keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Koiraloukku

Sain vihdoin hommattua Lystille autohäkin (siihen saa helposti toisen osan kaverille, mutta testataan ensin tätä). Kasasin sitä puolitoista tuntia lapseni kanssa. Arvasin, ettei koira suinkaan ilahdu hökötyksestä ja oikeassa olin. Häkki oli matolla ja hauva kiersi sen monen metrin päästä tuolien takaa, haukkui välillä kumeasti niskakarvat niin pystyssä, että ahvenkin olisi ollut kateellinen. Aluksi seurasin touhua neutraalina, mutta aikani odoteltuani viskelin häkin lähelle broileripullia, jotka koira haki takajalat pitkällä takanaan. Kokeilin myös "jessiä" aina kun se häkkiä lähestyi. Lopulta menin itse puoliksi häkkiin ja vuhve hyvin varovasti haki vierestäni broileripullaa. Kun se asetti tassut alustalle, kuminen pohja kumahti erittäin lievästi. Se oli viimeinen pisara. Tämän jälkeen lemmikkini oli sen näköinen kuin olisin esitellyt giljotiinia. Se alkoi läähättää stressantuneena. Lähdimme lenkille ja palattuamme laitoin ruokaa. Olohuoneesta kuului murinaa, millä koira pitää tappovälineen loitolla. Nyt se nukkuu häkistä metrin päässä, joten olemme edistyneet. Tosin siihen on matkaa, että rakas belgini matkustaa levollisena turvasatamassaan.

Tuntuu joskus vähän vaikealta tämä ikuinen siedätys ihan kaikkeen.

P.s. Koska pattitilanne jatkui vielä iltamyöhään, käytin yhtä tehokkaimmista konsteistani: Lystillä on ilmeisesti sävelkorvaa, koska se ei kestä, jos laulan "Oi maamme Suomi synnyinmaa" epävireisesti. Viimeistään kohdassa "soi sana kultainen" nostaa koira etujalkansa käsivarsilleni ja lähestyy suutani suippokuonoineen. Menin puoliksi häkkiin (en mahdu ihan kokonaan nykykunnossani) ja laulaa luikautin kansallislauluamme. Ei auttanut, ei tullut koira keskeyttämään aariaani. Häkissä laulaminen oli kyllä aika rajoja murtava kokemus. Siinä oli sitä samaa kuin agilityputkessa makaamisessa. ;)

6 kommenttia:

laura kirjoitti...

Kun opettaa koiralle johonkin sen mielestä epäilyttävään paikkaan menoa, kuten just häkkiin, putkeen tms, niin tosi yleistä on just toi että laitetaan sinne ruokaa ja houkutellaan koira siten lähestymään. Tavallaanhan siinä onkin logiikkansa, palkataan sinne mihin halutaan se koira jne. Ja kyllähän se usein lopulta toimiikin.

Kannattaa ainakin miettiä myös toista lähestymistapaa: tee häkistä kohde ja käytä naksua (tai kehu koiraa muuten vaan, jos ei osaa naksua). Ihan kuten missä tahansa, naks kun katsoo, naks kun lähestyy yhtään, naks kunnes pikku hiljaa ollaan siellä sisällä. Oleellista on vaan se, että annat palkkanamin aina KAUEMMAS kohteesta. Eli koira lähestyy - naks - koira menee kauemmas hakemaan namin. Se saa itse päättää kuinka lähelle se uskaltaa mennä, ja namin lisäksi vahvisteena toimii se että se pääsee perääntymään. Jos laittaa ne namit houkuttimeksi sinne häkkiin, tai yrittää itse maanitella koiran sinne, niin siinä on se että jokainen nami vaatii koiralta aina enemmän, sen pitää mennä aina syvemmälle häkkiin.

Lisäksi siitä tulee jotenkin sellanen ansa-fiilis. Jos lattialla on häkki ja sinne menee namivana, niin totta mooses siinä on jotain outoa ja onkohan sinne ihan fiksua mennä sisälle. Jos sen sijaan lattialla on vaan häkki, huoneen toisessa nurkassa istuu ihminen jolla on kippo nameja ja naksutin, ja joka kerta kun katsoo tai lähestyy häkkiä, sieltä kiposta tippuu yksi nami ihmisen viereen, niin huomattavasti vähemmän tuntuu että mua houkutellaan johonkin ansaan. Minusta - koira ei kyllä välttis ajattele kuten minä ;P

Lysti kirjoitti...

Kiitos, en osannut ajatella noin päin. Yritän seuraavaksi. Naksutteluun (Lysti ei naksua osaa, mutta vastaava on "jes") voi tosin mennä tovi. Tänään hurtta iski jarrut kylpyhuoneen ovella, kun näki keittiön matolla häkin.

Eeva kirjoitti...

Täytyy tulla kommentoimaan heti kun löysi "tutun" blogin (taidan tunnistaa sinut kbinfo-palstan kautta :) ).

Ilman kynsiä ja hampaita, minä en totuttaisi edes koiraa häkkii. Sinne häkkiin vaan koira laitetaan ja se siitä. Täytyy heti myöntää vaikka naksutinta tykkäänkin käyttää, tuollaisiin asioihin ei energiani riittäisi mitä Laura ehdottaa. Miten Lysti suhtautuisi jos se vaan laitettaisiin häkkiin? Tietty itellä ei ole kokemusta kovin herkästä koirasta.. :/

Meillä mm. kun Gimma oli ensimmäistä kertaa kasvattajalla hoidossa niin sinne se pakuun oli vesivanerihäkkiin laitettu (aika umpinainen vrt. metalliversiot) ja siellä se oli matkustanut. Eikä ollut millenkään kun se sieltä minulle annettiin ja menin sen jälkeen treenaamaan koiran kanssa.

ps. tervetuloa vierailulle meidän blogiin! :) http://gimmamali.blogspot.com/

Sipe & tervut kirjoitti...

Täytynee tunnustaa, että poikkelehdin täällä silloin tällöin Lystin blogia lukemassa:) Samanrotuisia kavereita, kun löytyy itseltänikin.

Teillä on Lystin kanssa ilmeisesti eri käsitykset siitä, mikä on turvallista ja mikä ei - häkki alias "troijan hevonen" hankittu harjoituskappaleeksi;) Totta kyllä tuokin, että namittamalla lähelle häkkiä epäluulo voi kasvaa. Naksuttelu koiran oma-aloitteisuudesta edetä lähemmäs ja lähemmäs häkkiä kerta kerran jälkeen voisi tosiaan olla parempi ratkaisu ja kannustaa oma-aloitteisuuteen ja kykyyn toimia itsenäisemmin/rohkeammin. Onhan tuokin häkkiin meneminen periaatteessa temppu muiden temppujen joukossa. :)

sarianne kirjoitti...

Hahah :D Nauroin mielikuvalle sinusta koiranhäkissä laulamassa maamme-laulua. Anteeksi :DD

Lysti kirjoitti...

Kiitos Eeva kutsusta, tullaan vierailulle blogiisi. :) En uskalla Lystiä vain survoa häkkiin. Sillä on pentuajalta kokemus siitä, kun kompostihäkin osa oli kaatunut. Lysti löytyi huoneen nurkasta vapisevana, pissat oli alla, sittemmin on pelännyt metallista räminää hirvittävästi (luonnetestissäkin oli holtiton reaktio). Tuo uusi häkki ei rämise, mutta ehkä koiran mielestä muistuttaa kompostihäkkiä(?). Haluaisin, että se voisi olla siellä levollisesti. Agilityputkeen se muinoin lopulta vedettiin, mutta silloin se oli jo ei-pelokkaan näköinen.

Ja Sipe, kiva että vierailet! Kokeilin tuota Lauran neuvoa ja koira häkillä kävi saaden aina "jes":n ja broileripullaa. Sitten se alkoi läähättää, joten jätin homman. Nyt häkki on vain huonekaluna. Koira on käynyt sitä oma-aloitteisesti haistelemassa, en reagoinut mitenkään.

Sarianne - ajattelin pitkään tunnustanko laulamiseni näin julkisesti ja sitten annoin palaa. :) Oli se lapsestakin hauskaa! (Koira-parka.)