sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Turvallisuuskysely

Tein aloitteen SAGI:in huhtikuun alussa, että olisin valmis vetämään turvallisuuskyselyn agilitysta. Siihen kerättäisiin tietoa koirien loukkaantumisista agilityssa ja kerätyn materiaalin avulla voitaisiin ehkäistä koirien loukkaantumisia. Kysely on tässä. Mutta älkää vastatko siihen vielä! Asia ei nimittäin ole edennyt sen koommin. Mietin kyselyn tekemistä yksityishenkilönä. 

Emme ole selvinneet ilman loukkaantumisia:
  • Lysti loukkasi selkänsä SM-kisoissa putkipainoihin. Huomaatte varmaan, miten putki on alempana sellaisen putkipainon kohdalla, missä on nauhat. Jos putken halkaisija on 60 cm ja koiran säkä 61 cm:ssa ja yhtäkkiä on 7 cm notkahdus, niin jossakin se näkyy. Tuntuu varmaan koirasta kivalta, kun selkänahka ottaa osumaa. Ihorikko näkyy kynsieni välissä, se on lapojen kohdalla, missä koira on korkeimmillaan. 



  • Hallikisoissa alusta oli liukas. Lysti kaatui. Olkavarren lihasvammaa paranneltiin kuukausi. Tässä on linkki kaatumiseen. Osa kritisoi, etten näyttänyt käännöstä ajoissa. Itse olen vähän eri mieltä - ja sitä paitsi on väärin, että koira kärsii noin, jos ohjaaja ei ole täydellinen.
  • Toistakin hallia olen nykyään boikotoinut. Huomatkaa, miten vasta hidastus näyttää, mitä tapahtuu. *linkki*
  • Lykky samalla radalla: *linkki*. Ihmettelinkin radalla, miten se kulkee kummallisesti ja ajautuu päin siivekkeitä. Normaalinopeuksinen video näytti ok:lta, hidastus ei. 
  • Lykky loukkasi varpaansa tarttuvaan alustaan, täytteettömään kiharrettuun tekonurmeen pari viikkoa myöhemmin. Siitä kertoessani kuulin useita tapauksia samalla alustalla loukkaantumisista. Varpaan venähtäminen johtaa viikkojen kuntoutukseen, mahdollisesti leikkaukseen ja mahdollisesti agilityuran lopetukseen. Minua risoi, etten sitä tiennyt. Jos olisin ollut tietoinen, en olisi altistanut Lykkyä. Loukkaantumisesta on video, mutten kärsi katsoa sitä vieläkään, muistan, miten Lykky tuli luokseni ontuen. Varvasvamma vaikutti välillisesti Lykyn lopetukseen.
Minusta vaan on niin väärin, että koirat loukkaantuvat ja kärsivät eikä asialle tehdä mitään. Kuulen jatkuvasti koirille tapahtuneista tapaturmista. Kerätty aineisto voisi tuoda parannusehdotuksia. Luulen, että ihmisiä kiinnostaisi vastata. Olenko oikeassa vai väärässä?

2 kommenttia:

Sarianne kirjoitti...

Minua ainakin kiinnostaa vastata! :)

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Niinpä, toivon, että monia muitakin. Harmittaa, että tämä vaan venyyyyy.