torstai 30. kesäkuuta 2022

Fysioterapia

Toukokuun lopun Giblin käsittelyssä oli puhe, että varaan pari aikaa kuukauden välein. Tänään oli todettavissa molemmin puolin lapojen ja kaulan alueella kireyttä, painottuen vasemmalle puolelle. (Giblillä on vasemmalla puolen kaulaa reilun vuoden takaisesta putkeen osumisesta jäljet.) Vas. tricepsin nuppineulan kokoinen patti katosi hoidon aikana. (Se on se nahanalaiskudoksessa oleva nestekertymä, joka tulee ja menee.) Lantion alueella oli aiempaa lievempää kireyttä. Katsotaan kuukauden päästä uudelleen.

tiistai 28. kesäkuuta 2022

Uimista ja yhdet pienet treenitkin

Pyysin reilu viikko sitten sunnuntaina vielä etäeläinlääkärin mielipiteen patin hoidosta. Niillä ohjeilla jatkettiin. Tomban pattionkaloa huuhdellessa ja hoitaessa meni koko viime viikko. 3 x päivässä suihkutus, sitten laimennetulla Betadinella töpötykset ja hunajasuihke. Koko koti haisi kamomillalle ja ties mille rosmariinille, mitä eläinlääkäreiden suosittelemassa hunajasuihkeessa on. Onkalo ei tulehtunut ja lopulta juhannuspäivänä julistin koiran terveeksi. Niinpä Gibli sai uida lauantaina ja sunnuntaina. 

Tänään oli Tuulia Liuhdon valmennus. Nyt ongelma oli helle. Lopulta menin Giblin kanssa 2 x 2 minuuttia (8 ensimmäistä estettä) ja virtuaalikoiran kanssa itse loput. Gibli kesti hyvin tämän rasituksen.

 Huomiot:

  • Muista oma linja ja koiran linja!
  • Oma liike!
  • Mieti omat kriittiset pisteet.
  • Persjättöjäkin voi mennä, pään ei tarvitse kääntyä kokonaan.
  • Giblille toimii "Tässä!" ansaputken edessä.
  • Viivästetty pään kääntäminen toimii myös. 
  • Backlapissa koiran veto riman yli.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2022

FI AVA FI AVA-H Gibli

Giblin agilityvalioituminen vahvistui eilen. Kiitos, pikku Tomba.

lauantai 18. kesäkuuta 2022

Kisaputki jatkuu

En siis osallistunut senioreiden SM-kisoihin, kun en siitä alustasta tiennyt. Osallistuin sen sijaan kivituhkakentän kisoihin. Tuomarina oli Riikka Kankainen. Radoissa oli tekemistä, mutta toisaalta olivat myös soljuvia.

1. agilityradalla Gibli teki nollan ja sijoittui toiseksi. -10,19, 4,60 m/s. 

2. hyppyradalla myöhästyin rataantutustumisesta, kun sitä ei tehtykään pikkumaksien starttien jälkeen, kuten oletin, vaikka olin jo kisakirjeestä lukenut, että ei se niin mene. Ehdin kuitenkin tutustua jotenkin. Tuumin ennen suoritusta, että kierrätän yhden hypyn takaakierron "ulkokautta", jolloin rima ei ole koiralle niin pitkittäin. Koska radalla kuitenkin ehdin edelle, päätin kierrättää normaalina takaakiertona. Siitä rima. Myöhemmin käänsin valssin liian aikaisin, mistä kielto. 10 vp.

3. agilityrataa ennen satoi aika ravakasti, mutta onneksi pahin sade muuttui maltillisemmaksi meidän radan aikana. Siltä Gibli myös teki 0, millä sij. 5., -12,63, 4,91 m/s. Kärkeen jäätiin 5 sekuntia. Tehtiin ylimääräistä lenkkiäkin, mutta ei sentään 5 sekuntia. Pörrytin ja silittelin Gibliä.

Hieno kisaviikko takana!


Giblillä on ollut pitkään rasvapatti selässä, joka sellaiseksi tutkittiin ohutneulanäytteellä alkuvuodesta. Viime viikolla se lähti yllättäen kasvamaan. Pakkohan se on poistattaa, kun kolminkertaisti kokonsa. Sain leikkausajan tiistaille. Samalla heitin hyvästit metsä-uintiretkille ja kesäkisoille ja säälin Gibliä (ja kyllä itseänikin), kun taas on koira unessa ja pelottaa, mitä sieltä patista lopulta löytyy. Ja olisiko se pitänyt sittenkin poistattaa jo heti, mutta kun viimeisin vuosi on ollut yhtä sairauslomaa. No se patti nyt sitten räjähti itsestään ja talia siellä todellakin oli. Terv. Dr Paise. Minulla on käsitys, että ei sitä nyt tässä vaiheessa leikata, mikä nyt pelastaisi meidän kesän. Varmistan maanantaina. Ehkä sitten syksymmällä, jos on tarvis, ja samaan syssyyn voisi poistattaa hammaskiveäkin.

perjantai 17. kesäkuuta 2022

Nollavoitto!

Hienosti jatkui Giblin kisaputki eilisissä iltakisoissa, kolmannella peräkkäisellä nollavoitolla.

1. Agilityradalla Gibli teki nollan ja voitti, -15,03, etenemää ei tuloksissa näy (vielä). 


2. Toisella agilityradalla ohjaus hajosi heti alussa, ohjasin Giblin putkeen, kun piti A:lle.

3. Hyppyradalla Gibli ohjautui aika alussa takaakierron sijaan putkeen, vaikka jo kokosikin itseään hyppyä varten, mutta jatkoikin suoraan. Muuten olisi tehnyt nollaa. 

Paluumatkalla väistin ensin peuraa/kaurista niin, että aurinkolasit lensivät. Kohta moottoritiellä oli vielä ikävämpi tilanne - henkilöauton ja rekan kolari, missä kuoli kaksi ihmistä. Mietitytti vielä tänäänkin.

Huomenna olisi ollut senioreiden SM-kisat, mutta alusta ei nyt olekaan alun perin luulemani Janakkalan normaali tekonurmi, vaan jalkapallohalli. En riskeeraa alustan liukkaudella/liialla pidolla, joten jätetään ne väliin.

tiistai 14. kesäkuuta 2022

Ryhmävalkku

Liuhdon Timon opissa. 

Yritin ensin pitää Giblillä palkkaa muutaman esteen päässä, mutta se oli Giblille liian iso häiriö. Menimme sitten perinteisesti palkaten. Tulipa taas tärkeää oppia:
  • Katso ihan oikeasti niitä koiran linjoja. 
  • Jarrutuksella sain Giblin vippaukseen. Huomioi tämä, varsinkin jos pysähdyt jonkin hypyn vierelle.
  • Saksalainen toimii, kun olen oikeasti edestä pois.
  • Putki-putkiin Gibli irtosi hyvin.
  • Gabai-Zinn toimi.
  • Gibli kesti hyvin kepeillä tyhjään päin menemisen ja erkaantumiseni.
  • A-putkiansassa pakkovalssi-vastakäännös tarvitsi vielä viivästetyn päänkäännön.
  • A-putkikuviossa omat linjat auttoivat ohjauksissa, tarvittaessa käy "syvemmällä", jotta saat linjallasi vietyä oikeaan suuntaan. Putkijarru ajoissa!
  • Vippaus viimeisimmälle esteelle, voit lähettää kauempaa.

Kuvat P. Strübing

sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

Tuplanollavoitto-Gibli

Kermisen radoilla. En ole muistaakseni ennen ollutkaan. 

  1. Agilityradalla Gibli tiputti yhden riman, 5 vp ja sijoitus kolmas. Harmitti, nollalla olisi voittanut ja saanut agilitysertin. Kontaktit hyvät ja ohjattavuus muutenkin mainio.
  2. Agilityradalla Gibli teki nollaradan, voitti, sai SERTin, mikä oikeuttaa nyt agilityvalion arvonimen hakemiseen.
  3. Hyppyradalla Gibli teki myös nollaradan ja voitti.

Harvinaista herkkua koko päivä.

lauantai 11. kesäkuuta 2022

Hyvin lyhyt treeni ja Lysti unessa

Kävin hiekkakentällä hyvin lyhyesti, vireeseen huomiota kiinnittäen:
  • Kerran kepit avokulmaan ulkopuolelta ohjattuna, vastakkainen käsi testaten. Onnistui.
  • Kerran A ja keinu, kahdesti puomi
  • Putken jälkeen hyppy irroten ja takaa ohjattuna
Sen pituinen se.

***

Lysti tuli uniini. Varpaan ympäriltä oli irronnut nahka "kenkämäisesti" niin, että alta veresti iho. Joku sanoi, että "voit sinä sen Lystin lopettaa". Minä mietin, miten saan siveltyä sinkkivoidetta niin, ettei Lystiin koske. Tunsin tassut ja raajat sekä kyljet juuri sellaisina kuin ne aina turkin alta tuntuivat. Herätessä oli ikävä.

torstai 9. kesäkuuta 2022

10 vp

1 startti iltakisoissa. En uskaltanut ilmoittaa Gibliä ulos keinonurmelle, jonka liukkaudesta ei ollut tietoa, joten käytiin juoksemassa 1 agilityrata hiekalla. Hyväksi luettakoon virheettömät kontaktit (A ja keinu), avokulmakepit, 2 peräkkäisen suoran putken jälkeiset irtoamiset. Mutta pitihän se kymppi sitten taikoa yhden hypyn ympärillä kiemurtelemalla, kun Gibli ei sitä sitten poiminutkaan. (Jälkikäteen saadulta videolta näkyy, että keinulta tuli ansaittu 5 vp.)

tiistai 7. kesäkuuta 2022

Jos koira meinaa tukehtua palloon

Tällä videolla selitetään, kuinka pallo plumpsautetaan kurkusta pois.

Lisää tassua ja kisat

Näyttää siltä, että Giblin tassut eivät kestä suolaa. Torstai-iltana oikeaan etutassuun tuli ihorikko, samanlainen vetistävä rakkulainen ihottuma kuin Lystillä aikoinaan. Sen parantelussa meni sunnuntaihin saakka. 

Sunnuntaina käytiin metsässä, minkä alta paljastunut uusi tassunahka kesti.

Eilinen oli lepopäivä.

Tänään oli Tuulia Liuhdon treeni. Ennen en ole hänellä käynytkään. Miellyttävä tuttavuus. Tehtiin kevennettyä harjoitusta, koska illalla oli kaksi kisastarttia. Oli ensimmäinen varsinainen kesäinen päivä ja varsin lämmintä. Gibli oli mainiosti kuulolla. Onnistui vippaus, persjättö x 2, pakkovalssi. Opin myös lähettämään Gibliä vähän paremmin ja näkemään, milloin se on linjalla, jolla pitääkin. Sain apuja myös takaakierrolta laskeutumisen edessä olemisen välttämiseksi. Läksyksi jäi putkelta eteneminen, mikä on ollut ohjelmassa ennenkin.

Illalla oli 2 starttia.

Agilityradalla Gibli tuli puomin jälkeen yllättävän herkästi ohjaukseen, joten saatiin hylkäys esteeltä numero 3. Lopussa sama hyppy jäi hyppäämättä putken edessä. 

Hyppyrata ei ollut vaikea, mutta tehtiin miljoonahylkäys. Kepeillä (nro 9) Gibli sekosi askelissaan, siihen saakka oltiinkin tehty nollaa. Aloitettiin kepit alusta. Sitten työnsin Giblin väärään päähän putkea, ohitutin pituuden, seuraava hyppy väärin päin, uusi yritys, siivekkeeseen osuminen ja taisi vielä viimeinen hyppy jäädä hyppäämättä. 

Onpahan taivahan tosi, että jos on ollut 5 viikkoa käytännössä treenaamatta, ei ole minkään sortin tatsia, miten koira menee. 

Tassut sentään näyttivät kestäneen. Ja ilma oli nätti ja passeli, 21 astetta ja aurinkoista.

torstai 2. kesäkuuta 2022

Taikanäppi ja treenit

Maanantaina Gilberto Tomba pääsi varsinaisen taikanäpin käsittelyyn. Alun perin varasin ajan, siis jo pari kuukautta sitten, vasemman olan vuoksi. No nyt välissä oli 3 viikon kinkkaus ja kolmijalkaisuus. Käsiteltävää oli vasemman polven seudussa ja reidessä (tämä on se koukussa ollut kipeä jalka), oikealla vatsa- ja kylkilihaksissa ja vasemmalla olan seudussa. Olassa oli jo uutta osumaakin, kun vapun alla Ojangossa Gibli kaatui ja ryysti vasemmalla olallaan keinonurmea. Sitten löytyi vielä rintarangan jäykkyyttä, joka laukesi, kun koiran lihakset ja faskiat oli käsitelty. Tämän jälkeen turkki tuntui sormiini löysältä, kuten kuuluu. Koiruus siis reagoi käsittelyyn hyvin. Jatkamme kuukauden päästä tutulla fysioterapeutilla. Voin itse "haravoida" Gibliä kolmisen kertaa viikossa.

Tiistaina oli lepopäivä. Keskiviikkona kävimme metsäkävelyllä. 

Tänään kävimme treenaamassa. Ei taaskaan ollut ohjelmaa, mikä on aika huono ilmiö noin niin kuin tavoitteellisen harrastamisen kannalta, mutta kun on iloinen siitä, että koira on hengissä, niin hömpötellään ja nautitaan tässä vaiheessa.

  • A x 1
  • Puomi x 3
  • Kepit x 2 (lähetys kaukaa)
  • Hyppyjä kauempaa ohjattuna, sis. takaakierto ja ulkoapäin ohjattu takaakierto, jolloin voin olla kaukanakin. 
  • Valmis lelu saa Gibliin ihan eri vaihteen. Sitä pitää jatkaa.