torstai 30. huhtikuuta 2020

4995 - 187 - 48 - 211

Otsikossa taasen Suomen todetut tartunnat, sairaalassa olevat, tehohoidossa olevat ja menehtyneet.

Olemme käyneet metsälenkeillä, mutta huomattavasti normaalia lyhyempiä reissuja, jotta Lysti ei rasitu liikaa. Se alkaa tosin olla normaalin oloinen.

Gibli on harjoitellut esineiden ilmaisua. Niihin tuli uutta intoa, kun palkkasin lelulla. Tässä pitää kyllä taiteilla liian innon ja tarkkuuden välillä.

Lysti teki kaksi pitkulaista esineruutua ja fiksuna tyttönä toi molemmat 2 esinettä samalla kertaa. Oi rakas Tikkinen!

Giblin kanssa treenasin myös tottista: seuruuta ja jäävät. Seuraamisessa ollaan aika lailla palkassa kiinni yhä. Maihinmenoja otan lenkin yhteydessä ihan noin yleishallinnan kannalta.

Gibli myös pujotteli pihassa 6 kepillä ja jumpattiin hypyllä käännöksiä ja takaakiertoja.

lauantai 25. huhtikuuta 2020

4395 - 199 - 61- 177

Yllä on taas Suomen koronaluvut: todetut tapaukset, sairaalahoidossa olevat, teholla olevat ja menehtyneet.

Suomi onnistui käyrän latistamisessa. Silti inhottavan odottavat tunnelmat jatkuvat. Kaupassa käyminen on yhä epämiellyttävää. Vianor oli kyllä upea! Lupaustensa mukaisesti vaihto onnistui kontakteitta. 

Tämä on mielenkiintoinen ja minusta ahdistava dokumentti siitä, kuinka Kiina, Taiwan ja Japani ovat ratkaisseet ongelman. Linkki vie Yle Areenan sivuille. Sittemmin Japaniin on julistettu hätätila ja ensihoidon tilan on kuvattu "romahtaneen".

Katsoin nokkelaa videota Youtubesta, missä "maalis-huhtikuun henkilö" tulevaisuudesta kertoi äimistellen ja naureskellen tammikuun henkilölle, millaista elämä tulee olemaan parin kuukauden kuluttua. "Ai että olet lähdössä matkoille... - Eheiiii... - Ai kiire harrastamaan...? - Eheiii..." Onhan tämä muutos ollut ällistyttävä: työt, kaupassa käyminen, harrastukset, matkustaminen, jne.

Lysti toipuu, mutta on yhä väsynyt. Ruoka maistuu ja maha toimii normaalisti. "Lenkeillä" se väsähtää nopeasti. Eilen käytiin lyhyttä (200 m?) metsätietä pitkin rannalla. Käveltiin hitaasti. Alun se oli pirteä. Palatessa se väsähti ja kannoin sitä jonkin matkaa autolle. Harmitti, että olin antanut sen olla irti, mutta ajattelin sen osaavan itse määrittelevän tahtinsa parhaiten.

Gibli on harjoitellut esineiden ilmaisua. Muuten en pääse kehumaan treenien määrää.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Lysti-parka sairastaa

Viime viikolla Lystin maha kävi löysäksi. Ajattelin, että on jotakin "normaalia". Viikonloppuna yöt alkoivat olla levottomia öisine pihalla käymisineen, mutta muuten Lysti oli pirteä ja ok. 

Maanantaiaamuna ruoka ei maistunut, mikä oli poikkeuksellista, ja aloin uumoilla pahempaa. Tikkinen teputti ympäriinsä läähättäen ja yhtäkkiä se oksensi veristä limaa. Soitin eläinlääkäriin, jonne päästiin pian. Sanoin epäileväni haimaa. Peruin töitä. Ennen eläinlääkärille menoa Lystin ripuloi verta. Meidät ohjattiin sivuovesta suorinta tietä tutkimushuoneeseen. Otettiin verikokeita, missä ei heti ollut hälyttävää, osa lähti eteenpäin. Vatsa ultrattiin tarkasti, vähän oli haimassa lievää muutosta, muuten ok. Lysti oli tipassa tunnin ja sai eri lääkkeitä. Päästiin kotiin. Hoito auttoi: levottomuus, läähätys, oksentelu ja ripulointi jäi. 


Eilisiltana maistui jo ruoka. Väsynyt Lysti on ollut edelleen, mutta ei läähätä tai teputa eli ei sillä lailla ole kipeän oloinen. Tänään tuli labrat. Haimatulehdus: cPL on yli 2000, kun pitäisi olla alle 400, TLI yli 50, amylaasi 5623 (<1264) ja CRP 35 (<10,7). Lepoa, nestettä, hiilihydraateista ruuan energia. Keitin riisiä seitin kanssa väljässä vedessä. Se oli iltaruoka. Siklosporiini voi altistaa haimatulehdukselle, mutta on mennyt vuosia ongelmitta. Jatketaan sitä hissun kissun ja toivotaan, että haima rauhoittuu.

Giblillä olen jatkanut esineiden ilmaisujen harjoittelua.

torstai 16. huhtikuuta 2020

3369 - 215 - 76 - 75

Otsikossa Suomen viralliset koronatartunnat, sairaalahoidossa olevat, joista teholla oleva ja lopuksi menehtyneet. Nyt sitten odotelen miedon alkulaineen jälkeen suurempaa aaltoa ja rajoitusten kiristämistä. 


Ilmaisuja

Tein Giblille eilen ja tänään lyhyet jäljet, joissa pääpaino oli esineilmaisuissa. Gibli ei esineistä välitä, ehkä tökkää kuonollaan ja jatkaisi vaan jäljestystä, ellei sitä pysäyttäisi mm. ruuan voimin, käskisi maihin, yrittäisi kehua ja kohta kiskoa takaisin kuononsa nuuskutuksen voimasta sivulle kallistuvaa koiraa, että "älä vielä mee". Sen jälkeen se jatkaa ja kun jäljen päässä kerron, että nyt koko jäljestys loppui, se jäljestää vielä takaisin autollekin jäljentekijän jalanjälkiä pitkin. Ehkä se nauttisi superpitkästä jäljestä, joka ei lopu millään. Vähän kuin oikein lämpimässä merivedessä kelluessa olen joskus miettinyt, että tässä sitä ollaan, tämä on yksi parhaista elämyksistä eikä ole pakko lähteä mihinkään.

Eilen jumppasin koiria: Giblille jyrkkiä punnerruksia ja molemmille vadin kiertämistä etujalat vadilla.

***

Episodi lentoliput Veronaan: Lentoyhtiöltä tuli sähköposti, jossa kysyttiin, haluanko kaikki rahat takaisin vai uudet lentovaraukset. Haluan rahat, koska matkustelusta ei voi tietää. Ilmoitin luottokorttiyhtiölle, että taitaa asiat järjestyä sittenkin alkuperäisen palveluntarjoajan toimesta.

Ja niska: nyt neurokirurgi miettii, mitä nikamieni välistä lurskuavalle materiaalille tehdään.

maanantai 13. huhtikuuta 2020

2974 - 235 - 77 - 56

Otsikossa Suomessa vahvistetut tartunnat - sairaalassa olijat - tehohoidossa olevat ja menehtyneet.

Lehtiä lukiessa tulee vaikutelma, että taloudellisista syistä rajoituksia puretaan. Kunpa nyt maltettaisiin odottaa, jottei turhaan tapettaisi ketään. Lykkäämisen myötä ehdittäisiin saada lisää kelvollisia suojuksia, potilasmäärän rajallisuus saisi ehkä tehohoitopaikat riittämään, riskiryhmiä ei sairastutettaisi turhaan ennen parempia hoitokeinoja ja etenkin saataisiin aikaa oppia, kuinka koronaa hoidetaan. Maailmalta tulee koko ajan uusia innovaatioita.

Koiranpennut Gibli ja Usva 
Eilen satoi räntää. Kävimme silti metsälenkillä. Matka taittui osin kuraista maantietä pitkin, minkä vuoksi pesin koirat, taas. Leikkasin ja harvensin Lystin karvoja mahan alta. 

Illalla jumppasin koirat:
  • Jumpparadan rakensin maton päälle: pehmeältä makuualustalta jumppatyynylle, miltä rahille, jolta alas pesuvatiin, matolle ja takaisin. Molemmat koirat tiesivät kuin taikaiskusta mitä tehdä. Lysti hyppäsi rahilta pesuvatiin yhdellä tassulla, Gibli laskeutui vatiin hallitusti kaikilla 4 tassullaan.
  • Molemmat pyörivät vadin ympäri etujalat vadilla. Lysti on tässä yhä liukasliikkeisempi kuin Gibli.
  • Gibli pyöri tuolin jalan ympäri pehmeän makuualustan päällä
  • Gibliä punnerrutin takajalat rahilla, etujalat vadin päällä.
  • Nostelin molempien ristikkäiset jalat pehmeän makuualustan päällä. Jalat nousevat niin kevyesti, että liikeen saisi ehkä opetettua automaattiseksi?
Alle liitin kuvan muutaman viikon takaa, kun alkoi jo vähän kuumottaa, milloin kävely vaihtuu uimiseksi.

lauantai 11. huhtikuuta 2020

2905 vahvistettua tartuntaa Suomessa

235 sairaalassa, joista 80 teholla. 49 kuollutta. Ruotsissa lentoemäntiä koulutetaan 3 päivässä sairaala-apulaisiksi. Uudenmaan rajojen avaamista ei ehkä jatketa, vaikka Suomessa kuuluu loppuvan hengityssuojat.

Eilen ja tänään Gibli on saanut jäljestää metsässä. Keppejä se ei vielä ilmaise, on ilmaisemisen opettaminen yhä jäänyt. Lystin kanssa olen uudella kierroksella kerännyt merkausnauhat ja tavarat jäljen varrelta.

perjantai 10. huhtikuuta 2020

Esineruutuakin

Ensin koronan luvut: Suomessa virallisia tartuntoja 2605, 244 potilasta on sairaalassa, joista 82 teholla. Kuolleita Suomessa on nyt 42.

Eilen levisi uutisia Huoltovarmuuskeskuksen tilaamista hengityssuojaimista ja erityisesti virkamiehiltä harvinaisen rohkeasti valittu toimitusketju. Joku kirjoitti kivasti, että saatiin "kone täynnä roskaa". Sitä varmasti puidaan pitkään.


On ollut hyviä ilmoja. Kolmena päivänä olen tehnyt esineruudut sekä Giblille että Lystille. Gibli tuntuu rakastavan hajuhommia ja kun aavistaa, mitä tuleman pitää, jäljestää tarmokkaasti jo autolta maastoon. Sen kanssa pitäisi oikeasti skarpata jäljen tai erikoisjäljen kanssa. Lystikin tykkää, mutta tuntuu hömpöttelevän enemmän palkan voimalla.

Olen myös jumpannut
  • Giblille jyrkkiä punnerruksia pitäen huolta siitä, että paino ei jää liikaa taakse
  • Etuosan vahvistusta pitkittäisriman yli
  • Kyykkyjä
  • Tasapainoilua jumppapallon päällä
  • Kieputuksia tuolin ympäri

sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

"Aurinko rassaa silmiä ja linnut karjuvat puissa."

Kaunis keväinen päivä oli tänäänkin ja kyllähän siitä oikeasti pystyi jonkin verran nauttimaan, mutta kovalta tuntuu nyt maailma. 

Suomessa on tänään 1927 varmistettua tartuntaa, sairaalassa 209 potilasta, joista teholla 76. Tauti on nyt niittänyt 28 ihmistä. Italiassa on kuollut 77 lääkäriä.

Suomessa kaavaillaan strategian muutosta singaporelaiseen suuntaan: maata avattaisiin, ja tilalle tulisi ehkä enemmän testausta ja tarkempaa kontaktien jäljittämästä mm. kännykkäsovelluksen avulla. Tulisi ne kasvomaskit jo pakollisiksi (henk.koht. mielipide). Mitä vähemmän viruspartikkeleita tuolla lentää, sitä vähemmän niitä on sairastuttamaan. Jotenkin inhottaa, että haetaan eristämisen tasapainoa myös taloudellisten seikkojen vuoksi, mikä maksanee ihmishenkiä. 



Jumppasin aamulla koirat. Mehän kävimme ft Pitkäsen Tanjan Move Well:in jumppakursseja ja jatkamme yhä jumppia. Tärkeää on mm. palkan suunta alhaalta (jotta päätä ei aina väännettäisi yläviistoon).

Tässä videoita: 1. jumppa ja tässä toinen. Iltapäivällä kävimme pitkällä metsälenkillä.

lauantai 4. huhtikuuta 2020

Kevään ensimmäinen kyy

Oli lunta maassa monessa kohtaa. "Täällä on muuten just sen näköistä, että käärmeitä voisi pötkötellä. Olisipa hommaa kantaa koira autolle. Ja tuossa on muuten kyy!" Kuvan pitäisi suurentua klikkaamalla. Luminen tie juuri rajautuu kuvasta pois. Loppulenkki meni tienvieruksia tarkkaillen ja koiria pois sieltä hätistellen.


Koronatilanne Suomessa: 1882 varmennettua tapausta, sairaalassa 187, joista teholla 73. Tautiin on menehtynyt 25. Yhä iskee ajoittain olo, että onko tämä kaikki tottakaan.

Kaularankani pullistuma meni jatkokonsultaatioon.

torstai 2. huhtikuuta 2020

1518

Nyt on Suomessa 1518 virallista tartuntaa, 160 sairaalassa, joista 65 teholla, ja 19 kuollutta. Maailmalla on nyt yli miljoona virallista tartuntaa.


Keväisten ilmojen jälkeen satoi lunta ja vettäkin. Varmuusvarastoista haettujen suu-nenä-suojien kuminauhat ovat hapertuneet. Minusta on hienoa, että eläinlääkärit ovat kartoittaneet, paljonko hengityskoneita riittää ihmisten tarpeisiin, jos on tarvetta.

Jumppasin illalla koirat: 
  • Etujalkojen siirrätin sivuttain tyynyltä toiselle, takajalat oli Giblillä rahilla, Lystillä maassa.
  • Gibliä pyöritin molempiin suuntiin pehmeällä alustalla "rimojen" yli.
  • Molemmat pyörivät ympäri etujalat vadilla.
  • Gibli laskeutui upeasti rahilta vatiin. Lysti siirsi tasaisella etujalat vatiin.
  • Molemmille etujalat rahilta pallolle ja takaisin.
  • Molempien kaularankaa pyöristin/venytytin alaspäin tasapainopallon päällä.