siksi harmittikin.

lauantai 26. marraskuuta 2022

5 ja hyl

Tuomarina Kautto. Eka rata olisi ollut klo 8, peruin sen. 

Agilityradalta 5 vp, Gibli teki piruetin ennen takaakiertohyppyä, jonne kaavailin siivekkeen ympäri kierrätystä. Kepit ja kontaktit ok, piti rimat.

Hyppäriltä tehtiin sujuvaa nollaa liki loppuun saakka, missä imaisin Giblin takaakierron sijaan hyppäämään hypyn edestä. Harmitti. Laitan videolinkit myöhemmin.

torstai 24. marraskuuta 2022

Oma treeni

ireneerling.kuvat.fi

Gilbertto Tomban kanssa hallilla:

  • Kontaktien vahvistus (keinu, A, puomi)
  • Eteenmeno putkesta muurille ja A:lle
  • Kepit, sisäänmeno putken vieressä
  • Saksalainen/takaakierrot, itse edellä merkittävästi, Gibli kyllä hyppää, luota!
  • Kokoaminen ennen muuria
Täällä on lunta. Jos Lysti eläisi, miettisin, voisinko jättää siklosporiinin tauolle.

tiistai 22. marraskuuta 2022

Opetuksessa

Timo Liuhdon koulutuksessa Gibli meni rataa hyvin esteelle numero 17 saakka, mitä jäätiin puimaan. Sitä ennen siis sujui hienosti päällejuoksun tapainen kuvio, vastakäännös, keinu, sokkoputken haku, käännös sieltä oikeaan suuntaan, puomi, keppien haku ulkopuolelta ohjaten, pujottelu "päin seinää" ja sivuttaiserkaantumiseni, takaakierrot ja putki puomin takaa leijeröiden. Tämä kohta, mihin pysähdyttiin, oli putkelta kääntyminen sivussa olevalle hypylle, joka oli liian kaukana kumpaakaan putkijarrua ajatellen ja ilman jarrua Gibli juoksi sokkoputkelle saakka. Testattiin tähän eri sanoja ja ohjaustekniikoita ja jäi myös kotiläksyksi. Hyvä tunti.

lauantai 19. marraskuuta 2022

Hyl - 0 - 0

Giblikki Tomban kanssa kisoissa. Tuomarina oli Asko Jokinen. Paljon oli takaakiertoja ja tiukkoja käännöksiä kontakteilta, joita pelkään (jos takajalka lipeää, niin se on pahimmillaan eturistiside siinä sitten).

  1. Agilityradalla heti alussa A:n jälkeen imaisin Giblin hyppäämään suoraan takaakierron sijaan. Ennen puomia tipahti rima. Gibli ponkaisi puomin alastulolta, otin sen uusiksi. 
  2. Agilityradalla Gibli teki nollan ja voitti! Osallistujia oli 34. Keinulta lähtö ei ollut ihan kriteerieni mukainen, mutten halunnut ottaa uusiksikaan, koska psyykeni tarvitsee välillä nollaratoja.
  3. Hyppyrata olisi ollut sujuva ja jo etukäteen kuvittelin, kuinka juoksen upean radan Giblin kanssa saumattoman yhteystyön vallitessa, ilmavirran hivellessä poskiani. Näytin jo alussa käännöksiä huonosti ja lopulta Gibli oli ajautua väärään putkeen, mutta sain napattua oikealle radalle. 0 ja sijoitus 8. 4,68 m/s.
Oli varsin kylmä tuuli ja lämpötila pakkasen puolella. Luntakin tuiskutti yhdessä välissä. Giblin häkkiin pitää hommata paremmat lämmikkeet.

Taisi tulla SM-nollat nyt täyteen, yksi agilitynolla on puuttunut.

tiistai 15. marraskuuta 2022

Viikon kootut

Houkuhaukun (= Gibli) kanssa treeneissä:

  • Keinu, A, puomi
    • En enää välitä puomin ylösmenosta, joten saan juosta "rauhassa" alastulolle. Gibli on kiihdyttänyt vauhtiaan ja pysähtyi hienosti alastulolle. Kun vaan itse muistaisin aina vapauttaa kunnolla.
  • Kuvio, jota en uskaltanut yrittää viikonloppuna eli renkaan ohjaus keppien toiselta puolelta. Gibli olisi osannut sen tämän päivän kokeilun perusteella.
  • Pituudelta ja muurilta käännökset
  • Ylikulmautunut takaakiertohyppy uudella takaa-käskyllä. Gibli tiputti riman, kun kokeilin 65 cm:llä. Uusinnalla ei tiputtanut. En muista, milloin olisin Gibliä hyppyyttänyt 65 cm rimoilla. En ehkä ikinä?
  • Puomi leijeröiden putkesta hypylle ja hypyltä putkeen.
  • Eteenmenoa
Tästä pitäisi aueta suoraan sunnuntain ensimmäinen agilityratasunnuntain hyppäri ja toinen agilityrata.

lauantai 12. marraskuuta 2022

Hyl x 3

Eilen kävin lyhyesti muistuttamassa puomin alastulokontaktia.

Tänään oltiin Muotkan radoilla. Ne olivat kyllä kivoja, mutta me ei osattu. Tavoite oli tehdä kontaktit kunnolla ja liikkua.

  1. Agilityradalla Gibli tiputti käännöksessä muurin palikan - se lähti hyppäämään ristiin, vaikka ei pitänyt. Keinun alastulolta lähti luvatta, joten otin keinun uudestaan. Lopussa yhdessä takaakiertohypyssä ei pysynyt rima. A ja puomi hyvät. Hyl.
  2. Hyppärillä taisin jo neljännellä esteellä imaista Giblin väärälle puolelle hyppyä. Lopussa Gibli karahti putkeen siivekkeen ympäri pyörittämisen jälkeen. 
  3. Agilityradalla hypyllä nro 14 tai 15 Gibli hyppäsi ristiin huonon poispäinkäännöksen jälkeen ja ennen kuin ehdin keksiä jotakin, hyppäsi saman riman takaisin. Kontaktit oli hyvät.
Hyvää:
  • Startit
  • Kontaktit
  • Pujottelu
  • Rimat eka rataa lukuun ottamatta
Huonoa: Kuten kisakaveri sanoi, ei olla kv- vaan hv-tasolla. Siltä se tuntuu, vaikka tavoitteet saavutettiin.

(Päivitän tänne videolinkit, kunhan livestream tallentuu. Nyt yhä kisat käynnissä.)

tiistai 8. marraskuuta 2022

Valmennusta

Giblin kanssa olin tänään Tuulia Liuhdon opissa.

  • Sivuirrotukseen lähdössä oma liike, koiran asemointi. Tämä onnistui parin hudin jälkeen.
  • Poispäinkäännökset toimivat yhä.
  • Kepeille putkesta mennessä oli hyvä odottaa, että Gibli haki oikean välin ennen kuin lähdin rynnimään.
  • Takaakierroissa luota Giblin lukitukseen, jotta pääset seuraavalle esteelle ajoissa.
  • Viski onnistui hyvin ylikulmautuneelle takaakiertohypylle, samalle onnistui saksalainenkin. 
  • Putken jälkeen kannatti tällä kertaa pyytää Giblin nimellä huomio.
  • Keinulla oli nyt hyvä kontakti ja puomilla myös toisesta kerrasta eteenpäin. Ole näissä yhä tarkka! Vapautussana! A toimi.
  • Kun en ollut tarkkana/ohjasin huonosti, Gibli haki muutaman kerran väärän hypyn, kepit, putken... Muista sanoa joku huomiosana tarvittaessa!
  • Gibli hyppäsi kahdesti viistohypyn päin jälkimmäistä siivekettä. Treenin jälkeen ravi oli edestä himpun epäpuhdas, ei enää autolla eikä illalla. Pitää tsekata vielä koira, ja toivoa, että löytyy jotakin hyvänlaatuista selittävää tai että koko epäpuhtaus häviää.
(Lisäys: Oikean etutassun pääanturassa on ihoa hiertynyt rikki. Sopii selittämään vaivan.)

sunnuntai 6. marraskuuta 2022

Kököttämässä

Suoknuutin opissa. Tuota kököttämistermiä käytin, kun sylivekki-ohjaus tuntui itselleni oudolta. 

  • A ok
  • Puomi ja keinu... Kriteerini ovat epäselvät enkä pitänyt niistä nytkään kiinni, vaikka olin niin päättänyt etukäteen. Gibli-parka.
  • Poispäinkäännökset toimivat.
  • Muista putkijarru! Toimi hyvin.
  • Gibli suoritti kepit hienosti leijeröitynä A:n ja putken takana.
  • Voisin liikkua paremmin rytmittäen, juosta sinne tiettyyn paikkaan hetkeksi odottamaan ja ohjaamaan, mikä taittaisi Giblinkin paremmin esim. käännöshypylle. Voisin myös ottaa Gibliin enemmän etäisyyttä. Kummastakin on ollut ennenkin puhe. Voisin myös käskyttää jo kontaktilla seuraavaa estettä.
  • Huomaa ne laukanvaihdon paikat.
  • Olin opetellut 25 estettä, olisi ehkä pitänyt opetella loputkin. 
Kontaktit mietintään. 

lauantai 5. marraskuuta 2022

Tomba-treeni

Ulkokentällä oli viileähköä. Teetin Giblille pelkkää puomin alastuloa eri häiriöineen. Lähetin Giblin siis alastulolle eri sijainneistani ja tein sen jälkeen eri ohjauksia, heittelin leluja ohi, asetin lelun valmiiksi viitisen metriä alastulopaikan jälkeen yms. Eihän Ms Tomba tehnyt yhtään virhettä. Toista se on kisoissa. Niin sitä kiltistä koirasta on kuoriutunut aito belgialainen, joka on valmis neuvottelemaan säännöistä kisatilanteessa yhä uudelleen. 

Kokeilin vähän erilaista palkkaustakin. Lystihän aikoinaan "vaati" minua ajamaan itseään takaa, kun hänellä oli lelu suussa. Treeni oli valmis vasta takaa-ajon jälkeen. Lisäksi Lystin ja Giblin systeemeihin kuului, että Lysti ajoi Gibliä takaa. Nyt tein Giblille samaa, lähdin juoksemaan perässä. Giblillä nousi kaikki karvat pystyyn ristiselästä hännän edestä. Sama ilmiö tulee Giblille muustakin mielihyvästä, jännityksestä ja innostuksesta. Pelosta sellaista ei tule, mutta joskus ärisevien koirien ohituksen jälkeen karvat ovat pystyssä. Luulen, että Gibli saattoi pitää jahdattuna olemisestaan. Minulle tuli lämmin, että ei sinänsä huono. Ja onhan se ilo katsoa häntä pystyssä laukkaavaa koiraa, joka kevyesti pomppii karkuun.

tiistai 1. marraskuuta 2022

Treeniä ja iltakävelyjä

Kävin tänään hallilla.

  • Gibli löytää halutessaan puomin alastulokontaktin myös kovassa vietissä.
  • Putken edessä hypyn takaakierrot sujuivat hyvin, tässä-käsky on kätevä.
  • Hypyn ja kepit haetutin puomi leijeröiden, oikein nousi karvat pystyyn, kun näytti niin hienolta.
  • Muuri pari kertaa
Siinäpä se sitten olikin.

Olen nyt kahtena iltana käynyt Giblin kanssa kävelyllä niin, että Gibli vie ovelta alkaen. Kävelen perässä. On rentouttavaa, kun ei tarvitse päättää, minne mennään. Tuntuu hyvältä, kun Gibli välillä vilkaisee, että mennäänkö tuonne, ja sitten jatkaa määrätietoisesti korvat takana rentoina läpsyen. Olen ylpeä kaupunkilaisuudestaan, edes bussista purkautuvat ihmiset eivät haittaa, Gibli vaan tarvittaessa pujottelee ohi. Lisäksi yllätyin: Gibli keksi läheltä parikin reittiä, missä ei olla ikinä käyty. Tuumin, miltä mahtaa koirasta tuntua, kun olisi vaikka mitä mielenkiintoisia paikkoja ja ihminen vie aina niistä ohi. Jatkan näitä kävelyjä.

sunnuntai 30. lokakuuta 2022

Hyl - 0 - hyl

Eilen kävin lyhyesti hallilla. Vahvistin kontakteja ja muurilta sekä pituudelta kääntymiset. 

Tänään oltiin Saviojan radoilla

1. agilityradalta hyl. Ensinnäkin Gibli otti puomin alastulolta vitosen ja myöhemmin kipusi A:lle, kun piti putkeen. 

2. hyppyradalta 0, millä tultiin toisiksi. 

3. agilityradalla päätin ottaa lähdön ja puomin alastulon tarkasti. Yhteen kohtaan olin kaavaillut pakkovalssin, minkä vaihdoin rataantutustumisen jälkeen takaakierto-valssiin, millä en ehtinyt seuraavaan kuvioon, mistä hylkäys. Myöhemmin Gibli ajautui keinun ohi (Muista katsekontakti!) ja koska loikkasi puomin alastulon, keskeytin radan sitten siihen.

torstai 27. lokakuuta 2022

Tomban kanssa treenissä

Hallilla treenasin:

  • Keinua
  • Kerran puomi
  • Kerran A
  • Kepeille meno muurilta, muista, että Gibli lukee hyvin vastakkaisen käden!
  • Välistävetoja - etäpalkalla tämä oli huono idea, koska koiruus tuijotti vain palkkaa. Sain onneksi onnistuneenkin suorituksen
  • Mene-mene muurin kanssa. Palikat tippuivat noin 3 x, en niitä kelpuuttanut. 
  • Lopuksi vähän temputin koiratanssiin sopivaa liikettä. :)

tiistai 25. lokakuuta 2022

Valkku

Giblikin kanssa Timo Liuhdon opissa. Gibli meni hyvin. Opit:

  • Vippaus toimi hyvin keppien jälkeen, osasin antaa Giblille tarpeeksi tilaa. 
  • Helpohko kohta olikin yllättäen vaikea, koska piti ohjata jokainen hyppy ja käännöksen takana vaani putki. 
    • Ensinnäkin Giblin saa hyvin ohi hypyn, jos pitää käden alhaalla. 
    • Valssi käänsi paremmin kuin persjättö. 
    • Jarruttaa ei kannattanut, mutta oma liukuva valssi toi parhaan tuloksen ja tuntui vaivattomalta.
  • Pujottelu onnistui hyvin seinää päin. 
  • Sitä seuraava kuvio kokeiltiin kahdella tavoin:
    • Puolivalssi-sylkkäri toimi kohtalaisen hyvin, mutta uusinnalla varsinkin puolivalssissa oli hiomista. Muista tehdä se ajoissa!
    • Toiselta puolelta ohjattuna Gibli pujotteli hienosti, vaikka jäin taakse pakkovalssiin. Muista näissä oma linja, jos haluat koiran hypyn taakse.

sunnuntai 23. lokakuuta 2022

Treenit

Hallilla:

  • Muuri - kerran tipahti kalikka, muuten Gibli piti sen hyvin kasassa.
  • Slalomia vähän eri lailla ohjaten
  • Pujottelua 6 kepillä, piti hakea oikea väli. Tämä oli vaikea.
  • Puomi, A ja keinun paikan vahvistusta
  • Yksi "mene-mene", jolloin Gibli kulkee ihan eri lailla.
Videolinkki on tässä.

keskiviikko 19. lokakuuta 2022

Korjaussarja

Tomban kanssa eilen hallilla:

  • Avokulmaan 6 kepille, tässä Giblille tuli virheitä aluksi, sitten onnistui!
  • Sivuttaisetäisyyden ottaminen kepeillä, tämä toimi hyvin.
  • Keinu, puomi
  • Lähtö "väärään suuntaan", tässä Gibli oli hyvä.
Tänään fysioterapiassa Giblillä oli lievää jumia lantiossa, lapojen alapuolella ja oikeassa reidessä. Käsittely sormin ja laserilla. Ei mitään erityistä.

sunnuntai 16. lokakuuta 2022

Keppiongelmia

Hyl ja 10.

Ekalla radalla, hyppärillä, kepeillemenovirhe avokulmaan. Pituus syötti oikein, mutta varmaan itse vedin Giblin läsnäolollani toiseen väliin. Gibli pysyi hyvin kepeillä, vaikka erkanin sivusuunnassa ja unohdin ottaa koiran matkaan, tuli kahden hypyn ohi. Loppurata "nollaa".

Toka rata oli agilityrata. Taas keppivirhe, yritin poispäinkäännöstä ja Gibli kiepsahti kauemmas. Muuten suunnitelman mukaista, paitsi virhe myös puomin ylösmenolta ja keinun alastulolta. Itse en olisi virhettä keinulta antanut, mutta ei sillä ole merkitystä - ja olen jäävi sanomaan mitään.

Hyvää:

  • Rimat, pituus, muuri
Huonoa:
  • Kepit
  • Puomi
  • Ei taaskaan nollia

torstai 13. lokakuuta 2022

Aglitya ja portaat

Eilen kiersimme lammen Giblikin kanssa.

Tänään kävimme treenaamassa agilitya:

  • Keppien haku oikeaan väliin
  • Keinun alastulopaikan vahvistus
  • Puomi ennen putkea
  • Muuri ja pituus, erityisesti niiltä käännökset. Muuritreeniä kannattaa jatkaa, Gibli ei sen "palikoita" välillä kunnioita.
  • Eteneminen putkesta

Illalla kipusimme Malminkartanon huipulle. Minua hengästytti. Tuota toista ei hengästyttänyt.

Ai niin. Pesin päiväpeiton. Levitin sen aavistuksen kosteana sängyn päälle. Laitoin alle isot koristetyynyt, jotta peitto kuivuu ilmavasti. Töiden välissä etsin Gibliä. Löytyi.

Gibli Muumilaaksossa (pojan kuvaus)

tiistai 11. lokakuuta 2022

Valmennuksessa

Tuulia Liuhdon opissa. 

Läksyt:

  • Kepeille menemisen harjoittelua
  • Keinun paikan vahvistus
  • Muista käyttää mene-käskyä jo ennen putkea.
Itse radalla Gibli pysyi lähdössä, haki niitä keppejä. Otti kontaktit hyvin, tosin se keinun alastulo vaati vahvistusta. Poispäinkäännös oli hyvä. Putkiansalta toimi tässä-käsky (toisella kerralla).

Lämmitellessäni opetin yläraajojeni muodostaman renkaan läpi hyppäämistä. Joka kisoissa ei ole lämppähyppyjä. Tuolla saan vähän hyppyvalikoimaa lisää jalkojen yli hyppäämisen lisäksi.

sunnuntai 9. lokakuuta 2022

Turha takoa, kun rauta on kylmää

Tänään 2 radalla. Olivat Kivihalmeen kohtalaisen kinkkisiä, mutta mentäviä ratoja.

1. agilityradalla Gibli hyppäsi puomin alastulon, 5 vp., sij. 4. 

2. Hyppärillä meillä meni pasmat sekaisin jo pituudella, missä Gibli osui palikoihin, ja myöhemmin meni pujottelussa toiseen väliin. Sen jälkeen mentiin vähän aikaa ihan suunnitellusti, kunnes viskissä tuli taas ongelmia, meni siitä putkeen.  Toinenkin viski epäonnistui. Myös ulkokautta takaakierron ohjaus päätyi putkeen. Että semmoista. 

Opit:

  • Viskit eivät vaan toimi, kuten nyt niitä teet. Ajaudun varmaan liian lähelle eikä Gibli tiedä, mitä tehdä.
  • Persjättöön voi ehtiä - selvästikään en itse hoksaa näitä paikkoja. 
  • Gibli kesti hyvin kepeiltä irtautumisen. 
  • Gibli piti hyvin rimat.

lauantai 8. lokakuuta 2022

Ei kule niin ei kule

Pikku-Tomban kanssa Suomalaisen radoilla.

  1. radalta 10 vp, ainakin muuri hajosi käännöksessä (ei muuten ollut eka kerta) ja toinen virhe ehkä jostakin kontaktilta.
  2. radalta heti alkuun olin myöhässä, siellä kiemurtelua ja hylkäys. Ansaputkeen sujahduskin. Kyselyä ohjauksistani.
  3. radalla monta kohtaa, missä Gibli kyseli, että passaakohan hypätä, kun tuo ohjaus on niin kummallinen (joku tiukan viskin takainen) ja lopulta kielto, kun huudahdin ennen hyppyä, mikä oli putken edessä (että älä mene putkeen). 

Hyvää:

  • Tulipa ainakin treenattua lähtöhyppyä väärään suuntaan. Gibli irtoaakin.
  • Kepit
  • Kontaktit (paitsi se eka radan virhe jostakin)
  • Muutama hyvä takaakierto

perjantai 7. lokakuuta 2022

Keinua ja esinettä

Töiden jälkeen kävin Giblin kanssa vahvistamassa keinun oikeaa alastulopaikkaa ja teetin kerran A:n. 

Sitten mentiin metsään. Piilotin talutushihnaa kanervikkoon ja mietin, muistaako Gibli ollenkaan, mitä piti tehdä. Aluksi koira merkkasi kuonollaan, sitten pienellä "Missä se olikaan?" muisti mennä maihin. Näitä 4. Alkoi sataa, joten ajelimme kotiin.

tiistai 4. lokakuuta 2022

Uusi halli

Maanantait kuluvat aina viikonlopusta toipuessa... Oikeasti töiden jälkeen on italiaa 2 h 45 min, mikä tarkoittaa Giblille lepopäivää.

Tänään kävin 4S-hallilla. Oli miellyttävä paikka. Raikas ilma, hyvä alusta, uudet esteet ja passeli ympäristö. Siellä oli valmis rata, jota en mennyt. Ohjelmaan kuului:
  • Keinun, A:n ja puomin vahvistus sekä oikean laskeutumispaikan että itsenäisyyden osalta.
  • Putken ja takaakiertohypyn erottelu. Erityisesti ensimmäisen putken jälkeen "tässä"-käsky kaikui kuuroille korville ja kuulo reistasi myös lelukättä heilutellessani. Tätä vahvistelin.
  • Kepit puomin alta. Gibli haki hienosti. Otin uusinnankin, kun en ekalla uskonut. 
  • Lelulla vieheleikin tapaista. Irti-käsky on alkanut menettää tehoaan. Ajattelin, että Giblille tekee hyvää lussuttaa lelua niin kauan kuin tekee mieli. Siihen se puolen tunnin toinen vartti menikin. Kun irrotti (käskyttä), sai palkaksi saalisleikitystä.

sunnuntai 2. lokakuuta 2022

Agilityvalmennus

Janita Leinosen valvovan silmän alla:

  • Gibli tuli hienosti pakkovalssiin.
  • Kahdesti tipahti yksi pitkittäinen rima takaakierrossa, ei uusinnalla.
  • Muista putkijarru tai eteenmenokäsky!
  • Omat sijoitukset! Auttaa Giblin vauhdissa.
  • Gibli pujotteli hyvin "päin seinää". Saatoin erkaantua kauas.
  • A:ta mentiin sekä vedättämällä että eteen lähettämällä.
  • Muista ohjata puolivalssi ennen hyppyä eikä hypyn päällä.
  • Putkijarru putken jälkeen!
Olipa hyvä koulutus.

- Eilen kävin juoksemassa Malminkartanon portaat, Gibli ravasi edelläni ylös. Koira ei edes hengästy.

torstai 29. syyskuuta 2022

Hallivuoro

Kävin Giblin kanssa hallilla:

  1. Keinun vahvistusta
  2. Puomin vahvistusta vähemmän
  3. Pujottelu "MM-tyyliin". Jäin puomin toiselle puolelle ohjaamaan. Gibli osasi molempiin suuntiin ekalla kerralla.


keskiviikko 28. syyskuuta 2022

Agilitytreenit ja kiipeilyä

Eilen olimme Tuulia Liuhdon opetuksessa. Oli kivaa!

Gibli pysyi lähdössä, irtosi hyvin hypyn kautta putkeen. Pakkovalssi kepeille sujui pienellä kaarroksella, minun piti olla jämäkämpi ohjauksessa, jottei Gibli sujahtanut toiseen keppiväliin. Kepit Gibli pujotteli hyvin loppuun, vaikka jäin alkupäähän. Japanilainen toimi. A hyvä. Putkijarru ja putkelta suoraan eteneminen erottuu hyvin. Puomi ok. Putki-putki leijeröiden ok. Siivekkeen ympäri kierrättäminen ok sisäpuolelta, ulkopuolelta oli nyt vaikeampi. Treenaa keinu itsenäisemmäksi! Kepeiltä poispäinkääntö hyvä. 

Läksyt: Keinu!

Tänään kipusin Malminkartanon portaat ja niin kipusi ylös Giblikin. Katsoin, että jos sujuu ravaten, niin mennään. Niin sujui. Käveltiin alas hiekkatietä pitkin ja otettiin siinä vielä yksi veto ylöspäin.

lauantai 24. syyskuuta 2022

Cagliari 17.-22.9.2022

Sardinian Cagliariin veti luonto, kirkkaat uimavedet, kaupunki, ruoka ja italian opinnot (ehheh). Cagliari on Sardinian pääkaupunki. Asukkaita pitäisi olla reilu 150 000, mutta tuntui isommalta. 

Ennen lähtöä "ajelin" Googlen kuva-autolla pitkin katuja ja kaduin valintaa. Graffitteja riitti ja mietin, kuinka väistellä k*silätäköitä ja huumeruiskuja. Kaupunki vaikutti kalpealta ja kiviseltä, tosin kuvat olivat helmikuulta. Päätettiin vuokrata auto koko ajaksi, jotta pääsisimme kauempana sijaitseville uimarannoille. Toki samalla autolla pääsisi pois kaupungista, jos se osoittautuisi aivan hirveäksi. 


 

Kaikki kuvat ovat kännykkätasoa.

Yleisilmeestä voisin todeta, että ulkomaalaisia turisteja tuntui olevan vähän, mikä ei haitannut laisinkaan. Turistit olivat enimmäkseen italialaisia, sitten saksalaisia ja ranskalaisia. Suomalaisiin ei törmätty kertaakaan. Paikalliset olivat ystävällisiä. Monessa paikassa osattiin puhua englantia vähintään auttavasti, mutta osassa paikoista sujui vain italia. Hintataso oli Suomea vähän halvempi. Kahvi kahvilassa 1-2 euroa, pikapizza 2,20 euroa, oikea pizza 9-11 euroa jne. Aperitivoja sai edullisesti ja olivat suosittuja: lankulla valtavasti ruokaa ja oheen 2 isoa lasia viiniä. Jos en väärin muista, tällainen maksoi kaikkinensa 18-24 euroa ja meiltä jäi puolet syömättä, koska ruokaa vaan oli liikaa. 

Olimme Cagliarissa lauantaista torstaihin. Lauantai- ja sunnuntai-illat olivat vilkkaimmat, mutta ihmisiä oli liikenteessä suomalaisittain paljon muinakin iltoina. Kadut täyttyivät miellyttävästä puheensorinasta ihmisten illastaessa ja kävellessä. Maskeja kuului pitää julkisissa kulkuvälineissä, muuten maskipakko näytti purkautuneen. Kauppojen henkilökunnalla oli maskit. Itse pidettiin niitä aina sisätiloissa.

Olihan niitä graffiteja, mutta eivät ne haitanneet. Kaupunki oli yleisesti varsin siisti.


Lämpötila oli aamuisin ja iltaisin 21-24 astetta, päivisin 31. Merivesi oli 26-27-asteista. Ihan Cagliarissa on useita kilometrejä pitkä ja hitaasti syvenevä Poetton hiekkaranta, jonka vesi on kirkastakin. Hotellilta sinne oli 4 km. Käytiin siellä kahdesti. Muuten uimme etelämpänä pienemmillä rannoilla, ja lännessä kävimme leikkimässä tuulen nostamilla aalloilla. Suihkuja rannoilla ei ollut, "suihkutin" itseni juomavedellä (0,28 € puolen litran pullo). Länsirannikolle oli matkaa 70 km, matkaan meni noin tunti. Tiet olivat yleisesti hyväkuntoisia. Monet ajoivat selkeää ylinopeutta. Liikenneympyröitä oli paljon ja monilla risteysalueilla kaksi kaistaa sulautui yhtäkkiä yhdeksi. Jalankulkijoille annettiin tietä paremmin kuin Suomessa. Suojatien eteen autot pysähtyivät heti, jos näytti yhtään aietta mennä yli.


Monet rannoille vievät "polut" olivat katettuja. Oli kiellettyä
poiketa niiltä luonnon suojelemiseksi.

 





Cagliarissa on monia kaupunginosia, kävimme kävelemässä niistä monessa. Osassa niistä oli kauniita, perinteisiä ja kapeita mukulakivikatuja, osa kaupunginosista oli modernimpeja. Kaupunki on rinteessä, mikä lisää viehättävyyttä monellakin tapaa, mm. meri näkyi kauempaakin rannasta. Kaupunkikuvaa hallitsee Bastione San Remy, minkä katolla on näköalatasanne. Katedraali Duomo oli hieno, sisään astuessamme sattumalta uruilla soitettiin Ave Mariaa. Sitten on Urpinun viheralue yms. Nähtävää siis on, vaikka kaupunki ei tietääkseni mikään kulttuurin kehto varsinaisesti olekaan. Poetto-rannan takana on suolavesialtaita, joissa asustaa flamingoja. Niitä oli saarella muuallakin. Sisiliskoja vilisti rannoille vievillä poluilla.

Bastione San Remyn katolta auringonlasku.




Yhtenä iltana meni sähköt noin klo 19 koko korttelista. Sähköt palasivat vasta seuraavana yönä. Huoneessa paloi yksi varavalo. Oli jännää kännykän valossa laittautua illallista varten, kävellä 6. kerrokseen ees taas ja illemmalla valmistautua nukkumista varten. Vettä ei tullut, onneksi oli juomavettä. Muistan, että joskus nuorempana noudatin matkailuohjeita ja mukanani oli myös pattereilla toimiva taskulamppu. Ei ollut enää.

Indiana Jones -portti


Oli hyvä reissu.

5, 10 ja hyl

Olin matkoilla. Palasin pe-aamuna klo 3. Kävin iltapäivällä treenaamassa Giblin ihan tunnustelumerkeissä: kepit, kontaktit ja lyhyt ratapätkä.

Tänään oltiin Kivihalmeen/Pirttikosken radoilla. Kisat pidettiin sisähallissa, jossa on varsin pehmeä geopad-pohja. 

1. agilityradalla Gibli tiputti yhden riman vasemmalle suuntautuneessa takaakierrossa siivekkeen ympäri. Olisi kannattanut meidän pitää se rima, sillä vitosella voitettiin.

2. agilityradalla Gibli otti virheen joltakin kontaktilta ja tiputti riman pakkovalssikohdassa. Kympillä sijoituttiin toisiksi.

3. hyppyradalla myöhästyin valssista jo alussa, myöhemmin jalka luisti alta ja horjahdin, mutta virhe tuli vasta yhden valssin ja pituuden jälkeen, jolloin jäin jälkeen ja Gibli hyppäsi hypyn väärään suuntaan. Lopussakin tuli vielä vähän säätöä.

Minusta agilityradat olivat kivat, siis kivoja linjoja koiralle. Hyppärillä tiesin jo etukäteen, että ongelmia tulee pituuden jälkeen. Ei sillä radalla tuloksilla juhlineet muutkaan.

Giblin hyvät:

  • kontaktit
  • startit (palautinkin taaksepäin ekalla radalla)
  • kepit
  • Harmitusta aiheuttivat 2 rimaa, mutta kolmannella pysyivät jo kaikki. Ehkä se oli se pohja/muu hairahdus?

tiistai 13. syyskuuta 2022

Tomban treenit

Oli valmis rata. 

  • Putki-puomi-erottelu ok
  • Etäämpää takaakierto
  • Siivekkeen ympäri kierrättäminen
  • Kepit kauempaa ja lähemää
  • A 3-4 kertaa, alastulolle vähän jarrua
  • Puomin kontaktit ok
  • Keinu ok
  • Viskikäännös ok
  • Loppusuora
Illalla lihasjumppaa itselleni Gibli painona. 

sunnuntai 11. syyskuuta 2022

Rima ja puomin ylösmeno -vitoset

Pitkästä aikaa Kotkassa Ville Liukan radoilla.

  1. Hyppärillä lopussa Gibli tuli huonolle linjalle takaakiertohypylle ja tuli sen ihan pitkittäin, tiputti riman etu- ja takajaloillaan. Parissa kohtaa lenkitettiin: persjättö-käännöksessä, ennen keppejä, putken jälkeisen hypyn jälkeen (ei kunnon jarrua). 5 vp, -9,80 s, 5,08 m/s, sij. 8.
  2. Agilityradalla tuli toisen hypyn jälkeen lenkkiä, samoin putken jälkeen ja sitten puomin ylösmenolta virhe, puomin jälkeisen hypyn jälkeen turhaa kierrosta. 5 vp, -12,42 s., 4,93 m/s, sij. 4. 
Videon perusteella Gibli hiipii molemmissa lähdöissä. Nämä jatkossa tarkkailuun. Ohjatakin pitäisi paremmin.

perjantai 9. syyskuuta 2022

Treeniä ja oksetusta

Tomban kanssa treeneissä lyhyt ratapätkä, missä oli lähetys kauemmalle hypylle, persjättö, putkijarru, persjättö, poispäinkäännös, niisto, saksalainen. Niisto ei toimi yhtään. Gilbertto lenkittää isosti. Joko en itse osaa tai Giblille ei ole ideaalia. Mennee romukoppaan tämä ohjaus.

Toisena pujoteltiin päin putkea, se sujui mukavasti. Haettiin myös kepit läheltä putkea, sekin hyvä.

Kotipihalla Gibli söi myrkyllistä kasvia, joka voi pilata munuaiset. Helkutin koira nappasi ison lehden suuhunsa, ja kun äsähdin "Irti!", nieli kiireellä. Yritin kotona oksettaa suolalla. Koska ei onnistunut, lähettiin apteekkiajelulle. En ole ennen oksettanut koiraa vetyperoksidilla, mutta tulipa sekin nyt kokeiltua. Isolla ruiskulla 3 % vetyperoksidia kitaan ja kohta alkoi minua huojentava kurnutus ja mahan pumppaus. Sieltä yrjön seasta löytyi pari kertaa hädissään puraistu lehti ja päästiin vihdoin aloittamaan viikonloppu. 

torstai 8. syyskuuta 2022

Voimaa ja kiipeilyä

Näin seniorikisaajana olen havahtunut voimatason alenemiseen. Tämän vuoksi olen skarpannut ja käynyt tällä viikolla kahdesti "porrastreenissä". Tosin en ole juossut portaita, vaan Giblin kanssa tietä pitkin saman mäen. Olen tehnyt treeniä myös punteilla ja tarkoitus olisi alkaa käydä kuntosalilla. (En tajua, mihin on kadonnut iän myötä itsekuri pitää näistä lupauksista kiinni.)

Kuvat: ireneerling.kuvat.fi

Tätä tarkoittaa, että "olin vähän myöhässä".


Giblillä hieno fokus, ohjaan ulkopuolelta kepeille.

tiistai 6. syyskuuta 2022

Oma treeni

Gilberton kanssa treenaamassa:

  • Kepeille U-putken vierestä sisällemeno molemmin puolin, onnistui. Sitten päin putkea pujottelu, Gibli jätti herkästi lopun menemättä, varsinkin jos olin ihan vieressä. Vähän kauempaa ohjattuna suoriutui hyvin.
  • Leijeröiden putken jälkeen poispäinkäännös hypylle, toimi hyvin.
  • 4 esteen radalla puomi ja kauempaa ohjaus 180 asteen käännökselle kahdella hypyllä, onnistui hyvin. 
  • Sitten sama hyppyjen välistävedolla, Gibli tarvitsi askeleen, jotta hyppäsi toisen hypyn.
  • Putken jälkeen takaakierto, muista katse!
  • Keinu ja A minusta pois päin lelun kanssa
  • Ja sunnuntaina putkeen karannut vastakäännös tuotti nyt tosi tiukan käännöksen siivekkeen ympäri.
Siinäpä se treeni sitten olikin.

sunnuntai 4. syyskuuta 2022

5 ja hyl

Tänään oli vuorossa rotumestikset. Ilmoittauduin vain 2 radalle. Tuomariksi vaihtui Kaukinen, mikä ei haitannut.

Hyppärillä tehtiin mielestäni ihan suunnitelman mukaista rataa loppuun saakka. Gibli tiputti käännöksessä muurin palikan, ja 5 vp siitä. Etukäteen katsoin, että moni muukin koira tiputti palikan ja siksi olin ohjaavinani sen huolellisesti. Videolta näkyy, että Gibli hyppäsi ihan reunasta, tiputti palikan joko takajalallaan tai hännällään.

Agilityradalla keppien jälkeinen elämä mietitytti, koska siellä houkutteli putki ja valssaamalla joutui koiran linjan eteen. Tein vastakäännöksen, mitä Gibli ei kuunnellut ja painui putkeen. Eli hyl siitä sitten. Lopussa koira ponkaisi puomin alastulon yli, mikä otettiin uudelleen. Sen jälkeen Gibli ei ollut varma, voiko hypätä okseria tai siivekkeen ympäri, mutta rohkaistettuna loiskautti sitten nekin.

Vähän harmitti kisatulokset, olisi ollut kiva pärjätä. Keskityin kyllä hyvään fiilikseen enkä tulospaineisiin. Gibli on ollut hyvässä tuloskunnossa, mutta eipä mikään elollinen olento kone ole. 

Treeniin: Nämä ansaputket.

lauantai 3. syyskuuta 2022

Hyppäri

Siltä varalta, että joku ei ole huomannut: välttelen ulkotekonurmia, jos en ole varma niiden sopivasta pidosta. Ilmoittauduin siksi täksi päiväksi vain hyppärille, joka pidettiin hiekalla. Tuomarina oli Lahikainen/tuomariharjoittelija Naumanen.

Oli kylymä. Olisi saanut olla toppatakki, hattu ja hanskat. Oikeasti 11-12 astetta, mutta kylmältä siis tuntui.

Olin radalla koko ajan myöhässä. Eka hyppy hypättiin radalta pois päin, sitten rengas ja hyppy, jolle saksalainen. Rima oli hankalassa kulmassa, joten jäin tätä vähän varmistamaan. Sitten oli kaksi putkea, joiden jälkeen vähän sivuun takakiertohyppy. Tämä oli hankala, koska jäin jälkeen, mutta sain ajettua Giblin hypylle. Olin sitten seuraavalla hypyllä taas vähän myöhässä, käänsin Gibliä sille valssilla. Sitten vastakäännös, hyppy, jonka jälkeen persjättö. Tässä olin ajoissa. Pari hyppyä noukittiin, pituus ja kepeille sulkukulmaan ulkokautta ohjaten. Tämä oli tuttu tiistailta ja luotin Gibliin, joka ei erehtynyt. Kepeiltä kaarros 180 astetta takaisin päin, hyppy ja viski, jolta Giblin kalastelua, hyppy ja putkeen. Putken jälkeen oli taas takaakiertohyppy. Koska olin arvellut etukäteen olevani myöhässä, ohjasin hypyn ulkokautta. Tässä vaiheessa jalkani olivat jo ihan setsuuria ja jäin pahasti jälkeen, mutta ohjaus toimi, vaikka vähän lenkkiä Giblille taas tulikin. Sitten vielä hyppy ja maaliin. Gibli teki ainoan nollan ja voitti

Kotiin ajoi Rankka-Eeva ja Rankka-Gibli. (Tämän kappaleen valinnalla ei ole piilomerkityksiä, sanat eivät ole se juttu, vaan tunnelma.)

perjantai 2. syyskuuta 2022

Tomba fysioterapiassa

Toukokuussa oli puhe, että katsotaan, miten Gibli reagoi kerran kuussa tapahtuvaan fysioterapiaan/faskiahoitoon. Eilen kävimme siis taas fysioterapiassa. Gibli voi hyvin. Tarkoissa näpeissä löytyi lievää kireyttä faskialinjalla lavan takaosissa, vatsan ja pakaralihasten alueella. Vasemman lavan etuosan kireys oli huomattavasti lievempää kuin yleensä (tämä on se vanha vamma, kun Gibli osui putken seinään). Gibli sai siihen laseria ennaltaehkäisevästi. Harvennetaan käyntejä.

Itse olen vaihteeksi ravannut lääkärissä, ollut "puukotettavana" ja antibioottikuurilla, joten porrasjuoksut ovat jääneet.

keskiviikko 31. elokuuta 2022

Lystin kuolemasta tulee tänään vuosi


Tulee jälleen mieleeni, kuinka kamalan tyhjä koti oli Lystin lähdön jälkeen. Olin etukäteen joskus miettinyt, millaista on tulla joskus eläinlääkäristä takaisin ilman Lystiä. Ei sitä tyhjyyttä voinut silti aavistaa. Epäuskoa. Ikävää. Tyhjyyttä. Ahdistusta. Olen miettinyt usein, olisiko Lystille löytynyt vielä jotakin parantavaa hoitoa. 

Olin aiemmin tullut tuskaiseksi ajatellessani, kuinka kauheaa on sitten joskus sanoa ne sanat, joita on joskus mielessään miettinyt, mutta on vielä aiemmin saanut olla vaiti. Ja sitten, ikään kuin kamalassa kesäteatterissa kuulee itsensä sanovan ääneen, että kohta Lysti sinuun ei enää satu. Ehkä pahinta on vielä se, että pettää lopulta oman koiran luottamuksen pahimmalla mahdollisella tavalla - eutanasialla. Ja sitten seuraavat viikot ja kuukaudet pohtii, että olisiko sittenkin vielä saanut jostakin jonkin oljenkorren vetäistyä. Ja muistuttaa itselleen, miten kipeä ja laiha paras ystävä oli ja miten kipeä haimatulehdus onkaan. Mutta silti miettii, että ei se mikään palvelus ole parhaalle ystävälle. Ja että jos vielä saisikin Lystikin takaisin.

Viime vuonna tuli usein radiosta Queenin Who wants to live forever, jota kuuntelin herkistellen, vielä silloin, kun Lysti vielä eli. En niinkään ajatellut sen sanojen olevan juuri sopivia, vaan sen tunnelman ikävästä. Sitä ei ole tullut radiosta aikoihin. Tänään tuli. Ymmärrän niitä vanhoja miehiä, jotka eivät ota enää koiraa, koska eivät kestä luopumista.


Tässä kuvassa Lysti nautiskelee, kun kampaan pään takaa. Tätä kuvaa katsoessani voin muistaa, miltä turkki tuntui.


Rakas Lysti. Me nähdään vielä.

tiistai 30. elokuuta 2022

Liuhto

Tänään olimme Liuhdon Timon opissa. Gibli yllätti minut taidoillaan.

  • Etukäteen hankalimmaksi kaavailemani poispäinkäännös puomin toisella puolella onnistui.
  • Putkesta tullessa vähän hypyn edessä kääntämässä, ei auttanut ottaa askelta, jotta Gibli ei mennyt takaakiertoon, vaan hyppäsi suoraan ja siivekkeen ympäri. Luonnostaan olisi hypännyt ristiin.
  • Ennen käännöshyppyä kerro Giblille käännös, muista tämä!
  • Sylivekillekin on käyttöä.
  • Kepeillä erkaantumisen Gibli kesti hyvin, vaikka kepit veivät päin seinää.
  • Putken jälkeen poispäinkäännös toiseen suuntaan toimi, ja Gibli haki sulkukulmakepit hienosti, vaikka olin ulkopuolella.
  • Toisen putken jälkeen sain Giblin pois edessä olevalta hypyltä nimen sanomalla, siitä palkka, ja pidin seuraavalla kerralla suuni kiinni ja vain näytin esteen.
Vuosi sitten tiistaina kuoli Lysti. Varsinainen kuolinpäivämäärä on huomenna.

lauantai 27. elokuuta 2022

Metsää ja kiipeilyä ja treeni

Keskiviikkona hain taas mustikoita marjapiirakkaan. Giblikki oli kaverina.

Torstaina kävin juoksemassa Malminkartanossa. Otin Giblin mukaan. Kokeilin vähän portaita nelijalkaisen ystäväni kanssa, mutta päätin kuitenkin kivuta mäelle hiekkatietä pitkin Giblin kroppaa ja tassuja ajatellen. Otti sekin kinttuihini turkasesti ja pysähdyin ottamaan happea pariin otteeseen. Koira ei ollut mäen päällä moksiskaan, toisin kuin omistajansa.

Kävin tänään treenaamassa Giblin lyhyesti:

  • Kepit putkea päin ja hakeminen putken vierestä, tuli hienoja onnistumisia! Tätä voi aina treenata lisää.
  • Puomi ja keinu
  • Saksalaiset/takaakierrot ansaputken edessä
  • Loppusuora
Tänään olisi ollut SM-kisat Rovaniemellä. En saanut järkevää kyytiä, joten jäimme kotimieheksi. 9 tuntia ajamista per sivu on paljon, varsinkaan, kun alustasta ei ollut tietoa (onko liukas vai ei). Ei ehkä oltu ainoita, joita matka mietitytti. 83 maksiosallistujaa on vähän. 

tiistai 23. elokuuta 2022

Yhdet treenit

Kävin Giblin kanssa mustikassa ja uimassa lauantaina ja sunnuntaina. Sunnuntaina käytiin Suomenlinnassa. Mennessä Gibli kummasteli jalkojen alla jylissyttä moottoria ja oli vähän levoton. Teetin pientä jumppaa, johon tyttönen keskittyi hyvin ja söi ahnaasti tarjotut palkkanappulat. Palatessa jylinä ja tärinä ei enää ihmetyttänyt. Sattumalta Gibli istui hyvin lähelle laivan henkilökuntaa niin, että häntä heilui tämän henkilökunnan jäsenen kengän päällä. Siitä hyvästä ilmeisen koiraystävällinen mieshenkilö silitti Giblin päätä. Olin jälleen hyvin iloinen Giblin sosiaalisuudesta siinä kohtaa, kuten myös koko reissun ajan kaupungissa, lautalla ja Suomenlinnassa, missä oli paljon ihmisiä.

Treenit tänään: 

  • Puomin alastulopaikan vahvistusta
  • Valmiina ollutta rataa esteelle 14 saakka. Rata oli helpon oloinen, mutta olikin vaikea. Kolmantena oli mutkan jälkeen puomille meno, vieressä putkiansa ja toisella puolella kepitkin. Tähän testasin ohjauksia, "löysä" vastakäännös oli paras. Tiukalla oltiin kepeillä ja ilman vastakäännöstä putkessa.
  • Ohjasin osan radasta vähän etäämpää.
  • Lopuksi kepit x 2 lelulla vedättäen

torstai 18. elokuuta 2022

Hellekisat

Olin ilmoittanut Giblin iltakisojen kahteen jälkimmäiseen starttiin, jotta pahin helle ehtisi hellittää. Lämmintä riitti silti virallisestikin 26 astetta ja olin aivan perumisen partaalla. Päätin sitten lähteä ajatuksella, että lähden pois, jos Giblille tulee liian lämmin. Luvattiin kuitenkin puolipilvistäkin. Perillä sain auton varjoon ja tuuli sopivasti, aurinko oli välillä varjossa ja yhä matalammalla, joten ei ollut liian kuuma. Ekan startin jälkeen Giblin läähätys tasaantui kohtalaisen sukkelaan eikä missään vaiheessa läähätys ollut "liiallista".

Oli Landenin radat. Rimat olivat 60 cm:ssä SM-kisoja ajatellen. Radoilla oli varsin paljon hyppyjä ja paljon muistamista. Oli takaakiertoja, putkiansoja, keppien sisäänmeno putken edessä ja hyppärillä yksi hyvin kiireinen paikka, jonne lopulta ehdin tekemään valssin, kun pääsin ajoissa lähtemään edellisestä paikasta. 

Kiltti Gibli teki ekalta radalta (hyppyrata) nollan 5,38 sek etenemällä, sijoittui kolmanneksi, jäi kärjestä 1,09 sekuntia. Tämä aikaero oikeasti tuntui kivan vähäiseltä.

Agilityradalla aurinko alkoi painua jo mailleen. Tehtiin hienoa nollaa, mutta kepeille Gibli meni jotenkin väärä jalka edellä ja hidastui loppua kohden. Siinä vaiheessa oli kepeillä hiekassa jo kunnon montut. Viimeisin väli jäi pujottelematta ja sitä korjatessa otettiin ylimääräinen putki ja hyppy. Muuten kaikki meni suunnitelmien mukaan, mutta hylkäys siis.

Ajeltiin kotiin illan pimetessä. Kallisarvoinen on tuo pieni koira.

Tässä on videot, kiitos Jere taas!





lauantai 13. elokuuta 2022

Kisat

Tällä kertaa oltiin Arto Laitisen radoilla.

1. hyppäri oli helpon näköinen... Gibli tiputti toisen tai kolmannen riman, sitten ohjasin yhden hypyn ohi, myöhemminkin tuli sählinkiä. Varma hylkäys.

2. agilityradalla päätin sitten ottaa puomin varmasti, kun on se alastulo ollut vähän niin ja näin. Gibli hidasteli kontaktin yläpuolella ja odottelin vähän aikaa. Tätä paikkaa pitää nyt ihan treeneillä vahvistaa. Lisäksi alussa koira yllättäen kiepsahti hypyltä 180 asteen käännöksen siivekkeen kiertäen eikä ristiin, kuten olin kuvitellut. Sieltä kisakaverini sitten ongin. Hienosti Gibli haki keppien sulkukulman, vaikka oli pakko ohjata "ulkopuolelta". Vielä loppuun olin kaavaillut valssin, mutta ohjasinkin takana leikaten. Nollalla tultiin maaliin ja voitettiin yllättäen koko rata. 4,54 m/s oli etenemä. Nopeimmalle vitoselle hävittiin 2,54 sekuntia. En tiedä, oliko vitosen syynä juoksupuomin huono osuma, mutta kyllähän se vähän väärältä tuntuu, että niillä "viedään pisteitä".

3. hyppyradalla Giblikki teki taas nollan. Nyt oli viides. Kärki oli aika tiukka, jäätiin voittajalle 0,85 sekuntia. Nopeimmalle vitoselle hävittiin 1,74 sekuntia. Jälkikäteen ajatellen olisin voinut kirittää Gibliä kepeillä, mutta halusin ohjata ne testimielessä kauempaa. Tällöin Giblin pujotteluasento nousee edestä ylös. Pari isompaa kaarrosta tuli myös. Peräti kolmeen kohtaan tein persjätön, mitkä olivat sopivan väljiä livestreamistakin katsottuna. Gibli ei myöskään hakenut putkea takaakiertohypyn takaa. Niin, ohjasin sen viskillä.

(c) Yasmin Eklund

Lämmintä oli aamulla 20 astetta, lähtiessä jo 25 auton mittarin mukaan. Onneksi parkkipaikka oli varjossa ja siellä tuulikin. Hiekkakentällä kyllä kuumotti. Olin kastellut kisakaverini kotona ja pidin märkää loimea yllä. Bonuksena Gibli jäähdyttää itseään nurmikolla. Gibli jäähtyi yllättävän hyvin starttien välissä. Jos läähätys ei olisi asettunut, olisin jättänyt viimeisimmän startin menemättä. 

(c) Yasmin Eklund

(c) Yasmin Eklund

Tulosten perusteella tämä meidän rento testauslinja näyttää tepsivän. Eli saldo tänään tuplanolla, sij. 1. ja 5. Viikon kokonaissaldo on 6 nollaa, mikä on aika paljon. Kiitos Gibli.

***

Niin ja eilisiltana käytin Giblin eläinlääkärissä. Paino oli 23,2 kg, yllättävän paljon. Ei Gibli pullerolta näytä, mutta ehkä kylkiluiden pitäisi kuultaa enemmän? Näytin eläinlääkärille 2 pientä ihopattia, joista toista toukokuinen ortopedi kehotti seuraamaan. Minusta se tuntui samanlaiselta finniltä/talipatilta, mitä Giblille tulee (ja myös menee) muutenkin. Ohutneulanäytteiden perusteella ovat talipatteja, vielä tulee mikroskopoitu varmistus). Mutta eipä nyt näillä näkymin noiden takia tarvitse koiraa leikkuuttaa. Se tassun sunnuntainen vuotamaton haava umpeutui nopeasti. Epäilen sen tulleen ison muurahaisen puremasta, mikä piti aiemmin ihan kiskoa irti hätääntyneen Giblin tassusta.