lauantai 21. elokuuta 2021

10-hyl-5

Giblin kanssa katkaistiin 2,5 viikon kestoinen agilitytauko kisoilla. Tuomarina oli Anne Savioja. Mennessä satoi kovasti ja tiellä oli niin syvät ja isot lätäköt, että piti kiertää.

  • 1. agilityradalla tuli keppivirhe ja viimeisin rima alas
  • 2. agilityradalla Gibli tiputti takaakierto - siivekkeen ympäri kierrätyksessä riman, en ole varma, olinko laskeutumisen edessä, ja A:n jälkeisen hypyn jälkeisen takaakierron hyppäsi suoraan. Katsoin jo rataantutustumisessa, että pitäisi varmaan ohjata ulkokautta, mutta päätin yrittää käskyttää kauempaa, ei onnistunut.
  • 3. hyppärillä sössin Giblin toiseen keppiväliin, muuten se olisi nolla ollutkin.
Hyvää: 
  • Startit
  • Kontaktit
  • Giblin ohjattavuus
  • Putkijarrut toimivat hyvin eikä ongelmia tullut ansaputkien kanssa.
Kehitettävää:
  • Pujottelu
  • Oman ohjauksen ja yhteistyön viilaaminen
Lysti odotti kotona. Täällä ukkosti kovasti, säälitti siksi, ja mietin miten pärjää. Ihan reippaana Pörröturkki oli onneksi vastassa.

Illalla kävin kipaisemassa ne Malminkartanon portaat. Ei ottanut jalkoihin ennen ekaa levähdyspaikkaa, hengästytti vain. Toinen otti jalkoihin ja hengästytti enemmän. Kolmas oli kevyempi pätkä. Kohta pitää kehitellä jotakin uutta. Ehkä joka toinen porras tms.?

Ei kommentteja: