sunnuntai 10. maaliskuuta 2024

Ja kontaktit kuntoon

Tänään oli vuorossa Aaltosen Mikon kolme agilityrataa. Odotin niitä innolla. Nautintoa varjosti projekti, joka odotti toteuttamistaan: Giblin kisakontaktit. Neitosella on nimittäin treenikontaktit ja kisakontaktit. Ne eroavat toisistaan 5 virhepisteen verran. Samaa muistutteluprojektia se oli kisaura Lystin ja Lykynkin kanssa. Gibli on toistaiseksi ollut kiltimpi.

1. agilityradalla keinu oli siinä ja siinä, koska pääsin eteen sanomaan, mutta hyväksyin sen. Ei ehkä olisi pitänyt, koska ei se ollut kriteerien mukainen. Puomin alastulolta tuli virhe, sitä en huomannut, ja sen jälkeen Gibli kiersi muurin. A:n alastulolta tuli vielä yksi vitonen eli saldona komeat 15 pistettä. Videolinkki.

2. agilityradalle oli entistä selkeämpänä tavoitteena saada kontaktit kuntoon. Keinulla Gibli tapaili jo askelia taaksepäinkin. A oli ok. Puomi otettiin uusiksi. Uusinnalla kontakti oli ok. Muuten olisi tehty vitonen, tuli kulmassa muurin kalikka alas. Videolinkki.

3. agilityradalla A ja keinu olivat ok. Pituuden viimeisin kalikka kaatui. Tuli muitakin ylimääräisiä pieniä tapahtumia, mm. ennen keppejä Gibli luki käännökseni poispäinkäännökseksi ja hyppäsi maalihypyn, ja kohta yhdeltä hypyltä ansaputkeen. Puomin alastulolta tyttönen loikkasi. Taas. Otin uudet vauhdit edellisen putken kautta ja palkkasin alastulolle, jonka Gibli otti kuten treeneissä. Kiltti tuomari taputti. Videolinkki.

Treeniin:

  • Kolmannen radan keppikulma kepit leijeröiden (Gibli ehkä osaa, mutten ole varma)
  • Pituudelta käännökset
Lisään videot myöhemmin, kun livestream valmistuu. Radat eivät noin yleensä olleet mitään helppoja, mutta minusta ne hankalimmat kohdat selvitimme hyvin. Giblille pinnat pujottelusta.

Laitetaan tähän loppuun hyvä kappale. 


Ei kommentteja: