torstai 5. toukokuuta 2016

Agilitya

Kävin päivällä treenaamassa koirat ulkokentällä. Valmis rata oli simppeli, mutta sillä oli kaikki kontaktit. 

Lysti teki työtä käskettyä innolla ja kuuliaisesti. Palkkasin kontakteilta, tehtiin slalomia ja treenattiin kepit. 

Lykyn vieheleikitin ensin. Sitten treenattiin samoja agilityjuttuja kuin Lystin kanssa. Kahdesti tassu ei osunut kunnolla puomin ylösmenolle ja siitä toruin koiran. Sen jälkeen se taas katsoi jalkoihinsa. 

Punnitsin Lystin muutama päivä sitten. Nyt se painoi 25,0 kg. Käyn sen varmaan vielä punnitsemassa, mutta nyt se näyttää taas urheilukoiralta - vain kilon kevyempänä kuin maaliskuussa. 

Edelleen on harrastettu pitkiä kävelylenkkejä, 1,5-2 tuntia hurahtaa nopeasti. Eilen koirat jumppasivat pihalla tikkailla. 

Selkäni ja niskani ovat voineet paremmin. Fysioterapia lopetettiin. Luulen, että toipuminen on monen tekijän summa: Kuntosalia olen jatkanut 1-2 kertaa viikossa lokakuusta alkaen, aika auttaa protruusioihin, vaihtelen työasentoja ja osaan tarvittaessa levätä, kun selkä/niska väsyy. Teen pikkuharjoitteita niskalle, niiden poisjättö kostautuukin heti. Enää ei ole liukasta, mikä vähentää staattista jännitystä ja äkkiliikkeitä. Jatkuisipa näin.

Ei kommentteja: