sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Tois pual jokke

Gilbertto Tomba matkusti kanssani Turkuun. Lystikin säästin matkustamiselta ja champion jäi nauttimaan rapsutuksista ja huolenpidosta kotipuoleen. 

Gibli on kerrassaan mainio matkakaveri. Hotelli tois pual jokkee oli siisti, ulkoilutusmaasto vieressä ja koronan varalta mietitty kaikki. Esim. aamupala oli suunniteltu huoneeseen otettavaksi. Ensin sai ottaa paperikassin, mihin kerättiin valmiiksi pakatut ainekset: mehut, pilkotut hedelmät, voileivät jne. Kätevää ja järkevää!


Olin Jaakko Suoknuutin opissa. Sain hyviä neuvoja ja pääsin juoksemisen makuun, niin Giblikin. Harmittaa, etten asu lähempänä.

Ei taaskaan ajomatka loppunut kesken. Mennessä lensi kivi tuulilasiin, mikä meni rikki, (onneksi on tuulilasivakuutus, ottakaa, jos ei jo ole). Palatessa oli kova lumimyrsky. Ykköstie ja nelostie Helsingistä alkaen olivat auraamattomia ja suht kiltisti köröteltiin 70 km/h sohjoista peruskaistaa pitkin. Ohituskaistalle ei ollut asiaa vielä paksumman lumen ja sohjon vuoksi. Muutama rohkea tietysti kokeili ja sydän kylmänä seurasin heidän kiemurteluaan ja liki ojaan ajojaan, kunnes palasivat oikeanpuoleiselle kaistalle 

Kotiin tullessa poimin iloisen Lystin kyytiin ja pötkähdin sohvalle selälleni suunnittelemaan treenejä. Lysti asettui loikoilemaan ja illemmalla saunan lämmöstä pitävä Gibli kiipesi lauteille kaveriksi.

Ei kommentteja: