sunnuntai 31. joulukuuta 2023

V. 2023

Vuodelle 2023 esitin tällaisia toiveita:

Toivon terveyttä ja sitä, ettei tarvitse miettiä, minne mennä, jos itse pääsee pommisuojaan, mutta koira ei. Koiraharrastusmielessä toivon kehittyväni koirani ohjaajana sekä kisoissa että siviilielämässä.

Miten vuosi 2023 meni?


Agility

Kisasin Giblin kanssa 115 agilitystarttia, 6 snooker- ja 2 gambler-starttia. Treenaan pääosin kerran viikossa. Toinen treeni tulee kisoissa. 

Menestys: 

  • MM-karsinnoissa finaalissa 11., kokonaissijoitus 33.
  • SM-kisoissa 13.
  • Belgianpaimenkoirien Rotumestari agilityssa
  • SM-Gambler 10. ja SM-Snooker 14.  
  • Paras ranking-sijoitus oli 27, vuoden lopussa olimme sijalla 48.
  • Suomen Belgianpaimenkoirayhdistyksen Vuoden agilitykoira -kisassa sijoitus 4.
Rankingissa näkyy vuoden vanhat kisat. Erityisesti syksyllä tuli täpäriä vitosia tai hylkäyksiä. Nollavoitot tai nopeat nollat olisivat olleet arvokkaita. Pyrin nopeampiin ratoihin, mutta selän ja koronan vuoksi en pystynyt juoksemaan kuten halusin. Agilityssa aikataulutus ja rytmitys on sekunnin sadasosasta tai kymmenesosasta kiinni, ja kun pystyin juoksemaan sekunteja normaalia hitaammin, niin eihän siitä mitään tule. Piti vaihtaa ohjaamiseen takaa, mikä on hitaampaa. Loppuvuosi meni käytännössä koronassa ja siitä toipuessa.

Agilityssa hylättyjä ratoja tuli 65 kpl (57 %), 0-ratoja 24 (21 %), 5 vp ratoja 17 kpl (15 %), 10 vp ratoja 7 (6 %) ja 15 vp ratoja 2 kpl (2 %).  Snookereita kisattiin 6 x, ja noustiin kakkosluokkaan. Gamblereita kisattiin 2 x. Vertailuna todettakoon, että nollaratoja tuli v. 2021 21 %, v. 2022 27 % ja tänä vuonna 21 %. Hylättyjä ratoja tuli v. 2021 59 %,  v. 2022 50 % ja tänä vuonna 57 %. V. 2022 oli siis tuloksellisesti parempi, nyt olimme vuoden 2021 tasolla. Toisaalta juuri loppusyksystä, kun alkoi kulkea, sairastuin koronaan. Silloin, kun agilityssa kulkee, mietin, mikä ihme siinä muka on niin vaikeaa. Kun ei tule nollaratoja, ihmettelen, miten ikinä voimme saada virheetöntä rataa aikaiseksi.

Virheitä olen kirjannut ylös alla olevan listan mukaisesti. Mukana on myös hylätyt radat, joilta on voinut tulla useita virheitä. Puomin ylösmenolle ei tarvitse enää osua, mikä helpottaa meitä. Lista ei ole mitenkään kattava, mutta antaa osviittaa:

  • Rima tipahti 27 kertaa. Se tippui yleensä siksi, että olin laskeutumisen edessä, ohjasin tai sanoin Giblille jotakin Giblin ollessa riman päällä. Snookerissa rima tipahti kerran.
  • Takaakiertohyppy edestä päin 18 x
  • Suora hyppy takaakiertona 4 x
  • Pituuden palikka 3 x
  • Hypyn kielto tai ohitus 8 x
  • Ekstrahyppy 9 x
  • Ansaputki kutsui 23 kertaa ja kerran en saanut Gibliä uppoamaan putkeen.
  • Pujotteluvirheitä 7 x
  • A 4 x
  • Keinu 6 x
  • Lähdöstä koira varasti 5 x, mistä seurasi  paluu lähtöruutuun.
  • Top 3 on siis rima, ansaputki ja takaakiertohyppy suoraan.


Giblin terveys


"Kavioton on hevoseton" -sanontaa voisi laajentaa koiriin. Lystin kanssa tassuongelmat tulivat tutuiksi. Giblillä tassurikkoja tulee myös, mutta yksittäisinä. Yleensä ne asettuvat 2-3 päivässä sinkkisalvalla ja tassun suojaamalla. 
  • Tammikuussa ihorikko tassuun - tiesuola?
  • Maaliskuussa isoimmasta anturasta kuoriutui ihoa - agilitykontaktit?
  • Toukokuussa ihorikko varpaiden väliin - yhtäkkiä iski hirmuinen kutka, ehkä joku hyttynen tai muurahainen puri, jolloin hetkessä Gibli oli purrut ihon rikki.
  • Toukokuussa Gibli oli fysioterapiassa juntturassa kisoissa kaatumisen ja lämpimien kisaolosuhteiden jälkeen, kaulassa ja lavan takana oli tiukkuutta. Kontrollissa 30.5. koira oli toipunut. 
  • 3.8. tassurikko - Saman hallin pohja on aiheuttanut tämän ennenkin. Kokeilin silti, koska toivoin vetäneeni väärän johtopäätöksen. Valitettavasti johtopäätös taisi olla oikea. 
  • 10.8. fysioterapiassa oikealla tricepsissä ja leveässä selkälihaksessa oli kireyttä. Syynä saattoi olla linkuttaminen tassurikon vuoksi. Pidettiin muutama päivä lepoa. 5.9. ft-kontrollissa Gibli oli kunnossa. 
  • Joulukuussa tuli palkeenkieli anturaan - treenissä suoritettiin keinu jarrutuksineen monta kertaa.
  • 14.12. leikattiin selän talirauhanen. Patti on ollut keskellä selkää pari vuotta, sinänsä se oli hyvänlaatuinen, mutta keräsi talia ja aristi yhä enemmän. Patin halkaisija oli poistettaessa 1,5 cm.
Aloimme tehdä uutta jumppaohjelmaa elokuussa, mikä tuntuu hyödyttäneen. Gibli on hahmottanut mm. takajalkansa paremmin kuin ennen. Kehon parempi kunto näkyy mm. hyppy- ja pujottelutekniikassa. Rationalisoin viikko-ohjelmaa.

Gibli sai kaksi leptospiroosirokotetta. 

Punkkilääkkeitä en uskaltanut käyttää. Kotoa löytyi yksi täysin kypsä punkki. Vältin tarkoituksella alueita, joissa tiedän punkkeja olevan.

Teetin geenitestin, jossa ei löytynyt yllätyksiä.

Oma terveys: Alkuvuodesta selässä oli hankala pahenemisvaihe, sama kesäkuussa, elokuussa ja loppuvuodesta. Elokuussa iski flunssa, mikä pitkittyi kaikkine komplikaatioineen. 23.10. sain ensimmäisen koronani komplikaatioineen, mikä oli rankka kokemus. Gibli oli 2 viikkoa hoidossa. Vasta joulukuun puolivälissä keuhkojeni polte alkoi hävitä. Joulun alla venäytin nilkkani/jalkapöytäni: nastakenkä lipesi jäisellä polulla, jonka päällä oli lumikerros. 


Muuta


Kesällä Gibli skeittasi jonkin verran.  Harrastamme sitä varoen loukkaantumisriskin vuoksi.

Harkitsin toisen koiran ottamista alkuvuodesta, mutta terveyteni ja ikääntymiseni vuoksi jätin hankinnan. Syksyllä sairastellessani olin tyytyväinen päätökseeni. 

Gibli tuntuu yhä arvokkaammalta ja on upea ystävä kotona, kaupungissa, metsässä ja kisoissa. Jos Suomessa ei olisi hihnapakkoa, pitäisin Gibliä irti joka paikassa.

Vuoden video on tässä. Uskalsin leijeröidä kepit isoissa kisoissa. Kesken radan tajusin, että yleisö on aivan hiljaa. Tunnelma oli ikimuistettava. 

Mitä toivon ensi vuodelle? 


Terveyttä meille molemmille ja maailmaan rauhaa. Jos ei ole suurempia murheita, toivon agilityyn korkeampaa nollaprosenttia.

Ei kommentteja: