lauantai 15. syyskuuta 2018

Agilitya ja jumppaa

Toistan itseäni otsikkotasolla. 

Giblin kanssa treenasin ulkokentällä. Hyppytekniikkana hyppyytin kokoamista kaarteessa. 

Toisena tekniikkana harjoitutin siivekkeen ympäri pyöritystä. Rima oli siinä 40 cm. Metrin vauhdilla Gibli taipuu nätisti. Siivekkeen ympäri pyörittäminen oli ainakin vuosi sitten kuuminta hottia pentujen koulutuksessa, mutta tarkoituksella sen skippasin pennun kroppaa säästääkseni. Lisäksi Lykyn kanssa treenit aloitettiin tismalleen saman ikäisenä kuin Giblillä ja se kääntyi koko kisauransa pienesti. Luulen sen suuren koon auttaneen, hypyt olivat suhteessa pienempiä.

Takaisin Giblin treeniin: Kepeille menemistä harjoitin hypyn kautta kellonajoista 8, 7, 6 ja 4. Näitä teetin 4 kepillä. Lopuksi pujottelutin 12 keppiä määrän muistutukseksi.

Gibli tuntuu toistaiseksi omaavan mukavan luonteen. Havahduin yhtenä päivänä, ettei se ole purrut minua vielä kertaakaan tosissaan. Terävyys ei ole kovinkaan pinnassa. Siinä mielessä Lykky oli aivan eri kaliiberia, kaikella rakkaudella sitä kohtaan. Ikävä ei ole lakannut vieläkään.

Tänään treenin jälkeen jäähdytellessä Giblin letkeästi vieressä ravatessani mietin, että tässä sitä kävellään Pienen Ystäväni kanssa.

Illalla jumppasin molempia jumppapallolla. Gibli löytää paremmin tasapainon kuin tuossa alla olevalla ensimmäisellä kerralla. Lysti on maltillisempi ja saa venyttää ja pyöristää rintarankaansa.




Jalkaani ei ole palannut tunto. Vielä se liikkuu tahdonalaisesti.

Ei kommentteja: