sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Eri juttuja

Tokoilin molempien kanssa pihatiellä. Hyvin on opit molemmilla muistissa. Lysti muisti myös, kuinka hypätään käsieni muodostaman renkaan läpi. 

Eilen lumikenkäilin pellolla. Tulipa käytettyä kauan himoitsemiani ja viime talvena ostamiani lumikenkiä edes kerran tänä talvena. Lunta on virallisesti 45 cm, mikä tarkoittaa kunnon hankea paikoissa, minne tuuli lunta kuljettaa. Lysti tuli perässä tai polkuja pitkin, Lykky liikkui enemmän Camel Boots -hengessä.

Tänään kävimme tarpomassa jäällä. Siellä oli vettä. Hetken pilkahtanut aurinko hävisi pilvien taakse, mikä sinetöi kivan keväisen retken lopun. Kotona on jumpattu. Huomenna varmaan levätään ihan kokonaan.

She's got the look.


lauantai 27. helmikuuta 2016

Onnea viisivuotias Lykky!

Yhteistä elämää melekosen mänijän kanssa on kertynyt kohta viisi vuotta. Lysky on tinkimätön koira, joka tarjoaa huikeita elämyksiä ja opettaa katsomaan peiliin. Jos minulla olisi työ, johon tarvitsisin itseään säästelemättömän tekijän tai kaverin autiolle saarelle, valinta olisi selvä. Linna on kirjoittanut oivan repliikin Antti Rokalle Tuntemattomassa sotilaassa:

"Kuule, vänskä. Mis sie tarvitset oikei hyvvää miestä. Täs siul on sellane." 

Kaikki alla olevat kuvat on otettu huhtikuussa 2011.








Arkielämän taitojakin on tullut opittua. Näin Lykky lähtee suihkuun:


perjantai 26. helmikuuta 2016

Koskelman Riinan opissa

Saatiin Riina koutsaamaan. Otin Lykyn. Oli hyödyllistä: kertausta, uutta asiaa ja perusteellista ohjeistamista.

MUISTA!
  • Valsseissa käänny ja jatka eteenpäin. (Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta on vaikea toteuttaa.)
  • Poispäinkäännöksen J
  • Pakkovalssissa sijoittuminen ja lähtö
  • Japanilaiset ajoissa
  • Katseen merkitys päällejuoksuissa ja takaakierto-päällejuoksuissa
  • Vastakäännös-Kabai-systeemi
  • Älä mene liian lähelle esteitä. Säästät aikaa & askelia ja infoat koiraa paremmin.

torstai 25. helmikuuta 2016

Lysti treeneissä

Lystikin kanssa treenasimme tänään ryhmätreeneissä. Mentiin sunnuntaista rataa eri kuvioin. Heti eka radan vedimme kisamaisesti. Siitä olisi tullut hylly, koska ohjasin Lystin poimimaan yhden ekstrahypyn ennen maalihyppyä. :) Tällä otoksella niistot eivät sujuneet ja takana leikkaamisessa olin myöhässä. Mutta Lysti otti hyvin kontaktit ja kesti keinulla erkanemiseni.

Toiselle kierrokselle ohjausvirheeni korjattiin. Nyt niistot sujuivat eikä poimittu ekstrahyppyä, tosin takana leikkaaminen ei onnistunut vieläkään. Palkkasin Lystiä kontaktin alastuloille.

Tauon jälkeen testasimme A-hyppy-putkikuvioon erilaisia ohjauksia. Tein persjättöä ennen ja jälkeen A:n, mukavasti onnistuivat. Muista, että Lysti tulee suoran putken lujaa! Hulmahti turkki lahkeissa. 

Lykyn kanssa kävin päivällä hiljaisella metsälenkillä. 

Soitin eläkevakuutuslaitokseeni. Osakuntoutustuen käsittelyyn menee reilu kuukausi vielä. Maaliskuussa en saa enää Kelalta osasairauspäivärahaa. Kysyin virkailijalta, mitä sitten teen. "Ota sairauslomaa." Näin sitä Suomi saadaan nousuun! Ajattelin vähän taloudellisemmin ja yritän rimpuilla täyttä työaikaa, mutta lyhennän viikkoja ja päiviä viime vuonna käyttämättä jääneiden vuosilomapäivien (14 kpl) ja ylityötuntien turvin. 

tiistai 23. helmikuuta 2016

Eläinlääkärissä ja treeniä

Eilen eläinlääkäriä viihdytti Lykky. Pakkasten jälkeen aloin kiinnittää huomiota, että se pissii lenkillä useammin kuin ennen. Lystihän merkkailee ja Lykky alkoi tehdä samaa. Tulehduksen poissulkemiseksi vein viime viikolla näytteen eläinlääkäriin. Ei siellä tulehdusta ollut, mutta punasolut ++. Sen jälkeen avautuu vähemmän helposti hoidettavien diagnoosien maailma, joten koiruus oli kiikutettava jatkotutkimuksiin. Se syynättiin läpi mm. ultraäänellä ja muulla harvinaisen perusteellisella tutkimisella. Koska kaulan alla olleet imusolmukkeet pullottivat perjantaina, eläinlääkäri tunnusteli kaikki imusolmukkeetkin läpi. Kaulan alta löytämäni möykyt ovatkin sylkirauhaset, jotka voivat ajoittain turvota. Syynin lopputulos oli terveen koiran paperit. Koira veti eläinlääkäriin sisälle tassut luistaen. Pois se tuli ihan yhtä kiireellä, vaikka tutkimuksiin suhtautui kiltisti. Voi toista. :S Käynnin jälkeen olisin antanut Lykyn tuulettaa jäällä elämän jatkumista, mutta siellä oli vettä niin paljon, että käännyin takaisin kahlattuamme sohjossa 50 metriä.

Sitten puran tämän päivän treenit. Otin vain Lykyn mukaani, koska ajattelen treenata Lystin torstaina. Sunnuntaisella radalla harjoittelimme putki-puomi-erottelua, puomin ylösmenoa (pari huonoa osumaa, pari hyvää osumaa, argh), kontaktien alastuloja ja tiukkoja käännöksiä. Kun yleensä treenien jälkeen on "elämää suurempi" olo, nyt jäi "tulipahan käytyä" -fiilis. Koira sentään näytti tyytyväiseltä.

Eilen kävin 1,5 viikon tauon jälkeen kuntosalilla. Selkä ja niska ovat oireilleet aika pahasti viimeisinä parina viikkona, vasenta yläraajaa olen välillä pitänyt koukussa rinnan päällä, jottei hermokipu juili sormiin. Ylimääräisiä pinnistelyjä on pitänyt välttää. Kuntosalilla on turha käydä, jos ei mitään pysty nostelemaan ja muista ponnistuksistakaan niska ei tykkää (esim. reisiprässi). Tein sitten vähän jotakin. :/ Pilateksen jo lopetin, koska en voi rullata selkää enkä niskaa enkä ojentaa vasenta kättä suoraksi, koska niistä tulee hermosärky. Vähän tympii, jos/kun laji kerrallaan karisee pois. Viime viikolla sain akupunktiota ja kinesioteipit sekä niskaan että alaselkään. Hoidot jatkuvat joka toinen viikko. Eläkevakuutuslaitos miettii yhä, myöntääkö osakuntoutustuen vuoden loppuun. Kiva olisi päätös saada. Tarkoitus oli jatkaa sen turvin töitä 1.3. alkaen.

Kesäkuussa 2015 radan jälkeen (c) Heikki Jalli

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Lystikille menestystä plus ulkoilua ja treeniä

Ensinnäkin Miun Mössykkäin yllätti Suomen Belgianpaimenkoirayhdistyksen vuoden agilitykoira -kilpailussa kovassa seurassa. 


En ole ollut pokaalien perään. Jotenkin olen pitänyt joutavana touhuna niiden hakemistakaan, mutta havahduin kiertopalkintojen hienouteen viime syksynä seurakaverin heräteltyä, että katso nyt, mitä saamissasi pokaaleissa lukee. Palkintopystien kyljessä oli monen upean koiran nimi, osassa rimpsu alkoi viime vuosituhannelta. Herkistyin nimiä lukiessani, kun tajusin, millaisia ilon ja yhteistyön hetkiä hienot eläimet ovat omistajilleen antaneet. Tuntui hienolta saada Lystin nimi sellaisen luettelon jatkoksi. Niin Lysti tavallaan jää ikuisesti elämään ja ehkä joku muistaa sen sitten joskus pokaalin kaiverruksia tarkastellessaan. :')

FMBB-joukkueeseen (belgien MM-joukkue) haku meiltä jäi. En huomannut hakuilmoitusta. Lisäksi olin aiemmin ajatellut haun olevan turhaa, koska en voi Lystiä laittaa lentokoneeseen eikä selkä kestä ajaa Ranskaan + kesätassuvaivainen koira olisi ollut kipeä silloin kuitenkin. Niskan takia en voinut osallistua rotumestiksiin, joten ne pisteet jäi yrittämättä. Vaikka lähelle menneitä ei lasketa, niin aika likellä joukkuueseen pääsyä Lysti silti olisi ollut, vaikkakin pisteet sinne lasketaankin vähän eri tavalla. 

***

Ulkoiluihin ja jumppiin sitten. Perjantaina kävin jäällä Lykyn kanssa. Siellä ei ollutkaan vettä niin paljon kuin olin kuvitellut. Uusin reissun Lystin kanssa eilen. Siitä tulikin Lystille hyvää jumppaa. Lunta oli reilu 10 cm ja Lysti ravasi suurimman osan matkasta, sen mitä ei laukannut lelun perään. Kotiin levitin rakennustikkaat. Lysti suhtautuu niihin yhä epäluuloisesti, Lykky melkein teputti päästä päähän. Tosin sillä on hyvä matikkapää, pysähtyi samaan kohtaan, mihin tikkaat viimeksi loppuivat. ;) Koirat hyppäsivät tasajalkatreenit ja venyttelivät mekka-asennossa. Bondia katsellessani hieroin Lystin.

Tänään oli seuran valmennus, missä meitä opetti Marja. Otin Lykyn. Rata tarjosi takaakiertoja mm. kontaktien jälkeen ja putki-puomierottelua. Tehtiin radasta erilaisia versioita, mistä toisella pääsin treenaamaan ja vahvistamaan puomin ylösmenoa ja myös inhoamiani takaakiertojen ohjauksia ulkokautta venäläisittäin. Yllättäen ne toimivat tänään. Tässä on videot: osa 1 ja osa 2.

torstai 18. helmikuuta 2016

Ryhmätreenit

Mentiin viime viikonlopun rataa erilaisissa pätkissä.

Otin ensin Lykyn. Sen kanssa vahvistettiin itsenäistä suorittamista ja palkattiin niistä myös. Tätä tehtiin kepeillä. Keinun jälkeistä takaakiertoa harjoiteltiin eri tavoin. Puomin ylösmeno tuotti eniten tuskaa. Lähestyminen oli muurilta eikä tassu sattunut millään oikein. Palkan avulla saatiin lopulta toivottuja suorituksia. 

Toiselle kierrokselle otin Lystin. Sen kanssa leijeröin kepit. Ensin sekin sai palkan kepeiltä, sitten ratapätkän jälkeen. Ajoissa olleella vastaanottovalssilla tuli ihan flow. :) Keinulle pysähtymisestä Lysti sai palkkaa ja senkin kanssa menin sen jälkeisen takaakierron, päällejuoksu-persjättönä. Lopuksi leijeröin puomin ja A:n. Upeasti Lysti ne hoiteli.

Kotiin ajelin jäätävässä tihkusateessa ja hain vielä kalkkunaa koirille syötäväksi. Nyt on pakkanen täynnä heppaa ja kalkkunaa. 

maanantai 15. helmikuuta 2016

Agilitya

Tänään vietän vapaapäivää. Siitä meni pieleen yksi tärkeä osio, koska heräsin aamulla kännykän herätykseen. Olin unohtanut laittaa sen pois päältä. Olisin varmaan nukahtanut uudelleen, ellei olisi harmittanut liikaa. :)

Agilityhallilla oli Mustosen Saijan valmennuksen rata. Otin molemmat koirat halliin. Lystin pidin huilivuorollaan kiinni. Lykkyä pidin irti aidan takana ja sieltä se kerran tuli harrastamaan tupla-agilitya. Käskin sen aika möreällä sävyllä takaisin aidan taakse. Sitten pysyi.

Lystin kanssa panostin alastulokontakteihin ja palasin palkkaamaan ruualla hyvästä 2 on offista. Harjoittelimme keppikulmia ja itsenäistä pujottelua. Japanilaisia treenasimme. Kaiken kaikkiaan Lysti teki hyvin ehjää rataa koko ajan.

Lykky kaatoi heti alkuun kahdesti pituuden kalikan, johon paneuduimme joksikin aikaa. Vahvistelin sillä lähtöä ja itsenäistä pujottelua. Treenasin myös japanilaista. Yritin ohjata ulkokautta takaakiertoja, en edelleenkään pidä ohjauksesta eikä sen onnistumisprosentti hyvä olekaan.

Sitten nautimme talvisäästä ja hiljaisuudesta. Kohta voin kaivaa esiin lumikengät, joilla tulee toivottavasti käveltyä edes kerran tänäkin vuonna.

lauantai 13. helmikuuta 2016

Jumppaa

Olemme ulkoilleet, mutta myös jumpanneet. Hain varastosta pitkät tikkaat, joista tuli kavaletit. Lysti huilasi eilen fysioterapian jäljiltä, mutta Lykky aloitteli.


Tänään Lystikin sai kokeilla. Se oli alkuun hyvin varovainen ja muisteli kesäisiä portailla kiipeämisiä. Lykky näytti mallia. Silläkin tavoittelen kunnollista vuoroaskellusta.


torstai 11. helmikuuta 2016

Etäohjaus jatkuu ym.

Fysioterapeutti käsitteli tänään Lystin, joka oli paremmassa kunnossa kuin loppuvuodesta. Enää ei löytynyt sillä tavalla kuumottavia kohtia ja koira reagoi hyvin käsittelyyn. Luultavasti sulan ajan kipeätassuköpöttelyt vaikuttivat aiemmin sen tilaan. Saatiin venyttelyohjeen plus kaksi harjoitusta jatkoon: istuma-seisoma-juttu ja askelharjoitukset kavaleteilla tai portailla. Samoja voin tehdä myös Lykyllä ja lisätä vaikeusastetta pehmusteilla. 

Ryhmätreenissä mentiin etärataa. Lykyn kanssa keskityttiin etäältä taakse ohjaamiseen. Taakse työntäminen vaati palkka-apua, sitten alkoi sujua. Ulkokautta ohjaten takaakierto sujui aluksi hyvin, sitten tuli katkera jumivaihe ja lopulta saatiin onnistuminen. = Vaatii harjoitusta. Tulen käyttämään sitä varmaan silloin, kun on aivan pakko.

Selkä on ollut veemäinen eikä niskassakaan hurraamista ole. Työviikoilla on pakko syödä vahvoja särkylääkkeitä yötä vasten, jotta saan rauhan jalkoihini ja/tai käteeni. Kun tauotan lääkkeiden ottoa esim. viikonlopuiksi, kärsin vieroitusoireista. Niihin kuuluu ihana flunssankaltainen olo, kananlihaväristykset ja sekaisin oleva maha kruunattuna univaikeuksilla. Ratkaisu olisi syödä lääkkeitä jatkuvasti, mutta tunnen oloni normaalimmaksi ilman. Phuuh.

tiistai 9. helmikuuta 2016

Etäohjausta

Kaduilla ei voi kävellä liukkauden vuoksi. Jäätikön päällä lilluu vettä. Vaikka itse kestäisin pystyssä, koirat eivät. Niinpä ne tänään haistelivat ja kaivoivat pihaani normaalilenkin sijaan. 

Kävin Lykyn kanssa hallilla. Siellä oli rata, jolla treenataan etäohjausta hyppyjen ja putken avulla. Lykky menee innolla. Opettelun aihetta antoi takaakierto kaukaa. Lähempää Lykky lukee parhaiten taakse työntämistä, kauempaa poispäinkääntöä sisäkädellä tai sylkkärin tapaista. 

Lystille pistin eilen siedätyshoitoa. Olen lisännyt Propalinin kolmeen annokseen per päivä. Sillä tiplat vähenevät selvästi. 

lauantai 6. helmikuuta 2016

Urakoimassa

Olin tänään agilitykisoissa molempien kanssa. Alun perin ilmoitin Lykyn hyppärille & agilityradalle ja Lystin kahdelle agilityradalle. Näin minulla olisi ollut kaksi koiraa vain keskimmäisessä kisassa. Myöhemmin tajusin, että jos haluan kitkeä Lystin lähdöstä varastelua, minun on paras tehdä se hyppärillä, joten ilmoitin sen myös hyppärille. Lykky oli nro 11 ja Lysti 30. Hyppärillä välistä puuttui useita koiria, joten vaikka aika liukkaasti palautin Lykyn autolle, Lysti piti riisua sukkelaan, jotta ehdin sitä vähän lämpätä kuulutuksia kuunnellen.

Tuomarina oli Arto Laitinen. Pidän hänen radoistaan ja nytkin ne olivat mukavia.

Hyppärillä oli alun valssikiemuroiden jälkeen kepit. Huusin Lykylle keppikäskyä enkä kuullut edes omaa ääntäni, sillä juuri sillä hetkellä hallissa raikui koirien haukkumakuoro. Lykky jatkoi hypylle ja se oli hylkäys. Myöhemmin radalla olin kerran väärässä kohtaa ohjaamassa, jolloin Lykky haki väärän hypyn. Muuten tehtiin tuomarin suunnittelema rata.

Kohta yritin Lystillä samaa rataa. Nollalla mentiin pitkälle, kunnes jouduin takana leikkaamaan putkella. Normaalisti vauhdilla putkiin imevä Lysti ehti nähdä suuntani muutoksen, kurvasi putken suulta sen verran, että sai kiellon. 5 vp siltä radalta.

Agilityradalla piti heti keppien jälkeen kääntää koira suoran putken toiseen päähän. Sitä seurasi takaakierto, A, hyppy, putki, miltä keinulle. Sen jälkeen mentiin slalomia, uusi takaakierto ja putki-puomi-erottelu. Lykky teki tähän saakka nollaa. En odottanut, että se lukitsi puomin, joten tästä hylkäys (ja kotimatkalla ohjausidea, joka olisi tämän virheen vienyt). Muuten nolla. Tämä rata tuntui hyvältä. Saatoin juosta vapautuneesti ja Lykky piti rimat ylhäällä. Se myös otti kontaktien ylösmenot ja alastulot hienosti, vaikka tuntui niin ruudikkaalta startissa, että epäilin käskyjeni voimaa.

Lysti hylkääntyi samalla radalla keppien jälkeen. Se ei tullut ohjaukseeni, vaan sujahti taakseni väärään päähän putkea. Muuten sekin olisi tehnyt nollaa.

Kolmas rata oli agilityrata, johon osallistuin vain Lystillä. Lysti otti kontaktit hyvin ja tuli ohjauksiin muutenkin kivasti. Maalissa tuuletin nollaa. Turhaan. Tuomari oli antanut virheen A:n alastulolta. Joko sanoin, että otti päähän? Pitää toivoa, että joku kerta maalissa luulen, että tuli vitonen, mutta onkin nolla, kuten on joskus käynytkin. Kait joku jossakin jonkin tasapainon näihin laskee? ;)


En nyt oikein tiedä, miten pitäisi suhtautua kahdella koiralla kisaamiseen. Kivempaa se joka tapauksessa näin on kuin kisata eri luokissa eri päivinä. Toisaalta tällä systeemillä en ehtinyt nähdä muiden suorituksia kuin vasta viimeisellä radalla. Niistäkin oppisi. Toivon, että saisin Lystille 2 agilitynollaa sukkelaan, jotta voisin jättää sen hetkeksi kisatauolle ja keskittyä enemmän Lykkyyn. Lykyllä kannattaa jatkossa kisata kaikki startit. Nytkin tuo kolmas rata jäi kutkuttamaan - ehkä just se olisi ollut Lykylle sopiva?

Rataantutustumisessa keskityin vain Lykyn ohjaamiseen. Koiran vaihdettuani mietin, mitä muutan Lystille. Lystiä kiritin enemmän ja ohjasin jämäkämmin. 

Päivän hyvät
  • 5 ehjää rataa, joissa jokaisessa yksi pikkuvika.
  • Lystin ja Lykyn kontaktit
  • Rimat
  • Kepit molemmilla
Kehitettävää
  • Muista olla Lystille jämäkämpi!

perjantai 5. helmikuuta 2016

Pieni treeni

Päätin tarjota Lykylle vieheleikkiä niin pitkään, että se tarjoaa luovutusta itse. Ajoin hallille, koska en halunnut kovassa tuulessa juoksuttaa hangen keskellä. (Olisin jäätynyt itse.) Katsoin kellosta: Lykky tempoi 6 minuuttia, minkä jälkeen se irrotti. Palkkasin saalisleikin jatkamisella. Kohta se irrotti uudelleen. Siitä siirryttiinkin lyhyeen agilitytreeniin.

Kokeilin itseni takia saksalaista, koska rintamasuuntani on siinä monesti väärä. Haetutin kepit tiukasta sulkukulmasta hypyn kautta. Hienosti Lykky ne haki. Palkkasin kerran puomin ylösmenolta ja kerran keinun alastulolta. Siinäpä se sitten olikin. 

Pihalla Lykky jäähdytteli juoksemalla hangessa lelu suussa. 


Lystin hieroin eilen, joten se huilii tänään. = Avusti minua pihalla lumitöiden teossa ja puiden hakemisessa. = Kartoitti rusakoiden merkkaamat alueet. = Söi rusakoiden papanoita niin paljon kuin ehti.

Pakkanen jäädytti hienot kuviot rappusiin. Taidan kohta kiskaista päiväunet.


torstai 4. helmikuuta 2016

Ryhmätreeni

Menin ennakkoon hallille, jotta ehdin treenata toisen koiran ennen ohjattua osuutta.

Harjoittelin ensin Lystin kanssa. Se otti A:n kontaktin kiltisti, vaikka leijeröin seuraavan hypyn taakse. Keinullakin se oli varma, vaikka otin sivuttaisetäisyyttä. Kepit se haki hyvin. Helposti lurahti tarjolla olleeseen putkeen. Puomin ylösmenolla en voi vedättää yhtään ja alastuloltakin se pompahti pois omin luvin. Otin uusiksi. Puomi-putki-erottelua harjoittelimme vähän. Putki-A-erottelussa Lysti korjasi linjansa suullisen käskyni perusteella. 

Sitten oli Lykyn vuoro ja tämä treeni mentiin ohjatusti. Lykky ohjautui hyvin. A:n alastulolla sekin kesti leijeröinnin. Keinun otti opetetusti, ronskista sivuttaisetäisyydestäni huolimatta. Kepit löytyivät, vaikka sisäänmeno ei ollut suorassa linjassa. Okserilta 180 asteen käännöksessä Lykky kesti aikaisen irtaantumiseni. Puomin ylösmeno ja alasmeno olivat kunnossa. Saan mennä tosi reippahasti. Putki-puomi-erottelu kokeiltiin lopuksi, onnistui hyvin.

Eilen jumpattiin, nostelin molempien ristikkäisiä jalkoja. Lisäksi koirat ryömivät ja tekivät kurreasentoja. Setelikin katosi jälleen muutamaan otteeseen - ja onneksi myös löytyi.

Aurinko laski tänään klo 16.22. Päivän pitenemisen huomaa jo.

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Torkuksissa


Alkuviikosta ei olla treenattu enkä koirista mitään kirjoitakaan. Ilmat sallivat normaalit ulkoilut ja täällä nautitaan talvikelistä.

Päivitän romun rankani kuulumisia, koska sitä on nyt asiantuntijoiden toimesta arvioitu. Niska toipuu edelleen. Hermosärky provosoituu yhä tietyistä käden ja pään asennoista. Selkä ei pidä istumatyöstä tai paikallaan seisomisesta lainkaan, vaikka modifioin asentoa kuinka. Fysiatrin ja työterveyslääkärin kanssa sovittiin, että minulle haetaan nyt osakuntoutustukea (ent. määräaikaiseläke) vuoden loppuun saakka. Toivoin täyttä työaikaa, mutta ei siitä oikeasti mitään tule. Nytkin työnteko on kitkuttelua, vaikka jaan 4-5-tuntisen työpäiväni kahteen osaan. 


Eilen kävin fysioterapiassa. Sain akupunktiota niskan lisäksi myös selkävaivaan. Sanoin heti aluksi, että saatan nukahtaa. Neuloitettuna torkahdin. Herätessäni kerroin fysioterapeutille: "Pelastettiin just hirvenvasa kuusesta." Vasaparka oli jäänyt korkealle jumiin oksanhankaan, mistä se avustettiin siniselle trampoliinille ja edelleen maahan. Näissä ajatuksissa istuin pritsin reunalla, kun fysioterapeutti kiinnitti kinesioteipit tällä kertaa selkääni.

Lysti on siirtänyt luun luvatta sängylleni ja on sitä mieltä, että minun on parasta 
hyväksyä ratkaisu.
Tiistaina ideoin luotetun ihmisen kanssa minulle toisenlaista työnkuvaa, jossa voisin liikkua nykyistä enemmän. Parhaimmillaan voisin yhdistää siihen koirani. Jotakin eläinavusteista juttua?