torstai 14. joulukuuta 2023

Tauolle

Pidettiin loka-marraskuussa koronataukoa ja nyt pidetään Giblin pattitaukoa. Toissakesänä Giblin selkärangan viereen kasvoi 2-senttinen patti, jolle varasin leikkausajan. Se ehti puhjeta ennen leikkausta ja samalla diagnoosi varmistui talirauhaspatiksi, ihmisellä vastaava olisi aterooma. Leikkaus peruttiin. Onkaloa hoidettiin reilu viikko. Jäi puheeksi, että jossakin vaiheessa patti leikataan ennen kuin kasvaa liian isoksi. Pattia on pitänyt tyhjennellä ja puhdistaa aika ajoin ja on siinä ollut uuden tulehduksen riski. Sen ympäristö alkoi hiljalleen aristaa. Esim. hieroessa ja nahkaa rullatessa huomasi, kuinka nahka otti aina kiinni patin ympäristössä. Tänään patti poistettiin rauhallisessa vaiheessa. Tikit otetaan pois 2 viikon päästä. Onneksi haava on sellaisessa kohtaa, mihin Gibli ei itse yltä, joten tötteröä ei tarvitse. Doping-varoaika kestää 2 viikkoa. Otamme nyt rauhallisesti. - Ja kirjaan painon ylös, 20,65 kg. - Ja anturavamma on jo ummessa.

10.12.2023 (c) JG Foto

Ei kommentteja: