torstai 27. helmikuuta 2014

Lystin liidot

Lystin kanssa olin ryhmätreenissä. Sen tassu ehti jo aueta alkuviikosta, koska on pahat rönttäkelit, mutta tassu myös ehti umpeutua - onneksi. Mietin jo, että jos jo helmikuussa alkaa tossukausi, en oikeasti jaksa. 

Hallissa oli tekniikkarata. Ensimmäisessä osiossa tehtiin persjättöjä, joissa olisin saanut olla enemmän ajoissa. Toisessa osiossa tehtiin takaakiertoja ja takaakiertovalsseja. Minulla oli ihmeellinen taipumus siirtyä liikaa sivuun valssissa - olisi pitänyt kulkea seuraavaa hyppyä kohti. Kolmantena treenattiin niistoja. Lystillä on niissä paljon petrattavaa. Minulla myös. Kunnolla sitä ei ole ikinä Lystille opetettu eikä se mikään taipuisa ole muutenkaan. Tästä voisin ottaa projektin itselleni. Ehkä kesällä laitan pari hyppyä tuohon pihalle?

Tekniikkatreenin lopuksi teetin puomin, A:n ja kepit. Niissä leikkasin takana niin, että jouduin peruuttamaan. Lysti vain kepitti. Suloinen mössykkä.

Lysky täytti tänään 3, juhlat pidettiin kotiväen kesken. Tarkoittaa sitä, että Lystin agilitytreenin jälkeen tottisteltiin. Lysky oli ihan täpönä. Noin yleisluonteisesti voisin todeta, että panostan nyt Lystin agilityyn, koska jos olisi edes vähän pakkasta, tassut pysyisivät kunnossa ja voidaan kisata niin, että olisi treenejäkin alla. Lykyn kanssa tämän vuoden teemaksi tulee sopivan viretilan harjoittelu ja siksi sen kanssa en kiirehdi. 

Se vielä. Asuinpaikkamme muutti joulukuussa noin 650 metriä. Jännää, miten se on muuttanut lenkkeilymaastot. Olen koirien kanssa etsinyt ja löytänyt uusia metsäreittejä. Jännää. :D Suorastaan pelottavaa on taas se, että metsä näyttää huhtikuiselta. Ensi viikolle olin kaavaillut jäällä kävelyä. Toivottavasti talvi palaa - tai ensi kesän keskilämpötila on 10 astetta. Sanokaa minun sanoneen.

2 kommenttia:

Sarianne kirjoitti...

Synttärionnittelut Lyskylle! Aika rientää! Ja toivottavasti Lystin tassut pysyisivät ehjinä.

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Lysky kiittää. :) Pientä pakkasta toivon Lystin tassuille edelleen.