lauantai 19. marraskuuta 2022

Hyl - 0 - 0

Giblikki Tomban kanssa kisoissa. Tuomarina oli Asko Jokinen. Paljon oli takaakiertoja ja tiukkoja käännöksiä kontakteilta, joita pelkään (jos takajalka lipeää, niin se on pahimmillaan eturistiside siinä sitten).

  1. Agilityradalla heti alussa A:n jälkeen imaisin Giblin hyppäämään suoraan takaakierron sijaan. Ennen puomia tipahti rima. Gibli ponkaisi puomin alastulolta, otin sen uusiksi. 
  2. Agilityradalla Gibli teki nollan ja voitti! Osallistujia oli 34. Keinulta lähtö ei ollut ihan kriteerieni mukainen, mutten halunnut ottaa uusiksikaan, koska psyykeni tarvitsee välillä nollaratoja.
  3. Hyppyrata olisi ollut sujuva ja jo etukäteen kuvittelin, kuinka juoksen upean radan Giblin kanssa saumattoman yhteystyön vallitessa, ilmavirran hivellessä poskiani. Näytin jo alussa käännöksiä huonosti ja lopulta Gibli oli ajautua väärään putkeen, mutta sain napattua oikealle radalle. 0 ja sijoitus 8. 4,68 m/s.
Oli varsin kylmä tuuli ja lämpötila pakkasen puolella. Luntakin tuiskutti yhdessä välissä. Giblin häkkiin pitää hommata paremmat lämmikkeet.

Taisi tulla SM-nollat nyt täyteen, yksi agilitynolla on puuttunut.

Ei kommentteja: