lauantai 31. lokakuuta 2015

Akupunktiota, lepoa ja lenkki

Eilen kävin keskussairaalan fysioterapiassa. Niskan oikea puoli on ollut varsin hankala. Päätä ei ole voinut kääntää oikealle ja oikean käden liikuttaminen on sattunut. Herään 10 x yössä joko siihen, että niskaan koskee valmiiksi tai siihen, että niskaan sattuu vaihtaessani asentoa. Sängystä tai lattialta noustessani pitelen käsilläni päätäni, jota en kivun takia kerta kaikkiaan pysty kannattelemaan. Monesti pyörähdän lattialle polvilleni, jotta pääsen jotenkin ylös. Niska myös väsyy entiseen malliin. Tuollaisen protruusion yhteydessä lihakset jännittyvät vauriokohdan suojaksi ja nyt hoidetaan ilmeisesti sen jälkimaininkeja. Itse protruusion paraneminenkin ottaa kuukausia.

Sain akupunktiota ensimmäistä kertaa elämässäni. Neulat tuntuivat minimaalisesti, paitsi enemmän yhdessä kohtaa, missä oli pahempi "kivettymä". Neuloituksen jälkeen niskaan ja hartioihin laitettiin kinesioteipit, jotta lihakset saisivat tukea. Yöksi kannattaa kokeilla kauluria, hyvä vinkki. Hoidon jälkeen ramaisi aika lailla. Oikean käden särky yltyi, ihan kuin olisi ollut olkapää sijoiltaan. Aamulla olkapää oli "paikoillaan". En tiedä, liittyikö kipu hoitoihin mitenkään vai riittikö työviikko syyksi. Keskiviikkona hoito jatkuu. 

Joka tapauksessa eilen koirat olivat minimiliikunnalla. Katselin niitä tänään. Helpottaa, että molemmat osaavat ottaa levon kannalta.

Lysti näyttää ihan pytonilta.

Lykky on vähän väsähtäneempi pyyttoni.

Auringon valokeilassa on hyvä ottaa torkut.
Tänään käveltiin kaverin ja hänen koiriensa kanssa 1 h 45 min. Teki kaikille hyvää.

Lykky on sietänyt Seresto-pannan hyvin. Täällä on ollut muutamana hajanaisena yönä pakkasta max 5 astetta. Otin eilen pannan pois. Kun luin tulevan viikon sääennustuksen, asetin pannan takaisin. Ehkä viikon päästä kylmenee ja voin unohtaa punkit?

2 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Kuulostaa kyllä inhottavalle vaivalle nuo pää ja niska vaivat ym. Ei edes osaa kuvitella kuinka paljon tuollainen vaikuttaa jokapäiväiseen elämään. Tsemppiä!

Meilläpäin on ollut päivisin +5-10 astetta. Vielä viime viikolla bongasin muutaman punkin :( Mä en ole enää antanut uutta satsia punkkiaineita, toivottavasti ne nyt vaan pysyi poissa, inhottavat tyypit.

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Kiitos tsempeistä!

Täälläkin on lämmintä päivisin. Olisiko ollut yhteensä 4 hajanaista pakkasyötä. Jossakin luki, että punkit häipyvät maan(?) suojiin, kun lämpötila asettuu pysyvämmin pakkasen puolelle. Sen perusteella niitä tuolla vielä liikkuu, kuten olit nähnytkin. Yök.