sunnuntai 8. lokakuuta 2023

0 ja 5

Mätön radoilla. En päässyt keskiviikkona treenaamaan, joten ajattelin, että 2 rataa la ja 2 su ei ole liikaa.

Agilityradalla tehtiin 0. Gibli oli erinomaisesti kuulolla ja pysähtyi hyvin kontakteille, missä paloi myös aikaa. Saadaan (vain) noin 11 ranking-pistettä. Hyväähän se nolla teki, mutta... Videolinkki kisan ollessa vielä kesken on tässä. Klo 9:31:10 videon ylälaidasta on oikea ajankohta.

Hyppyradalla Gibli tiputti yhden riman. Hypyn (este nro 8) jälkeen Gibli hyppäsi ristiin eikä kiertänyt siivekettä, kuten olin kaavaillut. Selvitin seuraavan putken, takaakierron, oikeaan suuntaan hypyn, mutta seuraavassa takaakierrossa olin jo jäljessä. Ei sillä, olisi Gibli saanut sen riman pitää. Tällä radalla tehtiin toiseksi nopein aika, jäätiin voittajalle 0,17 sekuntia, mistä olisi nollaradalla kilahtanut 19,6 ranking-pistettä. Video löytyy ed. videosta kellonajasta 10:50:14.

SM-kisoja ajatellen meillä on nyt 3 agilitynollaa, 2 hyppärinollaa ja tupla. Vähintään 8 nollaa pitää olla, niistä vähintään 4 agilityradalta ja sitten se tupla. Vaikeaa on ollut.

Hyvää: 

  • Kontaktit
  • Pujottelu
  • Giblin ohjautuvuus
  • Kaikki hypyt, paitsi se yksi ratkaiseva vitonen. Mielestäni Giblin hyppytekniikka näyttää kehittyneen.

Ei kommentteja: