Alicante 28.9.-1.10.17

Heinäkuussa sovin miesystäväni kanssa, että lähdemme "jonnekin lämpimään" syyskuun lopussa pitkän viikonlopun viettoon. Tavoittelin paikkaa, missä olisi päivisin tarpeeksi tekemistä, koska auringossa en voi itseäni paahtaa, mutta myös hyvä ranta, koska pidän lämpimässä meressä polskimisesta. Ison kaupungin ja kirkasvetisen ja rauhallisen laguunin yhdistelmä on haastava löytää ja vaatii kompromissia. 

Olen haaveillut Barcelonasta. Olimme sinne jo lentoja klikkaamassa, kun paikka alkoi tuntua liian isolta lyhyelle lomalle. Niinpä kohteeksi vaihtui Espanjan Alicante. Ei sekään mikään minipaikka ole, itse kaupungissa asuu yli 300 000 ihmistä. Tämän jälkeen googlasin kaupunkia enemmän ja alkoi harmittaa. Kuvaukset vaihtelivat yli menevistä hehkutuksista haukkuihin vanhasta teollisuus- ja satamakaupungista, jossa huorat päivystävät itäsaksalaisten betoniröttelöiden liepeillä kusenhajuisilla kaduilla. Lentojen vaihto olisi käynyt kalliiksi, joten lähdimme katsomaan, mitä on ostettu.

Ennen lähtöä Barcelonaan tehtiin terrori-isku ja uutisoitiin espanjalaisten turistivastaisuudesta, joka näkyi erityisesti Barcelonassa. Valencialainen Alicante nosti osakkeitaan ja aloimme opetella netin avulla espanjaa. Ennen lentoa luimme, että Barcelonassa järjestetään 1.10. Katalonian äänestys, jonka ennustettiin herättävän levottomuuksia. 

Reilu 2 viikkoa ennen lähtöä sairastuin flunssaan, mikä jalostui korvatulehdukseksi ja poskiontelontulehdukseksi. 2 päivää ennen lentoa kävin poskiontelopunktiossa, missä huuhdeltavaa riitti. Aloitettiin toinen antibiootti. Jonkin aikaa koko reissuun lähtö oli epävarma. 

Poika tuli katsomaan koiria, mikä helpotti matkajärjestelyjä merkittävästi. Gibli oli riemuissaan uudesta ystävästään ja Lysti tervehti lämpimän välittävästi. Tajusin, että saisin nukkua aamulla ensimmäisen kerran yli puoli seitsemän sitten juhannuksen, kun Gibli ei olisi herättämässä pihalle.

Lennot oli ostettu Norwegianilta, joka herätti hilpeyttä ja lievästi epäilytti halpalentoineen. "Norveegani" yllätti positiivisesti. Koneet olivat uuden oloisia molempiin suuntiin. Kaikki toimi. Perusturistilennon "glamour" puuttui: matkustajien keski-ikä oli 50 vuotta ja koneesta uupui hermojensa äärirajoilla matkustavat lapsiperheiden vanhemmat sekä kiintiölomajuopot. Lentokoneessa myytävä ruoka oli halvempaa kuin valmismatkoilla. Alempi lipun hinta näkyi siinä, että laukkupaikka ruumassa olisi maksanut. Toisaalta 4 päivän reissulle riitti käsimatkatavarat. Molemmat meistä on lentänyt eri firmojen koneilla (tähän ikään mennessä ehtii). Ensi kerralla valitaan sama firma, jos aikataulut ja kohde natsaavat. Korvani ja poskionteloni kestivät lennot hyvin.

Alicanten lentokenttä oli iso ja siisti. Kentältä ajettiin bussilla keskustaan. Netistä suositusten perusteella valittu huoneistohotelli sijaitsi pysäkiltä noin 400 m päässä. Paikka oli sellainen kuin pitikin eikä varauksessa ollut ongelmia. 

Liikennevaloissa näkyi sekunnit, miten kauan on jäljellä valon vaihtumiseen.

Kännykkäni ei suostunut ottamaan yhteyttä ulkomaailmaan muuten kuin satunnaisesti seuralaiseni wifin kautta, joten sain myös some-lomaa. Pankki-/luottokorttini ei toiminut ensimmäisenä päivänä. Harmaat hiukseni tuplaantuivat. Lopulta nettipankkiin päästyäni sain kortin vaihdettua myös ulkomailla toimivaksi enkä ollut enää käteisen varassa. 

Itse Alicante ei selvästikään ole turisteille tehty, mutta sellaisen paikan halusinkin nähdä. Sieltä ei juurikaan löydy turistikrääsäkauppoja. Paikalliset eivät puhu englantia emmekä me espanjaa kuin muutaman sanan. Siesta sulkee pienemmät kaupat kuumimmaksi ajaksi. Ruokalistoja ei välttämättä oltu käännetty englanniksi. Ravintolassa tarjoilija pyysi minua tilaamaan ruuat espanjaksi ja sujuihan se, kun luin listalta ääneen. Tarjoilija oli tästä riemuissaan, peukutti ja kannusti. Asiakaspalvelijat olivat opetelleet perussanastoa: -"Take away?" -"Yes, I will take it with me." - "Take away?!?" - "Jes!" Jos joku maksoi 2 euroa, se näytettiin sormin jne. Tämä oli tavallaan hauskaa, mutta vähemmän hauskaa olisi ollut, jos kieltä olisi pitänyt osata totisen paikan tullen. 

Hintataso oli Suomea matalampi. Alicantessa on satoja ravintoloita ja kuppiloita. Söin elämäni herkullisimmat grillatut jättikatkaravut ja viimeisimmän illan pizzaa tilaisin uudelleen. Alkupala, 2 pizzaa ja 2 valkoviinilasia maksoi yhteensä 29 euroa. Odottamani paella ei herättänyt "tätä on saatava uudelleen" -ajatuksia. Nahkaisia kävelykenkiä olisi saanut 18 eurolla. Kauppoja löytyy joka makuun eikä kolmen päivän kiertelyn jälkeen tuntunut, että oltaisiin kaikki jo nähty.

Arkkitehtuuri on jännää ja sekalaista. Siellä on hienoja ja tunnelmallisia vanhoja rakennuksia, mutta saman rakennuksen seinän jatkeeksi saattoi olla rakennettu talo, joka näyttää 80-90-lukulaiselta. Useissa kerrostaloissa kerroksia on 12-20 ja rakennukset ovat valtavan isoja myös sivuttaissuunnassa. Ne olivat hyväkuntoisia eivätkä mitään röttelöitä, mutta niiden ansiosta kaupunkia ei pysty kuvaamaan idylliseksi. Rannan vierestä löytyi 1 hotelli, muuten rantojen vierustoilla oli normaaleja kerrostaloja eli hotellien houkuttelevat sisääntulot puuttuivat rantamaisemasta.

Kerrostalo lähellä Playa St Juania, aamupäivästä oli
hyvin hiljaista.

Toinen kerrostalo samalta alueelta - tämä näytti kivalta.

En pitäisi kaupunkia rumana, kuten joku oli kokenut, vaan normaalina eurooppalaisena kaupunkina, missä on satsattu viihtyisyyteen. Ja kyllähän palmut saavat sydämeni sykähtämään.

Alicantessa on kauniisti katettuja leveitä kävelypromenadeja. 

Tarkkasilmäinen löytää kuvan takareunasta jättikerrostalon.

Pitkä rantakatu on päällystetty mosaiikilla, joka saa aikaan näköefektin, että kävelisit aaltojen pohjalla tai harjalla.

Huvisataman läheinen liikenneympyrä, takana näkyy

hauskoja taloyhdistelmiä.

Autokanta oli suht uutta ja on siellä rikkaitakin.

Kaupungista löytyy historiallisia rakennuksia, kirkkoja sekä viereiseltä huipulta linnoitus, jonne kävelimme. Linnoitus oli kapuamisen arvoinen. Se oli kohtalaisen hyvin säilynyt. Ylhäältä näkyi, kuinka laaja kaupunki onkaan.

Alicanten taloja

Tuolla keskellä asuimme.

Huvivenesatamassa oli valtavia jahteja.

Keskustassa on pitkä ja hienohiekkainen EU:n sinisen lipun hiekkaranta, mutta koska kaupunki on iso, en luottanut vedenlaatuun - vaikka vesi näytti kirkkaalta eikä haissut miltään. Uijia siellä riitti. 

Matkustimme kahtena aamuna metrolla lähirannalle, Playa St Juanille. Metro eli tram oli kokonaisuudessaan siisti, sen lattialta olisi voinut syödä. Maan alle pääsi vain lipulliset eikä siellä törmännyt syrjäytyneisiin juoppoihin sen kummemmin kuin maan päälläkään. 10 km matka maksoi 1,45 euroa per nuppi per sivu. Metro kulki suurimman osan ajasta maan päällä ja vauhti vastasi Linnanmäen possujunaa tai Tuomas Veturia, mutta maisemia ja kanssakulkijoita oli kiva katsella eikä meillä ollut kiire.

Lähin metroasema

Aikataulu piti minuutin tarkkuudella ja siitä tiedotettiin näyttötaululla. 

L4 oli meidän valintamme.

Playa St Juan on yli 7 km pitkä ja yli 80 metriä leveä. Vesi on kirkasta. Hiekka on hienojakoista, tuntui kuin olisi kävellyt perunajauhoissa. Vesi oli 24-25-asteista ja aaltoja tuli sopivasti. Ihmisiä ei ollut kamalasti, toisaalta polttavimpien auringonsäteiden aikaan ei siellä oltukaan. Yhteinen harrastus oli kävellä rantaviivaa pitkin. 

Meihin turisteina suhtauduttiin joka paikassa ystävällisesti ja palvellen. Barcelonan levottomuuksista luin vasta kotiin palattuani. Alicantessa ei sellaisista ollut tietoakaan. Toisaalta lauantaina ihmisiä kulki Espanjan lippu selässään, minkä uumoilimme liittyvän vaaleihin. 

Espanjalaisista katurosvoista on aina varoiteltu. Meiltä ei varastettu mitään. Alicantessa ei päivisin joutunut ruuhkassa kulkemaan, lauantai-iltana oli täydempää. Rannalle oli pakko jättää tavaroita uimisen ajaksi. Kilttien näköisten turistien välissä ne säilyivät. Turistit tuntuivat olevan puhekielen analyysien perusteella espanjalaisia muualta maasta, ranskalaisia ja hollantilaisia. Suomalaisiin törmättiin perillä kerran ruokaillessamme.

Itäisen Välimeren kohteisiin verrattuna Alicante on vauraamman oloinen. Tiet ovat hyväkuntoisia. Liikennesääntöjä noudatetaan. Taksit olivat uusia eikä lähemmäs miljoonan ajokilometrin Mersuja. Yleisolemus on siisti: katuja pestään, vessat ovat kiiltävän puhtaita, rannoilla ei ole vesipulloja, jäätelötikkuja, muovikasseja ja tupakantumppeja, ne putsataan koneellisesti. Vesijohtovettä ei silti uskallettu juoda. 1,5 litran vesipullo maksoi maltillisesti 55 senttiä.

Jännäsin säätä etukäteen. Suomen sääennustukset lupasivat 22-23 astetta ja puolipilvistä. Kävi kuten ennenkin, perillä oli lämpimämpää. Varjossa oli 26-27 astetta, öisin 21-24 astetta. Taivaalla oli poutapilviä, jotka pääosin väistivät aurinkoa. Tuuli sopivasti. Ilma ei ollut liian tukahduttava kävelyyn. Oli liikkeellä mihinkä aikaan tahansa, vaatteiksi riitti ohuet sortsit ja t-paita.

Loma vastasi sitä, mitä lähdettiin hakemaan: kaupunkielämää, rantaa, lämpöä, yhdessä vietettyä kiireetöntä aikaa ja uusia elämyksiä. 

Suomeen paluu on jälleen karu. Pilvistä, 9 astetta, pimeää. Sinne jäivät ihmiset nauttimaan elämästään. Aika syvällisesti mietin vaihtoehtoja vanhempien päivien varalle.